Saatoin aiemmin mainita, että joudutaan muuttamaan nykyisestä asunnosta. Muuttaessa luvatiin, että 3-5 vuoden sisällä on iso remppa luvassa (putket, sähköt, keittiö...) mutta lähivuosille ei ole edes budjetoitu. No, taannoin oli info, että alkaa ensi elokuussa, ja kaikki potkastaan 6 kk ajaksi helvettiin. Palata voi, mutta 200 euroa korkeamman vuokran kanssa. No, emme rakasta muuttamista niin paljoa, että haluttaisi koko ajan sitä harrastaa, joten ei nyt ainakaan palata. Uuutta pitää hakea.
Pikkujouluissa tuli Puolison kanssa puheeksi hänen kotiseutunsa Oulu ja Kainuu. Kysyin, että onko hän koskaan kaivannut sinne takaisin, ja sain vastauksen, että ilman minua hän muuttaisi samantien. Vastasin siihen, että lähtisin matkaansa vaikka heti jos niin päätettäisiin, sillä Puolison perhe on iso rakkaus ja Oulu on kiva kaupunki. Joten, meillä on nyt todella vakavassa harkinnassa Oulu.
Joo, pidän Tampereesta. Elämäni on täällä, ystävät ja kaikki. Siltikin, en näe mahdollisessa muutossa Ouluun oikeastaan muuta negatiivista. Yksi ovi sulkeutuu niin ikkuna aukeaa. Vierailuilla Puolison perheen luo olen ollut lähes surullinen. Muut ovat niin läheisiä, Puolison Veljen kihlattu auttaa Anoppia, niillä on yhteisiä juttuja yms. Minulla ei, sillä ei ole oikein mahdollista. Kaipaan sellaista perhehenkeä. Haluaisin olla heidän kanssaan enemmänkin. Puolison veli ja Kihlattu ovat mahtavia, ja haluaisin nähdä heitä paljon useammin.
Entä oma perheeni? Tietenkin rakastan heitä. Veljeni ja vanhempani ovat lähellä sydäntäni. Mutta hankalahko Äiti-Tytärsuhde ei taida olla blogia seuranneille epäselvä. En voisi koskaan muuttaa Turkuun, sillä hento sopu ja tasapaino ei säilyisi. Jos tätä lukevalle ei ole vielä valjennut, niin äidilläni on aika selkeä kuva millainen tyttärensä tulisi olla, ja jos en mahdu siihen kuvaan, niin minussa on jotain vikaa. Hänen tyttärensä on se herkkä nainen, jolla ei ole tatuointeja tai lävistyksiä, puolisovalinnassa tulisi arvottaa taloudellinen turva ja kunnianhimo korkealle ja tulevaisuudenhaaveisiin pitäisi mahduttaa lapsia. Naiselle ei sovi lihakset, joten punttiharrastus ei kuulu kuvaan. Ei myöskään tupakointi tai äkkipikaisen tulinen luonteenlaatu. Se, että en ole tuon kuvan mukainen, on äidille valjennut, mutta hän taitaa pohtia hieman että missä meni kohdallani vikaan. Olen koittanut sanoa, että rakastan elämääni näin, olen tyytyväinen itseeni eikä tatuoinnit kuvasta mitään tyytymättömyyttä tai että haluaisin itseäni korjailla. Siitä ei voi edes keskustella että miksi en halua lapsia. Niitä kuuluu haluta, ja olen kuulemma pilannut itseni e-pillerien hormoneilla kun lapsihalua ei ole. Joten, ei, Turku ei ole mahdollinen. En voisi koskaan asua lähellä omaa perhettäni. Oulusta matka Raisioon pitenisi aika komeasti, käyntiväli harvenisi. Tai voiko se tästä enää harveta, en ole käynyt puoleen vuoteen. Ja omatunnossani on pistos lähinnä sen vuoksi, että asia ei ole hirveästi vaivannut. On kai vähän kieroa, että kaipaan Puolison perhettä enemmän mitä omaani. Mutta kun siellä saan olla oma itseni.
Ei nyt tosiaan olla päätetty mitään. Fakta on että muutaa täytyy, mutta asia ei ole vielä kauhean ajankohtainen. Firman sopimus on heinäkuun loppuun, samoin kämpän. Jos vaihdetaan kaupunkia, asiaa pitää pohtia about maaliskuussa tarkemmin. Oulun halvempi taso asumisessa houkuttaisi, ja töitäkin siellä tuntuisi olevan, mutta saa nyt katsoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti