Money, money, money

Hmh, oon ollut jälleen kerran vähän kipeänä. Puoliso sai viimeviikolla kunnon flunssaviruksen, ja en nyt ihan tiedä että sitäkö tämä mun tauti on, jokatapauksessa oon vähän kuumeillut. Ärsyttää. Ei erityisemmin muita flunssaoireita, kuumetta vain. Normaalista arjesta ei vain tunnu tulevan yhtään mitään kun on kuumeinen. Tulisi sitten ees kunnolla jos olisi tullakseen, vihaan tätä puolikuntoisuutta.

Kävin verikokeissa alkuviikosta, ja ilmankos oli olo huonontunut niin että annosta piti nostella... Mun kiliprauhasen tulehdusarvot oli tuplaantuneet. Vuosi takaperin oli 680 (normaali alle 35), nyt oli yli 1300. Muutokset tuossa arvossa pitäisi olla aika hitaita, siksi ei otettu välistä kertaakaan. Mutta aika raju muutos mun mielestä... Noh, lekuriaika on kontrollin suhteen reippaan viikon päästä. Toivottavasti saan pitää isomman annostukseni. Mutta en mä missään nimessä tervekään ole, jos normaali arvo on alle 35 ja mulla on nyt yli 1300. Sillä tietämättömille tiedoksi: tyroksiinilla hoidetaan oireita, ei sairautta. En tiedä edes onko kilpirauhasen autoimmuunitulehdukseen mitään parannusta. Tunnen kyllä, että mun kaula on hivenen turvonneen oloinen, ja niellessä tuntuu sellai "pala". Erilainen pala mitä esim. kurkkukivussa olisi. En sitten tiedä että voisiko mun kuumeilu johtua tuosta? Pitänee kysellä lekurilta. Luultavammin tää on kuitenkin vain lievempi versio Puolison flunssasta.

Oon niin ylpeä meistä. Ollaan Puolison kanssa saatu tosi hienosti rahaa säästettyä. Meillä pitäisi olla vuoden loppuun mennessä säästössä 20 000 euroa, jos saadaan säästettyä tähän tahtiin ilman mitään ylimääräisiä häiriöitä (kuten rikkoontuneet kalliit kodinkoneet tms) Mulla ei ole eläessäni ollut näin paljon rahaa mitä nyt. Jännä vain, että vaikka säästötilillä on tosi kiva summa, en koe että olisin rahoissani. Johtuen kai siitä, että niille rahoille on käyttökohde. Mielessäni kun ajattelen, niin ei mulla ole rahaa sen ihmeemmin. Vanhoja lainojakin ollaan saatu komeasti pois. Kesän loppuun mennessä mulla pitäisi olla enää vain vähän opintolainaa, mutta visat ja kulutusluotot olisi viimein maksettu. Pahimmillaan mulla oli opintolainaa + muuta 12 000 euroa eikä senttiäkään säästettynä. Nyt on sen verran säästössä, ja tällä hetkellä opintolaina + muut on 6000, josta opintolainaa se 5000. Kesän loppuun mennssä pitäisi olla opintolaina 4000, jonka suhteen en suotta stressaa, sillä halvinta lainaa ever, ja sitä voi lyhennellä ajan kanssa sitten enemmänkin kun saa muut pois.

Ja mullahan oli koko ajan asiat sinänsä hyvin, että mulla on luottotietoni tallessa, maksoin kyllä minimieriä pois koko ajan, en tehnyt mitään niin typerää, että oisin jotain vippejä ottanut tms. Mun kohdalla vain opintolaina yhdistettynä moneen pieneen puroon synnytti ison meren. Yrittäjyyden aikana oli tiukkaa, niin käytin luottokorttia ihan arjen ostoihin, mikä on virhe. Ei luotolla pidä ostaa ruokaa. Ostin myös vaatteita ja muuta noilla osamaksuhommilla, esim. henkkamaukalla on se oma "maksa lasku osissa" -systeeminsä, jossa sulla on tavallaan jonkin verran luottoa ja makselet sitten kerran kuussa aina tietyn erän. Tuon lopetin silloin kun jätin työni koululla, mutta yrittäjyys kun oli tiukkaa, niin se luottokorttilasku ei pienentynyt mihinkään. Enkä sinä aikana lyhentänyt opintolainaanikaan.

On kyllä tullut opittua paljon: Osamaksut ovat saatanasta. Niillä ostetaan tasan asuntoja, ehkä auto (sekin mielellään käytettynä niin, että sulla on varaa siihen). Luottokortti on saatanasta. Sitä käytetään matkalla tai autonvuokrauksissa, mutta ei arjen juttuihin. Kulutusluotot ovat saatanasta. Älä ota sellaisia. Tee budjetti joka kuulle, kirjaa KAIKKI mihin rahaa käytät. Joka sentti mikä tulee ja mihin menee. Suunnittele rahankäyttöisi, ei tule ylläreitä. Ja tärkein: Mikään materia ei ole ikinä tehnyt niin iloiseksi, kuin suureneva tilinsaldo.

Skills in Pills

Kahdesta sangen rankasta työviikosta selvitty. Ja joo, sain ihan hyvät myynnit aikaiseksi, olin Pirkanmaan toiseksi paras viimekuussa. Tämäkin kuu lähtenyt hyvin käyntiin, tällä hetkellä olen meidän liikkeen ykkönen, mahdollisesti myös koko Pirkanmaan. Ja ei, en oo mikään supermyyjä, mulla on käynyt vaan tuuria. Kuuta on vielä jäljellä, joten en nyt vielä juhli hyviä myyntejä.. Tänhetkinen hyvä tulos vähentää vaan painetta loppukuusta. Niin, meillähän on nimittäin tulostavoitteet, joihin ois päästävä. Jos usea kuukausi menee heikosti, voi tulla jopa varoitusta ja sitemmin kenkää.

Nyt on sitten vähän leppoisampi kuu tulossa, viimekuussa tunnit paukkui ihan komeisiin lukemiin, mikä tietää tietysti hyvää tiliä. Olen kuitenkin pikkuisen iloinen, että edessä on taas vähän leppoisampi kuu. Ehtii miettimään muutakin kuin töitä.

Laihtunutkin olen, 5 kg. Tällä viikolla lähti 1.5 kg. Salirytmistä on saatu taas hyvin kiinni, ja ruokailut pysyneet tosi mallikkaasti hanskassa. Toki yksi iso muutos oli kilpparilääkkeeni annosnosto. Pitänee tosin kohta mennä kontrolleihin kun annosta nostin, mutta ainakin vointi on nyt bueno. Ja lääkärikin meni vaihtoon. Josko nyt sais tän sairauden kokonaan kuriin.  Mutta ihan mahtavaa, kun ennen aika puristavat housut vaan solahti jalkaan. Unentarve on normalisoitunut, jaksan paremmin. Eikä mitään ihmeellistä mättöäkään tee mieli. Oikeastaan ollenkaan. En edes kiellä itseltäni mitään, ei vaan oikein tee mieli mitään epäterveellistä. Olo alkaa olemaan jokseenkin normaali. Vatsakin toimii taas ihan tavallisesti. Ihan outoa voida näin hyvin :D

Tainted Love

Tauti nujerrettu ja olen taas elävien kirjoissa. Töissä olin jo viimeviikosta, peräti pari päivää ennen pitkää viikonloppuvapaata. On ihan höhlä olo kun käy niin vähän töissä. Minkä sitä sairastamiselle voi, mutta vituttaa kaikkien tulostavotteiden puolesta. Joku paskin kuu ikinä, kun muutenkin hiljaista ja ei ihan täysiä tunteja, niin sitten vittu sairastankin vielä. Perkele.

Muutoin elämääni ei jälleen kerran kuulu oikeastaan mitään. Parannuttuani olen innostunut vähän fiksaamaan elämäntapojani. Olen ollut aika virkeä, joten on tullut liikuttua ja syötyä varsin ok. Katsotaan mihin tää johtaa. Jo ennen sairastamista tuntui, että jotain haluan tehä. Ja myönnettävä se on, että paska ravinto ja sokeri ei piristä ketään, saatika kilpparivaivaista. En voi maata kotona mässyttäen ja odottaa, että koska tyroksiinit tehoo ja tois hyvän ja virkeän olon ja -20 kg kuin taikaiskusta. Ei tässä mitkään kuurit ja dieetit auta, vaan pitää hakea kokonaan uusi pohja valinnoille. Ja ihan jees on lähtenyt. Olo on huomattavasti aiempaa vireämpi. Se onkin mun lähtökohta, oma olo. Jos paino putoaa sivutuotteena niin kiva, mutta se oma vireys on pääasia. Se on tullut huomattua, ettei sokeri ja beige ruoka ole ikänä ketään vireäksi tehnyt.

Poison Whiskey

Meni taas viikonloppusuunnitelmat uusiksi. Piti kovin mennä Raisioon lauantaina töiden jälkeen, mutta jo alkuviikosta olin aika yskäinen. Lauantaihin mennessä olin jo ihan kunnolla kipeä. Selvisin työpäivästä (mikä sairasloma?), mutta tuli selväksi jo hyvissä ajoin, että en millään kykene matkaamaan. Nyt sunnuntaina olen yhä sen verran kipeä, että vakavissani harkitsen työterkkarissa käyntiä saikkea varten.

Äitini ei joudu uusintaleikkaukseen (oli riskinä syövän tyypin takia), mutta kemoterapia kutsuu. Alunperin piti olla vaan solusalpaajia, mutta koska syöpä olikin agressiivista tyyppiä, niin varmistetaan kaiken poissaanti kemoterapialla. Juuri siksi, että mitään ei jäisi potentiaalisesti uusiutumaan.  Johtuen alkavasta kemoterapiasta, mun on oltava terve kun menen käymään. Joten seuraava käynti pitää suunnitella huolella.

Ärsyttää tämä flunssa. Juuri kun aloin taas virkistymään kilpparisumuväsykaudesta, kun oli motivaatiota käydä lenkillä tai salilla ja syödä kunnolla. Edelleen on motivaatiota, mutta kun mikään ei maistu, niin sitä syö jotain helppoa ja käsilläolevaa kun tauti vie vähän voimia. Ei sairaana tee mieli salaattia. Ei oikeastaan tee mieli mitään, mutta vähiten etoo ne epäterveelliset.

Lähitulevaisuudessa häämöttää työpaikan vuodenalottajaisjuhlat. Ruokaa ja juomista koko Pirkanmaan mroomilaisten kanssa. Yay, voi tulla ihan hauskaa. Edellyttäen että paranen, enkä saa jotain vitun noroa siihen tms. Hitto meen vaikka pää kainalossa. Haluan juhlia!

Ensiviikosta tulee aika raskas. Mulla on viikonloppu vapaa, joten kaikki viisi työpäivää ovat putkeen (Puoliso aina nauraa tälle, viiden päivän putki on kuulemma ihan normaali viikko :D). Keskiviikkona on työpäivän jälkeen vielä palaveri, ja torstai ja perjantai ovat 9 h päiviä.  Onneksi on se viikonloppuvapaa. Kilpparilääkärikin häämöttänee, kävin verissä tällä viikolla ja katotaan mitä lekuri sanoo. Jos vaikka kontrolliaika pitenisi?

Roundtable Rival

Halloween!! Lempparijuhlani <3

Arki on soljunut taas puolisen kuuta eteenpäin sitten viimepäivityksen. Mutta eipä siinä että mulla kummempia juttuja olisi ollutkaan. En juhlistanut synttäreitänikään mitenkään ihmeemmin. Puoliso järjesti ihanan pienen yllätyksen synttäritiistaina, oli koristellut kotia halloween-teemaan, oli ruusuja ostanut ja lahjaksi Mad Success -kirjan - eli Rikun ja Tunnan viimeisimmän kirjallisen tuotoksen. Porukoillakin kävin ihan onnistuneesti. Niin ja käytiin me leffassa, katsottiin Ghiblin uusin tuotos, Marnie - tyttö ikkunassa. Taattua Ghibliä, jos pidätte animesta, katsokaa se!

Tänään on töissä pikkujoulut, huomenna olisi niinikään illanistujaiset kaverilla. Sunnuntaina krapula?Ensi viikko on töissä mulla kuusipäiväinen, joten fiilistellään tätä vapaata nyt. Tosin, töissä on varsin mukavaa, joten en nyt ihmeemmin harmittele työviikkoa.

Onneksi on mukavaa, sillä kilpparini oireilee taas jonkin verran... uni maittaa ja veto on poissa. Ehkä tää taas tästä. Onkin jo aikaa tän "aaltoliikkeen" kanssa, oli kumman pitkään sellainen normaalin hyvä olo. Oli jo hetki sitten viime oireilun. Ei ollut ikävä. Prkl.. Mutta siitä johtunee vähän tämä blogihiljaisuus ja lyhyet päivitykset. Kun kilpparioieiden vuoksi en taas oikein jaksa mitään. Käyn töissä, tulen kotiin, vähän kotihommia, pari jaksoa Murdochin murhamysteerejä ja nukkumaan. Toista. Siinäpä mun viimeaikaista eloani tiivistettynä. Ei ihan blogipostausmateriaalia eh?

Mutta nyt, kauppaan ja valmistelemaan hauskanpitoa!!

Sapuskoinnista ja terveydestä

Ajattelin tehdä nyt sapuskoinnista ja terveydestä ihan oman postauksensa ihan selvyydenkin vuoksi. Voi selventää juttuja joillekin ystävilleni, että miksi teen sellai ruokavalintoja mitä teen.

Miksi syön niin pirkaleen rajoitetusti? Saan aina aika-ajoin kuulla ruokavalinnoistani. "Syö kuule kunnon kotiruokaa, ei sillä ole kukaan ennenkään sairastunut" tai "älä ole noin nirso" tai "onks toi joku uus laihdutusjuttu?" tai "kokeile noita jutan dieettejä, ne sopii kaikille" tai "Eihän sun kanssa voi minnekään mennä kun oot tommonen" tai "Ei ennenvanhaan tommosta ollut, kyllä on taas näitä nykyajan hömpötyksiä" tai "Söithän sä ennenkin kaikkea..." tai "etkai sä usko noihin hömpämpömppä-hippiruokavaliohin?" ja jos kuulen jonkun noista vielä kerrankin, tirvaisen.

Ensinnäkin, millään syömisilläni ei ole mitään tekemistä laihduttamisen kanssa. Mulla on erinäisiä sairauksia, jotka vaatii tarkemman ruokavalion. Kilpirauhasen vajaatoiminta, ärtyneen suolen oireyhtymä sekä uusimpana diagnosoituna suoliston hiivasyndrooma. Kaksi viimeisintä vaatii varsin tarkan ruokavalion, jotta oireet pysyvät kurissa.

Kilpparista nyt olen puhunut ennenkin, tuttu juttu. Ärtyneen suolen oireyhtymä tarkoittanee, että tietyt ruuat- yleensä runsaskuituiset ja hieman hankalasti sulavat- saavat vatsani ja suolistoni ärtymään, mikä aiheuttanee kipua, ripulia ja ummetusta. Hiivasyndrooma merkitsee, että suolistossani on runsaasti hiivaa. Sellaista elimistön omaa, jota sokerinen, rasvainen, valkoista venhää ja alkoholia sisältävä ruokavalio buustaa. Hiivaa aiheuttanee myös antibiootit, e-pillerit, hormonaaliset muutokset yms. Oireina mm. voimattomuus, väsymys, päänsärkyä, ärtyneisyyttä, keskittymisvaikeuksia, makean ja leivän himo, alapään ongelmat kuten kirvelyä ja kutinaa, nuhaa, suun sammas, ihottumaa, tulehduksia poskionteloissa ja nielussa, ummetusta ja ripulia, turvotusta, kouristelua, yskää, suun kuivumista, ientulehdusta.... Vain näin muutama mainitakseni, jotka kaikki ovat jokapäiväisiä seuralaisiani. Toipuminen hiivasta on alussa, ja voi olla vuodenkin prosessi.

Ensinnäkin, vehnää en syö enää lainkaan. Kilppari vaatisi vain vehnän gluteenin välttelyä, hiivasyndrooma vaatii venhän poiston kokonaan. Sokeri. Kaikki kolme sairauttani vaatii sokerin eliminointia ruokavaliostani. Sokeri nostaa tulehdusarvoja ja on hiivan ruokaa. Hiiva, hiivasyndroomalainen ei voi syödä hiivatuotteita. Alkoholi, mallastuotteet, käymisteitse tuotetut tuotteet, kaikki pahasta hiivasyndroomassa. Makeiset, leivonnaiset, sienet, homejuustot, huonot rasvat... kaikki ovat kiellettyjen listalla. Ja tarviiko edes erikseen mainita, että einekset ja pikaruoka tietysti! Lisäksi ärtyneen suolen oireyhtymä vaatii rasvaisen ja raskaan ruuan, omenien, kaalin, tiettyjen pähkinöiden, erinäisten makeutus- ja lisäaineiden, sekä papujen välttelyä. Helppoa eikö? Joku sanoisi, että kaikki hyvä on kielletty. Mennäänkö ulos syömään? Käyhän se, salaatit ovat aina hyvä vaihtoehto!

Mitä sitten syön? Riisi ja riisituotteet ovat ystävä. Riisi sellaisenaan, riisinuudelit... siitä saa jauhojakin! Jos kaalit ja pavut pitää vähäisenä ja satunnaisena, muut kasvikset ja vihreät ovat sallittuja. Hedelmistä suurin osa on ok, viljoista vehnää lukuunottamatta kaikki muut. Lihat, kala, kana, munat.... Onhan siinä listaa. Se, etten syö pastaa, tavallista leipää, makeatuotteita tai alkoholia, ei nyt ole niin paha rasti. Aika normi ruokaa sitä voi yhä popsia, mahdollisimman luonnollista ja puhdasta ruokaa. Hiivalista on aika tuore juttu, ja siinä on yhä tottumista ja opettelemista. Mutta hiivan voi häätää about ainoastaan ruokavaliolla, joten ei ole pelleilemistä. Ei edes sitä kuuluisaa "ota nyt vain tän kerran" -kertaa. Onneksi olen ollut alkoholiton ennenkin, tästä tipattomasta tulee vain pisin kausi ever. Ja toi kohta sokeri. Kilpparikin sitä jo vaati vähennettäväksi, mutta olin vähän laiskanläntä sen suhteen, sokeri kun on niin maan hyvää. Mutta nyt ei auta, poistolistalle meni sekin. Ja parempi niin. Sillä se oirelista joka mulla on, en halua elää niiden kanssa yhtään sen kauempaa mitä on pakko. Iso läjä ärsyttäviä, mutta sangen pieniä vaivoja. Vaati vähän kynnystä lähteä selvittämään, että olenko luulosairas vai voisko olla jotain selitystä.

Ja jos yhä olet sitä mieltä, että pelleilen ruokavaliolla turhaan, olen luulosairas tai muuten vaan huomionhakuinen typerys kummallisine ruokavaliovaivoineni, pidä asia omana tietonasi. Olet hiton onnekas, jos sun ei tarvitse välttää terveyden vuoksi mitään ruoka-ainetta.

Where waters fall frozen

Niinhän se oli, ettei Ex-pomo ollut ilmeisesti ihan uskonut minua, kun sanoin että vaikka se mut vuorosta vapauttaa niin rahat tarvii maksaa silti kun kyseessä ei ole mun oma pyyntö. Oli uskonut vasta, kun kirjanpitäjänsä oli sanonut samaa, että mulle tulee maksaa mun rahat. Siksi sitten tajusi pyytää mut töihinkin maanantaiksi, ettei nyt ihan tappiolle jää.

On muuten ärsyttävää kun sua pidetään tyhmempänä mitä olet. Sanot jotain että asia on pihvi, sulle nyökytellään että joo, pihvi on, muttei uskota kuitenkaan. Mielessä aatellaan että ei toi tiedä mistä puhuu. Ja sitten vähän yllätytään että kappas, asia olikin pihvi. Ja mulle tuppaa usein käymään noin, että mua pidetään tyhmempänä mitä olen. Jos sanon jotain, niin uskotaan vasta kun joku toinen vahvistaa asian tai googlataan juttu. Perkeles, voin olla vähän erikoinen, mutta oon oikeasti aika fiksu ja tiedän monestakin asiasta aika paljon.

Eilettäin oli lekuri, ja arvot olivat ihan promillen verran huonontuneet edellisestä (eli melkeest samat...) ja olo kun on ollut ihan jees, niin lääkitys jatkuu samana. Kontrolli sitten 6 kk päästä. Yay! Käynnit harvenee. Jos helmikuussa ois kaikki yhä jees, niin ehkä saisin kontrollit vuoteen? Sillä selvennykseksi, että vaikka aluksi kärkyin lekuriaikoja, juoksin labroissa ja lekurilla selvittämässä vaivojani ihan neuroottisena, niin nyt kun on diagnoosi, en minä siitä lekurilla juoksusta nauti! Juoksin vain siksi, kun joku oli vialla. Olisi ihanaa jos saisi kokonaisen vuoden ilman verikokeita ja kontrolleja.

Sain viimein verolaputkin. Eli viimevuoden verotuspäätöksen. Muut sai sen jo keväällä, mutta mun yrityksen takia minä sain keväästä vasta jotkut infolaput ja tänään itse laskelmat ja tiedon palautuksista. Tiesin kyllä saavani rahaa takaisin, sillä veroprossani oli järkyttävän iso, ja maksoin yrityksestäni hullut ennakot, vaikka tein tappiota. Oletin saavani jotain kuutisensataa, mutta hitto, kaks tonnia!!! En oo ikänä saanut tollasia palautuksia. Ja joka hiton sentti menee jemmaan meidän asuntosäästöä varten.

Mutta oli kyllä mahtava loma. Aloitettiin mökkeilyllä, ja mikään ei ole tehnyt meidän parisuhteelle niin hyvää, kuin se mökkireissu. Me kaksi yhdessä, ilman mitään tekniikkaa, kaksi päivää. Tämä koko loma vahvisti meidän parisuhdetta, tulevaisuus on valoisa. Suunnitelmissa on säästää kasa rahaa, että voi hakea asuntolainaa. Ostetaan asunto, ja saapa nähdä käydäänkö ennen sitä ah niin romanttisesti maistraatissa, että lainahommat sujuu mutkattomammin. Mutta tosta nyt ei olla mitään ees puhuttu sen kummemmin, muuta kuin puolivitsillä ajatustasolla. Kerrankin voin sanoa olevani todella onnellinen just näin. Sen ihmisen kanssa, jonka vierestä haluan herätä loppuelämäni.

Syksy saa mut niin energiseksi. Tänään loman päättäjäisiksi olen siivoillut, järjestänyt vaatekaappia, kaivanut tarvittavat paperit maanantaiksi... Jahka Puoliso tulee kotio, käydään vähän kaupoilla, sitten rentoutusta. Ehkä värjään tyvikasvuni. Saunotaan. Otetaan viikonlopusta ilo irti!

Overkill

Viikonloppu sujahti ohi aika nopeasti, mutta olinhan lauantaina töissä. Lumouksen jälkeinen masennuskin on jo takana.

Piti viettää rattoisa kotiviikonloppu, koska Lumoukseen paloi rahaa ihan liikaa. Mutta ystävämme Make kyselikin suunnitelmiamme, ja kutsuttiin tyyppi meille. Saunottiin, kuunneltiin kaikenlaista musaa ja puhuttiin paskaa. Meiltä otettiin taksi ja Amadeukseen, ja loppuillasta sitten Semaforiin. Joo, luitte oikein. Ja Sema oli ihan tyhjä! Hitto siellä ollu ketään! Menee varmana nurin ihan just...

Vältin kankkusen, ja sunnuntai meni ihan mukavasti. Tänään käänsinkin uuden lehden, ja ostin salikortin. En ole hetkeen käynyt, mun suosikkisali sijaitsee kuitenkin ärsyttävästi keljun matkan päässä. Mun uusi salini taas tossa 5 min kävelyn päässä, pari minuuttia fillarilla. Auki se ei ole niin hyvin mitä entinen, mutta enpä mä ikinä salilla käynytkään aamu viideltä tai ilta yhdeltätoista.

Sain motivaatiopuuskan liikkumiseen, kun luin erään kilpparistin blogitekstin. Mimmi kisaa fitnesskisoissa, ja hitto miten sinnikäs. Joutuu tekemään tuplatyön muihin verrattuna kilojen kanssa, mutta ei luovuta. Ihan samanlaisia oireita sillä on kuin mulla, mutta hän painaa väsymyksestä huolimatta, kun tietää, ettei se nukkumalla parane. Että aina voi voivotella kilpparia että kun on niin sairas, tai sitten toimia siitä huolimatta. Mä valitsin jälkimmäisen. Joo, en ole ihan terve, mutta en anna sen häiritä. Liikkuminen on ihanaa, ja kaipasin salia ihan älyttömästi. Myönnetään kuitenkin, että nyt väsyttää ihan tolkuttomasti. Kävin tosiaan aamusta salilla, menin pyörällä 7.5 km kympiksi töihin. Töissä oli kiirus, ja kuudelta samat 7.5 km takaisin. Suoraa tiskaamaan ja ruoanlaittoon, ja nyt syötyä kun voi viimein hengähtää, voisin kaatua sänkyyn. Mutta tää uupumus on aika ihanaa.

Mutta ehkä tauko on tehnyt hyvää. Nyt treenaan taas siitä treenaamisen ilosta. En laske makroja tai punnitse kanafileetä, ei sen niin väliä. Treenaan, koska pidän siitä, se on mun harrastus. Mun aineenvaihdunnalla tuun tuskin ikänä olemaan niin tikissä mitä 1.5 vuotta sitten olin, mutta entä sitten. Mun kroppa on varsin hyvä just näin. Onnellisimmillani olen kuitenkin ollut kun elintavat ovat olleet terveelliset, kun ruoka ja liikunta on hyvässä tasapainossa, eikä netflix, alkoholi tai biletys ole hallinnut vapaa-aikojani. Siihen haluan takaisin.

Viikonloppuna Puolison Veli & Käly tulevat käymään. Mennään perjantaina ravintolaan, luultavasti 2H+K. Lauantaina mietittiin että pyynikillä vois käydä, ehdotin myös Näsilinnaa ja Arboretumia, tyypit kun kyseli Tampereen nähtävyyksiä. Ihanaa tehdä jotain muuta kuin kiskoa viinaa. Itsehän ajattelin vedellä pelkästään kivennäisvettä, haluan sunnuntaina salille!

Only one who waits

Kuukausi vaihtui, ja sitä myöten pomon asenne mua kohtaan. Kuukausisaldo sijoittikin mut toukokuun ykköseksi, ja tein viimeviikolla ylitöitä ihan mukavasti, joten pomo oli eilettäin harvinaisen nöyrä. Pomo pyysi käytöstään anteeksi, ja minä lupasin olla kiirehtimättä uuden duunin kanssa. Töissä on taas parempi olla, ja työmotivaatio on huomattavasti korkeampi. Sopu, vihdoin! Nyt tarvii vain pitää se saldo mukavan kohollaan, ja tehdä välistä niitä ylitöitä. Näkyy tilissäkin, ylityöt tuo rahaa. On nimittäin harvinaisen selvä, että musta halutaan jälleen hyvin äkkiä eroon, ellen pysy saldoissani tarpeeksi korkealla.

Muutoin elämässäni on taas seesteisempi vaihe käynnissä. Ollaan Puolison kanssa tuijoteltu Sons of Anarchyn kahta viimeistä kautta aika intensiivisesti, mutta siinäpä se, ei bileitä tai juhlia edes tiedossa. Seuraava suunniteltu meno on jussina. Hyvä niin, kevät on ollut aika aktiivista sosialisointia, on aikakin istua välistä kotona.

Oma olokin on taas parempi. Tein hienoisia muutoksia ruokavaliooni, ja homma näkyy lisääntyneenä energiana ja parempana vointina. Kilpparikoomakausi jatkuikin tarpeeksi pitkään, kun olo oli vähän kyseenalainen. Nyt on taas enemmän oma itsensä. Suurin haaste mulla on pysyä siinä hiton ruokavaliossa. Sillä on mun olon kanssa niin suuri merkitys, mutta helposti lipeän gluteenillisten herkkujen puoleen jos mieli tekee, koska ei se vehnä kuolemaksi ole. Noei, mutta siltä se vähän tuntuu kun veto on ihan täysin pois. Ei se ole sen arvoista, pitäisi vain muistaa se silloin kun mieli tekee jotain mättöä.

No end, no beginning

Selailin merkintöjäni vuoden takaa. Liikuntaa, työmietintöjä, kouluvitutusta, ruokahaluttomuutta... Ihmettelin että mikä mua vaivaa. Toisaalta selaan niitä sporttimerkintöjä haikein mielin, olisi ihanaa olla se tyttö taas. Mutta se kun ei ole niin yksinkertaista. Nyt kun tiedän mikä minua vaivasi, viitteet tuntuvat selkeiltä. Kilppari oireili ensikerran vuosi sitten.

Kaipaan sitä itseäni, joka treenasi säännöllisesti, oli vireä ja energinen. Nyt se fiilis tulee ja menee. Jaksan aina pari viikkoa kerrallaan. Kaipaan salille about päivittäin, mutta se energia sinne menemiseen puuttuu. Nyt on taas aallonpohjafiilis, ei huvita, väsyttää eikä ruokakaan oikein maistu. Nukkua ja nollata voisin vaikka kuinka. Iho on kuiva ja ääni käheä. Kaduttaa kun jo lupauduin menemään muutamiin bileisiin. Ei jaksaisi. Huvittaisi kyllä, mutta ei vain jaksaisi.

Eniten ketuttaa juuri se, että motivaatiota ja halua olisi, mutta energiaa ei. Joudun keskittämään kaiken energiani ihan arkeen vain. Että jaksan mennä töihin, jaksan sen iltavuoron, tehdä ruokaa ja pakata eväät. Työkaveri on saikella, ja kierosti sitä toivoo itsekin saavansa jonkun flunssan, että saisi syyn hakea saikkea ja jäädä kotiin. Kelju sairaus tämä. Ei toimi kuin joku antibioottikuuri että jokunen nappi naamaan ja jee! Tiedän, että lääketasapainon löytäminen vie aikaa. Lekurilla pitäisi käydä taas toukokuun alussa. Pitää kai olla rehellinen, ja sanoa että ei nyt mitkään mahtifiilikset ole ollut. Lääkkeen nostolla ei ole oikein ollut kummoista vaikutusta, en huomaa mitään eroa. Toki olo on lähtötilanteeseen nähden parempi, mutta en ole kunnossa lähimainkaan.

Koitan keskittyä lähinnä pieniin juttuihin. Mennä pyörällä töihin niin saa edes jotain liikuntaa. Syödä 3-4 tunnin välein mahdollisimman normaalia ruokaa. Nukkua sen 8 h päivässä. Koitan edes elää normaalia elämää, nähdä ihmisiä. Sen tiedän jo kokemuksesta, että vaikka olisi mahdollisuuskin vain koomata kotona, ei se sitä helpotusta tuo. Koomasin pitkälti koko pääsiäisen, onko olo nyt parempi? Ei. Koitan edes jutella töissä asiakkaille. Olen hiljainen kampaaja, mutta eilen en tainnut oikein jutella yhdellekään. Voisi edes yrittää.

Cold

Viimeinkin "viikonloppukooma" on taas selätetty, ja tunnen oloni taas normaaliksi. Onneksi tänä viikonloppuna ei pitäisi olla mitään bileitä. Ei niin kiva jos lauantaina pitää hauskaa niin torstaina vasta on oma itsensä. Ja tarkennan vielä viime postauksesta, että kyseessä ei siis ole krapula mikä kestää näin kauan. En ole pahoinvointinen tai päänsärkyinen, vaan ennemmin se kilpparivaivainen zombie. Mitään ei jaksa, huvita tai viitsi. Väsyttää, eikä motivaatiota ole oikeastaan mihinkään. Parempi jättää biletykset tarkkaan valittuihin ajankohtiin.

Iloinen asia on, että viimeinkin olen laihtunut hieman. Kilon pudotus voi olla liian aikaista iloita, sillä se kilon-parin nesteiden katoaminen on about se, mihin tähänkin asti olen päässyt. Se jatko on se ongelma, vaikka miten treenaa ja syö terveellisesti, niin mitään ei tapahdu. Mutta kilokin on aina eteenpäin, on aina toivoa. Lääkkeillä olen ollut nyt kaksi kuukautta, korkeammalla annostuksella about kaksi viikkoa. Josko annoksen nosto olisi vähän purrut ja saisin viimein läskiä katoamaan.

Se muuten ärsyttää ihan hulluna, että vaikka tyypit tietää mun sairasvan kilpirauhasen vajaatoimintaa, silti ei oteta tosissaan sitä, että sairaus tekee painonpudottamisesta vaikeaa. Silti ajatellaan, että olen vain laiska pullukka joka vetää iltaisin mättöä naamaan kaksin käsin. Että perinteinen "syöt vain terveellisesti ja liikut" -resepti auttaisi. "Kyllä tolla ruokavaliolla pitäis kilojen karista, varmasti syöt jotain ylimääräistä!" Ei - mun aineenvaihdunta on hidastunut. Vaikka söisin porkkanan päivässä ja liikkuisin kuin hullu, ei se paino siltikään välttämättä laske. Helposti ajatellaan, että nyt kun olen hetken tyroksiinia napsinut, niin kaikki on taas normaalia. Pari nappia ja ongelmaa ei ole?  "Sullahan on lääkitys, eikö homma ole nyt hoidettu?" wrong. Näissä hommissa kestää. Parin kuukauden tyroksiinit voivat tuntua olossa, mutta muut oireet? Painoa on yhä vaikea pudottaa. Tukkaa lähtee siihen malliin että pelkään olevani kohta kalju. Menkat ovat säännölliset, mutta kesto ja määrä ihan mitä sattuu. Ruumiinlämpö on parempi, en ole enää ihan niin hyinen, mutta matala se on yhä. Ja se aivosumu tulee ja menee. Välistä parempi ja välistä on ihan jäätävä jumisumu. Pääsääntöisesti olo on hyvä, mutta olenko terve? En helvetissä. Saa katsoa, mutta en ihmettelisi jos annosta nostetaan taas kontrolleissa sitten toukokuussa. Annostustahan on nostettava pikkuhiljaa, jos kerralla rysäyttää annoksen korkeaksi niin tulee ihan varmasti liikatoiminnan oireita. Mutta nyt mulla on toivoa. Annosta on nostettu ja painokin vähän pudonnut. Merkki paremmasta. Josko tukkakin lakkaisi lähtemästä ennen kaljuuntumista. Onneksi olin alkujaan tosi tuuheahiuksinen, on mistä lähteä.

Ensiviikolla olisi pääsiäisloma. Pääsiäisestä pitäisi tulla aikapankkipäiviä, mutta mä käytän ne samantien. Koska pomo. Ne, jotka haluaisi ylitöitä tehdä, eivät saa, koska tunteja ei ole. Minä, joka haluaisin tehdä minimin, en millään saa vapaalauantaita, koska ei muka olisi tekijöitä. Ellen halua olla 6 viikonloppua putkeen töissä, aikapankkipäivät on käytettävä. Nyt kun on pääsiäisenä pitkä loma, olen varmana sen 6 viikkoa putkeen sitten sen jälkeen. Koska ei muka ole tekijöitä. Ja puolet vinkuu, että haluaisi tehdä ylimääräistä. Yhdelle tarjottiin kuukauden vapaita lauantaita kun nyt on 6 viikonloppua putkeen. Minun kohdalla ei tollaista porkkanaa tarjottu, "Voivoi, tämä ala nyt on tällainen". Ja jos yksi saa toukokuun kaikki lauantait vapaaksi, kuka ne tekee? Muunmuassa minä, kenenkään muun on sitten turha haaveilla toukokuisesta vapaalauantaista, sillä silloin alkaa myös kesälomakausi. No, toukokuussa on porukoiden synttärit, jonka olen jo toivonut. On yksi toukokuinen lauantai, joka on taatusti vapaa. Pomo ei voi olla niin kusipää, että ei antaisi mulle vapaata omien vanhempieni synttärien takia. Mulle raivotaan kun en tee ylitöitä, halukkaiden taas ei anneta. Yep - tosi loogista. Onneksi arkivapaat ovat ihan kiva juttu. Pitää nyt ottaa pääsiäisestä kaikki irti. Ties koska on kaksi vapaapäivää putkeen seuraavaksi. Puoliso on niinikään pääsiäisenä vapaalla. Ei kuitenkaan lähdetä pohjoiseen, vaan ollaan kotona. Suunnitelmissa pitää Scandal -maraton, nukkua pitkään, käydä leffassa ja nauttia yhteisestä ajasta. Ensiviikon torstaina klo 15 jätän sakset narikkaan viideksi päiväksi, ja tirvaisen jos yksikin edes ehdottaa "voisitko vähän leikata?". Joo voin - se maksaa sitten satkun per pää!

Prisoner's song

Viikonloppu!

Niin, siis se huima yksi päivä, joka vuorotyöläisellä on vapaata. Välit Pomon kanssa on sen verta jäiset, että melkeen kaipaisin uutta lomaa. Tänään tuli jälleen uusi lastillinen sitä itseään niskaan. Siitä, etten jäänyt eilen ylitöihin. Väliä sillä, että mulla oli ohjelmaa. Tuhma minä, eihän moinen sovi! Siitä, että olen käyttänyt lauantaivuoroissa liukuvaa työaikaa (sellainen kun on..) - tulen varttia ohjattua aiemmin laittamaan paikat kuntoon, bussien hankalan kulkemisen vuoksi. Eihän nyt niin sovi tehdä. Muina päivinä liuku on ok, paitsi lauantaina. Se, että tulisin vartin myöhässä- sillä seuraavalla vuorolla - ei tietenkään sovi. Toisen työntekijän kohdalla se sopii - mutta ei mun. Mun on oltava 30 min aiemmin siis töissä ollakseni työvuoron alkaessa paikalla, mutta jos käytän ylimääräisen ajan työntekoon, en saa siitä palkkaa. Selvä.

Tästä eteenpäin istun vaikka naapurissa Teboililla ylimääräisen ajan, tulen töihin 5 min ennen vuoron alkua. That's it. Olen töissä minuutilleen siihen, mitä vuorolistassa lukee. Tehdään asia niin helpoksi kun vaan voi olla. Korneinta, että tämä lauantai-järjestely on ollut kuvioissa jo ainakin 3 kuukautta ihan hänenkin tietäen siitä, mutta asia on ongelma juuri nyt. Ei aiemmin, vaan tänään siitä päätettiin avautua. En tiedä mitä olen tehnyt väärin, mutta sellai fiilis että Pomo antaisi mulle kenkää jos voisi. Lomalta palattuani sain heti kättelyssä kuulla, että asiakaspalautteiden mukaan taso on laskenut. Vika on luonnollisesti minun, tai kahden muun. Ja se, jonka töitä eniten korjataan, on pomon suosikki. Tekee liian nopeasti ja huolimattomasti - tekee kovaa tulosta. Pomo rakastaa sitä mimmiä. Koska tulos. Koittaakohan se kalastella mua irtisanoutumaan? Noh, läheltä jo liippaa, ellen olisi niin kesälomanahne. Nyt on persein aika irtisanoutua. Mistä mä oikein bongaan nämä työpaikat? Koululla oli perseestä, nyt tämäkin alkaa näyttämään harvinaisen ahterilta paikalta olla töissä. Vai onko paskan määrä työpaikassa vakio, aiheet vaan vaihtuu?

Olen käynyt taas ahkeraa salilla ja ajoin lenkillä. Yay! Vehnätön ruokavalio on ihan loisto! Painon suhteen olen lakannut stressaamasta, laskee jos on laskeakseen. Sillä ihan sama miten paljon jumppaan, näännytän tai lasken kaloreita, mun sairauden kanssa se paino ei vain laske noin vain. Olen myös antanut itselleni anteeksi menneet "repsahdukset" - viime kesän, syksyn ja talven mässäykset. Kyse ei ollutkaan heikosta itsekurista tai siitä, että olen ihan luuseri. Joo - ilman niitä mässäilyjä painonnousu olisi voinut olla maltillisempi, mutta noussut olisi joka tapauksessa. Ja se mässys oli seurausta sairauden aiheuttamasta väsymyksestä. Väsyttää ihan vitusti koko ajan = otetaan energia ruuasta, koska et jaksa kokata, kun kerta väsyttää = syöt nopeaa ja helppoa = paskaa.

Saints & Sinners

Yksi asia josta olen erityisen helpottunut on se, että lääkärin mukaan en ole voinut aiheuttaa tätä itselleni. Perinnöllinen taipumus. Epäilin jossain välissä, että kovat dieetit ja jojoilu on pistänyt elimistöni niin sekaisin, että seurauksena kilpparivaiva. Joo, ei se varmasti ole aineenvaihdunnalleni hyvääkään tehnyt, mutta on kuitenkin helpotus, että dieetit eivät ole syypää sairauteeni. Olisi kamalaa, jos olisin aiheuttanut tämän ihan itse itselleni.

Lääkäri uteli koelääkityksen vaikutuksia painooni. En nyt mitenkään intensiivisesti yrittänytkään laihduttaa, mutta parannus ruokavaliossa ja liikunnassa on jo huomattava entiseen, ja olen yhä yhtä pullukka mitä ennenkin. Vatsanseutu erioten, näytän siltä kuin vauvaa vartoisin. Pitänee laittaa kevään sukujuhliin korsetti, ettei tule epämieluisia kommentteja. Saa katsoa mitä nostettu lääkemäärä vaikuttaa, vai vaikuttaako mitenkään. Todellisuudessa laihduttaminen on mahdollista vasta, kun lääkitys on tasapainossa.

Onneksi olen onnistunut löytämään kirppikseltä hyviä vaatteita nykykeholleni, mieleni parani kummasti. Pitänee kai nyt malttaa mieli ja syödä vain ihan normaalin terveellisesti. Jättää kalorilaskemiset, mutta pitää liikunta ja terveellinen ruoka kuvioissa. En ainakaan halua lihoa yhtään enempää!

Aiheesta kukkaruukkuun.

Vattu mikä työpäivä taas. Toi työyhteisö.. ei perkele. Ja niin herttainen mummeli kun Pomo on, osaa sekin olla aika halvatun perkele välistä. Olen ollut töissä n. 7 kuukautta, eikä osa "säännöistä" tai työkulttuurista ole vieläkään selvillä.

Iltavuoron työtunnit muuttui taannoin. Infolapussa oli laskuvirhe, tunteja tulisi viikossa yksi enemmän mitä pitäisi. Kun huomautin asiasta, mielestäni sangen ystävälliseen sävyyn, että oliko Pomo huomannut asian, sainkin paskaa niskaan. Myönsi kyllä, ettei huomannut laskuvirhettä. Kovin puolustellen, että "minäkin olen vain ihminen". Ööh, mielestäni en syyttänyt mistään? Yritin vain ystävällisesti huomauttaa. Sain kuulla kunniani siitä, että miten kaikki muut ottavat ylityöt ilolla vastaan, ja miten olen vain hankala jos mua varten pitää erityisjärjestelyitä tehdä kun en voi joustaa. Sanoin kyllä, että nyt ei kyse ollut ettenkö sitä tuntia olisi valmis tekemään, ja että teen kyllä mielelläni ekstratunteja siinä missä muutkin. Että huomautin vain tunnollisuuttani. Mutta ei auttanut, pomo oli selkeästi muhun vittuuntunut loppupäivän. Koitin esittää asiani kovin selkeästi, ettei mua väärinymmärretä. Mutta tuolla, kaikkien muiden aivot ovat kuin vitun tippaleipä! Jos jonkun voi ymmärtää perseelleen, niin ihan varmana otetaan se just niin.

Niin, ne ylityöt. Ikinä ei kysytä, että voitko jäädä. Mutta mikäli et tajua oikealla hetkellä jäädä, olet joustamaton paska. Pitäisi ihan itse tajuta tarjoutua "voin tulla tekemään ekstraa tuolloin", mutta ikänä sua ei kysytä. Ja jos et tajua tarjoutua, niin ylläri, olet joustamaton paska. Eli sen verran vuorolistoihin pitää puuttua, että tarjoudut tekemään ekstraa kun vain yhtään vajetta näkyy. Mutta näemmä muuten ei paranekaan puuttua. Ota siitä sitten selvän. Ookoo, olen joustamaton paska. Ja mun työpaikan työilmapiiri on ihan perseestä, tarjosin taas työpaikan likoille läyhäämisen aihetta hetkeksi, miten Aurora on jäykkä paska joka ei voi tehdä tuntia ylitöitä. Väliä sillä, että jos työaikoihin tulee muutos, tunnin ylitöistä tulisi kyllä ilmoittaa.

Vittuunnuin niin, että tuijottelin Mol.fi -sivustoa taas sillä silmällä. Kunnes järkiinnyin. Mitä sanoisin haastettelussa, kun haluavat tietää motivaatiotani paikanvaihtoon? Ei entistä duunia voi haukkua, se kertoo enemmän minusta mitä paikasta. Lisäksi, polttaisin kesälomani. Ja - suo siellä, vetelä täällä. Ojasta allikkoon. Alani huomioiden, sama minne menen duuniin, olen liian äijä akkavaltaiseen työyhteisöön. Oiskin ees ne kivekset, mun ajatusmaailmaa ja mua ymmärrettäisiin varmaan huomattavasti paremmin mikäli oisin mies!

En olekaan sekoamassa.

Noniin, lääkärillä käyty.

Virallinen diagnoosi on nyt sitten se kilpirauhasen vajaatoiminta - hypotyreoosi. Olen jossain vaiheessa sairastanut kilpirauhasen tulehduksen, johon on perinnöllinen alttius. Ensimmäisessä verikokeessa ei otettu vasta-aineita, joten siksi asia ei selvinnyt aiemmin. Normaali vasta-aine arvo on alle 35, mulla oli sitten 689. Hupsistakeikkaa, vain 654 enemmän mitä pitäisi. Muut arvot olivat lähellä samaa mitä viimeksikin, T4 oli vähän laskenut, alarajoilla mennään yhä - 12 (viitteet 10-21). tsh oli parempi - 2 (viitteet 0,3-4,5).

Lääkitystä nostettiin, ja uusista veristä ja kontrollista sovittu toukokuulle. Olo on järjettömän huojentunut. En ole sekoamassa tai luulosairas. En kuvittele oireitani, tai viimeaikaista parempaa vointiani. Oireille oli oikeasti selitys. Ja nyt se on sitten virallista, eikä mikään omapäätelmä koelääkityksen vaikutuksen perusteella.

Kysyin äidiltäni aiemmin, että onko tietoa suvussa esiintyvästä kilpparivaivasta. Äiti ei muistanut varmaksi, mutta arveli ettei. Nyt kun soitin diagnoosista, ja selitin tarkemmin, äiti muistelikin että mummollani taisi kuitenkin jotain tällaista olla. No pakostikin, koska lääkärin mukaan tää on perinnöllistä. Ja yleisempää naaraspuolisilla yksilöillä. Mummolla (isäni äiti...) oli ainoastaan miespuolisia jälkeläisiä, isäni ja kaksi velipuolta. Olen aina naispuolinen lähisukulainen, joten en nyt ihmettele, ettei muilla perheenjäsenillä mitään oireita olekaan. Itse kun ensimmäisenä mietin lähinnä äitiäni.

Ehkä tämä tukanlähtökin loppuis joskus nyt kun annosta nostetaan. Ja jos sitä joskus vaikka laihtuisi.

Helvegen

Uhuhuu, viisi työpäivää ja sitten ois talviloma <3

Tai siis ansaittuja vapaapäiviä, eihän mulle tule virallista talvilomaa vielä ensitalvenakaan. Jouluna oli paljon arkipyhiä, joista kertyy vapaapäiviä aikapankkiin. Lisäksi oli kaksi ylityöpäivää, joten 5 kokonaista päivää vapaata. MUN EKA PALKALLINEN LOMA PARIIN VUOTEEN!

Ainoat suunnitelmat ovat Porukoilla käynti ja labrassa kilpparikokeet. Muuten lähinnä nautin olostani! Käydä salilla, lenkkeillä ja levätä. Kesälomaa ois jotain vajaa kolme viikkoa, toivoin sen elokuulle. Pidän loppukesän lomasta, joo saahan sitä odotella, mutta kelit on usein parhaat. Sitäpaitsi välttyy lomakateudelta, "Lomalle lompsis" - tyypit kun hinkkaa lomailoaan vasten sun lärviä, kun oma loma on pidetty jo huhtikuussa ja itse olisit jo uuden loman tarpeessa ennen kuin kesä on edes ohi.

Flunssani on pysynyt aika mietona, vähän räkää ja äänenkäheyttä. Tänään painelen lenkille, huomenna koitan saleilua. tai jos aamusta olo on kovin räkäinen, niin tiistaina sitten.

Parempi ryhdistäytyä näitten elintapojeni kanssa, aika keskittyä terveyteen ihan kokonaisvaltaisesti. Lakata käyttämästä sairautta tekosyynä mässäämiseen "Mulla on kilppari, en laihdu helpolla joten miksi ees yrittää". Mun perfektionistisessa päässänihän on vain kaksi moodia. Joko laihdutat ja saat tuloksia, tai sitten et, ja syöt mitä lystäät. Jotenkin en näe sitä vaihtoehtoa, että voi sitä sapuskoissa olla kevyt ja terveellinen vaikka ei laihtuisikaan. Tiedän että on se välimuotokin. Ei tarvi vetää fitnessdieettiä tai syödä kuin porsas. Tiedän että se välimuoto on, mutta en vain osaa sitä. Ei määrän tarvi olla mitään laihdutuskaloreita, se laatu merkkaa. Mutta mun mielessänihän on turha "kiduttaa" itseään ja kieltää herkut jos ei edes laihdu. Ööh, terveys?!? Ei se pitsa, suklaa, hampparit ja kermapasta hyvää tee laihdutti tai ei. Musta on vaan tullut paljon luovempi tyyppi herkkujen suhteen nyt kun on vehnättömällä. Hampparit on maukkainta tehdä itse. Pitsa on parasta itsetehtynä, ja nyt en enää voi edes tilata sitä, joten tehdään tosiaankin aina itse.

No olen tehnyt jo jotain muutoksia. Vaihdoin kahvin makeutustabletit kookossokeriin, kaurapuuron aspartaamimehukeiton marjoihin ja kookosöljyyn ja vähensin rutkasti limunjuontia. Yllättäen, mun makeanhammasta ei ole kolottanut yhtä pahasti mitä ennen. Limppari tulisi jättää pois arjesta kokonaan. Mun suhde kokis zeroon tai pepsi maxiin alkaa käymään taas liian läheiseksi. En aio linnottautua neljän seinän sisään ja vältellä juhlia ja ihmsiä, aion kyllä pitää hauskaa. Mutta joka viikonloppuista se juhiminen ei saisi olla. Nyt ei ole ollut edes juhlia, vaikka eväät ovat sen mukaiset olleetkin. Joo yritys hyvä kymmenen vol. 101.

Dream a little Dream

Hyvää myöhästynyttä ystistä tyypit.

Puolisoni intoutui leipomaan laskiaispullia viikonloppuna. En voinut vastustaa, vaan sorruin vehnätuotteeseen, vain tajutakseni alkuviikosta että millainen iso virhe se oikein oli. Luoja mikä olo on ollut koko alkuviikon! Aluksi hieman epäileväinen Puolisokin uskoo viimein, että mun on parempi pysyä erossa kaikesta vehnään liittyvästä.

Viikonlopun suunnitelmiini kuuluu lähinnä lauantain työpäivä ja flunssan parantelua. En ollut edes edellisestä ihan toipunut, kun sain työkaverilta uuden flunssan. Kurkku kipeänä jälleen, ääni hyvää vauhtia katoamassa. Työkaveri on kuiskaillut koko viikon, kun ääntä ei vaan lähde. Kiitos, nyt se on minulla. Ja minähän paukautan saikkea jos yhtään olo huononee!

Meillä pitäisi olla Puolison kanssa talviloma samaan aikaan. Piiitkästä aikaa! Puoliso ei nimittäin vaihdakaan työpaikkaa, sai nykyiseltä pomoltaan sen verran kovan tarjouksen. Ylennys, enemmän euroja yms. Sellainen tarjous, että toista samanlaista ei tule ikänä mistään saamaan. Plussana, lomat säilyy. Ainoa, että eräs Puolison työkavereista sai juuri kuulla sairastavansa kivessyöpää. Edessä siis sairaslomaa, eikä siksi ole ihan varmaa, että miten tuo meidän yhteinen lomaviikko onnistuu. Tärkeintä että tyyppi tulee kuntoon. Tyyppi on vain vähän päälle parikymppinen, ja ihan ystäväksikin laskettu. Pistää surulliseksi moiset asiat. Ja sai minut välittömästi huolestumaan Puolison kivesten kunnosta, vaikka toinen ei ole mitään valitellutkaan.

Minua alkaa vähän jännäämään tulevat labrat ja lääkäri. Entä jos se ei vahvistakaan diagnoosia vaan nappaa lääkityksen pois? Monia vastaavia tapauksia on. "Arvot viitteissä, sulla ei ole vajista". Tosin, miksi se antaisi koelääkityksen, jos ei olisi valmis tekemään sen perusteella johtopäätöksiä? Huvikseen? Potilasta miellytääkseen? Tuskin. Kun voin kuvitella, että labroissa tuskin mitään ihmeellistä näkyy. Jos jossain, niin varjoarvoissa, mitä ei ekalla kerralla otettu. Tosin, pitänee tiedustella lisää autoimmuunisairauksista. Ovat periytyviä, ja jos on yksi, on helpolla suvussa muitakin. Kilpparia ei tietääkseni ole, mutta reumaa, psoria ja suolistosairautta kyllä. Mikä minua vaivaa, on että koska suvussa on muita autoimmuunisairauksia, voiko kilpparin vajis olla minulla perityvänä siitä syystä? Että suvussa ei välttämättä ole välittömästi muita kilpparin vajiksia, riittääkö että on yleensä autoimmuunisairauksia suvussa? Olisi vaan kiva tietää. Jos on perinnöllinen, olisi hyvä olla kokonaan gluteeniton. Jos taas tulehdusperäinen vajis, vehnä riittää.

Silmät Sumeat

Sain jotain aikaan eilen. Siivosin vaatekaappini. Olen jemmannut liian pieniä vaatteita ihan siksi, kun "tämä pyöreys on vain väliaikaista, mahdun näihin ihan just". Ei, en mahdu ainakaan "ihan just". Nyt pitää pikkuhiljaa löytää uutta kivaa vaatetusta nykymuodoilleni. En halua verhoutua verskoihin vain siksi, että ne mahtuvat. Aika paljon kaappiin jäikin kivaa yllepantavaa, joten en voi käyttää "ei ole mitään sopivaa" tekosyynä. On aika luopua siitä illuusiosta, että ihan just olen taas se fitnesskissa. Hyväksyä itseni tällaisena, arvostaa kehoani näin. Lakata vihaamasta. Ei mun arvo määriydy vaa'an lukeman mukaan, tai vaatekoon mukaan. Naureskelin eräälle huumorikuvalle netissä, jossa lihava nainen sanoo että "En ole lihava, seksikkyyteni vain vuotaa yli". Pitäisi varmaan ottaa lausahdus enemmänkin tosissaan.

Puoliso on ollut ihana koko ajan. Kertaakaan ei ole sanonut mun olevan vääränlainen tai että mun pitäis tehdä itselleni jotain. Ei koskaan kritisoi vartaloani, tyyliäni tai vaatetustani, oli sitten millainen tahansa. Pahimmassa vaiheessa kun en jaksanut töiden lisäksi tehdä yhtikäs mitään, Puoliso hoiti kotia kiltisti. Ainoa jolle mun kropan koko jotain merkitsee, olen siis minä. Aika monta solmua voisi aueta, jos vain hyväksyisin itseni tällaisena. Sitäpaitsi. Ollessani se 58 kg timmi fitnesskissa, olinko tyytyväinen? jotenkin maagisesti onnellisempi? Olinko jotenkin parempi ja arvokkaampi mitä ennen kun mahduin xs vaatteisiin? En. En mitään noista. Silloinkin oli aina jotain, johon en ollut tyytyväinen.

Aion yhä jatkaa saliharrastustani, painelen salille huomenna. Jonkinlainen suunnitelma pitää laatia sapuskointiin, muutakin kuin vehnättömyys. Kaloreita en laske, mutta kyllä se roskaruoka pitää karsia helvettiin. Jättää niihin muutamiin biletyspäiviin. Pitänee kohdella kehoaan hyvin myös sen puolesta, että mitä sille tarjoaa ravinnoksi. Eilen tutkailin alkoholien sisältöä tulevat biletyspäivät mielessäni. Tiesittekö että karpalolonkerossa on porkkanamehutiivistettä ainesosana? Kaikkea sitä oppii. Vehnää onneksi ei ollut, joten lempialkoholini pysyy listalla.

Ehkä mä vielä toivun. Ehkä joskus vielä saan itsestäni ihan kelpo kaverin itselleni. Ehkä joskus olen vähän vähemmän tärähtänyt sekopää.

Heavy

Pitkä viikonloppuvapaa edessä, töitä olisi vasta tiistaina. Seuraavaksi kun mulla on vapaa viikonloppu, olen lomalla! Niin, mulla on 5 palkallista vapaapäivää säästettynä, joten käytän ne pikku talvilomaan. Yay!

Podin viikolla äkillistä yksinäisyyden tunnetta, joten ajattelin ryhdistäytyä ja nähdä taas ihmisiäkin. Muitakin kuin J:tä tai Puolisoa. Niin muuten, mainitsinkohan että armas Huoltomieheni vaihtaa duunia? Se haki joskus vuonna kirves työtä Lännen kiinteistöhuollolta, mutta paikkaa ei silloin täytetty. Nyt Länneltä kyselivät Puolison perään, että olisikohan tuo yhä kiinnostunut, ja tuloksena se, että Puoliso vaihtaa työpaikkaa maaliskuun alussa. Siltä palaa lomat, joten mitä suunnitelmia meillä kesäksi tai talvilomaksi olikaan, se on nyt mennyttä, mutta rahasta ei sitten tarvitsekaan hetkeen murehtia. Uskon kyllä vakaasti, että Mr J tulee olemaan vahvasti osa elämäämme siitä huolimatta, että herrat eivät työskentelekään enää samassa firmassa.

Lääkitykseni tekee tehtävänsä, kolme viikkoa tyroksiinia takana. Olo on huomattavasti virkeämpi. Jaksan paremmin ja saan asioita taas tehtyäkin. Ja kuten totesin, jaksan taas nähdä ihmisiäkin. Valoa tunnelin päässä ehkä? Tukkaa ei lähde enää ihan niin runsaasti mitä ennen. Lihakset maitohappolevat ihan liian herkästi yhä, mutta suunta on parempi. Ruokahalukin on paranemassa. Ei entisellään, mutta parempi. Tekee mieli kokata taas, tehdä terveellistä ruokaa. Tekee toisinaan jotain mielikin. En olisi uskonut että sitäkin voi kaivata. Että tekee todella jotain mieli. On aika masentavaa, kun ei koe mitään "himoa" mitään kohtaan. Venhän jättö on ollut loistojuttu. Muutamia vahinkoja on sattunut (kuka uskoisi että hitto chilipähkinössä on vehnää?!?), mutta muutoin homma on ollut aika simppeliä. Ja ihan parhautta, että vatsa toimii! Ei ole niin turvonnut olo koko ajan.


Nyt muuten tulee sitten senpäivästä avautumista mieleni syövereistä, että onnea lukemiseen <3 tekstillä on mittaa ja paljon.

Paljon on positiivista, mutta negatiivistakin on. Se mainitsemani lihavuus. Olen lueskellut muiden kommentteja painosta ja painonpudotuksesta. Joo ei kaikki kilpparit ole läskejä. Esimerkiksi Veljen tyttöystävä on kovin kaunis ja hoikka. Mutta me lihomiseen taipuvaiset, kommentit eivät ole kovin rohkaisevia. Esimerkki 1. 1500 kaloria päivittäin, muutos vuoden alusta: 1 kilo miinusta. Noilla kaloreilla olisi normityypin pitänyt laihtua enemmän. Laihtuminen on mahdollista, mutta kysyy pieniä kaloreita ja paljoa liikuntaa. Ja hitosti kärsivällisyyttä. Kaikki ei laihdu siltikään. Facessa oli ketju "voiko pelkällä ruokavaliolla laihtua?" Ja yleisin vastaus oli, että ei. Miten minä olen laihduttanut aiemmin 10 kiloa? Pelkällä ruokavaliolla. Aloitin salin ja ulkoilun vasta myöhemmin. Ja yleistä tietoa on, että ei se liikunnan määrä, vaan se mitä syöt.

En ole ikinä tehnyt mitään näin vaikeaa: yrittänyt lopettaa laihduttamista. Olen puolet aikuisiästäni ollut jonkunsortin dieetillä tai painontarkkailija. Olen kahdesti laihduttanut ison määrän kiloja, ja kahdesti lihonnut ne takaisin. Tosin toisella kertaa sairauden avustamana. Jos on jotain kymmenisen vuotta jojoillut ja kikkaillut syömisiensä kanssa, ei ehkä ihmekään että mun keho meni sekaisin. En ole ainoa tapaus, jonka kilpirauhanen ei enää toimikaan niin kuin pitäisi. Kymmenisen vuotta kaloritarkkailua, erilaisia dieettejä. Kymmenen vuotta ilman "normaalia syömistä". Joo, luin kyllä jo kauan sitten, että mitä teen ei ole pidemmän päälle hyvästä. Ettei ole järkevää kytätä jatkuvasti kaloreita, rääkätä kroppaansa. Jojoilla. Varoiteltiin että keho menee sekaisin moisesta jojoilusta. Koko ajan ajattelin, että no sitten joskus kun saavutan tavoitteeni. Niin, olin monesti ihannepainossa, mutta lopetinko? Yritinkö syödä terveellisesti ja normaalisti? No en! En yhäkään ollut sen onnellisempi tai tyytyväisempi. Nytkin, kun keho on sekaisin, aineenvaihduta tukossa ja hormonitoiminta pielessä, mitä minä mietin? "Miten minä nyt saan nää läskit laihdutettua?" Heti perään hoen "Mun pitää vaan hyväksyä olevani läski" ja kiskon suklaata kaksin käsin, kun nyt kerta saa. Onko kumpikaan se järkevä tai terveellinen ajatustapa? No ei! Sen sijaan että edes yrittäisin löytää sitä "normaalia tasapainoa", sitä tavallista syömistä ihan normaalilla ruualla, käytänkin nyt kilpparia oikeutuksena älyttömään mättöön. Kun en kerta enää voi laihduttaa. Olen kyllä vintistä niin pimeä ettei tosi.

 Ei voi uskoa, että miten vaikeaa on heittää se tarkkailu metsään. Ja tehdä se siis järkevästi. Koska tähän asti joo olen tosiaan heittänyt kaloritarkkailun metsään. Ja ihan kunnolla! Syöminen on jälleen mun rakas harrastus, tuki, ilo, palkinto ja lohduke. Ruoka on hyvää ja syöminen kivaa. Annoin mun ikiongelmalle tunnesyömiselle täydet vapaudet taas. Mun pienessä päässäni on kaksi vaihtoehtoa: salaattia, puuroa, parsakaalia, rahkaa ja kanafileetä tai sitten pitsaa, mässyä, hamppareita ja mättöä. Eli hitonmoinen dieetti tai sitten ihan läskiksi. Multa puuttuu se kolmas: normaali syöminen. Normaali ruoka ja syöminen, joka ei sisällä kalorien tarkkailua, tai sitten sitä pitsaakaan. Se että syödään kun on nälkä. Joku sanoisi että kokeile ihan ruoka-aikoja. Jepjep, arkenahan tuo toimiikin... jotenkin. Koska sitten esim. päivällisellä voi vetää tupla-annoksen, kun on kerta ruoka-aika. Ei ole enää nälkä, mutta kun on hyvää, eikä enää pidä tarkkailla syömisiään.

Minulla ei ole hajuakaan miten pitäisi edetä. Onko hyvä, että irrottaudun kunnolla kalorinlaskemisesta ja painontarkkailusta ihan totaalisesti? Vaikka sitten läskin kautta. Vai onko mulle kehittymässä hyvää vauhtia ahmimishäiriö? Vaihdan ortoreksian ahmimishäiriöön? Miksi hitossa mun pitää olla tällainen ääripäiden ihminen? Olen ihan pihalla jopa siitä, mitä on se maaginen "normaali syöminen". Mutta ei tällainen läskeily ole sen enempää hyväksi mitä se ikiaikainen laihduttelukaan. Joskus mun pitää hakea se tasapaino joka tapauksessa. Alettava edes sen verta tarkkailemaan syömisiäni, että löydän sen "normaalin". Ehkä pitää palata ihan ruohonjuuritasolle, ja vetää ruokaa kun on nälkä. Lakata tuijottamasta kelloon ja kuunnella mahaa. Ja koittaa kuunnella sitä myös siinä syömisen lopettamisessa, ei syödä enää kun nälkä on poissa. Koittaa hillitä se tunnesyömisen ääni.

Että sellasta kilometriavautumista tällä kertaa. Jos oikeasti jaksoit lukea tänne asti, oot joku sankari <3

Fallen World

Ensiksi, pahoittelen tätä aika kilpparipainotteisten postausten tulvaa, mutta mun blogi, eikä mun elämässä just muuta tällä hetkellä ole. Terveys on kuitenkin iso osa elämää, ja mä keskityn nyt ihan täysillä vaan tervehtymiseen. Sitäpaitsi, enhän mä mitään ihmeellistä ole tehnytkään, käynyt töissä, viettänyt normaalia kotiviikonloppua... nothing new.

Alan huomaamaan muutoksia mun unirytmissäkin, en ole aamusta ihan niin poikki. En meinaa enää nukahtaa vessanpöntölle tai bussiin. Tuntuu, että unentarve alkaa normalisoitumaan pikkuhiljaa. Edelleen unta on hyvä saada ainakin sen 9 h, mutta olen ainakin virkeä sen jälkeen. Aiemmin edes 12 h unet eivät tahtoneet riittää. On oikeasti aika kivaa että jaksaa taas käydä töissä, eikä laske asiakkaiden määrää "Enää näin monta asiakasta että pääsee pois...".

Hiivatti toi vehnän poisjättäminen on aika haasteellista. Joka helvetin pakkausseloste pitää lukea, koitappa valita jotain einestä syötäväksi, jossa ei ole vehnää? Yllättävästi pieneni valikoima. Ehkä tähän tottuu. Tosin, vatsani on toiminut paaaljon paremmin nyt.

Tavallaan sitä on hurjan iloinen muutoksesta. Virallista diagnoosiakaan ei ole vielä, mutta thyroxinin toimiminen viittaa tasan yhteen sairauteen, thyroxin ei auta yhtään mihinkään muuhun kuin kilpparivaivoihin. Toisaalta, kääntöpuolena on hyväksyä että mulla on krooninen sairaus. Vetelen nappeja luultavasti pitkään. Laihduttaminen normaalimittoihin tulee olemaan mulle paljon haastavampaa, ei voi sanoa että "syöt vaan vähemmän mitä kulutat". Ei se mene kilpparin vajaatoimintaisilla noin, sillä aineenvaihdunta on hidastunut. Ei välttämättä edes lääkiktyksen avulla, se on tapauskohtaista. Fitfrarmin dieetit yms potaskoilla voi heittää vesilintua. Lihaskipeytyminen on yksi kilpparin vaiva (jalat on maitohapoilla jo kävelystä...) joten saleiluun on totuteltava uusiksi. Mun ennen niin tuuhea hiuksisto ei välttämättä palaudu entiselleen. Ainakin se vie vuosia.

On oma juttunsa käydä se päänsisäinen hyväksyntä, että mulla on krooninen sairaus, saatan olla lihava hyvin pitkään. Mun on pakko hyväksyä itseni tällaisena. En voi enää haaveilla mistään fitnesskissa -kropasta. En sano etteikö se olisi mahdollista, mutta toistaiseksi on parempi hyväksyä asiat näin miten ne on eikä havitella kuuta taivaalta. Olen lihava, that's it.

Toistaiseksi menen tällä kaavalla. Ruuasta vehnät pois, muutamat lisäravinteet lisäksi, tabletti per aamu, normi syömistä ilman kalorilaskua tai laihdutusyrityksiä. Helmikuun vika ois sitten lekuria ja labroja, sen jälkeen sitten mietitään uusiksi tai jatketaan näin, riippuu ihan tuloksista ja lekurista.

Beast With Two Backs

Noin viikko lääkitystä takana ja nyt alan oikeasti huomaamaan jotain muutosta. Olo on pirteämpi, vähemmän sumuinen, en nuku ihan niin montaa tuntia, on taas huvittanut tehdä esim. ruokaakin. Olen jaksanut taas tehdä itsellenikin jotain, en enää aina pukeudu verskohin. Olen lämmennytkin hieman. Aiemmin siis sormeni olivat aina ihan hyiset, ja palelin aika herkästi. Nyt en ole ihan niin hyinen.

Ero entiseen on hiuksenhieno, mutta minulle jo merkittävä. Sillä, että tukkaa lähtee yhä ihan sairaasti tai että olen edelleen hiton lihava, ei ole mitään merkitystä. Pääasia että en ole enää niin hurjan väsynyt. Ellen olisi saanut lääkitystä, olisi sairasloma ollut seuraava vaihtoehto. Ajalle x, sillä se väsymys ei nukkumalla lähde.

Sitä oloa on vaikea kuvailla, mikä se "väsymys on". Unimäärästä riippumatta olet aina valmis päiväunille. Olo on sumuinen ja vittuuntunut, ärsyynnyt helposti. Syöt liikaa ja epäterveellistä vähän huomaamattakin, mikään terveellinen ei oikein edes maistu. Ei ole ruokahalua, joten sitä syö mitä sattuu, yleensä jotain korkeaenergistä. Muitakin oireita on, tukka on kuiva ja sitä lähtee ihan tolkuttomasti. Jatkuvasti kylmä ja sormet ja varpaat ovat ihan hyiset. Kuukautisetkin ovat omituiset. joillain jää pois kokonaan, itsellä muuttui malliin "niagaran putous" - hommaa vaipat. Ja niiden aikanahan vasta väsyttääkin! Vatsa toimii miten sattuu, lähinnä ei toimi. Ihosi on erilainen, oma ennen rasvainen sekaihoni oli yht äkkiä kuiva. Et jaksa nähdä ketään, töissä käynti ja arkikin on haaste. Onnittelet itseäsi kun jaksoit pestä pyykkiä. Voisikohan palkita itsensä suklaalla? Neuvottelet puolison kanssa imuroinnista, et millään jaksaisi. Itse hain Puolisolle ennemmin ärrältä sikspäkin kuin että silittäisin oman mekkoni. Huokaiset syvään jos toinen haluaisi lasagnea, tai tehdä itse pitsaa. Ihan liian vaivaloista! Itsehän harkitsin tosissani kertakäyttöastioita. Tiskaaminen nyt vain on niin perkeleen uuvuttavaa. Kuulostaako kivalta? Tai normaalilta? Ei minusta. Welcome to my life.

Karsin ruokavaliosta vehnän veke. Vehnän gluteeni olisi syytä jättää kilpparipotilaana pois. Joissain tapauksissa suositellaan kaikkea gluteenia, mutta ennen kuin selviää tarkemmin, jätän väliin vehnän. Hellou gluteeniton pasta ja leipä. Ette ikinä arvaa, että miten monessa leivässä on oikeasti vehnää. Kauratyynyt, sämpylät, moniviljaleivät, ruisleivät... Voin syödä näemmä sitten gluteenitonta leipää tai jälkiuunia. Toivoa sopii että kilpparivajiksen muoto olisi esim. tulehdus- tai dieettiperäistä eikä autoimmuuni (periytyvä..) sillä jälkimmäisessä olisi tosiaan vältettävä kaikkea gluteenia.