Hui, muutama viikko ja mä meen naimisiin! Jännä ajatus. Varmaan vetistelen maistraatissa ihan hulluna... Hääjutut on melkein kunnossa. Muutama juttu vielä niin ois kaikki ok.
Isoin homma onkin sitten sen jälkeen. Pitää pankkikortit uusia, ilmoittaa mun uus nimi about kaikkialle, passikuvat, uus ajokortti ja passi... Yay!
Maistraatti on perjantaina iltapäivästä, ja otettiin meidän sviitti jo perjantaista. Alunperin piti vasta lauantaina, mutta huone on hieno, siellä on pullo skumppaa meille yms ja Puolison perhe tulee jo perjantaina, joten mennään sitten maistraatin jälkeen suoraa sinne. Lauantaina käydään ruokkimassa kissat, mutta muutoin saadaan nauttia olostamme. Mulla on muutama lomapäivä viime kesältä, ja Puolisolla ihan talviloma, joten häät starttaa meidän loman. Mikäs sen parempi tapa kuin viettää pari päivää hotellilla nautiskellen.
Joo, ja kyllä mua vähän jännittääkin. Ei oikeastaan mikään muu, kuin se perheiden tapaaminen. Meidän perheethän eivät ole tavanneet ennen, koska välimatka. Raisio-Vaala on yli 600 km. Varmaan menee ihan hyvin, mutta joo, kyllä mua jännittää.
Töissä on aika hulinaa taas. Jengiä paljon poissa, mun alueen aluepäällikkö on lomalla joten pitää pärjätä aika itsenäisesti. Eikä siinä mitään ellei ois niin paljon väkeä poissa ympäri Pirkanmaan. Olen itsekin yhä aika puolikuntoinen, menisin lekurille uudestaan ellei lauantaina ois Vuodenaloittajais -juhlia. En kuitenkaan ole kuumeinen niin keikun sillä rajalla olenko työkuntoinen vai en. No, näillä poissaolomäärillä ei mulla ole nyt varaa sairastaa. Jouduttais varmaan laittaa lappu ovelle että "suljettu sairastapauksen vuoksi". Ja haluan niihin juhliin :)
Välillä ahdistaa taas kaikki työjutut. Tiedän etten halua olla parturi lopunikääni. Enkä ainakaan aluepäällikkö, mutta se on luonnollinen ainoa jatkumo uralle tässä firmassa. Enkä ole aina ihan varma siitäkään miten sekaisin päästäni olen kun tän liikevastaavapestin otin ja halusin. On tää aika työmaa.
Ja olen ihan untuvikko mitä pomohommiin tulee. Mietin taannoin, että eihän mulla ole edes niitä ominaisuuksia mitä pomoilta vaaditaan.Olen ihan liian tulinen, kiihdyn nollasta sataan hetkessä ja kun ärsyttää niin sen näkee ja kuulee. Pomon pitäisi olla alaisilleen aina tyyni ja rauhallinen. En aina osaa etäännyttää itseäni tytöistä tarpeeksi. Liian kaveri? Mun pitäisi olla etäisempi mitä olen. Puoliso olisi loistava esimies. Se on aina tyyni ja hallittu ja järkevä. Ei tällainen sähikäinen mitä minä. Meidän aluepäällikkö on loistava myös, aina iloinen ja ei ikinä suutu tai ainakaan näytä sitä. Luontainen hommassaan. Puoliso sanoi että nää jutut on opittavissa. Ehkä onkin, mutta miten voi oppia olemaan jotain muuta kuin on? Mä olen luontaisesti aika tulinen tyyppi jonka tunteet näkyy, niin miten helvetissä voi opetella piilottamaan ne? Samanlainen ikuisuushomma mitä on opetella olemaan hiljaisempi. Jännästi olen samaan aikaan aika tyytyväinen siihen mitä olen, ja sitten en ensinkään. Ei mua mun tulisuus ja tunteiden näyttäminen muuten haittaa, ainoastaan työllisesti. Mutta miten paljon haluan työlle uhrata? Muuttaa itseäni työni takia?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työ. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työ. Näytä kaikki tekstit
torstai 9. helmikuuta 2017
lauantai 29. lokakuuta 2016
Long time no see
Hei taas, pitkästä aikaa.
Tauko on osittain ollut tietoinen ja toisaalta ei. Aika on humahtanut eteenpäin harppauksella, mutta olen kuitenkin tietoinen että on kirjoittaminen jäänyt.
No mitä kuuluu?
Töissä myllertää, armas Ap on siirtymässä eteenpäin, ja tilalle nostettiin eräs alueemme vastaavista. Hän on hommaan varmasti pätevä, ja opettelu on jo alkanut, mutta aika sekasortoa se on. Välistä tuntuu että olen vastaavana tosi omillani, että jos on jotain ongelmaa tms, ei minulla ole oikein ketään kenen puoleen kääntyä vaan pitää selvitä omillaan. Tampereelle ollaan avamaassa uutta liikettä, vaikka nykyisetkin pyörii vajaalla miehityksellä, niin aika sekasortoa on. Mulla on hyvä porukka, mutta se ei ole koskaan kassassa kun joudun antamaan omistani toisiin liikkeisiin. Jos mulla joku sairastuu niin olen kusessa, kun apua ei tule myöskään muualta. Toivon että tämä tasaantuu tästä, mutta saa nyt katsoa. Toisaalta, tässä mun kyvyt johtaa mitataan, kun pitää selvitä itse ilman tukea. Ehkä tämä kantaa joskus hedelmää kun mietitään seuraavia ylentyjiä. Toisaalta jos joku menee metsään, niin en suostu ottamaan mitään kuraa niskaan, koska ei ole toisaalta apua herunut yhtään mistään. Että jos joku kusee, niin syy on mun ohjauksessa, kun ei kerta opeteta kunnolla.
Häät etenee. Lempäälän Vaihmalan Hovi on varattuna ja kutsut lähetetty. Huoneet varattuna, töihin päivämäärät kerrottuna. Enää sitten jonkinlaista viihdykettä pitäisi saada, kuten joku esiintyjä. Bändi, taikuri tms. Sitten tietysti kakku tilata sieltä hääpaikasta ja mulle vaatteet etsiä. Varata se maistraatti ja tehdä ne vaadittavat paperityöt. Mutta niillä nyt ei ole kiire, hoidetaan sitten vuodenvaihteen jälkeen.
Havahduin siihen, että kova homma on kaikessa muussakin nimenmuutosasioissa kuin vain virallisissa asiakirjoissa. Sähköpostiosoitteet, lehdet, pankit yms. (ei, mun kohdalla tieto ei kulje suoraa virastosta, sillä mulla on tietojenluovutuskielto). Enkä varmaan enää saa sitä kivaa etunimi.sukunimi -sähköpostia, sillä mullahan on sitten eräs missi nimikaimana... Olen tottunut olemaan uniikki nimeni suhteen, ja nyt nimekseni tulee yksi suomen yleisimmistä sukunimistä.. Ja puhelimeenkin pitää opetella vastaamaan eri tavalla... Kaikkea sitä häistä seuraakin :D
Säästöprojekti on edennyt siihen pisteeseen, että meillä on ensiviikolla aika ensimmäiseen pankkiin lainaneuvottelujen tiimoilta. Katsotaan mitä tarjotaan ja sanotaan. Sellai aikataululla kuitenkin mennään, että hääkutsujen lahjatoive -kohtaan muotoiltiin raha-toive muotoon "Lahjoja emme odota, mutta jos haluat tukea tulevaisuuttamme..." sen "asuntolainasäästöä" sijasta. Toivotaan että löydettäisiin kiva asunto jo vuoden alkupuoliskolla.
Tuli laivallakin oltua pari viikkoa sitten. Oli työpaikan risteily, eli sellainen vuosittainen juhla kaikkien ketjun liikkeiden kesken, ei vain Tampereen porukka. Tyyppejä oli jotain 270. Varsin hauskaa oli, teemana Oscar -gaala, joten jouduin fiiniä mekkoakin etsimään. Ainoa miinus reissussa oli se turkasen keinutus. Tuuli kunnolla mennen ja tullen, joten vähän naama vihreenä mentiin. Ja mulla on aika hyvä maha. Osa jengistä laatotti hytissä aina kun botski oli liikkeellä. Olin jokseenkin selvin päinkin, ei maistunut alkoholi alkuillasta sen keinumisen takia, ja loppuillasta ei vain noussut hattuun. Mutta hyvä niin, krapula kotimatkalla ois aika perseestä. Tuliaisiakin toin, kasan suklaata ja yhen baileys -pullon.
Joulukin lähestyy. Mennään pohjoiseen, kun Puoliso ei päivystäkään. Keljuun päivään sattuu aatto, on hurjan lyhyt joululoma, mutta mies haluaa lähteä niin mehän mennään. Onhan väkeä kiva nähdä, mutta mua vähän harmittaa kun pusketaan raskasta reissua vaan pariin päivään. Perillä ollaan aaton vastaisena yönä joskus aamuyöstä, takaisin ajellaan aikaisin aamusta maanantaina. Olisi ollut rentouttavampaa jäädä kotiin. Mutta Puolison (ja minun tulevaa) perhettä on kiva nähdä.
Tauko on osittain ollut tietoinen ja toisaalta ei. Aika on humahtanut eteenpäin harppauksella, mutta olen kuitenkin tietoinen että on kirjoittaminen jäänyt.
No mitä kuuluu?
Töissä myllertää, armas Ap on siirtymässä eteenpäin, ja tilalle nostettiin eräs alueemme vastaavista. Hän on hommaan varmasti pätevä, ja opettelu on jo alkanut, mutta aika sekasortoa se on. Välistä tuntuu että olen vastaavana tosi omillani, että jos on jotain ongelmaa tms, ei minulla ole oikein ketään kenen puoleen kääntyä vaan pitää selvitä omillaan. Tampereelle ollaan avamaassa uutta liikettä, vaikka nykyisetkin pyörii vajaalla miehityksellä, niin aika sekasortoa on. Mulla on hyvä porukka, mutta se ei ole koskaan kassassa kun joudun antamaan omistani toisiin liikkeisiin. Jos mulla joku sairastuu niin olen kusessa, kun apua ei tule myöskään muualta. Toivon että tämä tasaantuu tästä, mutta saa nyt katsoa. Toisaalta, tässä mun kyvyt johtaa mitataan, kun pitää selvitä itse ilman tukea. Ehkä tämä kantaa joskus hedelmää kun mietitään seuraavia ylentyjiä. Toisaalta jos joku menee metsään, niin en suostu ottamaan mitään kuraa niskaan, koska ei ole toisaalta apua herunut yhtään mistään. Että jos joku kusee, niin syy on mun ohjauksessa, kun ei kerta opeteta kunnolla.
Häät etenee. Lempäälän Vaihmalan Hovi on varattuna ja kutsut lähetetty. Huoneet varattuna, töihin päivämäärät kerrottuna. Enää sitten jonkinlaista viihdykettä pitäisi saada, kuten joku esiintyjä. Bändi, taikuri tms. Sitten tietysti kakku tilata sieltä hääpaikasta ja mulle vaatteet etsiä. Varata se maistraatti ja tehdä ne vaadittavat paperityöt. Mutta niillä nyt ei ole kiire, hoidetaan sitten vuodenvaihteen jälkeen.
Havahduin siihen, että kova homma on kaikessa muussakin nimenmuutosasioissa kuin vain virallisissa asiakirjoissa. Sähköpostiosoitteet, lehdet, pankit yms. (ei, mun kohdalla tieto ei kulje suoraa virastosta, sillä mulla on tietojenluovutuskielto). Enkä varmaan enää saa sitä kivaa etunimi.sukunimi -sähköpostia, sillä mullahan on sitten eräs missi nimikaimana... Olen tottunut olemaan uniikki nimeni suhteen, ja nyt nimekseni tulee yksi suomen yleisimmistä sukunimistä.. Ja puhelimeenkin pitää opetella vastaamaan eri tavalla... Kaikkea sitä häistä seuraakin :D
Säästöprojekti on edennyt siihen pisteeseen, että meillä on ensiviikolla aika ensimmäiseen pankkiin lainaneuvottelujen tiimoilta. Katsotaan mitä tarjotaan ja sanotaan. Sellai aikataululla kuitenkin mennään, että hääkutsujen lahjatoive -kohtaan muotoiltiin raha-toive muotoon "Lahjoja emme odota, mutta jos haluat tukea tulevaisuuttamme..." sen "asuntolainasäästöä" sijasta. Toivotaan että löydettäisiin kiva asunto jo vuoden alkupuoliskolla.
Tuli laivallakin oltua pari viikkoa sitten. Oli työpaikan risteily, eli sellainen vuosittainen juhla kaikkien ketjun liikkeiden kesken, ei vain Tampereen porukka. Tyyppejä oli jotain 270. Varsin hauskaa oli, teemana Oscar -gaala, joten jouduin fiiniä mekkoakin etsimään. Ainoa miinus reissussa oli se turkasen keinutus. Tuuli kunnolla mennen ja tullen, joten vähän naama vihreenä mentiin. Ja mulla on aika hyvä maha. Osa jengistä laatotti hytissä aina kun botski oli liikkeellä. Olin jokseenkin selvin päinkin, ei maistunut alkoholi alkuillasta sen keinumisen takia, ja loppuillasta ei vain noussut hattuun. Mutta hyvä niin, krapula kotimatkalla ois aika perseestä. Tuliaisiakin toin, kasan suklaata ja yhen baileys -pullon.
Joulukin lähestyy. Mennään pohjoiseen, kun Puoliso ei päivystäkään. Keljuun päivään sattuu aatto, on hurjan lyhyt joululoma, mutta mies haluaa lähteä niin mehän mennään. Onhan väkeä kiva nähdä, mutta mua vähän harmittaa kun pusketaan raskasta reissua vaan pariin päivään. Perillä ollaan aaton vastaisena yönä joskus aamuyöstä, takaisin ajellaan aikaisin aamusta maanantaina. Olisi ollut rentouttavampaa jäädä kotiin. Mutta Puolison (ja minun tulevaa) perhettä on kiva nähdä.
sunnuntai 28. elokuuta 2016
Drama for life
Syksy humahtanut kuvioihin jälleen, ja minä herään taas "henkiin". On jotenkin kaksi aikaa vuodessa, jolloin piristyn, kevät ja syksy. Kevät valonsa takia, syksy kauneutensa.
Vastaavan pestini on nyt alkanut, ja homma on kutakuinkin mitä odotin. Vähän hämmentävää, kun toimipiste vaihtui, sen kulttuuri ja tavat ovat vähän hukassa. Paljon pieniä asioita joita en tiedä tai tunne. Kiireisenä uus jobi on mut pitänyt, väestä on ollut vähän pulaa niin on ollut aika kiirus. En ole päässyt hoitamaan oikein mitään työnkuvaani liittyvää hommaa, asiakkaat ovat kuitenkin se päätyö. AP pahoitteli sitä, että mut vaan pistettiin kylmästi uuteen hommaan ilman sen kummempaa koulutusta tai briiffiä, mutta kai mä olen pärjännyt ihan ok. Se vain, kun Hervannan liike on niin kiireinen. Siellä on aina ruuhkaa ja asiakkaita. Mikä sinänsä on hyvä, mutta ei mitään toivoa, että ehtisi siivoamaan tms.
Ensiviikosta on tulossa mielenkiintoinen, kuun vaihde setit pitäisi hoitaa kahdessa liikkeessä. Toivon että Ap olisi tällä viikolla vähemmän kiireinen ja ehtisi vähän jeesimään. About tiedän mitä pitäisi tehdä, mutta olen vain epävarma.Uskon kuitenkin, että asiat lähtee rullaamaan kun vaan totun hommaan.
Yksityiselämäni sen sijaan menee ihan samalla lailla mitä ennenkin. Ei mitään uutta siinä. Mitään erityistä ei olla tehty. Työni sijainnin muutos vaatii vähän totuttelua, sillä kulkemisessa kestää, joten en ole oikein kyennyt ajattelemaankaan muuta. Kyllä tämä tästä jahka rutinoituu tuo kulkeminen ja uusi työnkuva.
Vastaavan pestini on nyt alkanut, ja homma on kutakuinkin mitä odotin. Vähän hämmentävää, kun toimipiste vaihtui, sen kulttuuri ja tavat ovat vähän hukassa. Paljon pieniä asioita joita en tiedä tai tunne. Kiireisenä uus jobi on mut pitänyt, väestä on ollut vähän pulaa niin on ollut aika kiirus. En ole päässyt hoitamaan oikein mitään työnkuvaani liittyvää hommaa, asiakkaat ovat kuitenkin se päätyö. AP pahoitteli sitä, että mut vaan pistettiin kylmästi uuteen hommaan ilman sen kummempaa koulutusta tai briiffiä, mutta kai mä olen pärjännyt ihan ok. Se vain, kun Hervannan liike on niin kiireinen. Siellä on aina ruuhkaa ja asiakkaita. Mikä sinänsä on hyvä, mutta ei mitään toivoa, että ehtisi siivoamaan tms.
Ensiviikosta on tulossa mielenkiintoinen, kuun vaihde setit pitäisi hoitaa kahdessa liikkeessä. Toivon että Ap olisi tällä viikolla vähemmän kiireinen ja ehtisi vähän jeesimään. About tiedän mitä pitäisi tehdä, mutta olen vain epävarma.Uskon kuitenkin, että asiat lähtee rullaamaan kun vaan totun hommaan.
Yksityiselämäni sen sijaan menee ihan samalla lailla mitä ennenkin. Ei mitään uutta siinä. Mitään erityistä ei olla tehty. Työni sijainnin muutos vaatii vähän totuttelua, sillä kulkemisessa kestää, joten en ole oikein kyennyt ajattelemaankaan muuta. Kyllä tämä tästä jahka rutinoituu tuo kulkeminen ja uusi työnkuva.
sunnuntai 7. elokuuta 2016
A blueprint for life
Meillä on nyt hääpäivä päätettynä, tai siis juhlien ajankohta. Nyt pitänee vain soittaa sinne paikkaan ja tiedustella kaikki käytännön asiat, ja mahdollisesti varata se. Yay! Maistraattiajasta ei ollakaan sitten puhuttu vielä mitään...
Kuunneltiin eilen eri muusikkovaihtoehtoja häihin. Oli kolmisen eri vaihtoehtoa mitä mietittiin, sellai trubaduuri -tyyppistä mies ja kitara -meininkiä. Saapa nähdä mitä häissä sitten on fiilikset, kun jo tässä koekuuntelussa olin ihan vedet silmissä Fields of goldin aikana kun visioin meidän häitä. Tarviin varmaan joku kilon nessuja sinne, ja vedenkestävät meikit. Herkkis tai mitään? Mutta minkäs sille voi, olen viimein naimassa mun elämäni rakkauden, ajatuskin herkistää.
Onnistuin jotenkin yöllä venäyttämään vasemman käteni. Ja joo, ihan nukkuessa! Heräsin jossain välissä ihan tolkuttomaan vasemman ranteen jomotukseen. Illasta ei mitään oiretta, että joku oisi vialla. Yht äkkiä vain. Varmaan nukuin jotenkin huonosti käsi linkussa tai jotain, mutta nyt on sitten tukiside vasemmassa ranteessa, jotta pysyisi about aloillaan. Onneksi vasen, pystyn ehkä tekemään työtäni. Ei voi nyt sairastaa, sillä töissä puhaltaa ne kuuluisat muutoksen tuulet. Jengiä lähtee tolkuttomasti ihan parin viikon aikana, kukin minnekin. Osa opiskelemaan, osa muuttaa tms, mutta tiedossa on jäätävä miehistövaje. Joku kiva saikkuli ei nyt ihan sopisi.
Niin, ja musta tulee nyt sitten vastaava. Sellai pienellä varauksella puolin ja toisin, että jos mä olen ihan perseestä tai se homma on ihan perseestä, niin voidaan vielä miettiä. Mutta uskon että pärjään. Jahka homma "vakiintuu" niin me muutetaan. Tai ostetaan auto, mutta uskon että muutetaan. Jonnekin vähän paremmalle sijainnille, mistä mun ois helpompi käydä duunissa. Totuus kun on, että ei me Härmälästä asuntoa voida kuitenkaan ostaa. Nää on kalliita täällä. Ja täältä käsin mun työmatkan kesto bussilla on ihan jäätävä, en ehdi oikein töiden lisäksi muuta tekemäänkään. Joten me muutetaan.
Kuunneltiin eilen eri muusikkovaihtoehtoja häihin. Oli kolmisen eri vaihtoehtoa mitä mietittiin, sellai trubaduuri -tyyppistä mies ja kitara -meininkiä. Saapa nähdä mitä häissä sitten on fiilikset, kun jo tässä koekuuntelussa olin ihan vedet silmissä Fields of goldin aikana kun visioin meidän häitä. Tarviin varmaan joku kilon nessuja sinne, ja vedenkestävät meikit. Herkkis tai mitään? Mutta minkäs sille voi, olen viimein naimassa mun elämäni rakkauden, ajatuskin herkistää.
Onnistuin jotenkin yöllä venäyttämään vasemman käteni. Ja joo, ihan nukkuessa! Heräsin jossain välissä ihan tolkuttomaan vasemman ranteen jomotukseen. Illasta ei mitään oiretta, että joku oisi vialla. Yht äkkiä vain. Varmaan nukuin jotenkin huonosti käsi linkussa tai jotain, mutta nyt on sitten tukiside vasemmassa ranteessa, jotta pysyisi about aloillaan. Onneksi vasen, pystyn ehkä tekemään työtäni. Ei voi nyt sairastaa, sillä töissä puhaltaa ne kuuluisat muutoksen tuulet. Jengiä lähtee tolkuttomasti ihan parin viikon aikana, kukin minnekin. Osa opiskelemaan, osa muuttaa tms, mutta tiedossa on jäätävä miehistövaje. Joku kiva saikkuli ei nyt ihan sopisi.
Niin, ja musta tulee nyt sitten vastaava. Sellai pienellä varauksella puolin ja toisin, että jos mä olen ihan perseestä tai se homma on ihan perseestä, niin voidaan vielä miettiä. Mutta uskon että pärjään. Jahka homma "vakiintuu" niin me muutetaan. Tai ostetaan auto, mutta uskon että muutetaan. Jonnekin vähän paremmalle sijainnille, mistä mun ois helpompi käydä duunissa. Totuus kun on, että ei me Härmälästä asuntoa voida kuitenkaan ostaa. Nää on kalliita täällä. Ja täältä käsin mun työmatkan kesto bussilla on ihan jäätävä, en ehdi oikein töiden lisäksi muuta tekemäänkään. Joten me muutetaan.
torstai 21. heinäkuuta 2016
Karma
Nojepjep, ehän mää Lumoukseen sitten mennyt. Viimeiseen saakka veivasin asian kanssa, mutta kotiinjäämiseen vaikutti myös mun päivällä saamani migreenikohtaus. Helpotti nappien avulla illaksi, mutta kun fiilistä ei ole niin ei ole. Ja oli tasan oikea päätös! Olin täysin tyytyväinen ja onnellinen ihan vaan kotona.
Ja niin siinä kävi, että jopa minä sitten innostuin Pokemon Go:sta. Ensireaktio valtavaan hypeen oli itselle tyypillinen vastareaktio. Että kun joku on tosi hypetetty ja joka tuutista tulee aiheesta, mä kyllästyn ihan heti vaan siihen kohkaukseen. Mutta hetken haastateltuani pelaavia kavereita ja tutustuttua aiheeseen, eilen latailin pelin sitten minäkin. Ajattelin, että peli sais mut useammin lenkille. Ja kappas, mun vakiolenkki venähti heti pidemmäksi, kun metsästin pokemoneja. "No jos käyn ton Pokestopin kautta..." "Ai, tuolla ois pokemon..." ja tänään aidosti harmittaa, ettei ole aikaa mennä lenkille. Katsotaan että miten peli etenee, että jatkuuko innostus, mutta hyvä jos se saa mut ahkerammin ulos ja lenkille.
Mulla piti olla elokuussa 3 päivää lomaa, mutta päädyinkin sitten jemmaamaan ne vähän firman painostuksesta. Tiedän tarvitsevani vähän vapaata talvella häiden aikaan, ja aateltiin sinne jotain reissuakin. Ap kyseli töissä sitten, että jos kuitenkin jemmattaisiin ne päivät? Niillä on vähän oma lehmä ojassa asian kanssa, kun 2 muuta on samaan aikaan lomilla, ja siihen aikaan tosi moni myös lähtee opiskelemaan tai muutoin lopettaa työt tuolla, joten joka käsipari tarvitan töihin. Haaveilen ylennyksestä, kun paikkoja tuon muutoksen myötä vapautuisi, joten ehkä sillai hyvä, että joustin tuossa. Ja joo, taviin lomaa talvella enemmän! Tammi-helmikuinen minä kiittää tästä. Mulla kun ei muuten sitä talvilomaa vielä ole. Mutta ensvuonna ois sitten kesälomaa 4 viikkoa, ja sen jälkeen myös talviloma!
Ja niin siinä kävi, että jopa minä sitten innostuin Pokemon Go:sta. Ensireaktio valtavaan hypeen oli itselle tyypillinen vastareaktio. Että kun joku on tosi hypetetty ja joka tuutista tulee aiheesta, mä kyllästyn ihan heti vaan siihen kohkaukseen. Mutta hetken haastateltuani pelaavia kavereita ja tutustuttua aiheeseen, eilen latailin pelin sitten minäkin. Ajattelin, että peli sais mut useammin lenkille. Ja kappas, mun vakiolenkki venähti heti pidemmäksi, kun metsästin pokemoneja. "No jos käyn ton Pokestopin kautta..." "Ai, tuolla ois pokemon..." ja tänään aidosti harmittaa, ettei ole aikaa mennä lenkille. Katsotaan että miten peli etenee, että jatkuuko innostus, mutta hyvä jos se saa mut ahkerammin ulos ja lenkille.
Mulla piti olla elokuussa 3 päivää lomaa, mutta päädyinkin sitten jemmaamaan ne vähän firman painostuksesta. Tiedän tarvitsevani vähän vapaata talvella häiden aikaan, ja aateltiin sinne jotain reissuakin. Ap kyseli töissä sitten, että jos kuitenkin jemmattaisiin ne päivät? Niillä on vähän oma lehmä ojassa asian kanssa, kun 2 muuta on samaan aikaan lomilla, ja siihen aikaan tosi moni myös lähtee opiskelemaan tai muutoin lopettaa työt tuolla, joten joka käsipari tarvitan töihin. Haaveilen ylennyksestä, kun paikkoja tuon muutoksen myötä vapautuisi, joten ehkä sillai hyvä, että joustin tuossa. Ja joo, taviin lomaa talvella enemmän! Tammi-helmikuinen minä kiittää tästä. Mulla kun ei muuten sitä talvilomaa vielä ole. Mutta ensvuonna ois sitten kesälomaa 4 viikkoa, ja sen jälkeen myös talviloma!
maanantai 25. huhtikuuta 2016
Who taught you to hate
Mun ihana pitkä viikonloppu on melkein vietetty, ja uusi työviikko kolkuttelee ovella. Nyt just vähän on motivaatio kadoksissa. Ei yhtään huvittaisi mennä "tsemppaamaan myyntejä ylös näin kuun viimeisenä viikkona". Jos jokin ahistaa nykyisessä työpaikassani, se on tuo jatkuva myyntistressi. Kokoajan painostetaan, keskustellaan, tarkkaillaan ja vilautellaan varoitusmahdollisuutta jos ei kassa kilise tarpeeksi. No jos minä olisin yrittäjä, luultavasti tekisin ihan samaa. Mutta pidemmän päälle se on tosi ahdistavaa. Ja lisäksi vähän harmittaa, että jos jollain toisella menee hyvin, niin vastaavalta yms. tulee kiitosta että jee, hienoo neiti X, hyvin menee! Jos mulla menee hyvin niin ei tule halaistua sanaa, ei tsemppausta tai kannustusta. Viimeksi sain osakseni ison kasan kateutta. Tykkään meidän Vastaavasta, mutta selkeesti se ottaa mut jotenkin "kilpailijana". Enkä oikein tiedä että miten sen ilmaisisi, että minäkin kaipaan kannustusta.
Ja mun motivaatio tsempata vähän katosi kun viimeksi keskusteltiin Pomon kanssa. Se nimittäin keskustelee säännöllisin väliajoin alaistensa kanssa myynneistä ja työstä yleensä. Sain kyllä muuten kehuja, mutta samalla sanoi sangen suoraan, ettei mua olla siirtämässä nykyisestä toimipisteestäni yhtään mihinkään. "Kyllä tuo aluepäällikkö sua yrittää tarjota, mutta ei me sua täältä siirretä, joten pidä vain huoli, että pääset tänne sitten uudesta osoitteestasikin". No sepä mukava kuulla, kun muutetaan vasta aikaisintaan ensi talvena (jonka Pomokin tietää), ja on ihan yleisesti tiedossa, että haluan vastaavaksi, edetä urallani. Tuota suorempaan ei asiaa voisi enää esittää, sillä nykyisessä pisteessä on jo vastaava. Tuolla en etene yhtään mihinkään. Otti aivoon ihan huolella, ja motivaatio pingottaa myynneissä katosi ihan täysin, kun ei se auta minua etenemään. Toisaalta tiedän ihan hyvin, että jos otan "ei kiinnosta enää" -asenteen, niin sitten en ylene ikänä. Että jos oikeasti haluan Pomon muuttavan mieltään mun suhteen, niin olis paras alkaa taas myyminen kiinnostaa. Mutta silti, ammatillisesti just nyt masentaa ja vituttaa ihan urakalla. Ei kiinnosta sitten paskan vertaa just nyt.
Tosin, tavallaan tämä "ei hätää, ei me sua ylennetä ikänä" -tieto toi jotain rentoutta. Se "pakko saada hyvät myynnit" -stressi katosi aika tehokkaasti. Jos tulee varoitusta ja kenkää, niin en ole varma että onko se nyt niin huono asia. Ja selvennykseksi, teen kyllä työni kunnolla. Olen ammattilainen, vaikka vituttaa niin en mä sitä töissä näytä. Noudatan konseptia, yritän myydä parhaani mukaan joka asiakkaalle. Toki mun myymiseni on vähän laantunut suosittelutasolle sen "Ovesta et astu ulos ostamatta jotain" -asenteen sijasta. Mun työasenteessa ei ole työpaikalla tapahtunut muuta muutosta, enemmänkin pään sisäisesti. Se "myykää myykää tai tulee varoitus" painostus solahtaa aika mutkattomasti yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Tämä kuu jää aika heikoille tavotteisiin nähden mun osalta (ja vissiin parin muunkin), mutta en ota siitä stressiä enää. Se on mitä on. Yksi asia on kyllä selkeä: Mä en ole mikään myyjä! Selkeästikään se ei ole mulle luontaista toimintaa, eikä mun missään nimessä tule harkita uraa, jossa koko työ pohjautuu myymiseen!
Niin ja vakavasti harkitsen, että pitäisikö hakea huvikseen jokin aika sitten avatulle kilpailijalle töihin, ihan uteliaisuudesta että mitä niillä on tarjota. Tai että ottaisko ne mua yleensäkin.
Ja mun motivaatio tsempata vähän katosi kun viimeksi keskusteltiin Pomon kanssa. Se nimittäin keskustelee säännöllisin väliajoin alaistensa kanssa myynneistä ja työstä yleensä. Sain kyllä muuten kehuja, mutta samalla sanoi sangen suoraan, ettei mua olla siirtämässä nykyisestä toimipisteestäni yhtään mihinkään. "Kyllä tuo aluepäällikkö sua yrittää tarjota, mutta ei me sua täältä siirretä, joten pidä vain huoli, että pääset tänne sitten uudesta osoitteestasikin". No sepä mukava kuulla, kun muutetaan vasta aikaisintaan ensi talvena (jonka Pomokin tietää), ja on ihan yleisesti tiedossa, että haluan vastaavaksi, edetä urallani. Tuota suorempaan ei asiaa voisi enää esittää, sillä nykyisessä pisteessä on jo vastaava. Tuolla en etene yhtään mihinkään. Otti aivoon ihan huolella, ja motivaatio pingottaa myynneissä katosi ihan täysin, kun ei se auta minua etenemään. Toisaalta tiedän ihan hyvin, että jos otan "ei kiinnosta enää" -asenteen, niin sitten en ylene ikänä. Että jos oikeasti haluan Pomon muuttavan mieltään mun suhteen, niin olis paras alkaa taas myyminen kiinnostaa. Mutta silti, ammatillisesti just nyt masentaa ja vituttaa ihan urakalla. Ei kiinnosta sitten paskan vertaa just nyt.
Tosin, tavallaan tämä "ei hätää, ei me sua ylennetä ikänä" -tieto toi jotain rentoutta. Se "pakko saada hyvät myynnit" -stressi katosi aika tehokkaasti. Jos tulee varoitusta ja kenkää, niin en ole varma että onko se nyt niin huono asia. Ja selvennykseksi, teen kyllä työni kunnolla. Olen ammattilainen, vaikka vituttaa niin en mä sitä töissä näytä. Noudatan konseptia, yritän myydä parhaani mukaan joka asiakkaalle. Toki mun myymiseni on vähän laantunut suosittelutasolle sen "Ovesta et astu ulos ostamatta jotain" -asenteen sijasta. Mun työasenteessa ei ole työpaikalla tapahtunut muuta muutosta, enemmänkin pään sisäisesti. Se "myykää myykää tai tulee varoitus" painostus solahtaa aika mutkattomasti yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Tämä kuu jää aika heikoille tavotteisiin nähden mun osalta (ja vissiin parin muunkin), mutta en ota siitä stressiä enää. Se on mitä on. Yksi asia on kyllä selkeä: Mä en ole mikään myyjä! Selkeästikään se ei ole mulle luontaista toimintaa, eikä mun missään nimessä tule harkita uraa, jossa koko työ pohjautuu myymiseen!
Niin ja vakavasti harkitsen, että pitäisikö hakea huvikseen jokin aika sitten avatulle kilpailijalle töihin, ihan uteliaisuudesta että mitä niillä on tarjota. Tai että ottaisko ne mua yleensäkin.
lauantai 9. huhtikuuta 2016
Skills in Pills
Kahdesta sangen rankasta työviikosta selvitty. Ja joo, sain ihan hyvät myynnit aikaiseksi, olin Pirkanmaan toiseksi paras viimekuussa. Tämäkin kuu lähtenyt hyvin käyntiin, tällä hetkellä olen meidän liikkeen ykkönen, mahdollisesti myös koko Pirkanmaan. Ja ei, en oo mikään supermyyjä, mulla on käynyt vaan tuuria. Kuuta on vielä jäljellä, joten en nyt vielä juhli hyviä myyntejä.. Tänhetkinen hyvä tulos vähentää vaan painetta loppukuusta. Niin, meillähän on nimittäin tulostavoitteet, joihin ois päästävä. Jos usea kuukausi menee heikosti, voi tulla jopa varoitusta ja sitemmin kenkää.
Nyt on sitten vähän leppoisampi kuu tulossa, viimekuussa tunnit paukkui ihan komeisiin lukemiin, mikä tietää tietysti hyvää tiliä. Olen kuitenkin pikkuisen iloinen, että edessä on taas vähän leppoisampi kuu. Ehtii miettimään muutakin kuin töitä.
Laihtunutkin olen, 5 kg. Tällä viikolla lähti 1.5 kg. Salirytmistä on saatu taas hyvin kiinni, ja ruokailut pysyneet tosi mallikkaasti hanskassa. Toki yksi iso muutos oli kilpparilääkkeeni annosnosto. Pitänee tosin kohta mennä kontrolleihin kun annosta nostin, mutta ainakin vointi on nyt bueno. Ja lääkärikin meni vaihtoon. Josko nyt sais tän sairauden kokonaan kuriin. Mutta ihan mahtavaa, kun ennen aika puristavat housut vaan solahti jalkaan. Unentarve on normalisoitunut, jaksan paremmin. Eikä mitään ihmeellistä mättöäkään tee mieli. Oikeastaan ollenkaan. En edes kiellä itseltäni mitään, ei vaan oikein tee mieli mitään epäterveellistä. Olo alkaa olemaan jokseenkin normaali. Vatsakin toimii taas ihan tavallisesti. Ihan outoa voida näin hyvin :D
Nyt on sitten vähän leppoisampi kuu tulossa, viimekuussa tunnit paukkui ihan komeisiin lukemiin, mikä tietää tietysti hyvää tiliä. Olen kuitenkin pikkuisen iloinen, että edessä on taas vähän leppoisampi kuu. Ehtii miettimään muutakin kuin töitä.
Laihtunutkin olen, 5 kg. Tällä viikolla lähti 1.5 kg. Salirytmistä on saatu taas hyvin kiinni, ja ruokailut pysyneet tosi mallikkaasti hanskassa. Toki yksi iso muutos oli kilpparilääkkeeni annosnosto. Pitänee tosin kohta mennä kontrolleihin kun annosta nostin, mutta ainakin vointi on nyt bueno. Ja lääkärikin meni vaihtoon. Josko nyt sais tän sairauden kokonaan kuriin. Mutta ihan mahtavaa, kun ennen aika puristavat housut vaan solahti jalkaan. Unentarve on normalisoitunut, jaksan paremmin. Eikä mitään ihmeellistä mättöäkään tee mieli. Oikeastaan ollenkaan. En edes kiellä itseltäni mitään, ei vaan oikein tee mieli mitään epäterveellistä. Olo alkaa olemaan jokseenkin normaali. Vatsakin toimii taas ihan tavallisesti. Ihan outoa voida näin hyvin :D
maanantai 7. maaliskuuta 2016
White wedding
Johan oli viikko. Vastaavana olo oli aika kiireistä, kun kontoilla oli kuitenkin kaksi liikettä. Jatkuva whatsapp-seuraaminen, siisteydestä huolehtiminen, raha-asiat, työvuoro-asiat... ja en ehtinytkään ees vilkuilla mitään tulostavoitelappuja tms. Mutta opettavainen viikko, ja oli mukavaa vaihtelua olla Hervannassa taas. On niin sääli, että sieltä on niin perse työmatka iltavuoroista. Muuten oisin ennemmin siellä. Sillä musta vähän tuntuu, että Pirkkalan vastaava ei oikeen perusta musta. Se on mukava koska sen täytyy, ja Aluepäällikkö taas taitaa pitää, joten minkäs tekee. Syksyllä aukeaa uusi paikka, jonne hain vastaavaksi. En usko että nappaa, kiinnostuneita on muitakin, mutta ehkä se sekoittaa pakkaa vähän. Ja Pirkkalassa on ihan tarpeeksi mukavaa, että haluan olla ennemmin siellä.
Niin ja ne kihlat. Ensi viikonloppuna mennään Puolison kanssa syömään. Juhlistetaan vähän molempia, kihlausta sekä meidän 10 vuotista seurustelua. Lauantaina päästään viimein ostamaan sormukset. Niin, ne uupuvat yhä. Tiedetään jo millai ostetaan, mutta ei olla vaan ehitty. Kuten mainitsin, mun viimeviikko oli niin kiireinen, ettei mitään toivoa ehtiä ees ruokakauppaan, saati muualle. Puolisolla alkaa keskiviikkona talviloma, mutta ei jaksa mun töiden jälkeen juosta kiireellä, jos lauantaina on varsin hyvä vapaapäivä siihen. Häät? No jonkinlaiset joo. Luultavasti käydään maistraatissa keskenämme ennen asunnon ostoa, mutta järjestetään jotain pientä perheelle ja ihan ydin-lähipiirille. Sen ajankohta on noin vuoden päästä kesällä, jos kaikki rahansäästö ja asunnon osto menee niin kuin ollaan ajateltu. Mutta mullahan ei ole aikomustakaan pistää montaa tonnia yhteen iltaan, eikä mitään halua olla "päivän keskipiste ja prinsessa, the bridezilla", joten kun sanon että "jotain pientä" niin se tarkoittaa sitä. Juttu on äidilleni tärkeä, joten jotain haluan kuitenkin järjestää. Ja valtavasta välimatkasta johtuen, meidän perheemme ei ole koskaan tavanneet toisiaan. Voisi kai olla aika. Ajankohta on väkisinkin sitten asunnon oston jälkeen, ihan äitini terveydenkin vuoksi. Kemoterapia on vienyt sen sairaalaan saakka. Toipuminen vie hyvinkin sen vuoden.
Mutta silti pienenpieniä häitä silmälläpitäen, aukaisin rastat ja tuumin, että nyt jatkuu tukankasvatus. En halua olla rastamorsian. Puoliso tykkää pitkätukkaisista, joten pienenä lahjana sille. Tukkahan toki kasvaa rastallakin, mutta ilman takkua se on parempikuntoinen. Toisekseen, takut tuntui aiheuttavan mulle niskaan ja hiusrajaan jotain mystistä ihottumaa. Joten tukka auki, ja nyt saa pysyäkin. Takut on kivat, mutta toisten sellaiset. Itsestä tuntui ne päässä että aina jotenkin vähän epäsiisti, ja just sellai "yritän olla nuori käyttämällä nuorten juttuja" vielä aikuisena naisena. Ei musta saa tekemälläkään sitä 20+ söpöä hippityttöä, kun en oo yhtään sen tyyppinen, tai sen ikäinenkään.
Niin ja ne kihlat. Ensi viikonloppuna mennään Puolison kanssa syömään. Juhlistetaan vähän molempia, kihlausta sekä meidän 10 vuotista seurustelua. Lauantaina päästään viimein ostamaan sormukset. Niin, ne uupuvat yhä. Tiedetään jo millai ostetaan, mutta ei olla vaan ehitty. Kuten mainitsin, mun viimeviikko oli niin kiireinen, ettei mitään toivoa ehtiä ees ruokakauppaan, saati muualle. Puolisolla alkaa keskiviikkona talviloma, mutta ei jaksa mun töiden jälkeen juosta kiireellä, jos lauantaina on varsin hyvä vapaapäivä siihen. Häät? No jonkinlaiset joo. Luultavasti käydään maistraatissa keskenämme ennen asunnon ostoa, mutta järjestetään jotain pientä perheelle ja ihan ydin-lähipiirille. Sen ajankohta on noin vuoden päästä kesällä, jos kaikki rahansäästö ja asunnon osto menee niin kuin ollaan ajateltu. Mutta mullahan ei ole aikomustakaan pistää montaa tonnia yhteen iltaan, eikä mitään halua olla "päivän keskipiste ja prinsessa, the bridezilla", joten kun sanon että "jotain pientä" niin se tarkoittaa sitä. Juttu on äidilleni tärkeä, joten jotain haluan kuitenkin järjestää. Ja valtavasta välimatkasta johtuen, meidän perheemme ei ole koskaan tavanneet toisiaan. Voisi kai olla aika. Ajankohta on väkisinkin sitten asunnon oston jälkeen, ihan äitini terveydenkin vuoksi. Kemoterapia on vienyt sen sairaalaan saakka. Toipuminen vie hyvinkin sen vuoden.
Mutta silti pienenpieniä häitä silmälläpitäen, aukaisin rastat ja tuumin, että nyt jatkuu tukankasvatus. En halua olla rastamorsian. Puoliso tykkää pitkätukkaisista, joten pienenä lahjana sille. Tukkahan toki kasvaa rastallakin, mutta ilman takkua se on parempikuntoinen. Toisekseen, takut tuntui aiheuttavan mulle niskaan ja hiusrajaan jotain mystistä ihottumaa. Joten tukka auki, ja nyt saa pysyäkin. Takut on kivat, mutta toisten sellaiset. Itsestä tuntui ne päässä että aina jotenkin vähän epäsiisti, ja just sellai "yritän olla nuori käyttämällä nuorten juttuja" vielä aikuisena naisena. Ei musta saa tekemälläkään sitä 20+ söpöä hippityttöä, kun en oo yhtään sen tyyppinen, tai sen ikäinenkään.
tiistai 16. helmikuuta 2016
Tainted Love
Tauti nujerrettu ja olen taas elävien kirjoissa. Töissä olin jo viimeviikosta, peräti pari päivää ennen pitkää viikonloppuvapaata. On ihan höhlä olo kun käy niin vähän töissä. Minkä sitä sairastamiselle voi, mutta vituttaa kaikkien tulostavotteiden puolesta. Joku paskin kuu ikinä, kun muutenkin hiljaista ja ei ihan täysiä tunteja, niin sitten vittu sairastankin vielä. Perkele.
Muutoin elämääni ei jälleen kerran kuulu oikeastaan mitään. Parannuttuani olen innostunut vähän fiksaamaan elämäntapojani. Olen ollut aika virkeä, joten on tullut liikuttua ja syötyä varsin ok. Katsotaan mihin tää johtaa. Jo ennen sairastamista tuntui, että jotain haluan tehä. Ja myönnettävä se on, että paska ravinto ja sokeri ei piristä ketään, saatika kilpparivaivaista. En voi maata kotona mässyttäen ja odottaa, että koska tyroksiinit tehoo ja tois hyvän ja virkeän olon ja -20 kg kuin taikaiskusta. Ei tässä mitkään kuurit ja dieetit auta, vaan pitää hakea kokonaan uusi pohja valinnoille. Ja ihan jees on lähtenyt. Olo on huomattavasti aiempaa vireämpi. Se onkin mun lähtökohta, oma olo. Jos paino putoaa sivutuotteena niin kiva, mutta se oma vireys on pääasia. Se on tullut huomattua, ettei sokeri ja beige ruoka ole ikänä ketään vireäksi tehnyt.
Muutoin elämääni ei jälleen kerran kuulu oikeastaan mitään. Parannuttuani olen innostunut vähän fiksaamaan elämäntapojani. Olen ollut aika virkeä, joten on tullut liikuttua ja syötyä varsin ok. Katsotaan mihin tää johtaa. Jo ennen sairastamista tuntui, että jotain haluan tehä. Ja myönnettävä se on, että paska ravinto ja sokeri ei piristä ketään, saatika kilpparivaivaista. En voi maata kotona mässyttäen ja odottaa, että koska tyroksiinit tehoo ja tois hyvän ja virkeän olon ja -20 kg kuin taikaiskusta. Ei tässä mitkään kuurit ja dieetit auta, vaan pitää hakea kokonaan uusi pohja valinnoille. Ja ihan jees on lähtenyt. Olo on huomattavasti aiempaa vireämpi. Se onkin mun lähtökohta, oma olo. Jos paino putoaa sivutuotteena niin kiva, mutta se oma vireys on pääasia. Se on tullut huomattua, ettei sokeri ja beige ruoka ole ikänä ketään vireäksi tehnyt.
sunnuntai 7. helmikuuta 2016
Poison Whiskey
Meni taas viikonloppusuunnitelmat uusiksi. Piti kovin mennä Raisioon lauantaina töiden jälkeen, mutta jo alkuviikosta olin aika yskäinen. Lauantaihin mennessä olin jo ihan kunnolla kipeä. Selvisin työpäivästä (mikä sairasloma?), mutta tuli selväksi jo hyvissä ajoin, että en millään kykene matkaamaan. Nyt sunnuntaina olen yhä sen verran kipeä, että vakavissani harkitsen työterkkarissa käyntiä saikkea varten.
Äitini ei joudu uusintaleikkaukseen (oli riskinä syövän tyypin takia), mutta kemoterapia kutsuu. Alunperin piti olla vaan solusalpaajia, mutta koska syöpä olikin agressiivista tyyppiä, niin varmistetaan kaiken poissaanti kemoterapialla. Juuri siksi, että mitään ei jäisi potentiaalisesti uusiutumaan. Johtuen alkavasta kemoterapiasta, mun on oltava terve kun menen käymään. Joten seuraava käynti pitää suunnitella huolella.
Ärsyttää tämä flunssa. Juuri kun aloin taas virkistymään kilpparisumuväsykaudesta, kun oli motivaatiota käydä lenkillä tai salilla ja syödä kunnolla. Edelleen on motivaatiota, mutta kun mikään ei maistu, niin sitä syö jotain helppoa ja käsilläolevaa kun tauti vie vähän voimia. Ei sairaana tee mieli salaattia. Ei oikeastaan tee mieli mitään, mutta vähiten etoo ne epäterveelliset.
Lähitulevaisuudessa häämöttää työpaikan vuodenalottajaisjuhlat. Ruokaa ja juomista koko Pirkanmaan mroomilaisten kanssa. Yay, voi tulla ihan hauskaa. Edellyttäen että paranen, enkä saa jotain vitun noroa siihen tms. Hitto meen vaikka pää kainalossa. Haluan juhlia!
Ensiviikosta tulee aika raskas. Mulla on viikonloppu vapaa, joten kaikki viisi työpäivää ovat putkeen (Puoliso aina nauraa tälle, viiden päivän putki on kuulemma ihan normaali viikko :D). Keskiviikkona on työpäivän jälkeen vielä palaveri, ja torstai ja perjantai ovat 9 h päiviä. Onneksi on se viikonloppuvapaa. Kilpparilääkärikin häämöttänee, kävin verissä tällä viikolla ja katotaan mitä lekuri sanoo. Jos vaikka kontrolliaika pitenisi?
Äitini ei joudu uusintaleikkaukseen (oli riskinä syövän tyypin takia), mutta kemoterapia kutsuu. Alunperin piti olla vaan solusalpaajia, mutta koska syöpä olikin agressiivista tyyppiä, niin varmistetaan kaiken poissaanti kemoterapialla. Juuri siksi, että mitään ei jäisi potentiaalisesti uusiutumaan. Johtuen alkavasta kemoterapiasta, mun on oltava terve kun menen käymään. Joten seuraava käynti pitää suunnitella huolella.
Ärsyttää tämä flunssa. Juuri kun aloin taas virkistymään kilpparisumuväsykaudesta, kun oli motivaatiota käydä lenkillä tai salilla ja syödä kunnolla. Edelleen on motivaatiota, mutta kun mikään ei maistu, niin sitä syö jotain helppoa ja käsilläolevaa kun tauti vie vähän voimia. Ei sairaana tee mieli salaattia. Ei oikeastaan tee mieli mitään, mutta vähiten etoo ne epäterveelliset.
Lähitulevaisuudessa häämöttää työpaikan vuodenalottajaisjuhlat. Ruokaa ja juomista koko Pirkanmaan mroomilaisten kanssa. Yay, voi tulla ihan hauskaa. Edellyttäen että paranen, enkä saa jotain vitun noroa siihen tms. Hitto meen vaikka pää kainalossa. Haluan juhlia!
Ensiviikosta tulee aika raskas. Mulla on viikonloppu vapaa, joten kaikki viisi työpäivää ovat putkeen (Puoliso aina nauraa tälle, viiden päivän putki on kuulemma ihan normaali viikko :D). Keskiviikkona on työpäivän jälkeen vielä palaveri, ja torstai ja perjantai ovat 9 h päiviä. Onneksi on se viikonloppuvapaa. Kilpparilääkärikin häämöttänee, kävin verissä tällä viikolla ja katotaan mitä lekuri sanoo. Jos vaikka kontrolliaika pitenisi?
lauantai 16. tammikuuta 2016
The Phoenix of the Molotov
Ihan hyvinhän mun tukkaprojekti meni. Lopputulos oli aikas tumma, ensin sitä vihreää sai oikein hakea. Puoliso sanoi, että sen tajuaa jos tietää hakea. Pari pesua myöhemmin, niin johan näkyy vihertävä. Juurikin sellai mitä hain, tummanvihreä. Ja tää jatkojen irroitus oli paras temppu ikinä. Ihan loisto tukka nyt. Mitä nyt varmasti tarvii puljata ton vihreän kanssa. Nää on tiivistyneetkin just fine.
Muutoin elo sujuu juuri kuten ennenkin, töitä ja sitä tavallista arkea. Ei mitään uutta auringon alla. Elo on varsin mukavaa. Säästökin sujuu. Joulu teki pienen kulunotkahduksen, mutta se nyt oli tiedossa. Pankkiin päästään näillä näkymin kesä-syksy -akselilla. Mutta asiat sujuu kuten suunniteltu. Helmikuussa on parit hipat, pitänee huomioida säästämisessä. On mm. työpaikan vuoden alottajaiset, ryyppäystä työkamujen kanssa. Hommaan osallistunee (tai siis on ainakin mahdollisuus osallistua) kaikki Pirkanmaan ämroomilaiset. Saattanee olla ihan mukavaakin.
Töissä ihan imartelevaa, että sekä Pirkkala että Hervanta haluaisi mut tiimiinsä. Kivaa. Se kuitenkin vaikutti vähän mun mielialaan, että Nokian porukan kanssa ei toiminut, ja olin vähän down siitä. Että mussa on pakko olla jotain vikaa, kun en sopinut Hiusmestaan, enkä sitten Nokiallekaan. Onneksi sovin jonnekin, vika ei välttämättä ollutkaan minussa, että olisin vääränlainen. Hiusmesta nyt on ihan oma lukunsa muutenkin, mun jälkeen sieltä on lähtenyt nyt kaksi työntekijää. Ja ainoa paikka ever, jossa tunnollisuus on huono juttu. Että on huono homma kun olen niin tunnollinen työntekijä. Onneksi nyt tuntuu siltä, että olen löytänyt paikkani, tai siis ainakin oikean firman jossa olla töissä. Odotan tulevaisuutta innolla.
Muutoin elo sujuu juuri kuten ennenkin, töitä ja sitä tavallista arkea. Ei mitään uutta auringon alla. Elo on varsin mukavaa. Säästökin sujuu. Joulu teki pienen kulunotkahduksen, mutta se nyt oli tiedossa. Pankkiin päästään näillä näkymin kesä-syksy -akselilla. Mutta asiat sujuu kuten suunniteltu. Helmikuussa on parit hipat, pitänee huomioida säästämisessä. On mm. työpaikan vuoden alottajaiset, ryyppäystä työkamujen kanssa. Hommaan osallistunee (tai siis on ainakin mahdollisuus osallistua) kaikki Pirkanmaan ämroomilaiset. Saattanee olla ihan mukavaakin.
Töissä ihan imartelevaa, että sekä Pirkkala että Hervanta haluaisi mut tiimiinsä. Kivaa. Se kuitenkin vaikutti vähän mun mielialaan, että Nokian porukan kanssa ei toiminut, ja olin vähän down siitä. Että mussa on pakko olla jotain vikaa, kun en sopinut Hiusmestaan, enkä sitten Nokiallekaan. Onneksi sovin jonnekin, vika ei välttämättä ollutkaan minussa, että olisin vääränlainen. Hiusmesta nyt on ihan oma lukunsa muutenkin, mun jälkeen sieltä on lähtenyt nyt kaksi työntekijää. Ja ainoa paikka ever, jossa tunnollisuus on huono juttu. Että on huono homma kun olen niin tunnollinen työntekijä. Onneksi nyt tuntuu siltä, että olen löytänyt paikkani, tai siis ainakin oikean firman jossa olla töissä. Odotan tulevaisuutta innolla.
keskiviikko 30. joulukuuta 2015
Man behind the mask
Joulu meni mukavasti pohjoisessa. Siellä oli sentään lunta, mutta aika vähän. Suli kaikki joulupäivänä pois kun vähän myrskysi. Perillä oltiin aaton vastaisena yönä noin kahdelta, peti kutsui välittömästi. Aatto oli aika perinteinen, ruuanlaittoa ja yhdessäoloa. Väsy tuli kuitenkin aikaisin, ei jaksettu valvoa yhtätoista kauemmaksi, sen verran että raskasta joulua -tvkeikka piti katsoa.
Joulupäivänä ainoa ulkoilu suuntautui Vaalan "keskustaan" ja siihen ainoaan baariin. Ilta oli ihan hauska. Vältyin krapulaltakin! lauantai meni kuitenkin aika löhöillen, ei kellään ollut virtaa tehdä mitään saunomista kummempaa. Sunnuntaina lähdettiin ajoon aika aikaisin, oltiin jo neljältä päivällä kotona.
On ollut vähän käynnistymisvaikeuksia tähän viikkoon. Töissä on ollut aika kiire, ja se pohjaton väsymys ei tunnu helpottavan otettaan. Onneksi on vapaata tänään, aion lähinnä ottaa rennosti. Jotenkin joulupyhien jälkeinen arki on aina yhtä helvettiä. Vähän kuin 10 maanantaita kerralla...
Uusivuosi ois ovella ja me ollaan kotona. Ei ole oikeen kyseltykään että onko mitään missään, mutta ei ole pyydeltykään. Ja ei siinä, haluankin olla kotona. Vihaan yli kaiken sitä taksinmetsästystä. Olen ennemmin yksin kotona kuin parhaissa bileissä jos edessä on se tuskainen taksinmetsästys. Ja jos jotain vihaan enemmän mitä sitä taksirumbaa, niin heräämistä vieraasta kämpästä.
Työsopimusta on enää huominen jäljellä. Mutta vaikka uusi soppari on vielä tekemättä, olen tietoinen jatkosta. Kyselin joulukuun alussa että miten on, ja vastaus oli myönteinen. Ja mullahan on vuorojakin seuraavat pari viikkoa, joten eiköhän se sopimuskin sieltä. tule. Joululomat ja aluepäällikön saikke vähän sotkee noita mahdollisuuksia sellai papereita kirjoitella.
Joulupäivänä ainoa ulkoilu suuntautui Vaalan "keskustaan" ja siihen ainoaan baariin. Ilta oli ihan hauska. Vältyin krapulaltakin! lauantai meni kuitenkin aika löhöillen, ei kellään ollut virtaa tehdä mitään saunomista kummempaa. Sunnuntaina lähdettiin ajoon aika aikaisin, oltiin jo neljältä päivällä kotona.
On ollut vähän käynnistymisvaikeuksia tähän viikkoon. Töissä on ollut aika kiire, ja se pohjaton väsymys ei tunnu helpottavan otettaan. Onneksi on vapaata tänään, aion lähinnä ottaa rennosti. Jotenkin joulupyhien jälkeinen arki on aina yhtä helvettiä. Vähän kuin 10 maanantaita kerralla...
Uusivuosi ois ovella ja me ollaan kotona. Ei ole oikeen kyseltykään että onko mitään missään, mutta ei ole pyydeltykään. Ja ei siinä, haluankin olla kotona. Vihaan yli kaiken sitä taksinmetsästystä. Olen ennemmin yksin kotona kuin parhaissa bileissä jos edessä on se tuskainen taksinmetsästys. Ja jos jotain vihaan enemmän mitä sitä taksirumbaa, niin heräämistä vieraasta kämpästä.
Työsopimusta on enää huominen jäljellä. Mutta vaikka uusi soppari on vielä tekemättä, olen tietoinen jatkosta. Kyselin joulukuun alussa että miten on, ja vastaus oli myönteinen. Ja mullahan on vuorojakin seuraavat pari viikkoa, joten eiköhän se sopimuskin sieltä. tule. Joululomat ja aluepäällikön saikke vähän sotkee noita mahdollisuuksia sellai papereita kirjoitella.
tiistai 1. joulukuuta 2015
Sinä Saatana
Sain viimein aikaiseksi varattua ajan ravintoterapeutille. Olen syömisten kanssa sekaisin kuin seinäkello. Olen lihava tunnesyöjä, kilpirauhasvaivainen, kärsin ärtyvän suolen oireyhtymästä... ja kaikkiin on olemassa oma ruokavalionsa. Syö näin jos haluat laihtua. Syö näin jotta kilpirauhasesi toimii. Syö näin jotta vatsasi ja suolistosi ei vittuile sinulle. Jos kaikkea noudattaa niin vittu jää jäljelle joku salaatinlehti! Olen lopen kyllästynyt ruokavaliopuljailuun! Haluan vain voida hyvin.
Joku sanoisi että syö vain normaalia ruokaa niin eikö sillä pääse puljaamisesta. Nojoo, ihan ok idea muuten, mutta mun herkästi ärtyvä vatsani aiheuttaa ihan kunnon fyysistä kipua, jos syön jotain väärää. Ja toisekseen, mitä on normaali ruoka? Se mitä Puolisoni syö? Puolison eväät ovat vain variaatioita omistani. Enkä minä tiedä mikä on "normaalia". Lapsuudessa syötiin aina vain keitettyjä perunoita. Puolet aikuisiästäni olen laskenut makroa ja kuluttanut rahkaa, kanafilettä ja parsaa. En minä tiedä mikä on normaalia ruokaa. No, normaaliushan on illuusiota, se kana & parsasetti on saliharrastaja fitnessintoilijalle normaalia, mutta pitsa, burger & makkara -linja on toiselle normaalia. Isälleni on normaalia syödä keitettyjä perunoita, suolakurkkua ja jotain lihaa, mielellään kermassa, kuten mun lapsuudessa syötiin. Mun elimistö ei kestä mun entistä "normaalia" ruokavaliotani, vastsa pistää vastaan ihan kunnolla.
Nyt olen sitten pitänyt ruokapäivistä kaiken varalle, vähän sellai kutina, että semmoi komento sieltä tulisi kuitenkin. Jos voisin vähän nopeuttaa juttuja laatimalla sen sapuskapäiväkirjan valmiiksi. Voisi laatia myös tekstiä siitä, että mitä mun mahani ei tunnu kestävän.. Netti on siitä perkele, että siihen tietoon helposti hukkuu. Ei tiedä mitä uskoa, kun sitä tietoa voi muokata kuka tahansa. Joten, ammattiapu, here I come.
Asiasta pihviin. Joulukuu kehissä, ja viimeinen työkuukausi aluillaan. Itselleni luontaiseen tyyliin olen laatinut varasuunnitelmaa, jos ei työsuhde jatkukaan. Tai no, tässä tilanteessa varmaan kuka tahansa miettisi että mitäs sitten. En varmastikaan pidä uuden työn kanssa kiirettä, pääsen kuitenkin liiton euroille. Ja luultavasti heitän hiusalalle hyvästit, käyn ehkä kurssia tai jotain koulutusta jostain muusta aiheesta. Olen aina halunnut käydä alkoholipassin... En voi palata kampaajaksi, olin aina aika paska naisten hiusten suhteen, ja nyt kun en ole naisten hiuksia väkertänyt puoleen vuoteen, olen entistä paskempi. Joku sihteeri ois ihan loisto, mutta vaatii varmaan vähän onnea ja lisäkurssitusta että saisi jonkun paikan, on nimittäin aika haettuja ne työpaikat...
Joku sanoisi että syö vain normaalia ruokaa niin eikö sillä pääse puljaamisesta. Nojoo, ihan ok idea muuten, mutta mun herkästi ärtyvä vatsani aiheuttaa ihan kunnon fyysistä kipua, jos syön jotain väärää. Ja toisekseen, mitä on normaali ruoka? Se mitä Puolisoni syö? Puolison eväät ovat vain variaatioita omistani. Enkä minä tiedä mikä on "normaalia". Lapsuudessa syötiin aina vain keitettyjä perunoita. Puolet aikuisiästäni olen laskenut makroa ja kuluttanut rahkaa, kanafilettä ja parsaa. En minä tiedä mikä on normaalia ruokaa. No, normaaliushan on illuusiota, se kana & parsasetti on saliharrastaja fitnessintoilijalle normaalia, mutta pitsa, burger & makkara -linja on toiselle normaalia. Isälleni on normaalia syödä keitettyjä perunoita, suolakurkkua ja jotain lihaa, mielellään kermassa, kuten mun lapsuudessa syötiin. Mun elimistö ei kestä mun entistä "normaalia" ruokavaliotani, vastsa pistää vastaan ihan kunnolla.
Nyt olen sitten pitänyt ruokapäivistä kaiken varalle, vähän sellai kutina, että semmoi komento sieltä tulisi kuitenkin. Jos voisin vähän nopeuttaa juttuja laatimalla sen sapuskapäiväkirjan valmiiksi. Voisi laatia myös tekstiä siitä, että mitä mun mahani ei tunnu kestävän.. Netti on siitä perkele, että siihen tietoon helposti hukkuu. Ei tiedä mitä uskoa, kun sitä tietoa voi muokata kuka tahansa. Joten, ammattiapu, here I come.
Asiasta pihviin. Joulukuu kehissä, ja viimeinen työkuukausi aluillaan. Itselleni luontaiseen tyyliin olen laatinut varasuunnitelmaa, jos ei työsuhde jatkukaan. Tai no, tässä tilanteessa varmaan kuka tahansa miettisi että mitäs sitten. En varmastikaan pidä uuden työn kanssa kiirettä, pääsen kuitenkin liiton euroille. Ja luultavasti heitän hiusalalle hyvästit, käyn ehkä kurssia tai jotain koulutusta jostain muusta aiheesta. Olen aina halunnut käydä alkoholipassin... En voi palata kampaajaksi, olin aina aika paska naisten hiusten suhteen, ja nyt kun en ole naisten hiuksia väkertänyt puoleen vuoteen, olen entistä paskempi. Joku sihteeri ois ihan loisto, mutta vaatii varmaan vähän onnea ja lisäkurssitusta että saisi jonkun paikan, on nimittäin aika haettuja ne työpaikat...
torstai 15. lokakuuta 2015
Bullet the blue sky
Oho, jopas taas vähän aikaa vierähtänyt. Noo, eipä mulle mitään ihmeellistä kuulu. Töitä on ollut nyt lähinnä Hervannassa. Oli viimeviikolla pieni juttutuokio pomon kanssa ja vahvistui että en mene Nokialle. En oikein sopinut sinne, vaikka sinänsä tullaan liikevastaavan kanssa siellä toimeen ja ollaan peräti ihan fb-kavereita, niin jotenkin ei siellä vaan klikata. No, oon ennemmin Hervannassa tai Tampereen puolella noin yleensäkin. Hervannan jengi on mukavaa, siellä on aika rauhallinen tunnelma. Ja Hervannassa on helpompi myydä.
Ensiviikolla ois synttärit. Ensin meinasin että ois jotain bileitä pitänyt, mutta en sitten jaksanut. Menen lauantaina käymään Raisiossa mun vanhemmilla, tosin tulen jo sunnuntaina takas. Kaksi seuraavaa viikonloppua on kuitenkin vapaata. Niin, just kun valittelin lauantaivapaiden vähyyttä, niin sainkin kaksi. Menen kuitenkin ennemmin nyt, sillä vapaat kun osuu joko synttäriksi tai halloweeniksi, niin ois ohjelmaa ihan täälläkin. Sitäpaitsi, sain junaliput 8 euroa per suunta. Yay!
Eiköhän me Puolison kanssa kuitenkin jotain kivaa keksitä yhdessä. Teatteriin, leffaan, raflaan tai jotain. Yhdessä jotain kivaa kuitenkin. Halloweeninä ois perjantaina Hervantatiimin pikkujoulut ja lauantaina ois Bella Morte-goottiklubi. Vois mennä?
Ensiviikolla ois synttärit. Ensin meinasin että ois jotain bileitä pitänyt, mutta en sitten jaksanut. Menen lauantaina käymään Raisiossa mun vanhemmilla, tosin tulen jo sunnuntaina takas. Kaksi seuraavaa viikonloppua on kuitenkin vapaata. Niin, just kun valittelin lauantaivapaiden vähyyttä, niin sainkin kaksi. Menen kuitenkin ennemmin nyt, sillä vapaat kun osuu joko synttäriksi tai halloweeniksi, niin ois ohjelmaa ihan täälläkin. Sitäpaitsi, sain junaliput 8 euroa per suunta. Yay!
Eiköhän me Puolison kanssa kuitenkin jotain kivaa keksitä yhdessä. Teatteriin, leffaan, raflaan tai jotain. Yhdessä jotain kivaa kuitenkin. Halloweeninä ois perjantaina Hervantatiimin pikkujoulut ja lauantaina ois Bella Morte-goottiklubi. Vois mennä?
torstai 1. lokakuuta 2015
Lataa ja Varmista
Jos jotain ikävää pitää työstäni etsiä, se on lauantai-vapaiden vähyys. Ilmeisesti vapaita kuuluu 1 lauantai per kuukausi, ja tässä kuussa sattunee olemaan yksi lauantaipyhä - eli halloween - loppukuusta. Saan odottaa lauantaivapaatani iäisyyden. Nooh, onneksi säästetään rahaa, joten mitäpä muutakaan tekisin lauantaina kun töitä. Ja saan sitäpaitsi arkivapaita. su-ma kombo ei ole yhtään pöllömpi. Tavallaan viikonloppu sekin.
Mun sijaintia ei kai olla ihan vielä päätetty, Nokia se tuskin on. Tänään ja huomenna on vielä vuorot Nokialla, sen jälkeen kaksi viikkoa on sitten Hervanta ja pari satunnaista vuoroa Hatanpäässä tai keskustassa. Olin Hervannasa eilen ekaa kertaa, ja ihan jees paikka vaikutti olevan. Mukavia työkavereita, ihan mukavasti asiakkaita, ja siellä saa todennäköisemmin täydet viikkotunnit. Työvuorot nimittäin tulee vähän liikkeen aukioloaikojen mukaan, ja osa liikkeistä kun on lauantaina auki 6 tuntia, niin viikkotunnit jää helposti vajaaksi. olen tuntiliksalla, joten joo, haluan todellakin täydet tunnit kiitos. Ja sitäpaitsi, Hervantaan on helpompi mennä, sinne menee suora bussi aamuisin Härmälästä. Takaisin joutuu käyttämään vaihtoa, mutta jopa kuuden jälkeen busseja lähtee Hervannasta 10 min välein. Ei tarvi nakottaa missään puolta tuntia, kuten Nokialla pitää.
Vähän työaiheisia nämä mun päivitykset, mutta työ nyt sattuu olemaan iso osa mun elämää, ja kun ei nyt ole tullut oikein viihteiltyäkään, niin ei ole oikein muuta kerrottavaa. Mutta mun blogi, mun jutut <3
Mun sijaintia ei kai olla ihan vielä päätetty, Nokia se tuskin on. Tänään ja huomenna on vielä vuorot Nokialla, sen jälkeen kaksi viikkoa on sitten Hervanta ja pari satunnaista vuoroa Hatanpäässä tai keskustassa. Olin Hervannasa eilen ekaa kertaa, ja ihan jees paikka vaikutti olevan. Mukavia työkavereita, ihan mukavasti asiakkaita, ja siellä saa todennäköisemmin täydet viikkotunnit. Työvuorot nimittäin tulee vähän liikkeen aukioloaikojen mukaan, ja osa liikkeistä kun on lauantaina auki 6 tuntia, niin viikkotunnit jää helposti vajaaksi. olen tuntiliksalla, joten joo, haluan todellakin täydet tunnit kiitos. Ja sitäpaitsi, Hervantaan on helpompi mennä, sinne menee suora bussi aamuisin Härmälästä. Takaisin joutuu käyttämään vaihtoa, mutta jopa kuuden jälkeen busseja lähtee Hervannasta 10 min välein. Ei tarvi nakottaa missään puolta tuntia, kuten Nokialla pitää.
Vähän työaiheisia nämä mun päivitykset, mutta työ nyt sattuu olemaan iso osa mun elämää, ja kun ei nyt ole tullut oikein viihteiltyäkään, niin ei ole oikein muuta kerrottavaa. Mutta mun blogi, mun jutut <3
sunnuntai 20. syyskuuta 2015
This is My War.
Toinen työviikko takana, ja olen yhä sitä mieltä että on kivaa <3
Nokian liike on varsin mukava. Perjantai ratkesi juuri siten, että vaihdttiin Lietsu Nokiaan. Piti mennä fillarilla, mutta koska sade, niin lahjoin pienestä bensarahasta työkaverin kuskaamaan. Pääsin etenemään harjoittelusta aidoksi työntekijäksikin. Tai ainakin asiakaspalvelun osalta. Tittelini taitaa olla harjoittelija just niin kauan, kunnes suoritan kokeen. Jep, meillä on koe uusille työntekijöille koulutuksessa opituista asioista. Sen jos vielä suorittaisi. Niin, ja pitäisi huolen että noudatan jatkossakin konseptia. Petrata pitää ehdottomasti myynnissä ja jäsenyyssuosittelussa. Keskityn niin valtavasti leikkaamiseen ja asiakaspalveluun, että tuppaa se myyntipuoli unohtumaan. On kuulemma jokseenkin luonnollista näin alkuvaiheessa. Ehkä se siitä.
Asiasta kukkaruukkuun. Tajusin perjantaina, että vihaan yhä ihan tolkuttomasti sitä, että olen riippuvainen jostain toisesta. Luulin nimittäin toipuneeni siitä, mutta tuntuu, että olen melkeen pahempi mitä ikinä. Vihaan sitä, että en pärjää itse, että tarvitsen jonkun apua johonkin. Kun tajusin perjantain kelin olevan onneton, ettei pyörällä pääse/kannata mennä, oikeasti harkitsin sitä taksia. Maksavani n. 50 euroa työpäivästä. Ja ihan siksi, ettei tarvitsisi vaivata toisia, olla toisesta riippuvainen. Enemmän se on sitä, etten halua vaivata ketään. En halua olla avuton tai vaivaksi. Samalla lailla kun mun pitää oppia kaikki heti, onnistua kaikessa just heti kerrasta, niin mun pitää myös pärjätä kaikessa omillani. Mulla on tosi usein suunnitelmat a, b ja c, jos johonkin liittyy useampi ihminen. Sellai vaihtoehtoja, että jos suunnitelma a jonkun muun kanssa kusee, niin on aina b ja c ihan itsekseni. Ja kyllä, jopa parisuhteessa. Ollaan oltu Puolison kanssa yhdessä tasan 9.5 vuotta. Miltei vuosikymmen, ja yhä mulla on plan b. Jos Puoliso jättäisi, niin että mitä teen, minne menen, miten pärjään jne. Luulenko sitten että tarvitsen varasuunnitelmiani? En. Meidän suhde on varsin kunnossa, ei meille mitään tapahdu. Mutta plan B on aina oltava. Ja osaatteko muuten yhtään arvata, että miltä tuntuu, kun asiat eivät menekään "suunnitelmieni" mukaan? Sillä eiväthän ne yleensä mene. Aiemmin velloin "epäonnistumisessani", nyt luon aika nopeasti muuttuneiden tilanteiden pohjalta uusia suunnitelmia D, E ja F. Joo, se ammattiauttaja vois olla hyvä.
Ja nyt tämä perfektionismini multihuipentuma päähänpinttymäni joutuu tosi koetukselle, sillä meillä on menossa yhteinen rahansäästösuunnitelma, joka asettaa mut tavallaan vähän riippuvaiseen asemaan. Menossa on kuukausi nro 1, ja vietävä mikä päänsisäinen taistelu on käynnissä. Joo, kaikki etenee suunnitelman mukaan. Kaikki on ok, mutta varjelkoon miten mua ahdistaa, kun ei ole plan B, on vain tämä toteutettava A, ja siinä ollaan me molemmat. Me. Ei minä, vaan Me. Ei mulla oikeasti ole hätää, kaikki on juuri hyvin. Mutta vietävä on vaikea tärkeässä asiassa antautua yhden suunnitelman varaan. Kun ei voi tai auta miettiä entä jos. Ja tarkennuksena, että kyse on ihan säästämisestä, ei mistään riskialttiista jutusta. Miten sekaisin voin oikein olla, kun säästäminenkin ahdistaa mua, jos sitä tehdään Me yksikkönä, eikä Puoliso ja Minä kumpikin erikseen itsenäisesti. Luotan Puolisooni, mun Kallioni. Siitäkään ei ole kyse. En tajua että mikä mut tekee näin neuroottiseksi, mikä on, että mun on kaikessa oltava niin vitun itsenäinen. Perfektionisti olen ollut aina, tai siis niin kauan kuin muistan, ja tiedän about mistä se johtuu, mutta miten vitussa se vain pahenee, vaikka kovin yritän päästä siitä eroon!
Olen tajunnut hiljakkoin myös sen, että vaikka luulin aiemmin haaveilevani ja toivovani naimisiin menoa, niin todellisuudessa se on vähän ahdistava ajatus. Koska siinä jos missä ollaan todellakin Me, ja on vain se plan A. Yksikkö. Koen että ollaan sitä näinkin, mutta jotenkin ajatus siitä virallisesta paperista/sormuksista/sinetistä on vähän ahdistava. Enkä todella tiedä, että voinko ikänä "heittäytyä" mihinkään sillätavoin. Luopua mun kuvitteellisesta itsenäisyydestäni. Eihän sitä itsenäisyyttä mikään sinetti, paperi tai sormus vie, mutta jotenkin siltä se tuntuu ajatuksena. Ai että oon kyllä sekaisin. Onneksi sentään tajuan sen itsekin :D
Nokian liike on varsin mukava. Perjantai ratkesi juuri siten, että vaihdttiin Lietsu Nokiaan. Piti mennä fillarilla, mutta koska sade, niin lahjoin pienestä bensarahasta työkaverin kuskaamaan. Pääsin etenemään harjoittelusta aidoksi työntekijäksikin. Tai ainakin asiakaspalvelun osalta. Tittelini taitaa olla harjoittelija just niin kauan, kunnes suoritan kokeen. Jep, meillä on koe uusille työntekijöille koulutuksessa opituista asioista. Sen jos vielä suorittaisi. Niin, ja pitäisi huolen että noudatan jatkossakin konseptia. Petrata pitää ehdottomasti myynnissä ja jäsenyyssuosittelussa. Keskityn niin valtavasti leikkaamiseen ja asiakaspalveluun, että tuppaa se myyntipuoli unohtumaan. On kuulemma jokseenkin luonnollista näin alkuvaiheessa. Ehkä se siitä.
Asiasta kukkaruukkuun. Tajusin perjantaina, että vihaan yhä ihan tolkuttomasti sitä, että olen riippuvainen jostain toisesta. Luulin nimittäin toipuneeni siitä, mutta tuntuu, että olen melkeen pahempi mitä ikinä. Vihaan sitä, että en pärjää itse, että tarvitsen jonkun apua johonkin. Kun tajusin perjantain kelin olevan onneton, ettei pyörällä pääse/kannata mennä, oikeasti harkitsin sitä taksia. Maksavani n. 50 euroa työpäivästä. Ja ihan siksi, ettei tarvitsisi vaivata toisia, olla toisesta riippuvainen. Enemmän se on sitä, etten halua vaivata ketään. En halua olla avuton tai vaivaksi. Samalla lailla kun mun pitää oppia kaikki heti, onnistua kaikessa just heti kerrasta, niin mun pitää myös pärjätä kaikessa omillani. Mulla on tosi usein suunnitelmat a, b ja c, jos johonkin liittyy useampi ihminen. Sellai vaihtoehtoja, että jos suunnitelma a jonkun muun kanssa kusee, niin on aina b ja c ihan itsekseni. Ja kyllä, jopa parisuhteessa. Ollaan oltu Puolison kanssa yhdessä tasan 9.5 vuotta. Miltei vuosikymmen, ja yhä mulla on plan b. Jos Puoliso jättäisi, niin että mitä teen, minne menen, miten pärjään jne. Luulenko sitten että tarvitsen varasuunnitelmiani? En. Meidän suhde on varsin kunnossa, ei meille mitään tapahdu. Mutta plan B on aina oltava. Ja osaatteko muuten yhtään arvata, että miltä tuntuu, kun asiat eivät menekään "suunnitelmieni" mukaan? Sillä eiväthän ne yleensä mene. Aiemmin velloin "epäonnistumisessani", nyt luon aika nopeasti muuttuneiden tilanteiden pohjalta uusia suunnitelmia D, E ja F. Joo, se ammattiauttaja vois olla hyvä.
Ja nyt tämä perfektionismini multihuipentuma päähänpinttymäni joutuu tosi koetukselle, sillä meillä on menossa yhteinen rahansäästösuunnitelma, joka asettaa mut tavallaan vähän riippuvaiseen asemaan. Menossa on kuukausi nro 1, ja vietävä mikä päänsisäinen taistelu on käynnissä. Joo, kaikki etenee suunnitelman mukaan. Kaikki on ok, mutta varjelkoon miten mua ahdistaa, kun ei ole plan B, on vain tämä toteutettava A, ja siinä ollaan me molemmat. Me. Ei minä, vaan Me. Ei mulla oikeasti ole hätää, kaikki on juuri hyvin. Mutta vietävä on vaikea tärkeässä asiassa antautua yhden suunnitelman varaan. Kun ei voi tai auta miettiä entä jos. Ja tarkennuksena, että kyse on ihan säästämisestä, ei mistään riskialttiista jutusta. Miten sekaisin voin oikein olla, kun säästäminenkin ahdistaa mua, jos sitä tehdään Me yksikkönä, eikä Puoliso ja Minä kumpikin erikseen itsenäisesti. Luotan Puolisooni, mun Kallioni. Siitäkään ei ole kyse. En tajua että mikä mut tekee näin neuroottiseksi, mikä on, että mun on kaikessa oltava niin vitun itsenäinen. Perfektionisti olen ollut aina, tai siis niin kauan kuin muistan, ja tiedän about mistä se johtuu, mutta miten vitussa se vain pahenee, vaikka kovin yritän päästä siitä eroon!
Olen tajunnut hiljakkoin myös sen, että vaikka luulin aiemmin haaveilevani ja toivovani naimisiin menoa, niin todellisuudessa se on vähän ahdistava ajatus. Koska siinä jos missä ollaan todellakin Me, ja on vain se plan A. Yksikkö. Koen että ollaan sitä näinkin, mutta jotenkin ajatus siitä virallisesta paperista/sormuksista/sinetistä on vähän ahdistava. Enkä todella tiedä, että voinko ikänä "heittäytyä" mihinkään sillätavoin. Luopua mun kuvitteellisesta itsenäisyydestäni. Eihän sitä itsenäisyyttä mikään sinetti, paperi tai sormus vie, mutta jotenkin siltä se tuntuu ajatuksena. Ai että oon kyllä sekaisin. Onneksi sentään tajuan sen itsekin :D
maanantai 14. syyskuuta 2015
Wash it all away
Töissä on kivaa!
Nokian liike on pieni ja kiva, olen viihtynyt siellä vallan mainiosti. Kulkeminenkaan nyt niin hankalaa ole, ihan nätisti olen päässyt sinne ja takaisin. Muutenkin mennyt ihan mukavasti. Olen edennyt kohti täysivaltaista työntekijää ihan mukavasti (nythän olen vielä harjoitteluvaiheessa...), joka päivä on päästy askel eteenpäin. Tänään sain avaimenkin töihin <3
Perjantai keljuttaa! Pitäisi olla töissä Lielahdessa, mutta se vitun mielenilmaus. Siis se, mikä jäädyttää kaiken bussiliikenteen. Perkeleenperkele!!!! Haluan töihin, mutta en pääse! Lielahti on ihan toisella puolen Tamperetta! Sinne ei pääse edes pyörällä. Mun on helpompi mennä Nokiallekin kuin Lietsuun. Liikevastaavani oli sitä mieltä, että toimipisteen vaihdon pitäisi onnistua, ja toivotaan, sillä todellakin aion olla töissä. Mutta taksilla en sinne mene.
Mä niin haluan jatkaa tuolla ensivuonnakin. Mulle lupailtiin, että töitä on, sikälimikäli hoidan hommani odotetulla tavalla, mutta tottakai olen vähän peloissani. Entäjos. Entäjos en olekaan tarpeeksi hyvä/ei olekaan tarvetta/joku ei pidä minusta/olisi pitänyt myydä x määrä tuotteita enemmän/en sovikaan tuonne töihin/entäjossittenkinjotain! Kärsivällisyys ei ole yksi hyveistäni. Tahdontietäähetijustnyt! Tai sitten otan päivän kerrallaan, panostan työhöni joka päivä, jotta opin talon tavoille. Jos ottaisi ensisijaiseksi tavoitteeksi nyt päästä edes koeaikakuukausien loppuun. Miettiä sitä jatkoa sitten joulukuussa.
Nokian liike on pieni ja kiva, olen viihtynyt siellä vallan mainiosti. Kulkeminenkaan nyt niin hankalaa ole, ihan nätisti olen päässyt sinne ja takaisin. Muutenkin mennyt ihan mukavasti. Olen edennyt kohti täysivaltaista työntekijää ihan mukavasti (nythän olen vielä harjoitteluvaiheessa...), joka päivä on päästy askel eteenpäin. Tänään sain avaimenkin töihin <3
Perjantai keljuttaa! Pitäisi olla töissä Lielahdessa, mutta se vitun mielenilmaus. Siis se, mikä jäädyttää kaiken bussiliikenteen. Perkeleenperkele!!!! Haluan töihin, mutta en pääse! Lielahti on ihan toisella puolen Tamperetta! Sinne ei pääse edes pyörällä. Mun on helpompi mennä Nokiallekin kuin Lietsuun. Liikevastaavani oli sitä mieltä, että toimipisteen vaihdon pitäisi onnistua, ja toivotaan, sillä todellakin aion olla töissä. Mutta taksilla en sinne mene.
Mä niin haluan jatkaa tuolla ensivuonnakin. Mulle lupailtiin, että töitä on, sikälimikäli hoidan hommani odotetulla tavalla, mutta tottakai olen vähän peloissani. Entäjos. Entäjos en olekaan tarpeeksi hyvä/ei olekaan tarvetta/joku ei pidä minusta/olisi pitänyt myydä x määrä tuotteita enemmän/en sovikaan tuonne töihin/entäjossittenkinjotain! Kärsivällisyys ei ole yksi hyveistäni. Tahdontietäähetijustnyt! Tai sitten otan päivän kerrallaan, panostan työhöni joka päivä, jotta opin talon tavoille. Jos ottaisi ensisijaiseksi tavoitteeksi nyt päästä edes koeaikakuukausien loppuun. Miettiä sitä jatkoa sitten joulukuussa.
perjantai 11. syyskuuta 2015
Hell to Pay
Ensimmäinen viikko uudessa työssä melkein takana.
M Room on erilaisin työpaikka missä olen ikänä ollut, sillä tässä on ihan ehdottomasti paras perehdytys ja koulutus mitä missään. Panostavat työntekijöihinsä. Sain näin alkuun määräaikaisen duunisopparin vuoden loppuun. Selittivät sitä sillä, että on käytäntönä kaikille, kun on ollut ongelmia että koulutuksen jälkeen ilmoitetaankin että enpäs tuukkaan, ja firma jää pulaan. Mutta että jatkoa on, mikäli kaikki menee hyvin ja sitä sopii ja sopeutuu firmaan.
Tuolla on nimittäin ihan oma kulttuurinsa. Oma tapa leikata, palvella asiakkaita yms, ja se on omaksuttava. Koko asiakaskohtaaminen on tietyllä tapaa "käsikirjoitettu", millä kaavalla juttu menee. Ihan siksi, että palvelu on mahdollisimman hyvää ja saman tasoista kaikkialla. Tämä viikko onkin ollut koulutusta. Päätin etukäteen, että "unohdan" kaiken, mitä olen aiemmin oppinut, että tänne lähden puhtaalta pöydältä. Ihan hyvin on mennyt, hahmotan leikkuun ihan ok, pientä viilausta lähinnä siinä. Mutta se kokonaisuus on vähän vielä hakusessa, se että saan sen "käsikirjoituksen" menemään niinkuin kuuluu. Tuntuu että aina unohdan joko kutsua asiakasta nimellä, kätellä tai unohdan arvioida odotuksen minuuteina. Ehkä se siitä kun vaan tarpeeksi yrittää. Niin ja tuotesuosittelut ja jäsenkorttiesittelyt pitää saada matkaan myös. Koitan myöskin olla armollinen itselle, sillä takana on vasta kaksi asiakaspalvelupäivää, eikä kumpikaan niistä ole ollut aivan täysi päivä. Tänään on ensimmäinen asiakaspalvelupäivä, mikä on alusta loppuun ihan vain leikkaamista. Josko tänään saisi sen järjestyksen kulkemaan?
Mut sijoitettiin Nokialle. Oli kuulemma ihan toivottu juttu, että menisin sinne. Se vähän ihmetytti, sillä en tietääkseni tuntenut liikkeen vastaavaa. Kysyin syytä että mistä moinen toive, niin ilmeisesti siellä on ollut työntekijöiden kanssa vähän huono tuuri, ja ovat olleet vähän "teinejä". Eli puuttunut se vastuu ja kypsyys mitä töissäolo usein edellyttää. Mua toivottiin ihan ikäni vuoksi, olivat iloinneet kun töihin oli hakenut joku "aikuinen ja jolla on jotain järkeäkin päässä" :D.
Mulla voi olla työmatkaa, mutta olen iloinen, että mut on sijoitettu tiettyyn pisteeseen. Huomasin tän viikon aikana, että toi ravaaminen on vähän ärsyttävää. En voi jättää esim. työkenkiä töihin, koska huomenna ollaan eri paikassa. Kaikissa liikkeissä on eroja, miten pesukone toimii, miten pyyhkeet viikataan... ja aina eri työkaverit. Tietty liike on helpompi.
Nyt on viikonloppu vapaa, viimeinen ainakin pariin viikkoon. Katsotaan kasa leffoja, rentoudutaan ja nautitaan toistemme seurasta. Pitäisi vähän opiskella työjuttujakin. Villiä menoa, eikö?
M Room on erilaisin työpaikka missä olen ikänä ollut, sillä tässä on ihan ehdottomasti paras perehdytys ja koulutus mitä missään. Panostavat työntekijöihinsä. Sain näin alkuun määräaikaisen duunisopparin vuoden loppuun. Selittivät sitä sillä, että on käytäntönä kaikille, kun on ollut ongelmia että koulutuksen jälkeen ilmoitetaankin että enpäs tuukkaan, ja firma jää pulaan. Mutta että jatkoa on, mikäli kaikki menee hyvin ja sitä sopii ja sopeutuu firmaan.
Tuolla on nimittäin ihan oma kulttuurinsa. Oma tapa leikata, palvella asiakkaita yms, ja se on omaksuttava. Koko asiakaskohtaaminen on tietyllä tapaa "käsikirjoitettu", millä kaavalla juttu menee. Ihan siksi, että palvelu on mahdollisimman hyvää ja saman tasoista kaikkialla. Tämä viikko onkin ollut koulutusta. Päätin etukäteen, että "unohdan" kaiken, mitä olen aiemmin oppinut, että tänne lähden puhtaalta pöydältä. Ihan hyvin on mennyt, hahmotan leikkuun ihan ok, pientä viilausta lähinnä siinä. Mutta se kokonaisuus on vähän vielä hakusessa, se että saan sen "käsikirjoituksen" menemään niinkuin kuuluu. Tuntuu että aina unohdan joko kutsua asiakasta nimellä, kätellä tai unohdan arvioida odotuksen minuuteina. Ehkä se siitä kun vaan tarpeeksi yrittää. Niin ja tuotesuosittelut ja jäsenkorttiesittelyt pitää saada matkaan myös. Koitan myöskin olla armollinen itselle, sillä takana on vasta kaksi asiakaspalvelupäivää, eikä kumpikaan niistä ole ollut aivan täysi päivä. Tänään on ensimmäinen asiakaspalvelupäivä, mikä on alusta loppuun ihan vain leikkaamista. Josko tänään saisi sen järjestyksen kulkemaan?
Mut sijoitettiin Nokialle. Oli kuulemma ihan toivottu juttu, että menisin sinne. Se vähän ihmetytti, sillä en tietääkseni tuntenut liikkeen vastaavaa. Kysyin syytä että mistä moinen toive, niin ilmeisesti siellä on ollut työntekijöiden kanssa vähän huono tuuri, ja ovat olleet vähän "teinejä". Eli puuttunut se vastuu ja kypsyys mitä töissäolo usein edellyttää. Mua toivottiin ihan ikäni vuoksi, olivat iloinneet kun töihin oli hakenut joku "aikuinen ja jolla on jotain järkeäkin päässä" :D.
Mulla voi olla työmatkaa, mutta olen iloinen, että mut on sijoitettu tiettyyn pisteeseen. Huomasin tän viikon aikana, että toi ravaaminen on vähän ärsyttävää. En voi jättää esim. työkenkiä töihin, koska huomenna ollaan eri paikassa. Kaikissa liikkeissä on eroja, miten pesukone toimii, miten pyyhkeet viikataan... ja aina eri työkaverit. Tietty liike on helpompi.
Nyt on viikonloppu vapaa, viimeinen ainakin pariin viikkoon. Katsotaan kasa leffoja, rentoudutaan ja nautitaan toistemme seurasta. Pitäisi vähän opiskella työjuttujakin. Villiä menoa, eikö?
perjantai 4. syyskuuta 2015
Where waters fall frozen
Niinhän se oli, ettei Ex-pomo ollut ilmeisesti ihan uskonut minua, kun sanoin että vaikka se mut vuorosta vapauttaa niin rahat tarvii maksaa silti kun kyseessä ei ole mun oma pyyntö. Oli uskonut vasta, kun kirjanpitäjänsä oli sanonut samaa, että mulle tulee maksaa mun rahat. Siksi sitten tajusi pyytää mut töihinkin maanantaiksi, ettei nyt ihan tappiolle jää.
On muuten ärsyttävää kun sua pidetään tyhmempänä mitä olet. Sanot jotain että asia on pihvi, sulle nyökytellään että joo, pihvi on, muttei uskota kuitenkaan. Mielessä aatellaan että ei toi tiedä mistä puhuu. Ja sitten vähän yllätytään että kappas, asia olikin pihvi. Ja mulle tuppaa usein käymään noin, että mua pidetään tyhmempänä mitä olen. Jos sanon jotain, niin uskotaan vasta kun joku toinen vahvistaa asian tai googlataan juttu. Perkeles, voin olla vähän erikoinen, mutta oon oikeasti aika fiksu ja tiedän monestakin asiasta aika paljon.
Eilettäin oli lekuri, ja arvot olivat ihan promillen verran huonontuneet edellisestä (eli melkeest samat...) ja olo kun on ollut ihan jees, niin lääkitys jatkuu samana. Kontrolli sitten 6 kk päästä. Yay! Käynnit harvenee. Jos helmikuussa ois kaikki yhä jees, niin ehkä saisin kontrollit vuoteen? Sillä selvennykseksi, että vaikka aluksi kärkyin lekuriaikoja, juoksin labroissa ja lekurilla selvittämässä vaivojani ihan neuroottisena, niin nyt kun on diagnoosi, en minä siitä lekurilla juoksusta nauti! Juoksin vain siksi, kun joku oli vialla. Olisi ihanaa jos saisi kokonaisen vuoden ilman verikokeita ja kontrolleja.
Sain viimein verolaputkin. Eli viimevuoden verotuspäätöksen. Muut sai sen jo keväällä, mutta mun yrityksen takia minä sain keväästä vasta jotkut infolaput ja tänään itse laskelmat ja tiedon palautuksista. Tiesin kyllä saavani rahaa takaisin, sillä veroprossani oli järkyttävän iso, ja maksoin yrityksestäni hullut ennakot, vaikka tein tappiota. Oletin saavani jotain kuutisensataa, mutta hitto, kaks tonnia!!! En oo ikänä saanut tollasia palautuksia. Ja joka hiton sentti menee jemmaan meidän asuntosäästöä varten.
Mutta oli kyllä mahtava loma. Aloitettiin mökkeilyllä, ja mikään ei ole tehnyt meidän parisuhteelle niin hyvää, kuin se mökkireissu. Me kaksi yhdessä, ilman mitään tekniikkaa, kaksi päivää. Tämä koko loma vahvisti meidän parisuhdetta, tulevaisuus on valoisa. Suunnitelmissa on säästää kasa rahaa, että voi hakea asuntolainaa. Ostetaan asunto, ja saapa nähdä käydäänkö ennen sitä ah niin romanttisesti maistraatissa, että lainahommat sujuu mutkattomammin. Mutta tosta nyt ei olla mitään ees puhuttu sen kummemmin, muuta kuin puolivitsillä ajatustasolla. Kerrankin voin sanoa olevani todella onnellinen just näin. Sen ihmisen kanssa, jonka vierestä haluan herätä loppuelämäni.
Syksy saa mut niin energiseksi. Tänään loman päättäjäisiksi olen siivoillut, järjestänyt vaatekaappia, kaivanut tarvittavat paperit maanantaiksi... Jahka Puoliso tulee kotio, käydään vähän kaupoilla, sitten rentoutusta. Ehkä värjään tyvikasvuni. Saunotaan. Otetaan viikonlopusta ilo irti!
On muuten ärsyttävää kun sua pidetään tyhmempänä mitä olet. Sanot jotain että asia on pihvi, sulle nyökytellään että joo, pihvi on, muttei uskota kuitenkaan. Mielessä aatellaan että ei toi tiedä mistä puhuu. Ja sitten vähän yllätytään että kappas, asia olikin pihvi. Ja mulle tuppaa usein käymään noin, että mua pidetään tyhmempänä mitä olen. Jos sanon jotain, niin uskotaan vasta kun joku toinen vahvistaa asian tai googlataan juttu. Perkeles, voin olla vähän erikoinen, mutta oon oikeasti aika fiksu ja tiedän monestakin asiasta aika paljon.
Eilettäin oli lekuri, ja arvot olivat ihan promillen verran huonontuneet edellisestä (eli melkeest samat...) ja olo kun on ollut ihan jees, niin lääkitys jatkuu samana. Kontrolli sitten 6 kk päästä. Yay! Käynnit harvenee. Jos helmikuussa ois kaikki yhä jees, niin ehkä saisin kontrollit vuoteen? Sillä selvennykseksi, että vaikka aluksi kärkyin lekuriaikoja, juoksin labroissa ja lekurilla selvittämässä vaivojani ihan neuroottisena, niin nyt kun on diagnoosi, en minä siitä lekurilla juoksusta nauti! Juoksin vain siksi, kun joku oli vialla. Olisi ihanaa jos saisi kokonaisen vuoden ilman verikokeita ja kontrolleja.
Sain viimein verolaputkin. Eli viimevuoden verotuspäätöksen. Muut sai sen jo keväällä, mutta mun yrityksen takia minä sain keväästä vasta jotkut infolaput ja tänään itse laskelmat ja tiedon palautuksista. Tiesin kyllä saavani rahaa takaisin, sillä veroprossani oli järkyttävän iso, ja maksoin yrityksestäni hullut ennakot, vaikka tein tappiota. Oletin saavani jotain kuutisensataa, mutta hitto, kaks tonnia!!! En oo ikänä saanut tollasia palautuksia. Ja joka hiton sentti menee jemmaan meidän asuntosäästöä varten.
Mutta oli kyllä mahtava loma. Aloitettiin mökkeilyllä, ja mikään ei ole tehnyt meidän parisuhteelle niin hyvää, kuin se mökkireissu. Me kaksi yhdessä, ilman mitään tekniikkaa, kaksi päivää. Tämä koko loma vahvisti meidän parisuhdetta, tulevaisuus on valoisa. Suunnitelmissa on säästää kasa rahaa, että voi hakea asuntolainaa. Ostetaan asunto, ja saapa nähdä käydäänkö ennen sitä ah niin romanttisesti maistraatissa, että lainahommat sujuu mutkattomammin. Mutta tosta nyt ei olla mitään ees puhuttu sen kummemmin, muuta kuin puolivitsillä ajatustasolla. Kerrankin voin sanoa olevani todella onnellinen just näin. Sen ihmisen kanssa, jonka vierestä haluan herätä loppuelämäni.
Syksy saa mut niin energiseksi. Tänään loman päättäjäisiksi olen siivoillut, järjestänyt vaatekaappia, kaivanut tarvittavat paperit maanantaiksi... Jahka Puoliso tulee kotio, käydään vähän kaupoilla, sitten rentoutusta. Ehkä värjään tyvikasvuni. Saunotaan. Otetaan viikonlopusta ilo irti!
sunnuntai 30. elokuuta 2015
Kuoleman päivä
Niin se loma alkaa pikkuhiljaa vedellä viimeisiään. Mainitsin aiemmin Pomon vapauttaneen mut viimeisestä työpäivästä, mutta veti sitten sanansa takaisin. Kysellessäni työtodistusta yms tuli vastaukseksi, että on tehnyt ne jo, mutta lomaltapaluurahojen vuoksi mun olisi tultava maanantaina töihin. No ookoo, alunperin olin varautunutkin siihen, mutta mitä ihmettä? Minä vielä sanoin asiasta että jos se vapauttaa mut niin kyllä ne lomarahat mulle silti tulee, kun tästä asiasta ekan kerran puhuttiin, joten yllärinä ei tullut. Yht äkkiä hän jostain syystä haluaakin mut maanantaina töihin. Pistää miettimään, että koittaakohan se saada mua töihin sitten muinakin päivinä? Kun tässäkin asiassa muutti mielensä... No ei siinä, käyn tekemässä pitkin hampain tuon yhden työvuoron ja sitten jatkan lomailuani. Mutta voitte arvata miten ahkera olen, miten paljon mua huvittaa pingottaa. Tiedän ihan hyvin olevani firman kannattavin työntekijä, tein aika helvetin kovaa tulosta, parempaa mitä kukaan muu tuolla. Se, että lähden, käy sen kukkarolle. Mahtoikohan tajuta asian, kun perui puheensa ja pakottaa mut töihin.
Joo, tiedän. Samaa hommaahan se uudessakin työssä on, ei siinä mitään. Mutta ymmärrätte varmaan, että miksi sitä odottaa sitä uutta työtä enemmän, mitä vanhaa. Toi ilmapiiri tuolla... Aina jotain draamaa. Varmana hämmentää vähän soppaa tuo että tulen huomenna töihin. Ahistaa tuo asiakkaista kilpailu ja samaan syssyyn asiakkaiden välttely. Haukutaan asiakkaille työkavereita selän takana, koitetaan sillä saada niitä vakkareita itselle. Ne jotka ei niin tee, istuu sitten vessassa kännykkä kädessä ettei tarvi tehdä mitään, pitää liian pitkiä taukoja ja nuolee pomon takamusta ettei tuu sanomista. Sitten me tavalliset, ahkerat tyypit saa kantaa sen perustyön, non-stop -leikkuun etenemisen. Me ollaan niitä, joiden tunnollisuuttaan on pakkokin painaa töitä muiden edestä. Jos joku meistä on poissa, se näkyy juuri siinä, että miten se leikkuujono liikkuu. Jos joku meistä pitää tauon, jono pahimmillaan stoppaa, kun yksi istuu vessassa asiakkaita paossa, toinen pitää ylipitkää taukoaan, kolmas tekee vain vakioasiakkaitaan....
Uuessa työssä ei voi toivoa kellekään. Jono on jono, joten kaverin haukkumisella ei voita mitään. Ketju, joten tiettyjen perseennuolenta ei taida auttaa. Ainoa jolla voi voittaa jotain, on olemalla hyvä ja ahekra työntekijä. Ymmärrättekö, miksi vaihdoin paikkaa? Miksi en millään haluaisi mennä huomenna, vaan odotan uuden duunin alkua?
Tämä viikonloppu ollaan oltu rauhassa kotona. Ei alkoholia tai mitään sellaista. Katsottu vain Pakoa ja pelattu Until Dawnia. Puolison loma loppuu niin ikään, päivystääkin vielä ensiviikon, joten tässä ollaan opeteltu aikatauluihin ja elämään taas normaalisti. Itseasiassa kai ihan hyvä että on toi yksi työpäivä. Pakottaa mut huomenna kasiksi jonnekin, joten mun on pakko herätä aikaisin. Auttaa kääntämään unirytmiä. Ensiviikolla olisi muutenkin kaikenlaista, tuleepahan joku rytmi ainakin.
Kilpirauhaslabroissa kävin tällä viikolla, joten ensiviikolla on siihen liittyvä lekuri. Katsotaan minne arvot ovat menneet, vai ovatko muuttuneet ollenkaan. Toivotaan että saan pitää lääkkeeni. Lekureista kun ei ikinä tiedä. Jotenkin tahtoo olla sellai suhtautuminen, että kun lääkityksellä saadaan arvot hyväksi, niin lääkkeen voikin unohtaa. Väliä siitä, että tyroksiini hoitaa oireita, ei sairautta, joten jos lääkityksen ottaa pois -> arvot ja olo huononee. Ei se tyroksiini siihen vajaatoimintaiseen kilpirauhaseen auta. Jotenkin aina jännittää mennä tuonne. Hrr.
Ensiviikolla olisi ohjelmassa myös vähän shoppailua. Uudessa työssäni on pukukoodi, mustaa, mustaa ja mustaa. Kenkiä myöten mustaa. Joku ehkä nauraa siellä, että onko toi muka mulle joku ongelma? mutta mun vaatekaapin sisältämä musta ei ole työkelpoista, joten niitä hiustyöhön sopivia vaatteita piti ihan ostaa. Asiakaspalveluun soveliaita, tarpeeksi mukavia, sellaista materiaa ettei hiukset tartu tai tule läpi... Housut löytyi yllättävän helposti (vihaan housu-ostoksia...), mutta vielä uupuu pari paitaa ja ne hiton kengät. Työkengät ovat ihan pakolliset löytää, sillä niitä mulla ei ole mustana. Paidat voi tarvittaessa vielä vähän odottaa... mutta luoja mä inhoan shoppailla tällai "pakosta". Että kun on pakko löytää jotain. Oon kirppistelijä, tykkään löytää randomilla, en hakemalla hakea. Normikaupat ahdistaa. Noh, ehkä vietän tiistaina tai keskiviikkona sellai "viimeisiä lomapäiviä" -setin, shoppailen, käyn syömässä sushia, juon rakastamani chailatten.... koitan ees nauttia aiheesta.
Joo, tiedän. Samaa hommaahan se uudessakin työssä on, ei siinä mitään. Mutta ymmärrätte varmaan, että miksi sitä odottaa sitä uutta työtä enemmän, mitä vanhaa. Toi ilmapiiri tuolla... Aina jotain draamaa. Varmana hämmentää vähän soppaa tuo että tulen huomenna töihin. Ahistaa tuo asiakkaista kilpailu ja samaan syssyyn asiakkaiden välttely. Haukutaan asiakkaille työkavereita selän takana, koitetaan sillä saada niitä vakkareita itselle. Ne jotka ei niin tee, istuu sitten vessassa kännykkä kädessä ettei tarvi tehdä mitään, pitää liian pitkiä taukoja ja nuolee pomon takamusta ettei tuu sanomista. Sitten me tavalliset, ahkerat tyypit saa kantaa sen perustyön, non-stop -leikkuun etenemisen. Me ollaan niitä, joiden tunnollisuuttaan on pakkokin painaa töitä muiden edestä. Jos joku meistä on poissa, se näkyy juuri siinä, että miten se leikkuujono liikkuu. Jos joku meistä pitää tauon, jono pahimmillaan stoppaa, kun yksi istuu vessassa asiakkaita paossa, toinen pitää ylipitkää taukoaan, kolmas tekee vain vakioasiakkaitaan....
Uuessa työssä ei voi toivoa kellekään. Jono on jono, joten kaverin haukkumisella ei voita mitään. Ketju, joten tiettyjen perseennuolenta ei taida auttaa. Ainoa jolla voi voittaa jotain, on olemalla hyvä ja ahekra työntekijä. Ymmärrättekö, miksi vaihdoin paikkaa? Miksi en millään haluaisi mennä huomenna, vaan odotan uuden duunin alkua?
Tämä viikonloppu ollaan oltu rauhassa kotona. Ei alkoholia tai mitään sellaista. Katsottu vain Pakoa ja pelattu Until Dawnia. Puolison loma loppuu niin ikään, päivystääkin vielä ensiviikon, joten tässä ollaan opeteltu aikatauluihin ja elämään taas normaalisti. Itseasiassa kai ihan hyvä että on toi yksi työpäivä. Pakottaa mut huomenna kasiksi jonnekin, joten mun on pakko herätä aikaisin. Auttaa kääntämään unirytmiä. Ensiviikolla olisi muutenkin kaikenlaista, tuleepahan joku rytmi ainakin.
Kilpirauhaslabroissa kävin tällä viikolla, joten ensiviikolla on siihen liittyvä lekuri. Katsotaan minne arvot ovat menneet, vai ovatko muuttuneet ollenkaan. Toivotaan että saan pitää lääkkeeni. Lekureista kun ei ikinä tiedä. Jotenkin tahtoo olla sellai suhtautuminen, että kun lääkityksellä saadaan arvot hyväksi, niin lääkkeen voikin unohtaa. Väliä siitä, että tyroksiini hoitaa oireita, ei sairautta, joten jos lääkityksen ottaa pois -> arvot ja olo huononee. Ei se tyroksiini siihen vajaatoimintaiseen kilpirauhaseen auta. Jotenkin aina jännittää mennä tuonne. Hrr.
Ensiviikolla olisi ohjelmassa myös vähän shoppailua. Uudessa työssäni on pukukoodi, mustaa, mustaa ja mustaa. Kenkiä myöten mustaa. Joku ehkä nauraa siellä, että onko toi muka mulle joku ongelma? mutta mun vaatekaapin sisältämä musta ei ole työkelpoista, joten niitä hiustyöhön sopivia vaatteita piti ihan ostaa. Asiakaspalveluun soveliaita, tarpeeksi mukavia, sellaista materiaa ettei hiukset tartu tai tule läpi... Housut löytyi yllättävän helposti (vihaan housu-ostoksia...), mutta vielä uupuu pari paitaa ja ne hiton kengät. Työkengät ovat ihan pakolliset löytää, sillä niitä mulla ei ole mustana. Paidat voi tarvittaessa vielä vähän odottaa... mutta luoja mä inhoan shoppailla tällai "pakosta". Että kun on pakko löytää jotain. Oon kirppistelijä, tykkään löytää randomilla, en hakemalla hakea. Normikaupat ahdistaa. Noh, ehkä vietän tiistaina tai keskiviikkona sellai "viimeisiä lomapäiviä" -setin, shoppailen, käyn syömässä sushia, juon rakastamani chailatten.... koitan ees nauttia aiheesta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)