torstai 12. heinäkuuta 2012

Procession

Puoliso tuli eilen kotiin reissultaan, ja ilta sujui yllättävän nihkeästi. Myrskyä oli ilmassa jo aiemmin puhelimitse, mutta tilanne lähti lapasesta kun päästiin kotio. Alkoholillakin oli osuutta asiaan, mutta helpottaa nyt että Härkäset on jälleen kärpäsiä ja saatiin kränät sovittua. Me vain yleensä emme riitele, mutta on tässä kai jotain puhdistavaakin. Minä osaan olla kovin jääräpäinen, samoin Puoliso, joten joissain asioissa tulee yhteentörmäystä väkisinkin.

Tänään ohjelmassa on elokuvailta, ja ah ihanaa joutenoloa! Sain eilen hoidettua ison osan hommistani, vuokrasopimus on nyt kirjoitettu, maksupääte hommattuna ja nettitikkukin läppärille. Jäljellä on enää visiitti ikeaan ja läjään tukkuja. Ikea hoidetaan huomenna, tukut ensiviikolla. Puoliso ja Mortus lupailivat apuaan tavaroiden kanssa, mitä arvostan, koska sitä ei uskoisi, miten paljon kampaamokamat painaa!

Viikonloppuna kutsuu Helsinki, ja alkuviikosta Raisio. Tai toivottavasti selviän Raisioon asti. Yritys on ainakin kova, ellei taas tule jotain firmallisia asioita tielle. Onneksi isä oli aika ymmärtäväinen kun selitin asiaa, "sitä se yrittäjän arki on". Ensiviikko onkin viimeinen lomaviikkoni, mutta kaiken tämän rahanmenon lomassa odotan työntekoa innolla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti