Mur.

Tänään ei ole hyvä päivä.

Ensinnäkin, pistää vihaksi tyhmät ihmiset! Jos tulet kampaajalle suurten suunnitelmien kanssa, otathan selvää että onnistuuko kaikki  kerralla, tehdäänkö niitä pidennyksiä siltä istumalta, äläkä itke palautteeseen pettymystäsi kun emme saaneetkaan 2 tunnissa tehtyä sinulle isoa värimuutosta, pidennyksiä (joita emme edes tee yleensäkään), suurta leikkausmuutosta.. Yritimme vääntää rautalangasta että ei, kaikki ei onnistu nyt, mutta ilmeisesti ei mennyt jakeluun. Ei, vaikka internetsivuillammekin lukee, että pidennyksistä pitää tiedustella puhelimitse. Välistä pistää vihaksi olla asiakaspalvelija.

Toiseksi, ärsyttää yskiä keuhkot pellolle. Ärsyttää olla puolikuntoinen, ja ärsyttää etten pääse tänäänkään Zumbaan. Ja on vasta keskiviikko. Ei ärsyttäisi ollenkaan niin paljoa, jos olisi perjantai.

*köh*

Viikonloppu meni sairastaessa, flunssa on ja pysyy. Kurkkukipu vaihtui sitkeään räkään, jota yhä riittää. Seuraksi tuli vain yskä. Nyt on ääni mennyt ja yskin keuhkojani pellolle. Harvinaisen sitkeä flunssa, yleensä mun flunssat seuraavat kaavaa: 1 pvä kurkkukipua, 1 päivä nuhaa ja 1 päivä yskää - ohi! Miksi hitsi vie pitää nyt olla näin sitkeä, että sairastan vielä viikon päästäkin. Höh!

Viikonloppuna en siis tehnyt mitään ihmeellistä, koitin vain parannella itseäni. Viime viikolta jäi väliin niin zumba kuin pilates ja salireissukin. Pahalta näyttää että tällä viikolla käy samoin. En uskalla mennä harrastamaan mitään liikuntaa ennen kuin olen ok! Aikanaan tein sen mokan, että menin puolikuntoisena salille, seurauksena oli sitten krooninen poskiontelontulehdus ja 6 kk antibioottikierre. Ei kiitos enää!

Toivon kovin paranevani viikonlopuksi. Menemme Puolison ja muutaman ystävän kera Ouluun Puolison veljen luo, miehet osallistuvat Extreme run -tapahtumaan, minä jään naisten kera kyökin puolelle. Kissat jäävät Tampereelle, ei niitä viitsi raahta Ouluun mukaan. Odotan Oulunreissua innolla, Puolison veli ja sen kihlattu ovat todella mukavia, eikä uudet tuttavuudetkaan ole pahitteeksi. No, menen vaikka yskisinkin!

Höh.

Menin sitten ja sairastuin. Koko alkuviikon kurkkuuni oli muuttanut kaktus,  joka teki nielemisestä helvettiä. Olo oli väsy ja voimaton, eikä mistään tahtonut tulla oikein mitään. Tänään oli ensimmäinen parempi päivä, kaktus muutti pois kurkustani ja vaihtui niistämiseen. Olo oli kuitenkin jo parempi, ei väsyttänyt niin paljoa, ruoka maistui ja jaksoin vähän hääräilläkin kotona. Liikuntaa en ole uskaltanut kokeilla. Jahka olo normalisoituu, painelen taas salille ja tsemppaan!

Laihisprojektini vähän tyssäsi/taukosi kiitos chilifestien ja tämän taudin. Tällä viikolla piti kuntoilla ja olla terveellinen, mutta ei paljoa innosta kun on kipeä. Taudin takia myöskin kämpän siisteystaso vähän kärsi, mutta sain sen palautettua tänään ennalleen. Kolmas projektini, operaatio säästö, on ollut tavallaan onnistunut ja epäonnistunut. Jep, minulla on yhä rahaa ja on loppukuu! En ole ostellut ihan yhtä paljon mitä aiemmin, ja sain todistettua itselleni, että pystyn siihen. Tavoitebudjettini ei kuitenkaan kestänyt chilifestien jälkeistä juhlintaa, eikä sairauden väsyttämää laiskaa kokkaajaa/kaupassakävijää, joten kauppaan kului rahaa tällä viikolla enemmän mitä laki salli! En kuitenkaan masentele liikaa siitä, että tavoite/ihannebudjettini ei ihan pysynyt. Kyseessä on kuitenkin vasta kuukausi yksi, ja epäonnistumisistaan oppii! Ja onnistuihan se tavallaan, palkkapäivä on lähellä ja minulla on yhä rahaa! Tavallisesti tili näyttäisi tässä kohtaa kuuta sangen tyhjää. Ehkä ensikuussa olen lähempänä tavoitteeni onnistumista ja sitä ihannetasapainoa. Tajusin kyllä myös pitkin kuukautta, että osan tavotteistani laitoin turhan tiukoiksi. Elämä ei ole mustavalkoista eikä kaikkea voi hinnoitella. Esimerkiksi sitä tulevaa ravintolareissua Puolison kanssa, joka tehdään yhteisten vuosien kunniaksi.

Tänä viikonloppuna on ohjelmassa lähinnä kotona oleilua ja itseni parantelua. Jos olo sallii, suuntaan salille, mutta koitan hillitä itseni, koska minulla flunssa+liikunta = poskiontelontulehdus, antibiootit ja punkteeraus.
Puolisokin päivystää, joten kotona oleillaan sitten molemmat.

Hiroki <3

Psst. Kuka ihana ruokkisi kissojamme 3.9-4.9 pienestä palkkiosta? Tahtoo Ouluun!

Chili!

Tekisi mieli pomppia ilosta kun ilma on niin ihanan syksyinen! Lehdet alkaa saada jälleen kirjavaa väritystään, ja aamut ovat ihanan kirpeitä. Kohta voi nauttia taas kupillisen teetä ilman tulee liian hiki. Viikon loppupuoli viuhahti ohi ihan yhtä nopeasti mitä se alkupuoliskokin. Töissä on sujunut ihan mukavasti, töihin on ollut suht kiva mennäkin.

Perjantaina katseltiin läjä leffoja mr. Puolison kanssa ja mässättiin Ben & Jerry's jätskillä. Ihana koti-ilta kahdestaan. Olen aika kotihiiri ja voisin viettää vaikka kuinka monta romattista iltaa rakkaan kanssa hyvän ruuan ja elokuvien parissa. Listalla oli mm. Marilyn Monroen River of no return. Leffa sinänsä oli suht kepoisella juonella varustettu Marilynille räätälöity pätkä aikansa loistavilla tehosteilla, mutta jokin siinäkin vaan toimi ja pidin elokuvasta. Marilynin karisma ja menneiden vuosikymmenten havina kaiketi.

Lauantaina aloitin päiväni värjäilemällä pääni jälleen ruskeaksi. Niin, rakastin sitä blondia! Mutta vaalennusaine tappaa tukkani ja päänahkani. Kyllästyin värjäämään tukkaani parin viikon välein, kyllästyin että tukka tuntui karhealta ja latvat huusi kuolemaa. Ruskea tuntuu kuitenkin niin tylsältä, mutta hiukset ja hiuspohja kiittää kun en värjäile enää niin tiuhaan.

Lauantaina meille saapui myös ystävämme Lahdesta, suunnitelmana suunnata kolmikkona kohti chilifestejä. Chilejä tarttui mukaan 40 eurolla ja maisteltiin hieman chilijuomia. Lempparichilini on yhäkin Aiji Crystal, sopivan tulinen, mutta todella mainion makuinen! Pitihän sitä muutama Naga morickin ostaa, vaikka on ehkä maailman riittoisin chili! Alkoholipitoiseksihan se ilta siitä sitten muuttui, mutta oli hauskaa! Meille saapui myös pari mr. Puolison työkavereista ja ilta jatkui aamu neljään saakka. Hillitsin kuitenkin itseni, enkä saanut mitään alkoholiangstia tai edes krapulaa. Hyvä minä.

Sunnuntaina maistui uni peräti yhteen asti, ja aikamme istuskeltuamme ystävä suuntasi takaisin Lahteen ja minä ja Puoliso tapaamaan muita ystäviä chilifesteille chilinsyönnin mm kisoihin. Katseltiin kisa ja suunnattiin sitten Plevnaan oluelle. Plevna osoittautui turhan viileäksi paikaksi joten seuraava sijainti oli Jack the roosterin terassi. Roosterin sapuskat ovat osoittautuneet suht hyviksi joten romutin dieettini syömällä burgerin. Päädyttiin Puolison kanssa vielä extempore leffareissulle ja käytiin katsomassa viimeisin Transformers. Kyllähän sen katsoi, mutta genre ei oikein kolahda niin olin nukahtaa puoliväliin! Leffa oli turhan pitkä, naisen rooli oli näyttää Megan Foxilta ja puoli leffaa pelkää tekniikkaherutusta. No more Transformers for me thank you.

Pstt. Bongaa seurueemme kohdasta 0.16 http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/talta-naytti-kun-maailman-tulisinta-chilia-syotiin-kilpaa/art-1288408829460.html
Minusta näkyy peräti puseroa! Oon niin julkkis nyt että!

Pohdintoja.

Uusi viikko jo tiistaissa. Luultavasti viikonloppu on käsillä taas ennen kuin huomaankaan. Viikonvaihde meni mukavasti rentoutuessa, sunnuntaina tosiaan piipahdin tutustumiskäynnillä kuntosalilla. Sali oli mukavanoloinen, ja treenasin sitten niin että olen vielä tiistainakin järkyttävän jumissa. Jepjep, en tosiaan ole tehnyt lihaksistolleni mitään pitkään aikaan. Sen verran sali vakuutti, että nappasin mukaani sen 10 kerran kortin, ja huomenna sitten zumbaan vaikka väkisin. Oli ihanaa treenata pitkästä aikaa, ja sen ansiosta olen kokenut pakottavaa tarvetta kävellä töihin ja kotiin tällä viikolla.

Viikon alku on töissä ollut aika hektinen. Tämä aamu alkoi intensiivisellä palaverillä ja jatkui kiireen merkeissä ympäri firmaa juosten. Toisaalta, kiireessä päivä menee nopeasti ja jotenkin sitä saa aikaiseksi enemmän, mitä hiljaisena päivänä. Olen soutanut ja huovannut työpaikkani kanssa vaikka kuinka, mutta toistaiseksi aion pysyä siellä. Hyvät etenemismahdollisuudet, koulutusta, hyvät työkaverit ja työ on palkitsevaa. Nyt kun mietin itseäni urani alussa, melkein kolme vuotta sitten, vietävä miten paljon olen kasvanut ja kehittynyt! Niin ammatillisesti kuin henkisesti ihmisenäkin. 

Ajatus omasta kehittymisestä vei minut pohtimaan sitä perinteistä "iik kun olen jo näin vanha" -ajattelutapaa. Miten tietyssä pisteessä täytetään aina vain se 25, synttäreitä ei enää juhlita ja kaivataan nuoruutta. En vain ymmärrä! Haluan nauttia joka hetkestä, en palata menneeseen! En haluaisi olla enää 15, 20 tai 25, kaikki se henkinen kasvuhan olisi muuten vielä edessäpäin! Ei vanheneminen ole niin kamalaa, pikemminkin mielenkiintoista. Siirtyä ryhmästä "nuori aikuinen" ryhmään aikuinen. 

Jep, olen melkein 30 enkä ole saanut lapsia tai ole edes kihloissa. Minulla ei ole omistusasuntoa eikä korkeakoulututkintoa. Entä sitten? Lapsia tuskin tulen ikinä haluamaankaan, kihloihin menen vain jos mies tulee ikinä kosineeksi (eikä miehen halu naimisiin ole mitekään itsestäänselvää), korkeakoulussa ei ole oikein mitään minua kiinnostavaa ja omistusasunto on työn alla. Nämä asiat ovat kuitenkin niitä, joita joudun yllättävän usein selittämään, kun työtovereina on hieman itseäni vanhempia, itseäni paljon nuorempia ihmisiä sekä asiakkaita .

Kuva: google

Ihmisten erityinen ihmettelynaihe on se, kun sanon että tuskin ikinä tulen haluaamaan lapsia. En pidä lapsista, enkä ole mitenkään äidillinen tyyppikään. Olen myös saanut kuulla olevani luonnonoikku, lapsethan ovat joka naisesta todella ihania ja jokaisen naisen kuuluu sellaisia haluta! Mikä ihmeen oletusarvo se on, että kolmikymppisen biologisen kellon pitäisi jo huutaa tai että kaikkien pitää haluta lapsia? En tajua. Ja kummallisinta on, että miten paljon muita (useimmiten vieraita) ihmisiä voi minun ajatukseni omasta lisääntymisestäni kiinnostaa! 

Weekend!

Pieni väsynyt nörtti.

Viikko hujahti ohi ennen kuin huomasinkaan. Vastahan ne häät oli, ja nyt siitäkin on mukamas jo viikko. Viikonloppu olikin tervetullut, kaipasin kunnon lepoa ja rentoutumista. Ikä ei tule yksin, ei tullut mieleenikään lähteä viihteelle perjantaina, tuntui että häiden aiheuttama univelka ei ollut vieläkään kadonnut. Hassua, joskus parikymppisenä ulos oli lähdettävä joka viikonloppu, ja kotiviikonloput olivat lähinnä tylsiä. Nyt vajaa kolmekymppisenä haluan enemmän kivoja kotiviikonloppuja ja sellaista rentoa sosialisointia hyvän ruuan parissa, kivassa kahvilassa tms. En kaipaa enää niin paljon alkoholinhuuruisia biletysiltoja. En taida omistaa edes klubivaatteita!

Käväisin eilen kaupungilla ystävän kanssa, ja olen hitusen ylpeä itsestäni että budjettini pysyi. Olen itseasiassa pysynyt budjetissani vallan mallikkaasti, tililläni on ylimääräistä rahaa! Tosin, niistä sijoitan osan huomenissa salikorttiin. Haluan käydä salilla ja eri jumpissa, mutta en halua sellaista 12 kk määräaikasopimusta jotka maksaa hitosti kuussa, vaan vapauden olla käymättä jos haluan. Ystäväni vihjaisi minulle eräästä salista keskustassa, johon saa myös klassisia 10 kerran kortteja. Käydään huomenna testaamassa ja jos vaikuttaa hyvältä, otan matkaani tuon 10 kerran kortin. Tuijottelin jo ryhmäliikuntatunteja mielenkiinnolla, ja useampi vaihtoehto tuli ympyröityä.

Oikeastaan vähän on ollut vähän outo töiden alku. Töissä on sujunut hyvin, ilmapiiri on ollut vallan loistava ja olen viihtynyt työssäni. Tulen siistiin kotiini ja tililläkin on rahaa. Kaikki entiset murheeni ja stressinaiheeni ovat poissa. Ei yhtään niin kuin ennen lomaa! Ennen lomaa kaava oli enemmänkin: helvetillisen stressaavan työpäivän jälkeen tulen kotiin, ja ensimmäinen ajatus on että helvetti, tälle sotkulle pitää tehdä jotain. Tilin saldo näyttää ikäviä lukuja ja nukkumaan menee lähinnä murehtien. Jännä miten paljon oma asenne ja pienet teot voi arkea parantaa. Ihanaa huomata, miten minun panostamiseni siisteyteen on tarttunut Puolisoon. Puoliso on omaksunut tapojani ja ylläpitää siisteyttä siinä missä minäkin, eikä minun tarvi korjailla hänen jälkiään. Myös hän on tuntunut olevan paremmalla tuulella, koska sotku sai myös Puolison ärtyneeksi.

Oma osuutensa hyvinvoinnillani on ruokavaliolla. Syömisen tasapaino on pitänyt minut vireänä, ja pienenävä vaa'an numero on ollut ilo. Eilen oli sallittu herkkupäivä, mutta herkuttelin lasilla viiniä ja parilla lonkerolla, ei tehnyt edes mieli mitään enempää. Jahka vielä saa liikunnan osaksi elämää, voisi olo vielä parantua. Olen rapakunnossa!

Syksy!

Eilen tunsin ensimmäistä kertaa syksyn ilmassa. Enkä onnellisempi voisi olla! Viime yö oli ensimmäinen yö kolmeen kuukauteen kun nukuttiin ikkuna kiinni. Päivisin on yhä pakko pitää parvekkeenovea auki, mutta kyllä se tästä vielä viilenee! Kynttilöitä on tullut polteltua ja teetä juotua. Syksy on lempivuodenaikani ja tämä on juuri sitä aikaa kun suorastaan herään eloon. Ihana ihana syksy <3

Ihmeellistä kyllä, olen saanut pidettyä kotini siistinä. Rahakin on pysynyt tilillä, en ole shoppaillut tilin tultua mitään ylimääräistä, ruokakaupassakin pihistelen. Jotta en tekisi näistä elämäntapamuutoksista itselleni yhtään helpompaa, päätin tsempata ruokavalioni suhteen myös. Mässääminen saa tältä erää loppua. Ok, jos käy liian rankaksi kolme suurta muutosta (siisteys, raha, ruokavalio) yhtä aikaa, niin olen valmis tinkimään ruokaremontista. Mutta terveellinen hyvä ruoka säännöllisesti nautittuna yleensä edistää myös henkistä hyvinvointia.

Kesän viimeiset bileet meni viikonloppuna. Ystäväni menivät naimisiin, ja lauantaina oli juhlat. Piti olla vapaa viikonloppu,  mutta pomoni patisti minut lauantaina aamusta kokoustamaan. Säntäsin töistä suoraa morsion luo tukan ja meikin pariin, joista meikki onnistui, mutta tukkaan en ollut tyytyväinen. Tavallaan kiva, mutta en saanut kiharoita pysymään kiitos morsiamen loistokuntoisen tukan. Toivottavasti neito itse oli edes vähän tyytyväinen. Juhlat itsessään oli loistavat. Tapasin kasan uusia ihmisiä, loistavaa ruokaa, juomaa ja musiikkia. Jatkoille suunnattiin klubille, josta päädyttiin grillikiskan kautta kotio nukkumaan. Eilinen menikin täysin nukkuessa, pari tuntia hereillä ja jälleen unille. Noh, tänään oli eka aamu vähään aikaan kun ei väsyttänyt. Tuleva viikonloppu on vapaa, ja sehän sopii minulle. Aion löhötä kotona, lukea hyvää kirjaa ja fiilistellä syksyä Pyynikin metsässä. Punaviini sopisi kuvaan ellen olisi juuri päättänyt jättää alkoholin vähäksiaikaa. Olen idiootti kännissä, joten on vain hyväksi unohtaa moinen aine.

Puoliväli

Eilen illasta iski jostain syystä ihan järjetön masennusolo. Paruin tietämättä itsekään syytä että miksi, masentelin, eikä mikään saanut minua hymyilemään. Oudointa, että en tosiaan yhtään tiedä mistä moinen lähti edes päälle, mikä minut niin alakuloiseksi sai. Päivä oli kuitenkin ollut hyvä, eikä mitään ikävää sattunut, aivan normaali päivä. Yleensä jos masennun, sen laukaisee jokin, ei ikänä noin niinkuin muutenvaan. Liekö väsymystä, ikänä ei ole ollut niin vaikea nousta mitä tänään.

Töissä on ollut jokseenkin hyvä fiilis koko alkuviikon. Olen tehnyt töitäni innolla, eikä lauantai-aamuksi putkahtanut palaverikään saanut minua ärsyyntymään. Ei edes siksi, että nyt joudun tälläämään itseni illan häitä varten jo aamusta. Noh, olenpahan palaverissä tyylikkäämpi mitä ikinä töissä noin muuten. Kiva päästä häihin,  ystäväpiirini on sitä luokkaa, että kihloja kuuluu, muttei häitä. Näistä häistä on kuitenkin tulossa paljonkin erikoisemmat mitä noin niinkuin yleensä, ja odotan innolla.

Olen myös tavattoman ylpeä itsestäni, että olen saanut pidettyä asuntomme tiptop-kunnossa. Oikeasti, viikon siisteysputki on minulle aika saavutus, normaalisti pommi räjähtää kämpässä heti seuraavana päivänä siivouksesta. Iloinen yllätys on ollut, että oma panostukseni on saanut Mr Puolison siivoamaan myös. Iloinen vaimoke!

Paluu arkeen

Paluu lomilta takaisin arkeen on tapahtunut. Sunnuntai-maanantai yö oli jotain jäätävää. Unirytmini ei ollut edes pahasti pielessä, mutta uni ei silti ottanut tullakseen. Heräilin jatkuvasti, ja lopulta siirryin olohuoneeseen nukkumaan pakoon Puolison kuorsausta. Eipä paljoa auttanut, sillä pelkästään seinäkellon tikitys oli järjetön meteli minulle, ja pakolliset hankinnat ostoslistalle ykköseksi siirtyi korvatulpat. Höyhenen putoaminen maahankin on minulle hirveä meteli... mitenniin herkkäuninen! Neljän tunnin yöunien jälkeen selviydyin töihin, ja koko eilisen olin totaalisen pihalla. Tekemättömien töiden vuori oli järjetön, ja juoksin koko päivän toivoen, että ehkä tämä tästä. Tosin, en ole pitkään aikaan nukkunut niin hyvin mitä viimeyönä :D

Tänään meni jo vähän paremmin. En ollut enää niin ulapalla, ja tekemättömien töiden jättivuorikin helpotti hieman. Piipahdin töiden jälkeen keskustassa Ranskalaisella ruokatorilla. Kyseinen tapahtuma on siis Tampereen keskustorilla järjestettävä tori, jossa ranskalaiset myyjät myy juustoja, leipää yms. herkkuja. "Leipäjono" kesti sitten 20 minuuttia, mutta tuotteet oli edullisia ja palvelukin jees. Tyypit tosiaan ovat Ranskasta, ja paikallinen kielitaito nyt on mitä on. Kuuntelin edellä olevan naisen ostoyrityksiä suomi-engalnninkielellä mielenkiinnolla, ranskalainen myyjä ei tahtonut saada millään selkoa. Ranskantaito oiskin tullut tarpeen. Omalla kohdallani ostokset meni sujuvasti ihan enkuksikin, mutta englanti onkin se ainoa aine jossa voin sanoa olevani todella hyvä. Kannoin kotiini patonkia ja juustoa, ja rehellisesti voin sanoa että oli parasta juustoa mitä ikinä syönyt. Ranskalaisen ruokatorin väkitungoksessa tarviikin siis vierailla vielä uudestaan, ne juustot <3