torstai 31. toukokuuta 2012

From my hands

Viikkoni on mennyt fiilistellessä tulevaa, soitellessa ja järjestellessä yritysasioita. Eräs Hervantalainen kampaamo saa nimittäin uuden vetäjän. Nythän siellä on työsuhteessa tyyppi, mutta ilmeisen huonosti hoitanut tehtävänsä koska omistaja haluaa siihen vuokralle jonkun. Itse olen intoa täynä järkkäämässä ja suunnittelemassa juttuja. Paljon olisi ostettavaa ja tehtävää, mutta innolla sitä väsää. Jos joku iloinen (ja autollinen) ihminen lähtee kanssani ikeaan ja tukkukierrokselle heinäkuussa niin olisin tosi kiitollinen!  :) Ihan mieletöntä päästä tekemään hommaa itse, olla oman itsensä pomona. Saan nimittäin päättää aukioloaikanikin itse. Jos lukijoissani on joku joka tietää Ink Pistols-tatuointiliikkeen vanhat tilat, niin minut tulee löytämään sieltä heinäkuussa.

Hommaa on tosin aika paljon. Paperit pitää laittaa kuntoon, käydä pankissa, järjestää itselle vakuutus, hommata korttimaksupääte ja kassalipas, käväistä tosiaan ikeassa ja hiustukuissa, hommata itselle uudet työasusteet... Onneksi heinäkuussa on hieman aikaa siihen.

Toinen fiilistelyn aihe on tietysti se, että töitä on jäljellä enää 5 viikkoa. Tai tämän viikon jälkeen se 1 kuukausi! Vastahan sitä manasi miten pitkä aika on 2 kk, mutta aika äkkiä kuukausi meni. Toivottavasti jäljellä oleva kk menee yhtä vikkelää. Alan pikkuhiljaa sisäistämään sitä seikkaa, että johan tässä kohta täytyy valmistella lähtöä. Palauttaa lainassa olevat kirjat, kansiot ja materiaali, vaihtaa työsähköpostin salasana että sen voi luovuttaa takaisin, kaivaa työpaikan kaapeista omat roinat talteen ja tyhjentää laatikoista kaikki roina mikä lähtöni jälkeen joutaa menemään.

Eilen tuli käytyä kaupungilla Caratran ja Puolison kanssa. Sain hommattua itselle erinäisiä urheiluun liittyviä varusteita ja lyhennettyä ostoslistaani, joka on säästöbuumini aikana päässyt kasvamaan. Tänä lauantaina on viimeinen lauantaivuoroni. Tai no, uudessa firmassanihan olen töissä joka lauantai, mutta se on eri juttu se. Töiden jälkeen suuntaan työkaverille grillaamaan, ja sieltä sitten kotipuoleen illalla. Olen pitänyt aikatauluni suht auki ihan siitäkin ilosta, että säästyy eurot.

lauantai 26. toukokuuta 2012

Resurrection

Ihanat kesäiset ilmat ovat vaikuttaneet mielialaani, ja olen ollut yhtä hymyä. Jopa eilen, vaikka työpäivä oli ahterista. Vietin perjantaini kotona katsellen poliiseja, kuntoillen ja rentoutuen. Baarit ja terassit eivät kutusuneet, eivätkä kutsu tänäänkään.

Haastoin itseni ja Puolison tänä kesänä miettimään muuta mukavaa tekemistä ulkosalla kuin terassit. Joku sanoisi tähän että ranta tottakai, mutta vaalin kaunista kalpeuttani, eikä mies jaksa löhötä siellä, joten ranta ei meidän kohdallamme ole vaihtoehto. Toistaiseksi olemme lähinnä käyskennelleet ympäri kesäistä kaupunkia.

Suuntasin aamupäivästä Hervantaan. Mikäs siinä matkatessa kauniissa ilmassa vapaana lauantaina. Pitää fiilistellä vapaita lauantaita nyt vielä kun voi, sillä jahka yrittäjyys kutsuu, lauantait eivät paljoa vapaita ole! Hiukan siivousta ja illasta sitten rentoutusta euroviisujen parissa.




tiistai 22. toukokuuta 2012

Happy Goth day!

En sitten päätynyt ulos viikonloppuna, Mr. R olikin kotiseudullaan ja toisella kaverilla petti aikataulut, joten päädyin Diablottamaan kotosalla. Eipä se paha niinkään, vaan loppujenlopuksi ihan hyvä veto pysyä kotona. Olipahan mukava pelaillakin!

Iloisia uutisia sain eilen soitellessani erääseen vuokratuolipaikkaan. Menen katsastamaan paikan lauantaina, ja jos hyvin käy, paikka voisi olla minun, mikäli eurolliset asiat vaan täsmää. Tämä paikanpitäjä ei peästynyt aikatauluani, vaan tulimme juttuun ainakin puhelimessa ihan mukavasti. Lauantaina näkee sitten paikan ja tyypin, ja selvinee lisää onko hän valmis lupaamaan paikan minulle siitä huolimatta, että aloittaisin joskus heinä-elokuussa. Lauantaina moikkaan myös luottotatuoijaani Ink pistolsin Tonia ajanvarauksen merkeissä. On pitänyt siellä käydä pitkin kevättä, mutta koska lauantaina liikkeellä sielläpäin olen, menen nyt sitten Tonillekin samalla.

Fiilikset ovat sitä iloisemmat mitä lähemmäs openurani loppua tullaan. Vietävä, minä tein sen. Muutin viimein urani suuntaa, ja sain sen valon paistamaan tunnelin päähän. Tuleva uranvaihdos on piristänyt mieltä muutenkin, en lohduta/palkitse itseäni ruualla tai shoppailulla enää, koska ei ole syytä enää.

Tänään piipahdettiin Puolison kanssa Eurooppalaisella ruokatorilla joka on täällä Tampereella ollut jo n. viikon. Mukaan tarttui juustoja ja mausteita. Himoitsin hieman suklaatakin, mutta päätin että juustot riittävät herkuksi. Ilmakin oli mukavan lämmin, joten mikäs sitä kävellessä. Mitä nyt Puoliso on kovin siitepölyallerginen ja haluaisi kaikki pajut kaadettavan, mutta ei sekään jaksa neljän seinän sisällä aina olla keskellä parasta kevättä.

Tänään kai täytyy vilkuilla hiukan Euroviisuja ja rääktä korviaan. Ne veisuthan ovat ihan järkyttävää schaissea, mutta jostain syystä tykkään silti joka kevät niitäkin katsella. Lauantaina finaali, missä Suomi ei tule esiintymään (näin hyvin minä luotan kotimaani edustajaan...).






lauantai 19. toukokuuta 2012

Kysely.

Teenpä tällasen koska huvittaa. Minua ei ole kukaan haastanut, enkä miekään tule haastamaan.


Milloin aloit kirjoittamaan blogia ja miksi?

Vuonna nakki ja kives, varmaan joskus 03-04 akselilla livejouranlissa. Aloitin aluksi julkisena, mutta tuntemattomien kommentoinnit ruokavaliovalintoihini tai miessuhteisiini baarissa alkoi häiritsemään, joten muutin tilin yksityiseksi. Nyt jatkuu jälleen julkisena, mutta helvetin paljon aiempaa fiksumpana. Muotiblogia en ole pitänyt, enkä usko että tulen pitämäänkään. En tällä kropalla tai naamalla.


2. Missä näet itsesi 10 vuoden päästä?

Täyttäisin 39. Pelottava ajatus olla melkeeen neljäkymppinen. Näen itseni omistusasunnossa kissojeni ja Puolison kanssa, näen itseni pitämässä omaa kampaamoa, tai paimentamassa vuokratuolilaisia. Lapsia? En näe. Avioliittoa? Tuskin.


3. Lempi vaatemerkkisi? Perustele.

Lip Service tai Queen of Darkness. Lipparilla on kovin hyvin makuuni sopivia pinstripe-korporaattigoottikuteita, Queen taas istuu romanttiseen pitsihärpäkepuoleen. Suurin osa releistäni taitaa ollakin Queen of Darknessin, tai kirppistusinaa.


4. Oletko sinkku/varattu? Miksi?

Varattu, elelen avoliitossa mr. Puolison kanssa. Yhteistä taivalta on yli 6 vuotta, ja yhdessä jatketaan. Miksi? No koska rakastan.


5. Unelma-ammattisi kautta aikojen?

Ei ole. En pienä tiennyt miksi haluan, ja mielipiteet ovat vaihdelleet vuosien saatossa. Jos jokin olisi lähellä, sanoisin lentoemäntä. Olisin lentoemo jos olisin puolisenttiä pidempi ja asteen verran parempi näkö.


6. Ruoka, jonka syömisestä koet huonoa omaatuntoa?

Suklaa, pitsa, hampparit.. whatever kaloripitoinen roskaruoka. Olen "kurvikas" jo valmiiksi, moinen paska pitäisi jättää väliin jos ikinä haluan kutsua itseäni hoikaksi.


7. Asia, jota teet päivittäin?

Rakastan.


8. Jos saisit muuttaa yhden asian koko maailmassa, mikä se olisi?

Poistaisin koulukiusaamisen.


9. Parhain muistosi?

Eräs tietty ilta 6 vuoden takaa mr. Puolison kanssa <3


10. Asia, joka tekee sinusta juuri sinut?

Asenteeni. Kiero luonteeni.


11. Parhain luonteenpiirteesi?

Huumorintajuni.




Hmm.

Yay, toiseksi viimeinen duunilauantai takana. Tai siis nykyisessä työssäni. Jatkossa olen töissä joka lauantai, mutta eri asia tehdä lauantaita itselle, kun jokainen euro tulee omaan taskuun. Tänään on hiukan levoton olo. Haluaisin tehdä jotain muuta kuin katsoa telkkarisarjoja tai pelata Diabloa, mutta kuitenkin fiksuinta olisi pysyä kotona säästämässä. Fiksua tai ei, haluaisin silti ulos, nähdä ihmisiä ja pitää hauskaa.  Saapa nyt nähdä, ehkä häiriköin kavereita viesteillä että jos joku lähtisi muutamalle. Puolisoa ei kannata kysyä, se pelaa Diabloa ja kokee vieroitusoireita jos sen vie tietsikalta liian pitkäksi aikaa pois.

Mutta kaksi kuukautta on oikeasti hirveän pitkä aika!

torstai 17. toukokuuta 2012

Seek you out

Tämä viikko on kulunut ahkeran nörtteilyn parissa. Blizzard nimittäin julkaisi uuden osan yhteen parhaista pelisarjoista ever, Diabloon. Pelisarjan kolmas osa onkin pitänyt Pariskunta Lily & Puolison kiinni tietokoneissa koko alkuviikon. Saatiin peli World of warcraftin annual passin mukana, joten peli tuli kotiin sähköisessä muodossa ja vältyimme jopa ostosreissulta. Olen sen verran nörtti, että eipä minua taida saada hetkeen koneen ääreltä. 


lauantai 12. toukokuuta 2012

Eat the music

Viikko meni lähinnä laskiessa tj-lukua (35), sen verran koville otti. Fakta, että urani suunta vaihtuu jo ensikuussa, pitää minut iloisena, muuten vaipuisin varmaan jonnekin uupumuksen ja masennuksen suohon. Olen katsellut sopivia vuokratuolipaikkoja, mutta toistaiseksi on todella aikaista, tyypit haluaa nytheti jonkun, ei heinäkuun lopulla tai elokuun alussa. Pitänee katsoa lisää ensikuussa. Onneksi alani työtilanne on hyvä.

Perjantain fiilistelin katsomalla Bones-tv sarjaa. Minähän olen se friikki, joka pitää sarjasta vain jos joku kuolee siinä tai joku yrittää selvittää murhaa. Eli katson telkasta lähinnä rikossarjat. Tänään lisää Bonesia, aion viettää jälleen edullisen koti-viikonlopun. Sitäpaitsi pitää katsoa nyt vielä kun voi, sillä ensiviikolla julkaistaan Diablo 3, ja sen jälkeen uppoudunkin pelin pariin.

Kotona oleilu sopii muutenkin baareilua tai shoppailua paremmin. Rahaa pitäisi säästää siitäkin riemusta, että palkkoja tulee enää tasan kaksi. Toisekseen, haluan välttää baareilun kalorit. Olen viimeaikoina opetellut uusia syömistapoja ja tarkkailut mitä suuhuni laitan, koska en halua että peilistä näkyy goottivalas. Homma tuntuu toimivan, joten en halua ottaa viikonloppuna menettämiäni kiloja takaisin alkoholin ja roskaruuan muodossa. Haluanko nähdä ystäviäni? Totta ihmeessä. Kaikkeen ei vain tarvtise aina liittyä rahankulutusta.


tiistai 8. toukokuuta 2012

Morning Tide

Pidin lupaukseni ja pysyin neljän seinän sisällä katsomassa ne 5 jaksoa Game of Thronesia. Mainio sarja! Ja vielä mainiommat kirjat. Viikonloppu oli mukava, mitä nyt onnistuin läikäyttämään tekemääni kasviskeittoa kiehuvana kädelleni, ja tuloksena oli komea palovamma ranteessa. Noh, vanha Heseläinen ei moisista hätkähdä. Mitä nyt asiakkaat katsoi pitkään.

Piiras: Google.
Eilen oli jotenkin niin.. maanantai! Tahmea viikonalku, se ajankohta kun valoa ei juuri tunnelinpäässä vielä näy. Niitä päiviä, kun piti muistuttaa että enää 8 viikkoa! Mitä pidemmälle päivä eteni, sen isommaksi kasvoi elin otsassani. Ehkä minä tästä vielä piristyn, tulee muuten tuskaiset 8 viikkoa.

Päivän piristyksenä oli Puoliso, joka leipoi mustikkapiirasta. Olen aikamoinen kokki, mutta jostain syystä makeat leivonnaiset eivät ole juttuni, joten olen aina kovin iloinen jos mies niitä haluaa tehdä. Sitäpaitsi, mustikat <3


perjantai 4. toukokuuta 2012

Way too Wicked

Game of Thrones!
Jotenkin on vaikea sisäistää, että tänään on perjantai. Menisin kai töihin huomenna ellei toisin olisi itselleen hokenut. Onnellinen minä kokkaa tänään Maailman Parasta kasviskeittoa ja pitää Game of Thrones -sarjan kakkoskauden maratonin Puolison kanssa.

Perjantaista hilpeyttä arkeeni sain kaupassa tänään.Takanani jonottavan miehen ilme oli kerrassaan mahtava minun lapatessa ostoksiani hihnalle: Salaattia, tomaattia, kurkkua, ruisleipää jne, kun tyypillä itsellään oli Grandiosa ja kuuspäkki olutta :D Olen siitä onnekas Vaimo, että Puolisoni pitää kasvisruuista. Jopa kasvissosekeitoista. Hänellä ei myöskään ole mitään salaatteja vastaan, ja satunnaisesti hän jopa toivoo kasvispihvejä, tofupihvejä tms. ruokaa, josta miehet yleensä ei välitä. Tosin, jos mielii kanssani olla, on vähän pakkokin. Syön n. 80 % kasviksia, ja lihaa todella satunnaisesti. Ja minähän en kaksia ruokia kokkaa, jos toisen tekee mieli makkaraa niin siinähän kokkaa.
Soppa googletettu.

Ajattelin nimittäin tosissaan viettää rauhaisan viikonlopun. Jep, tupareista oli viimeviikonloppuna puhe, muttä jätän kuitenkin väliin ihan siitäkin syystä, että kutsu oli tosiaan epäsuora. En tunge olemustani minnekään minne en ole suoraa kutsua saanut. Vanhanaikainen? Kyllä, mutta on osoittautunut vuosien saatossa mainioksi säännöksi. Eipähän tule pistettyä nenäänsä minnekään sellaiseen paikkaan, jonne oikeasti ei ole tervetullut.


keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Moments of Pleasure

Neljä päivää meni kuin siivillä, ja en tahdo millään uskoa että tänään on keskiviikko. Sunnuntai kulutettiin Annalan Ystäviemme, Zzy & Co, seurassa ja päädyttiin istumaan Passioniin vielä muutamalle. Ilta sujui kuitenkin rauhallisesti ja oltiin kotosalla hyvissä ajoin.

Maanantaina oli puolikas työpäivä, käytiin laittamassa Linnainmaan yläasteen tyttöjen hiuksia ja silmämeikkejä, jonka jälkeen juoksin kauppaan hakemaan vappuruokatarpeita. Ohjelmassa oli nimittäin grillailua ja juominkia Annalassa. Väännettiin porukalla miun komennolla sushia, grillattiin makkaraa ja turistiin mukavia. Olo oli kuin pallolla, ja hyvä ruoka toi kaikille väsymyksen suht aikaisin, joten kotona oltiinkin sitten jo yhden aikoihin. Vappupäivänä (Beltanena) käytiin samalla porukalla fiilistelemässä vapputoria. Perinteiset lakritsit piti ostaa, nauttia jokunen muikkuannos, juoda pari lonkeroa Tuopissa ja nauttia seurasta ja vapaapäivästä.

Höpistiin vappuaaton paluumatkalla menneistä. Kumpikin haalariopiskelijana on kokenut kunnon opiskelijavapun, koko viikon kestävää tauotonta ryyppäämistä ja juhlimista. Mietittiin, että jo on ajat muuttuneet, kun yksi ilta riittää ja kumpikin kaatuu väsyneenä petiin ennen kahta. Olisipa sen sanonut minulle 5 vuotta sitten ja olisin nauranut räkäisesti.

Tänään oli sitten paluu arkeen, ja härdelliksihän se töissä meni. Nyt koitan toipua neljän päivän juomisesta ja mässäämisestä takaisin normaalien ihmisten ruokavalioon, sillä kyllä turvottaa! Olo on kuin sotanorsulla. Onneksi Puolisokin kyllästyi jo roskaruoka & Kalja -ruokavalioon ja itse ehdotti kanasalaattia päivän ruuaksi.

Ajatuksena onkin viettää viikonloppu rauhallisissa merkeissä kotosalla. Ajattelin lähinnä siivoilla kotia kevätkuntoon, käydä lenkillä jos säät sallii kuluttamassa jokunen kalori ja pelailla World of Warcraftin Pandarian -beettaa.

Ps. Tj 2 kk!