Angel cry

Hui, muutama viikko ja mä meen naimisiin! Jännä ajatus. Varmaan vetistelen maistraatissa ihan hulluna... Hääjutut on melkein kunnossa. Muutama juttu vielä niin ois kaikki ok.

Isoin homma onkin sitten sen jälkeen. Pitää pankkikortit uusia, ilmoittaa mun uus nimi about kaikkialle, passikuvat, uus ajokortti ja passi... Yay!

Maistraatti on perjantaina iltapäivästä, ja otettiin meidän sviitti jo perjantaista. Alunperin piti vasta lauantaina, mutta huone on hieno, siellä on pullo skumppaa meille yms ja Puolison perhe tulee jo perjantaina, joten mennään sitten maistraatin jälkeen suoraa sinne. Lauantaina käydään ruokkimassa kissat, mutta muutoin saadaan nauttia olostamme. Mulla on muutama lomapäivä viime kesältä, ja Puolisolla ihan talviloma, joten häät starttaa meidän loman. Mikäs sen parempi tapa kuin viettää pari päivää hotellilla nautiskellen.

Joo, ja kyllä mua vähän jännittääkin. Ei oikeastaan mikään muu, kuin se perheiden tapaaminen. Meidän perheethän eivät ole tavanneet ennen, koska välimatka. Raisio-Vaala on yli 600 km. Varmaan menee ihan hyvin, mutta joo, kyllä mua jännittää.

Töissä on aika hulinaa taas. Jengiä paljon poissa, mun alueen aluepäällikkö on lomalla joten pitää pärjätä aika itsenäisesti. Eikä siinä mitään ellei ois niin paljon väkeä poissa ympäri Pirkanmaan. Olen itsekin yhä aika puolikuntoinen, menisin lekurille uudestaan ellei lauantaina ois Vuodenaloittajais -juhlia. En kuitenkaan ole kuumeinen niin keikun sillä rajalla olenko työkuntoinen vai en. No, näillä poissaolomäärillä ei mulla ole nyt varaa sairastaa. Jouduttais varmaan laittaa lappu ovelle että "suljettu sairastapauksen vuoksi". Ja haluan niihin juhliin :)

Välillä ahdistaa taas kaikki työjutut. Tiedän etten halua olla parturi lopunikääni. Enkä ainakaan aluepäällikkö, mutta se on luonnollinen ainoa jatkumo uralle tässä firmassa. Enkä ole aina ihan varma siitäkään miten sekaisin päästäni olen kun tän liikevastaavapestin otin ja halusin. On tää aika työmaa.

Ja olen ihan untuvikko mitä pomohommiin tulee. Mietin taannoin, että eihän mulla ole edes niitä ominaisuuksia mitä pomoilta vaaditaan.Olen ihan liian tulinen, kiihdyn nollasta sataan hetkessä ja kun ärsyttää niin sen näkee ja kuulee. Pomon pitäisi olla alaisilleen aina tyyni ja rauhallinen. En aina osaa etäännyttää itseäni tytöistä tarpeeksi. Liian kaveri? Mun pitäisi olla etäisempi mitä olen. Puoliso olisi loistava esimies. Se on aina tyyni ja hallittu ja järkevä. Ei tällainen sähikäinen mitä minä. Meidän aluepäällikkö on loistava myös, aina iloinen ja ei ikinä suutu tai ainakaan näytä sitä. Luontainen hommassaan. Puoliso sanoi että nää jutut on opittavissa. Ehkä onkin, mutta miten voi oppia olemaan jotain muuta kuin on? Mä olen luontaisesti aika tulinen tyyppi jonka tunteet näkyy, niin miten helvetissä voi opetella piilottamaan ne? Samanlainen ikuisuushomma mitä on opetella olemaan hiljaisempi. Jännästi olen samaan aikaan aika tyytyväinen siihen mitä olen, ja sitten en ensinkään. Ei mua mun tulisuus ja tunteiden näyttäminen muuten haittaa, ainoastaan työllisesti. Mutta miten paljon haluan työlle uhrata? Muuttaa itseäni työni takia?

Northern comfort

Joulu lähenee, ja vuodenvaihde. Samalla lähenee säästöprojektin loppusuora. Niin hilkulla jo.. Tänään tuli veronpalautukset, ja ne meni suoraan säästötilille. Loppuvuosi onkin sitten todella tiukka. Mun käyttöraha on tuskaisen pieni, eikä varmasti osteta yhtään lahjaa, sillä ei vain ole rahaa. Lisäksi pääsin kokemaan sellaisen ihanuuden kuin juurihoito. Menin yksityiselle, koska en enää luota kunnalliseen, mutta turkanen se maksaa!

Onneksi lähenee minimaalinen joululoma, olen niiden muutaman päivänkin tarpeessa kovin kipeästi. Tää joulunalus on aina yhtä tuskaisen tiukkaa kiirusta, ja nyt kun on vielä tämä säästöprojektikin, on kova painekin tehdä euroja. Joulukuun jälkeen ollaan asuntosäästö saatu kasaan, mutta sitten säästetään häihin. Iik, siihenkin on tasan 3 kk aikaa enää.

Olen yhä aika hämmennyksissä että ollaan tosiaan siinä pisteessä, että menemme naimisiin. Matkaan on mahtunut ylä- ja alamäkiä, mutta jotenkin kaikesta ollaan selvitty. Se "seitsemän vuoden kriisi" oli aika paha, oltiin melkeen eroamassa. Jumalattaren kiitos ei erottu, Puolison jättäminen olisi ollut elämäni pahin virhe! Ollaan kasvettu aikusiksi yhdessä, koettu niin hyvää kuin huonoa. Ja aina Puoliso on ollut tukenani... Olen onnekkain nainen ikinä kun saan hänet miehekseni.

 Alkuvuodesta taitaa tulla kyllä ihan yhtä kiire ja tiukka säästösetti. Ne lähestyvät häät, sekä sitten se lähestyvä muutto kysyy rahaa ja aikaa. No, ehkä mietin muuttoa sitten kun sen aika on, eli jahka on se asunto löytynyt ja kaikki laina-asiat ovat kunnossa.

Huomaa kyllä että vähän stressiä pukkaa, kun odotan vain joulun tulevan. Joulusta kun selviää, töissä hellittää pahin kiire, bileputki on vihdoin takana ja voi taas luvalla kotoilla ja säästää. Yhdet pikkujoulut on takana, yhdet edessä. Niin ja yhdet syntymäpäivät. Kolmesta viikonlopusta ennen joulua kahtena on bileitä. Ja mulla ei nyt ole sitä kuuluisaa rahaa siihen... Mutta mentävä on molempiin. Pikkujoulut ovat mun omalle tiimille, joten en mä vastaavana voi olla sieltä pois! Ne synttärit taas, tyyppi täyttää pyöreitä ja ollaan nähty viimeksi jotain 9 kk sitten. Sille merkitsee ihan valtavasti tuollai asiat, että tullaan kun on pyydetty. Helposti ottaa kieltäytymisen sellai "Eipä nekään minusta välitä" -meiningillä. Ihan varmasti on kummassakin juhlassa mukavaa, mutta silti tekisi mieli jäädä vain kotio... Olisi taloudellisempaakin.

Long time no see

Hei taas, pitkästä aikaa.

Tauko on osittain ollut tietoinen ja toisaalta ei. Aika on humahtanut eteenpäin harppauksella, mutta olen kuitenkin tietoinen että on kirjoittaminen jäänyt.

No mitä kuuluu?

Töissä myllertää, armas Ap on siirtymässä eteenpäin, ja tilalle nostettiin eräs alueemme vastaavista. Hän on hommaan varmasti pätevä, ja opettelu on jo alkanut, mutta aika sekasortoa se on. Välistä tuntuu että olen vastaavana tosi omillani, että jos on jotain ongelmaa tms, ei minulla ole oikein ketään kenen puoleen kääntyä vaan pitää selvitä omillaan. Tampereelle ollaan avamaassa uutta liikettä, vaikka nykyisetkin pyörii vajaalla miehityksellä, niin aika sekasortoa on. Mulla on hyvä porukka, mutta se ei ole koskaan kassassa kun joudun antamaan omistani toisiin liikkeisiin. Jos mulla joku sairastuu niin olen kusessa, kun apua ei tule myöskään muualta. Toivon että tämä tasaantuu tästä, mutta saa nyt katsoa. Toisaalta, tässä mun kyvyt johtaa mitataan, kun pitää selvitä itse ilman tukea. Ehkä tämä kantaa joskus hedelmää kun mietitään seuraavia ylentyjiä. Toisaalta jos joku menee metsään, niin en suostu ottamaan mitään kuraa niskaan, koska ei ole toisaalta apua herunut yhtään mistään. Että jos joku kusee, niin syy on mun ohjauksessa, kun ei kerta opeteta kunnolla.

Häät etenee. Lempäälän Vaihmalan Hovi on varattuna ja kutsut lähetetty. Huoneet varattuna, töihin päivämäärät kerrottuna. Enää sitten jonkinlaista viihdykettä pitäisi saada, kuten joku esiintyjä. Bändi, taikuri tms. Sitten tietysti kakku tilata sieltä hääpaikasta ja mulle vaatteet etsiä. Varata se maistraatti ja tehdä ne vaadittavat paperityöt. Mutta niillä nyt ei ole kiire, hoidetaan sitten vuodenvaihteen jälkeen.

Havahduin siihen, että kova homma on kaikessa muussakin nimenmuutosasioissa kuin vain virallisissa asiakirjoissa. Sähköpostiosoitteet, lehdet, pankit yms. (ei, mun kohdalla tieto ei kulje suoraa virastosta, sillä mulla on tietojenluovutuskielto). Enkä varmaan enää saa sitä kivaa etunimi.sukunimi -sähköpostia, sillä mullahan on sitten eräs missi nimikaimana... Olen tottunut olemaan uniikki nimeni suhteen, ja nyt nimekseni tulee yksi suomen yleisimmistä sukunimistä.. Ja puhelimeenkin pitää opetella vastaamaan eri tavalla... Kaikkea sitä häistä seuraakin :D

Säästöprojekti on edennyt siihen pisteeseen, että meillä on ensiviikolla aika ensimmäiseen pankkiin lainaneuvottelujen tiimoilta. Katsotaan mitä tarjotaan ja sanotaan. Sellai aikataululla kuitenkin mennään, että hääkutsujen lahjatoive -kohtaan muotoiltiin raha-toive muotoon "Lahjoja emme odota, mutta jos haluat tukea tulevaisuuttamme..." sen "asuntolainasäästöä" sijasta. Toivotaan että löydettäisiin kiva asunto jo vuoden alkupuoliskolla.

Tuli laivallakin oltua pari viikkoa sitten. Oli työpaikan risteily, eli sellainen vuosittainen juhla kaikkien ketjun liikkeiden kesken, ei vain Tampereen porukka. Tyyppejä oli jotain 270. Varsin hauskaa oli, teemana Oscar -gaala, joten jouduin fiiniä mekkoakin etsimään. Ainoa miinus reissussa oli se turkasen keinutus. Tuuli kunnolla mennen ja tullen, joten vähän naama vihreenä mentiin. Ja mulla on aika hyvä maha. Osa jengistä laatotti hytissä aina kun botski oli liikkeellä. Olin jokseenkin selvin päinkin, ei maistunut alkoholi alkuillasta sen keinumisen takia, ja loppuillasta ei vain noussut hattuun. Mutta hyvä niin, krapula kotimatkalla ois aika perseestä. Tuliaisiakin toin, kasan suklaata ja yhen baileys -pullon.

Joulukin lähestyy. Mennään pohjoiseen, kun Puoliso ei päivystäkään. Keljuun päivään sattuu aatto, on hurjan lyhyt joululoma, mutta mies haluaa lähteä niin mehän mennään. Onhan väkeä kiva nähdä, mutta mua vähän harmittaa kun pusketaan raskasta reissua vaan pariin päivään. Perillä ollaan aaton vastaisena yönä joskus aamuyöstä, takaisin ajellaan aikaisin aamusta maanantaina. Olisi ollut rentouttavampaa jäädä kotiin. Mutta Puolison (ja minun tulevaa) perhettä on kiva nähdä.

Open your eyes

Aika soljahtanut taas mukavasti huomaamattani eteenpäin, on taas jokunen viikko vierähtänyt sitten viime päivityksen. Mutta eipä siinä, en minä kummempia ole tehnytkään. Arki kulkee normaaleissa uomissaan eteenpäin.

Mitä sitten kuuluu? Eipä juuri kummempaa. Aloitin tällaisen TJ 8 viikkoa -dieetin, kunnon ruokavalio + treeni -dieettirykäisyn joka päättyy mun loman alkuun. Dieettiä takana nyt 2.5 viikkoa ja ihan mukavasti on mennyt. Jep, dieettasin vapunkin. Ja ihan onnistuneesti! Saliharrastushan on nyt palannut kuvioihin, olen treenannut kiltisti joka viikko nyt yli 2 kk ajan ja fiilis paranee. Kiloja on talven ennätyslukemista kadonnut sellaiset 7. Hitaasti mutta varmasti jotain tapahtunee.

Kilpirauhanenhan oli suuri syypää mun lihomiseen, mutta itseppä päätin sitä paskaa napaani lapata sairastuttuani. Tosin, ilman sitä kilppariväsymyskoomaa en olisi roskaruokaan koskaan kajonnutkaan... Nyt kun lääkitys on kohdallaan, on virtaa ja energiaa palata sille mikä on mulle normaalia, eli salitreenit ja mahdollisimman puhdas ruokavalio. Dieetin aikana kalkuloin vähän kaloriakin, makeat, rasvaiset, suolaiset naksut, jätskit ja alkoholi jää nyt kokonaan väliin. Alkoholin kohdalla on taas sellaiset fiilikset, että taidan mennä juhannuksenkin (Dieetti loppuu viikkoa ennen) alkoholittomilla siidereillä ja viineillä, sillä alkoholi ei vaan sovi mulle, kuten olen ennenkin maininnut. Lisäksi, alkoholi vaikeuttaa mun iänikuista taisteluani tupakkaa vastaan. Itseasiassa ainoa miksi vähän epäröin, että pitäisikö vähän jotain maistella kuitenkin, on se selittely siitä. Jos 32-vuotias nainen joka on kohta menossa naimisiin ei yht äkkiä enää juokaan alkoholia, niin joka ikinenhän sitä epäilee että oon raskaana. Voin kuvitella ne tietäväiset virneet jo valmiiksi, joita ei saa pyyhittyä vaikka kuinka vakuuttelee että en ole paksuna. Jos teetättäis T-paidan jossa lukis jotain "lihava, ei raskaana"?

Niin, kesäloma. Siihen on nyt 5 ja puoli viikkoa aikaa, ja jo samana päivänä kun loma alkaa, me kadotaan pohjoiseen. Ollaan siellä reipas viikko. Mulla on yhteensä 14 päivää lomaa, joista 12 on putkeen ja loput 2 pidän elokuun lopulla kun Puolisolla on lomaa. Muita lomasuunnitelmia mulla ei sitten olekaan. Rentoutumista ja kuntoilua lähinnä. Onneksi mennään heti pohjoiseen, pääsee pois kotoa, joten jos tulis heti sellai "lomalla!" -fiilis. Lomaa odotellessa!!

Who taught you to hate

Mun ihana pitkä viikonloppu on melkein vietetty, ja uusi työviikko kolkuttelee ovella. Nyt just vähän on motivaatio kadoksissa. Ei yhtään huvittaisi mennä "tsemppaamaan myyntejä ylös näin kuun viimeisenä viikkona". Jos jokin ahistaa nykyisessä työpaikassani, se on tuo jatkuva myyntistressi. Kokoajan painostetaan, keskustellaan, tarkkaillaan ja vilautellaan varoitusmahdollisuutta jos ei kassa kilise tarpeeksi. No jos minä olisin yrittäjä, luultavasti tekisin ihan samaa. Mutta pidemmän päälle se on tosi ahdistavaa. Ja lisäksi vähän harmittaa, että jos jollain toisella menee hyvin, niin vastaavalta yms. tulee kiitosta että jee, hienoo neiti X, hyvin menee! Jos mulla menee hyvin niin ei tule halaistua sanaa, ei tsemppausta tai kannustusta. Viimeksi sain osakseni ison kasan kateutta. Tykkään meidän Vastaavasta, mutta selkeesti se ottaa mut jotenkin "kilpailijana". Enkä oikein tiedä että miten sen ilmaisisi, että minäkin kaipaan kannustusta.

Ja mun motivaatio tsempata vähän katosi kun viimeksi keskusteltiin Pomon kanssa. Se nimittäin keskustelee säännöllisin väliajoin alaistensa kanssa myynneistä ja työstä yleensä. Sain kyllä muuten kehuja, mutta samalla sanoi sangen suoraan, ettei mua olla siirtämässä nykyisestä toimipisteestäni yhtään mihinkään. "Kyllä tuo aluepäällikkö sua yrittää tarjota, mutta ei me sua täältä siirretä, joten pidä vain huoli, että pääset tänne sitten uudesta osoitteestasikin". No sepä mukava kuulla, kun muutetaan vasta aikaisintaan ensi talvena (jonka Pomokin tietää), ja on ihan yleisesti tiedossa, että haluan vastaavaksi, edetä urallani. Tuota suorempaan ei asiaa voisi enää esittää, sillä nykyisessä pisteessä on jo vastaava. Tuolla en etene yhtään mihinkään. Otti aivoon ihan huolella, ja motivaatio pingottaa myynneissä katosi ihan täysin, kun ei se auta minua etenemään. Toisaalta tiedän ihan hyvin, että jos otan "ei kiinnosta enää" -asenteen, niin sitten en ylene ikänä. Että jos oikeasti haluan Pomon muuttavan mieltään mun suhteen, niin olis paras alkaa taas myyminen kiinnostaa. Mutta silti, ammatillisesti just nyt masentaa ja vituttaa ihan urakalla. Ei kiinnosta sitten paskan vertaa just nyt.

Tosin, tavallaan tämä "ei hätää, ei me sua ylennetä ikänä" -tieto toi jotain rentoutta. Se "pakko saada hyvät myynnit" -stressi katosi aika tehokkaasti. Jos tulee varoitusta ja kenkää, niin en ole varma että onko se nyt niin huono asia. Ja selvennykseksi, teen kyllä työni kunnolla. Olen ammattilainen, vaikka vituttaa niin en mä sitä töissä näytä. Noudatan konseptia, yritän myydä parhaani mukaan joka asiakkaalle. Toki mun myymiseni on vähän laantunut suosittelutasolle sen "Ovesta et astu ulos ostamatta jotain" -asenteen sijasta. Mun työasenteessa ei ole työpaikalla tapahtunut muuta muutosta, enemmänkin pään sisäisesti. Se "myykää myykää tai tulee varoitus" painostus solahtaa aika mutkattomasti yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Tämä kuu jää aika heikoille tavotteisiin nähden mun osalta (ja vissiin parin muunkin), mutta en ota siitä stressiä enää. Se on mitä on. Yksi asia on kyllä selkeä: Mä en ole mikään myyjä! Selkeästikään se ei ole mulle luontaista toimintaa, eikä mun missään nimessä tule harkita uraa, jossa koko työ pohjautuu myymiseen!

Niin ja vakavasti harkitsen, että pitäisikö hakea huvikseen jokin aika sitten avatulle kilpailijalle töihin, ihan uteliaisuudesta että mitä niillä on tarjota. Tai että ottaisko ne mua yleensäkin.

Money, money, money

Hmh, oon ollut jälleen kerran vähän kipeänä. Puoliso sai viimeviikolla kunnon flunssaviruksen, ja en nyt ihan tiedä että sitäkö tämä mun tauti on, jokatapauksessa oon vähän kuumeillut. Ärsyttää. Ei erityisemmin muita flunssaoireita, kuumetta vain. Normaalista arjesta ei vain tunnu tulevan yhtään mitään kun on kuumeinen. Tulisi sitten ees kunnolla jos olisi tullakseen, vihaan tätä puolikuntoisuutta.

Kävin verikokeissa alkuviikosta, ja ilmankos oli olo huonontunut niin että annosta piti nostella... Mun kiliprauhasen tulehdusarvot oli tuplaantuneet. Vuosi takaperin oli 680 (normaali alle 35), nyt oli yli 1300. Muutokset tuossa arvossa pitäisi olla aika hitaita, siksi ei otettu välistä kertaakaan. Mutta aika raju muutos mun mielestä... Noh, lekuriaika on kontrollin suhteen reippaan viikon päästä. Toivottavasti saan pitää isomman annostukseni. Mutta en mä missään nimessä tervekään ole, jos normaali arvo on alle 35 ja mulla on nyt yli 1300. Sillä tietämättömille tiedoksi: tyroksiinilla hoidetaan oireita, ei sairautta. En tiedä edes onko kilpirauhasen autoimmuunitulehdukseen mitään parannusta. Tunnen kyllä, että mun kaula on hivenen turvonneen oloinen, ja niellessä tuntuu sellai "pala". Erilainen pala mitä esim. kurkkukivussa olisi. En sitten tiedä että voisiko mun kuumeilu johtua tuosta? Pitänee kysellä lekurilta. Luultavammin tää on kuitenkin vain lievempi versio Puolison flunssasta.

Oon niin ylpeä meistä. Ollaan Puolison kanssa saatu tosi hienosti rahaa säästettyä. Meillä pitäisi olla vuoden loppuun mennessä säästössä 20 000 euroa, jos saadaan säästettyä tähän tahtiin ilman mitään ylimääräisiä häiriöitä (kuten rikkoontuneet kalliit kodinkoneet tms) Mulla ei ole eläessäni ollut näin paljon rahaa mitä nyt. Jännä vain, että vaikka säästötilillä on tosi kiva summa, en koe että olisin rahoissani. Johtuen kai siitä, että niille rahoille on käyttökohde. Mielessäni kun ajattelen, niin ei mulla ole rahaa sen ihmeemmin. Vanhoja lainojakin ollaan saatu komeasti pois. Kesän loppuun mennessä mulla pitäisi olla enää vain vähän opintolainaa, mutta visat ja kulutusluotot olisi viimein maksettu. Pahimmillaan mulla oli opintolainaa + muuta 12 000 euroa eikä senttiäkään säästettynä. Nyt on sen verran säästössä, ja tällä hetkellä opintolaina + muut on 6000, josta opintolainaa se 5000. Kesän loppuun mennssä pitäisi olla opintolaina 4000, jonka suhteen en suotta stressaa, sillä halvinta lainaa ever, ja sitä voi lyhennellä ajan kanssa sitten enemmänkin kun saa muut pois.

Ja mullahan oli koko ajan asiat sinänsä hyvin, että mulla on luottotietoni tallessa, maksoin kyllä minimieriä pois koko ajan, en tehnyt mitään niin typerää, että oisin jotain vippejä ottanut tms. Mun kohdalla vain opintolaina yhdistettynä moneen pieneen puroon synnytti ison meren. Yrittäjyyden aikana oli tiukkaa, niin käytin luottokorttia ihan arjen ostoihin, mikä on virhe. Ei luotolla pidä ostaa ruokaa. Ostin myös vaatteita ja muuta noilla osamaksuhommilla, esim. henkkamaukalla on se oma "maksa lasku osissa" -systeeminsä, jossa sulla on tavallaan jonkin verran luottoa ja makselet sitten kerran kuussa aina tietyn erän. Tuon lopetin silloin kun jätin työni koululla, mutta yrittäjyys kun oli tiukkaa, niin se luottokorttilasku ei pienentynyt mihinkään. Enkä sinä aikana lyhentänyt opintolainaanikaan.

On kyllä tullut opittua paljon: Osamaksut ovat saatanasta. Niillä ostetaan tasan asuntoja, ehkä auto (sekin mielellään käytettynä niin, että sulla on varaa siihen). Luottokortti on saatanasta. Sitä käytetään matkalla tai autonvuokrauksissa, mutta ei arjen juttuihin. Kulutusluotot ovat saatanasta. Älä ota sellaisia. Tee budjetti joka kuulle, kirjaa KAIKKI mihin rahaa käytät. Joka sentti mikä tulee ja mihin menee. Suunnittele rahankäyttöisi, ei tule ylläreitä. Ja tärkein: Mikään materia ei ole ikinä tehnyt niin iloiseksi, kuin suureneva tilinsaldo.

Skills in Pills

Kahdesta sangen rankasta työviikosta selvitty. Ja joo, sain ihan hyvät myynnit aikaiseksi, olin Pirkanmaan toiseksi paras viimekuussa. Tämäkin kuu lähtenyt hyvin käyntiin, tällä hetkellä olen meidän liikkeen ykkönen, mahdollisesti myös koko Pirkanmaan. Ja ei, en oo mikään supermyyjä, mulla on käynyt vaan tuuria. Kuuta on vielä jäljellä, joten en nyt vielä juhli hyviä myyntejä.. Tänhetkinen hyvä tulos vähentää vaan painetta loppukuusta. Niin, meillähän on nimittäin tulostavoitteet, joihin ois päästävä. Jos usea kuukausi menee heikosti, voi tulla jopa varoitusta ja sitemmin kenkää.

Nyt on sitten vähän leppoisampi kuu tulossa, viimekuussa tunnit paukkui ihan komeisiin lukemiin, mikä tietää tietysti hyvää tiliä. Olen kuitenkin pikkuisen iloinen, että edessä on taas vähän leppoisampi kuu. Ehtii miettimään muutakin kuin töitä.

Laihtunutkin olen, 5 kg. Tällä viikolla lähti 1.5 kg. Salirytmistä on saatu taas hyvin kiinni, ja ruokailut pysyneet tosi mallikkaasti hanskassa. Toki yksi iso muutos oli kilpparilääkkeeni annosnosto. Pitänee tosin kohta mennä kontrolleihin kun annosta nostin, mutta ainakin vointi on nyt bueno. Ja lääkärikin meni vaihtoon. Josko nyt sais tän sairauden kokonaan kuriin.  Mutta ihan mahtavaa, kun ennen aika puristavat housut vaan solahti jalkaan. Unentarve on normalisoitunut, jaksan paremmin. Eikä mitään ihmeellistä mättöäkään tee mieli. Oikeastaan ollenkaan. En edes kiellä itseltäni mitään, ei vaan oikein tee mieli mitään epäterveellistä. Olo alkaa olemaan jokseenkin normaali. Vatsakin toimii taas ihan tavallisesti. Ihan outoa voida näin hyvin :D

Fire it Up

Pääsiäinen meni tuttuun tyyliinsä ihan liian nopeasti. Olin toki lauantain töissä, mutta oli niin rauhallinen päivä ettei sitä oikeastaan edes "huomannut". Mutta ai että olinkin vapaan tarpeessa. Oltiin ihan kotosalla. Tuli nukuttua paljon, tuijotettua netflixiä ja liikuttuakin paljon. Enkä syönyt edes yhtään suklaata. Yay!

Näin tiistaiaamunakin töihin paluu ketuttaa. Luvassa on kaksi superrankkaa viikkoa. 10 työpäivää ja vain se pakollinen sunnuntai vapaana. Tänään ois yli yhdeksän työtuntia luvassa, ensiviikolla ois yksi palaveri, mikä parhaimmillaan venyttää työpäivän siihen 12 tuntiin. Joo saa euroja, mutta vietävä noi on rankkoja. Tänäänkin on luvassa kuitenkin aika vilkas päivä, kuten aina pyhien jälkeen. Noh, jos sais sitten ees hyvät myynnit...

Toki tähän mielentilaan vaikuttaa huonosti nukuttu yö ja tuskaiset kuukautiskivut... Kuukauden paskin päivä ja tässä kuussa se osui sitten just tähän pääsiäisen loppuun. Kiva. Noh, luulisi ensiyönä unen tulevan! Oli mikä oli, pysyn silti salisuunnitelmassani. Olen viimein päässyt taas saleiluun kiinni, en luovuta vaikka ois millai työkiire. Ei se sohvalla makuu ole koskaan aiemminkaan virkistänyt. Silti vähän masentava ajatus, että seuraava pidempi vapaa on sitten Jussina, kun mulla alkaa loma. Sellaiset 12 viikkoa. Hmh. No, kai se menee nopeaa....

Memento Mori

Hei taas. Pääsiäinen lähentelee ovella, ja kevätpäiväntasauskin oli ja meni. Oma arkeni on sujunut ihan normi uomissaan, töitä, salia ja sitä normaalia arkea vain. Pääsiäissuunnitelmia ei ole, pidetään viikinkimaraton ja nautitaan olostamme. Minähän olen lauantain töissä, joten mitään kivaa pääsiäislomaahan tässä ei pääse kertymään.

Alunperin Puolison Veljen piti tulla seutuville, mutta peruivat reissunsa kun solmivat pyhän liiton pankin kanssa Asuntolainan merkeissä. No, en minäkään sitten paljoa reissaa kun se omalle kohdalle tulee. No, mulla on Juhannuksena kesälomaa, joten Oulu ja Vaala kutsuu ja mahdollisesti vähän pidempi ajanjakso mitä yleensä ollaan.

Omassa kotopuolessa en ole käynyt hetkeen, ja käyminen on vähän hankalaa. Äidillä on hoitoja aina 3 viikon välein, ja eka viikko on sille se rankin heti hoidon jälkeen. Yhtään ei saa olla flunssainen tai mitenkään tautinen, ja mullahan on aina jotain nuhaa tms. Onhan pelkästään kilpirauhaseni jatkuvassa tulehdustilassa.. Kiva koittaa sumplia visiittiä niin, että mikään ei vaivaisi ja että vapaapäivät sopisivat äidin hoitorytmiin.

Viime lauantaina oli Kummipojan 1 vuotissynttärit. Onko siitä jo vuosi? Äkkiä meni. Seuraavaksi menee varmaan kouluun kohta... Siihen malliin tuntuu tää aika hujahtavan. Mutta luoja miten allerginen oon tollai puolituntemattomien kokoontumisia kohtaan. Kun ei olla Kummipojalle itse mitään sukua, niin ei tietysti tunneta niitä Mummoja, Vaareja, Setiä ja Tätejä sen kummemmin. Ihan mukavaahan siellä oli, mutta mä niin ahdistun noista tilanteista. Onneksi noita ei ole kun sen kerta vuoteen. Onko siis ihme, etten halua Häistäni sen kummempaa tilaisuutta?

Äitini haluaisi, että kutsuisin myös omat Kummit "häihini". Ymmärrän, äitini on tietysti aina haaveillut että omassa puutarhassa pidettäisiin ihan perinteiset häät, vihkiminen olisi Raision kirkossa ja morsian (minä) pukeutuisi valkoiseen. Häät olisi äidin suunnittelemat ja paikalla olisi koko suku, ystävät ja tutut yms. Sulhanen olisi paikallinen, varakkaan perheen poika. Sellai perinteiset häät tavallisella kuviolla. Äidillähän on ollut vähän vaikeuksia huomata, että en kasvanut sellaiseksi millaiseksi kuvitteli mun kasvavan. Etten mahdu siihen "Neiti kesäheinä" -muottiin, johon hän jo lapsena mut lokeroi. Se tunnollinen, kiltti ja herkkä balleriina, luonnonlapsi. Tavallaan surettaa, etten voi/halua toteuttaa tuota äidin haavetta.

Sehän on aina vähän välejä hiertänytkin, kun mun odotetaan olevan tietynlainen, käyttäytyvän tietyllä tavalla ja tekevän tiettyjä valintoja, ja joka kerta kun teen oman pääni mukaan, se on pettymys perheelle: Erosin siitä paikallisesta varakkaasta pojasta. Erosin kirkosta. Muutin Lahteen. Otin tatuointeja. Gootti/metallityyli ei ollutkaan vain "se vaihe". En muuttanutkaan takaisin Raisoon tai Turkuun, vaan lähdin Tampereelle. Otin lisää tatuointeja. Poikaystävä onkin Pohjoinen poika. En halunnutkaan lapsia. Kihloisa kesti iäisyys, eikä unelma Häistä koskaan toteudukaan. Äitini sai jo ylioppilasjuhlani, minähän en saanut valita edes omaa asuani sinne. Päätin jo silloin, että häitäni äiti ei saa. Hän sai yhdet juhlat, minä taatusti saan päättää toiset.

Nyt erityisesti tämä syöpäjuttu on saanut mut vähän tietoiseksi että yhä "memento mori" pitää paikkaansa. Mikään ei ole ikuista, ja tavallaan harmittanee, että jokainen valintani on tietynlainen pettymys äidilleni. Ja nimiasiaa suorastaan pelkään. Sillä häissä varmaan tulee viimeistään ilmi, että olen vaihtanut etunimeni. Olen vältellyt asiaa, sillä äiti on aina ollut niin ylpeä etunimivalinnastaan. Eikä ole ollenkaan ilahtunut, kun valitsinkin toisen nimen itselleni. En sitten koskaan ole kertonut että vaihdoin sen ihan virallisestikin.  Sanoin aikanaan, että vanhemmat saa kutsua mua ihan miksi haluaa. Fiksu kertoisi asian etukäteen, ettei tule mitään kohtausta sitten Puolison perheen edessä, mutta en millään haluaisi. Onneksi maistraattihommat hoidetaan etukäteen, niin ei ainakaan siinä tule sitten esiin. Luultavasti pyydän Puolisoa välttämään nimiasiaa viimeiseen asti. Tervettä eikö?

Tainted Love

Tauti nujerrettu ja olen taas elävien kirjoissa. Töissä olin jo viimeviikosta, peräti pari päivää ennen pitkää viikonloppuvapaata. On ihan höhlä olo kun käy niin vähän töissä. Minkä sitä sairastamiselle voi, mutta vituttaa kaikkien tulostavotteiden puolesta. Joku paskin kuu ikinä, kun muutenkin hiljaista ja ei ihan täysiä tunteja, niin sitten vittu sairastankin vielä. Perkele.

Muutoin elämääni ei jälleen kerran kuulu oikeastaan mitään. Parannuttuani olen innostunut vähän fiksaamaan elämäntapojani. Olen ollut aika virkeä, joten on tullut liikuttua ja syötyä varsin ok. Katsotaan mihin tää johtaa. Jo ennen sairastamista tuntui, että jotain haluan tehä. Ja myönnettävä se on, että paska ravinto ja sokeri ei piristä ketään, saatika kilpparivaivaista. En voi maata kotona mässyttäen ja odottaa, että koska tyroksiinit tehoo ja tois hyvän ja virkeän olon ja -20 kg kuin taikaiskusta. Ei tässä mitkään kuurit ja dieetit auta, vaan pitää hakea kokonaan uusi pohja valinnoille. Ja ihan jees on lähtenyt. Olo on huomattavasti aiempaa vireämpi. Se onkin mun lähtökohta, oma olo. Jos paino putoaa sivutuotteena niin kiva, mutta se oma vireys on pääasia. Se on tullut huomattua, ettei sokeri ja beige ruoka ole ikänä ketään vireäksi tehnyt.

Poison Whiskey

Meni taas viikonloppusuunnitelmat uusiksi. Piti kovin mennä Raisioon lauantaina töiden jälkeen, mutta jo alkuviikosta olin aika yskäinen. Lauantaihin mennessä olin jo ihan kunnolla kipeä. Selvisin työpäivästä (mikä sairasloma?), mutta tuli selväksi jo hyvissä ajoin, että en millään kykene matkaamaan. Nyt sunnuntaina olen yhä sen verran kipeä, että vakavissani harkitsen työterkkarissa käyntiä saikkea varten.

Äitini ei joudu uusintaleikkaukseen (oli riskinä syövän tyypin takia), mutta kemoterapia kutsuu. Alunperin piti olla vaan solusalpaajia, mutta koska syöpä olikin agressiivista tyyppiä, niin varmistetaan kaiken poissaanti kemoterapialla. Juuri siksi, että mitään ei jäisi potentiaalisesti uusiutumaan.  Johtuen alkavasta kemoterapiasta, mun on oltava terve kun menen käymään. Joten seuraava käynti pitää suunnitella huolella.

Ärsyttää tämä flunssa. Juuri kun aloin taas virkistymään kilpparisumuväsykaudesta, kun oli motivaatiota käydä lenkillä tai salilla ja syödä kunnolla. Edelleen on motivaatiota, mutta kun mikään ei maistu, niin sitä syö jotain helppoa ja käsilläolevaa kun tauti vie vähän voimia. Ei sairaana tee mieli salaattia. Ei oikeastaan tee mieli mitään, mutta vähiten etoo ne epäterveelliset.

Lähitulevaisuudessa häämöttää työpaikan vuodenalottajaisjuhlat. Ruokaa ja juomista koko Pirkanmaan mroomilaisten kanssa. Yay, voi tulla ihan hauskaa. Edellyttäen että paranen, enkä saa jotain vitun noroa siihen tms. Hitto meen vaikka pää kainalossa. Haluan juhlia!

Ensiviikosta tulee aika raskas. Mulla on viikonloppu vapaa, joten kaikki viisi työpäivää ovat putkeen (Puoliso aina nauraa tälle, viiden päivän putki on kuulemma ihan normaali viikko :D). Keskiviikkona on työpäivän jälkeen vielä palaveri, ja torstai ja perjantai ovat 9 h päiviä.  Onneksi on se viikonloppuvapaa. Kilpparilääkärikin häämöttänee, kävin verissä tällä viikolla ja katotaan mitä lekuri sanoo. Jos vaikka kontrolliaika pitenisi?

The Phoenix of the Molotov

Ihan hyvinhän mun tukkaprojekti meni. Lopputulos oli aikas tumma, ensin sitä vihreää sai oikein hakea. Puoliso sanoi, että sen tajuaa jos tietää hakea. Pari pesua myöhemmin, niin johan näkyy vihertävä. Juurikin sellai mitä hain, tummanvihreä. Ja tää jatkojen irroitus oli paras temppu ikinä. Ihan loisto tukka nyt. Mitä nyt varmasti tarvii puljata ton vihreän kanssa. Nää on tiivistyneetkin just fine.

Muutoin elo sujuu juuri kuten ennenkin, töitä ja sitä tavallista arkea. Ei mitään uutta auringon alla. Elo on varsin mukavaa. Säästökin sujuu. Joulu teki pienen kulunotkahduksen, mutta se nyt oli tiedossa. Pankkiin päästään näillä näkymin kesä-syksy -akselilla. Mutta asiat sujuu kuten suunniteltu. Helmikuussa on parit hipat, pitänee huomioida säästämisessä. On mm. työpaikan vuoden alottajaiset, ryyppäystä työkamujen kanssa. Hommaan osallistunee (tai siis on ainakin mahdollisuus osallistua) kaikki Pirkanmaan ämroomilaiset. Saattanee olla ihan mukavaakin.

Töissä ihan imartelevaa, että sekä Pirkkala että Hervanta haluaisi mut tiimiinsä. Kivaa. Se kuitenkin vaikutti vähän mun mielialaan, että Nokian porukan kanssa ei toiminut, ja olin vähän down siitä. Että mussa on pakko olla jotain vikaa, kun en sopinut Hiusmestaan, enkä sitten Nokiallekaan. Onneksi sovin jonnekin, vika ei välttämättä ollutkaan minussa, että olisin vääränlainen. Hiusmesta nyt on ihan oma lukunsa muutenkin, mun jälkeen sieltä on lähtenyt nyt kaksi työntekijää. Ja ainoa paikka ever, jossa tunnollisuus on huono juttu. Että on huono homma kun olen niin tunnollinen työntekijä. Onneksi nyt tuntuu siltä, että olen löytänyt paikkani, tai siis ainakin oikean firman jossa olla töissä. Odotan tulevaisuutta innolla.

Demon dance

Vuosi on lähtenyt ihan mukavasti käyntiin. Uutenavuotena oltiin tosiaan kotosalla, pari kaveria oli meillä saunomassa. Käytiin puoliltaöin katsomassa tuossa rannassa Ratinan ilotulitus, vieraat jatkoi siitä baariin, ja me unille. Puolisolla oli vähän lämpöä, joten minkäänsortin taksijono ei oikein houkuttanut.

Uusi työsopparikin on taskussa, ja mun fyysinen duunisijaintini on nykyään Pirkkala/Hatanpää. Ainakin toistaiseksi. Keväästä ei sitten vielä tiedä ihan varmaksi, mutta toistaiseksi nyt näin. Hervantahan on ihan jees paikkana myös, mutta Pirkkala on lähempänä kotia ja työkaverit vähän kypsempiä. Hervantalaiset kun ovat suurilta osin niin kovin nuoria, ja en ihan sovi siihen joukkoon samalla lailla.

Takkuseni täyttivät myös kuukauden tänään. Tykkään yhä niistäkin. Löysin ulkomaisen rastafoorumin, jossa oli kosolti tietoa, ja kävi vähän harmittamaan etten löytänyt sitä ennen tätä takkuprojektiani. Saa katsoa että otanko takkujatkot pois näin uuden infon valossa ja kasvattelen omiani, vai mitä teen. Tykkään tästä mitasta kyllä, mutta toisaalta houkuttaisi olla omalla tukalla ja seurailla oman hiuksen kehitystä. Osan jatkoista otin pois, jotta sain tämän massan vähän helpommin hallittaavksi. Katsotaan mitä teen, pitää vähän punnita, sillä tän tukan on oltava siisti töissä!

Huomenna on pyhä, ja tarkoitus olisi vähän hoitaa kotihommia (eli siis ihan pyykkäystä, kokkailua yms.) ja käydä ystävän luona. En ole nähnyt häntä hetkeen, joten kiva päästä pitkästä aikaa turisemaan. Ystäviä on aina kiva nähdä. Välistä hävettää, että miten paljon voi aikaa kulua tapaamisten välillä, vaikka asutaan samassa kaupungissa.

Tosin, minä nyt olen tällainen kuin olen, ja ajat sitten lakkasin pyytämästä epäsosiaalisuuttani anteeksi. Tosiystävän tunnistaa juuri tästä, ystävyys ei haalistu vaikka ei nyt ihan joka viikko (tai edes kuukausi) nähdäkään. Ei ole mun luonteelle ominaista ravata sosialisoimassa koko ajan. En minä välitä rampata kaupungilla milloin missäkin aktiviteetissa, ja jos joku siitä vetelee hernulit nenäänsä niin senkus. Bongasin nimittäin taannoin erään ystävän avautumisen facessa, että miten ois kivaa jos ystävät haluaisivat tehdä jotain säännöllisesti, eikä vain kahvitella silloin tällöin. Taatusti tarkoitti muitakin kavereitaan kuin vain minua/meitä, mutta oli se meillekin suunnattu. En jaksanut nähdä vaivaa laittamaan vastausta, että siinä missä hän kaipaa alituista sosialisointia arkeensa, niin kaikille se ei sovi. Minulla ei ole a) aikaa b) rahaa tai c) haluja riekkua kylillä joka viikko. Olisi suotta pahoittanut mielensä. Olen iloinen joka ystävästä, joka tämän ymmärtää. Onneksi elämässäni on ihmisiä, joiden kanssa nyt vain klikkaa niin hyvin, ettei aika siihen oikein vaikuta. Kuten huomenna tapaamani ystävä, tai Mr M jota näen lähinnä Lumouksessa. Meinasin etten ensi lumoukseen menisi, mutta Mr M on aika vahva vaikutin, mikä kesä se sellainen on jos en häntä näe!

No gods, No masters

Ai että tätä mun päivitystahtia, viikko vielä nii ois kuukausi väliä. Hups. No voinette arvata syynkin, että miksi hiljaista: Koska ei yksinkertaisesti ole mitään ihmeempää kirjoitettavaa! En ole käynyt missään, tehnyt mitään, ei ole tapahtunut mitään.... Käydään töissä ja eletään normi arkea vain.

And don't get me wrong, mä rakastan elämääni just näin. On kivaa käydä töissä, elää normi arkea. Pidän elämästäni juuri näin. En kaipaa yöelämää, viihteilyä tai tapahtumia. Näin on hyvä. Jos saan jatkosopparin, niin voidaan alkvuodesta tehdä ensimmäiset visiitit pankkeihin, että jos vaikka lainaa? Tuskin nyt heti sitä asuntolainaa täräytetään, mutta kartoitetaan vähän vaatimuksia.

Niin, se jatko. Alkaa kuumottamaan, kun on enää kuukausi sopparia jäljellä. Pitääkö tässä työnhakuprojektiin ryhtyä vaiko ei? Ihan kivasti on tuntunut menevän, mun mielestä. Heidän mielstä en sitten tiedä, en ole niin itseriittoinen optimisti että olisin varma mistään. Kovin tekisi mieli heittää aluepäällikköä viestillä että "pliis kerrottehan ajoissa että jatkuuko soppari vai ei" Mutta en taida sitä tehdä. Vähän liian aikaista siihen tiedusteluun, ja eiköhän ne tajua sen itsekin. Jos nyt ees ensiviikon oottais ennen kun mitään kyselisi. Odottavan aika on pitkä?

Jouluna mennään jälleen Puolison perheen luo, uusivuosi on arvoitus, saa nähdä tehdäänkö mitään ihmeellistä. Ja kumma kyllä, mieluiten kai oisin kotosalla. Uusivuosi on ihan pyllystä lähteä ryypylle, bussit ei kulje ja taksia on mahdoton saada. Yöksikään et kuitenkaan tahdo jäädä, koska koti on ihana paikka herätä. Olo on kuin teinillä joka koittaa kalastella kyytiä joltakin jonnekin baanalle. Not fun!

Roundtable Rival

Halloween!! Lempparijuhlani <3

Arki on soljunut taas puolisen kuuta eteenpäin sitten viimepäivityksen. Mutta eipä siinä että mulla kummempia juttuja olisi ollutkaan. En juhlistanut synttäreitänikään mitenkään ihmeemmin. Puoliso järjesti ihanan pienen yllätyksen synttäritiistaina, oli koristellut kotia halloween-teemaan, oli ruusuja ostanut ja lahjaksi Mad Success -kirjan - eli Rikun ja Tunnan viimeisimmän kirjallisen tuotoksen. Porukoillakin kävin ihan onnistuneesti. Niin ja käytiin me leffassa, katsottiin Ghiblin uusin tuotos, Marnie - tyttö ikkunassa. Taattua Ghibliä, jos pidätte animesta, katsokaa se!

Tänään on töissä pikkujoulut, huomenna olisi niinikään illanistujaiset kaverilla. Sunnuntaina krapula?Ensi viikko on töissä mulla kuusipäiväinen, joten fiilistellään tätä vapaata nyt. Tosin, töissä on varsin mukavaa, joten en nyt ihmeemmin harmittele työviikkoa.

Onneksi on mukavaa, sillä kilpparini oireilee taas jonkin verran... uni maittaa ja veto on poissa. Ehkä tää taas tästä. Onkin jo aikaa tän "aaltoliikkeen" kanssa, oli kumman pitkään sellainen normaalin hyvä olo. Oli jo hetki sitten viime oireilun. Ei ollut ikävä. Prkl.. Mutta siitä johtunee vähän tämä blogihiljaisuus ja lyhyet päivitykset. Kun kilpparioieiden vuoksi en taas oikein jaksa mitään. Käyn töissä, tulen kotiin, vähän kotihommia, pari jaksoa Murdochin murhamysteerejä ja nukkumaan. Toista. Siinäpä mun viimeaikaista eloani tiivistettynä. Ei ihan blogipostausmateriaalia eh?

Mutta nyt, kauppaan ja valmistelemaan hauskanpitoa!!

Bullet the blue sky

Oho, jopas taas vähän aikaa vierähtänyt. Noo, eipä mulle mitään ihmeellistä kuulu. Töitä on ollut nyt lähinnä Hervannassa. Oli viimeviikolla pieni juttutuokio pomon kanssa ja vahvistui että en mene Nokialle. En oikein sopinut sinne, vaikka sinänsä tullaan liikevastaavan kanssa siellä toimeen ja ollaan peräti ihan fb-kavereita, niin jotenkin ei siellä vaan klikata. No, oon ennemmin Hervannassa tai Tampereen puolella noin yleensäkin. Hervannan jengi on mukavaa, siellä on aika rauhallinen tunnelma. Ja Hervannassa on helpompi myydä.

Ensiviikolla ois synttärit. Ensin meinasin että ois jotain bileitä pitänyt, mutta en sitten jaksanut. Menen lauantaina käymään Raisiossa mun vanhemmilla, tosin tulen jo sunnuntaina takas. Kaksi seuraavaa viikonloppua on kuitenkin vapaata. Niin, just kun valittelin lauantaivapaiden vähyyttä, niin sainkin kaksi. Menen kuitenkin ennemmin nyt, sillä vapaat kun osuu joko synttäriksi tai halloweeniksi, niin ois ohjelmaa ihan täälläkin. Sitäpaitsi, sain junaliput 8 euroa per suunta. Yay!

Eiköhän me Puolison kanssa kuitenkin jotain kivaa keksitä yhdessä. Teatteriin, leffaan, raflaan tai jotain. Yhdessä jotain kivaa kuitenkin. Halloweeninä ois perjantaina Hervantatiimin pikkujoulut ja lauantaina ois Bella Morte-goottiklubi. Vois mennä?

Hell to Pay

Ensimmäinen viikko uudessa työssä melkein takana.

M Room on erilaisin työpaikka missä olen ikänä ollut, sillä tässä on ihan ehdottomasti paras perehdytys ja koulutus mitä missään. Panostavat työntekijöihinsä. Sain näin alkuun määräaikaisen duunisopparin vuoden loppuun. Selittivät sitä sillä, että on käytäntönä kaikille, kun on ollut ongelmia että koulutuksen jälkeen ilmoitetaankin että enpäs tuukkaan, ja firma jää pulaan. Mutta että jatkoa on, mikäli kaikki menee hyvin ja sitä sopii ja sopeutuu firmaan.

Tuolla on nimittäin ihan oma kulttuurinsa. Oma tapa leikata, palvella asiakkaita yms, ja se on omaksuttava. Koko asiakaskohtaaminen on tietyllä tapaa "käsikirjoitettu", millä kaavalla juttu menee. Ihan siksi, että palvelu on mahdollisimman hyvää ja saman tasoista kaikkialla. Tämä viikko onkin ollut koulutusta. Päätin etukäteen, että "unohdan" kaiken, mitä olen aiemmin oppinut, että tänne lähden puhtaalta pöydältä. Ihan hyvin on mennyt, hahmotan leikkuun ihan ok, pientä viilausta lähinnä siinä. Mutta se kokonaisuus on vähän vielä hakusessa, se että saan sen "käsikirjoituksen" menemään niinkuin kuuluu. Tuntuu että aina unohdan joko kutsua asiakasta nimellä, kätellä tai unohdan arvioida odotuksen minuuteina. Ehkä se siitä kun vaan tarpeeksi yrittää. Niin ja tuotesuosittelut ja jäsenkorttiesittelyt pitää saada matkaan myös. Koitan myöskin olla armollinen itselle, sillä takana on vasta kaksi asiakaspalvelupäivää, eikä kumpikaan niistä ole ollut aivan täysi päivä. Tänään on ensimmäinen asiakaspalvelupäivä, mikä on alusta loppuun ihan vain leikkaamista. Josko tänään saisi sen järjestyksen kulkemaan?

Mut sijoitettiin Nokialle. Oli kuulemma ihan toivottu juttu, että menisin sinne. Se vähän ihmetytti, sillä en tietääkseni tuntenut liikkeen vastaavaa. Kysyin syytä että mistä moinen toive, niin ilmeisesti siellä on ollut työntekijöiden kanssa vähän huono tuuri, ja ovat olleet vähän "teinejä". Eli puuttunut se vastuu ja kypsyys mitä töissäolo usein edellyttää. Mua toivottiin ihan ikäni vuoksi, olivat iloinneet kun töihin oli hakenut joku "aikuinen ja jolla on jotain järkeäkin päässä" :D.

Mulla voi olla työmatkaa, mutta olen iloinen, että mut on sijoitettu tiettyyn pisteeseen. Huomasin tän viikon aikana, että toi ravaaminen on vähän ärsyttävää. En voi jättää esim. työkenkiä töihin, koska huomenna ollaan eri paikassa. Kaikissa liikkeissä on eroja, miten pesukone toimii,  miten pyyhkeet viikataan... ja aina eri työkaverit. Tietty liike on helpompi.

Nyt on viikonloppu vapaa, viimeinen ainakin pariin viikkoon. Katsotaan kasa leffoja, rentoudutaan ja nautitaan toistemme seurasta. Pitäisi vähän opiskella työjuttujakin. Villiä menoa, eikö?

Where waters fall frozen

Niinhän se oli, ettei Ex-pomo ollut ilmeisesti ihan uskonut minua, kun sanoin että vaikka se mut vuorosta vapauttaa niin rahat tarvii maksaa silti kun kyseessä ei ole mun oma pyyntö. Oli uskonut vasta, kun kirjanpitäjänsä oli sanonut samaa, että mulle tulee maksaa mun rahat. Siksi sitten tajusi pyytää mut töihinkin maanantaiksi, ettei nyt ihan tappiolle jää.

On muuten ärsyttävää kun sua pidetään tyhmempänä mitä olet. Sanot jotain että asia on pihvi, sulle nyökytellään että joo, pihvi on, muttei uskota kuitenkaan. Mielessä aatellaan että ei toi tiedä mistä puhuu. Ja sitten vähän yllätytään että kappas, asia olikin pihvi. Ja mulle tuppaa usein käymään noin, että mua pidetään tyhmempänä mitä olen. Jos sanon jotain, niin uskotaan vasta kun joku toinen vahvistaa asian tai googlataan juttu. Perkeles, voin olla vähän erikoinen, mutta oon oikeasti aika fiksu ja tiedän monestakin asiasta aika paljon.

Eilettäin oli lekuri, ja arvot olivat ihan promillen verran huonontuneet edellisestä (eli melkeest samat...) ja olo kun on ollut ihan jees, niin lääkitys jatkuu samana. Kontrolli sitten 6 kk päästä. Yay! Käynnit harvenee. Jos helmikuussa ois kaikki yhä jees, niin ehkä saisin kontrollit vuoteen? Sillä selvennykseksi, että vaikka aluksi kärkyin lekuriaikoja, juoksin labroissa ja lekurilla selvittämässä vaivojani ihan neuroottisena, niin nyt kun on diagnoosi, en minä siitä lekurilla juoksusta nauti! Juoksin vain siksi, kun joku oli vialla. Olisi ihanaa jos saisi kokonaisen vuoden ilman verikokeita ja kontrolleja.

Sain viimein verolaputkin. Eli viimevuoden verotuspäätöksen. Muut sai sen jo keväällä, mutta mun yrityksen takia minä sain keväästä vasta jotkut infolaput ja tänään itse laskelmat ja tiedon palautuksista. Tiesin kyllä saavani rahaa takaisin, sillä veroprossani oli järkyttävän iso, ja maksoin yrityksestäni hullut ennakot, vaikka tein tappiota. Oletin saavani jotain kuutisensataa, mutta hitto, kaks tonnia!!! En oo ikänä saanut tollasia palautuksia. Ja joka hiton sentti menee jemmaan meidän asuntosäästöä varten.

Mutta oli kyllä mahtava loma. Aloitettiin mökkeilyllä, ja mikään ei ole tehnyt meidän parisuhteelle niin hyvää, kuin se mökkireissu. Me kaksi yhdessä, ilman mitään tekniikkaa, kaksi päivää. Tämä koko loma vahvisti meidän parisuhdetta, tulevaisuus on valoisa. Suunnitelmissa on säästää kasa rahaa, että voi hakea asuntolainaa. Ostetaan asunto, ja saapa nähdä käydäänkö ennen sitä ah niin romanttisesti maistraatissa, että lainahommat sujuu mutkattomammin. Mutta tosta nyt ei olla mitään ees puhuttu sen kummemmin, muuta kuin puolivitsillä ajatustasolla. Kerrankin voin sanoa olevani todella onnellinen just näin. Sen ihmisen kanssa, jonka vierestä haluan herätä loppuelämäni.

Syksy saa mut niin energiseksi. Tänään loman päättäjäisiksi olen siivoillut, järjestänyt vaatekaappia, kaivanut tarvittavat paperit maanantaiksi... Jahka Puoliso tulee kotio, käydään vähän kaupoilla, sitten rentoutusta. Ehkä värjään tyvikasvuni. Saunotaan. Otetaan viikonlopusta ilo irti!

Kuoleman päivä

Niin se loma alkaa pikkuhiljaa vedellä viimeisiään. Mainitsin aiemmin Pomon vapauttaneen mut viimeisestä työpäivästä, mutta veti sitten sanansa takaisin. Kysellessäni työtodistusta yms tuli vastaukseksi, että on tehnyt ne jo, mutta lomaltapaluurahojen vuoksi mun olisi tultava maanantaina töihin. No ookoo, alunperin olin varautunutkin siihen, mutta mitä ihmettä? Minä vielä sanoin asiasta että jos se vapauttaa mut niin kyllä ne lomarahat mulle silti tulee, kun tästä asiasta ekan kerran puhuttiin, joten yllärinä ei tullut. Yht äkkiä hän jostain syystä haluaakin mut maanantaina töihin. Pistää miettimään, että koittaakohan se saada mua töihin sitten muinakin päivinä? Kun tässäkin asiassa muutti mielensä... No ei siinä, käyn tekemässä pitkin hampain tuon yhden työvuoron ja sitten jatkan lomailuani. Mutta voitte arvata miten ahkera olen, miten paljon mua huvittaa pingottaa. Tiedän ihan hyvin olevani firman kannattavin työntekijä, tein aika helvetin kovaa tulosta, parempaa mitä kukaan muu tuolla. Se, että lähden, käy sen kukkarolle. Mahtoikohan tajuta asian, kun perui puheensa ja pakottaa mut töihin.

Joo, tiedän. Samaa hommaahan se uudessakin työssä on, ei siinä mitään. Mutta ymmärrätte varmaan, että miksi sitä odottaa sitä uutta työtä enemmän, mitä vanhaa. Toi ilmapiiri tuolla... Aina jotain draamaa. Varmana hämmentää vähän soppaa tuo että tulen huomenna töihin. Ahistaa tuo asiakkaista kilpailu ja samaan syssyyn asiakkaiden välttely. Haukutaan asiakkaille työkavereita selän takana, koitetaan sillä saada niitä vakkareita itselle. Ne jotka ei niin tee, istuu sitten vessassa kännykkä kädessä ettei tarvi tehdä mitään, pitää liian pitkiä taukoja ja nuolee pomon takamusta ettei tuu sanomista. Sitten me tavalliset, ahkerat tyypit saa kantaa sen perustyön, non-stop -leikkuun etenemisen.  Me ollaan niitä, joiden tunnollisuuttaan on pakkokin painaa töitä muiden edestä. Jos joku meistä on poissa, se näkyy juuri siinä, että miten se leikkuujono liikkuu. Jos joku meistä pitää tauon, jono pahimmillaan stoppaa, kun yksi istuu vessassa asiakkaita paossa, toinen pitää ylipitkää taukoaan, kolmas tekee vain vakioasiakkaitaan....

Uuessa työssä ei voi toivoa kellekään. Jono on jono, joten kaverin haukkumisella ei voita mitään. Ketju, joten tiettyjen perseennuolenta ei taida auttaa. Ainoa jolla voi voittaa jotain, on olemalla hyvä ja ahekra työntekijä. Ymmärrättekö, miksi vaihdoin paikkaa? Miksi en millään haluaisi mennä huomenna, vaan odotan uuden duunin alkua?

Tämä viikonloppu ollaan oltu rauhassa kotona. Ei alkoholia tai mitään sellaista. Katsottu vain Pakoa ja pelattu Until Dawnia. Puolison loma loppuu niin ikään, päivystääkin vielä ensiviikon, joten tässä ollaan opeteltu aikatauluihin ja elämään taas normaalisti. Itseasiassa kai ihan hyvä että on toi yksi työpäivä. Pakottaa mut huomenna kasiksi jonnekin, joten mun on pakko herätä aikaisin. Auttaa kääntämään unirytmiä. Ensiviikolla olisi muutenkin kaikenlaista, tuleepahan joku rytmi ainakin.

Kilpirauhaslabroissa kävin tällä viikolla, joten ensiviikolla on siihen liittyvä lekuri. Katsotaan minne arvot ovat menneet, vai ovatko muuttuneet ollenkaan. Toivotaan että saan pitää lääkkeeni. Lekureista kun ei ikinä tiedä. Jotenkin tahtoo olla sellai suhtautuminen, että kun lääkityksellä saadaan arvot hyväksi, niin lääkkeen voikin unohtaa. Väliä siitä, että tyroksiini hoitaa oireita, ei sairautta, joten jos lääkityksen ottaa pois -> arvot ja olo huononee. Ei se tyroksiini siihen vajaatoimintaiseen kilpirauhaseen auta. Jotenkin aina jännittää mennä tuonne. Hrr.

Ensiviikolla olisi ohjelmassa myös vähän shoppailua. Uudessa työssäni on pukukoodi, mustaa, mustaa ja mustaa. Kenkiä myöten mustaa. Joku ehkä nauraa siellä, että onko toi muka mulle joku ongelma? mutta mun vaatekaapin sisältämä musta ei ole työkelpoista, joten niitä hiustyöhön sopivia vaatteita piti ihan ostaa. Asiakaspalveluun soveliaita, tarpeeksi mukavia, sellaista materiaa ettei hiukset tartu tai tule läpi... Housut löytyi yllättävän helposti (vihaan housu-ostoksia...), mutta vielä uupuu pari paitaa ja ne hiton kengät. Työkengät ovat ihan pakolliset löytää, sillä niitä mulla ei ole mustana. Paidat voi tarvittaessa vielä vähän odottaa... mutta luoja mä inhoan shoppailla tällai "pakosta". Että kun on pakko löytää jotain. Oon kirppistelijä, tykkään löytää randomilla, en hakemalla hakea. Normikaupat ahdistaa. Noh, ehkä vietän tiistaina tai keskiviikkona sellai "viimeisiä lomapäiviä" -setin, shoppailen, käyn syömässä sushia, juon rakastamani chailatten.... koitan ees nauttia aiheesta.

A welcome burden

Viikko. Yksi hiton viikko enää. Nojoo, ja huominen lauantaivuoro, mutta koska olen tänään vapaalla, yhden lauantain nyt kestää vaikka päällään seisten.

Arkeeni ei sinänsä kuulu mitään ihmeellistä. Olin viimeviikonlopunkin töissä, ei tehty yhtikäs mitään. Nukuin 11 h ja katsoin netflixistä Miss Fishers murder mysteries -sarjaa. Ihan loisto, suosittelen. En ole tavannut ketään, käynyt missään tai tehnyt mitään. Interesting, eh?

Mitä nyt töissä pärähti taas alkuviikosta. Maanantain iltavuoro oli ihan tavallinen. Ei niin mitään ihmeellistä - minun mielestäni. Työkaveri unohti kuitenkin puhelimensa, ja huomasi asian vasta, kun olin lähtenyt, eikä hänellä ollut numeroani. Hän siis soitti pomon avaamaan oven, ja pahaa tarkoittamatta selitteli, että kun olen aina niin tarkka työajoista, hän piti vähän kiirettä, vähän hoppuili viimeisen asiakkaankin kanssa. Yay. Kiitos tästä.

Minähän odotin työkaveria ihan rauhassa, ei mun ollut kiire. En pyörinyt lähellä, sanonut mitään, tehnyt mitään, ihan just siksi, etten painosta toista. Että saa tehdä työnsä rauhassa.  Mutta mimmi otti itse paineita, ettei halua minua viivästyttää. Ja sanoessaan sen pomolle, siitä se sota syntyi.

Sain kuulla tiistaina kunniani töissä, että miten mun on aina kiire jne. Että olisi avain pitänyt jättää kollegalle (joka ei ole ikänä siis ovia tuolla sulkenut... jos oisin avaimen jättänyt, siitä se sota vasta olisikin tullut!), että toinen ei saanut ees asiakasta tehdä loppuun rauhassa kun mun on niin kiire. Kollega yritti puolustaa, että en tehnyt mitään väärää, mutta vahinko oli jo tapahtunut.

Multa katkesi pinna, ja pistin vastaan, että hitto vie en tehnyt mitään väärää. Ei ole minun vika, jos toinen unohtaa puhelimensa. En painostanut mitenkään töiden teossa, sillä mun ei ollut kiire. Koitin välttää siivoamistakin, ettei toinen panikoi ja kiirehdi suotta. Suuhtahdin, että niin tai näin, aina teen väärin. Joko mulle raivotaan kun lähden niin täsmällisesti, nyt raivottiin, että mun ois pitänyt jättää avain sulkemista varten kokemattomalle työntekijälle. Että toinen olisi saanut "tehdä työnsä rauhassa ja painostamatta". Että olisi pitänyt lähteä sittenkin ajoissa. Vittu päättäisivät. Paskaa niskaan jos olet aikataulun mukainen, paskaa niskaan jos joustat ja olet ylitse. Pomo loukkaantui muhun pahemmin kun pistin vastaan, ja tiuski että ei mulle voi mistään sanoa kun joko kyynelehdin tai aina otan itseeni. Ei olla vieläkään puheväleissä.

Muista työkavereista 90 % oli mun tukena, lohduttelivat ja rauhoittelivat kun olin lähellä lyödä nyrkkiä seinään. Osa sanoi ymmärtävänsä mua täysin, kun ilmoitin, että ellei olis loma nurkan takana niin olisin irtisanoutunut kiukuspäissäni saman tien. Ja joo, mulle saa sanoa jos olen tehnyt jotain pieleen. Pitääkin sanoa, ei sitä muuten virheistään opi. Mutta vittu, mullehan ei tyhjästä nalkuteta. En kuuntele koululta lähdön jälkeen enää yhtään paskaa turhasta! Tajuan kyllä, että mulle on varmasti houkuttelevaa nalkuttaa ja purkaa tunteita, kun tunnollisena työnkekijänä ja pikku perfektionistina yleensä nyökyttelen katuvana päätäni.

Seurauksena tosta pikku episodista, laitoin parit työhakemukset heti tiistaina. Kummastakin tuli työhaastattelukutsu. Yksi sovittuna, toisen kohdalla vielä päivä auki kun kommunikointi tapahtuu sähköpostitse. Olen optimistinen. Lähden niin vittuun tuolta jos saan ton paikan. Onneksi haastis on lomalla, värväsin Puolison mulle malliksi.

Joka tapauksessa nimittäin nykyisessä tapahtuu muutoksia kun tuun lomilta. Siellä on liikaa työntekijöitä paikkoihin nähden. Johan meitä yritettiin irtisanoa alkukesästä, nyt elokuun jälkeen se on laillista. Ja on ihan yleisessä tiedossa, että jotain tapahtuu, joko sama toistuu kuin viimeksi, tai sitten tulee jotain osa-aikaistamisia tms. Jotain. Sillä tuleehan se äitiyslomalainenkin takaisin.

Pomo on ihan tolkuton. Aina luomassa jotain draamaa ihan itse, nytkin kaikki oli ihan  hyvin, mutta pomo itse teki tyhjästä draaman. Sen on aina pakko vihata jotain, aina joku on sen nurjalla puolella, ei voi olla kaikki vain hyvin. Vitun marttyyri, "minä vanha eläkeläisrouva joudun teidän takianne.... " jne.  Suosii sitä saatanan lusmua, koska se mimmi osaa nuolla persettä oikein, ja on ollut tuolla iäisyyden töissä. Väliä siitä että on firman laiskin, välttelee vessassa nais- ja lapsiasiakkaita, istuu tauoilla liian kauan ja tulee aina myöhässä. Vittu ainoa pomo, kuka arvostaa laiskoja, myöhästeleviä työntekijöitä, jotka vain osaa puhua oikein. Sen silmätikkuna on aina joku meistä täsmällisistä ja ahkerista. Joku eka pomo ikinä joka arvostelee mun taipumusta olla ajoissa ja mun tunnollisuuttani. "Sinä kun olet niin tunnollinen, että ei ole hyväksi..." Mulle riitti. Mä niin lähden.