Anxiety.

Ahistaa!!!

Häät, haluisin vaan karata jonnekin kauas Puolison kanssa, ei tarvis selitellä, perustella tai mitään. Muut hössöttää niin saatanasti. Meinattiin polttareita pitää yhessä, kun mulla ei oikeen oo kavereita sillai että saisin polttarit aikaan, mutta ei. Eräs yhteinen kaveri "no ettekä pidä, pitää nyt erikseen olla!!!!" ... "no ei mulla sitten oo pottareita kun ei oo ketään ketä kutsua?" ... "No onhan, mä järkkään, heitätte vaan numeroita...!"  Niin vittu mitä kohtaa lauseesta "Minulla ei ole sellaisia kavereita" et ymmärtänyt??Mitä numeroita mä muka heitän kun ei oo ketään??  Kaikki jotka tulee mieleen, joita pidän ystävänä, en oo nähnyt moneen kuukauteen, osaa pariin vuoteen. Voin vaan kuvitella sen reaktion "Ai polttarit, miksköhän se mut pyytää kun ei me olla yhteyksissäkään oltu?" Hauskasta asiasta tuli nyt ihan turha stressi. Puoliso saa pitää hauskan illan kaverien kanssa, mikä sinänsä on mukavaa, mutta mun osuus, istutaan Mr J:n kanssa sit vissiin pubissa kaksistaan. Yay.

Ja ne itse häät sitten. Äiti on jo niin piukeena sanelemassa "Ne tädit ja sedät kutsut sitten ainakin, ja ne serkut, ohan nekin osa sun elämää" ja mun vakuuttelut, että Ei, paikalle tulee tasan perheet, ei mene perille. Äitini asenne on, että mun koko suku pitää tietysti kutsua, mutta Puolisolta riittää vain perhe. Mä tiesin että näin käy, että äiti on suunnittelemassa ja kutsumassa jengiä täyttä häkää, mutta silti ottaa aivoon. Mutta pidän pääni. En pitäisi häitä ollenkaan, mutta perhe on Puolisolle niin tärkeä, että se haluaa läheisten olevan läsnä. Katsotaan saanko puhuttua sen maistraatin erikseen, ettei sinne tarvi lössiä rahaata. Ja kyseinen polttareita järkkäävä ystävä on niinikään kärttämässä mukana, "kai mut kutsutaan, missä on tilat, koska haetaan virosta viinaa?" öö, ei nää oo sellai häät. Ei sua kutsuta, koska ei me pidetä mitään perinteisiä hääjuhlia.

Ja toinen ahistuksen kohde, Lumous.

Ikinä en oo veivannut aiheen kanssa näin totaalisesti. Mulla on lauantaille lippukin jonka ostin mielenhäiriössä. Aattelin että harmittaa jos mulla ei oo lippua ja haluunkin mennä. Mutta nyt vikat pari päivää on ihan sellai olo, että mitä vittua mä siellä tekisin? Jengiä irvailemassa mun viimelumouksen humalatilasta, tuttuja tupa täysi joiden kanssa vaihtaa ne "mitäs kuuluu?" " no ei mitään ihmeellistä, samaa vanhaa" -setit. Sitten ollaan vaivautuneesti hiljaa. Kaikilla muilla on ne kaverilössinsä, mä se irtonainen osa, se ylimääräinen jolle voi puhua, mutta jota ei kestä tarpeeksi kauan että etkoille pyytäis tai haluaisi iltaa seurassa olla. Joo viimeksi oli ihan superkivaa, mutta jotenkin nyt on ihan päinvastainen olo, tuntuu että ne heput joiden kanssa oli viimeksi niin kivaa nyt vastaili mun Lumousuteluihin sillai "No katotaan jos nähään, kai mä siellä pyörin ellen oo krapulassa hotellilla" -asenteella. Sellai, että älä nyt saatana ainakaan seuraan tunge. Joo voi taas olla mun korvien välissä nää, mutta vähän sellai olo että jos en mene niin eipä mua kukaan kaipaamaan jää tai perään kysele.

Joskus vituttaa olla näin introvertti. Sillä sen kerran kun haluaisin mennä ulos, pitää hauskaa, mulla ei ole ketään kenen kanssa mennä. Joo vihaan ihmisiä, mutta aina joskus haluaisi bilettääkin, ja niinä kertoina ottaa aivoon että en kykene siihen normaaliin sosiaaliseen kanssakäymiseen ja näkemään tarpeeksi usein, tai pitämään yhteyttä niin, että kaveruussuhteita muodostuisi.

Who taught you to hate

Mun ihana pitkä viikonloppu on melkein vietetty, ja uusi työviikko kolkuttelee ovella. Nyt just vähän on motivaatio kadoksissa. Ei yhtään huvittaisi mennä "tsemppaamaan myyntejä ylös näin kuun viimeisenä viikkona". Jos jokin ahistaa nykyisessä työpaikassani, se on tuo jatkuva myyntistressi. Kokoajan painostetaan, keskustellaan, tarkkaillaan ja vilautellaan varoitusmahdollisuutta jos ei kassa kilise tarpeeksi. No jos minä olisin yrittäjä, luultavasti tekisin ihan samaa. Mutta pidemmän päälle se on tosi ahdistavaa. Ja lisäksi vähän harmittaa, että jos jollain toisella menee hyvin, niin vastaavalta yms. tulee kiitosta että jee, hienoo neiti X, hyvin menee! Jos mulla menee hyvin niin ei tule halaistua sanaa, ei tsemppausta tai kannustusta. Viimeksi sain osakseni ison kasan kateutta. Tykkään meidän Vastaavasta, mutta selkeesti se ottaa mut jotenkin "kilpailijana". Enkä oikein tiedä että miten sen ilmaisisi, että minäkin kaipaan kannustusta.

Ja mun motivaatio tsempata vähän katosi kun viimeksi keskusteltiin Pomon kanssa. Se nimittäin keskustelee säännöllisin väliajoin alaistensa kanssa myynneistä ja työstä yleensä. Sain kyllä muuten kehuja, mutta samalla sanoi sangen suoraan, ettei mua olla siirtämässä nykyisestä toimipisteestäni yhtään mihinkään. "Kyllä tuo aluepäällikkö sua yrittää tarjota, mutta ei me sua täältä siirretä, joten pidä vain huoli, että pääset tänne sitten uudesta osoitteestasikin". No sepä mukava kuulla, kun muutetaan vasta aikaisintaan ensi talvena (jonka Pomokin tietää), ja on ihan yleisesti tiedossa, että haluan vastaavaksi, edetä urallani. Tuota suorempaan ei asiaa voisi enää esittää, sillä nykyisessä pisteessä on jo vastaava. Tuolla en etene yhtään mihinkään. Otti aivoon ihan huolella, ja motivaatio pingottaa myynneissä katosi ihan täysin, kun ei se auta minua etenemään. Toisaalta tiedän ihan hyvin, että jos otan "ei kiinnosta enää" -asenteen, niin sitten en ylene ikänä. Että jos oikeasti haluan Pomon muuttavan mieltään mun suhteen, niin olis paras alkaa taas myyminen kiinnostaa. Mutta silti, ammatillisesti just nyt masentaa ja vituttaa ihan urakalla. Ei kiinnosta sitten paskan vertaa just nyt.

Tosin, tavallaan tämä "ei hätää, ei me sua ylennetä ikänä" -tieto toi jotain rentoutta. Se "pakko saada hyvät myynnit" -stressi katosi aika tehokkaasti. Jos tulee varoitusta ja kenkää, niin en ole varma että onko se nyt niin huono asia. Ja selvennykseksi, teen kyllä työni kunnolla. Olen ammattilainen, vaikka vituttaa niin en mä sitä töissä näytä. Noudatan konseptia, yritän myydä parhaani mukaan joka asiakkaalle. Toki mun myymiseni on vähän laantunut suosittelutasolle sen "Ovesta et astu ulos ostamatta jotain" -asenteen sijasta. Mun työasenteessa ei ole työpaikalla tapahtunut muuta muutosta, enemmänkin pään sisäisesti. Se "myykää myykää tai tulee varoitus" painostus solahtaa aika mutkattomasti yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Tämä kuu jää aika heikoille tavotteisiin nähden mun osalta (ja vissiin parin muunkin), mutta en ota siitä stressiä enää. Se on mitä on. Yksi asia on kyllä selkeä: Mä en ole mikään myyjä! Selkeästikään se ei ole mulle luontaista toimintaa, eikä mun missään nimessä tule harkita uraa, jossa koko työ pohjautuu myymiseen!

Niin ja vakavasti harkitsen, että pitäisikö hakea huvikseen jokin aika sitten avatulle kilpailijalle töihin, ihan uteliaisuudesta että mitä niillä on tarjota. Tai että ottaisko ne mua yleensäkin.

Bad things

No työterveyteenhän kävi tieni ja nyt ollaan sitten saikella vielä huominenkin. Diagnoosina "akuutti ylähengitysteiden infektio" eli siis ihan poskiontelontulehdus. Ylläri. Varmaan joku sadas poskiontelontulehdus... Sain käskyn levätä ja popsia vähän antibiootteja sekä duactia. Yay. On tämä tauti jonnekin edennyt, en enää yski niin että keuhkot repeää, mutta niistän nenäni irti, poskionteloita sattuu ja ääni on yhä jossain ikänsä ryypänneen viskibassoisen röökimuijan tasolla. Kylmä on ihan kokoajan, vaikka minä nyt en yleensä mitenkään herkällä palele. Väsykin vaivaa, nukuin eilen varsin hyvät yöunet, mutta silti piti päikkäröidä pari tuntia.... ja nukahtaa yöunille jo kymmeneltä. Että nukuttua on tullut.

Mutta silti on ihan hitokseen tylsää. Ois kiva puuhailla kaikkea, mutta kun ei jaksa, ei oo voimia koska tauti. Netflixiäkään nyt jaksa kokoaikaa tuijottaa. Onneksi tänään saapunee mun tilaamani kirja, voin uppoutua J.R. Wardin vampyyrimaailmaan.

Keskiviikkona olisi palaveri töissä illasta, mutta mulla on saikkea. Haluaisin mennä sinne, palaverit on yleensä aika oleellisen tärkeitä. Mutta en tiedä voinko mennä kun oon saikella? Keskiviikko on muutenkin mun vika saikkepäivä, että palaverin aikaan pitäisi muutenkin alkaa keräillä itteään kohti työkuntoa. En kuitenkaan halua mitään "vitut toi kipeenä oo kun kerta palaveriinkin tuli" -settiä niskaani. Hmh. Ehkä kysyn asiaa vastaavalta huomenna. Että onko mun läsnäolo ok, joudun kuitenkin ilmoittelemaan mun työkunnostani torstaita ja perjantaita koskien. Ja ihan tasan tarkkaan meen töihin loppuviikosta, en kestä jos pitää koko viikko maata neljän seinän sisällä!

Down with the sickness

Mä en ymmärrä, että miksi aina teen sen. Ryyppään siis. Vuosi vuodelta seuraukset ovat yhä pahemmat. Maha sekaisin koko viikon, yöllä ei nukuta mutta aamulla väsymykseen voisi kuolla, joka paikkaa kolottaa ja olo on kuin olisi pahemminkin kipeä. Joo oli todella mahti viikonloppu, mun oli todella hauskaa, mutta vittu sentään! ja jos tää on tällasta kolmekymppisenä, en halua tietää miten pitkä "kankkunen" on kun mittarissa on 10 vuotta lisää!

Ja nytkin vältyin perinteiseltä krapulalta, selvisin aspiriinilla, mutta luoja tää niin ei ole sen arvosta. En ole nukkunut kunnolla pariin viimeiseen yöhön, sillä aamun väsymyksstä huolimatta olen illasta ja yöstä pirteä kuin peipponen. Maha on ihan sekaisin, sama mitä syö niin vessan on oltava lähellä, läpikulku on supernopeaa. Saisikohan ediä tai tehoa tukkupakkauksessa, jotta selviän tästä päivästä? ja pahin on tietysti tänään, kun mua tarvitaan töissä ihan taatusti, ettei saikkekaan tule missään nimessä kysymykseen.

Ja vaikka miten vannon, että mikään hauska ei oo tän arvoista, etten enää aiheuta tätä itelleni, niin ketä luulen huijaavani? Biletys on hauskaa, ja en ees biletä kuin tosi harvoin juon alkoholia vielä harvemmin, niin jotenkin sitä unohtaa tai vähättelee näitä seurauksia. Selvin päinkin voisi tietysti olla juhlimassa, ois varmasti huomattavasti parempi, mutta kännisiin ihmisiin menee niin hermo.

Mutta jumalatar sentään ootan vain sitä että oloni palautuu normaaliksi. Että saan nukuttua kunnon yöunet, levättyä, edes 6 yhtenäistä tuntia. Viimeyön 3 on joku vitun enkka. Sitä, että saan syödä taas ilman, että seuraus on varpusparvi ja hirveät kouristukset. Sitä että joka lihasta ei enää särje.

Saiskohan sitä jotenkin päähänsä ajatuksen, että on vähän niinkuin allerginen alkoholille? En syö kiivejäkään enää, kun oon vähä allerginen niille, olo ei oo hyvä kun syö niitä, niin voisko viinaan tulla samanlai? pavut, linssit ja cashew-pähkinätkin on helppo jättää väliin kun olo on huono kun niitä syö. NIin mites alkoholin kanssa? Jos ei jois, kun olo ei oo hyvä KOLMEEN PÄIVÄÄN kun vähän juo viinaa. Niin ja tää ei nyt taida olla ees ihan eka kerta kun tästä aiheesta vingun. Kyllä voi olla vähän tyhmä? kun ei kerrasta - tai ees kymmenestä kerrasta opi.

A welcome burden

Viikko. Yksi hiton viikko enää. Nojoo, ja huominen lauantaivuoro, mutta koska olen tänään vapaalla, yhden lauantain nyt kestää vaikka päällään seisten.

Arkeeni ei sinänsä kuulu mitään ihmeellistä. Olin viimeviikonlopunkin töissä, ei tehty yhtikäs mitään. Nukuin 11 h ja katsoin netflixistä Miss Fishers murder mysteries -sarjaa. Ihan loisto, suosittelen. En ole tavannut ketään, käynyt missään tai tehnyt mitään. Interesting, eh?

Mitä nyt töissä pärähti taas alkuviikosta. Maanantain iltavuoro oli ihan tavallinen. Ei niin mitään ihmeellistä - minun mielestäni. Työkaveri unohti kuitenkin puhelimensa, ja huomasi asian vasta, kun olin lähtenyt, eikä hänellä ollut numeroani. Hän siis soitti pomon avaamaan oven, ja pahaa tarkoittamatta selitteli, että kun olen aina niin tarkka työajoista, hän piti vähän kiirettä, vähän hoppuili viimeisen asiakkaankin kanssa. Yay. Kiitos tästä.

Minähän odotin työkaveria ihan rauhassa, ei mun ollut kiire. En pyörinyt lähellä, sanonut mitään, tehnyt mitään, ihan just siksi, etten painosta toista. Että saa tehdä työnsä rauhassa.  Mutta mimmi otti itse paineita, ettei halua minua viivästyttää. Ja sanoessaan sen pomolle, siitä se sota syntyi.

Sain kuulla tiistaina kunniani töissä, että miten mun on aina kiire jne. Että olisi avain pitänyt jättää kollegalle (joka ei ole ikänä siis ovia tuolla sulkenut... jos oisin avaimen jättänyt, siitä se sota vasta olisikin tullut!), että toinen ei saanut ees asiakasta tehdä loppuun rauhassa kun mun on niin kiire. Kollega yritti puolustaa, että en tehnyt mitään väärää, mutta vahinko oli jo tapahtunut.

Multa katkesi pinna, ja pistin vastaan, että hitto vie en tehnyt mitään väärää. Ei ole minun vika, jos toinen unohtaa puhelimensa. En painostanut mitenkään töiden teossa, sillä mun ei ollut kiire. Koitin välttää siivoamistakin, ettei toinen panikoi ja kiirehdi suotta. Suuhtahdin, että niin tai näin, aina teen väärin. Joko mulle raivotaan kun lähden niin täsmällisesti, nyt raivottiin, että mun ois pitänyt jättää avain sulkemista varten kokemattomalle työntekijälle. Että toinen olisi saanut "tehdä työnsä rauhassa ja painostamatta". Että olisi pitänyt lähteä sittenkin ajoissa. Vittu päättäisivät. Paskaa niskaan jos olet aikataulun mukainen, paskaa niskaan jos joustat ja olet ylitse. Pomo loukkaantui muhun pahemmin kun pistin vastaan, ja tiuski että ei mulle voi mistään sanoa kun joko kyynelehdin tai aina otan itseeni. Ei olla vieläkään puheväleissä.

Muista työkavereista 90 % oli mun tukena, lohduttelivat ja rauhoittelivat kun olin lähellä lyödä nyrkkiä seinään. Osa sanoi ymmärtävänsä mua täysin, kun ilmoitin, että ellei olis loma nurkan takana niin olisin irtisanoutunut kiukuspäissäni saman tien. Ja joo, mulle saa sanoa jos olen tehnyt jotain pieleen. Pitääkin sanoa, ei sitä muuten virheistään opi. Mutta vittu, mullehan ei tyhjästä nalkuteta. En kuuntele koululta lähdön jälkeen enää yhtään paskaa turhasta! Tajuan kyllä, että mulle on varmasti houkuttelevaa nalkuttaa ja purkaa tunteita, kun tunnollisena työnkekijänä ja pikku perfektionistina yleensä nyökyttelen katuvana päätäni.

Seurauksena tosta pikku episodista, laitoin parit työhakemukset heti tiistaina. Kummastakin tuli työhaastattelukutsu. Yksi sovittuna, toisen kohdalla vielä päivä auki kun kommunikointi tapahtuu sähköpostitse. Olen optimistinen. Lähden niin vittuun tuolta jos saan ton paikan. Onneksi haastis on lomalla, värväsin Puolison mulle malliksi.

Joka tapauksessa nimittäin nykyisessä tapahtuu muutoksia kun tuun lomilta. Siellä on liikaa työntekijöitä paikkoihin nähden. Johan meitä yritettiin irtisanoa alkukesästä, nyt elokuun jälkeen se on laillista. Ja on ihan yleisessä tiedossa, että jotain tapahtuu, joko sama toistuu kuin viimeksi, tai sitten tulee jotain osa-aikaistamisia tms. Jotain. Sillä tuleehan se äitiyslomalainenkin takaisin.

Pomo on ihan tolkuton. Aina luomassa jotain draamaa ihan itse, nytkin kaikki oli ihan  hyvin, mutta pomo itse teki tyhjästä draaman. Sen on aina pakko vihata jotain, aina joku on sen nurjalla puolella, ei voi olla kaikki vain hyvin. Vitun marttyyri, "minä vanha eläkeläisrouva joudun teidän takianne.... " jne.  Suosii sitä saatanan lusmua, koska se mimmi osaa nuolla persettä oikein, ja on ollut tuolla iäisyyden töissä. Väliä siitä että on firman laiskin, välttelee vessassa nais- ja lapsiasiakkaita, istuu tauoilla liian kauan ja tulee aina myöhässä. Vittu ainoa pomo, kuka arvostaa laiskoja, myöhästeleviä työntekijöitä, jotka vain osaa puhua oikein. Sen silmätikkuna on aina joku meistä täsmällisistä ja ahkerista. Joku eka pomo ikinä joka arvostelee mun taipumusta olla ajoissa ja mun tunnollisuuttani. "Sinä kun olet niin tunnollinen, että ei ole hyväksi..." Mulle riitti. Mä niin lähden.

Make Me Believe

Asiaa ja ajatuksia läskistä.

Mulla on työkaverina eräs kisoihinkin osallistunut salikonkari. Tyyppi on ihan mukava, mutta voi luoja mikä asenne sillä on. Haukkuu aika kärkevästi kaikkia pyöreämpiä että "Miksei toi tee itelleen mitään???" tai vastaavasti ruumiinrakenteeltaan hoikempia "Eihän tolla oo ees persettä, kannattaiskohan kyykätä vähän!?!" Ilman, että kukaan hänen mielipidettään kysyy. Salilta bongatessaan aloittelijan, joka teki liikettä väärin, tyyppi oli ilkkunut että "Mihinköhän ton liikkeen ois muka tarkoitus ottaa?" Aloittelijan vastatessa, oli sitten jatkanut että teet sen väärin, kannattaisko opetella eka ja tulla salille vasta sitten. Ai että pistää vihaksi. Välistä on saanut purra hammasta ihan todenteolla, ettei työrauha kärsi. Helvetti, kaikkienko pitää mahtua samaan muottiin? Ja hemmetti, jos joku tekee liikkeen väärin, niin voisko vaikka neuvoa eikä ilkkua! Just noiden tyyyppien takia ihmiset ei uskalla käydä salilla!

Ja minä kun en ole idiootti, tiedän ihan täsmälleen mitä mieltä hän on mun kiloistani. Sanoi asiakkaalle taannoin että "Noi kilpirauhasjutut on kyllä sen päivänen tekosyy ettei tosi, kyllä sitä jokainen laihtuu jos vain nostaa perseensä sieltä sohvalta". AAAARGH! Olen kasvattanut rautaisen itsehillinnän, oltais oltu tuon kanssa jo useamman kerran aika sodassa. Joo, niinhän se teoriassa menee. Tekosyyt sikseen ja perse ylös penkistä. Liiku ja syö vähemmän mitä kulutat, niin kaikki laihtuu. No guess what, minä kokeilin 3 viikkoa 1300 kcal ruokavaliolla, laihduin ihan kokonaiset puoli kiloa. Yay! Oliko sen arvoista? No ei helvetissä!

Ensinnäkin. Vittuako mun kilot muille kuuluu? Mikä siinä läskissä nyt edes niin ärsyttää? Sekö, että pullukka istuu terassilla auringossa tyytyväisenä ja syö burgerin vailla huolen häivää, kun toinen "uhraa" kulinaristiset nautinnot terveyden ja fitneksen nimessä ja jumppaa viikosta toiseen? Onko se kateutta? Miksi toi voi syödä suklaata ja mä en? Toki ymmärän visuaalisen puolen katukuvassa, jos ne makkarat on tungettu liian pieniin vaatteisiin, esimerkkinä Johanna Tukiainen. Makkara kuoressa -efekti, mutta sehän on nyt ihan sama vartalomallista riippumatta, ei ole kovin kaunista minkään kokoisella jos vaatteet ei istu. Terveys? onko jokunen ylikilo muutoin hyväkuntoisella tyypillä niin vaarallista? Ennen kuin tuomitaan, ilkutaan ja paheksutaan, oisko hyvä muistaa että ihmisillä on eri taustat, ikinä ei voi tietää kenenkään todellista tilaa, onko sairautta, lääkkeitä tai muuta. Tai pahempaa, mikä historia sillä pullukalla on, eräs tuttu kertoi ystävästään, jolle oltiin ilkeilty sen kiloista. Ja se on sairastanut nuorena anoreksiaa. Hienoa, kannattaa kommentoida jonkun läskejä paremmin tietämättä taustoista, voit laukaista jonkun syömishäiriön uudelleen! 

Samaan aikaan luukutetaan tasa-arvoa, miten erilaisuus on ok, ollaan Lennejä ja sateenkaarilippuja. On ok kun kaikki on erilaisia, yaaay! mutta älä saatana kehtaa olla liian lihava, liian fitness, liian laiha, liian tyytyväinen itseesi. Muista kokeilla paleot, karppaamiset ja kaalisopat, muista haluta fitnesskissakroppaa ja haluta olla hoikka. Muista palvoa painoindeksiä terveyden mittarina, ylikilot tappaa ja kaikki ruokanautinnot ovat saatanasta. Ihan jäätävää tekopyhyyttä luukuttaa tasa-arvoa ja erilaisuuden rikkautta ja sitten perään tuomita vartalot, jotka ei mahdu just sun kauneuskäsitteeseen? ja se dissaus verhotaan terveyden kauniiseen viittaan, väitetään että ollaan vaan huolissaan toisen terveydestä silmät kirkkaina. Ai oletko lääkäri? No sitten, tunnet varmasti tyypin kaikki taustat, kun voit arvostella terveyttä. Ja miksi kenenkään pitäisi muuttaa itseään jonkun muun vuoksi? Mä en tee mitään itselleni kenenkään muun vuoksi, kuin itseni! Voi kysyä Puolisolta, että monestiko olen hänen mielipidettään kysellyt esim. hiusmallia valitessa!

Olen ollut sekä tosi laiha, että nyt vähän lihava. Ja jos jotain olen oppinut, onni ei ole painoindeksistä tai vaatekoosta kiinni. Eikä terveys. Ollessani parhaimmassa kondiksessa ikinä, siitä seurasi pahin olo ikinä kun vajaatoiminta iski. Josta toivutaan vieläkin. Ja on muuten jännä miten ihmisiä toisen koko oikeasti vaivaa! Ollessani laiha, oltiin muka niin huolissaan kun söin terveellisesti, ettei nyt ihan anoreksiaa ole! ja kai muistan elämästä nauttia! Ruokavaliossani ei ole oikeastaan kamalasti mikään muuttunut, syön yhä hyvin samanlaista evästä mitä silloin, mutta jännästi kun olen lihava, kukaan ei ole huolissani ruokavalioni terveellisyydestä! Vähän katsotaan kulmien alta että jopas olen päästänyt itteni läskiksi, jotkut vähän katelisena kun mua ei enää kilot vaivaa. Niin ja BMI ei ole maailman luotettavin mittari. Lihasmassaahan se ei huomioi. Olen joo vähän pyöreä, mutta ette uskoisi mitä mun vaakalukema näyttää, tai mikä mun bmi on. Kerroin äidilleni: "Sun vaaka on rikki, et sä paina niin paljoa".

Jos on hoikka, ollaan kadeja että vittu kun toi on tossa kunnossa. Hoikka ja sillä on hyvä itsekuri. Jos on läski, ollaan kadeja että vittu kun toi ei laihduta, miksi se saa nauttia herkuista ja mä tässä kärsin? Hitto tässä koko jutussa on jotain niin pahasti pielessä ettei tosi!

Niin ja korostetaas näin loppuun, että ääripäät ovat eri asia, joo jos on 300 kiloa painava ja 170 cm pitkä niin ei varmaan oo joo kauhean terveellistä. Tai jos se sama tyyppi painaisi 35 kg. Eipäs haljota oljenkorsia siellä.

Bad Trash

Noniin. Tulihan se läjä paskaa sieltä. Soittelivat maanantaina liitosta pomolle, ja sain liiton edustajalta puhelun, jossa varoitti että pomo oli tosi asiaton ja vihainen. No, eilen se oli sitä minulle. Mulle on työpaikalla näemmä ihan omat säännöt, mun työpisteeni pitää siivota eritavalla kuin muiden enkä illasta minä en saa jonoa katkaista vaikka jengiä olisi tulossa koko yön edestä.

Pomolta toki unohtui, että jos työvuoro loppuu kello kuusi, niin mulla on täysi oikeus silloin lähteä, oli paikalla jonoa tai ei. Ajattelin huomenna kysäistä, että mites siivous, onko loppusiisvous tarkoitus tehdä ylitöinä, jos asiakkaita palvellaan kuuteen? Jos vastaus on että kyllä, niin ilmoitan siivoavani tasan silloin kun ylityöt sopii, muina iltoina en hyväksy nillitystä epäsiististä työpisteestä jos kerta siivousaikaa ei voida mahduttaa työajan puitteisiin.

Toisin sanoen, pomo about kiusaa mua ihan kunnolla tuolla. Syytti suoraan, että mun ilmoituksen takia hänestä tuli rikollinen (kun kerta rikkoi lakia irtisanoessaan työntekijöitä vaikka on juuri palkannut kesähessun). Pomoa kiusasi ihan huolella mun tyyneys, kun pysyin viileänä kuin viilipytty. Hän haukkui mut myös muille, että kuinka olen kamala ihminen tuollaiselle vanhalle eläkeläisrouvalle. Teki itsestään ihan marttyyrin, että miten on nyt mun vika, että hän joutuu syksyllä kadulle ja kaikki menettää työpaikkansa. Jjjjust. Ajattelin sanoa seuraavaksi kun/jos mua kiusaa jollain valivalinillityksillä, että joka kerta kun kiusaa mua, keksii tikusta asiaa valittaakseen mulle, niin se saa mut jäämään tonne aina yhdeksi lisäkuukaudeksi. Että jos musta haluaa eroon mahdollisimman pian, kannattaa olla sovussa. Sillä siksihän se mun olon haluaa tehdä kurjaksi, että irtisanoisin itseni. Ja se muuten on se temppu jota en aio tehdä!

Niin, mun vika. Hänhän itse ei ole ylipalkannut jengiä tuonne! Asiakkaita piisaa, joten ei kai se nyt mun henkilökohtainen vika ole, että raha-asiat menee huonosti? Itse näytti laput, joissa seisoi että teen yli tonnilla firmalle rahaa per kuukausi. Mites siis minä aiheutan konkurssin? Niin ja työkaverit. Osa pitää vahvana pomon puolia, että vanha herttainen rouva ei ansaitsisi tuollaista, että liitto on yksi piru ja minä kusipää. Osa on ymmärtäväisempiä, eräskin sanoi että olisi itse tehnyt ihan samoin. Suurin osa vain ei uskalla sanoa mulle mitään, sillä jos mua piikittelee, voin purra takaisin. Tyypit tietävät paremmin olla sivistyneesti mun kuullessa, sillä jotkut pikku nillitykset ja valivalit saa mut lähinnä nauramaan räkäisesti päin naamaa. Töissä ja muille mulla on piinkova panssari, murrun sitten kotona Puolison sylissä jos on aihetta.

Mitä sitten aion? Pysyä töissä tietysti. Tasan niin pitkään, kunnes löydän mukavan toimistohomman. Kiusaaminen vähän rassaa, pitää tehdä työt euronkuvat silmissä ja just niin hyvin kun voi, ettei pomo saa mitään aihetta antaa varoituksia tms. Vaikka välistä kaduttaa että aloitin tämän prosessin, olisi ollut helpompaa jättäytyä liiton rahoille, mutta pomo polkee työntekijöiden oikeuksia. Tää ois ollut edessä jollekin toiselle myöhemmin, niin paljon on ollut kahnauksia sillä liiton kanssa, että on jo aikain jonkun edes yrittää pistää se kuriin. Mulla kun on koulta hankittuna vuosien kokemus hyvin vittupää pomosta, nykyinen on ihan kissanpentu siihen verrattuna. Koululla kasvatettu panssari on nyt hyvässä käytössä.

Rakastan rahaa, sitä tunnetta kun sitä on. En halua katkaista mukavaa säännöllistä rahavirtaa, joka auttaa lyhentämään velkojani. En halua "pärjätä", vaan haluan edetä. Mun taloudellisuus menee kyllä pikkuhiljaa vähän yli. Oli tannoin pakko käydä ostoksilla, alusvaatteita, meikkejä ja sukkia yms. pakollista tarpeellista. Tuli sitten viikon morkkis siitäkin. Piti tänään kun on vapaapäivä, mennä kirppikselle. Enpä mennyt, sillä haluan säästää rahat ja pitää kuitenkin käydä pakollisilla ruokaostoksilla. Haluan jälleen minimoida rahanmenoa. Lumoukseen menonkin kanssa soudan ja huopaan, sillä haluaisin minimoida rahanmenon.

Jälkipuintia.

Noniin, perjantai (joka tuntuu ihan maanantailta...) ja ensimmäinen työpäivä edessä irtisanottuna. Tavallaan helpotus, ei tarvi puskea eikä pingottaa. Ei tarvi yrittää joustaa tai miettiä ylitöitä. Olenhan jo irtisanottu, mitä pomo mulle enää voi?

Se, että olin aina ajoissa, tein työni tunnollisesti, tein hyvää tulosta ja pidin juuri oikeanmittaiset tauot ei näemmä auttanut. Hävisin krooniselle myöhästyjälle, laiskanlaiselle työntekijälle joka tekee mua huonompaa tulosta ja jolla on ihan oma käsitys taukojen kestosta ja määrästä. Ja vain siksi, että hänellä on aina aikaa mennä töihin vaikka heti. Ja vaikka olisin joustanut kuinka, tehnyt aina ylitöitä yms, ei se olisi mua auttanut. Mimmi on pyörinyt tuolla jotain 9 vuotta, sille minä en voi mitään, mikään maailman joustavuus tai huimat tulokset eivät auta tuollai lojaaliudessa.

En siis ota enää ajoissa olemisesta, taukojen mitoista tms. asioista paineita. Jos myöhästyn vähän niin entä sitten? Eipä mun ajoissa olemista tähänkään mennessä arvostettu. Käydään luultavasti liitossa esittämässä pari painavaa kysymystä, mutta tuskin ne siellä mitään voi, kun virallisestihan on kyse uudelleenjärjestelystä. Pomo laittaa osan paikoista vuokratuolille, joten se saa tehdä sen ihan miten haluaa. Vaikkakin meille esitti, että järjestely johtuu juuri huonosta taloustilanteesta. Mutta ei se olisi tosiasiassa voinut vain kenkästä jengiä pihalle taloudellisin- ja tuotannollisin syin, sillä ei se voi millään osoittaa työn vähentyneen merkittävästi. Mutta vuokratuolius on ihan sallittua. Saa katsoa että mikä on töissä tunnelma tänään. Jäinen? Ehkä.

the Firm

Niinhän siinä sitten kävi, että sain elämäni ensimmäistä kertaa potkut. Yy vitun perkeleen tee. Töissä oli tänään palaveri. Pomo ei paljoa hiiskunut aiheesta etukäteen, mutta spekulointia tietysti oli. Viimeiseen asti en suostunut uskomaan pahinta, mutta sitäpä se oli.

Neljä "parasta" pidetään työntekijöinä, ja meille lopuille kolmelle tarjottiin kallista vuokratuolisopparia. Kuulemma voisi innostaa tekemään ahkerammin töitä, kun siitä riippuu oma tulo. No kiitos. Piti puolustautua omaa hieman laskenutta tulosta ihan sillä, että paransin laatua. Aiemmin vuonna tuli valituksia meidän uusien laadusta, että ei olla niin hyviä. Parannan laatua tekemällä huolellisemmin työtä, ja tässä sitten kiitos. Rivien välistä meidät haukuttiin laiskoiksi ja kalliiksi ja joustamattomiksi, kun pidetyt työntekijät tekevät niin ihanan paljon tulosta, joustavat aina vaikka yöstä ja voi kun ovat ahkeria.

Niin, "hävisin" niukasti vain työvuosissa. Yksi pidetyistä tytöistä tekee paljon mua huonompaa tulosta, mutta hän on valmis tulemaan vaikka yöstä töihin, ja on ollut tuolla tosi kauan. Jep, shame on me kun haluan tehdä töitä sopimuksen ja listan mukaan.

Pomo luuli ihan vakavissaan että lähtisin vuokratuolille. Sen ilme, kun kysyin työsuhteen päättymisajankohtaa, ilmaisten, että en tasan lähde yrittäjäksi. "sun asiakkaat ovat täällä". Niin mitkä? Oon hiljainen kampaaja, ei mulla ole kuin pari vakkaria. "harkitse edes". En. Hitokseen kallis, mikään ei kuulu vuokraan. Naurettavan halvat hinnat yrittäjäksi. Kakskymppiä per leikkuu on yrittäjälle about ilmasta.

Mulla on loma elokuussa 10.8.-29.8. 31.8 on viimeinen työpäivä, ja se sattuu olemaan maanantai. Palaan lomalta töihin päiväksi. Onneksi elokuu on kuukausi nro 10 liitossa, joten työttömyyden alkaessa syyskuussa olen ollut liiton jäsen 10 kuukautta, joten pääsen liiton päivärahoille. En kuole taloudelliseen kurimukseen.

Mitä sitten teen? Jaa a. Hiusala on heikko, en tod lähde vuokratuolille minnekään muuallekaan, ja cm hiustalo ei mua ottanut viimeksikään, ämroomiin on naamaraja (ja ikäraja), oon liian vanha ja gootti. Muualle ei oikeen palkatakkaan. Haluaisin ehkä johonkin sihteerin tms. paperinpyörityshommaan. Onhan mulla siihen koulutuskin - yo-merkonomi. Vuodelta kirves ja nakki, joten jotain kurssia vois olla hyvä käydä. Haluaisin jotain hommaa, jossa ei välttämättä tarvisi olla tekemisissä ihmisten kanssa, eikä olla töissä vuoroissa. Joku ihana kasista neljään -juttu. Noin niinkuin ideaalitapauksessa ois kiva. Katsotaan mistä vitun puhelinmyyjähommasta vielä itsensä löytää.

Prisoner's song

Viikonloppu!

Niin, siis se huima yksi päivä, joka vuorotyöläisellä on vapaata. Välit Pomon kanssa on sen verta jäiset, että melkeen kaipaisin uutta lomaa. Tänään tuli jälleen uusi lastillinen sitä itseään niskaan. Siitä, etten jäänyt eilen ylitöihin. Väliä sillä, että mulla oli ohjelmaa. Tuhma minä, eihän moinen sovi! Siitä, että olen käyttänyt lauantaivuoroissa liukuvaa työaikaa (sellainen kun on..) - tulen varttia ohjattua aiemmin laittamaan paikat kuntoon, bussien hankalan kulkemisen vuoksi. Eihän nyt niin sovi tehdä. Muina päivinä liuku on ok, paitsi lauantaina. Se, että tulisin vartin myöhässä- sillä seuraavalla vuorolla - ei tietenkään sovi. Toisen työntekijän kohdalla se sopii - mutta ei mun. Mun on oltava 30 min aiemmin siis töissä ollakseni työvuoron alkaessa paikalla, mutta jos käytän ylimääräisen ajan työntekoon, en saa siitä palkkaa. Selvä.

Tästä eteenpäin istun vaikka naapurissa Teboililla ylimääräisen ajan, tulen töihin 5 min ennen vuoron alkua. That's it. Olen töissä minuutilleen siihen, mitä vuorolistassa lukee. Tehdään asia niin helpoksi kun vaan voi olla. Korneinta, että tämä lauantai-järjestely on ollut kuvioissa jo ainakin 3 kuukautta ihan hänenkin tietäen siitä, mutta asia on ongelma juuri nyt. Ei aiemmin, vaan tänään siitä päätettiin avautua. En tiedä mitä olen tehnyt väärin, mutta sellai fiilis että Pomo antaisi mulle kenkää jos voisi. Lomalta palattuani sain heti kättelyssä kuulla, että asiakaspalautteiden mukaan taso on laskenut. Vika on luonnollisesti minun, tai kahden muun. Ja se, jonka töitä eniten korjataan, on pomon suosikki. Tekee liian nopeasti ja huolimattomasti - tekee kovaa tulosta. Pomo rakastaa sitä mimmiä. Koska tulos. Koittaakohan se kalastella mua irtisanoutumaan? Noh, läheltä jo liippaa, ellen olisi niin kesälomanahne. Nyt on persein aika irtisanoutua. Mistä mä oikein bongaan nämä työpaikat? Koululla oli perseestä, nyt tämäkin alkaa näyttämään harvinaisen ahterilta paikalta olla töissä. Vai onko paskan määrä työpaikassa vakio, aiheet vaan vaihtuu?

Olen käynyt taas ahkeraa salilla ja ajoin lenkillä. Yay! Vehnätön ruokavalio on ihan loisto! Painon suhteen olen lakannut stressaamasta, laskee jos on laskeakseen. Sillä ihan sama miten paljon jumppaan, näännytän tai lasken kaloreita, mun sairauden kanssa se paino ei vain laske noin vain. Olen myös antanut itselleni anteeksi menneet "repsahdukset" - viime kesän, syksyn ja talven mässäykset. Kyse ei ollutkaan heikosta itsekurista tai siitä, että olen ihan luuseri. Joo - ilman niitä mässäilyjä painonnousu olisi voinut olla maltillisempi, mutta noussut olisi joka tapauksessa. Ja se mässys oli seurausta sairauden aiheuttamasta väsymyksestä. Väsyttää ihan vitusti koko ajan = otetaan energia ruuasta, koska et jaksa kokata, kun kerta väsyttää = syöt nopeaa ja helppoa = paskaa.

Saints & Sinners

Yksi asia josta olen erityisen helpottunut on se, että lääkärin mukaan en ole voinut aiheuttaa tätä itselleni. Perinnöllinen taipumus. Epäilin jossain välissä, että kovat dieetit ja jojoilu on pistänyt elimistöni niin sekaisin, että seurauksena kilpparivaiva. Joo, ei se varmasti ole aineenvaihdunnalleni hyvääkään tehnyt, mutta on kuitenkin helpotus, että dieetit eivät ole syypää sairauteeni. Olisi kamalaa, jos olisin aiheuttanut tämän ihan itse itselleni.

Lääkäri uteli koelääkityksen vaikutuksia painooni. En nyt mitenkään intensiivisesti yrittänytkään laihduttaa, mutta parannus ruokavaliossa ja liikunnassa on jo huomattava entiseen, ja olen yhä yhtä pullukka mitä ennenkin. Vatsanseutu erioten, näytän siltä kuin vauvaa vartoisin. Pitänee laittaa kevään sukujuhliin korsetti, ettei tule epämieluisia kommentteja. Saa katsoa mitä nostettu lääkemäärä vaikuttaa, vai vaikuttaako mitenkään. Todellisuudessa laihduttaminen on mahdollista vasta, kun lääkitys on tasapainossa.

Onneksi olen onnistunut löytämään kirppikseltä hyviä vaatteita nykykeholleni, mieleni parani kummasti. Pitänee kai nyt malttaa mieli ja syödä vain ihan normaalin terveellisesti. Jättää kalorilaskemiset, mutta pitää liikunta ja terveellinen ruoka kuvioissa. En ainakaan halua lihoa yhtään enempää!

Aiheesta kukkaruukkuun.

Vattu mikä työpäivä taas. Toi työyhteisö.. ei perkele. Ja niin herttainen mummeli kun Pomo on, osaa sekin olla aika halvatun perkele välistä. Olen ollut töissä n. 7 kuukautta, eikä osa "säännöistä" tai työkulttuurista ole vieläkään selvillä.

Iltavuoron työtunnit muuttui taannoin. Infolapussa oli laskuvirhe, tunteja tulisi viikossa yksi enemmän mitä pitäisi. Kun huomautin asiasta, mielestäni sangen ystävälliseen sävyyn, että oliko Pomo huomannut asian, sainkin paskaa niskaan. Myönsi kyllä, ettei huomannut laskuvirhettä. Kovin puolustellen, että "minäkin olen vain ihminen". Ööh, mielestäni en syyttänyt mistään? Yritin vain ystävällisesti huomauttaa. Sain kuulla kunniani siitä, että miten kaikki muut ottavat ylityöt ilolla vastaan, ja miten olen vain hankala jos mua varten pitää erityisjärjestelyitä tehdä kun en voi joustaa. Sanoin kyllä, että nyt ei kyse ollut ettenkö sitä tuntia olisi valmis tekemään, ja että teen kyllä mielelläni ekstratunteja siinä missä muutkin. Että huomautin vain tunnollisuuttani. Mutta ei auttanut, pomo oli selkeästi muhun vittuuntunut loppupäivän. Koitin esittää asiani kovin selkeästi, ettei mua väärinymmärretä. Mutta tuolla, kaikkien muiden aivot ovat kuin vitun tippaleipä! Jos jonkun voi ymmärtää perseelleen, niin ihan varmana otetaan se just niin.

Niin, ne ylityöt. Ikinä ei kysytä, että voitko jäädä. Mutta mikäli et tajua oikealla hetkellä jäädä, olet joustamaton paska. Pitäisi ihan itse tajuta tarjoutua "voin tulla tekemään ekstraa tuolloin", mutta ikänä sua ei kysytä. Ja jos et tajua tarjoutua, niin ylläri, olet joustamaton paska. Eli sen verran vuorolistoihin pitää puuttua, että tarjoudut tekemään ekstraa kun vain yhtään vajetta näkyy. Mutta näemmä muuten ei paranekaan puuttua. Ota siitä sitten selvän. Ookoo, olen joustamaton paska. Ja mun työpaikan työilmapiiri on ihan perseestä, tarjosin taas työpaikan likoille läyhäämisen aihetta hetkeksi, miten Aurora on jäykkä paska joka ei voi tehdä tuntia ylitöitä. Väliä sillä, että jos työaikoihin tulee muutos, tunnin ylitöistä tulisi kyllä ilmoittaa.

Vittuunnuin niin, että tuijottelin Mol.fi -sivustoa taas sillä silmällä. Kunnes järkiinnyin. Mitä sanoisin haastettelussa, kun haluavat tietää motivaatiotani paikanvaihtoon? Ei entistä duunia voi haukkua, se kertoo enemmän minusta mitä paikasta. Lisäksi, polttaisin kesälomani. Ja - suo siellä, vetelä täällä. Ojasta allikkoon. Alani huomioiden, sama minne menen duuniin, olen liian äijä akkavaltaiseen työyhteisöön. Oiskin ees ne kivekset, mun ajatusmaailmaa ja mua ymmärrettäisiin varmaan huomattavasti paremmin mikäli oisin mies!

The Curse

Joskus olisi kiva, jos olisi ammatti joka ei seuraisi minua kaikkialle. En aina jaksaisi lausetta "ota sakset mukaan". Joskus haluaisin, että ammattini olisi joku sellainen, ettei tarvitsisi tehdä töitä vapaalla. Pahinta tässä, että jengi ei oikeasti tajua sitä, että mulle se hiustenlaitto on työtä. Ajattelee, että koska se on heille niin kivaa ja rentouttavaa, että se on sitä myös mulle. Ei, se on työtä. Ei rentouttavaa, ei osa hauskaa viikonloppua.

Ideaali viikonloppuna rentoudun, pidän hauskaa enkä hipaisekaan saksia tai kampaa. Ikävä kyllä kaikki reissut Raisioon perheeni luo ovat työreissuja, ja samoin suuri osa reissuista Puolison perheen luo. Sitten ihmtelellään, että miksi en käy perheeni luona useammin. En vain jaksa tehdä aina vapaillani töitä.

Haluaisin hautautua kotiin Tampereelle, sillä olen sitten oman perheeni luona tai pohjoisessa Puolison perheen luona, aina joku odottaa multa hiustenleikkuuta "etsää vähän vois leikata?" ja kun kyseessä on perhe, en voi edes kieltäytyä. Vaikka muuten olisi kuinka kivaa, niin se fakta pilaa aika tehokkaasti kaiken, että joudun töihin. Aina. Kaikkialla. JA EN VITTU HALUA!

Luulin, että saksien "unohtaminen" ratkaisisi asian. Väärin. Isäni ei käynytkään parturissa kuten luulin, vaan päätti odottaa että tulen uudestaan käymään, jotta mulla on sitten mukava puolen vuoden kasvu-urakka edessäni. Eihän hän nyt halua kenenkään muun hiuksia leikkaavan, kun tytär kerta osaa. Ja on niin rentouttavaa sitten saunan jälkeen kun iltasella leikataan tukkaa. Väliäkö sillä, että minä tiedoistan joutuvani töihin lauantai-illalla kello yhdeksän. Mutta sehän on rentouttavaa ja kivaa - "Eikö ole kiva kun on ammatti, voi tehdä työtään vaikka missä ja koska".... EI! Pohjoisessa mun eteen lykättiin harrastelijasakset "kyllä se näillä sujuu, ei oo niin tarkkaa". No on. Mä en vain "klipsi sieltä täältä". Ja kun asiakas nostaa perseensä penkistä, kuka ne jäljet siivoo? No minäpä ne yleensä.

Mua taas vituttaa koko hiusala. Tuntuu että en saa hengittää asialta ollenkaan. Haluaisin vaihtaa alaa, tehdä jotain ihan muuta ja haudata koko hiuksiston. Ikävä kyllä tämä ongelma ei ammattia vaihtamalla parane. Kyky leikata hiuksia ei katoa ihan hetkessä, että vaikka olisin mikä, niin samat pyynnöt raikaisi korvissani silti. Ja aina just niiltä ihmisiltä, joille en vain voi sanoa ei olematta ihan järjettömän itsekäs kusipää. Ja yksikään ei näe sitä mun kantilta. Kukaan koskaan ei ole sanonut ymmärtävänsä mua tän harmituksen kanssa, jos olen asiasta puhunut. "No mutta ei kai se nyt noin iso asia ole? Sehän on pieni juttu vain. Ja perhettähän tässä ollaan, ajattele mitä ne on tehnyt sun eteen"  Kiitti. Tähän tekee mun oloni paremmaksi. Se on todella ahdistavaa, että ne tahot joille normaalisti voisin työmurheistani tai muista puhua, ovat nyt se ongelma, ne joille en asiasta voi puhua.

Ja kyllä. Mä aion vielä vaihtaa alaa. Jahka saan kerrottua Puolisolle. Mulla on oikeastaan jo haju, että mikä se voisi olla.

Hate.

On muuten tosi hubaa olla särkylääkeallergikko ja migreenitapaus. Mitään tujumpaa särkylääkettä ei voi vedellä, mutta hedari on järkyttävä. Voin vedellä panadolia ja aspiriinia, mutta aspiriineja kuluu sen kolmisen kappaletta ennen kuin on vaikutusta. Eikä sekään sitä pois vie, hedari "tuntuu" jyskyttävänä päässä, vaikka kipu turtuukin. Pitäisi kai konsultoida lääkäriä, että onko mulla toivoa.

Migreeni on mulle suhteellisen uusi tuttavuus, kohtauksia tullut vasta viimeisen 6 kuukauden aikana muutama. Olin varma ensin että mulla on joku hiton aivokasvain kun ensin näkyi silmissä valohäiriöitä ja seuraavaksi julmettu hedari. Kunnes armas Puoliso valaisi, että millainen on migreeni. Yay. Just näin halusinkin perjantaini viettää, pahoinvoivana ja särkylääketokkurassa.

Kärsi

Tultiin just Vaalasta. Ja haluan takaisin. Niin kovaa että itkettää. Ylihuomenna töitä. En halua, tahdon Ouluun!
Eimullamuutakiitoshei!

Perkele!

Argh. Eikö tosta koulun paskasta pääse koskaan eroon?!?

Sain oppilaalta viestin, jossa pahoitteli yritystoiminnan työnsä myöhästymistä. Kyseinen oppilas on "jatkoajalla" koulussa, opiskelee hieman pidempään mitä kesällä valmistuneet luokkatoverinsa. Nyt koululla oli sanottu, että vaikka en enää opeta mitään, niin tarkistan kuitenkin heidän työnsä. Ok.

Mulle ei helvetti ole vain asiasta sanottu mitään. Kukaan ei ole kysynyt mitään, ilmoittanut mitään tai sopinut kanssani mitään tästä. Mun näkemyksen mukaan mun velvollisuudet päättyi 31.7. Missään ei lukenut, että mun pitää tarkistaa tietyn kurssin työt hamaan tappiin asti. Kyseinen oppilas jätti palauttamatta työnsä silloin kun tarkistelin muut työt, joten kyse ei ole mun virheestä, vaan oppilaan oma asia. Eri asia jos olisin vain jättänyt tarkistamatta tms, mutta ei helvetti. Ei näin. Entä jos jokunen ryhmästä pudonnut haluaa jatkaa opintojaan neljän vuoden kuluttua, kuuluuko sekin muka mulle?

Pitäisi kai huolestua vasta, jos oikeasti pyytävät jotain multa. Mutta mulla on se kutina, että ensin sanotaan oppilaille, ja sitten saan lähipäivinä viestin että tarkistathan nämä vielä. Kai koulu on vähän pulassa kun ei ole yritystoiminnan opettajaa, ja on näitä muutamia joiden työt jääneet vaiheeseen, eikä muilla ole tarvittavaa ammattitaitoa.

Tähän asti olen pitänyt välini kouluun. Tyyppejä on facessa kavereina, annoin käyttää nimeäni tutkintojen mahdollisten arvioijien listassa yms. Mutta jos tästä nyt tulee tappelu, että pakottavat mut jollain verukkeella tarkistamaan vielä yritystalouksia, niin voivat olla varmoja, että kaikki yhteistyö ja toveruus loppuu sitten siihen. Ja ei, en tarkista vittu yhtään mitään ennen kuin näyttävät sopimuksesta sen kohdan, tai jostain kirjallisena sen lupauksen multa, että olen velvollinen tarkistamaan tietyn ryhmän työt loppuun, vaikka työn viivästys olisi oppilaan oma syy!

Verta Sataa

Asiaa värjäyksestä.

Tyypit jotka mut tuntevat, tietävät että vaihdan tukkani väriä todella usein. Olen kameleontti. Joku vuosi takaperin valittelin allergisoitumistani vaalennusaineelle. Rakastin olla blondi, ja siitä piti luopua sen perhanan kutinan ja kirvelyn vuoksi. Pelkäsin, että joku päivä palaa vielä päänahka rakoille.

Normivärjäystä ei allergia tuntunut vielä estävän. Silloin. Takkujen tultua kehiin vähän hillitsin värjäilyjäni. Suurimmaksi osaksi siksi, että näiden värjääminen on niin perseestä. Pidin luonnonblondia minun mittapuulla aika pitkään, kunnes tajusin, että sekin saatanan aine on alkanut kutisemaan. Punertavanruskea tuli kehiin, jottei tarvi värjätä niin usein mitä blondia. Laitoin otsikseni punaiseksi hetken mielijohteesta hoitoainevärillä Lumouksen ajaksi, ja tänään sitten värjäsin sen pois, kun oli aika ruma. Ja se saamarin kevytvärikin kutisi, jopa otsiksen mittaisella läänillä!! Tajusin tänään: Olen allerginen hiusvärille.

Ja kun kerran kutisee, oireet vaan pahenee. Paluuta ei ole. Mitä enemmän värjään, sen pahemmaksi se käy. Kutinaa seuraa kirvely. Kirvelyä ihottuma ja pahempi kutina. Siitä eteenpäin seuraakin mukavaa turvottelua, rikkinäistä ihoa yms hauskaa. Ja millä alalla minä olen? Niinpäniin. Värjäänkö enää tukkaani? En. En halua ottaa riskiä. Pahentaa oireita. Voin ehkä kokeilla jotain "allergisoimattomia värejä", jos ei kutinaa esiintyisi. Mutta ei sellaista ole olemassakaan kuin allergisoimaton väri. Jos olet allerginen värille, ihan sama mitä hiton "allergialiiton suosittelemaa" hiusväriä ostat. Samaa paskaa purkissa, eri tavalla koottuna vain. Hellävaraisissakin väriaineissa on PPD johdannaisia, jotka allergisoivat ihan yhtä lailla. Jotkut suoravärit voisivat ehkä tulla kysymykseen. Mutta nehän eivät kunnolla värjäämättömään tartu. Ettäsillälailla. Minä ja asfaltinvärinen tukka. Siihen kun läsäyttää parit harmaat hiukset lähivuosina niin näytän ihan mummolta. Nyt vituttaa. Ehkä raidotan sitten joskus kun otan nämä takut pois.

Mites sitten ammattini? Mun on lähivuosina pakko vaihtaa alaa. Värjäys nyt on ihan ok, en ole saanut käsiin ihottumaa. Vielä. Permisaineet ottaa keuhkoon aika kunnolla. Laittaa yskittämään. Viitteitä sekin herkistymiselle.

Olen taas siinä pisteessä, missä olin 10 vuotta sitten. Mikä minusta tulee isona? No vitustako minä tiedän. Luulin että kampaaja. Mutta ei sitten, sillä en voi tätä työtä enää montaa vuotta tehdä. Helpottamaan tämä ei tule.

Tähän asti kouluja on takana Lukio, kauppis, 2 vuotta ammattikorkeaa ja kampaamokoulu. En voi ihmeen kauaa enää opiskella, sillä multa loppuu tukikuukaudet. Ja mitä sitten haluaisin opiskella? Ei hajua. Mitä haluaisin tehdä, jos en voi kampaaja olla? En minä tiedä.

Mahtavaa. Voisinko vaan voittaa lotossa?

Hate.

Tulin tänään Raisiosta. Olen lähinnä siivoillut ja pakkaillut lisää muuttokamoja. Turun kirpparikierrokselta tarttui mukaan täytettä vaatekaappiin, mutta ei onneksi muuta. Ei tarvita yhtään enempää muutettavaa.

Olo on vähän haikea. Porukat toivoo selkeästi, että muutettaisiin Turkuun. Minä haluan Ouluun. Toisesta Oulun duunista pitäisi lupailujen mukaan tulla soitto ensiviikolla. Peukut pystyyn, sillä otan muutosta huolimatta paikan vastaan, mikäli sen saan. Vaikkakin se mutkistaisi näitä asumiskuvioita.

En vain osaa iloita Tampereelle jäännistä. Onhan siinä puolensa, mutta ei, en osaa olla siitä iloinen. Asunto on kiva, täällä olisi mahdollisesti töitä luvassa jne, mutta silti. Haluan Ouluun.

Ketuttaa sekin, että Cm-hiustalolle aukesi kosmetiikkamyyjän paikka Ouluun. Kun hain Cm-hiustaloa, en löytänyt sieltä Oulua. En löydä yhäkään. Ilmeisesti siellä on tuotemyyntiä sittarilla, mutta ei kampaamoa? Haku on nimenomaan myyjäksi, ei hiusalalle. En voi edes hakea, sillä siinä on hakuyhteystietona sama nainen, joka haastatteli minua Tampereelle. Pyhpöh.

Haluaisin kääntää kalenterin heinäkuulle. Viikkoja olisi jäljellä viisi ja puoli, ja siinäkin on viisi ja puoli viikkoa liikaa. Huomenna olisi asiakkaallinen päivä, ja tarvitsen rahaa tosi kipeästi. Siltikin, lähinnä vituttaa. Vituttaa myös olla vielä koulun kanssa tekemisissä. En halua! Auttaako marina? Ei. Viisi ja puoli on sitäpaitsi aika vähän. Verrattuna 25 viikkoon, josta laskemisen aloitin. Epätoivoinen much? En vain saa tätä ärsytyksen, masennuksen ja vitutuksen tunnetta karistettua. Jos raha ei olisi issue, heittäisin pyyhkeen kehään ja sanoisin että hoovee. Pitäisin ne pakolliset sovitut tunnit, mutta muun pistäisin jo pakettiin. Mutta raha on issue, pakko tehdä kaikki asiakkaat, jotka irtoaa. Voi olla että se mitä eniten tarviin, on lomaa ja taukoa. Tämä tilanne saa mut inhoamaan koko hiusalaa. Toivon, että motivaatio löytyy taas, kun alan saamaan työstä oikeasti rahaakin, opetuspaska jää ja voi keskittyä vain ja ainoastaan omaan työhön. Muuten olen kusessa.

Viikot, kulukaa nopeasti!!

The Bitter End

Viikko hujahtanut perjantaihin, ja mulla on vapaa viikonloppu. Puoliso lähtee poikaporukalla Viroon, joten olen kaikenpäälle yksin. Rauhallinen viikonloppu kotosalla tekisi kyllä hyvää, sillä kesä, lämpö ja terassit ovat vieneet tätä naista aika kunnolla. Terassien kutsu on ollut aikalailla viikottaista, ja olen vähän hukassa elämäntyylini kanssa. 

Lasken päiviä heinäkuun loppuun. Tämä väliaika tuntuu sen verta kidutukselta, että haen nautintoa elämääni siitä mistä saa, sosialisoinnista ja viihteellä olosta. Hetken hauska turruttaa mukavasti todellisuuden siitä, että ammatillinen suunta on yhä aavistuksen hukassa. 

Tajusin eilen, että se "hukka" on aika kokonaisvaltaista. En ole jaksanut liikuntaa edes ajatella, ei huvita. Ruokavalio on taas mitä sattuu, sillä parin vuoden intohimoisen makrojen laskeskelun jälkeen ajatuskin rahkasta tai kanafileistä oksettaa. En tiedä enää mitä suuhun pistää, sillä fitness-pöperöt tulee korvistakin, mutta en enää tiedä että mikä muu vaihtoehto on olemassa roskaruuan ja fitness-sapuskan välissä. Joku pyörittelee siellä silmiään että mitä tapahtui ihan normaalille kotiruualle? No en minä enää edes muista mitä se on. Aiemmin kokkailin kermaa ja pastaa. Vaihdoin sen kanaan ja salaattiin. Olisiko joku välimuoto? Haluaisin syödä terveellisesti, mutta en rehellisesti sanottuna edes tiedä mitä se "normaali terveellinen ruoka" oikein on. Katselin ystävän vinkistä Clean Eating -juttuja. Hommassa tuntuu olevan jonkinlainen juju. Suht normia sapuskaa, mutta aidoista aineksista eikä mitään keinotekoista käsiteltyä moskaa. 

Pitäisi löytää koko olemiselleni vähän muuta suuntaa kuin kesäterassit ja kotilöhöily. Sitä se arkeni on ollut. Viikonloppuna viihteillään, arkena käydään vähän töissä, syödään jotain epämääräistä moskaa ja katsotaan milloin mitäkin sarjaa maratonina. 

En tajua miten päädyin tähän tilanteeseen, että syön moskaa ja haen elämääni nautintoa terasseilta. Miten sen salihiiren elämäntavan kanssa tuli niin totaalinen seinä vastaan. Yksikin puuro+raejuusto+makeuttamaton mehukeitto vielä ja oksennan. Kalorit, makrot, saleilu ja koko hela hoito alkoi tympäsemään ihan kunnolla. Totaaliblokki. Jatkoin kuitenkin niin pitkään, että en enää tiedä mitä välimuotoa on treenarin ja läskin välillä. Tätä vauhtia olen syksyllä lihava. Paino nousee kohisten kun ruokana on pitsa ja juomana lonkku. Jälkkärinä jätski. Töissä eineksiä eväänä kun ei kokkaus innosta. Kun en enää osaa kokata muuta kuin 45 g pastaa/riisiä, 100 g jotain proteiinia ja vapaasti kasviksia. 

Lopputulos: inhoan itseäni. Inhoan sitä paskaa jota suuhuni tungen, mutta mulla ei ole voimia muuttaa sitä. Koitin tehdä töihin jotain salaattia evääksi, no vitut se mitään nälkää pitänyt ja loppupäivän juoksin jääkaapilla yhtenään. Inhoan miltä vartaloni alkaa taas näyttämään. Inhoan sitä, että mulla ei ole halua tai voimia liikkua muualle kuin kohti terasseja tai pitseriaa. Inhoan sitä, etten osaa enää tehdä normaalia terveellistä ruokaa. Inhoan sitä, että en ole saanut otetta itsestäni ja nostettua itseäni tästä suosta. Jos saan, se jatkuu sen pari päivää, kunnes romahdan. Haen sitä terveellistä ruokaa vääristä lähteistä, romahdan yritysten jälkeen koska mun on vaan niin saatanallinen nälkä. Järkikin sanoo, että ei sitä elä pelkällä salaatilla ja maustamattomalla jogurtilla. Silti yritän, vedän aamiaiseksi jonkun jogurtti+marjasetin, töissä jotain salaattia, välipalana taas joku snadi jogurtti, ja kotiinpäästyä on nälkä niin että näköä haittaa. Nälän vuoksi joko tilataan jotain, tai haetaan kaupasta jotain nopeaa laitettavaa. Ja kappas - kierre on valmis. 

Ehkä voisin käyttää tämän yksinäisen viikonlopun vähän itsetutkiskeluun. Voisi lueskella vähän ruokablogeja, selailla ohjeita ja tutustua taas normaalin ruuan pariin. Tutustua tarkemmin Clean Eating -resepteihin. Voisi kokeilla vaikka pientä kävelylenkkiä. jos saisi tähän elämään jotain rytmiä ja tasapainoa taas. Jos löytäisi sitä iloa muualta kuin terasseista ja aamukamman piikkien taittelusta (Tj 38). Jos vaikka.

Dead End

Tulihan se työpaikkatieto sieltä. Tai siis se tieto, että "valitettavasti valintamme ei kohdistunut sinuun." Kesti niin kauan että vähän ounastelinkin. Perkeleen jännitys. Ja pistän tosiaankin aika paljon ton jännityksen piikkiin, sillä ihan oikeasti jännitin niin paljon että kahvit läikkyi kupissa. Änkytin ja konkreettisesti tärisin. En puhu mistään pikku perhosista vatsanpohjalla, vaan koko kropan lamaannuttavasta jännitystärinästä. En saanut siellä sitä "tuntumaa", että kuulun tänne. No ilmeisesti en. Ouluun kyllä, mutta M-Roomiin en. Ja se, mitä en ole sanonut kenellekään vielä, ne kaksi neitoa jotka M-Roomilla oli, ovat minuun verrattuna kuin yö ja päivä. Ja minä siis olen se Yö. Pieniä, siroja, nuoria, muodikkaita keijukaisia. Ja minä se peikkotyttö vampyyri. En muodikas, siro tai erityisen nuorikaan. Eihän noilla asioilla ole sinänsä työssä merkitystä, mutta ulkonäöstä huomasin ensivilkaisulla että en nyt selkeästi sovi tähän trendikkääseen profiiliin, jota kaikki muut tuntui edustavan.

Mitä sitten? En tiedä. Cm hiustalolle olisi toivottavasti yhä paikka, mutta kun haluaisin kovin sinne Ouluun. Toinen Oulun työpaikka on yhä ilmoittamatta päätöksestään, koska lupailivat juhannusviikolla. Mutta en nyt rahojani likoon laittaisi. Jos en saanut M-Room -paikkaa, epäilen vahvasti että tuskin pääsen tuonnekaan. Sielläkin kävellessäni takahuoneeseen ja sieltä pois, huomasin erään työntekijänaisen tuijotuksen. Ja siis ihan selkeän O.O -tyyppisen tuijotuksen. Sen oloisen, että jos tuonne pääsen, niin tyypistä tulee ongelmia. Tosin, sinne sopisin tyyppinä paremmin. Paikan työntekijät eivät olleet profiloituneet lokeroon.

Harmittaa ja ahdistaa. Ei Ouluun voi muuttaa kylmiltään, duuni on oltava. Mutta heinäkuun lopussa pitää muuttaa - jonnekin. En halua jäädä tännekään. Ja tiedän, että jos Koulu saa tietää ettei muuteta, niin joku työkutsu tulee ihan satavarmana. Mutta kun olen ennemmin työtön! Olen sanonut niille jo tusinan kertaa että tämä oli tässä, en halua pitää yhtäkään tuntia enää, niin mitä Ex-Pomo ehdottaa: jos pitäisin lisätunteja! Ihan sama mitä sanon niille, tarjousta tulee siltikin. Luultavasti ensialkuun olen hiljaa tai kusetan. Vaikka miten ottaisin täältä paikan vastaan niin väitän luultavasti aika pitkään siltikin muuttavani! Puoliso oli tyypillinen itsensä "no mietitään sitä" Joo. Mutta kun mulla ei ole aikaa miettiä, tai menetän vielä sen Cm-paikankin! Ja tiedän, että jos otan asian uudestaan puheeksi, puoliso lähinnä kiukustuu. Se sanoo aina että mietitään sitä. Pitäisi kai juottaa se känniin ja koittaa sitten. Humalassa se puhuu, mutta muuten lähinnä ärsyyntyy jos haluan keskustella jostain vakavammasta. Turhauttaa!!!

Porttikielto Taivaaseen.

Maanantai on jälleen täällä, ja vapaaviikonlopusta huolimatta vituttaa ihan kunnolla. Ei huvita työt sitten yhtään. Ainoastaan järki esti minua hylkäämästä asiakkaan nettivarausta. Koitan kovin muistuttaa itselleni, että oikeasti pidän työstäni. Se vain kun odottaa jotain tiettyä ajanhetkeä kuin kuuta nousevaa, niin jokainen päivä on suoranaista kidutusta. Muistutan itselleni myös siitä, että tämän kuukauden jälkeen opetustuntejakin on läjä vähemmän. Yhteistyö koulun kanssa on yksi suurimmista ärsytyksen aiheista. EN HALUA!

Pt projektiakin on vielä kuukausi jäljellä, ja arvaa kiinnostaako. Sali on itselle rakas harrastus, ja järkikin sanoo, että tässä kohtaa pitäisi inhoni koulua kohtaan unohtaa, itse oppilaat ovat ihania ja ennen kaikkea kyseessä on oma terveys. Olin viikonloppuna viihteelä peräti alkoholin kanssa, ja ihan tietoinen päätös nauttia jokunen lasillinen, vaikka aiemmin vannoin alkoholittomuuden nimeen. Turhauduin. Syön jälleen about mitä sattuu, koska minua ei vain kiinnosta. En taas tajua mikä minua oikeen vaivaa. Ruokapuolelta ei maistu taaskaan mikään. Ei siis niin mikään, ajatus mistä vaan syömisestä etoo niin että oksettaa. Syön mitä vaan alas saan. Olen tainnut täällä ennenkin mainita, että näitä kohtauksia tulee toisinaan. Viimeksi talvella joskus. En ymmärrä mistä se tulee, nyt sattuu vain vitutus muista asioista tähän samaan syssyyn, ja kombinaatio on aikamoinen. 

Tiedän kyllä, että aika kuluu sitä hitaammin mitä enemmän sitä ajattelee. Pitäisi ottaa päivä kerrallaan, syödä terveellisesti ja liikkua, nauttia keväästä ja sietää se fakta, että joudun olemaan tekemisissä koulun kanssa vielä vajaa 3 kk. Ei se sillä muutu, että märisen asiasta. Mutta ei. Vituttaa silti. Ajatuskin, että edessä on kahdet tunnit puistattaa. Odotan perjantaita ja Oulun reissua, mutta se on laiha lohtu kun kidutusta on jäljellä vielä vajaa kolme kuukautta. 

Ja tämä projekti.. ei huvita raahautua salille. Ei huvita syödä oikeastaan mitään, nälkä on pakollinen paha joka pakottaa pistämään suuhun edes jotain. Etoo niin mättö kuin terveellinenkin. Ärsyttää ajatus, että pitäisi liikkua ihan pakostakin. Järki sanoo, että jos söisi terveellisesti ja liikkuisi, olo varmasti paranisi. Vitutuskin voisi vähetä. Mutta tunnepuoli menee eri fiiliksillä. Jos vedän projektin lopun läskiksi, teen siinä samalla itsestäni typerän. Välitänkö? En. Pitäisi välittää, mutta ei kiinnosta. Ihan sama. Hitto kissakin huomaa että emännällään on joku vialla. Tara on ollut koko aamun luonani, puskenut ja tarjonnut rakkauttaan. Tullut syliin ja kehrännyt. Ja Tara on kahdesta kissastani se, joka ei yleensä moista tee.

Ja viikonloppu itsessään meni mukavasti. Perjantaina olin Caratran kanssa kävelyllä. Ilman ystävää en olisi taatusti tehnyt mitään liikunnallista, mutta ystävät ovat ilo, ja kävely oli tosi mukavaa kun oli seuraa. Olin lauantaina ystävien kanssa terassilla Telakalla parilla. Siirryttiin siitä Sohoon syömään ja kaverille Kalkuun grillailemaan ja euroviisuja tuijottamaan. Eilisen vietin Puolison kainalossa kotosalla. Eli viikonlopulla ja vitutuksella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. 

Ei nyt sinänsä yllätys että tänään musta mieliala iski ihan kunnolla. On sitä ilmassa ollut jo viimeviikolla. Ei se ruoka ihan viimeviikollakaan maistunut, ja luulenpa että vapaa viikonloppu ja ystävät olivat ainoat asiat joka tämän mielialan piti poissa.

Kai sitä pitäisi edes yrittää ottaa itseä niskasta kiinni. Syödä ohjeen mukaan, keskittyä siihen käsillä olevaan päivään, mennä edes kävelylle jos sali ei houkuta. Hakea päivästä jotain positiivista. Negatiivisuus ruokkii itseään ja sitä saa mitä tilaa. 

Ookoo. Päivän positiivinen ajatus: tänään ei ole opetustunteja.