sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Hell-Fire

Viikonloppu jälleen melkeen ohi. Perjantaina meille tuli Puolison työkaverit, ja pidettiin pienimuotoiset juhlat. Tyypit on tosi mukavia, eikä lauantain työvuorokaan estänyt minua pitämästä hauskaa. Join tosin vain laittilimua, etten ole krapulassa töissä tai grillijuhlissa. Ainoa miinus on, että yksi niistä työkavereista iskee minua aina humalassa ollessaan, aina kun puolison silmä välttää. Hitusen rasittavaa.

Eilen oli tosiaan viimeinen työlauantai samassa paikassa. Töiden päätteeksi treffasin työkaverini Marian, aiottiin eksyä grillailemaan yhdessä, koska kumpikaan ei ollut ennen käynyt työkaverillamme Juhalla. Iloiseksi yllätykseksi saatiinkin kyyti, ja suunnattiin kimpassa grillailemaan. Perillä meitä odotti hirvenlihapihvi, lohkoperunat ja fetasalaatti ja ihan mieletön tuoksu. Jälkkäriksi mutakakku. Syötyämme päädyttiin vielä Tampereen baareihin. Nyt olo on hivenen hutera, kotiuduin joskus kahden aikaan komeassa huppelissa. Edulliseksi tuli kuitenkin, ainoa josta maksoin itse oli taksi, ja todella hauskaa oli! Harmittaa ainoastaan, että piti tavata eräs ystäväni, mutta illan venähdettyä se sitten jäi.

Tänään parantelen krapulaani ja otan rennosti. Huomenna täytän ja jätän Y3-lomakkeen ja perustan sen yrityksen!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti