Angel cry

Hui, muutama viikko ja mä meen naimisiin! Jännä ajatus. Varmaan vetistelen maistraatissa ihan hulluna... Hääjutut on melkein kunnossa. Muutama juttu vielä niin ois kaikki ok.

Isoin homma onkin sitten sen jälkeen. Pitää pankkikortit uusia, ilmoittaa mun uus nimi about kaikkialle, passikuvat, uus ajokortti ja passi... Yay!

Maistraatti on perjantaina iltapäivästä, ja otettiin meidän sviitti jo perjantaista. Alunperin piti vasta lauantaina, mutta huone on hieno, siellä on pullo skumppaa meille yms ja Puolison perhe tulee jo perjantaina, joten mennään sitten maistraatin jälkeen suoraa sinne. Lauantaina käydään ruokkimassa kissat, mutta muutoin saadaan nauttia olostamme. Mulla on muutama lomapäivä viime kesältä, ja Puolisolla ihan talviloma, joten häät starttaa meidän loman. Mikäs sen parempi tapa kuin viettää pari päivää hotellilla nautiskellen.

Joo, ja kyllä mua vähän jännittääkin. Ei oikeastaan mikään muu, kuin se perheiden tapaaminen. Meidän perheethän eivät ole tavanneet ennen, koska välimatka. Raisio-Vaala on yli 600 km. Varmaan menee ihan hyvin, mutta joo, kyllä mua jännittää.

Töissä on aika hulinaa taas. Jengiä paljon poissa, mun alueen aluepäällikkö on lomalla joten pitää pärjätä aika itsenäisesti. Eikä siinä mitään ellei ois niin paljon väkeä poissa ympäri Pirkanmaan. Olen itsekin yhä aika puolikuntoinen, menisin lekurille uudestaan ellei lauantaina ois Vuodenaloittajais -juhlia. En kuitenkaan ole kuumeinen niin keikun sillä rajalla olenko työkuntoinen vai en. No, näillä poissaolomäärillä ei mulla ole nyt varaa sairastaa. Jouduttais varmaan laittaa lappu ovelle että "suljettu sairastapauksen vuoksi". Ja haluan niihin juhliin :)

Välillä ahdistaa taas kaikki työjutut. Tiedän etten halua olla parturi lopunikääni. Enkä ainakaan aluepäällikkö, mutta se on luonnollinen ainoa jatkumo uralle tässä firmassa. Enkä ole aina ihan varma siitäkään miten sekaisin päästäni olen kun tän liikevastaavapestin otin ja halusin. On tää aika työmaa.

Ja olen ihan untuvikko mitä pomohommiin tulee. Mietin taannoin, että eihän mulla ole edes niitä ominaisuuksia mitä pomoilta vaaditaan.Olen ihan liian tulinen, kiihdyn nollasta sataan hetkessä ja kun ärsyttää niin sen näkee ja kuulee. Pomon pitäisi olla alaisilleen aina tyyni ja rauhallinen. En aina osaa etäännyttää itseäni tytöistä tarpeeksi. Liian kaveri? Mun pitäisi olla etäisempi mitä olen. Puoliso olisi loistava esimies. Se on aina tyyni ja hallittu ja järkevä. Ei tällainen sähikäinen mitä minä. Meidän aluepäällikkö on loistava myös, aina iloinen ja ei ikinä suutu tai ainakaan näytä sitä. Luontainen hommassaan. Puoliso sanoi että nää jutut on opittavissa. Ehkä onkin, mutta miten voi oppia olemaan jotain muuta kuin on? Mä olen luontaisesti aika tulinen tyyppi jonka tunteet näkyy, niin miten helvetissä voi opetella piilottamaan ne? Samanlainen ikuisuushomma mitä on opetella olemaan hiljaisempi. Jännästi olen samaan aikaan aika tyytyväinen siihen mitä olen, ja sitten en ensinkään. Ei mua mun tulisuus ja tunteiden näyttäminen muuten haittaa, ainoastaan työllisesti. Mutta miten paljon haluan työlle uhrata? Muuttaa itseäni työni takia?

Money, money, money

Hmh, oon ollut jälleen kerran vähän kipeänä. Puoliso sai viimeviikolla kunnon flunssaviruksen, ja en nyt ihan tiedä että sitäkö tämä mun tauti on, jokatapauksessa oon vähän kuumeillut. Ärsyttää. Ei erityisemmin muita flunssaoireita, kuumetta vain. Normaalista arjesta ei vain tunnu tulevan yhtään mitään kun on kuumeinen. Tulisi sitten ees kunnolla jos olisi tullakseen, vihaan tätä puolikuntoisuutta.

Kävin verikokeissa alkuviikosta, ja ilmankos oli olo huonontunut niin että annosta piti nostella... Mun kiliprauhasen tulehdusarvot oli tuplaantuneet. Vuosi takaperin oli 680 (normaali alle 35), nyt oli yli 1300. Muutokset tuossa arvossa pitäisi olla aika hitaita, siksi ei otettu välistä kertaakaan. Mutta aika raju muutos mun mielestä... Noh, lekuriaika on kontrollin suhteen reippaan viikon päästä. Toivottavasti saan pitää isomman annostukseni. Mutta en mä missään nimessä tervekään ole, jos normaali arvo on alle 35 ja mulla on nyt yli 1300. Sillä tietämättömille tiedoksi: tyroksiinilla hoidetaan oireita, ei sairautta. En tiedä edes onko kilpirauhasen autoimmuunitulehdukseen mitään parannusta. Tunnen kyllä, että mun kaula on hivenen turvonneen oloinen, ja niellessä tuntuu sellai "pala". Erilainen pala mitä esim. kurkkukivussa olisi. En sitten tiedä että voisiko mun kuumeilu johtua tuosta? Pitänee kysellä lekurilta. Luultavammin tää on kuitenkin vain lievempi versio Puolison flunssasta.

Oon niin ylpeä meistä. Ollaan Puolison kanssa saatu tosi hienosti rahaa säästettyä. Meillä pitäisi olla vuoden loppuun mennessä säästössä 20 000 euroa, jos saadaan säästettyä tähän tahtiin ilman mitään ylimääräisiä häiriöitä (kuten rikkoontuneet kalliit kodinkoneet tms) Mulla ei ole eläessäni ollut näin paljon rahaa mitä nyt. Jännä vain, että vaikka säästötilillä on tosi kiva summa, en koe että olisin rahoissani. Johtuen kai siitä, että niille rahoille on käyttökohde. Mielessäni kun ajattelen, niin ei mulla ole rahaa sen ihmeemmin. Vanhoja lainojakin ollaan saatu komeasti pois. Kesän loppuun mennessä mulla pitäisi olla enää vain vähän opintolainaa, mutta visat ja kulutusluotot olisi viimein maksettu. Pahimmillaan mulla oli opintolainaa + muuta 12 000 euroa eikä senttiäkään säästettynä. Nyt on sen verran säästössä, ja tällä hetkellä opintolaina + muut on 6000, josta opintolainaa se 5000. Kesän loppuun mennssä pitäisi olla opintolaina 4000, jonka suhteen en suotta stressaa, sillä halvinta lainaa ever, ja sitä voi lyhennellä ajan kanssa sitten enemmänkin kun saa muut pois.

Ja mullahan oli koko ajan asiat sinänsä hyvin, että mulla on luottotietoni tallessa, maksoin kyllä minimieriä pois koko ajan, en tehnyt mitään niin typerää, että oisin jotain vippejä ottanut tms. Mun kohdalla vain opintolaina yhdistettynä moneen pieneen puroon synnytti ison meren. Yrittäjyyden aikana oli tiukkaa, niin käytin luottokorttia ihan arjen ostoihin, mikä on virhe. Ei luotolla pidä ostaa ruokaa. Ostin myös vaatteita ja muuta noilla osamaksuhommilla, esim. henkkamaukalla on se oma "maksa lasku osissa" -systeeminsä, jossa sulla on tavallaan jonkin verran luottoa ja makselet sitten kerran kuussa aina tietyn erän. Tuon lopetin silloin kun jätin työni koululla, mutta yrittäjyys kun oli tiukkaa, niin se luottokorttilasku ei pienentynyt mihinkään. Enkä sinä aikana lyhentänyt opintolainaanikaan.

On kyllä tullut opittua paljon: Osamaksut ovat saatanasta. Niillä ostetaan tasan asuntoja, ehkä auto (sekin mielellään käytettynä niin, että sulla on varaa siihen). Luottokortti on saatanasta. Sitä käytetään matkalla tai autonvuokrauksissa, mutta ei arjen juttuihin. Kulutusluotot ovat saatanasta. Älä ota sellaisia. Tee budjetti joka kuulle, kirjaa KAIKKI mihin rahaa käytät. Joka sentti mikä tulee ja mihin menee. Suunnittele rahankäyttöisi, ei tule ylläreitä. Ja tärkein: Mikään materia ei ole ikinä tehnyt niin iloiseksi, kuin suureneva tilinsaldo.

Memento Mori

Hei taas. Pääsiäinen lähentelee ovella, ja kevätpäiväntasauskin oli ja meni. Oma arkeni on sujunut ihan normi uomissaan, töitä, salia ja sitä normaalia arkea vain. Pääsiäissuunnitelmia ei ole, pidetään viikinkimaraton ja nautitaan olostamme. Minähän olen lauantain töissä, joten mitään kivaa pääsiäislomaahan tässä ei pääse kertymään.

Alunperin Puolison Veljen piti tulla seutuville, mutta peruivat reissunsa kun solmivat pyhän liiton pankin kanssa Asuntolainan merkeissä. No, en minäkään sitten paljoa reissaa kun se omalle kohdalle tulee. No, mulla on Juhannuksena kesälomaa, joten Oulu ja Vaala kutsuu ja mahdollisesti vähän pidempi ajanjakso mitä yleensä ollaan.

Omassa kotopuolessa en ole käynyt hetkeen, ja käyminen on vähän hankalaa. Äidillä on hoitoja aina 3 viikon välein, ja eka viikko on sille se rankin heti hoidon jälkeen. Yhtään ei saa olla flunssainen tai mitenkään tautinen, ja mullahan on aina jotain nuhaa tms. Onhan pelkästään kilpirauhaseni jatkuvassa tulehdustilassa.. Kiva koittaa sumplia visiittiä niin, että mikään ei vaivaisi ja että vapaapäivät sopisivat äidin hoitorytmiin.

Viime lauantaina oli Kummipojan 1 vuotissynttärit. Onko siitä jo vuosi? Äkkiä meni. Seuraavaksi menee varmaan kouluun kohta... Siihen malliin tuntuu tää aika hujahtavan. Mutta luoja miten allerginen oon tollai puolituntemattomien kokoontumisia kohtaan. Kun ei olla Kummipojalle itse mitään sukua, niin ei tietysti tunneta niitä Mummoja, Vaareja, Setiä ja Tätejä sen kummemmin. Ihan mukavaahan siellä oli, mutta mä niin ahdistun noista tilanteista. Onneksi noita ei ole kun sen kerta vuoteen. Onko siis ihme, etten halua Häistäni sen kummempaa tilaisuutta?

Äitini haluaisi, että kutsuisin myös omat Kummit "häihini". Ymmärrän, äitini on tietysti aina haaveillut että omassa puutarhassa pidettäisiin ihan perinteiset häät, vihkiminen olisi Raision kirkossa ja morsian (minä) pukeutuisi valkoiseen. Häät olisi äidin suunnittelemat ja paikalla olisi koko suku, ystävät ja tutut yms. Sulhanen olisi paikallinen, varakkaan perheen poika. Sellai perinteiset häät tavallisella kuviolla. Äidillähän on ollut vähän vaikeuksia huomata, että en kasvanut sellaiseksi millaiseksi kuvitteli mun kasvavan. Etten mahdu siihen "Neiti kesäheinä" -muottiin, johon hän jo lapsena mut lokeroi. Se tunnollinen, kiltti ja herkkä balleriina, luonnonlapsi. Tavallaan surettaa, etten voi/halua toteuttaa tuota äidin haavetta.

Sehän on aina vähän välejä hiertänytkin, kun mun odotetaan olevan tietynlainen, käyttäytyvän tietyllä tavalla ja tekevän tiettyjä valintoja, ja joka kerta kun teen oman pääni mukaan, se on pettymys perheelle: Erosin siitä paikallisesta varakkaasta pojasta. Erosin kirkosta. Muutin Lahteen. Otin tatuointeja. Gootti/metallityyli ei ollutkaan vain "se vaihe". En muuttanutkaan takaisin Raisoon tai Turkuun, vaan lähdin Tampereelle. Otin lisää tatuointeja. Poikaystävä onkin Pohjoinen poika. En halunnutkaan lapsia. Kihloisa kesti iäisyys, eikä unelma Häistä koskaan toteudukaan. Äitini sai jo ylioppilasjuhlani, minähän en saanut valita edes omaa asuani sinne. Päätin jo silloin, että häitäni äiti ei saa. Hän sai yhdet juhlat, minä taatusti saan päättää toiset.

Nyt erityisesti tämä syöpäjuttu on saanut mut vähän tietoiseksi että yhä "memento mori" pitää paikkaansa. Mikään ei ole ikuista, ja tavallaan harmittanee, että jokainen valintani on tietynlainen pettymys äidilleni. Ja nimiasiaa suorastaan pelkään. Sillä häissä varmaan tulee viimeistään ilmi, että olen vaihtanut etunimeni. Olen vältellyt asiaa, sillä äiti on aina ollut niin ylpeä etunimivalinnastaan. Eikä ole ollenkaan ilahtunut, kun valitsinkin toisen nimen itselleni. En sitten koskaan ole kertonut että vaihdoin sen ihan virallisestikin.  Sanoin aikanaan, että vanhemmat saa kutsua mua ihan miksi haluaa. Fiksu kertoisi asian etukäteen, ettei tule mitään kohtausta sitten Puolison perheen edessä, mutta en millään haluaisi. Onneksi maistraattihommat hoidetaan etukäteen, niin ei ainakaan siinä tule sitten esiin. Luultavasti pyydän Puolisoa välttämään nimiasiaa viimeiseen asti. Tervettä eikö?

Put your lights on

Lehdissä oli taannoin juttu siitä Aussitytöstä, joka päätti jättää sosiaalisen median, kun se hallitsi hänen elämäänsä liikaa. Ilmeisesti näitä instagram-julkkiksia, joilla on miljoonia seuraajia, oli jossain mallitoimiston listoilla, kuuluisa poikaystävä yms. Sanoi elävänsä unelmaelämää, mutta olevansa silti surullinen, kun se "unelman ylläpito" on niin hallitseva osa ja vähän valheellista. Miten vatsakuvan ottaminen kysyy päivän paastoa ja satoja kuvia, joten hän päätti poistaa itsensä instasta yms.

Yhtä asiaa en vain tajua: miten vitussa sellai elämä on kenenkään unelmana?!? Miten kukaan yleensäkään unelmoi julkisuudesta?!? En voi tajuta! Se ois ihan kauhu, jos mut tunnistettaisiin kaikkialla minne menen. Jos face ja insta ois täynä seuraajia, tykkääjiä ja kommentoijia. Ei voisi enää luottaa, että kuka on mun kanssa siksi että oon niin kiva ja hyvä tyyppi, ja kuka siksi että oon kuuluisa ja mulla on euroja. Hassua. Toinen kuvailee että "unelmaelämä" ja toiselle se on taas kauhuskenario. Jos mulla alkais kerääntyä satoja ja tuhansia seuraajia, varmaan tekisin saman tempun ja poistaisin itseni somesta, sillä en halua missään nimessä olla mitenkään tunnettu! Tän tytön kohdalla ihmetellään että häh, elää tollai unelmaa ja tekee noin? Mä ihmettelen ainoastaan, että miten hemmetissä hän edes lähti moiseen leikkiin :D

Sillä eihän se somen vika ole, jos itse ne kuvat sinne laittaa. Jos päättää olla syömättä koko päivän että saa täydellisen kuvan mahasta. Miksi pitäisi yleensäkään laittaa kuva mahasta minnekään? Ihan käsittämätöntä, että miten moni oikeasti haaveilee siitä, että ois tunnettu. Mä haaveilen siitä, että vois muuttaa jonnekin hevonkuuseen luonnon keskelle. Oisin maalla varmasti hyvin onnellinen. Olen toki varsin onnellinen näinkin, mutta jos unelmista puhutaan, niin mieluiten eläisin jossain sellai idyllisellä maatilalla lähes omavaraisena. Ja juuri sillai euroja, että se ei ole ongelma, sillä eihän sitä maatilaa tuoton takia pidettäisi. Joo, oon vähän erakkoluonne ;)