A welcome burden

Viikko. Yksi hiton viikko enää. Nojoo, ja huominen lauantaivuoro, mutta koska olen tänään vapaalla, yhden lauantain nyt kestää vaikka päällään seisten.

Arkeeni ei sinänsä kuulu mitään ihmeellistä. Olin viimeviikonlopunkin töissä, ei tehty yhtikäs mitään. Nukuin 11 h ja katsoin netflixistä Miss Fishers murder mysteries -sarjaa. Ihan loisto, suosittelen. En ole tavannut ketään, käynyt missään tai tehnyt mitään. Interesting, eh?

Mitä nyt töissä pärähti taas alkuviikosta. Maanantain iltavuoro oli ihan tavallinen. Ei niin mitään ihmeellistä - minun mielestäni. Työkaveri unohti kuitenkin puhelimensa, ja huomasi asian vasta, kun olin lähtenyt, eikä hänellä ollut numeroani. Hän siis soitti pomon avaamaan oven, ja pahaa tarkoittamatta selitteli, että kun olen aina niin tarkka työajoista, hän piti vähän kiirettä, vähän hoppuili viimeisen asiakkaankin kanssa. Yay. Kiitos tästä.

Minähän odotin työkaveria ihan rauhassa, ei mun ollut kiire. En pyörinyt lähellä, sanonut mitään, tehnyt mitään, ihan just siksi, etten painosta toista. Että saa tehdä työnsä rauhassa.  Mutta mimmi otti itse paineita, ettei halua minua viivästyttää. Ja sanoessaan sen pomolle, siitä se sota syntyi.

Sain kuulla tiistaina kunniani töissä, että miten mun on aina kiire jne. Että olisi avain pitänyt jättää kollegalle (joka ei ole ikänä siis ovia tuolla sulkenut... jos oisin avaimen jättänyt, siitä se sota vasta olisikin tullut!), että toinen ei saanut ees asiakasta tehdä loppuun rauhassa kun mun on niin kiire. Kollega yritti puolustaa, että en tehnyt mitään väärää, mutta vahinko oli jo tapahtunut.

Multa katkesi pinna, ja pistin vastaan, että hitto vie en tehnyt mitään väärää. Ei ole minun vika, jos toinen unohtaa puhelimensa. En painostanut mitenkään töiden teossa, sillä mun ei ollut kiire. Koitin välttää siivoamistakin, ettei toinen panikoi ja kiirehdi suotta. Suuhtahdin, että niin tai näin, aina teen väärin. Joko mulle raivotaan kun lähden niin täsmällisesti, nyt raivottiin, että mun ois pitänyt jättää avain sulkemista varten kokemattomalle työntekijälle. Että toinen olisi saanut "tehdä työnsä rauhassa ja painostamatta". Että olisi pitänyt lähteä sittenkin ajoissa. Vittu päättäisivät. Paskaa niskaan jos olet aikataulun mukainen, paskaa niskaan jos joustat ja olet ylitse. Pomo loukkaantui muhun pahemmin kun pistin vastaan, ja tiuski että ei mulle voi mistään sanoa kun joko kyynelehdin tai aina otan itseeni. Ei olla vieläkään puheväleissä.

Muista työkavereista 90 % oli mun tukena, lohduttelivat ja rauhoittelivat kun olin lähellä lyödä nyrkkiä seinään. Osa sanoi ymmärtävänsä mua täysin, kun ilmoitin, että ellei olis loma nurkan takana niin olisin irtisanoutunut kiukuspäissäni saman tien. Ja joo, mulle saa sanoa jos olen tehnyt jotain pieleen. Pitääkin sanoa, ei sitä muuten virheistään opi. Mutta vittu, mullehan ei tyhjästä nalkuteta. En kuuntele koululta lähdön jälkeen enää yhtään paskaa turhasta! Tajuan kyllä, että mulle on varmasti houkuttelevaa nalkuttaa ja purkaa tunteita, kun tunnollisena työnkekijänä ja pikku perfektionistina yleensä nyökyttelen katuvana päätäni.

Seurauksena tosta pikku episodista, laitoin parit työhakemukset heti tiistaina. Kummastakin tuli työhaastattelukutsu. Yksi sovittuna, toisen kohdalla vielä päivä auki kun kommunikointi tapahtuu sähköpostitse. Olen optimistinen. Lähden niin vittuun tuolta jos saan ton paikan. Onneksi haastis on lomalla, värväsin Puolison mulle malliksi.

Joka tapauksessa nimittäin nykyisessä tapahtuu muutoksia kun tuun lomilta. Siellä on liikaa työntekijöitä paikkoihin nähden. Johan meitä yritettiin irtisanoa alkukesästä, nyt elokuun jälkeen se on laillista. Ja on ihan yleisessä tiedossa, että jotain tapahtuu, joko sama toistuu kuin viimeksi, tai sitten tulee jotain osa-aikaistamisia tms. Jotain. Sillä tuleehan se äitiyslomalainenkin takaisin.

Pomo on ihan tolkuton. Aina luomassa jotain draamaa ihan itse, nytkin kaikki oli ihan  hyvin, mutta pomo itse teki tyhjästä draaman. Sen on aina pakko vihata jotain, aina joku on sen nurjalla puolella, ei voi olla kaikki vain hyvin. Vitun marttyyri, "minä vanha eläkeläisrouva joudun teidän takianne.... " jne.  Suosii sitä saatanan lusmua, koska se mimmi osaa nuolla persettä oikein, ja on ollut tuolla iäisyyden töissä. Väliä siitä että on firman laiskin, välttelee vessassa nais- ja lapsiasiakkaita, istuu tauoilla liian kauan ja tulee aina myöhässä. Vittu ainoa pomo, kuka arvostaa laiskoja, myöhästeleviä työntekijöitä, jotka vain osaa puhua oikein. Sen silmätikkuna on aina joku meistä täsmällisistä ja ahkerista. Joku eka pomo ikinä joka arvostelee mun taipumusta olla ajoissa ja mun tunnollisuuttani. "Sinä kun olet niin tunnollinen, että ei ole hyväksi..." Mulle riitti. Mä niin lähden.

Dehumanized

Viikonloppu edennyt sunnuntaihin, ja seuraavan kerran kun mulla on vapaa viikonloppu, alkaa loma! Niin lähellä!

Käytiin perjantaina syömässä Ohranjyvässä. Paikan ruokaa on kehuttu, ja ollaan haluttu testata se jo jonkin aikaa. Mietittiin 2H+K, mutta tykättiin Ohranjyvän listasta enemmän. Ja joo, ruoka oli varsin hyvää. Mutta. Palvelu oli ihan saatanan hidasta! Odotettiin pelkästään alkuruokia 50 min. Siinä välissä ei kertaakaan kysytty että halutaanko lisää juotavaa tai mitään, istuttiin vain ja odotettiin. Juotiin neljästään neljä litraa vettä siinä odotellessamme. Alkuruuat lähes hotkittiin kun oli jo ihan tautinen nälkä, mutta pääruokia sai odottaa ihan yhtä kauan! Ja selvennykseksi, Ohranjyvässä ruokapuoli on jotain 6 pöytää, eli ei nyt mitenkään massiivisen iso paikka. Ja mitä seurattiin, kaikilla muillakin kesti just ihan yhtä kauan. Hyvä ruoka, mutta en menisi uusiksi.

Ohranjyvästä jatkettiin Jack the roosteriin terassille. Ilta oli varsin lämmin, joten oli mukava vain olla ja nauttia seurasta ja juomista. Puoliso kuitenkin humaltui aika tehokkaasti, joten poistuttiin taksin kautta himaan kahden maissa. Miehet meni unille, joten minä ja Käly jäätiin turisemaan henkeviä keskenämme.

Lauantaina herättiin krapulattomana, koottiin porukalla meille brunssi, aamusaunottiin ja välistä vähän käytiin päiväunillakin. Ajatuksena oli mennä piknikille, mutta jäätiin kuitenkin kotio, sää muuttui vähän huonoksi. Puolisoa vaivasi helvetin sitkeä hikka, ja ette usko miten monta eri tapaa on hikanpoistoon.

Juo vettä. Juo vettä lasin ulkolaidalta pää kallistettuna eteenpäin. Syö lusikallinen sokeria. Rentoudu 3 min ajaksi täysin. Ime jotain. Hengitä paperipussiin. Työnnä sormi takapuoleen. Saa orgasmi. About kaikkia muita kokeiltiin, paitsi noita kahta viimeistä. Hikkaa ei saatu pois, mutta hauskaa meillä oli!

Meiltä lähdettiin sitten kaupunkiin, käytiin ensin Sohossa syömässä. Istuttiin sohossa jonkin aikaa, siirryttiin sitten Tiikerihaihin. Tiikeriin tulikin pari muuta kaveria lisää sekä kummipojan vanhemmat. Ja kummipojan äidiltä tuli se toimivin hikanpoistokonsti: Ime jääpalaa. Hyvin onnellinen Puoliso, kun neljä tuntia vaivannut hikka lähtikin noin simppelillä konstilla viimein. Tiikeristä mentiin vielä Dogsiin parille, ennen taksitolppaa ja kotia.

Tänäänkään ei tullut krapulapeikko käymään, vaan saa rauhassa viettää leppoisaa sunnuntaita, ennen Oulun vieraiden lähtöä. Tämä olikin viimeinen bileviikonloppu hetkeen. Tai ainakaan ei ole mitään suunniteltua enää edessä. Alunperin meinasin olla nytkin selvinpäin ja terveellinen, mutta Oulun tyyppejä näkee niin harvoin. Päästään kovin harvoin yhdessä ulos pitämään hauskaa, joten tuumin että antaa mennä. Ehdin olla terveellinen salikissa myöhemminkin. Ensiviikolla puoliso päivystää ja itsekin olen seuraavat kaksi lauantaita töissä. Katsotaan irroittelenko loman kunniaksi sitten salilla vai baarissa.

Overkill

Viikonloppu sujahti ohi aika nopeasti, mutta olinhan lauantaina töissä. Lumouksen jälkeinen masennuskin on jo takana.

Piti viettää rattoisa kotiviikonloppu, koska Lumoukseen paloi rahaa ihan liikaa. Mutta ystävämme Make kyselikin suunnitelmiamme, ja kutsuttiin tyyppi meille. Saunottiin, kuunneltiin kaikenlaista musaa ja puhuttiin paskaa. Meiltä otettiin taksi ja Amadeukseen, ja loppuillasta sitten Semaforiin. Joo, luitte oikein. Ja Sema oli ihan tyhjä! Hitto siellä ollu ketään! Menee varmana nurin ihan just...

Vältin kankkusen, ja sunnuntai meni ihan mukavasti. Tänään käänsinkin uuden lehden, ja ostin salikortin. En ole hetkeen käynyt, mun suosikkisali sijaitsee kuitenkin ärsyttävästi keljun matkan päässä. Mun uusi salini taas tossa 5 min kävelyn päässä, pari minuuttia fillarilla. Auki se ei ole niin hyvin mitä entinen, mutta enpä mä ikinä salilla käynytkään aamu viideltä tai ilta yhdeltätoista.

Sain motivaatiopuuskan liikkumiseen, kun luin erään kilpparistin blogitekstin. Mimmi kisaa fitnesskisoissa, ja hitto miten sinnikäs. Joutuu tekemään tuplatyön muihin verrattuna kilojen kanssa, mutta ei luovuta. Ihan samanlaisia oireita sillä on kuin mulla, mutta hän painaa väsymyksestä huolimatta, kun tietää, ettei se nukkumalla parane. Että aina voi voivotella kilpparia että kun on niin sairas, tai sitten toimia siitä huolimatta. Mä valitsin jälkimmäisen. Joo, en ole ihan terve, mutta en anna sen häiritä. Liikkuminen on ihanaa, ja kaipasin salia ihan älyttömästi. Myönnetään kuitenkin, että nyt väsyttää ihan tolkuttomasti. Kävin tosiaan aamusta salilla, menin pyörällä 7.5 km kympiksi töihin. Töissä oli kiirus, ja kuudelta samat 7.5 km takaisin. Suoraa tiskaamaan ja ruoanlaittoon, ja nyt syötyä kun voi viimein hengähtää, voisin kaatua sänkyyn. Mutta tää uupumus on aika ihanaa.

Mutta ehkä tauko on tehnyt hyvää. Nyt treenaan taas siitä treenaamisen ilosta. En laske makroja tai punnitse kanafileetä, ei sen niin väliä. Treenaan, koska pidän siitä, se on mun harrastus. Mun aineenvaihdunnalla tuun tuskin ikänä olemaan niin tikissä mitä 1.5 vuotta sitten olin, mutta entä sitten. Mun kroppa on varsin hyvä just näin. Onnellisimmillani olen kuitenkin ollut kun elintavat ovat olleet terveelliset, kun ruoka ja liikunta on hyvässä tasapainossa, eikä netflix, alkoholi tai biletys ole hallinnut vapaa-aikojani. Siihen haluan takaisin.

Viikonloppuna Puolison Veli & Käly tulevat käymään. Mennään perjantaina ravintolaan, luultavasti 2H+K. Lauantaina mietittiin että pyynikillä vois käydä, ehdotin myös Näsilinnaa ja Arboretumia, tyypit kun kyseli Tampereen nähtävyyksiä. Ihanaa tehdä jotain muuta kuin kiskoa viinaa. Itsehän ajattelin vedellä pelkästään kivennäisvettä, haluan sunnuntaina salille!

Make Me Believe

Asiaa ja ajatuksia läskistä.

Mulla on työkaverina eräs kisoihinkin osallistunut salikonkari. Tyyppi on ihan mukava, mutta voi luoja mikä asenne sillä on. Haukkuu aika kärkevästi kaikkia pyöreämpiä että "Miksei toi tee itelleen mitään???" tai vastaavasti ruumiinrakenteeltaan hoikempia "Eihän tolla oo ees persettä, kannattaiskohan kyykätä vähän!?!" Ilman, että kukaan hänen mielipidettään kysyy. Salilta bongatessaan aloittelijan, joka teki liikettä väärin, tyyppi oli ilkkunut että "Mihinköhän ton liikkeen ois muka tarkoitus ottaa?" Aloittelijan vastatessa, oli sitten jatkanut että teet sen väärin, kannattaisko opetella eka ja tulla salille vasta sitten. Ai että pistää vihaksi. Välistä on saanut purra hammasta ihan todenteolla, ettei työrauha kärsi. Helvetti, kaikkienko pitää mahtua samaan muottiin? Ja hemmetti, jos joku tekee liikkeen väärin, niin voisko vaikka neuvoa eikä ilkkua! Just noiden tyyyppien takia ihmiset ei uskalla käydä salilla!

Ja minä kun en ole idiootti, tiedän ihan täsmälleen mitä mieltä hän on mun kiloistani. Sanoi asiakkaalle taannoin että "Noi kilpirauhasjutut on kyllä sen päivänen tekosyy ettei tosi, kyllä sitä jokainen laihtuu jos vain nostaa perseensä sieltä sohvalta". AAAARGH! Olen kasvattanut rautaisen itsehillinnän, oltais oltu tuon kanssa jo useamman kerran aika sodassa. Joo, niinhän se teoriassa menee. Tekosyyt sikseen ja perse ylös penkistä. Liiku ja syö vähemmän mitä kulutat, niin kaikki laihtuu. No guess what, minä kokeilin 3 viikkoa 1300 kcal ruokavaliolla, laihduin ihan kokonaiset puoli kiloa. Yay! Oliko sen arvoista? No ei helvetissä!

Ensinnäkin. Vittuako mun kilot muille kuuluu? Mikä siinä läskissä nyt edes niin ärsyttää? Sekö, että pullukka istuu terassilla auringossa tyytyväisenä ja syö burgerin vailla huolen häivää, kun toinen "uhraa" kulinaristiset nautinnot terveyden ja fitneksen nimessä ja jumppaa viikosta toiseen? Onko se kateutta? Miksi toi voi syödä suklaata ja mä en? Toki ymmärän visuaalisen puolen katukuvassa, jos ne makkarat on tungettu liian pieniin vaatteisiin, esimerkkinä Johanna Tukiainen. Makkara kuoressa -efekti, mutta sehän on nyt ihan sama vartalomallista riippumatta, ei ole kovin kaunista minkään kokoisella jos vaatteet ei istu. Terveys? onko jokunen ylikilo muutoin hyväkuntoisella tyypillä niin vaarallista? Ennen kuin tuomitaan, ilkutaan ja paheksutaan, oisko hyvä muistaa että ihmisillä on eri taustat, ikinä ei voi tietää kenenkään todellista tilaa, onko sairautta, lääkkeitä tai muuta. Tai pahempaa, mikä historia sillä pullukalla on, eräs tuttu kertoi ystävästään, jolle oltiin ilkeilty sen kiloista. Ja se on sairastanut nuorena anoreksiaa. Hienoa, kannattaa kommentoida jonkun läskejä paremmin tietämättä taustoista, voit laukaista jonkun syömishäiriön uudelleen! 

Samaan aikaan luukutetaan tasa-arvoa, miten erilaisuus on ok, ollaan Lennejä ja sateenkaarilippuja. On ok kun kaikki on erilaisia, yaaay! mutta älä saatana kehtaa olla liian lihava, liian fitness, liian laiha, liian tyytyväinen itseesi. Muista kokeilla paleot, karppaamiset ja kaalisopat, muista haluta fitnesskissakroppaa ja haluta olla hoikka. Muista palvoa painoindeksiä terveyden mittarina, ylikilot tappaa ja kaikki ruokanautinnot ovat saatanasta. Ihan jäätävää tekopyhyyttä luukuttaa tasa-arvoa ja erilaisuuden rikkautta ja sitten perään tuomita vartalot, jotka ei mahdu just sun kauneuskäsitteeseen? ja se dissaus verhotaan terveyden kauniiseen viittaan, väitetään että ollaan vaan huolissaan toisen terveydestä silmät kirkkaina. Ai oletko lääkäri? No sitten, tunnet varmasti tyypin kaikki taustat, kun voit arvostella terveyttä. Ja miksi kenenkään pitäisi muuttaa itseään jonkun muun vuoksi? Mä en tee mitään itselleni kenenkään muun vuoksi, kuin itseni! Voi kysyä Puolisolta, että monestiko olen hänen mielipidettään kysellyt esim. hiusmallia valitessa!

Olen ollut sekä tosi laiha, että nyt vähän lihava. Ja jos jotain olen oppinut, onni ei ole painoindeksistä tai vaatekoosta kiinni. Eikä terveys. Ollessani parhaimmassa kondiksessa ikinä, siitä seurasi pahin olo ikinä kun vajaatoiminta iski. Josta toivutaan vieläkin. Ja on muuten jännä miten ihmisiä toisen koko oikeasti vaivaa! Ollessani laiha, oltiin muka niin huolissaan kun söin terveellisesti, ettei nyt ihan anoreksiaa ole! ja kai muistan elämästä nauttia! Ruokavaliossani ei ole oikeastaan kamalasti mikään muuttunut, syön yhä hyvin samanlaista evästä mitä silloin, mutta jännästi kun olen lihava, kukaan ei ole huolissani ruokavalioni terveellisyydestä! Vähän katsotaan kulmien alta että jopas olen päästänyt itteni läskiksi, jotkut vähän katelisena kun mua ei enää kilot vaivaa. Niin ja BMI ei ole maailman luotettavin mittari. Lihasmassaahan se ei huomioi. Olen joo vähän pyöreä, mutta ette uskoisi mitä mun vaakalukema näyttää, tai mikä mun bmi on. Kerroin äidilleni: "Sun vaaka on rikki, et sä paina niin paljoa".

Jos on hoikka, ollaan kadeja että vittu kun toi on tossa kunnossa. Hoikka ja sillä on hyvä itsekuri. Jos on läski, ollaan kadeja että vittu kun toi ei laihduta, miksi se saa nauttia herkuista ja mä tässä kärsin? Hitto tässä koko jutussa on jotain niin pahasti pielessä ettei tosi!

Niin ja korostetaas näin loppuun, että ääripäät ovat eri asia, joo jos on 300 kiloa painava ja 170 cm pitkä niin ei varmaan oo joo kauhean terveellistä. Tai jos se sama tyyppi painaisi 35 kg. Eipäs haljota oljenkorsia siellä.

Krieg im Paradies

Lumouksesta selvitty ja nyt on iskenyt Lumouksen jälkeinen masennus. Joo, oli kovin kivaa. Se, että kiva on ohi, se ei ole enää niin mukavaa.

Perjantai oli työpäivä, joten en päässyt torstain aloittajaisiin. Ei se mitään, sillä kaverit tuli kaikki vasta pe-la -akselille. Perjantaina säntäsin töistä kotio vastaanottamaan Ystävää Imatralta, joka yöpyi meillä lumouksen ajan, ja lähti eilen. Valmistauduttiin yhdessä, ja aikataulujen vähän venyessä suunnattiin suoraa Klubille, eikä ehditty Dogsin etkoille.

Klubilla oli jo ystäviä hyvissä ajoin, päädyin viettämään iltaa aika tehokkaasti erään Lapualaisen ystävän seurueessa. Tutustuin mieheen pari lumousta takaperin, ja ystävyys on säilynyt ja vahvistunut tässä pikkuhiljaa. Meillä on aika paljon yhteistä, parisuhteitamme myöten, tuli purettua sydäntä ja löydettyä ystävästä vertaistukea ja ymmärrystä. Niin ja juotua ihan riittävästi. Sain kuulla koko lauantain siitä, että miten olin niiiiin kännissä. Kiitos muistutuksesta, itsehän tätä faktaa en olisikaan tajunnut. Tosi ystävät eivät muistuttele asiasta joka käänteessä, ainoat jotka eivät aiheesta huomauttaneet oli about juuri yövieraani ja Lapualainen ystäväni, muut muistuttelivat aiheesta joko suoraan minulle, tai sitten joku toinen kertoi "Niin se sanoi, että olit loppuillasta ihan kunnolla ottaneen näköinen.." Nojee, ette sitten kuvaa vittu ottaneet todisteeksi? Ihan pilkkuun asti ei kuitenkaan oltu, Ystävä saatteli minut ja yövieraani taksitolpalle, josta kotio unille.

Jollain ihmeen kaupalla selvisin kännistäni lähinnä janolla ja päänsäryllä, ja päästiin pyörähtämään Dark Market -tapahtumassa Vapriikilla. Mukaan tarttui paita, kaulakoru ja sormus, mutta suurin osa roippeista oli ihan jäätävän hintasia, joten en sitten shoppaillut sieluni kyllyydestä. Marketilta lähdettiin laukontorille, sillä luvassa oli piknikki Viikinsaaressa. Ilma oli mitä mainioin, ja viikinsaaren pikniköinti karkoitti viimeisenkin kankkusen. Viikinsaarelta kotio, iltaa valmistautumaan.

Koska perjantaina kiskoin niin hyvät suojakännit, en tullut humalaan sitten millään enää lauantaina. Ei auttanut jallut eikä minttushotit, mutta sinänsä hyvä. Pysyi tolkku ja järki, enkä nolannut itseäni ihan niin totaalisesti. Päädyin jälleen Lapuan ystävän seuraan, katseltiin Das Ich:n keikka - oli muuten loistava - ja jatkettiin jutustelua siitä mihin jäätiin perjantaina. Aika meni ihan siivillä, pilkun tullessa kumpikin katsoi kelloa että mitä helvettiä se pilkku näin aikaisin tulee! Että ei kello millään voi olla niin paljoa. Mutta olihan se, jatkoehdotustakin tuli, mutta olin luovuttanut kotiavaimeni yöviraalleni, joten taksijonoon ja kotiin. Koska yövieraanikin oli lähtenyt aiemmin, en olisi millään voinut päätyä kotio aamutunteina. Hengasin pääsääntöisesti Yövieraani ja Lapualaisen herraystäväni kanssa. Yövieras ei edes ole mulle kovin läheinen kaveri, ja jotenkin jäätiin vähän etäisiksi, mutta jälkimmäisestä tyypistä tuli juuri sellainen - hyvä ja läheinen ystävä. Ja jos viikonlopusta jotain kaipaan, on hänen seuraansa.

Niin, Puolisohan ei tänä vuonna osallistunut. Kuten tavallista, sillä oli päivystys. Joka hiton vuosi se päivystää Lumouksen. Viimevuonna sai vahdettua, mutta nyt se on juuri hiljattain vaihtanut päivystyksiä erään toisen menon vuoksi, ei voinut millään kysyä asiaa taas. Tavallaan harmi ja tavallaan hyvä. Teki minulle ihan hyvää bilettää itsekseni, vähän etäisyyttä kaikkeen. En oikein itsekään tiedä, että olenko Avovaimo, asunko rakastettuni kanssa ja olen vakaassa parisuhteessa, vai olenko kämppis, asunko parhaan ystäväni kanssa samassa taloudessa, suhteessa, jonka intohimoprosentti vastaa juurikin about ystäviä ja kämppiksiä. Pitäisi kai ottaa joskus asia puheeksi Puolison kanssa, eikä paeta asiaa yöelämään tai elokuvien ja sarjojen fiktiomaailmaan.