Down with the sickness

Mä en ymmärrä, että miksi aina teen sen. Ryyppään siis. Vuosi vuodelta seuraukset ovat yhä pahemmat. Maha sekaisin koko viikon, yöllä ei nukuta mutta aamulla väsymykseen voisi kuolla, joka paikkaa kolottaa ja olo on kuin olisi pahemminkin kipeä. Joo oli todella mahti viikonloppu, mun oli todella hauskaa, mutta vittu sentään! ja jos tää on tällasta kolmekymppisenä, en halua tietää miten pitkä "kankkunen" on kun mittarissa on 10 vuotta lisää!

Ja nytkin vältyin perinteiseltä krapulalta, selvisin aspiriinilla, mutta luoja tää niin ei ole sen arvosta. En ole nukkunut kunnolla pariin viimeiseen yöhön, sillä aamun väsymyksstä huolimatta olen illasta ja yöstä pirteä kuin peipponen. Maha on ihan sekaisin, sama mitä syö niin vessan on oltava lähellä, läpikulku on supernopeaa. Saisikohan ediä tai tehoa tukkupakkauksessa, jotta selviän tästä päivästä? ja pahin on tietysti tänään, kun mua tarvitaan töissä ihan taatusti, ettei saikkekaan tule missään nimessä kysymykseen.

Ja vaikka miten vannon, että mikään hauska ei oo tän arvoista, etten enää aiheuta tätä itelleni, niin ketä luulen huijaavani? Biletys on hauskaa, ja en ees biletä kuin tosi harvoin juon alkoholia vielä harvemmin, niin jotenkin sitä unohtaa tai vähättelee näitä seurauksia. Selvin päinkin voisi tietysti olla juhlimassa, ois varmasti huomattavasti parempi, mutta kännisiin ihmisiin menee niin hermo.

Mutta jumalatar sentään ootan vain sitä että oloni palautuu normaaliksi. Että saan nukuttua kunnon yöunet, levättyä, edes 6 yhtenäistä tuntia. Viimeyön 3 on joku vitun enkka. Sitä, että saan syödä taas ilman, että seuraus on varpusparvi ja hirveät kouristukset. Sitä että joka lihasta ei enää särje.

Saiskohan sitä jotenkin päähänsä ajatuksen, että on vähän niinkuin allerginen alkoholille? En syö kiivejäkään enää, kun oon vähä allerginen niille, olo ei oo hyvä kun syö niitä, niin voisko viinaan tulla samanlai? pavut, linssit ja cashew-pähkinätkin on helppo jättää väliin kun olo on huono kun niitä syö. NIin mites alkoholin kanssa? Jos ei jois, kun olo ei oo hyvä KOLMEEN PÄIVÄÄN kun vähän juo viinaa. Niin ja tää ei nyt taida olla ees ihan eka kerta kun tästä aiheesta vingun. Kyllä voi olla vähän tyhmä? kun ei kerrasta - tai ees kymmenestä kerrasta opi.

Insomnia

Unettomuuteni on jälleen syönyt voimia ihan tehokkaasti, enkä ole jaksanut töiden ohella mitään ihmeellistä tehdä. Arkeni on ollut sitä tasaista ja tavallista, yöt yhtä pyörimistä. Viimeyönä sain nukahdettua edes jotenkin, ja olo olikin tänään hieman virkeämpi mitä viimeiseen viikkoon. En tajua, miten unettomuus on alkanut vasta nyt viimeisten kuukausien aikana vaivata, olen aina kyllä saanut ihan normaalisti nukuttua. Tosin, olen aina ollut järjettömän herkkäuninen. Minulla on tavallista parempi kuulo, ja herään mitä pienimpäänkin ääneen, joten kerrostaloasujana olen aina heräillyt milloin mihinkin. Kuitenkin, uni on aina tullut, tähän asti. Välistä tunnistan unettomuuteni selkeästi sressiperäiseksi, mutta pääsääntöisesti uni ei tule vaikka olo olisi miten levollinen tahansa.

Tässä alkaa kohta harkita lääkärireissua, jos saisi lääkkeellistä apua. Alkaa nimittäin vaikuttaa aika tehokkaasti mielialaan ja aktiivisuuteeni. Liikunta ei tule kuuloonkaan, koska olen jatkuvasti tappoväsynyt. Kaupungilla en jaksa käydä, siivoamiseen tai kodinhoitoon ei ole energiaa.. Yksinkertaisesti en jaksa tehdä yhtään mitään, koska väsyttää niin paljon! Päiväunia en halua nukkua, koska elättelen toivoa yöunista. Yöllä kuitenkin, uni ei vain tule. Se, että olen asiakaspalvelutyössä, ei auta yhtään. Pahimpina päivinä saa todella purra hammasta töissä, että jaksan olla oppilaille ja asiakkaille mukava. Pelkään sitä päivää koska romahdan, koska väsymys voittaa ja kiukkuan töissä. Huoh. Haluan nukkua jälleen!

In Solitude.

Unettomuuteni on piinannut minua jo useamman viikon, mikä on aiheuttanut mielialassani aikamoista nuutumista. Mitään ei jaksa, mitään ei viitsi ja mieltäni kuvaava väri on myrkynvihreä. Viimeviikonlopun lässähtäessä katastrofiksi vietin koko viikon jokseenkin erakoitunutta elämää - töiden jälkeen suoraa kotiin eikä puhuta kenellekään. Puolisokin on ollut kipeänä ja nukkunut suurimman osan vapaa-ajastaan, joten erakoitumiseni on ulottautunut kotiin asti. Positiivista huomata, että kun sosiaalinen angsti iskee vapaa-aikaa kohtaan, niin töissä olo on ollut suorastaan leppoisaa. Töihin menee jopa mielellään! Jos olisi vaihtoehto jäädä kotiin, en olisi noussut yhtenäkään päivänä edes ylös. Peitonalla on mukavan yksinäistä. Mieltä ei myöskään parantanut surulliset uutiset eräästä vanhasta ystävästä.

Erinäisiin ihmisiin sosiaalinen vitutukseni ei ulotu. Tänäänkin töiden jälkeen tuli käytyä sushilla ja kaupoilla erään ystäväni kanssa. Ja oli virkistävää! Kaupungilta tarttui mukaan uusi musta kynsilakka, hiusaineita ja punaviiniä. Onnellinen minä nauttii tänään lasillisen ja katsoo elokuvan. Huomenna olisi töitä, mutta who cares. On kuitenkin viikonloppu. Ja mitä väliä sillä että ei saa nukkua pitkään... enhän minä unta saa muutenkaan!

Ordinary Darkness

Viimeviikon alkupuoli toisti itseään ja jälleen kerran vietin unettoman sunnuntai-maanantaiyön. En tajua, miten minusta on yht äkkiä tullut herkkä unirytmini muutoksille. Nukuin sunnuntaina kymmeneen, ja se yksin riitti aiheuttamaan sen, että en saanut nukuttua yöllä. Ennen saatoin nukkua yhteen ja illasta mitään ongelmaa nukahtaa! Ikä ei tule yksin? Masentava ajatus, että joudun vast edes heräämään viikonloppuisinkin aikaisin. No, eipähän haittaa tulevat viikonloppukiireet, koska en olisi saanut nukkua kumminkaan! 

Viikonloppuni vierähti töissä, joten mitään ihmeempiä en tehnyt. Tänään sentään sain aikaiseksi käydä vakiokampaajallani ja perjantaille on pitkälle venytetty lääkäriaika. Vielä kun selvittäisin tieni sinne Hervantaan tatuoijalleni. En sitten viimeviikolla saanut aikaiseksi mennä. Hervantaan kun ei ole oikeasti mitään muuta asiaa, asunkin ihan toisessapäässä Tamperetta. 

Tänä viikonloppuna kutsuukin sitten ensimmäiset yliopistoluennot. Niin, opiskelen töiden ohella kasvatustieteitä avoimessa yliopistossa. Opiskelut liittyvät työhöni, olenhan kouluttaja. Pääasiassa homma on verkko-opiskelua, mutta muutama luento mahtuu joukkoon. Näiden opintojen parissa vierähtääkin sitten seuraava vuosi. Odotan sitä ihan mielenkiinnolla, saa nähdä miten minulta yliopisto sujuu.

Muutoin alan pikkuhiljaa virkoamaan kaamoksesta. Lempivuodenaikani on syksy, mutta kevät on hyvä kakkonen. Rakastan sitä hetkeä kun tajuan päivän pidentyneen, kun huomaan auringon jälleen lämmittävän ja kun kevät alkaa osoittaa merkkejään. Helmikuussa yleensä huomaan kunnolla, miten päivä onkaan jo pidentynyt. Kevät, tule jo!