Maanantai on kuvioissa ja hieno viikonloppu takana. Meillä oli perjantaina pöytä Astorissa, ja oli kyllä hyvä kokemus. Palvelu ystävällistä ja ruoka tosi hyvää. Annoksetkin sopivan kokoisia. Mennään ihan varmasti toisenkin kerran, en voi kuin suositella lämpimästi. Astorista siirryttiin Bub kaksiin kasvoihin "nauttimaan" maailman pahinta lonkeroa, Helsinkiläinen lonkero -nimellä kulkevaa myrkkyä. Bubi oli super täysi, ja lonkero järkkyä, joten siirryttiin ihan perinteiselle Bub K:hon. K:ssa tuli poikkeamaan ystävämme A. En ole häntä nähnytkään sitten jonkun Bella Morten tai Lumouksen.... Liian kauan aikaa sitten. Lopulta mentiin bussilla kotio.
Lauantaina oli vähän päänsärkyä, mutta muuten ok olo. Iltapäivästä käytiin hakemassa meidän sormukset. Muutoin viihdyin Midsomerin Murhien parissa ihan kotosalla, sunnuntai meni vähän samoissa merkeissä.
Häiden ajankohtakin alkaa valjeta. Tarkkaa päivää ei ole, mutta ensi talvena kuitenkin. Ihan siksi, että mun porukat tekee töitä kesällä. Paikka: Tampere. Varaillaan jokin kiva ravintola tarkoitusta varten, jossa ihan siis aterioidaan. Maistraattihommat ovat sitten erikseen. Jatkoja saatetaan ajatella sitten jossain keskustan hotellin tuntumassa nuorison kesken. Kutsuttuina lähinnä siis Puolison perhe ja oma perheeni, sisältäen sisarusten kumppanit. Häiden juhlintaa, mutta pienessä kaavassa ja ei ees niin perinteisesti.
Haluan kuitenkin vähän panostaa, joten jokunen kilo on aikeissa kadottaa (morsiusdieetti here I come?) ja tukkaani tosiaan kasvatellaan. Mutta tässäkin taas maltilla, ei mitään mekkotavotteita (enhän edes aio pukeutua valkoiseen) vaan siivoan ruokavaliotani lähemmäs clean eating -periaatteita. Ei se määrä vaan se laatu. Saan syödä just niin paljon kun haluan, kunhan se on oikeanlaista evästä. Joo aloittelin jokunen viikko sitten, mutta muutin systeemiä nyt vähän. Ei oikein sovi mulle enää noi "syö x määrä kaloria tai 100 g prodea 50 hiilaria " -ohjeet, kun nälkä tulee jo rajoittamisen ajattelustakin. Tuntuu että vaikka halua olisi, niin keho ja mieli heittää vastaan ihan heti kun ajattelenkin että jotain pitää rajoittaa. Ehkä on aika sitten vaihtaa systeemiä.
Tukka nyt onneksi kasvaa yrittämättäkin, on yllättävän pitkä jo.. Värjäilin sen sunnuntaina ruskeaksi, ja nyt saa puljailu loppua. Saa kasvaa rauhassa ja parempi kuntoiseksi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rakkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rakkaus. Näytä kaikki tekstit
maanantai 14. maaliskuuta 2016
maanantai 7. maaliskuuta 2016
White wedding
Johan oli viikko. Vastaavana olo oli aika kiireistä, kun kontoilla oli kuitenkin kaksi liikettä. Jatkuva whatsapp-seuraaminen, siisteydestä huolehtiminen, raha-asiat, työvuoro-asiat... ja en ehtinytkään ees vilkuilla mitään tulostavoitelappuja tms. Mutta opettavainen viikko, ja oli mukavaa vaihtelua olla Hervannassa taas. On niin sääli, että sieltä on niin perse työmatka iltavuoroista. Muuten oisin ennemmin siellä. Sillä musta vähän tuntuu, että Pirkkalan vastaava ei oikeen perusta musta. Se on mukava koska sen täytyy, ja Aluepäällikkö taas taitaa pitää, joten minkäs tekee. Syksyllä aukeaa uusi paikka, jonne hain vastaavaksi. En usko että nappaa, kiinnostuneita on muitakin, mutta ehkä se sekoittaa pakkaa vähän. Ja Pirkkalassa on ihan tarpeeksi mukavaa, että haluan olla ennemmin siellä.
Niin ja ne kihlat. Ensi viikonloppuna mennään Puolison kanssa syömään. Juhlistetaan vähän molempia, kihlausta sekä meidän 10 vuotista seurustelua. Lauantaina päästään viimein ostamaan sormukset. Niin, ne uupuvat yhä. Tiedetään jo millai ostetaan, mutta ei olla vaan ehitty. Kuten mainitsin, mun viimeviikko oli niin kiireinen, ettei mitään toivoa ehtiä ees ruokakauppaan, saati muualle. Puolisolla alkaa keskiviikkona talviloma, mutta ei jaksa mun töiden jälkeen juosta kiireellä, jos lauantaina on varsin hyvä vapaapäivä siihen. Häät? No jonkinlaiset joo. Luultavasti käydään maistraatissa keskenämme ennen asunnon ostoa, mutta järjestetään jotain pientä perheelle ja ihan ydin-lähipiirille. Sen ajankohta on noin vuoden päästä kesällä, jos kaikki rahansäästö ja asunnon osto menee niin kuin ollaan ajateltu. Mutta mullahan ei ole aikomustakaan pistää montaa tonnia yhteen iltaan, eikä mitään halua olla "päivän keskipiste ja prinsessa, the bridezilla", joten kun sanon että "jotain pientä" niin se tarkoittaa sitä. Juttu on äidilleni tärkeä, joten jotain haluan kuitenkin järjestää. Ja valtavasta välimatkasta johtuen, meidän perheemme ei ole koskaan tavanneet toisiaan. Voisi kai olla aika. Ajankohta on väkisinkin sitten asunnon oston jälkeen, ihan äitini terveydenkin vuoksi. Kemoterapia on vienyt sen sairaalaan saakka. Toipuminen vie hyvinkin sen vuoden.
Mutta silti pienenpieniä häitä silmälläpitäen, aukaisin rastat ja tuumin, että nyt jatkuu tukankasvatus. En halua olla rastamorsian. Puoliso tykkää pitkätukkaisista, joten pienenä lahjana sille. Tukkahan toki kasvaa rastallakin, mutta ilman takkua se on parempikuntoinen. Toisekseen, takut tuntui aiheuttavan mulle niskaan ja hiusrajaan jotain mystistä ihottumaa. Joten tukka auki, ja nyt saa pysyäkin. Takut on kivat, mutta toisten sellaiset. Itsestä tuntui ne päässä että aina jotenkin vähän epäsiisti, ja just sellai "yritän olla nuori käyttämällä nuorten juttuja" vielä aikuisena naisena. Ei musta saa tekemälläkään sitä 20+ söpöä hippityttöä, kun en oo yhtään sen tyyppinen, tai sen ikäinenkään.
Niin ja ne kihlat. Ensi viikonloppuna mennään Puolison kanssa syömään. Juhlistetaan vähän molempia, kihlausta sekä meidän 10 vuotista seurustelua. Lauantaina päästään viimein ostamaan sormukset. Niin, ne uupuvat yhä. Tiedetään jo millai ostetaan, mutta ei olla vaan ehitty. Kuten mainitsin, mun viimeviikko oli niin kiireinen, ettei mitään toivoa ehtiä ees ruokakauppaan, saati muualle. Puolisolla alkaa keskiviikkona talviloma, mutta ei jaksa mun töiden jälkeen juosta kiireellä, jos lauantaina on varsin hyvä vapaapäivä siihen. Häät? No jonkinlaiset joo. Luultavasti käydään maistraatissa keskenämme ennen asunnon ostoa, mutta järjestetään jotain pientä perheelle ja ihan ydin-lähipiirille. Sen ajankohta on noin vuoden päästä kesällä, jos kaikki rahansäästö ja asunnon osto menee niin kuin ollaan ajateltu. Mutta mullahan ei ole aikomustakaan pistää montaa tonnia yhteen iltaan, eikä mitään halua olla "päivän keskipiste ja prinsessa, the bridezilla", joten kun sanon että "jotain pientä" niin se tarkoittaa sitä. Juttu on äidilleni tärkeä, joten jotain haluan kuitenkin järjestää. Ja valtavasta välimatkasta johtuen, meidän perheemme ei ole koskaan tavanneet toisiaan. Voisi kai olla aika. Ajankohta on väkisinkin sitten asunnon oston jälkeen, ihan äitini terveydenkin vuoksi. Kemoterapia on vienyt sen sairaalaan saakka. Toipuminen vie hyvinkin sen vuoden.
Mutta silti pienenpieniä häitä silmälläpitäen, aukaisin rastat ja tuumin, että nyt jatkuu tukankasvatus. En halua olla rastamorsian. Puoliso tykkää pitkätukkaisista, joten pienenä lahjana sille. Tukkahan toki kasvaa rastallakin, mutta ilman takkua se on parempikuntoinen. Toisekseen, takut tuntui aiheuttavan mulle niskaan ja hiusrajaan jotain mystistä ihottumaa. Joten tukka auki, ja nyt saa pysyäkin. Takut on kivat, mutta toisten sellaiset. Itsestä tuntui ne päässä että aina jotenkin vähän epäsiisti, ja just sellai "yritän olla nuori käyttämällä nuorten juttuja" vielä aikuisena naisena. Ei musta saa tekemälläkään sitä 20+ söpöä hippityttöä, kun en oo yhtään sen tyyppinen, tai sen ikäinenkään.
maanantai 29. helmikuuta 2016
Take me to Church
Oho, pari viikkoa taas humahtanut eteenpäin.
Firman juhlat oli ja meni, ja varsin mukavastihan ne menikin. Oli kivaa. Vähän oli seuraavana aamuna hedaria, mutta sangen hyvin män, en tuhlannut ees hirveetä omaisuutta eurojakaan.
Tällä viikolla toimin Hervannan vastaavana, kun varsinainen vastaava on lomalla. Hänellä ei ole nimettyä varavastaavaa, joten nyt se olen tän viikon sitten minä. Hui, hirrrveeeesti juttuja mitä pitää osata, tehdä ja muistaa. Niin ja muistaa kysyäkin. Voi kollegaparat, vähän joudun pommittaa kysymyksillä....
Muutoin kaikki on kuten ennenkin. Ei uutta auringon alla. Siksi kai en ole jaksanut oikeen päivittääkkään. Paitsi nyt. Sillä karkauspäivän kunniaksi tempaisin, ja kosin Puolisoa. Ja nyt ollaan sitten kihloissa, jäi hamekankaat saamati <3. Sormukset ovat vasta ostoslistalla, ja edes perheille ei olla kerrottu vielä. Pitänee kai soitella. Häät? No idea when. Johan meillä kesti 10 vuotta päästä kihloihinkin, joten mikäs kiire tässä. Olenhan jo yhdessä elämäni rakkauden kanssa, joten häitä nyt joutaa vielä odottelemaan.
Firman juhlat oli ja meni, ja varsin mukavastihan ne menikin. Oli kivaa. Vähän oli seuraavana aamuna hedaria, mutta sangen hyvin män, en tuhlannut ees hirveetä omaisuutta eurojakaan.
Tällä viikolla toimin Hervannan vastaavana, kun varsinainen vastaava on lomalla. Hänellä ei ole nimettyä varavastaavaa, joten nyt se olen tän viikon sitten minä. Hui, hirrrveeeesti juttuja mitä pitää osata, tehdä ja muistaa. Niin ja muistaa kysyäkin. Voi kollegaparat, vähän joudun pommittaa kysymyksillä....
Muutoin kaikki on kuten ennenkin. Ei uutta auringon alla. Siksi kai en ole jaksanut oikeen päivittääkkään. Paitsi nyt. Sillä karkauspäivän kunniaksi tempaisin, ja kosin Puolisoa. Ja nyt ollaan sitten kihloissa, jäi hamekankaat saamati <3. Sormukset ovat vasta ostoslistalla, ja edes perheille ei olla kerrottu vielä. Pitänee kai soitella. Häät? No idea when. Johan meillä kesti 10 vuotta päästä kihloihinkin, joten mikäs kiire tässä. Olenhan jo yhdessä elämäni rakkauden kanssa, joten häitä nyt joutaa vielä odottelemaan.
maanantai 6. heinäkuuta 2015
Krieg im Paradies
Lumouksesta selvitty ja nyt on iskenyt Lumouksen jälkeinen masennus. Joo, oli kovin kivaa. Se, että kiva on ohi, se ei ole enää niin mukavaa.
Perjantai oli työpäivä, joten en päässyt torstain aloittajaisiin. Ei se mitään, sillä kaverit tuli kaikki vasta pe-la -akselille. Perjantaina säntäsin töistä kotio vastaanottamaan Ystävää Imatralta, joka yöpyi meillä lumouksen ajan, ja lähti eilen. Valmistauduttiin yhdessä, ja aikataulujen vähän venyessä suunnattiin suoraa Klubille, eikä ehditty Dogsin etkoille.
Klubilla oli jo ystäviä hyvissä ajoin, päädyin viettämään iltaa aika tehokkaasti erään Lapualaisen ystävän seurueessa. Tutustuin mieheen pari lumousta takaperin, ja ystävyys on säilynyt ja vahvistunut tässä pikkuhiljaa. Meillä on aika paljon yhteistä, parisuhteitamme myöten, tuli purettua sydäntä ja löydettyä ystävästä vertaistukea ja ymmärrystä. Niin ja juotua ihan riittävästi. Sain kuulla koko lauantain siitä, että miten olin niiiiin kännissä. Kiitos muistutuksesta, itsehän tätä faktaa en olisikaan tajunnut. Tosi ystävät eivät muistuttele asiasta joka käänteessä, ainoat jotka eivät aiheesta huomauttaneet oli about juuri yövieraani ja Lapualainen ystäväni, muut muistuttelivat aiheesta joko suoraan minulle, tai sitten joku toinen kertoi "Niin se sanoi, että olit loppuillasta ihan kunnolla ottaneen näköinen.." Nojee, ette sitten kuvaa vittu ottaneet todisteeksi? Ihan pilkkuun asti ei kuitenkaan oltu, Ystävä saatteli minut ja yövieraani taksitolpalle, josta kotio unille.
Jollain ihmeen kaupalla selvisin kännistäni lähinnä janolla ja päänsäryllä, ja päästiin pyörähtämään Dark Market -tapahtumassa Vapriikilla. Mukaan tarttui paita, kaulakoru ja sormus, mutta suurin osa roippeista oli ihan jäätävän hintasia, joten en sitten shoppaillut sieluni kyllyydestä. Marketilta lähdettiin laukontorille, sillä luvassa oli piknikki Viikinsaaressa. Ilma oli mitä mainioin, ja viikinsaaren pikniköinti karkoitti viimeisenkin kankkusen. Viikinsaarelta kotio, iltaa valmistautumaan.
Koska perjantaina kiskoin niin hyvät suojakännit, en tullut humalaan sitten millään enää lauantaina. Ei auttanut jallut eikä minttushotit, mutta sinänsä hyvä. Pysyi tolkku ja järki, enkä nolannut itseäni ihan niin totaalisesti. Päädyin jälleen Lapuan ystävän seuraan, katseltiin Das Ich:n keikka - oli muuten loistava - ja jatkettiin jutustelua siitä mihin jäätiin perjantaina. Aika meni ihan siivillä, pilkun tullessa kumpikin katsoi kelloa että mitä helvettiä se pilkku näin aikaisin tulee! Että ei kello millään voi olla niin paljoa. Mutta olihan se, jatkoehdotustakin tuli, mutta olin luovuttanut kotiavaimeni yöviraalleni, joten taksijonoon ja kotiin. Koska yövieraanikin oli lähtenyt aiemmin, en olisi millään voinut päätyä kotio aamutunteina. Hengasin pääsääntöisesti Yövieraani ja Lapualaisen herraystäväni kanssa. Yövieras ei edes ole mulle kovin läheinen kaveri, ja jotenkin jäätiin vähän etäisiksi, mutta jälkimmäisestä tyypistä tuli juuri sellainen - hyvä ja läheinen ystävä. Ja jos viikonlopusta jotain kaipaan, on hänen seuraansa.
Niin, Puolisohan ei tänä vuonna osallistunut. Kuten tavallista, sillä oli päivystys. Joka hiton vuosi se päivystää Lumouksen. Viimevuonna sai vahdettua, mutta nyt se on juuri hiljattain vaihtanut päivystyksiä erään toisen menon vuoksi, ei voinut millään kysyä asiaa taas. Tavallaan harmi ja tavallaan hyvä. Teki minulle ihan hyvää bilettää itsekseni, vähän etäisyyttä kaikkeen. En oikein itsekään tiedä, että olenko Avovaimo, asunko rakastettuni kanssa ja olen vakaassa parisuhteessa, vai olenko kämppis, asunko parhaan ystäväni kanssa samassa taloudessa, suhteessa, jonka intohimoprosentti vastaa juurikin about ystäviä ja kämppiksiä. Pitäisi kai ottaa joskus asia puheeksi Puolison kanssa, eikä paeta asiaa yöelämään tai elokuvien ja sarjojen fiktiomaailmaan.
Perjantai oli työpäivä, joten en päässyt torstain aloittajaisiin. Ei se mitään, sillä kaverit tuli kaikki vasta pe-la -akselille. Perjantaina säntäsin töistä kotio vastaanottamaan Ystävää Imatralta, joka yöpyi meillä lumouksen ajan, ja lähti eilen. Valmistauduttiin yhdessä, ja aikataulujen vähän venyessä suunnattiin suoraa Klubille, eikä ehditty Dogsin etkoille.
Klubilla oli jo ystäviä hyvissä ajoin, päädyin viettämään iltaa aika tehokkaasti erään Lapualaisen ystävän seurueessa. Tutustuin mieheen pari lumousta takaperin, ja ystävyys on säilynyt ja vahvistunut tässä pikkuhiljaa. Meillä on aika paljon yhteistä, parisuhteitamme myöten, tuli purettua sydäntä ja löydettyä ystävästä vertaistukea ja ymmärrystä. Niin ja juotua ihan riittävästi. Sain kuulla koko lauantain siitä, että miten olin niiiiin kännissä. Kiitos muistutuksesta, itsehän tätä faktaa en olisikaan tajunnut. Tosi ystävät eivät muistuttele asiasta joka käänteessä, ainoat jotka eivät aiheesta huomauttaneet oli about juuri yövieraani ja Lapualainen ystäväni, muut muistuttelivat aiheesta joko suoraan minulle, tai sitten joku toinen kertoi "Niin se sanoi, että olit loppuillasta ihan kunnolla ottaneen näköinen.." Nojee, ette sitten kuvaa vittu ottaneet todisteeksi? Ihan pilkkuun asti ei kuitenkaan oltu, Ystävä saatteli minut ja yövieraani taksitolpalle, josta kotio unille.
Jollain ihmeen kaupalla selvisin kännistäni lähinnä janolla ja päänsäryllä, ja päästiin pyörähtämään Dark Market -tapahtumassa Vapriikilla. Mukaan tarttui paita, kaulakoru ja sormus, mutta suurin osa roippeista oli ihan jäätävän hintasia, joten en sitten shoppaillut sieluni kyllyydestä. Marketilta lähdettiin laukontorille, sillä luvassa oli piknikki Viikinsaaressa. Ilma oli mitä mainioin, ja viikinsaaren pikniköinti karkoitti viimeisenkin kankkusen. Viikinsaarelta kotio, iltaa valmistautumaan.
Koska perjantaina kiskoin niin hyvät suojakännit, en tullut humalaan sitten millään enää lauantaina. Ei auttanut jallut eikä minttushotit, mutta sinänsä hyvä. Pysyi tolkku ja järki, enkä nolannut itseäni ihan niin totaalisesti. Päädyin jälleen Lapuan ystävän seuraan, katseltiin Das Ich:n keikka - oli muuten loistava - ja jatkettiin jutustelua siitä mihin jäätiin perjantaina. Aika meni ihan siivillä, pilkun tullessa kumpikin katsoi kelloa että mitä helvettiä se pilkku näin aikaisin tulee! Että ei kello millään voi olla niin paljoa. Mutta olihan se, jatkoehdotustakin tuli, mutta olin luovuttanut kotiavaimeni yöviraalleni, joten taksijonoon ja kotiin. Koska yövieraanikin oli lähtenyt aiemmin, en olisi millään voinut päätyä kotio aamutunteina. Hengasin pääsääntöisesti Yövieraani ja Lapualaisen herraystäväni kanssa. Yövieras ei edes ole mulle kovin läheinen kaveri, ja jotenkin jäätiin vähän etäisiksi, mutta jälkimmäisestä tyypistä tuli juuri sellainen - hyvä ja läheinen ystävä. Ja jos viikonlopusta jotain kaipaan, on hänen seuraansa.
Niin, Puolisohan ei tänä vuonna osallistunut. Kuten tavallista, sillä oli päivystys. Joka hiton vuosi se päivystää Lumouksen. Viimevuonna sai vahdettua, mutta nyt se on juuri hiljattain vaihtanut päivystyksiä erään toisen menon vuoksi, ei voinut millään kysyä asiaa taas. Tavallaan harmi ja tavallaan hyvä. Teki minulle ihan hyvää bilettää itsekseni, vähän etäisyyttä kaikkeen. En oikein itsekään tiedä, että olenko Avovaimo, asunko rakastettuni kanssa ja olen vakaassa parisuhteessa, vai olenko kämppis, asunko parhaan ystäväni kanssa samassa taloudessa, suhteessa, jonka intohimoprosentti vastaa juurikin about ystäviä ja kämppiksiä. Pitäisi kai ottaa joskus asia puheeksi Puolison kanssa, eikä paeta asiaa yöelämään tai elokuvien ja sarjojen fiktiomaailmaan.
tiistai 28. huhtikuuta 2015
Six feet under
Vappuviikko on alkanut, ja iloitsen siitä, että se on vajaa viikko. Itselläni on perjantain pyhän lisäksi tiistai vapaa, olenhan lauantaina kuitenkin töissä. Mutta mukavan pätkittäistä, maksimissaan pari päivää töitä putkeen.
Näillä näkymin mennään kaverin luo Hervantaan vappuna, tyyppi muutti takaisin Tampereelle pohjoisessa asuttuaan noin vuoden. Tyyppi on mukava, iloinen ja hauskaa seuraa, mutta sen musamaku.... Se on räppi-ihmisiä henkeen ja vereen. En tiedä miten kestän kokonaisen illan sen kämpillä kun sen musamaku on vaan niin perseestä. Pitää kai kiskoa alkoholia niin että musa haittaisi vähän vähemmän.
Joku sanoisi, että hyi hitto kun oot rajoittunut. Että eikö nyt vähän voi antaa periksi, ei kai se niin iso juttu ole. No olenhan minä yrittänyt. Monet iloiset illat olen yrittänyt olla välittämättä musiikista. On vain pari genreä, joita en vain voi sietää ilman suurta vitutusta. Räppi ja listahitit. Paskaa musiikkia ei voi vain "ignorata". Vaikka miten yritän olla välittämättä, en voi sille mitään että haluan räjäyttää sen soittovehkeen. Saan lähinnä hedaria jos musiikki on jatkuvasti ihan täyttä paskaa. Tiedän kyllä, että Tyypin tunteet mun musaa kohtaan ovat varmaan aika vastaavat. Sen into räppiä kohtaan on sen verran aitoa, olen huomannut tyypin ilmeet kun itse hehkutan vaikka Turmion Kätilöitä. Ei sille vaan voi mitään, en pysty opettelemaan tykkäämään jostain mistä en pidä. Räppi on paskaa vaikka miten kuuntelet. Listahitit todistaa sen. Listasoitot raikaa radiosta 10 kertaa työpäivän aikana, ja se vitun Tykkään susta niin että halkeen on just niin paskaa että halkeen vielä sadannella kuuntelullakin. Puoliso on mukavan sietokykyinen. Kohtelias. Sen musamaku liippaa omaani, mutta ei se saa hedaria ja vitutusta paskasta musasta.
Tämä saikin mut miettimään sitä kuvitteellista tilannetta että millaisen tyypin kanssa en ikänä voisi olla yhdessä. Musiikkimaku on mulle aika iso asia. Jos pitäisi jakaa elämää ja arkea jonkun kanssa, pitäisi olla edes vähän yhtenevät musiikkimaut. Ei tarvi rakastaa samoja bändejä, mutta esim. Rap, Hiphop, rnb, poppi.. En voisi olla tyypin kanssa joka haluaa sellasta paskaa kuunnella. Eikä se ikänä varmasti voisi olla naisen kanssa jonka musamaku on näin raskas. Toisaalta, olisi yhtä ahdistavaa jos toisen musamaku olisi niin rajoittunut, että ei voi baarissa käydä sen takia, kun musa on paskaa. Joo en käy Fat Ladyssa just siksi, että musa on paskaa ja tupa täynä teinejä, mutta esim. Aussie Bar oli hauska paikka huonosta musasta huolimatta.
Toinen asia minkä en uskoisi toimivan, olisi absoluuttinen urheiluhulluus, oli kyse sitten itse kuntoilemalla tai telkkaria tuijottamalla, ei se toimisi. Käyn kyllä salilla, mutta nautin siitä, että voin käydä toisen kanssa oluella tai burgerilla. Jos sen sijaan toinen osapuoli vetää jatkuvasti rahkaa ja parsaa ja hokee että alkoholi tappaa gainssit niin ei vittu. Siitä huolimatta että olen salikissa, en kestäisi jos toinen olisi salikolli. Ja tämä havainto oli mulle aikas iso yllätys. Telkkari ei ole sen parempi vaihtoehto, haluan töllöttimen itselleni ilman urheilurajoituksia. On parasta, että Puoliso ei ole innostunut mistään urheilulajista edes telkkarissa. Sitäpaitsi, mun horror image miehestä on sellainen karjala-lippispäinen sm-liigafani jonka ykkösrakkaus on aina auto, ja lempiruoka olut ja makkara. Musiikkina mitä radiosta nyt tulee, tai vielä pahempaa, suomiräp. Tähän vielä yhdistettynä "elämäm koulu" tai joku amiksen autopuoli, niin pahin painajainen miehestä on valmis. (Tiedän, itse edustan ihan varmana jonkun pahinta painajaista naisena... And I'm loving it!)
Jumalattarelle kiitos että mulla on Puoliso. Mun oma pelinörtti, jonka kanssa voi aina uppoutua fantasiamaailmaan joko sarjan, leffan tai pelin muodossa. Tyyppi joka antaa mun olla mitä olen, joka aina ymmärtää mun häiriintynyttä huumoriani tai raskasta musamakuani. Mies joka luukuttaa Turmion Kätilöitä mun kanssa. Jaan mieheni mielellään pelin kanssa, voinpahan lukea rauhassa mangaa tai kirjaa. Puoliso yllättää minut juuri oikeilla tavoilla, siivotulla kodilla, suklaalevyllä tai leffalipuilla. Onneksi meillä menee niin hyvin, Puoliso on tehnyt musta aika helvetin ronkelin miesten suhteen :D
Näillä näkymin mennään kaverin luo Hervantaan vappuna, tyyppi muutti takaisin Tampereelle pohjoisessa asuttuaan noin vuoden. Tyyppi on mukava, iloinen ja hauskaa seuraa, mutta sen musamaku.... Se on räppi-ihmisiä henkeen ja vereen. En tiedä miten kestän kokonaisen illan sen kämpillä kun sen musamaku on vaan niin perseestä. Pitää kai kiskoa alkoholia niin että musa haittaisi vähän vähemmän.
Joku sanoisi, että hyi hitto kun oot rajoittunut. Että eikö nyt vähän voi antaa periksi, ei kai se niin iso juttu ole. No olenhan minä yrittänyt. Monet iloiset illat olen yrittänyt olla välittämättä musiikista. On vain pari genreä, joita en vain voi sietää ilman suurta vitutusta. Räppi ja listahitit. Paskaa musiikkia ei voi vain "ignorata". Vaikka miten yritän olla välittämättä, en voi sille mitään että haluan räjäyttää sen soittovehkeen. Saan lähinnä hedaria jos musiikki on jatkuvasti ihan täyttä paskaa. Tiedän kyllä, että Tyypin tunteet mun musaa kohtaan ovat varmaan aika vastaavat. Sen into räppiä kohtaan on sen verran aitoa, olen huomannut tyypin ilmeet kun itse hehkutan vaikka Turmion Kätilöitä. Ei sille vaan voi mitään, en pysty opettelemaan tykkäämään jostain mistä en pidä. Räppi on paskaa vaikka miten kuuntelet. Listahitit todistaa sen. Listasoitot raikaa radiosta 10 kertaa työpäivän aikana, ja se vitun Tykkään susta niin että halkeen on just niin paskaa että halkeen vielä sadannella kuuntelullakin. Puoliso on mukavan sietokykyinen. Kohtelias. Sen musamaku liippaa omaani, mutta ei se saa hedaria ja vitutusta paskasta musasta.
Tämä saikin mut miettimään sitä kuvitteellista tilannetta että millaisen tyypin kanssa en ikänä voisi olla yhdessä. Musiikkimaku on mulle aika iso asia. Jos pitäisi jakaa elämää ja arkea jonkun kanssa, pitäisi olla edes vähän yhtenevät musiikkimaut. Ei tarvi rakastaa samoja bändejä, mutta esim. Rap, Hiphop, rnb, poppi.. En voisi olla tyypin kanssa joka haluaa sellasta paskaa kuunnella. Eikä se ikänä varmasti voisi olla naisen kanssa jonka musamaku on näin raskas. Toisaalta, olisi yhtä ahdistavaa jos toisen musamaku olisi niin rajoittunut, että ei voi baarissa käydä sen takia, kun musa on paskaa. Joo en käy Fat Ladyssa just siksi, että musa on paskaa ja tupa täynä teinejä, mutta esim. Aussie Bar oli hauska paikka huonosta musasta huolimatta.
Toinen asia minkä en uskoisi toimivan, olisi absoluuttinen urheiluhulluus, oli kyse sitten itse kuntoilemalla tai telkkaria tuijottamalla, ei se toimisi. Käyn kyllä salilla, mutta nautin siitä, että voin käydä toisen kanssa oluella tai burgerilla. Jos sen sijaan toinen osapuoli vetää jatkuvasti rahkaa ja parsaa ja hokee että alkoholi tappaa gainssit niin ei vittu. Siitä huolimatta että olen salikissa, en kestäisi jos toinen olisi salikolli. Ja tämä havainto oli mulle aikas iso yllätys. Telkkari ei ole sen parempi vaihtoehto, haluan töllöttimen itselleni ilman urheilurajoituksia. On parasta, että Puoliso ei ole innostunut mistään urheilulajista edes telkkarissa. Sitäpaitsi, mun horror image miehestä on sellainen karjala-lippispäinen sm-liigafani jonka ykkösrakkaus on aina auto, ja lempiruoka olut ja makkara. Musiikkina mitä radiosta nyt tulee, tai vielä pahempaa, suomiräp. Tähän vielä yhdistettynä "elämäm koulu" tai joku amiksen autopuoli, niin pahin painajainen miehestä on valmis. (Tiedän, itse edustan ihan varmana jonkun pahinta painajaista naisena... And I'm loving it!)
Jumalattarelle kiitos että mulla on Puoliso. Mun oma pelinörtti, jonka kanssa voi aina uppoutua fantasiamaailmaan joko sarjan, leffan tai pelin muodossa. Tyyppi joka antaa mun olla mitä olen, joka aina ymmärtää mun häiriintynyttä huumoriani tai raskasta musamakuani. Mies joka luukuttaa Turmion Kätilöitä mun kanssa. Jaan mieheni mielellään pelin kanssa, voinpahan lukea rauhassa mangaa tai kirjaa. Puoliso yllättää minut juuri oikeilla tavoilla, siivotulla kodilla, suklaalevyllä tai leffalipuilla. Onneksi meillä menee niin hyvin, Puoliso on tehnyt musta aika helvetin ronkelin miesten suhteen :D
maanantai 23. maaliskuuta 2015
Miss Impossible
Rakkaus. Näin 9 vuoden parisuhteen aikana olen huomannut, että rakkaus on pieniä tekoja. Pieniä, arkisia juttuja. Ravintola-illalliset, lahjat ynnä muut ovat mukavia, mutta mikään ei kerro "rakastan sinua" enemmän, kuin arjen pienet sanat ja jutut.
Se tunne (mä muuten vihaan tota aloitusta...) kun päivä on ollut ihan perseestä. Töissä meni myöhään, ulkona on kylmä ja missasit bussin. Nakotat räntätihkussa kipuisena iäisyyden odottamassa yliruuhkaista bussia, koitat olla valittamatta puhelimessa toiselle. Tiedät kodin kunnon, jääkaapin sisällön ja sen, että pitää ainakin tiskata ja tehdä ruokaa vielä ennen lepohetkeä. Ja toinen onkin tiskannut, siistinyt kissanhiekat ja käynyt kaupassa. Kaapissa odottaa suklaalevy. Huono tuuleni haihtui sen sileän tien, eikä kipeällä alavatsallani (se aika kuusta on ihan saatanasta) ole enää niin väliä, kipu onkin ihan siedettävää. Mikään ravintolasetti, lahja tai lemmenloma ei voi voittaa näitä arjen pieniä iloja. Mikään ei voita sitä, kun toinen on vain siinä ja halaa. Jakaa arjen ilot ja surut. En tarvitse siirappia tai hunajaa, nämä pienet jutut merkitsevät niin paljon enemmän! Näinä päivinä tulee sellainen olo, että toinen todella rakastaa. Olen älyttömän onnekas nainen.
Käytiin eilen katsomassa Kummipoikaa. Niin pieni! Edes kuvista ei voi päätellä, että miten pieni uusi tuttavuutemme onkaan! Kaveri tuijotteli meitä hieman epäileväisenä, aivan kun olisi koittanut selvittää että ollaankohan me tutustumisen arvoisia tyyppejä. Pitelin ensimmäistä kertaa sitten Pikkuveljen vauvaiän (minulla ikää tuolloin 5 v, veli on nykyään 27 :D ) sylissäni Vauvaa. Pelkäsin että rikon sen. Pojalla on isänsä silmät ja tukka. Meistä saattoi tulla kavereita. Pitää ensikerralla viedä Kummipojalle jotain lahjaksi. Mutta tuliko mulle vauvakuume? Ei. Tämä kummihomma on ihan loisto, näen pienen ihmisen kehityksen ja kasvun. Voin hemmotella pientä Kummikaveria lahjoilla ja hääräämällä sen kanssa (jahka nyt vähän kasvaa..), mutta 24/7 velvollisuus ei ole minun. Mutta jos voin jotenkin auttaa Ystäviä vauva-arjessaan, sen mielelläni teen. Puuttuva äitiysgeeni ei kuitenkaan putkahtanut esiin, ja rikkinäisen jätättävä biologinen kelloni on yhä hyvin vaiteliaan hiljaa.
Se tunne (mä muuten vihaan tota aloitusta...) kun päivä on ollut ihan perseestä. Töissä meni myöhään, ulkona on kylmä ja missasit bussin. Nakotat räntätihkussa kipuisena iäisyyden odottamassa yliruuhkaista bussia, koitat olla valittamatta puhelimessa toiselle. Tiedät kodin kunnon, jääkaapin sisällön ja sen, että pitää ainakin tiskata ja tehdä ruokaa vielä ennen lepohetkeä. Ja toinen onkin tiskannut, siistinyt kissanhiekat ja käynyt kaupassa. Kaapissa odottaa suklaalevy. Huono tuuleni haihtui sen sileän tien, eikä kipeällä alavatsallani (se aika kuusta on ihan saatanasta) ole enää niin väliä, kipu onkin ihan siedettävää. Mikään ravintolasetti, lahja tai lemmenloma ei voi voittaa näitä arjen pieniä iloja. Mikään ei voita sitä, kun toinen on vain siinä ja halaa. Jakaa arjen ilot ja surut. En tarvitse siirappia tai hunajaa, nämä pienet jutut merkitsevät niin paljon enemmän! Näinä päivinä tulee sellainen olo, että toinen todella rakastaa. Olen älyttömän onnekas nainen.
Käytiin eilen katsomassa Kummipoikaa. Niin pieni! Edes kuvista ei voi päätellä, että miten pieni uusi tuttavuutemme onkaan! Kaveri tuijotteli meitä hieman epäileväisenä, aivan kun olisi koittanut selvittää että ollaankohan me tutustumisen arvoisia tyyppejä. Pitelin ensimmäistä kertaa sitten Pikkuveljen vauvaiän (minulla ikää tuolloin 5 v, veli on nykyään 27 :D ) sylissäni Vauvaa. Pelkäsin että rikon sen. Pojalla on isänsä silmät ja tukka. Meistä saattoi tulla kavereita. Pitää ensikerralla viedä Kummipojalle jotain lahjaksi. Mutta tuliko mulle vauvakuume? Ei. Tämä kummihomma on ihan loisto, näen pienen ihmisen kehityksen ja kasvun. Voin hemmotella pientä Kummikaveria lahjoilla ja hääräämällä sen kanssa (jahka nyt vähän kasvaa..), mutta 24/7 velvollisuus ei ole minun. Mutta jos voin jotenkin auttaa Ystäviä vauva-arjessaan, sen mielelläni teen. Puuttuva äitiysgeeni ei kuitenkaan putkahtanut esiin, ja rikkinäisen jätättävä biologinen kelloni on yhä hyvin vaiteliaan hiljaa.
torstai 19. maaliskuuta 2015
Romantiikkaa
Eilettäin oli vuosipäivä. Minä ja Puoliso 9 vuotta yhteistä taipaletta. Johtuen vuosipäivästä, tää postaus on aika imelä, joten jätä lukematta jos lässytykseni saa hampaittesi paikat sulamaan ;)
Edeltävänä iltana oli nähtävissä näin etelässäkin revontulia, jumituin parvekkeelle tuijottamaan taivaalle ihan lumoutuneena, revontulet ovat jotain niin kaunista. Onhan minun toinen nimenikin Aurora ;). Hauskaa asiassa oli se, että edellisen (ja ensimmäisen) kerran kun näin revontulia, se oli sinä iltana kun meistä tuli virallisesti pari. Oltiin Jyväskylässä eräässä opiskelijakokoontumisessa, jossa sitten oltiin ensimmäisen kerran pariskuntana, ja siellä oli sinä iltana komeat revontulet. Nyt sitten vuosipäivänä näkyi jälleen revontulia, jotenkin sattumassa on mielestäni jotain niin maagista.
Osa lukijoista tietääkin mun ja Puolison "tarinan", mutta osa ei, joten voisin sen tässä hyvin kertoakin. Opiskeltiin Lahden ammattikorkeakoulussa kumpikin, Puoliso oli mukana insinööriopiskelijaliitossa puheenjohtajana. Meillä oli läjä yhteisiä kavereita, mutta ei sinänsä tunnettu toisiamme. Niin, minähän opiskelin kaksi vuotta mediatekniikkaa, jos joku ei sitä tiennyt.
Minuun kovin takertunut eksäni vinkui minua oluelle kanssaan hyvän tovin, ja eräänä iltana sitten lupauduin viimein menemään. Onneksi eksä oli ihastunut tutoriini, ja pyysi hänetkin mukaan. Neiti pyysi sitten omia kavereitaan mukaan, sillä eksän tunteet olivat jokseenkin yksipuoliset. Nämä ystävät pyysivät Puolisoa mukaan pitkin iltaa. Puoliso pelaili WoWia, ja ei millään tahtonut tulla, mutta väsytystekniikka toimi, joten mies luovutti ja tuli sitten joukkoon lopulta. Minähän olin siinävaiheessa jo ihan hyvissä sooseissa, mutta tykästyin tyyppiin. En halunnut lopettaa iltaa pilkkuun, joten mentiin Puolison kanssa vielä Onnelaan (tuohon aikaan oli Lahden about ainoa neljään auki oleva baari). Ilta jatkui luokseni, ja sovittiin uusista treffeistä. Selvitin pikapikaa hieman sotkuiset mieskuvioni selviksi, ja treffailin Puolisoa. Sotkuisten miesasioitteni takia olin jo vakuuttunut, että nyt olen sinkku ja that's it, etten kajoaisi pitkään aikaan yhteenkään mieheen. Puolisolla oli puheenjohtajana kiire, joten hänkään ei ollut ajatellut mitään naista rinnalleen vakavammin ottaa. Tosin hänelläkin oli jotain säätöä erään opiskelijatoverin kanssa (ja se mimmi vihaa mua yhä, nähtiin joku vuosi takaperin erään ystävän tupareissa), mutta mun tultua kuvioihin, toinen neitonen sai jäädä. Homma eteni aika vauhdilla, muutettiin yhteen jokseenkin nopeasti. Kyllä, löysin mieheni baarista.
Ensivuonna ajateltiin tehdä joku pieni matka, mennä jonnekin. Vaikka lyhytkin reissu, mutta jokin pieni matka yhdessä. Koska kymmenen vuotta! On ihan ilmiö, että joku on yleensä katsellut minua kaikki nämä vuodet. Pysynyt rinnallani niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin. Olen ollut hiton köyhä, masentunut, sairastellut, meillä on ollut vaikeuksia ja kriisejä, ei se erokaan ole niin kaukana ollut. Mutta kaikesta ollaan selvitty, rakkaus on aina voittanut. Rakastan Puolisoa yli kaiken, en voisi kuvitella elämää ilman häntä. En ikimaailmassa enää voisi harkitakaan eroavani! Emme ehkä ole kihloissa tai naimisissa, mutta sitoutuminen toiseen on juurikin sitä luokkaa. Emme vain tarvitse erillistä sälää sitä todistaakseen. Koen olevani onnekkain nainen ikinä, kun olen saanut kumppanikseni sellaisen miehen kuin Puoliso.
Edeltävänä iltana oli nähtävissä näin etelässäkin revontulia, jumituin parvekkeelle tuijottamaan taivaalle ihan lumoutuneena, revontulet ovat jotain niin kaunista. Onhan minun toinen nimenikin Aurora ;). Hauskaa asiassa oli se, että edellisen (ja ensimmäisen) kerran kun näin revontulia, se oli sinä iltana kun meistä tuli virallisesti pari. Oltiin Jyväskylässä eräässä opiskelijakokoontumisessa, jossa sitten oltiin ensimmäisen kerran pariskuntana, ja siellä oli sinä iltana komeat revontulet. Nyt sitten vuosipäivänä näkyi jälleen revontulia, jotenkin sattumassa on mielestäni jotain niin maagista.
Osa lukijoista tietääkin mun ja Puolison "tarinan", mutta osa ei, joten voisin sen tässä hyvin kertoakin. Opiskeltiin Lahden ammattikorkeakoulussa kumpikin, Puoliso oli mukana insinööriopiskelijaliitossa puheenjohtajana. Meillä oli läjä yhteisiä kavereita, mutta ei sinänsä tunnettu toisiamme. Niin, minähän opiskelin kaksi vuotta mediatekniikkaa, jos joku ei sitä tiennyt.
Minuun kovin takertunut eksäni vinkui minua oluelle kanssaan hyvän tovin, ja eräänä iltana sitten lupauduin viimein menemään. Onneksi eksä oli ihastunut tutoriini, ja pyysi hänetkin mukaan. Neiti pyysi sitten omia kavereitaan mukaan, sillä eksän tunteet olivat jokseenkin yksipuoliset. Nämä ystävät pyysivät Puolisoa mukaan pitkin iltaa. Puoliso pelaili WoWia, ja ei millään tahtonut tulla, mutta väsytystekniikka toimi, joten mies luovutti ja tuli sitten joukkoon lopulta. Minähän olin siinävaiheessa jo ihan hyvissä sooseissa, mutta tykästyin tyyppiin. En halunnut lopettaa iltaa pilkkuun, joten mentiin Puolison kanssa vielä Onnelaan (tuohon aikaan oli Lahden about ainoa neljään auki oleva baari). Ilta jatkui luokseni, ja sovittiin uusista treffeistä. Selvitin pikapikaa hieman sotkuiset mieskuvioni selviksi, ja treffailin Puolisoa. Sotkuisten miesasioitteni takia olin jo vakuuttunut, että nyt olen sinkku ja that's it, etten kajoaisi pitkään aikaan yhteenkään mieheen. Puolisolla oli puheenjohtajana kiire, joten hänkään ei ollut ajatellut mitään naista rinnalleen vakavammin ottaa. Tosin hänelläkin oli jotain säätöä erään opiskelijatoverin kanssa (ja se mimmi vihaa mua yhä, nähtiin joku vuosi takaperin erään ystävän tupareissa), mutta mun tultua kuvioihin, toinen neitonen sai jäädä. Homma eteni aika vauhdilla, muutettiin yhteen jokseenkin nopeasti. Kyllä, löysin mieheni baarista.
Ensivuonna ajateltiin tehdä joku pieni matka, mennä jonnekin. Vaikka lyhytkin reissu, mutta jokin pieni matka yhdessä. Koska kymmenen vuotta! On ihan ilmiö, että joku on yleensä katsellut minua kaikki nämä vuodet. Pysynyt rinnallani niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin. Olen ollut hiton köyhä, masentunut, sairastellut, meillä on ollut vaikeuksia ja kriisejä, ei se erokaan ole niin kaukana ollut. Mutta kaikesta ollaan selvitty, rakkaus on aina voittanut. Rakastan Puolisoa yli kaiken, en voisi kuvitella elämää ilman häntä. En ikimaailmassa enää voisi harkitakaan eroavani! Emme ehkä ole kihloissa tai naimisissa, mutta sitoutuminen toiseen on juurikin sitä luokkaa. Emme vain tarvitse erillistä sälää sitä todistaakseen. Koen olevani onnekkain nainen ikinä, kun olen saanut kumppanikseni sellaisen miehen kuin Puoliso.
keskiviikko 12. marraskuuta 2014
Far from Home
En tahdo puhua viikonlopusta. Pelkkä ajattelukin saa mut kaipaamaan jotain, jota en just nyt voi saada. Liian kivaa. Liian kotoisaa ja mukavaa.
Töihin paluu keljutti tiistaina ihan kunnolla. Mitenkäs muutenkaan hienon "loman" jälkeen. Nyt kuitenkin on jo vähän toivuttu entiselleen, arki maistuu taas. Kuukausi menee kuitenkin nopeasti, joulunahan me mennään pohjoiseen taas. Ja ollaan tiistai illasta sunnuntaihin asti!
Vihaan marraskuuta, mutta mun mielialaa kohentaa yhä parantuva rahatilanne. Taloudellinen kurimus ja ahdinko on tosiaan ohi. Suunnittelen talouttani huolella, ja olen jo lyhentänyt velkaani erinäisille tahoille (visa, opintolainat...) ihan kiitettävästi. Ja mun tilannehan on siis alunalkaenkin ollut aika hyvä, kun velkaa on tasan pankille ja suuri osa opintolainaa. Mulla on luottotiedot tallella, ei verovelkaa tai muuta sellaista. Yrittäjyys itsessään ei jättänyt mitään ylimääräistä velkaa. Heinäkuuhun mennessä saan maksettua visalaskuni kokonaan pois. Oli iiiiso virhe moinen kortti ikinä edes hyväksyä. Nyt tilasin tiliini visa electronin, ja hautaan debit/credit -kortin pöytälaatikkoon tasan autonvuokrausta varten. Tuntuu aivan mahtavalta tuijotella budjettia ja tajuta, että pärjäisin jälleen yksinkin. Olen itsenäinen nainen, en mielelläni tukeudu yhtään keneenkään. Parisuhteessakin mulle on tärkeää, että siitä huolimatta pärjäisin itsekin. En halua olla riippuvainen. Olen kuitenkin superonnellinen, että minulla on Puoliso. Pärjäisin itsekin, mutta minun ei tarvitse.
Meillä on taas yhteisiä tavotteita. Minä pienennän velkaani, jotta saadaan joskus asuntolaina. Puoliso säästää Oulua varten. Jo kesällä tilanne on huomattavasti parempi. Osuuspankin osuus opintolainasta on maksettu, visa maksettu, jäljellä vain Nordea. Muutetaan Ouluun, jahka taloustilanne on tarpeeksi kohentunut ja jahka työtilanne näyttäisi siltä. Oulusta tai Muhokselta voisi sitten jokskus hamaassa tulevaisuudessa ostaa kämpän.
Mulla on hieman talvilomaakin, ajateltiin koittaa sitä mission impossiblea saada lomat samaan aikaan sitten kevättalvesta. Voitaisiin lähteä - ylläripylläri - Ouluun ja Vaalaan.
Asiasta pihviin. Eräs asia ihmettyttää ja ärrrsyttää. Nimittäin Avioliitto vs Avoliitto - juttu. Ollaan asuttu yhdessä kahdeksan vuotta. Talvella yhteistä taivalta tulee täyteen yhdeksän vuotta. Silti, äitini ja erinäiset asiakkaat jaksavat muistuttaa yhä uudelleen, että en voi kutsua Puolisoa Miehekseni, kun ei kerta olla naimisissa. Korjaa sanomisiani että "Poikaystävä!" jos erehdyn sanomaan että "mieheni". Jahas. Eli jos ei ikinä mennä naimisiin, mulla on vielä kuusikymppisenäkin poikaystävä? Missä kohtaa on oikeus kutsua Avomiestään tittelillä "mun mies"? Onko siihen ikäraja? Tuntuu pöljältä että on seurustellut melkein vuosikymmenen, asunut yhdessä abouttiarallaa saman verran ja kutsua toista "poikaystäväksi", aivan kun oltaisi jotain 14-vuotiaita, tai seurusteltu jotain pari kuukautta. Ja pöljältä tuntuu senkin puolesta että tuo "Poika" täyttää tän kuun lopussa 33 vuotta. Että sellanen poika, kulkee kohti neljääkymppiä. Äidille perustelin tuota "mieheni" -nimitystä juuri sillä, että ollaan avoLIITOSSA ja avoPUOLISOITA. Mulla on AvoMIES, joten voinen kutsua kumppaniani tittelillä mun mies.
Onko niillä rekistereillä ja sillä ylimääräisellä i-kirjaimella niin iso merkitys? Meidän arjessa se vihkimys ei tekisi yhtään mitään eroa. Poistaisi yhden nimen ovesta ja pistäisi mut kortinvaihtorumbaan? Sikälimikäli niin haluaisin, saattaisinhan pitää mukavan harvinaisen sukunimeni. Olenhan suomessa uniikki tapaus (Jepjep, yhäkin, vaikka vaihdoin mummonimeni Emiliaksi vuosi sitten). I-kirjaimen lisääminen avoliittoomme ei toisi oikeastaan mitään muutosta. Ehkä joskus sitten ikääntyessä jos pitää jotain perimisiä miettiä, mutta toistaiseksi ei niin mitään. Meillä on kuitenkin ilmankin renkuloita aikomus viettää elämämme yhdessä. Meillä on tulevaisuudensuunnitelmia ja elämme ihan samanlaista elämää kuin avioliitossa olevat paritkin. Taloutemme on yhteinen, emme kalkuloi kauppalaskuja tai muuta sellaista. Ehkä siis voin nimittää Puolisoa yhä Puolisoksi tai Miehekseni. Minullahan on Liitto. Minä olen Avovaimo. Me ollaan Puolisoita, ei siihen ylimääräisiä kirjaimia tai rekistereitä tarvita.
Töihin paluu keljutti tiistaina ihan kunnolla. Mitenkäs muutenkaan hienon "loman" jälkeen. Nyt kuitenkin on jo vähän toivuttu entiselleen, arki maistuu taas. Kuukausi menee kuitenkin nopeasti, joulunahan me mennään pohjoiseen taas. Ja ollaan tiistai illasta sunnuntaihin asti!
Vihaan marraskuuta, mutta mun mielialaa kohentaa yhä parantuva rahatilanne. Taloudellinen kurimus ja ahdinko on tosiaan ohi. Suunnittelen talouttani huolella, ja olen jo lyhentänyt velkaani erinäisille tahoille (visa, opintolainat...) ihan kiitettävästi. Ja mun tilannehan on siis alunalkaenkin ollut aika hyvä, kun velkaa on tasan pankille ja suuri osa opintolainaa. Mulla on luottotiedot tallella, ei verovelkaa tai muuta sellaista. Yrittäjyys itsessään ei jättänyt mitään ylimääräistä velkaa. Heinäkuuhun mennessä saan maksettua visalaskuni kokonaan pois. Oli iiiiso virhe moinen kortti ikinä edes hyväksyä. Nyt tilasin tiliini visa electronin, ja hautaan debit/credit -kortin pöytälaatikkoon tasan autonvuokrausta varten. Tuntuu aivan mahtavalta tuijotella budjettia ja tajuta, että pärjäisin jälleen yksinkin. Olen itsenäinen nainen, en mielelläni tukeudu yhtään keneenkään. Parisuhteessakin mulle on tärkeää, että siitä huolimatta pärjäisin itsekin. En halua olla riippuvainen. Olen kuitenkin superonnellinen, että minulla on Puoliso. Pärjäisin itsekin, mutta minun ei tarvitse.
Meillä on taas yhteisiä tavotteita. Minä pienennän velkaani, jotta saadaan joskus asuntolaina. Puoliso säästää Oulua varten. Jo kesällä tilanne on huomattavasti parempi. Osuuspankin osuus opintolainasta on maksettu, visa maksettu, jäljellä vain Nordea. Muutetaan Ouluun, jahka taloustilanne on tarpeeksi kohentunut ja jahka työtilanne näyttäisi siltä. Oulusta tai Muhokselta voisi sitten jokskus hamaassa tulevaisuudessa ostaa kämpän.
Mulla on hieman talvilomaakin, ajateltiin koittaa sitä mission impossiblea saada lomat samaan aikaan sitten kevättalvesta. Voitaisiin lähteä - ylläripylläri - Ouluun ja Vaalaan.
Asiasta pihviin. Eräs asia ihmettyttää ja ärrrsyttää. Nimittäin Avioliitto vs Avoliitto - juttu. Ollaan asuttu yhdessä kahdeksan vuotta. Talvella yhteistä taivalta tulee täyteen yhdeksän vuotta. Silti, äitini ja erinäiset asiakkaat jaksavat muistuttaa yhä uudelleen, että en voi kutsua Puolisoa Miehekseni, kun ei kerta olla naimisissa. Korjaa sanomisiani että "Poikaystävä!" jos erehdyn sanomaan että "mieheni". Jahas. Eli jos ei ikinä mennä naimisiin, mulla on vielä kuusikymppisenäkin poikaystävä? Missä kohtaa on oikeus kutsua Avomiestään tittelillä "mun mies"? Onko siihen ikäraja? Tuntuu pöljältä että on seurustellut melkein vuosikymmenen, asunut yhdessä abouttiarallaa saman verran ja kutsua toista "poikaystäväksi", aivan kun oltaisi jotain 14-vuotiaita, tai seurusteltu jotain pari kuukautta. Ja pöljältä tuntuu senkin puolesta että tuo "Poika" täyttää tän kuun lopussa 33 vuotta. Että sellanen poika, kulkee kohti neljääkymppiä. Äidille perustelin tuota "mieheni" -nimitystä juuri sillä, että ollaan avoLIITOSSA ja avoPUOLISOITA. Mulla on AvoMIES, joten voinen kutsua kumppaniani tittelillä mun mies.
Onko niillä rekistereillä ja sillä ylimääräisellä i-kirjaimella niin iso merkitys? Meidän arjessa se vihkimys ei tekisi yhtään mitään eroa. Poistaisi yhden nimen ovesta ja pistäisi mut kortinvaihtorumbaan? Sikälimikäli niin haluaisin, saattaisinhan pitää mukavan harvinaisen sukunimeni. Olenhan suomessa uniikki tapaus (Jepjep, yhäkin, vaikka vaihdoin mummonimeni Emiliaksi vuosi sitten). I-kirjaimen lisääminen avoliittoomme ei toisi oikeastaan mitään muutosta. Ehkä joskus sitten ikääntyessä jos pitää jotain perimisiä miettiä, mutta toistaiseksi ei niin mitään. Meillä on kuitenkin ilmankin renkuloita aikomus viettää elämämme yhdessä. Meillä on tulevaisuudensuunnitelmia ja elämme ihan samanlaista elämää kuin avioliitossa olevat paritkin. Taloutemme on yhteinen, emme kalkuloi kauppalaskuja tai muuta sellaista. Ehkä siis voin nimittää Puolisoa yhä Puolisoksi tai Miehekseni. Minullahan on Liitto. Minä olen Avovaimo. Me ollaan Puolisoita, ei siihen ylimääräisiä kirjaimia tai rekistereitä tarvita.
sunnuntai 2. marraskuuta 2014
Heaven Now
Ihana kotiviikonloppu edennyt sunnuntaihin. Ollaan lähinnä oltu kotona ja katseltu kauhuleffoja. Kaksi päivää putkeen. Parhautta. Viihdyn kaikkista parhaiten kotosalla Rakkaan kainalossa. Ja nyt on ollut sellainen viikonloppu, että näitä voisi olla joka viikonloppu. Hyvää ruokaa, kasa leffoja, oma Rakas... Parhautta <3
Meillä kävi ovella eilen halloween-noitia. Söpöjä pikkunoitia, karkki vai kepponen -teemalla. Harmi ettei mulla ollut muuta mässyä kuin purkkaa. Oisin hukuttanut ne mässyyn muuten. Noh, tiedänpä pääsiäisenä varautua.
Ollaan päästy aika hyvin yksimielisyyteen siinä, että nyt pysytään toistaiseksi Tampereella, mutta tavoitteena on Oulu. Säästetään rahaa muuttoa varten, ja katsotaan kesämmällä että josko hakisi Oulusta töitä. Sinne me molemmat kuitenkin halutaan, ja se aika tulee ihan varmasti, kun sinne muutetaan. Kumpikin haluaisi muuttaa heti, mutta kuten aiemmin todettu, ei rahaa. Muuttaminen kysyy aina euroja, ja vaikka saataisiin hetinyt työpaikatkin, ei ole tarvittavia euroja muuttamiseen. Saatika siihen, että jos toinen vaikka ei heti työllistyisikään. Mutta Oulu, we are coming. Ja epäilijöille, kyllä. Minä haluan niinikään muuttaa Ouluun. En Puolison takia, en ole tekemässä mitään "uhrausta" toisen vuoksi, vaan haluan muuttaa sinne ihan itse.
Mietittiin eilettäin Puolison kanssa baareilua.
Ja kyllä mun baarijuoksut on nyt juostu. En keksi yhtään hyvää syytä, miksi mennä baariin. Edes goottiklubille. Alkoholi? Ei sovi mulle. En halua juoda. Ja vaikka haluaisin, sehän on ihan saatanan kallista siellä. Ystävät? Kuka siellä muka kavereitaan kuulee? Pitää mennä röökille, että voi keskustella. Tanssiminen? Tykkään tanssia, mutta sellasta klubia ei taida Tampereella ollakaan joka soittais ebm:ää koko illan. Parin haku? No mulla on jo maailman rakkain kumppani. Niitä kavereita joita Bella Mortessa tai Lumouksessa näkee? No voin nähdä niitä muutenkin. Liian kallista "hupia" minulle. Kun ei oikeasti edes ole kovin kivaa. En enää ymmärrä ryyppäämistä. Miksi maksaa helposti yli sata euroa siitä, että oksennat aamusta ja olet huonovointinen koko päivän? Kuka oikeasti tahtoo maksaa isot rahat seuraavan päivän tuskasta? Ookoo, mä nyt oon tavallista herkempi, saan krapulan kun ajattelenkin viinaa, mutta tuskin kukaan immuuni krapulalle on. En enää ikinä halua maksaa tiliäni tyhjäksi siitä, että voin huonosti kaksi päivää. Ai niin. Kännissä pitäisi olla kivaa? No ei mulla ollut kovin kivaa kun filmi alkoi pätkiä, kun ei enää täysin kontrolloinut itseään.
Meillä kävi ovella eilen halloween-noitia. Söpöjä pikkunoitia, karkki vai kepponen -teemalla. Harmi ettei mulla ollut muuta mässyä kuin purkkaa. Oisin hukuttanut ne mässyyn muuten. Noh, tiedänpä pääsiäisenä varautua.
Ollaan päästy aika hyvin yksimielisyyteen siinä, että nyt pysytään toistaiseksi Tampereella, mutta tavoitteena on Oulu. Säästetään rahaa muuttoa varten, ja katsotaan kesämmällä että josko hakisi Oulusta töitä. Sinne me molemmat kuitenkin halutaan, ja se aika tulee ihan varmasti, kun sinne muutetaan. Kumpikin haluaisi muuttaa heti, mutta kuten aiemmin todettu, ei rahaa. Muuttaminen kysyy aina euroja, ja vaikka saataisiin hetinyt työpaikatkin, ei ole tarvittavia euroja muuttamiseen. Saatika siihen, että jos toinen vaikka ei heti työllistyisikään. Mutta Oulu, we are coming. Ja epäilijöille, kyllä. Minä haluan niinikään muuttaa Ouluun. En Puolison takia, en ole tekemässä mitään "uhrausta" toisen vuoksi, vaan haluan muuttaa sinne ihan itse.
Mietittiin eilettäin Puolison kanssa baareilua.
Ja kyllä mun baarijuoksut on nyt juostu. En keksi yhtään hyvää syytä, miksi mennä baariin. Edes goottiklubille. Alkoholi? Ei sovi mulle. En halua juoda. Ja vaikka haluaisin, sehän on ihan saatanan kallista siellä. Ystävät? Kuka siellä muka kavereitaan kuulee? Pitää mennä röökille, että voi keskustella. Tanssiminen? Tykkään tanssia, mutta sellasta klubia ei taida Tampereella ollakaan joka soittais ebm:ää koko illan. Parin haku? No mulla on jo maailman rakkain kumppani. Niitä kavereita joita Bella Mortessa tai Lumouksessa näkee? No voin nähdä niitä muutenkin. Liian kallista "hupia" minulle. Kun ei oikeasti edes ole kovin kivaa. En enää ymmärrä ryyppäämistä. Miksi maksaa helposti yli sata euroa siitä, että oksennat aamusta ja olet huonovointinen koko päivän? Kuka oikeasti tahtoo maksaa isot rahat seuraavan päivän tuskasta? Ookoo, mä nyt oon tavallista herkempi, saan krapulan kun ajattelenkin viinaa, mutta tuskin kukaan immuuni krapulalle on. En enää ikinä halua maksaa tiliäni tyhjäksi siitä, että voin huonosti kaksi päivää. Ai niin. Kännissä pitäisi olla kivaa? No ei mulla ollut kovin kivaa kun filmi alkoi pätkiä, kun ei enää täysin kontrolloinut itseään.
tiistai 1. heinäkuuta 2014
Moving out and moving in.
Muutosta selvittiin varsin hyvin. Ihanat ystävät auttoi, ja kamat roudattiin onnistuneesti. Mitä nyt pieni miinus, että nettiä ei uudessa osoitteessa vielä ole. Tänään pitäisi tulla, mikäli tekniikka toimii. Saatan olla vähän skeptinen, että "piuhat kiinni ja surffaamaan" -malli toimisi :D
Asuntokin näyttää pikkuhiljaa kodilta. Huonekalut ovat koossa, ja jäljellä on enää jokunen laatikko ja varastoreissu. Niin ja sisustaminen, taulut sun muut paikalleen. Olen aika ihastunut uuteen kämppään. Pohjaratkaisu on kiva, joten vähemmät neliöt eivät juuri haittaa. Lisäbonuksia tuo bidee, erillinen suihku ja lavuaarin hana (ennen oli yks ja sama, et voinu pestä hampaita jos toinen on suihkussa), liesituuletin, uudet keittiökoneet, tarpeeksi pistorasioita... Ainoa iso miinus on olkkarin ruma seinä, sininen ja reikäjuustoa. Ei vaan jaksa maalata sitä ihan heti.
Viikonloppuna on vapaata, ja minä suuntaan Puolison kanssa Lumoukseen. Luultavasti lauantaina, sikälimikäli lippuja vielä saa. Tarkoitus hakea nekin tänään. Viimevuonna en ollut lumouksessa, seurasta puute. Tänävuonna tulee Puoliso matkaan. Tykkään bilettää Puolison kanssa. Se on mahtavaa seuraa, ja tykkää tanssia <3
Loppukuusta Puolison Veli vaimokkeineen tulee käymään, ovat yhden yön meillä. Yay! Sen jälkeen onkin kaikki auki, mitä teen työkseni, missä teen työtäni ja miten kulutan aikaani. Kuukausi. Yksi kuukausi. Kulu nopeasti!
Asuntokin näyttää pikkuhiljaa kodilta. Huonekalut ovat koossa, ja jäljellä on enää jokunen laatikko ja varastoreissu. Niin ja sisustaminen, taulut sun muut paikalleen. Olen aika ihastunut uuteen kämppään. Pohjaratkaisu on kiva, joten vähemmät neliöt eivät juuri haittaa. Lisäbonuksia tuo bidee, erillinen suihku ja lavuaarin hana (ennen oli yks ja sama, et voinu pestä hampaita jos toinen on suihkussa), liesituuletin, uudet keittiökoneet, tarpeeksi pistorasioita... Ainoa iso miinus on olkkarin ruma seinä, sininen ja reikäjuustoa. Ei vaan jaksa maalata sitä ihan heti.
Viikonloppuna on vapaata, ja minä suuntaan Puolison kanssa Lumoukseen. Luultavasti lauantaina, sikälimikäli lippuja vielä saa. Tarkoitus hakea nekin tänään. Viimevuonna en ollut lumouksessa, seurasta puute. Tänävuonna tulee Puoliso matkaan. Tykkään bilettää Puolison kanssa. Se on mahtavaa seuraa, ja tykkää tanssia <3
Loppukuusta Puolison Veli vaimokkeineen tulee käymään, ovat yhden yön meillä. Yay! Sen jälkeen onkin kaikki auki, mitä teen työkseni, missä teen työtäni ja miten kulutan aikaani. Kuukausi. Yksi kuukausi. Kulu nopeasti!
maanantai 24. helmikuuta 2014
Don't stop believing
Ilmoitusluontoinen asia.
Me ollaan näillä näkymin muuttamassa tosissamme Ouluun elokuun alussa. Heinäkuun lopussa mulla päättyy vuokrasopimus yrityksen tiloissa. Heinäkuun lopussa pitää muuttaa tästä Hervannan kämpästä pois. Touko-Kesäkuussa pistän siis duunia hakien Oulusta. Puoliso myös. Onko Oulu pysyvää? Saa nähdä. Ehkä. Ehkä ei. Tämä on reitti, joka minun on nähtävä loppuun. Sydämeni sanoo niin. Tiedän, että on ihmisiä joita tämä päätökseni loukkaa. Pyydän sitä anteeksi.
Mun korttitaloni alkoi romahtelemaan tuossa joulun tienoilla pahasti. Jokunen merkintä sitten siitä on ihan päivityskin todisteena. En vain raottanut ollenkaan, että mikä niin suretti. No nyt sen sanon: yritykseni ei kannata. Tulos on jatkuvasti aika plusmiinusnolla. En jaksa taistella. Palaan palkoilliseksi, mutta en koululle enää koskaan. Samaan kohtaan kun tajusin firmani "kohtalon", sukset meni vuokranantajani (ex-pomoni) kanssa ristiin. Ollaan jonkin verran niitä suksia saatu selviksi ja se sortunut korttitalokin kasattua sen verran että pärjään loppuajan vuokrasopparista.
Ehkä voin nähdä nyt ihmisiäkin taas. En kestänyt kohdata viattomia kysymyksiä arjesta ja yrityksestäni, olisin itkenyt kuitenkin. Hauras olen yhä, mutta voimistumaan päin. Tunnelin päähän syttyi se valo. Tämä ahdistus ei ole ikuista. Puoliso on ollut ilmiömäinen. Tuki ja turva. Seissyt rinnallani ja pyyhkinyt kyyneleitäni. Se ihminen, joka on osoittanut olevansa tukenani niin hyvässä kuin pahassa. Ainoa ihminen koskaan, joka on vapaaehtoisesti halunnut olla kanssani synkimpinäkin aikoina. Varmistanut, että olen kunnossa silloinkin, kun kätken kaiken naamion taa. Kukaan ei ole koskaan pystynyt samaan. Menen sen miehen kanssa tämän jälkeen vaikka Siperiaan jos hän pyytää. Rakastan Puolisoa enemmän kuin koskaan.
Me ollaan näillä näkymin muuttamassa tosissamme Ouluun elokuun alussa. Heinäkuun lopussa mulla päättyy vuokrasopimus yrityksen tiloissa. Heinäkuun lopussa pitää muuttaa tästä Hervannan kämpästä pois. Touko-Kesäkuussa pistän siis duunia hakien Oulusta. Puoliso myös. Onko Oulu pysyvää? Saa nähdä. Ehkä. Ehkä ei. Tämä on reitti, joka minun on nähtävä loppuun. Sydämeni sanoo niin. Tiedän, että on ihmisiä joita tämä päätökseni loukkaa. Pyydän sitä anteeksi.
Mun korttitaloni alkoi romahtelemaan tuossa joulun tienoilla pahasti. Jokunen merkintä sitten siitä on ihan päivityskin todisteena. En vain raottanut ollenkaan, että mikä niin suretti. No nyt sen sanon: yritykseni ei kannata. Tulos on jatkuvasti aika plusmiinusnolla. En jaksa taistella. Palaan palkoilliseksi, mutta en koululle enää koskaan. Samaan kohtaan kun tajusin firmani "kohtalon", sukset meni vuokranantajani (ex-pomoni) kanssa ristiin. Ollaan jonkin verran niitä suksia saatu selviksi ja se sortunut korttitalokin kasattua sen verran että pärjään loppuajan vuokrasopparista.
Ehkä voin nähdä nyt ihmisiäkin taas. En kestänyt kohdata viattomia kysymyksiä arjesta ja yrityksestäni, olisin itkenyt kuitenkin. Hauras olen yhä, mutta voimistumaan päin. Tunnelin päähän syttyi se valo. Tämä ahdistus ei ole ikuista. Puoliso on ollut ilmiömäinen. Tuki ja turva. Seissyt rinnallani ja pyyhkinyt kyyneleitäni. Se ihminen, joka on osoittanut olevansa tukenani niin hyvässä kuin pahassa. Ainoa ihminen koskaan, joka on vapaaehtoisesti halunnut olla kanssani synkimpinäkin aikoina. Varmistanut, että olen kunnossa silloinkin, kun kätken kaiken naamion taa. Kukaan ei ole koskaan pystynyt samaan. Menen sen miehen kanssa tämän jälkeen vaikka Siperiaan jos hän pyytää. Rakastan Puolisoa enemmän kuin koskaan.
perjantai 1. marraskuuta 2013
This is halloween!
Hyvää samhainia tyypit <3
Tänään olen aikas hyvällä tuulella. Eilen oli Samhain, huomenna juhlat. Ja vapaa lauantai. Tänään on myös puolikas työpäivä, pitää hoidella aamusta asioita. Illasta tarkoitus leipoa ja mahdollisesti suojailla huomista kivassa seurassa. Puolison työkaverin J:n kanssa ei ole ikinä tylsää.
Tähän väliin vähän parisuhdeparkumista, jos jo kyllästyttää niin älä turhia lue.
perjantai 25. lokakuuta 2013
Psycho magnet
Fiilikseni on parantunut näin loppuviikkoa kohden. Aukaisin suuni ja ilmaisin tyytymättömyyteni Puolisolle. Aiemmissa parisuhteissani olen näytellyt että kaikki on jees ja pahimmillani pettänyt ja sitten vasta eronnut (tiedän, olen ollut aikamoinen kusipää). En halua toistaa virheitäni, joten haluan ilmaista ongelman jos jokin on vialla. Olen nimittäin edelleen pahasti taipuvainen siihen, että pidän erityisesti ikävät tunteet itselläni.
Otin asian puheeksi, ja kuten arvelinkin, Puoliso ei ollut mitenkään erityisen tietoinen että jotain olisi vialla. Hän osaa olla eräänsortin erakko, ja viihtyy pitkiäkin aikoja itsekseen. Hänen läheisyydenkaipuunsa on myös jotain aivan muuta mitä omani. Aiotaan viettää viikonloppuna laatuaikaa yhdessä, koitetaan myös ratkaista arjen ajankäyttöongelma. Puoliso lupasi pelata vähemmän ja minä istua koneella vähemmän. Lupauksensa on pitänyt, sillä viimeisenä parina päivänä on selkeästi ollut erilaista. Syöty jälleen yhdessä ja mies ei nakota pleikkarilla koko iltaa. Helpottavaa tietää että toinen otti sanani tosissaan, että jos mikään ei muutu niin saatan tosissani harkita lähteväni. Ollaan oltu yhdessä yli 7.5 vuotta, ja tässä kohtaa parisuhdetta sitä helposti muuttuu itsestäänselvyydeksi. Puoliso ei ole minulle itsestäänselvä asia, enkä tottavie halua olla sitä hänellekään.
Lupailin lauantaina myös nähdä erästä ystävääni. Juuri sitä viimeviikollakin näki, mutta kaipaan seuraa. Katsotaan mitä keksitään, käydäänkö kahvilla vai oluella. Tarvitsen jotain muuta ajateltavaa kuin hiljainen työviikko ja parisuhteeni.
Otin asian puheeksi, ja kuten arvelinkin, Puoliso ei ollut mitenkään erityisen tietoinen että jotain olisi vialla. Hän osaa olla eräänsortin erakko, ja viihtyy pitkiäkin aikoja itsekseen. Hänen läheisyydenkaipuunsa on myös jotain aivan muuta mitä omani. Aiotaan viettää viikonloppuna laatuaikaa yhdessä, koitetaan myös ratkaista arjen ajankäyttöongelma. Puoliso lupasi pelata vähemmän ja minä istua koneella vähemmän. Lupauksensa on pitänyt, sillä viimeisenä parina päivänä on selkeästi ollut erilaista. Syöty jälleen yhdessä ja mies ei nakota pleikkarilla koko iltaa. Helpottavaa tietää että toinen otti sanani tosissaan, että jos mikään ei muutu niin saatan tosissani harkita lähteväni. Ollaan oltu yhdessä yli 7.5 vuotta, ja tässä kohtaa parisuhdetta sitä helposti muuttuu itsestäänselvyydeksi. Puoliso ei ole minulle itsestäänselvä asia, enkä tottavie halua olla sitä hänellekään.
Lupailin lauantaina myös nähdä erästä ystävääni. Juuri sitä viimeviikollakin näki, mutta kaipaan seuraa. Katsotaan mitä keksitään, käydäänkö kahvilla vai oluella. Tarvitsen jotain muuta ajateltavaa kuin hiljainen työviikko ja parisuhteeni.
keskiviikko 23. lokakuuta 2013
Cry your eyes out.
Alkuviikko mennyt jotenkin tahmeasti. Syysloman jälkeinen viikko on töissä kovin hiljainen, ja oma mielikin on ollut kumman maassa. Mikään ei ole oikein tuonut iloa tähän viikkoon. En oikeastaan osaa osoittaa sormella että mikä masentaa, kaikki ja ei mikään. Ehkä yhden tyypin käyttäytyminen, mutta ei siitä sen enempää. Tähän alkuviikkoon on ollut vaikea löytää hymyä. Kestoväsy, kestosuru ja ruokahalu tiessään. Yay.
Eilen näin Caratraa, ja ystävän tapaaminen kyllä piristi. Oli mukavaa nähdä ystävää. Tänään onkin ollut jo vähän parempi aamu, sain karistettua masennustani salilla ja nostettua itsenäi harmaan surun suosta. Päätin toitottaa myös tuon harmitusta aiheuttaneen tyypin hevon kuuseen aivoistani mustaamasta mieltäni.
Viikonloppuna pitäisi lähinnä siivoilla ja järjestellä paikkoja, ja rentoutua. On ollut sangen vilkasta aikaa, Läksiäiset ja tuparit takana, omat synttärit, yksi viihteily ja Tallinna eessäpäin. Väliin mahtuukin nyt sitten yksi viikonloppu kun ei tehdä mitään ihmeellistä. Ajateltiin tosin viettää laatuaikaa Puolison kanssa.
Mietin syytä mieleni mustuuteen, pelkästään yksi idiootti ei riitä syyksi monen päivän masikseen. Osasyy taitaa olla yksinäisyyteni. Emme juuri vietä yhteistä aikaa Puolison kanssa. Herätään aikaisin, minä salille ja Puoliso töihin. Puoliso on iltapäivän kotosalla, minä pääsen töistä myöhemmin. Syödään jotain, yleensä eri aikaan, koska mies joko treenaa tai pelaa eikä yhteisruokailu sovi aikatauluun. Minä majoitun joko kirjan tai tietsarin ääreen, ja lopulta liikahdetaan sijoiltamme vasta nukkumaan. Viikonloput muuten sama mutta Puoliso pelaa koko päivän, minä töissä ja/tai koneella. Romantiikka? Mitä se on? Ei me riidellä tai mitään sellaista, olo vaan on kuin asuisi jonkun todella rakkaan ystävän kanssa kun kaikki romantiikka loistaa poissaolollaan muutamaa suukkoa lukuunottamatta. En ihan näinkään jaksa, joten pitänee ottaa asia puheeksi. Yhteistä aikaa on vain löydyttävä jostain tai ajaudutaan vielä erillemme yhä enemmän. Olen vaan sellainen nainen, että tarvitsen arkeeni rakkautta, yksi hyvänyönsuukko ei ihan riitä.
Eilen näin Caratraa, ja ystävän tapaaminen kyllä piristi. Oli mukavaa nähdä ystävää. Tänään onkin ollut jo vähän parempi aamu, sain karistettua masennustani salilla ja nostettua itsenäi harmaan surun suosta. Päätin toitottaa myös tuon harmitusta aiheuttaneen tyypin hevon kuuseen aivoistani mustaamasta mieltäni.
Viikonloppuna pitäisi lähinnä siivoilla ja järjestellä paikkoja, ja rentoutua. On ollut sangen vilkasta aikaa, Läksiäiset ja tuparit takana, omat synttärit, yksi viihteily ja Tallinna eessäpäin. Väliin mahtuukin nyt sitten yksi viikonloppu kun ei tehdä mitään ihmeellistä. Ajateltiin tosin viettää laatuaikaa Puolison kanssa.
Mietin syytä mieleni mustuuteen, pelkästään yksi idiootti ei riitä syyksi monen päivän masikseen. Osasyy taitaa olla yksinäisyyteni. Emme juuri vietä yhteistä aikaa Puolison kanssa. Herätään aikaisin, minä salille ja Puoliso töihin. Puoliso on iltapäivän kotosalla, minä pääsen töistä myöhemmin. Syödään jotain, yleensä eri aikaan, koska mies joko treenaa tai pelaa eikä yhteisruokailu sovi aikatauluun. Minä majoitun joko kirjan tai tietsarin ääreen, ja lopulta liikahdetaan sijoiltamme vasta nukkumaan. Viikonloput muuten sama mutta Puoliso pelaa koko päivän, minä töissä ja/tai koneella. Romantiikka? Mitä se on? Ei me riidellä tai mitään sellaista, olo vaan on kuin asuisi jonkun todella rakkaan ystävän kanssa kun kaikki romantiikka loistaa poissaolollaan muutamaa suukkoa lukuunottamatta. En ihan näinkään jaksa, joten pitänee ottaa asia puheeksi. Yhteistä aikaa on vain löydyttävä jostain tai ajaudutaan vielä erillemme yhä enemmän. Olen vaan sellainen nainen, että tarvitsen arkeeni rakkautta, yksi hyvänyönsuukko ei ihan riitä.
keskiviikko 28. elokuuta 2013
A rock and a hard place
Vähän hiljaista täälä blogin puolella, mutta ei toisaalta ole ihmeempiä tapahtunutkaan. Ei jaksa päivittää vaan sitä että en ole tehnyt normi arkea kummempaa, treenannut ja tehnyt töitä. En ole käynyt viihteellä tai tavannut ihmisiä. Tylsä elämä or what? :D
Nääh. Nautin kyllä arjestani, liikunta on kivaa ja töissäkin viihtyy kun kerta on töitä! Ainoa miinus, aika iso sellainen, on parisuhteeni kivikkoisuus. Pitkät työpäivät yhdistettynä aamutreeneihin vievät illasta tehokkaasti mehut, ja en liiemmin jaksa panostaa kodinhoitoon, Puoliso joutuu aika paljon hoitamaan asioita yksin. Toisaalta nämä ruokavaliojutut pistävät meidät syömään about eri ruokia, sillä nyt kun Puolisokin treenaa, se tarvii ruokaa n. 3 x enemmän mitä se aiemmin söi. Emme toisaalta kerkeä syömään ikänä yhdessä, sillä aamiaisaikaan minä olen salilla ja päivällisaikaan vielä töissä. Viimeaikoina Puolison ruokavalio-asiat ovat saaneet hänet aika happamaksi, en nyt niihin mene sen tarkemmin, mutta parisuhteeseen se vaikuttaa kun yhdessä ollaan lähinnä nukkumassa ja pari tuntia illasta telkan äärellä ja nekin tunnit toinen on pahalla päällä.
On ollut päiviä, jolloin huomaan jo puhelusta että kotona ollaan kiukkusia ja haluaisinkin jäädä vain töihin. On ollut myös päiviä kun olen mennyt kävelylle voidakseni paeta hapanta ilmapiiriä tai halunnut palata töihin samasta syystä. Joku sanoisi, että pitäkää parisuhdeviikonloppu, viettäkää aikaa yhdessä tai käykää vaikka ravintolassa. Nojoo, kivoja ajatuksia, mutta ylläripylläri minä olen töissä joka viikonloppu. Perjantaisin menee noin kuuteen, lauantaisinkin olen töissä n. 6-8 h. Jos en ole, rahaa ei tule, joten tehtävä on. Ärsyttää ja surettaa. Rakastan Puolisoa, mutta hajottaa tämä viikosta toiseen jatkuva hapan ilmapiiri. Kaipaan sitä iloista ja nauravaista kumppania. Eilen pitkästä aikaa näin vilauksen siitä Puolisosta jälleen, toivossa on hyvä elää että se aurinko paistaisi risukasaankin. Jos muutosta ei tule niin en tiedä kauanko jaksan.
Ehdotin eilen että mentäisi katsomaan lauantaina Tampereen Venetsialaisia, eli sitä ilotulitus ja musiikki - juttua kaupungilla. Eilen se oli vielä menossa mukana. Toivon että tulisi mentyä, mutta epäilen. Saunavuoro sattuu nimittäin olemaan la klo 21-22. Puoliso ei ikänä halua jättää sitä väliin, ja tuo tapahtuma on juuri siinä 20-22 aikavälillä. Joten haaveeksi jää tämäkin.
Nääh. Nautin kyllä arjestani, liikunta on kivaa ja töissäkin viihtyy kun kerta on töitä! Ainoa miinus, aika iso sellainen, on parisuhteeni kivikkoisuus. Pitkät työpäivät yhdistettynä aamutreeneihin vievät illasta tehokkaasti mehut, ja en liiemmin jaksa panostaa kodinhoitoon, Puoliso joutuu aika paljon hoitamaan asioita yksin. Toisaalta nämä ruokavaliojutut pistävät meidät syömään about eri ruokia, sillä nyt kun Puolisokin treenaa, se tarvii ruokaa n. 3 x enemmän mitä se aiemmin söi. Emme toisaalta kerkeä syömään ikänä yhdessä, sillä aamiaisaikaan minä olen salilla ja päivällisaikaan vielä töissä. Viimeaikoina Puolison ruokavalio-asiat ovat saaneet hänet aika happamaksi, en nyt niihin mene sen tarkemmin, mutta parisuhteeseen se vaikuttaa kun yhdessä ollaan lähinnä nukkumassa ja pari tuntia illasta telkan äärellä ja nekin tunnit toinen on pahalla päällä.
On ollut päiviä, jolloin huomaan jo puhelusta että kotona ollaan kiukkusia ja haluaisinkin jäädä vain töihin. On ollut myös päiviä kun olen mennyt kävelylle voidakseni paeta hapanta ilmapiiriä tai halunnut palata töihin samasta syystä. Joku sanoisi, että pitäkää parisuhdeviikonloppu, viettäkää aikaa yhdessä tai käykää vaikka ravintolassa. Nojoo, kivoja ajatuksia, mutta ylläripylläri minä olen töissä joka viikonloppu. Perjantaisin menee noin kuuteen, lauantaisinkin olen töissä n. 6-8 h. Jos en ole, rahaa ei tule, joten tehtävä on. Ärsyttää ja surettaa. Rakastan Puolisoa, mutta hajottaa tämä viikosta toiseen jatkuva hapan ilmapiiri. Kaipaan sitä iloista ja nauravaista kumppania. Eilen pitkästä aikaa näin vilauksen siitä Puolisosta jälleen, toivossa on hyvä elää että se aurinko paistaisi risukasaankin. Jos muutosta ei tule niin en tiedä kauanko jaksan.
Ehdotin eilen että mentäisi katsomaan lauantaina Tampereen Venetsialaisia, eli sitä ilotulitus ja musiikki - juttua kaupungilla. Eilen se oli vielä menossa mukana. Toivon että tulisi mentyä, mutta epäilen. Saunavuoro sattuu nimittäin olemaan la klo 21-22. Puoliso ei ikänä halua jättää sitä väliin, ja tuo tapahtuma on juuri siinä 20-22 aikavälillä. Joten haaveeksi jää tämäkin.
keskiviikko 13. maaliskuuta 2013
The bad touch
Viikkoni on tähän asti kulunut aika perinteisissä merkeissä, salia ja töitä. Maisemat ovat eri mitä olen tottunut, mutta uusi arki alkaa muotoutumaan. Edelleen tulee käytyä salilla aamuisin, vaikka iltakin tulisi kysymykseen. Jotenkin en vain saa itseäni enää kotoa liikkelle salia kohden kun on ilta, aamuisin saan. Onko minusta tulossa aamuihminen?!?
Viikonloppuna pitäisi jälleen mennä vähän ulos. Perjantaina oli alunperin puhe J:n synttäreistä, mutta ilmeisesti juhlat ovat vähän vaakalaudalla että siirtyvätkö tulevaan vai eivät. Lauantaina onkin sitten pöytävaraus ravintolasta illaksi, sillä maanantaina meillä on parisuhteemme 7. vuosipäivä.
Jatkuu aiheella seksielämä, jatka lukemista omalla vastuulla.
Viikonloppuna pitäisi jälleen mennä vähän ulos. Perjantaina oli alunperin puhe J:n synttäreistä, mutta ilmeisesti juhlat ovat vähän vaakalaudalla että siirtyvätkö tulevaan vai eivät. Lauantaina onkin sitten pöytävaraus ravintolasta illaksi, sillä maanantaina meillä on parisuhteemme 7. vuosipäivä.
Jatkuu aiheella seksielämä, jatka lukemista omalla vastuulla.
maanantai 24. syyskuuta 2012
Someone Special
Onko kauhean paha olla tosi hyvällä tuulella maanantaina?
Tänään on ollut kovin hyvä päivä. Johtunee varmaan osittain hyvästä viikonlopusta. Mukava viikonloppu kotona ollen, rentoutuen ja leffaillen. Ja vähän liikkuenkin. Olen kovin rakastunut uuteen puhelimeeni, ja sen kivaan Sports tracker -ohjelmaan. Tekee ulkonaliikkumisesta todella mielenkiintoista. Tänään oli myös töissä sellainen päivä kun toivoisin arkeni yleensä olevan: Päivä täynä asiakkaita, ilman turhaa joutenoloa.
Sain sitten puhuttua aiheesta Ruoka armaan kumppanini kanssa. Alkuperäinen ongelmahan oli siis tässä laihduttamisesani. Puoliso kaipaa niitä "tavallisia" ruokia ennen keventämistäni. Ongelman ydinhän on siinä, että tuplaruokia ei ole varaa ostaa, enkä minä aio koskaan palata siihen kerma-hiilarimättösapuskaan mitä ennen tuli syötyä. Teimme kompromissin. Lupasin olla hifistelemättä ruuan kanssa, tehdä enemmänkin tavallista kotiruokaa kevyesti. Puoliso taas lupasi olla tuputtamatta sitä kerma/juusto/pastamättöä kun hyvin tietää etten sitä syö, ja olla tukenani tässä enemmän. Happy me! Päätin olla vähemmän natsi myös itselleni, ja sallin itseni kokeilla kevyempää herkkua: Pitsaa. Puoliso teki perinteisen kinkku-jauheliha-salami-ananaksen, ja minä omasta osuudestani kasvispitoisen. Ja hyväähän siitä tuli! Seuraavaksi haluan keventää hampurilaisen.
Tällä viikolla pyörin kaupungilla useaan otteeseenkin, lähinnä tapaamassa armaita Ostajia liian isoille vaatteilleni. Samalla ajatuksena olisi treffata mr A kun kerta keskustassa pyörin. Muutoin haluaisin kovin pitää jälleen yhden kotiviikonlopun. Tälle lauantaille on ihan asiakkaitakin. Ideanahan olisi saada niin euroja säästöön kun kaloreita kadotettua, joten alkoholi ei oikein sovi kuvioihin. Tosin, World Of Warcraft-sarjan uusin lisäri julkaistaan tänään yöllä, joten tuskin minua saa koneeni äärestä pois hetkeen muutenkaan :D
Tänään on ollut kovin hyvä päivä. Johtunee varmaan osittain hyvästä viikonlopusta. Mukava viikonloppu kotona ollen, rentoutuen ja leffaillen. Ja vähän liikkuenkin. Olen kovin rakastunut uuteen puhelimeeni, ja sen kivaan Sports tracker -ohjelmaan. Tekee ulkonaliikkumisesta todella mielenkiintoista. Tänään oli myös töissä sellainen päivä kun toivoisin arkeni yleensä olevan: Päivä täynä asiakkaita, ilman turhaa joutenoloa.
Sain sitten puhuttua aiheesta Ruoka armaan kumppanini kanssa. Alkuperäinen ongelmahan oli siis tässä laihduttamisesani. Puoliso kaipaa niitä "tavallisia" ruokia ennen keventämistäni. Ongelman ydinhän on siinä, että tuplaruokia ei ole varaa ostaa, enkä minä aio koskaan palata siihen kerma-hiilarimättösapuskaan mitä ennen tuli syötyä. Teimme kompromissin. Lupasin olla hifistelemättä ruuan kanssa, tehdä enemmänkin tavallista kotiruokaa kevyesti. Puoliso taas lupasi olla tuputtamatta sitä kerma/juusto/pastamättöä kun hyvin tietää etten sitä syö, ja olla tukenani tässä enemmän. Happy me! Päätin olla vähemmän natsi myös itselleni, ja sallin itseni kokeilla kevyempää herkkua: Pitsaa. Puoliso teki perinteisen kinkku-jauheliha-salami-ananaksen, ja minä omasta osuudestani kasvispitoisen. Ja hyväähän siitä tuli! Seuraavaksi haluan keventää hampurilaisen.
Tällä viikolla pyörin kaupungilla useaan otteeseenkin, lähinnä tapaamassa armaita Ostajia liian isoille vaatteilleni. Samalla ajatuksena olisi treffata mr A kun kerta keskustassa pyörin. Muutoin haluaisin kovin pitää jälleen yhden kotiviikonlopun. Tälle lauantaille on ihan asiakkaitakin. Ideanahan olisi saada niin euroja säästöön kun kaloreita kadotettua, joten alkoholi ei oikein sovi kuvioihin. Tosin, World Of Warcraft-sarjan uusin lisäri julkaistaan tänään yöllä, joten tuskin minua saa koneeni äärestä pois hetkeen muutenkaan :D
tiistai 20. maaliskuuta 2012
Later won't wait
 |
| Kuva: Google. |
Lauantaina pysyttiinkin aika tehokkaasti kotosalla, katseltiin elokuvia ja nollailtiin, kuten loppuviikonloppu noin niinkuin yleensä. Perjantain menot ovat siitä hyviä, että on vielä viikonloppua jäljellä, eikä mene päiviä haaskuun esim. krapulan takia.
Nyt alkuviikosta olen palannut jälleen ruotuun syömisteni kanssa, noudattanut kevyempää linjaa ja koittanut vähän liikkuakin. Huomasin nimittäin, että nyt kun uni tulee jälleen, nukun helposti liikaa ja tuloksena on Zombie-minä. Sellainen olo että en välttämättä herää kunnolla koko päivänä, tai seuranani on mukava pikku hedari. Nenä-kurkku-korvaseudun ongelmieni takia en mihinkään kunnon kuntorääkkiin kykene, mutta jos sitä kotona edes jotain tekisi vireystilansa eteen. Piti myös hemmotella itseään hieman materialla, en ole hetkeen ostanut mitään vaatteita, joten kurkatessani Blackgroupille alesta tarttui mukaan:
Jep, pinkki, mutta kyseinen väri sopii minulle. Ja luo mukavasti illuusiota vyötäröstä. Tästä tuli kertaheitolla uusi vaatteellinen rakkaus. Blackgroupia pitää hieman kehua hyvästä palvelusta, kerrassaan mainio kauppa! Saattanee eksyä ylleni ensiviikolla Iron Sky -elokuvan kutsuvierasnäytökseen ja iltajuhlaan.
lauantai 5. marraskuuta 2011
Rentoutus.
Eilinen oli kerrassaan hieno päivä. Töiden jälkeen suuntasin ensin Oluthuoneelle työkaverin kanssa parille. Parit pysyi ihan oikeasti parina lonkerona, mutta pieni istuminen ja akkojen kesken juoruaminen rentoutti mukavasti Lonkeroilta säntäsin kotiin valmistautumaan iltaan, sillä vietin eilen mitä ihanimman illan Puolison kanssa. Käytiin ravintola Saludissa (http://www.salud.fi/) syömässä pitkän kaavan mukaan, kotona elokuvaa ja yhteistä laatuaikaa. Rakastan käydä erilaisissa ravintoloissa ja panostaa hyvään ruokaan. Jos käymme miehen kanssa ulkona, syömme yleensä kunnolla alkuruuasta jälkkäriin, juodaan hyviä viinejä ja nautitaan tunnelmasta. Koska tuo harrastus käy vähän lompakolle, näitä ravintolaillallisia ei ole kovin usein, mutta kun on niin sitten panostetaan.
Voin olla itsestäni hitusen ylpeä. Viimekuu oli rahallisesti niukka, kuten silloin alkukuusta vuodatin palkanlaskijan mokaa, mutta pysyin budjetissani mitä parhaiten! Tiukasta budjetista huolimatta sain säästettyä. Nyt palkanlaskija oli hoitanut hommansa oikein, ja sain maksettua kaikki osamaksut yms. pois. En tajua miksi ikinä menin moisia ottamaankaan! Seuraavana vuorossa onkin sitten luottosaldon pienennys. Huomaan kyllä kehittyneeni raha-asioissa. Rahaa jää enemmän käteen, ja huomaan kyllä mitä kaikkea ilmankin tulen toimeen. Maksettuani kaikki klarnat ja hennesit nollille, tein pyhän lupauksen ostaa vast edes vain laskulla tai tilisiirrolla, en missään nimessä jaksota osamaksuihin.
Nyt nautin tästä viikonlopusta ilman mitään ohjelmaa. Seuraavan kuukauden lauantait ovatkin kovin ohjelmatäytteisiä, joten tänään on se päivä kun haluan löhötä leffan parissa rentona ilman pidennyksiä, meikkiä tai edes oloasua kummempaa vaatetusta. Niin, olen se, joka ei käy edes lähikaupassa laittautumatta. Pystyn siihen, voin mennä meikittä vaikka minne ilman ongelmaa, mutta kun en halua! Joten tällaiset päivät kun ei tarvitse meikata tai laittautua ovat loppujenlopuksi harvassa.
Voin olla itsestäni hitusen ylpeä. Viimekuu oli rahallisesti niukka, kuten silloin alkukuusta vuodatin palkanlaskijan mokaa, mutta pysyin budjetissani mitä parhaiten! Tiukasta budjetista huolimatta sain säästettyä. Nyt palkanlaskija oli hoitanut hommansa oikein, ja sain maksettua kaikki osamaksut yms. pois. En tajua miksi ikinä menin moisia ottamaankaan! Seuraavana vuorossa onkin sitten luottosaldon pienennys. Huomaan kyllä kehittyneeni raha-asioissa. Rahaa jää enemmän käteen, ja huomaan kyllä mitä kaikkea ilmankin tulen toimeen. Maksettuani kaikki klarnat ja hennesit nollille, tein pyhän lupauksen ostaa vast edes vain laskulla tai tilisiirrolla, en missään nimessä jaksota osamaksuihin.Nyt nautin tästä viikonlopusta ilman mitään ohjelmaa. Seuraavan kuukauden lauantait ovatkin kovin ohjelmatäytteisiä, joten tänään on se päivä kun haluan löhötä leffan parissa rentona ilman pidennyksiä, meikkiä tai edes oloasua kummempaa vaatetusta. Niin, olen se, joka ei käy edes lähikaupassa laittautumatta. Pystyn siihen, voin mennä meikittä vaikka minne ilman ongelmaa, mutta kun en halua! Joten tällaiset päivät kun ei tarvitse meikata tai laittautua ovat loppujenlopuksi harvassa.
sunnuntai 2. lokakuuta 2011
*köh*
Sainpa sitten sen flunssani takaisin. Juuri kun oloni oli normaali, terveeksi luokiteltava, tauti uusi. Nyt jälleen kerran yskitään keuhkoja pellolle, niistetään nenä ruvelle, podetaan kuumeilua ja pysytään pystyssä finrexinin ja teen avulla. Sen siitä saa kun ei pidä sairaslomia, tai ravaa lääkärillä jatkuvasti. Aionko nyt soittaa töihin, että olen kipeä enkä pääse huomenna töihin? En. Liikaa vaivaa vain muille, pakko mennä kuumetta tai ei. Ehkä sitten käyn lääkärillä jos tämä tauti jatkuu vielä joulukuullekin asti. Ei sittenkään pilatesta tänä sunnuntaina, ei sittenkään salireissua tai shoppailua tiistaina. Sensijaan peti, teekuppi, nessupaketti ja läjä Nemi-sarjakuvia.
Puoliso on sensijaan ollut kovin kultainen. Auttoi sunnuntaisiivouksessa, teki ruuan ja keitti teenkin. Onneksi ensiviikonloppu on vapaa. Puolisollakin. Jos olen yhtään enemmän voimissani, hemmottelen miehen piloille kiitokseksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)