torstai 9. helmikuuta 2017

Angel cry

Hui, muutama viikko ja mä meen naimisiin! Jännä ajatus. Varmaan vetistelen maistraatissa ihan hulluna... Hääjutut on melkein kunnossa. Muutama juttu vielä niin ois kaikki ok.

Isoin homma onkin sitten sen jälkeen. Pitää pankkikortit uusia, ilmoittaa mun uus nimi about kaikkialle, passikuvat, uus ajokortti ja passi... Yay!

Maistraatti on perjantaina iltapäivästä, ja otettiin meidän sviitti jo perjantaista. Alunperin piti vasta lauantaina, mutta huone on hieno, siellä on pullo skumppaa meille yms ja Puolison perhe tulee jo perjantaina, joten mennään sitten maistraatin jälkeen suoraa sinne. Lauantaina käydään ruokkimassa kissat, mutta muutoin saadaan nauttia olostamme. Mulla on muutama lomapäivä viime kesältä, ja Puolisolla ihan talviloma, joten häät starttaa meidän loman. Mikäs sen parempi tapa kuin viettää pari päivää hotellilla nautiskellen.

Joo, ja kyllä mua vähän jännittääkin. Ei oikeastaan mikään muu, kuin se perheiden tapaaminen. Meidän perheethän eivät ole tavanneet ennen, koska välimatka. Raisio-Vaala on yli 600 km. Varmaan menee ihan hyvin, mutta joo, kyllä mua jännittää.

Töissä on aika hulinaa taas. Jengiä paljon poissa, mun alueen aluepäällikkö on lomalla joten pitää pärjätä aika itsenäisesti. Eikä siinä mitään ellei ois niin paljon väkeä poissa ympäri Pirkanmaan. Olen itsekin yhä aika puolikuntoinen, menisin lekurille uudestaan ellei lauantaina ois Vuodenaloittajais -juhlia. En kuitenkaan ole kuumeinen niin keikun sillä rajalla olenko työkuntoinen vai en. No, näillä poissaolomäärillä ei mulla ole nyt varaa sairastaa. Jouduttais varmaan laittaa lappu ovelle että "suljettu sairastapauksen vuoksi". Ja haluan niihin juhliin :)

Välillä ahdistaa taas kaikki työjutut. Tiedän etten halua olla parturi lopunikääni. Enkä ainakaan aluepäällikkö, mutta se on luonnollinen ainoa jatkumo uralle tässä firmassa. Enkä ole aina ihan varma siitäkään miten sekaisin päästäni olen kun tän liikevastaavapestin otin ja halusin. On tää aika työmaa.

Ja olen ihan untuvikko mitä pomohommiin tulee. Mietin taannoin, että eihän mulla ole edes niitä ominaisuuksia mitä pomoilta vaaditaan.Olen ihan liian tulinen, kiihdyn nollasta sataan hetkessä ja kun ärsyttää niin sen näkee ja kuulee. Pomon pitäisi olla alaisilleen aina tyyni ja rauhallinen. En aina osaa etäännyttää itseäni tytöistä tarpeeksi. Liian kaveri? Mun pitäisi olla etäisempi mitä olen. Puoliso olisi loistava esimies. Se on aina tyyni ja hallittu ja järkevä. Ei tällainen sähikäinen mitä minä. Meidän aluepäällikkö on loistava myös, aina iloinen ja ei ikinä suutu tai ainakaan näytä sitä. Luontainen hommassaan. Puoliso sanoi että nää jutut on opittavissa. Ehkä onkin, mutta miten voi oppia olemaan jotain muuta kuin on? Mä olen luontaisesti aika tulinen tyyppi jonka tunteet näkyy, niin miten helvetissä voi opetella piilottamaan ne? Samanlainen ikuisuushomma mitä on opetella olemaan hiljaisempi. Jännästi olen samaan aikaan aika tyytyväinen siihen mitä olen, ja sitten en ensinkään. Ei mua mun tulisuus ja tunteiden näyttäminen muuten haittaa, ainoastaan työllisesti. Mutta miten paljon haluan työlle uhrata? Muuttaa itseäni työni takia?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti