Siren Charms

Viikonloppu vaihtui maanantaiksi, mutta olen viikonlopun jäljiltä tosi hyvällä tuulella. Puoliso päätti yllättää minut perjantaina. Iltavuorosta lähdettyäni Puoliso soitti ja tiedusteli, että missä olen, sillä meillä on pöytävaraus Saludiin parin tunnin päästä. Olin hypätä ilosta ilmaan, siitä on nimittäin just niin kauan kun ollaan yhdessä oltu ravintolassa. Mukaan tuli Puolison työkaveri J naisensa kanssa, samat tyypit joiden tulevan lapsen kummeja ollaan ja joiden kanssa oltiin uusivuosikin.

Saludin taso on parantunut huimasti sitten viime visiitin, josta alkaa olla yli kaksi vuotta. Ruokalista oli mielenkiintoinen ja sapuska uskomattoman hyvää. Palvelu ihan loistavaa. Ihan pakko mennä uusiksi! Lauantaina käytiin leffassa, katsastettiin Interstellar. Olen viimevuosina alkanut lämmetä scifileffoille, ja tykkäsin tästä. Enkä siis vain siksi, että pääosassa oli McConaughey. Suosittelen <3

Suru on kunniavieras

Viikonloppuni vierähti rauhallisissa merkeissä kotosalla. Perjantaina tosin käytiin leffassa jälleen, katsottiin Dallas buyers club. Oli hyvä, suosittelen. Erityisesti Jared Leto ja Matthew McConaughey tekivät loistosuoritukset. Jared Leton Rayon oli suorastaan halattavan symppis hahmo. Aihe sinänsä oli vakava ja ajatuksia herättävä, tyypin piti rikkoa lakia pysyäkseen elossa niinkin pitkään. Nyt synttärilahjalippuni ovat käytetty ja saa katsoa koska on taas varaa käydä leffassa :(

Lauantaini oli melkein vapaa, kävin töissä tekemässä vain yhden leikkuun. Fiilistelin vapaatani katsomalla yhden suosikkileffoistani, Repo the Genetic operan. Saunottiin ja nukuttiin runsaasti, mikäs sen mukavampi tapa viettää viikonloppu.

Perjantai vähän jännittää, olisi vanhojentanssikampaus ja meikki. Eiköhän se suju ihan ok, mutta kun nuo nuoret neitoset ovat aika tarkkoja, ja ajankohta on 7.00 kun pitäisi synnyttää jotain luovaa ja nättiä. Kiva. Lauantainakin olisi kampaus.. Ei, en ole mikään kampausten ylin ystävä. Ehkä siksi se pe vähän jännittääkin. Perjantaina olisi Turmion Kätilöt Yo-talolla, mutta väliin jää aiemmista aikeistani huolimatta. Ja minkäs muunkaan takia kuin rahan.

Eipä siinä, pt-projektissani kiristettiin ruokavaliota dieetin puolelle, hiilarit ja kalorit alas. Toisin sanoen, en nyt viitteisi kaupungilla pyöriä senkään takia. Pysyn dieetissä paremmin kun ei ole houkutusten äärellä. Siinäpä onkin haastetta kerrassaan kun rakennan itelleni tätä vähähiilarista, kuitu- ja proteiinirikasta kasvisruokavaliota :D Eipä paljoa rafloissa tai kylässä käydä kun suunnilleen vain minä yksin saan aikaan sapuskoja jotka sopivat minulle a) kaloreiltaan b) kuiduiltaan c) proteiineiltaan d) vatsalleni e) maultaan. Lihakin toki menisi, jos vaan maistuisi. Muttakun ei maistu. Yök. Ajatuskin pistää etomaan...

Polttarittaret

Katsottiin Puolison kanssa leffa, Polttarittaret.

Mielemme teki jotain kepeää aivot narikkaan -komediaa, ja päädyttiin sitten polttarittaret-leffaan. Pääosissa mm. Kristen Dunst ja Isla Fisher. Alkuasetelma oli ihan lupaava, mimmiporukasta yksi menee naimisiin ja tyypit päättää pitää sankarille polttarit. Vähän arvelutti tosin, että miten paljon leffa apinoi morsiusneitojen ideaa.

Leffa oli kömpelöhkö jo alussa. Kaveriporukan lihava ja se "ei niin viehättävä" tyyppi menee naimisiin komean miehen kanssa, mikä aiheuttaa "kavereissa" kateutta. Heidän laihojen kaunokaistenhan piti päästä ensimmäisenä. Dunstin esittämä Regan-kaaso oli kunnon hapannaama, Fisherin Katie perus airhead ja Lizzy Caplanin Gena kokaiinihuuruinen bilettäjä, ja kukaan ei selkeästikään välittänyt morsiamesta hevon vittujakaan. Heti alussa jäin miettimään että jopas on tytöllä ystävät. Läskivitsit lenteli, ja huumori oli lähinnä ilkeää.

Polttarisankari jätti bileet lyhyeen, ja polttarimimmit pitikin bileet sitten kokaiinihuuruissaan keskenään, pilaillen ystävänsä kustannuksella ja onnistuivat pelleilyllään rikkomaan hääpuvun. En millään voinut uskoa, että koko elokuvan punainen lanka oli se rikkoutunut hääpuku, jota poppoo sitten yrittää yöllä saada edustuskuntoon. Neidit sitten kuokki niin miesten polttareita, ehti viritellä romansseja, vedellä kokaa ja nappailla yliannostuksenkin. Koko homma ontui ja pahasti, ja asetelma, josta olisi voinut saada oikeastikin hauskaa paheni mitä pidemmälle leffa eteni. Morsianta kävi vain sääli ja polttarimimmejä lähinnä inhosi. Jotenkin odotin, että edes häissä morsian tajuaisi kavereidensa todellisen laidan ja tyypit saisi nenilleen, mutta ei. Loppuvaiheissa esiin tuodut menneisyyden traumatkaan eivät pehmentäneet tai avanneet hahmoja tarpeeksi, että juttu olisi ollut edes siedettävä. Pitäisi olla vastaavanlainen ilkeä kusipää joka saa riemua toisten haukkumisesta että huumori voisi osua edes lähelle. En ole aikoihin katsonut leffaa, joka olisi ollut näin kuraa. Älä katso, oikeasti. Sen 1.5 h voi käyttää paremminkin, pyörittele vaikka peukaloita ennemmin.

The Great Gatsby - kultahattu

Käytiin tosiaan leffassa, katsottiin The Great Gatsby. Pääosissa mm. Leonardo DiCaprio, ohjannut Baz Luhrmann. Menin leffaan vähän ristiriitaisin tuntein, lähinnä ohjaajan takia. Tyypin aiemmista leffoista esimerkkinä Moulin Rouge, jota en voinut sietää. Siitä huolimatta, että rakastan musikaaleja, romanttisia leffoja, historiaa ja tuota kyseistä teemaa. Ainoa hyvä koko elokuvassa oli puvustus, vaikka kaiken järjen mukaan minun pitäisi ylistää leffa taivaisiin. Jotenkin siinä leffassa kaikki vaan kusi ja pahasti. Siitä syystä pelkäsin, että millaista tuotosta tyyppi on tällä kertaa tehnyt.

Leffa oli Puolison valinta, itsellä houkuttimena toimi juuri Caprio. Siitäkin mainittakoon, että ysärillä en voinut näyttelijää sietää, vihasin sitä teinipaskaa (Romeo & Julia tai Titanic) mitä kaikki muut niin hehkutti. Viimevuosi(kymmenen) tuotokset kuitenkin ovat vakuuttaneet minut tyypin näyttelijänlahjoista. Toinen houkutin oli ehdottomasti vuosikymmen johon leffa sijoittui. 20-luku on nimittäin yksi suosikkikymmenistäni heti 50-luvun jälkeen, ihan muodin takia.

Yllätyin positiivisesti. Leffaa kertoo tyypistä, joka jonkinnäköisessä psykiatrisessa sairaalassa kertoo tarinaansa,  kuinka hän muutti New Yorkiin 20-luvun nousun pyörteissä, mysteerisen Gatsbyn naapuriin ja ajautuu tämän miljonäärin elämäntyyliin mukaan. Juoni toimi hyvin, leffaa jaksoi seurata,eikä se ollut turhan ennalta-arvattava. Olisin kuitenkin kaivannut siksi "koukuksi/the big reveal" -kohdaksi jotain muuta kuin romanttista soopaa. Tobey Maguire teki ihan ok roolisuorituksen, mitä nyt toi vähän väkisinkin mieleen Spidermanin. Caprio loisti roolissaan kuten yleensä, tyyppi näytteli muut suohon.

Leffan parasta antia oli ehdottomasti ajankuvaus. Ne bileet olivat mielettömät, muoti, hiukset ja meikit olivat rakkautta. Erityisesti ihastuin näin kampaajana niihin hieman modernisoituihin 20-luvun polkkahiuksiin. Musiikki toimi, vaikka se "nykymusiikki historiallisessa leffassa" juttu on jo hitusen käytetty.

Ilman visuaalista puolta, ja rakkauttani vuosikymmentä kohtaan en olisi pitänyt leffasta niin paljoa. Jos leffa olisi sijoittunut vaikak 30- tai 70-lukuun, en luultavasti olisi innostunut. Puoliso kuvailikin elokuvaa "kyllähän sen katsoi" -sanoilla, kun mielipidettä kysyin. Kokonaisuutena kuitenkin leffa toimi, hieno ajankuvaus, mukaansatempaava juoni ja sopivan hyvät näyttelijät. Arvosanaksi Imdb lykkäsi 7.5. ja minä olen samaa mieltä. Jotain tuontyyppistä minäkin sille antaisin. Kannattaa katsoa jos vuosikymmen iskee, tai romanttiset leffat, mutta jos odotat Moulin Rouge-tyyppistä "ilottelua", jätä väliin.

*Yum*

Ensifiilikset: Kannatti katsoa!

<3

Mutta pisti melkeen naurattamaan oma muutos vuosien varrella. Lotreista on noin 10 vuotta, ja kuten moni muukin n. 18-20 v neitonen, leffojen komistus oli mielestäni Legolas. Nyt näin 29 vuotiaana Hobitti-leffan silmäniloa oli ehdottomasti Thorin / Richard Armitage. Kuumahan siinä katsellessa tuli.

Mutta palailenpa syvällisemmin leffan pariin later on.