keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Song of the Storm

Jännää. Tilastollisesti mun blogissa käydään eniten Ranskasta käsin. Siis reippaasti Suomeakin enemmän. Joo, käytän otsikoissa biisien nimiä (oliko ylläri jollekin?) Mutta en ole sanaakaan ranskaa ikänä tässä blogissa maininnut, en vain tajua. :D Voi tietysti olla joku Bottikin, mutta hämmentävää silti.

Olen näin joulun alla ollut yllättävänkin sosiaalinen. Onneksi, sillä jokainen kerta on ollut mukavaa, vaikka alkuunsa ahdistaisikin ja kiroiluttaisi ulosmeno. Itsenäisyyspäivänä ulkoilin Veljeni kanssa. Tutustuin paremmin Veljen tyttöystävään, tosi mukava mimmi, ja pariin Veljen kaveriin. Tyypin ystäväpiiri on valtava, ja tuntuu etten ikänä tapaa uudestaan niitä ihmisiä joiden kanssa liikutaan ulkona kun olen siellä. Vietettiin mukavaa aikaa Koulussa (baari Turussa). Porukkaa oli vain tuohon aikaan pikkujouluja viettämässä niin tehokkaasti, että jatkoklubi jäi sillä kertaa välistä.

Viimeviikonloppuna Puolisolla oli pikkujoulut työporukkansa kanssa, ja mun alkuperäinen ajatus oli istua kotona ja katsoa Bones-sarjaa jenkkilän netflixistä (Kokeilkaa cromeen Hola -lisäriä, voi vaihtaa maata ja kattoa vaikka minkä maan netflixiä). Päätin kuitenkin hörppiä pari lasia viiniä, ja Neiti J:n kysellessä kaljalle yhdessä miehekkeensä Mr E:n ja Lahti-vieraan Mr J:n kanssa, niin minähän menin. Istuttiin yksillä ensin Tiikerihaissa, josta suunnattiin Jack the Roosteriin. Ja hauskaa oli. Pariskunta J & E ovat kyllä mainiota seuraa, tarkoitus olisi mennä heille kahville huomenissakin.

Lahjat on yhtä vaille ostettu, menen perjantaina hakemaan sen viimeisenkin. Tiistaina sitten töiden jälkeen autoilemaan ruuhkaan ja kohti Vaalaa. Ja joulua en perkele laihduta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti