tiistai 18. marraskuuta 2014

M.I.N.E

Viikonloppu meni aika normaaleissa merkeissä. Useampi aspiriini taittoi migreeniä siedettäväksi, joten  Puoliso & Ystävä aloittelivat meillä saunan parissa, siirtyivät sitten baariin yhdentoista korvilla. Itsehän jäin kotio nukkumaan, lauantain työvuoro kutsui. Sunnuntaina ei tehty sitten niin mitään. Ja hyvä niin, sillä jos mulla on vain yksi viikonlopun päivä vapaana, en silloin tahdo tehdä yhtikäs mitään!

Tänäkin lauantaina olisi töitä, joten tulee toinen vähän rauhaisampi viikonloppu. Meillä lyhenee työaika 8 tunnista 7.5 tuntiin, joten mun työpäivät lyhenee ensiviikosta alkaen. Kiva päästä aiemmin kotiin tai mennä vähän myöhemmin, mutta menetetään pekkaset, eli ne ihanat "ylityövapaat" jotka mahdollistavat pienet palkalliset lomailut. Nyt pitää ottaa palkatonta. Pyhpöh. Koeaikanikin loppui, joten olen nyt sitten työyhteisöni täysivaltainen jäsen. Ja edelleen huippuonnellinen siitä, että mulla on työpaikka.

Tänään oli työhöntulotarkastukseen liittyvä spirometria, eli keuhkojen tilavuusmittausta. Kävin puhaltelemassa anturiin, ja viikonpäästä selvinnee, että olenko normaali vai kenties astmaatikko. Osalle työkavereista on tullut astmatuomio, mikä sinänsä on jännä. Eräänkin kohdalla ei nimittäin ikänä uskoisi,  mimmihän on sporttaaja! Hoitaja kuitenkin sanoi, että puhaltelin ihan viitearvojen mukaan, eli ilmeisesti juuri siten miten 31-vuotiaan naisen olettaisikin. Pitkäkestoisesta röökaamisesta ja huonosta aerobisesta kunnosta huolimatta.

Sain joululauantain vapaaksi, joten jouluna olisi tiedossa mahtavaa lomaa akselilla keskiviikko-sunnuntai. Pitäisi piakkoin varailla autokin jouluksi. Mä niin rentoudun! No ok, otan ehkä yhden setin bilekuteita mukaan, päädytään kuitenkin Siitariin (vaalan ainoa baari) viimeistään tapanina. Vois ostaa joulukalenterin, tulisi loma nopeammin :3

Huomenna on vapaapäivä, mutta minä idiootti olen hamstrannut itselleni erinäisen läjän asioita. Aamusta olisi lääkäriaika, siitä pankkiin hakemaan uusi maksukortti, iltapäivästä sitten suuhygienistille. Yay. Siinä mulla vapaapäivää, säntäillä ympäri Tamperetta hoitamassa asioita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti