Eka viikko yrittäjänä takana ja mitä siitä nyt sanoisi. Okei, on ihan uusi tunne, että töihin on kiva mennä. Että odottaa töihin pääsyä. Oliko asiakkaita? Juu. Ei mitenkään paljoa, mutta muutama nyt kuitenkin. Lauantai oli ainoa täysin kuollut päivä. Siitäkin tosin voi syyttää mahtavaa ilmaa ja keskustan kukkaisviikkojen avajaisia. Keskusta pursusi ihmisiä, Hervannassa ei ollut ketään, joten ei ihme että kukaan ei parturiinkaan eksynyt. Sitäpaitsi, lomakauden loppu on aina todella hiljaista. Vilkastumista odotan oikeastaan vasta joskus ensikuun puolivälin jälkeen.
Olen kuitenkin yli onnellinen ratkaisustani. Perjantaina oli oppilaiden valmistujaiset, jonne minäkin osallistuin. Aloiteltiin puoliltapäivin Telakalla, minun ei onneksi tarvinnut mitään puheita. Syötiin chili con carnea, juotiin ja höpötettiin. Päädyttiin jatkamaan siitä Paappaan parille, josta sitten Roosteriin. Roosterissa osa porukasta katosi, minä ja entinen kollegani Viivi jatkettiin, ja seuraan lyöttäytyi Puoliso ja sen ystävä. Jatkettiin siitä nelistään vielä O Connelsiin Mushaboom -bändin keikalle, jossa eräs tuttavani on vokalistina. Loppujenlopuksi juotua tuli sellaiset 12 tuntia, ja lauantaina olo oli juuri sen mukainen! Aamulla puhuttiin vähän norjaa, ja vannoin etten juo enää ikinä. Hervantaan selvisin vasta puoli yhdeksitoista, mutta selvisin kuitenkin.
Illasta suunnattiin Puolison kanssa jälleen Annalaan ystäväpariskunnan luo, itse kiltisti kolapullo kainalossa. Ilta oli yllättävän vaisu osaltani. Paikalla oli myös pari muuta heidän ystäväänsä, joista toinen oli sen verta innokas koiraharrastaja, että putosin mimmien puheista samantien. Äijät taas kitaroi tai höpötti milloin minäkin metallibändin levyistä, joten suurimman osan illasta istuin sohvalla rapsutellen pariskunnan pienempää koiraa itsekseni. Muut jatkoivat Hervantaan kultaiseen apinaan, mutta minä hävisin siinä kohtaa bussin avulla kotiin. Joo, osaan oikeasti pitää hauskaa ilmankin alkoholia, mutta jotenkin nyt vain ei napannut, joten parempikin suunnata kotiin. Oikeastaan, parasta olisi ollut jäädä sinne ja olla menemättä yleensäkään. Onneksi muilla tuntui olevan mukavaa, eikä minun hiljainen olemukseni tainnut himmentää muiden iloa. En vain ihan sopinut porukkaan kun en harrasta sen enempää koiria kuin kitaroitakaan. Tai blackmetallia.
Tänään olen lähinnä manannut turkasen hiostavaa ilmaa ja koomannut. Sain sentään fimalle tulostettua parit mainokset ja järjestettyä vähän paperijuttuja. Ensiviikolla pitäisikin lähetellä papereita kirjanpitäjälle ja mainostaa hieman. Kyllä se tästä! Yksi periaatepäätös vain piti tehdä, parhaatkin ystävät saa alennuksen 10 %. Puoliso ja muutama erittäin paljon minua avustanut ystävä ovat niitä harvoja, jonka pehkon leikkaan veloituksetta. Enää en voi kelpuuttaa sitä "olutpalkkaa" mihin osa Puolison työkavereista on luottaneet aiemmin. Oluella ei elä ;)
sunnuntai 29. heinäkuuta 2012
sunnuntai 22. heinäkuuta 2012
Dottet with hearts
Alan pikkuhiljaa olemaan aika pähkinöinä... tänään oli viimeinen lomapäivä. Tänään olin lomaileva työntekijä, huomenna yrittäjä. Sain juuri puhelun vuokraajalta, joka ilmoitti, että kampaajatyöntekijänsä sairastuttua minulle olisi asiakkaitakin, mikäli suostuvat "toiselle" menemään. Toivotaan. Toivotaan myös, että maksupääte pelittäisi. En ihan luota kykyyni hoitaa niitä asiota... pitää tehdä aamulla itseltä euron testiveloitus ja toivoa parasta.
Viikonloppu meni aika rauhallisesti. Perjantaina pidettiin Puolison kanssa True Blood kausi 5 -maraton, katsottiin putkeen kaikki tulleet jaksot. Lauantaina käytiin Annalassa istumassa iltaa pariskunta Zzy luona, ja tänään Serkku oli puolisoineen vierailemassa täällä Tampereella, joten vietettiin tänään aikaa heidän kanssaan kaupungilla. Puoliso jäi vielä sinne, itse tulin valmistautumaan työpäivään.
Ensiviikolla? Töitä. Haluatko tavata minut? Tule hervantaan insinöörinkatu 30.
perjantai 20. heinäkuuta 2012
Last Forever
Viimeinen lomaviikkoni vetelee viimeisiään ja yöunet senkun vähenee :D
Viikonloppuna oli Serkun synttärijuhlat, jotka oli todella hauskat pippalot! Saavuttiin Vantaalle jo päivästä, ja vietettiin isäntäparin kanssa mukavaa aikaa ennen varsinaisten pippaloiden alkua. Tavattiin paljon uusia ihmisiä, pidettiin hauskaa ja mentiin lopulta nukkumaan vasta neljän jälkeen. Koti kutsui sunnuntaina.
Kävin tosiaan alkuviikosta vanhemmillani. Reissu itsessään meni suht ok, emme riidelleet tällä kertaa äidin kanssa. Mitä nyt jatkuva reissaaminen söi sekä rahaa, että voimia. Olisin keskiviikkona voinut vaikka halata Tamperetta jos olisi ollut mahdollista.
Torstaina juoksin tukkuja läpi Puolison avulla, Mortus kilttinä kuskina. Rahaa paloi todella paljon, mutta kaikki tarvittava löytyi, eikä tarvi tukuissa käydä nyt aikoihin. Saatiin tarvikkeet Hervantaan ja pojat sai kasattua Ikean vitriinin. Maanantaina sitten odottaa järjestelyt, siivoamiset yms.
Hitusen alkaa jännitys tuntua. Luonteelleni ominainen murehtiminen ja turha jännitys on toistaiseksi loistanut poissaolollaan, mutta pikkuhiljaa alkaa jännitys nousemaan, tuleeko asiakkaita, entä jos ei niin mistä saan rahaa yms. Noh, hengitetään syvään ja koitetaan pitää mieli rauhallisena. En voi alkaa murehtimaan asioita, jotka eivät ole vielä edes tapahtuneet. On pidettävä mieli positiivisena ja uskottava itseensä.
Viikonlopun aion ottaa rauhallisesti. Vielä olisi haettava itselle työkengät ja pihamainos, joten minulla ei totta vie ole rahaa mihinkään ekstraan. Ja viime viikot mennyt niin alkoholiksi että parempi juoda vettä ja lukea kotona uutta True blood -kirjaani.

torstai 12. heinäkuuta 2012
Procession
Puoliso tuli eilen kotiin reissultaan, ja ilta sujui yllättävän nihkeästi. Myrskyä oli ilmassa jo aiemmin puhelimitse, mutta tilanne lähti lapasesta kun päästiin kotio. Alkoholillakin oli osuutta asiaan, mutta helpottaa nyt että Härkäset on jälleen kärpäsiä ja saatiin kränät sovittua. Me vain yleensä emme riitele, mutta on tässä kai jotain puhdistavaakin. Minä osaan olla kovin jääräpäinen, samoin Puoliso, joten joissain asioissa tulee yhteentörmäystä väkisinkin.
Tänään ohjelmassa on elokuvailta, ja ah ihanaa joutenoloa! Sain eilen hoidettua ison osan hommistani, vuokrasopimus on nyt kirjoitettu, maksupääte hommattuna ja nettitikkukin läppärille. Jäljellä on enää visiitti ikeaan ja läjään tukkuja. Ikea hoidetaan huomenna, tukut ensiviikolla. Puoliso ja Mortus lupailivat apuaan tavaroiden kanssa, mitä arvostan, koska sitä ei uskoisi, miten paljon kampaamokamat painaa!
Viikonloppuna kutsuu Helsinki, ja alkuviikosta Raisio. Tai toivottavasti selviän Raisioon asti. Yritys on ainakin kova, ellei taas tule jotain firmallisia asioita tielle. Onneksi isä oli aika ymmärtäväinen kun selitin asiaa, "sitä se yrittäjän arki on". Ensiviikko onkin viimeinen lomaviikkoni, mutta kaiken tämän rahanmenon lomassa odotan työntekoa innolla.

maanantai 9. heinäkuuta 2012
Burning Bridge
Viikonloppuni sisälsi yllättäen Lumouksen, vaikka viimevuonna jo vannoin, että tänä vuonna en mene. No menin silti. Kävin perjantaina kaupunkireissullani hakemassa Swampilta pari lippua ja lauantaina oli siis itse klubi. Lumoushan alkoi jo torstaina, mutta yleensä minä olen pitäytynyt klubeilussa, ja tänä vuonna olin Lauantaina. Aloiteltiin Mortuksen luona alkuillasta, ihan siitäkin riemusta että kotijuominen tulee baarialoittelua edullisemmaksi. Itse klubille saatiin kyyti, ja oltiin siellä joskus kymmenen maissa. Klubilla vilisi tuttuja, ja parkkeerattiin terassille juominemme. Ilta oli hieno, tuli tutustuttua uusiin tyyppeihin, juteltua kaverien kanssa ja nautittua paljon alkoholia. Jatkot venähtivät pitkälle aamuun, ja nukkumassa olin vasta joskus kuuden jälkeen. Oli kuitenkin kerrassaan hieno Lauantai.
Sunnuntaini alkoi joskus yhdenmaissa, ja pienen toipumisen jälkeen menin Annalaan ystävien luo grillailemaan ja viettämään sunnuntaita. Ajatuksena oli myös leffan katsominen, mutta sattuneesta syystä olin sen verran väsy, että päätin lähteä kahdeksan maissa kotio unille.
Tänään olen lähinnä järjestellyt yritysasoita, soitellut puheluita ja laittanut papereita järjestykseen. Tällä viikolla on vielä tapaaminen kirjanpitäjän kanssa, pankkiaika, ja vuokrasopimuksen kirjoittaminen. Tämän jälkeen onkin jäljellä enää maksupääteasiat ja tukkukäynnit. Lisäksi pitäisi hankkia hieman sisustusjuttuja, joten suunnataan kaverin kanssa Ikeaan tässä joku kaunis päivä.
Alan tottumaan tähän yksinoloon. Puoliso on ollut nyt vajaa viikon perheensä luona, ja olen saanut oikeastaan paljon kaivattua "omaa aikaa". On ollut ihanaa mennä ja tulla miten lystää, tehdä asioita itsensä kanssa. Ehkä tätä viikkoa tarvitaankin, että selvitään loppulomasta, joka vietetään kuitenkin yhdessä, kun molemmat on lomilla. Itsenäisenä naisena minua aavistuksen huolettaa, että miten jaksetaan katella toistemme naamoja 24/7 seuraavat pari viikkoa. Noh, kaipa sitä voi niitä kavereitaan nähdä ilman Puolisoa, vaikka se ei enää perheensä luona olisikaan :D En vain itsekään muistanut, miten hyvin sitä oikeastaan yksin viihtyykään x)
Viikonloppuna on tiedossa jälleen hauskaa, mennään Helsinkiin serkkuni 30 v synttäreille. Serkku pitää synttärinsä Suomenlinnassa, ja jäädään serkulle yöksi. Mahtavaa nähdä Serkku, en ole häntä nähnytkään häidensä jälkeen. Pitäisi vierailla siellä useammin.
Tunnisteet:
juhlat,
Loma,
viikonloppu,
yritys,
ystävät
perjantai 6. heinäkuuta 2012
In my name
Ihana, ihana kesäloma!
Tai no, muuten ihana, mutta menin saamaan viikonloppuna kunnon flunssan, joten olenkin potenut räkätautia tässä viimeiset 3 päivää. Puoliso lähti keskiviikkona perheensä luo Vaalaan, joten minä jäin kissavahdiksi kotiin. Sain hoidettua vähän yritysasioita, minulla on nyt aika kirjanpitäjälle, firmallani on tili, hommasin hieman tarvikkeita, kuten sinettikolvin, kassalippaan, kuittipohjia, vuokrasopimus tehdään ensiviikolla... Kyllä se siitä!
Eilen tuli nähtyä jälleen ystäväni Mortus, käytiin muutamilla ensin Amarillossa josta siirryttiin nälän siivittämänä Plevnaan. Amarillossa olikin söpö baarimikko, joka osasi showbaarimikkoilun :) melkein teki mieli tilata joku monimutkaisempi drinkki ihan siitä riemusta, että olisi saanut kastella tyypin pullonheittelyä hieman kauemmin.
Tänään suuntasin kaupungille jälleen asioille mm. hakemaan liput Lumoukseen, fiilistelin kesäistä kaupunkia chailatten äärellä ja käväisin Caratran luona. Saa nähdä mitä teen illasta, mutta se tässä yksinolossa ja kesälomassa onkin parasta. Saan tehdä mitä haluan, koska haluan, eikä tarvitse edes selitellä mitään kenellekään. Oma aika <3

maanantai 2. heinäkuuta 2012
Blind for love
Viikonloppuna pääsin sitten "omieni" joukkoon. Viikonloppuni meni jälleen kosteissa merkeissä, siitäkin huolimatta, että olen aivan persaukinen. Mutta mahtavaa oli!
Perjantaina aiemmin mainitsemani Puolison Työkaveri tuli jälleen meille, mutta pyysin seurakseni Caratran, ja tämä Työkaveri pyysi paikalle myös oman ystävänsä, erään Goottipojan. Porukalla lähdettiin liikkeelle, mutta Puoliso ja Työkaveri siirtyivät eteenpäin ennen meitä, joten päädyttiin sitten kolmestaan jatkamaan matkaa. Juttua riitti, ja kotiin suoriuduin joskus puoli neljän aikaan yöstä. Saapa nähdä löydänkö itseni tänä viikonloppuna saman tyypin matkasta Lumouksesta.
Lauantaina Mortus sai minut houkuteltua Kalkun Kännikalafestareille, Puolisollakin oli sopivasti omaa menoa, joten mikäs siinä. Ainoa mikä minua alunperinkin jarrutteli asian suhteen oli lähinnä kurja eurotilanteeni. Vihaan olla pummi. Ilta oli kuitenkin mahtava, hyvää seuraa, hyvää juomaa ja paljon hauskaa!
Tänään on sitten tj 1. Enää yksi päivä töitä jäljellä. Sitten jokunen viikko lomaa ennen kuin hommat alkaa omassa yrityksessä. Huomenna ajattelin istahtaa Tuoppiin juhlistamaan asiaa, sain sitten seuraa tai en. 3.5 vuoden ura opena on viimein ohi! Piti kuitenkin töihin leipoa muutama mokkapala huomiseksi :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)