Tauti nujerrettu ja olen taas elävien kirjoissa. Töissä olin jo viimeviikosta, peräti pari päivää ennen pitkää viikonloppuvapaata. On ihan höhlä olo kun käy niin vähän töissä. Minkä sitä sairastamiselle voi, mutta vituttaa kaikkien tulostavotteiden puolesta. Joku paskin kuu ikinä, kun muutenkin hiljaista ja ei ihan täysiä tunteja, niin sitten vittu sairastankin vielä. Perkele.
Muutoin elämääni ei jälleen kerran kuulu oikeastaan mitään. Parannuttuani olen innostunut vähän fiksaamaan elämäntapojani. Olen ollut aika virkeä, joten on tullut liikuttua ja syötyä varsin ok. Katsotaan mihin tää johtaa. Jo ennen sairastamista tuntui, että jotain haluan tehä. Ja myönnettävä se on, että paska ravinto ja sokeri ei piristä ketään, saatika kilpparivaivaista. En voi maata kotona mässyttäen ja odottaa, että koska tyroksiinit tehoo ja tois hyvän ja virkeän olon ja -20 kg kuin taikaiskusta. Ei tässä mitkään kuurit ja dieetit auta, vaan pitää hakea kokonaan uusi pohja valinnoille. Ja ihan jees on lähtenyt. Olo on huomattavasti aiempaa vireämpi. Se onkin mun lähtökohta, oma olo. Jos paino putoaa sivutuotteena niin kiva, mutta se oma vireys on pääasia. Se on tullut huomattua, ettei sokeri ja beige ruoka ole ikänä ketään vireäksi tehnyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti