Karma

Nojepjep, ehän mää Lumoukseen sitten mennyt. Viimeiseen saakka veivasin asian kanssa, mutta kotiinjäämiseen vaikutti myös mun päivällä saamani migreenikohtaus. Helpotti nappien avulla illaksi, mutta kun fiilistä ei ole niin ei ole. Ja oli tasan oikea päätös! Olin täysin tyytyväinen ja onnellinen ihan vaan kotona.

Ja niin siinä kävi, että jopa minä sitten innostuin Pokemon Go:sta. Ensireaktio valtavaan hypeen oli itselle tyypillinen vastareaktio. Että kun joku on tosi hypetetty ja joka tuutista tulee aiheesta, mä kyllästyn ihan heti vaan siihen kohkaukseen. Mutta hetken haastateltuani pelaavia kavereita ja tutustuttua aiheeseen, eilen latailin pelin sitten minäkin. Ajattelin, että peli sais mut useammin lenkille. Ja kappas, mun vakiolenkki venähti heti pidemmäksi, kun metsästin pokemoneja. "No jos käyn ton Pokestopin kautta..." "Ai, tuolla ois pokemon..." ja tänään aidosti harmittaa, ettei ole aikaa mennä lenkille. Katsotaan että miten peli etenee, että jatkuuko innostus, mutta hyvä jos se saa mut ahkerammin ulos ja lenkille.

Mulla piti olla elokuussa 3 päivää lomaa, mutta päädyinkin sitten jemmaamaan ne vähän firman painostuksesta. Tiedän tarvitsevani vähän vapaata talvella häiden aikaan, ja aateltiin sinne jotain reissuakin. Ap kyseli töissä sitten, että jos kuitenkin jemmattaisiin ne päivät? Niillä on vähän oma lehmä ojassa asian kanssa, kun 2 muuta on samaan aikaan lomilla, ja siihen aikaan tosi moni myös lähtee opiskelemaan tai muutoin lopettaa työt tuolla, joten joka käsipari tarvitan töihin. Haaveilen ylennyksestä, kun paikkoja tuon muutoksen myötä vapautuisi, joten ehkä sillai hyvä, että joustin tuossa. Ja joo, taviin lomaa talvella enemmän! Tammi-helmikuinen minä kiittää tästä. Mulla kun ei muuten sitä talvilomaa vielä ole. Mutta ensvuonna ois sitten kesälomaa 4 viikkoa, ja sen jälkeen myös talviloma!

Anxiety.

Ahistaa!!!

Häät, haluisin vaan karata jonnekin kauas Puolison kanssa, ei tarvis selitellä, perustella tai mitään. Muut hössöttää niin saatanasti. Meinattiin polttareita pitää yhessä, kun mulla ei oikeen oo kavereita sillai että saisin polttarit aikaan, mutta ei. Eräs yhteinen kaveri "no ettekä pidä, pitää nyt erikseen olla!!!!" ... "no ei mulla sitten oo pottareita kun ei oo ketään ketä kutsua?" ... "No onhan, mä järkkään, heitätte vaan numeroita...!"  Niin vittu mitä kohtaa lauseesta "Minulla ei ole sellaisia kavereita" et ymmärtänyt??Mitä numeroita mä muka heitän kun ei oo ketään??  Kaikki jotka tulee mieleen, joita pidän ystävänä, en oo nähnyt moneen kuukauteen, osaa pariin vuoteen. Voin vaan kuvitella sen reaktion "Ai polttarit, miksköhän se mut pyytää kun ei me olla yhteyksissäkään oltu?" Hauskasta asiasta tuli nyt ihan turha stressi. Puoliso saa pitää hauskan illan kaverien kanssa, mikä sinänsä on mukavaa, mutta mun osuus, istutaan Mr J:n kanssa sit vissiin pubissa kaksistaan. Yay.

Ja ne itse häät sitten. Äiti on jo niin piukeena sanelemassa "Ne tädit ja sedät kutsut sitten ainakin, ja ne serkut, ohan nekin osa sun elämää" ja mun vakuuttelut, että Ei, paikalle tulee tasan perheet, ei mene perille. Äitini asenne on, että mun koko suku pitää tietysti kutsua, mutta Puolisolta riittää vain perhe. Mä tiesin että näin käy, että äiti on suunnittelemassa ja kutsumassa jengiä täyttä häkää, mutta silti ottaa aivoon. Mutta pidän pääni. En pitäisi häitä ollenkaan, mutta perhe on Puolisolle niin tärkeä, että se haluaa läheisten olevan läsnä. Katsotaan saanko puhuttua sen maistraatin erikseen, ettei sinne tarvi lössiä rahaata. Ja kyseinen polttareita järkkäävä ystävä on niinikään kärttämässä mukana, "kai mut kutsutaan, missä on tilat, koska haetaan virosta viinaa?" öö, ei nää oo sellai häät. Ei sua kutsuta, koska ei me pidetä mitään perinteisiä hääjuhlia.

Ja toinen ahistuksen kohde, Lumous.

Ikinä en oo veivannut aiheen kanssa näin totaalisesti. Mulla on lauantaille lippukin jonka ostin mielenhäiriössä. Aattelin että harmittaa jos mulla ei oo lippua ja haluunkin mennä. Mutta nyt vikat pari päivää on ihan sellai olo, että mitä vittua mä siellä tekisin? Jengiä irvailemassa mun viimelumouksen humalatilasta, tuttuja tupa täysi joiden kanssa vaihtaa ne "mitäs kuuluu?" " no ei mitään ihmeellistä, samaa vanhaa" -setit. Sitten ollaan vaivautuneesti hiljaa. Kaikilla muilla on ne kaverilössinsä, mä se irtonainen osa, se ylimääräinen jolle voi puhua, mutta jota ei kestä tarpeeksi kauan että etkoille pyytäis tai haluaisi iltaa seurassa olla. Joo viimeksi oli ihan superkivaa, mutta jotenkin nyt on ihan päinvastainen olo, tuntuu että ne heput joiden kanssa oli viimeksi niin kivaa nyt vastaili mun Lumousuteluihin sillai "No katotaan jos nähään, kai mä siellä pyörin ellen oo krapulassa hotellilla" -asenteella. Sellai, että älä nyt saatana ainakaan seuraan tunge. Joo voi taas olla mun korvien välissä nää, mutta vähän sellai olo että jos en mene niin eipä mua kukaan kaipaamaan jää tai perään kysele.

Joskus vituttaa olla näin introvertti. Sillä sen kerran kun haluaisin mennä ulos, pitää hauskaa, mulla ei ole ketään kenen kanssa mennä. Joo vihaan ihmisiä, mutta aina joskus haluaisi bilettääkin, ja niinä kertoina ottaa aivoon että en kykene siihen normaaliin sosiaaliseen kanssakäymiseen ja näkemään tarpeeksi usein, tai pitämään yhteyttä niin, että kaveruussuhteita muodostuisi.

The sound of silence

Loma lähenee loppuaan, ja mun päivitystahti senkun hidastuu. Syykin on se tavallinen. Jos joku tuttu kysyisi että "Mitä kuuluu?" niin vastaisin totuuden mukaisesti "Eipä ihmeempiä, sitä tavallista vain". Niin, lomalla tai ei, kaikki on ihan ennallaan. Olen yhä parturi, ollaan yhä menossa naimisiin talvella, asutaan yhä Härmälässä, samassa kämpässä, kahden kissan kanssa.. Ei mitään uutta tai ihmeellistä.

Juhannus vietettiin Puolison perheen luona, 9 hienoa päivää maalla. Heräteltiin jälleen ajatuksia Ouluun muutosta, mutta katotaan nyt taas että miten on. Tulevaisuus on niin kovin auki kaikilta osin. Tavallaan se on hienoa, että kaikki on avoinna. Minne muuttaa ja mistä asunto jne. Toisaalta olen sitä tyyppiä, joka haluaa tietää ja varmistaa tulevaisuutensa hyvissä ajoin.

Huomenna on viimeinen lomapäivä ja olisi kai aika käännellä tätä unirytmiä. Pikkuhiljaa uniaika on lipunut yökahteen ja heräilyt yli kymmeneen... Tiistaina pitäisi olla kympiltä jo töissä. Kaksi viikkoa on tuntunut iäisyydeltä, aivan kun olisin ollut lomalla pidempäänkin. Jännä, kun töissä ollessa 2 viikkoa menee hujauksessa, niin nyt tuntuu että mulla ois paljon pidempi loma mitä muilla. Ja elokuussahan on vielä 3 päivää, eli sellai pidempi viikonloppu. Yay! Ehkä voisi sanoa, että loma on ollut onnistunut, kun tuntuu että on ollut kauankin lomalla.