Eihän me sitten Annalaan selvitty, uuvutti liikaa. Ikä ei tule yksin, ei ihan jaksa enää samanlai juhlien jälkeen mitä joskus 10 vuotta sitten jaksoi. Viikkoni alkoi aika rauhallisesti töissä. Asiakkaitakin on ollut ihan kivasti.
Tiistaina kävästiin Mr A:n kanssa cafe Europessa kahvilla. Alkuperäinen tarkoitus kun oli lauantaina mennä A:n kämpille vielä juhlimaan, mutta se suunnitelma vähän pissi, koska kaikkia väsytti ihan liikaa. Paikattiin sitten kahvilla asiaa. Onnistuttiin pitäytymäänkin ihan kahveissa vain. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun kahville aiotaan ja kaljaan päädytään.
Huomenna alkuperäisenä ajatuksena oli suunnata alkoholipitoisten juomien ääreen, luultavasti jälleen Mr A:n seurassa, mutta saa nyt katsoa että miten käy. Minulla olisi lauantaina töitä ja A epäilee jaksamistaan omien töidensä takia. Mikäli päädytäänkin ulos, ei voida ihan viimeperjantain kaavalla vetää. töissä olisi oltava kahdeltatoista, ja ilman krapulaa.
Muut viikonloppusuunnitelmat? Ei ole. Sinänsä harvinaista, koska viimaikoina viikonloppumme ovat olleet yhtä menoa. Enkä valita, pidän sosiaalisesta elämästäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti