Perkele.

Postitäti muisti minua tänään kirjeellä vuokraemännältäni, joka tiedoitti vuokramme korotuksesta. Vannoin, että jos vuokramme vielä nousee, niin sitten muutetaan. 50 neliötä ja melkeen 700 euroa ei oikein nappaa. Vuoden alussa alkaa sitten uuden kodin metsästys toden teolla, ja tämä pariskunta jättää pyynikintorin taakseen. Rakastan tätä sijaintia, mutta paljoa muuta hyvää tässä ei sitten olekaan. Liian ahdas, huono pohjaratkaisu, saunatilat kalliit, pienenpieni vessa...  Vai onko kenelläkään muulla olohuonetta, jonka joka seinällä on ovi? Jepjep, aika muuttaa.

Fakta, että tällähetkellä elän töille alkaa näkyä päällepäin. Useiden viikkojen ankara työputki rasittaa, ja minulla on selkäytimessä se kutina, että en saa kaipaamaani vapaata vielä tänäkään lauantaina. Lasken päiviä joululomaan! Motivaatiota on niin vaikea pitää yllä ja sitä haluaa vain suoriutua jälleen yhdestä työpäivästä. Enkä tiedä miten normaalit ihmiset käyvät pankeissa lainasta neuvottelemassa, hoitavat asioitaan tai käyvät lääkärillä, itse olen aina töissä! Pankkiin ehdin ainoastaan kesälomalla, lääkärissä käydään yksityisellä lauantaisin tai iltamyöhään, puheluita soitellaan lounastauolla ja hammaslääkärissä ei vain käydä, koska sinne aikoja on vain päivisin. Muuttoasioissakin tulen luottamaan Puolisoni apuun, koska hän saa helpommin vapaata ja pääsee töistäkin aiemmin.

Positiivista on, että champix kuurini on ohi. Olo on.. normaali. Lääkekuurin loputtua en kokenut mitään ihmeellisen äkillistä tupakanhimoa, enkä huomaa olossani mitään erilaista nyt, kun en enää syö lääkkeitä. Aika näyttää, että miten laskeneen painoni käy. Minulle kun muistutettiin Champixin olevan mielialalääke, ja nehän tunnetusti aiheuttaa painonmuutoksia. Tosin, Puolisoni ei laihtunut grammaakaan, minä 6 kg. Haluaisin kovin uskoa, että laihtumisellani ei ole mitään tekemistä lääkkeen kanssa, koska sehän merkitsisi kilojen tulemista takaisin! Mutta tärkeintä on, että en polta enää! Pikkujouluissakin oli jännä seurata tupakoitsijoiden ravaamista ulkona, ja itse sai istua tyytyväisenä ahterillaan ja nauttia juomasta. Ei ole ikävä tupakointia tihkusateessa, ei ole ikävä sitä oloa, kun mieli tekisi älyttömästi, mutta röökille ei vain pääse. Ei ole ikävä niitä röökinhakureissuja, kun muuten saisi hengailla yöpaidassa koko päivän, mutta nenu pitää laittaa ulos askin takia.

Thank Goddess it's friday!

Eilen tuli vuosia täyteen tasan 28. Kitistyäni tarpeeksi ikääntymisestäni, rakas Puolisoni lupasi ostaa minulle lahjaksi rollaattorin. Ei se mitään, kunhan rollaattorissani on sellainen kori tai kassi, johon saa ostokset :D Mitäköhän sille keksisi 30 vuotislahjaksi, ovat jo ensikuussa!

Onnellinen minä sai osan pidennyksistään tänään, loput seuraa ensiviikolla. Väri toimi yllättävänkin hyvin, hieman joudun omaa päätäni sävyttämään. Mutta mikä tunne! Hiusten laatu on loistava, ja ulkonäkö muuttui kertaheitolla. Tuskin maltan odottaa, että loputkin tulevat ja saan uuden tukkani käyttöönkin. Huomenna säntään radiokirppikselle fiilistelemään ja nauttimaan vapaastani, nollaamaan aivoja työkiireiden jälkeen.

Töissäoloa on pahentanut syömättömyyteni. Jostain syystä Champix on aiheuttanut minulle sivuoireitaan vasta nyt, yli kuukauden popsimisen jälkeen. Lääkäri varoitteli sivuvaikutuksista ensimmäisen kahden viikon aikana. Minulle tulee nimittäin tabuista nykyään ihan järjettömän paha olo. Oksetus. Pilleri pitää ottaa aamuisin ja iltaisin, pahin menee äkkiä ohi, mutta se ellotus jatkuu pitkin päivää. Tulos = en saa syötyä oikein mitään. Ei maistu, ei tule oikein nälkäkään. Noh, vaaka näyttää varmaan iloisia lukuja sen johdosta kun ravintoni oli tänäänkin 1 red bull, 1 suklaapatukka ja puoli annosta makaronilaatikkoa. Pitäisi varmaan pitää proteiinijauhetta, hedelmiä tms matkassa jotta saisi pidettyä verensokeria tasapainossa.

Nyt korkkaan lonkeron ja kokkaan Puolisolle. Minä kuitenkaan saa mitään syötyä, niin juodaan sitten.

Läskiä vaiko ei?

Sain kuin sainkin viettää vapaan viikonlopun, vaikka alunperin piti olla lauantaina työvuoro.Vapaasta onnellisena olen nukkunut hullun paljon, siivoillut kotia ja fiilistellyt ihanaa syysilmaa. Eilen Illasta suunnattiin ystävien luo iltaa istumaan. Tarkoituksena oli lähinnä nauttia muutama, eikä vetää kaatokännejä baarissa, mikä on sitä illanviettoa minun makuuni. En niin välitä yökerhoista. Ilta oli mukava, juteltiin kaikenlaista, naurettiin smurffi-biiseille ja kuunneltiin hevisaurusta. Joo-o, ollaan kaikki reippaasti yli parikymppisiä :D

Tuli siis koettua viimein alkoholin nauttiminen ja tupakoinnin lopetus. Ilokseni huomasin, että lonkerot eivät saaneet aikaan mitään tupakkahimotusta. Itseasiassa en osannut edes kaivata. Muut olivat toki vähän hämmentyneitä, että yht äkkiä olemmekin savuttomassa leirissä. Yhä meiltä kysellään sytkäreitä, onko heittää röökiä yms, ja toistaiseksi on ollut aina yhtä erikoista vastata että ei tupakoida.

Toinen iloinen asia on, että kaikista ennakkovaroitteluista huolimatta, en ole lihonnut grammaakaan. Päinvastoin, olen laihtunut lopetettuani tupakoinnin. Vyötäröltä lähtenyt 7 cm. Luin hiljakkoin artikkelin, jossa yhdistettiin tupakointi ja lihominen. Silloin nauroin asialle, tupakanhan pitäisi viedä ruokahalua! Nyt voin nyökytellä olevani samaa mieltä. Laihduin kun lopetin. Tälläkertaa hyväksyin faktan, että saatan lihoa ja että se on ok. Mikä sinänsä on suuri askel minulle, minä en hevillä salli itselleni lihavuutta.

Laihdutin jokunen vuosi takaperin 15 kg. Sen piti olla aluksi pieni muutos elämäntapoihin, alkuperäinen tavoite oli 10 kg. Enkä edes ollut ylipainoinen. Laihdutus oli kuitenkin helppoa ja hauskaa, ja huomasin olevani siinä hyvä kun vauhtiin pääsin. Laihdutuksen loppu osui yksiin taloudellisen katastrofikauden kanssa, eikä minulla ollut varaa lisätä syömistäni. Ei siinä että tosissani edes yritin. Laihdutus jäi päälle kuin itsestään, ja huomasinpa "ilokseni" painavani 49 kg. Aivan liian vähän 165 cm pitkälle naiselle. Vielä 49 kiloisenakin tuumin, että jos vielä pari kiloa. 

Oliko puuha tervettä: No ei lähelläkään. Puolitin mikropuuroannoksen, koska kokonaisessa on liikaa kaloreita. Söin lähinnä näkkäriä, koska siinä on vähemmän kaloreita mitä normi leivässä. Tyypillinen aamiainen saattoi olla ihan omenakin. Banaaneja en juuri syönyt, koska kalorit olivat mielestäni suurehkot verrattuna hedelmän kokoon. Tein paljon kasviskastikkeita, koska kasvis-tomaattisoosissa oli kivan vähän kaloreita. Lihaa en juuri harrastanut, turhan läskistävää. Hesellä/herkuttelemassa kävin n. kerran kuukauteen, ja sekin piti hikoilla lenkkipolulla pois. Alkoholiin en koskenut, join baareissa laittilimua tai vettä ja pompin itseni hikeen tanssilattialla. Onneksi sain työpaikan, ja sain päiviini muuta sisältöä kuin kalorien laskemiset. Töissäkäyvänä en enää ehtinyt samanlaiseen liikuntatahtiin tai kalorivahtiin mitä työttömänä. Muuten olin vaarallisen lähellä anoreksiaa. Nyt kun katson niitä kuvia, en ikinä haluaisi olla niin laiha. Minä olen naisellinen nainen, minussa kuuluukin olla kurvia ja kaarta! 

Mitä tuosta melkein vuoden syömishäiriökaudesta jäi käteen: lihomisfobia. Olen tehnyt paljon töitä mieleni kanssa, että pystyn hyväksymään itseni näin. Toki, usein viittaan itseeni läskinä muka vitsillä: "Väistytkö vähän, läski ei mahdu". Pitäisi lopettaa, en minä ole läski. Muodokas kyllä, mutta en läski. Edelleen se peilistä katsova ihminen on toisinaan liian lihava, sanoo minulle että läski, lenkkipolulle siitä! Onneksi suurimman osan päivistä se on jo hiljaa.

Savutonta elämää.

Raportoinpa jälleen savuttomuuden etenemisestä. Kohta kolme viikkoa polttamatta, ja suoraan sanoen on vaikea kuvitella että olen yleensäkin joskus tupakoinut. En voi uskoa miten tärkeä asia polttaminen minulle joskus oli, miten vannoin että en tasan lopeta. Ainoa syy joka loppujenlopuksi sai minut niin sanomaan oli pelko. Nytkin on pieni pelko ahterissa. Joo, savuttomuus on sujunut loistavasti, suuri kiitos champixille. Bonusta: Unet ovat todella mielenkiintoisia!

Lääkkeet tapaavat kuitenkin olla kuuriluontoisia, niin tämäkin. Väkisinkin pelkään sitä parin kuukauden päästä koittavaa hetkeä, että mitäs sitten kun ei ole enää lääkkeitä tukena. Palaako oloni normaalin lopettajan tasolle, joka ei tahdo saada tupakkaa mielestään? Tuleeko se tyhjä olo takaisin, jota nyt ei ole ollut? Kuinka paljon kokemastani hyvästä olosta, savuttomuuden helppoudesta on korvieni välissä ja kuinka paljon on kiitos lääkkeille? Olisi hurjan hauska tietää. Yritän asennoitua niin, että teen tämän itse, ei lääkkeet. Että oloni on tasan samanlainen kuurin loputtuakin. En haluaisi pelätä kuurin loppumista. Onneksi on kaksi kuukautta vielä aikaa manipuloida itseni uskomaan omaan tahdonvoimaani.

Tuntuu oudolta kun tupakoivat ystäväni kysyvät että miten on mennyt, kauanko olen pärjännyt ilman yms. Jotenkin samanlainen olo kuin että joku kysyisi kuinka kauan olen pärjännyt ilman porkkanaa? Kaipaanko porkkanansyöntiä? Yhtä outoa kun kysytään tupakoinnista. Kaipaanko? No en!

Olen ollut jokseenkin puolikuntoinen tämän viikon, mutta kumman aikaansaava. Kasa rästitöitä on hoitunut kuin itsestään. Ei niin akuutit tehtävätkin on tullut tehtyä samantien, ja haluaisin kovin tehdä nyt sellaisetkin hommat mitä ei vielä edes pysty hoitamaan. Outo minä. Onkohan pihistely syynä siihen, että teen töitä niin innolla! Tai sitten vapaa viikonloppu, haluan nauttia siitä ilman mitään rästejä kummittelemassa mieleni perukoilla! Kovin motivoivaa oikeastaan ajatella, että joulukuussa on sellaiset 150 euroa "ylimääräistä". Sellaista rahaa, joka ennen hävisi joko savuna ilmaan tai turhan kalliiseen työpaikkamatkusteluun. Noh, nekin 150 € kuussa menevät suoraan luottokorttitilille. Veronpalautukset suoraan osamaksuista eroonpääsemiseen. Ehkä sijoitan ne tulevaisuudessa opintolainan takaisinmaksuun, saisi sitäkin lyhennettyä ahkerammin.

Champix vol 2

Champix-kuuri jatkuu, ja ero on ihan mieletön entiseen. En saa polttamisesta enää yhtään mitään irti! Jos joku lukijani on tupakoitsija - en voi kuin suositella! Polttaminen on vähentynyt radikaalisti, ja en olisi halunnut ostaa enää yhtäkään uutta askia. En kuitenkaan "voi" lopettaa vielä, saattaa romuttaa kuurin ellen tupakoi sitä vaadittua ensimmäistä  viikkoa kokonaan. On siitä puuhasta niin vastenmielistä tullut, että odotan keskiviikkoa innolla! Miinuspuoli? No ruoka maistuu ja kunnolla. Välistä tulee niitä "tyhjiä" hetkiä, kun ennen olisi pistänyt tupakakasi. Kun kuitenkaan ei tee yhtään mieli, sitä lähinnä ihmettelee tyhjää hetkeä että mitäs nyt? Yleensä se päätyy jääkaapille. Jepjep, salille ja sassiin etten ihan paisu. Mutta edelleen, olen ennemmin savuton läski kuin laiha tupakoitsija. Luotan myös siihen, että se tyhjä olo katoaa, kun tupakoinnin tapa häviää. Aikaahan se vie rikkoa tutut rutiinit niin, että ei tunnu oudolta, mutta uskon vakaasti että edessä on aika, kun en koe siinä mitään ihmeellistä etten sytytäkään tupakkaa.

Eilisen piti olla rauhallinen koti-ilta, mutta eräät ystäväni houkuttelivat minut ja Puolison Tuoppi-baariin "parille". Kotiuduimme Puolison kanssa yhden maissa, ja jatkettiin hauskaa kotona. Tanssittiin yhdessä, naurettiin youtube-videoille ja suunniteltiin tulevia. Parisuhteemme taipaleen kunniaksi piti nojailla "meidän" biisimmekin, Alphavillen forever young. Kappaleemme on noinkin kliseinen hidas ihan siitä syystä, että se oli ensimmäinen hitaamme sinä iltana kun tapasimme. Perjantai oli kerrassaan hieno ilta, nautin joka hetkestä ystävieni ja Puolisoni parissa.

Tänään tiedossa yhteistä kokkausta, leffahetkiä ja tunnelmointia kotona. Tarkoitukseni oli päivästä suunnata Zumbaan,  mutta eilinen alkoholi kostautui lievällä krapulalla, ja päätin siirtää liikuntatuokion huomiseen Pilatekseen. Nyt kun savuverho ympäriltäni alkaa hälvetä, tuntuu että elämässä on jälleen makua ja iloa. Ei, en nyt kumman masentunut ollut ennenkään, mutta savuverho ympärillä kuvaa aika hyvin. Muutoksen huomaa vasta kun savuton elämä häämöttää.

Champix

Noniin. Kolmas päivä tupakkalääkityksellä takana. Paketin, lääkärin ja apteekkarin kaikista varoituksista huolimatta, päätäni ei ole kivistänyt, ei ole masentanut eikä olokaan ole ollut huono. Pitänee toivoa, että olo pysyy yhtä normaalina jatkossakin, kun lääkitys tulee voimistumaan.

Olenko sitten huomannut 3 päivän aikana muutoksia? Olen. Tupakka ei maistu yhtä hyvältä mitä aiemmin. Ei tee mieli käydä samalla tavalla savukkeella mitä ennen lääkitystä. Vaikutus tulee luultavasti olemaan voimakkaampikin, kun voimakkuus nousee. Homma kuitenkin toimii niin, että suotavaa olisi tupakoida ensimmäiset 7-14 päivää. Vähentänyt olen kuitenkin ihan automaattisesti, ei vaan tee mieli! Nyt jo näkyy tilini saldossa, että ei kulu savuna ilmaan yhtä paljon mitä ennen.

Olen tehnyt lähes koko viikon iltavuoroa, ja on ollut ilo olla töissä ilman tarvetta juosta savukkeelle. Odotan innolla tulevaa, että pääsen pahasta tavasta kokonaan irti. Vihaan tapaani, ja vihaan itseäni siitä, että huolimatta pitkistäkin savuttomista kausista, olen aina sortunut uusiksi. Nyt en sorru! Tämä on pysyvä juttu.

Iloinen asia on, että minulla on pitkästä aikaa vapaa viikonloppu. Edellisviikolla oltiin Oulussa Puolison veljen luona, viimeviikonloppuna Helsingissä. Nyt on lisäksi minun ja Puolison parisuhdepäivä, ja suunnitelmissa leffakäynti ja kokata yhdessä jotain erinomaista ruokaa. Ensiviikolla onkin sitten Mabon (Jos et tiedä mikä se on, googlaa) ja sen viikonlopun pyhitänkin Mabonin viettoon.