Irstauden Ilosanoma

Juhlittiin tosiaan eilettäin Puolison synttäreitä. Säntäilin töiden jälkeen kiiruulla kauppaan ja alkoon, ja kotio tälläytymään. Tyyppejä alkoi ilemstyä siinä seiskan maissa. Istuttiin meillä iltaa, nautittiin juustokakkua, suolaisia naksuja ja alkoholia. Laulettiin, kitaroitiin ja kuunneltiin musiikkia. Ja naurettii niin että nyt on olo kuin ois vatsalihastreenin tehnyt.

Puolison pari työkaveria joivat itsensä pöydänalle pullollisella kasikymppistä Viru Valge -viinaa ja häipyivät taksilla kotiin harjoittamaan Norjan puhumista. Me muut suunnattiin sitten puoliltaöin baariin. Kaikki oltiin about selvinpäin, mutta Amadeuksen poken mukaan pojat oli liian kännissä. Justjust, tultiin siihen tulokseen, että meillä nyt vaan oli selvästi liian kivaa. Poke kuitenkin näki meidät pihalla nauramassa about kaikelle, pitävän hauskaa. Ehkä ulkopuolisen silmistä se käytös voi vaikuttaa siltä, että osa on ihan turpa täys. Mentiin sitten Dog's Homeen (Miten hitossa toi pitäs taivuttaa? Home:n, Home:iin?). Siellä näin ystäväni Mr A:n, jota en olekaan nähnyt sitten Lumouksen. A on mahtava tyyppi, mutta mieleltään hieman melankolinen ja herkkä, toivottavasti sain piristettyä ja parannettua hänen maailmaansa edes vähän. Hetken mietittiin Dogsin suljettua ovensa, että klubi vai kebab, ja vastaus oli kebab. Itse katselin vierestä pepsi maxin kanssa, eipä ollut nälkä. Kerrankin. Taksijonon kautta himaan nukkumaan. Ja muuten. Taksijonoista järkevin on linja-autoasemalla, siinä on suurin vaihtuvuus. Keskustan taksitolpalle ei tuu ikänä takseja. Taksikuski vahvisti päättelyn, ei siinä kannata jonottaa.

Kerrassaan onnistunut ilta, sillä ei ole krapulasta tietoakaan. Herrat M ja E olivat loistoseuraa, naurettiin itsemme kipeiksi. Tänään otan rennosti, katson sarjoja ja leffoja ja nautin vapaastani.

I.M. Sin

Sain tänään kuulla spirometrian tulokset, ihan normia olivat. Keuhkoni ovat tilavuudeltaan ihan tavalliset, eikä mitään astman oireita ollut havaittavissa. Huojentavaa, että kaikki on ok, oonhan ollut tervakeuhko tosi pitkään.

Viikonloppuna olin lauantaina töissä, ja muutoin aikalailla kotosalla. Sunnuntaina kuitenkin pariskunta E & J yllätti pyytämällä meitä syömään kanssaan, ja huristeltiin sitten bussilla Hooksiin siiville. Ja hieno sunnuntai-iltapäivähän siitä muodostui. Oli mahtavaa viettää aikaa samanhenkisten tyyppien kanssa, kikatella porukalla tyhmille jutuille, joita ei muut tajua. Tuli taas sellainen olo, että enhän minä ole yksin. Onhan minulla ystäviä. On yhä tyyppejä, jotka haluavat viettää kanssamme aikaa, vaikka ei enää säntäilläkään baareihin. Oli kyllä kivaa, ja porukalla tuumittiin, että uusiksi on pakko ottaa piakkoin!

Samalla tuli todettua oma chilinsietokyky aika rautaiseksi. Suicide-vahvuuden siivet eivät nyt niin tulisia olleetkaan. Ja siitä seuraava olisi naga. Olen tosin nauttinut syksyn mittaan aika chilisiä sapuskoja, ja lasagneenkin upotin 1 jalapenon, 2 lemon dropia ja 2 aiji crystalia (lemonin ja aijin vahvuudet siinä seiskan luokkaa..) + rutkasti poppiksen chilisoosia. Ja tuloksena siis minusta sellai mukavan mausteista sapuskaa. Ihan vakavissani teen seuraavan chili con carnen nagasta, sillä millään muulla en saa siitä tarpeeksi tulista. Joo en oo ihan normaali, älkää vaan syökö mun kokkailuja :D. Mun sapuskoista lähtee normiruuasta pitäviltä tukka päästä, sillä mähän heitän chiliä ihan kaikkeen.

Puolisoni täyttää sunnuntaina 33. Nyt on jääkaappi täynä juustokakkuaineita, sillä perjantaina olisi tarkoitus kahvitella ja kakutella erinäisten ihmisten seurassa. Ilmeisesti Puolison ajatuksena ei ole mitään Megapartyja pitää, mutta ihan pientä kivaa kyllä. Pitänee huomenna siis siivota ja auttaa Puolisoa sen juustiksen teossa. Mulla on viikonloppuvapaa, ajattelin käväistä lauantaina Radiokirppiksellä. Nauttia vapaapäivästä täysin siemauksin, sillä seuraava viikonloppu pitää suunnata Raisioon. Ajattelin houkutella Veljeäni perjantaina viihteelle, sillä lauantain kirppiskierros ei onnistu, kun pyhä on. Tehään kirppisreissu sunnuntaina, joten voin nukkua la ihan rauhassa pitkään.

M.I.N.E

Viikonloppu meni aika normaaleissa merkeissä. Useampi aspiriini taittoi migreeniä siedettäväksi, joten  Puoliso & Ystävä aloittelivat meillä saunan parissa, siirtyivät sitten baariin yhdentoista korvilla. Itsehän jäin kotio nukkumaan, lauantain työvuoro kutsui. Sunnuntaina ei tehty sitten niin mitään. Ja hyvä niin, sillä jos mulla on vain yksi viikonlopun päivä vapaana, en silloin tahdo tehdä yhtikäs mitään!

Tänäkin lauantaina olisi töitä, joten tulee toinen vähän rauhaisampi viikonloppu. Meillä lyhenee työaika 8 tunnista 7.5 tuntiin, joten mun työpäivät lyhenee ensiviikosta alkaen. Kiva päästä aiemmin kotiin tai mennä vähän myöhemmin, mutta menetetään pekkaset, eli ne ihanat "ylityövapaat" jotka mahdollistavat pienet palkalliset lomailut. Nyt pitää ottaa palkatonta. Pyhpöh. Koeaikanikin loppui, joten olen nyt sitten työyhteisöni täysivaltainen jäsen. Ja edelleen huippuonnellinen siitä, että mulla on työpaikka.

Tänään oli työhöntulotarkastukseen liittyvä spirometria, eli keuhkojen tilavuusmittausta. Kävin puhaltelemassa anturiin, ja viikonpäästä selvinnee, että olenko normaali vai kenties astmaatikko. Osalle työkavereista on tullut astmatuomio, mikä sinänsä on jännä. Eräänkin kohdalla ei nimittäin ikänä uskoisi,  mimmihän on sporttaaja! Hoitaja kuitenkin sanoi, että puhaltelin ihan viitearvojen mukaan, eli ilmeisesti juuri siten miten 31-vuotiaan naisen olettaisikin. Pitkäkestoisesta röökaamisesta ja huonosta aerobisesta kunnosta huolimatta.

Sain joululauantain vapaaksi, joten jouluna olisi tiedossa mahtavaa lomaa akselilla keskiviikko-sunnuntai. Pitäisi piakkoin varailla autokin jouluksi. Mä niin rentoudun! No ok, otan ehkä yhden setin bilekuteita mukaan, päädytään kuitenkin Siitariin (vaalan ainoa baari) viimeistään tapanina. Vois ostaa joulukalenterin, tulisi loma nopeammin :3

Huomenna on vapaapäivä, mutta minä idiootti olen hamstrannut itselleni erinäisen läjän asioita. Aamusta olisi lääkäriaika, siitä pankkiin hakemaan uusi maksukortti, iltapäivästä sitten suuhygienistille. Yay. Siinä mulla vapaapäivää, säntäillä ympäri Tamperetta hoitamassa asioita.

Hate.

On muuten tosi hubaa olla särkylääkeallergikko ja migreenitapaus. Mitään tujumpaa särkylääkettä ei voi vedellä, mutta hedari on järkyttävä. Voin vedellä panadolia ja aspiriinia, mutta aspiriineja kuluu sen kolmisen kappaletta ennen kuin on vaikutusta. Eikä sekään sitä pois vie, hedari "tuntuu" jyskyttävänä päässä, vaikka kipu turtuukin. Pitäisi kai konsultoida lääkäriä, että onko mulla toivoa.

Migreeni on mulle suhteellisen uusi tuttavuus, kohtauksia tullut vasta viimeisen 6 kuukauden aikana muutama. Olin varma ensin että mulla on joku hiton aivokasvain kun ensin näkyi silmissä valohäiriöitä ja seuraavaksi julmettu hedari. Kunnes armas Puoliso valaisi, että millainen on migreeni. Yay. Just näin halusinkin perjantaini viettää, pahoinvoivana ja särkylääketokkurassa.

Far from Home

En tahdo puhua viikonlopusta. Pelkkä ajattelukin saa mut kaipaamaan jotain, jota en just nyt voi saada. Liian kivaa. Liian kotoisaa ja mukavaa.

Töihin paluu keljutti tiistaina ihan kunnolla. Mitenkäs muutenkaan hienon "loman" jälkeen. Nyt kuitenkin on jo vähän toivuttu entiselleen, arki maistuu taas. Kuukausi menee kuitenkin nopeasti, joulunahan me mennään pohjoiseen taas. Ja ollaan tiistai illasta sunnuntaihin asti!

Vihaan marraskuuta, mutta mun mielialaa kohentaa yhä parantuva rahatilanne. Taloudellinen kurimus ja ahdinko on tosiaan ohi. Suunnittelen talouttani huolella, ja olen jo lyhentänyt velkaani erinäisille tahoille (visa, opintolainat...) ihan kiitettävästi. Ja mun tilannehan on siis alunalkaenkin ollut aika hyvä, kun velkaa on tasan pankille ja suuri osa opintolainaa. Mulla on luottotiedot tallella, ei verovelkaa tai muuta sellaista. Yrittäjyys itsessään ei jättänyt mitään ylimääräistä velkaa. Heinäkuuhun mennessä saan maksettua visalaskuni kokonaan pois. Oli iiiiso virhe moinen kortti ikinä edes hyväksyä. Nyt tilasin tiliini visa electronin, ja hautaan debit/credit -kortin pöytälaatikkoon tasan autonvuokrausta varten. Tuntuu aivan mahtavalta tuijotella budjettia ja tajuta, että pärjäisin jälleen yksinkin. Olen itsenäinen nainen, en mielelläni tukeudu yhtään keneenkään. Parisuhteessakin mulle on tärkeää, että siitä huolimatta pärjäisin itsekin. En halua olla riippuvainen. Olen kuitenkin superonnellinen, että minulla on Puoliso. Pärjäisin itsekin, mutta minun ei tarvitse.

Meillä on taas yhteisiä tavotteita. Minä pienennän velkaani, jotta saadaan joskus asuntolaina. Puoliso säästää Oulua varten. Jo kesällä tilanne on huomattavasti parempi. Osuuspankin osuus opintolainasta on maksettu, visa maksettu, jäljellä vain Nordea. Muutetaan Ouluun, jahka taloustilanne on tarpeeksi kohentunut ja jahka työtilanne näyttäisi siltä. Oulusta tai Muhokselta voisi sitten jokskus hamaassa tulevaisuudessa ostaa kämpän.

Mulla on hieman talvilomaakin, ajateltiin koittaa sitä mission impossiblea saada lomat samaan aikaan sitten kevättalvesta. Voitaisiin lähteä  - ylläripylläri - Ouluun ja Vaalaan.

Asiasta pihviin. Eräs asia ihmettyttää ja ärrrsyttää. Nimittäin Avioliitto vs Avoliitto - juttu. Ollaan asuttu yhdessä kahdeksan vuotta. Talvella yhteistä taivalta tulee täyteen yhdeksän vuotta. Silti, äitini ja erinäiset asiakkaat jaksavat muistuttaa yhä uudelleen, että en voi kutsua Puolisoa Miehekseni, kun ei kerta olla naimisissa. Korjaa sanomisiani että "Poikaystävä!" jos erehdyn sanomaan että "mieheni". Jahas. Eli jos ei ikinä mennä naimisiin, mulla on vielä kuusikymppisenäkin poikaystävä? Missä kohtaa on oikeus kutsua Avomiestään tittelillä "mun mies"? Onko siihen ikäraja? Tuntuu pöljältä että on seurustellut melkein vuosikymmenen, asunut yhdessä abouttiarallaa saman verran ja kutsua toista "poikaystäväksi", aivan kun oltaisi jotain 14-vuotiaita, tai seurusteltu jotain pari kuukautta. Ja pöljältä tuntuu senkin puolesta että tuo "Poika" täyttää tän kuun lopussa 33 vuotta. Että sellanen poika, kulkee kohti neljääkymppiä. Äidille perustelin tuota "mieheni" -nimitystä juuri sillä, että ollaan avoLIITOSSA ja avoPUOLISOITA. Mulla on AvoMIES, joten voinen kutsua kumppaniani tittelillä mun mies.

Onko niillä rekistereillä ja sillä ylimääräisellä i-kirjaimella niin iso merkitys? Meidän arjessa se vihkimys ei tekisi yhtään mitään eroa. Poistaisi yhden nimen ovesta ja pistäisi mut kortinvaihtorumbaan? Sikälimikäli niin haluaisin, saattaisinhan pitää mukavan harvinaisen sukunimeni. Olenhan suomessa uniikki tapaus (Jepjep, yhäkin, vaikka vaihdoin mummonimeni Emiliaksi vuosi sitten). I-kirjaimen lisääminen avoliittoomme ei toisi oikeastaan mitään muutosta. Ehkä joskus sitten ikääntyessä jos pitää jotain perimisiä miettiä, mutta toistaiseksi ei niin mitään. Meillä on kuitenkin ilmankin renkuloita aikomus viettää elämämme yhdessä. Meillä on tulevaisuudensuunnitelmia ja elämme ihan samanlaista elämää kuin avioliitossa olevat paritkin. Taloutemme on yhteinen, emme kalkuloi kauppalaskuja tai muuta sellaista. Ehkä siis voin nimittää Puolisoa yhä Puolisoksi tai Miehekseni. Minullahan on Liitto. Minä olen Avovaimo. Me ollaan Puolisoita, ei siihen ylimääräisiä kirjaimia tai rekistereitä tarvita.

Kärsi

Tultiin just Vaalasta. Ja haluan takaisin. Niin kovaa että itkettää. Ylihuomenna töitä. En halua, tahdon Ouluun!
Eimullamuutakiitoshei!

Heaven Now

Ihana kotiviikonloppu edennyt sunnuntaihin. Ollaan lähinnä oltu kotona ja katseltu kauhuleffoja. Kaksi päivää putkeen. Parhautta. Viihdyn kaikkista parhaiten kotosalla Rakkaan kainalossa. Ja nyt on ollut sellainen viikonloppu, että näitä voisi olla joka viikonloppu. Hyvää ruokaa, kasa leffoja, oma Rakas... Parhautta <3

Meillä kävi ovella eilen halloween-noitia. Söpöjä pikkunoitia, karkki vai kepponen -teemalla. Harmi ettei mulla ollut muuta mässyä kuin purkkaa. Oisin hukuttanut ne mässyyn muuten. Noh, tiedänpä pääsiäisenä varautua.

Ollaan päästy aika hyvin yksimielisyyteen siinä, että nyt pysytään toistaiseksi Tampereella, mutta tavoitteena on Oulu. Säästetään rahaa muuttoa varten, ja katsotaan kesämmällä että josko hakisi Oulusta töitä. Sinne me molemmat kuitenkin halutaan, ja se aika tulee ihan varmasti, kun sinne muutetaan. Kumpikin haluaisi muuttaa heti, mutta kuten aiemmin todettu, ei rahaa. Muuttaminen kysyy aina euroja, ja vaikka saataisiin hetinyt työpaikatkin, ei ole tarvittavia euroja muuttamiseen. Saatika siihen, että jos toinen vaikka ei heti työllistyisikään. Mutta Oulu, we are coming. Ja epäilijöille, kyllä. Minä haluan niinikään muuttaa Ouluun. En Puolison takia, en ole tekemässä mitään "uhrausta" toisen vuoksi, vaan haluan muuttaa sinne ihan itse.

Mietittiin eilettäin Puolison kanssa baareilua.

Ja kyllä mun baarijuoksut on nyt juostu. En keksi yhtään hyvää syytä, miksi mennä baariin. Edes goottiklubille. Alkoholi? Ei sovi mulle. En halua juoda. Ja vaikka haluaisin, sehän on ihan saatanan kallista siellä. Ystävät? Kuka siellä muka kavereitaan kuulee? Pitää mennä röökille, että voi keskustella. Tanssiminen? Tykkään tanssia, mutta sellasta klubia ei taida Tampereella ollakaan joka soittais ebm:ää koko illan. Parin haku? No mulla on jo maailman rakkain kumppani. Niitä kavereita joita Bella Mortessa tai Lumouksessa näkee? No voin nähdä niitä muutenkin.  Liian kallista "hupia" minulle. Kun ei oikeasti edes ole kovin kivaa. En enää ymmärrä ryyppäämistä. Miksi maksaa helposti yli sata euroa siitä, että oksennat aamusta ja olet huonovointinen koko päivän? Kuka oikeasti tahtoo maksaa isot rahat seuraavan päivän tuskasta? Ookoo, mä nyt oon tavallista herkempi, saan krapulan kun ajattelenkin viinaa, mutta tuskin kukaan immuuni krapulalle on. En enää ikinä halua maksaa tiliäni tyhjäksi siitä, että voin huonosti kaksi päivää. Ai niin. Kännissä pitäisi olla kivaa? No ei mulla ollut kovin kivaa kun filmi alkoi pätkiä, kun ei enää täysin kontrolloinut itseään.