Anxiety.

Ahistaa!!!

Häät, haluisin vaan karata jonnekin kauas Puolison kanssa, ei tarvis selitellä, perustella tai mitään. Muut hössöttää niin saatanasti. Meinattiin polttareita pitää yhessä, kun mulla ei oikeen oo kavereita sillai että saisin polttarit aikaan, mutta ei. Eräs yhteinen kaveri "no ettekä pidä, pitää nyt erikseen olla!!!!" ... "no ei mulla sitten oo pottareita kun ei oo ketään ketä kutsua?" ... "No onhan, mä järkkään, heitätte vaan numeroita...!"  Niin vittu mitä kohtaa lauseesta "Minulla ei ole sellaisia kavereita" et ymmärtänyt??Mitä numeroita mä muka heitän kun ei oo ketään??  Kaikki jotka tulee mieleen, joita pidän ystävänä, en oo nähnyt moneen kuukauteen, osaa pariin vuoteen. Voin vaan kuvitella sen reaktion "Ai polttarit, miksköhän se mut pyytää kun ei me olla yhteyksissäkään oltu?" Hauskasta asiasta tuli nyt ihan turha stressi. Puoliso saa pitää hauskan illan kaverien kanssa, mikä sinänsä on mukavaa, mutta mun osuus, istutaan Mr J:n kanssa sit vissiin pubissa kaksistaan. Yay.

Ja ne itse häät sitten. Äiti on jo niin piukeena sanelemassa "Ne tädit ja sedät kutsut sitten ainakin, ja ne serkut, ohan nekin osa sun elämää" ja mun vakuuttelut, että Ei, paikalle tulee tasan perheet, ei mene perille. Äitini asenne on, että mun koko suku pitää tietysti kutsua, mutta Puolisolta riittää vain perhe. Mä tiesin että näin käy, että äiti on suunnittelemassa ja kutsumassa jengiä täyttä häkää, mutta silti ottaa aivoon. Mutta pidän pääni. En pitäisi häitä ollenkaan, mutta perhe on Puolisolle niin tärkeä, että se haluaa läheisten olevan läsnä. Katsotaan saanko puhuttua sen maistraatin erikseen, ettei sinne tarvi lössiä rahaata. Ja kyseinen polttareita järkkäävä ystävä on niinikään kärttämässä mukana, "kai mut kutsutaan, missä on tilat, koska haetaan virosta viinaa?" öö, ei nää oo sellai häät. Ei sua kutsuta, koska ei me pidetä mitään perinteisiä hääjuhlia.

Ja toinen ahistuksen kohde, Lumous.

Ikinä en oo veivannut aiheen kanssa näin totaalisesti. Mulla on lauantaille lippukin jonka ostin mielenhäiriössä. Aattelin että harmittaa jos mulla ei oo lippua ja haluunkin mennä. Mutta nyt vikat pari päivää on ihan sellai olo, että mitä vittua mä siellä tekisin? Jengiä irvailemassa mun viimelumouksen humalatilasta, tuttuja tupa täysi joiden kanssa vaihtaa ne "mitäs kuuluu?" " no ei mitään ihmeellistä, samaa vanhaa" -setit. Sitten ollaan vaivautuneesti hiljaa. Kaikilla muilla on ne kaverilössinsä, mä se irtonainen osa, se ylimääräinen jolle voi puhua, mutta jota ei kestä tarpeeksi kauan että etkoille pyytäis tai haluaisi iltaa seurassa olla. Joo viimeksi oli ihan superkivaa, mutta jotenkin nyt on ihan päinvastainen olo, tuntuu että ne heput joiden kanssa oli viimeksi niin kivaa nyt vastaili mun Lumousuteluihin sillai "No katotaan jos nähään, kai mä siellä pyörin ellen oo krapulassa hotellilla" -asenteella. Sellai, että älä nyt saatana ainakaan seuraan tunge. Joo voi taas olla mun korvien välissä nää, mutta vähän sellai olo että jos en mene niin eipä mua kukaan kaipaamaan jää tai perään kysele.

Joskus vituttaa olla näin introvertti. Sillä sen kerran kun haluaisin mennä ulos, pitää hauskaa, mulla ei ole ketään kenen kanssa mennä. Joo vihaan ihmisiä, mutta aina joskus haluaisi bilettääkin, ja niinä kertoina ottaa aivoon että en kykene siihen normaaliin sosiaaliseen kanssakäymiseen ja näkemään tarpeeksi usein, tai pitämään yhteyttä niin, että kaveruussuhteita muodostuisi.