This is My War.

Toinen työviikko takana, ja olen yhä sitä mieltä että on kivaa <3

Nokian liike on varsin mukava. Perjantai ratkesi juuri siten, että vaihdttiin Lietsu Nokiaan. Piti mennä fillarilla, mutta koska sade, niin lahjoin pienestä bensarahasta työkaverin kuskaamaan. Pääsin etenemään harjoittelusta aidoksi työntekijäksikin. Tai ainakin asiakaspalvelun osalta. Tittelini taitaa olla harjoittelija just niin kauan, kunnes suoritan kokeen. Jep, meillä on koe uusille työntekijöille koulutuksessa opituista asioista. Sen jos vielä suorittaisi. Niin, ja pitäisi huolen että noudatan jatkossakin konseptia. Petrata pitää ehdottomasti myynnissä ja jäsenyyssuosittelussa. Keskityn niin valtavasti leikkaamiseen ja asiakaspalveluun, että tuppaa se myyntipuoli unohtumaan. On kuulemma jokseenkin luonnollista näin alkuvaiheessa. Ehkä se siitä.

Asiasta kukkaruukkuun. Tajusin perjantaina, että vihaan yhä ihan tolkuttomasti sitä, että olen riippuvainen jostain toisesta. Luulin nimittäin toipuneeni siitä, mutta tuntuu, että olen melkeen pahempi mitä ikinä. Vihaan sitä, että en pärjää itse, että tarvitsen jonkun apua johonkin. Kun tajusin perjantain kelin olevan onneton, ettei pyörällä pääse/kannata mennä, oikeasti harkitsin sitä taksia. Maksavani n. 50 euroa työpäivästä. Ja ihan siksi, ettei tarvitsisi vaivata toisia, olla toisesta riippuvainen. Enemmän se on sitä, etten halua vaivata ketään. En halua olla avuton tai vaivaksi. Samalla lailla kun mun pitää oppia kaikki heti, onnistua kaikessa just heti kerrasta, niin mun pitää myös pärjätä kaikessa omillani. Mulla on tosi usein suunnitelmat a, b ja c, jos johonkin liittyy useampi ihminen. Sellai vaihtoehtoja, että jos suunnitelma a jonkun muun kanssa kusee, niin on aina b ja c ihan itsekseni. Ja kyllä, jopa parisuhteessa. Ollaan oltu Puolison kanssa yhdessä tasan 9.5 vuotta. Miltei vuosikymmen, ja yhä mulla on plan b. Jos Puoliso jättäisi, niin että mitä teen, minne menen, miten pärjään jne. Luulenko sitten että tarvitsen varasuunnitelmiani? En. Meidän suhde on varsin kunnossa, ei meille mitään tapahdu. Mutta plan B on aina oltava. Ja osaatteko muuten yhtään arvata, että miltä tuntuu, kun asiat eivät menekään "suunnitelmieni" mukaan? Sillä eiväthän ne yleensä mene. Aiemmin velloin "epäonnistumisessani", nyt luon aika nopeasti muuttuneiden tilanteiden pohjalta uusia suunnitelmia D, E ja F. Joo, se ammattiauttaja vois olla hyvä.

Ja nyt tämä perfektionismini multihuipentuma päähänpinttymäni joutuu tosi koetukselle, sillä meillä on menossa yhteinen rahansäästösuunnitelma, joka asettaa mut tavallaan vähän riippuvaiseen asemaan. Menossa on kuukausi nro 1, ja vietävä mikä päänsisäinen taistelu on käynnissä. Joo, kaikki etenee suunnitelman mukaan. Kaikki on ok, mutta varjelkoon miten mua ahdistaa, kun ei ole plan B, on vain tämä toteutettava A, ja siinä ollaan me molemmat. Me. Ei minä, vaan Me. Ei mulla oikeasti ole hätää, kaikki on juuri hyvin. Mutta vietävä on vaikea tärkeässä asiassa antautua yhden suunnitelman varaan. Kun ei voi tai auta miettiä entä jos. Ja tarkennuksena, että kyse on ihan säästämisestä, ei mistään riskialttiista jutusta. Miten sekaisin voin oikein olla, kun säästäminenkin ahdistaa mua, jos sitä tehdään Me yksikkönä, eikä Puoliso ja Minä kumpikin erikseen itsenäisesti. Luotan Puolisooni, mun Kallioni. Siitäkään ei ole kyse. En tajua että mikä mut tekee näin neuroottiseksi, mikä on, että mun on kaikessa oltava niin vitun itsenäinen. Perfektionisti olen ollut aina, tai siis niin kauan kuin muistan, ja tiedän about mistä se johtuu, mutta miten vitussa se vain pahenee, vaikka kovin yritän päästä siitä eroon!

Olen tajunnut hiljakkoin myös sen, että vaikka luulin aiemmin haaveilevani ja toivovani naimisiin menoa, niin todellisuudessa se on vähän ahdistava ajatus. Koska siinä jos missä ollaan todellakin Me, ja on vain se plan A. Yksikkö. Koen että ollaan sitä näinkin, mutta jotenkin ajatus siitä virallisesta paperista/sormuksista/sinetistä on vähän ahdistava. Enkä todella tiedä, että voinko ikänä "heittäytyä" mihinkään sillätavoin. Luopua mun kuvitteellisesta itsenäisyydestäni. Eihän sitä itsenäisyyttä mikään sinetti, paperi tai sormus vie, mutta jotenkin siltä se tuntuu ajatuksena. Ai että oon kyllä sekaisin. Onneksi sentään tajuan sen itsekin :D

Wash it all away

Töissä on kivaa!

Nokian liike on pieni ja kiva, olen viihtynyt siellä vallan mainiosti. Kulkeminenkaan nyt niin hankalaa ole, ihan nätisti olen päässyt sinne ja takaisin. Muutenkin mennyt ihan mukavasti. Olen edennyt kohti täysivaltaista työntekijää ihan mukavasti (nythän olen vielä harjoitteluvaiheessa...), joka päivä on päästy askel eteenpäin. Tänään sain avaimenkin töihin <3

Perjantai keljuttaa! Pitäisi olla töissä Lielahdessa, mutta se vitun mielenilmaus. Siis se, mikä jäädyttää kaiken bussiliikenteen. Perkeleenperkele!!!! Haluan töihin, mutta en pääse! Lielahti on ihan toisella puolen Tamperetta! Sinne ei pääse edes pyörällä. Mun on helpompi mennä Nokiallekin kuin Lietsuun. Liikevastaavani oli sitä mieltä, että toimipisteen vaihdon pitäisi onnistua, ja toivotaan, sillä todellakin aion olla töissä. Mutta taksilla en sinne mene.

Mä niin haluan jatkaa tuolla ensivuonnakin. Mulle lupailtiin, että töitä on,  sikälimikäli hoidan hommani odotetulla tavalla, mutta tottakai olen vähän peloissani. Entäjos. Entäjos en olekaan tarpeeksi hyvä/ei olekaan tarvetta/joku ei pidä minusta/olisi pitänyt myydä x määrä tuotteita enemmän/en sovikaan tuonne töihin/entäjossittenkinjotain! Kärsivällisyys ei ole yksi hyveistäni. Tahdontietäähetijustnyt! Tai sitten otan päivän kerrallaan, panostan työhöni joka päivä, jotta opin talon tavoille. Jos ottaisi ensisijaiseksi tavoitteeksi nyt päästä edes koeaikakuukausien loppuun. Miettiä sitä jatkoa sitten joulukuussa.

Hell to Pay

Ensimmäinen viikko uudessa työssä melkein takana.

M Room on erilaisin työpaikka missä olen ikänä ollut, sillä tässä on ihan ehdottomasti paras perehdytys ja koulutus mitä missään. Panostavat työntekijöihinsä. Sain näin alkuun määräaikaisen duunisopparin vuoden loppuun. Selittivät sitä sillä, että on käytäntönä kaikille, kun on ollut ongelmia että koulutuksen jälkeen ilmoitetaankin että enpäs tuukkaan, ja firma jää pulaan. Mutta että jatkoa on, mikäli kaikki menee hyvin ja sitä sopii ja sopeutuu firmaan.

Tuolla on nimittäin ihan oma kulttuurinsa. Oma tapa leikata, palvella asiakkaita yms, ja se on omaksuttava. Koko asiakaskohtaaminen on tietyllä tapaa "käsikirjoitettu", millä kaavalla juttu menee. Ihan siksi, että palvelu on mahdollisimman hyvää ja saman tasoista kaikkialla. Tämä viikko onkin ollut koulutusta. Päätin etukäteen, että "unohdan" kaiken, mitä olen aiemmin oppinut, että tänne lähden puhtaalta pöydältä. Ihan hyvin on mennyt, hahmotan leikkuun ihan ok, pientä viilausta lähinnä siinä. Mutta se kokonaisuus on vähän vielä hakusessa, se että saan sen "käsikirjoituksen" menemään niinkuin kuuluu. Tuntuu että aina unohdan joko kutsua asiakasta nimellä, kätellä tai unohdan arvioida odotuksen minuuteina. Ehkä se siitä kun vaan tarpeeksi yrittää. Niin ja tuotesuosittelut ja jäsenkorttiesittelyt pitää saada matkaan myös. Koitan myöskin olla armollinen itselle, sillä takana on vasta kaksi asiakaspalvelupäivää, eikä kumpikaan niistä ole ollut aivan täysi päivä. Tänään on ensimmäinen asiakaspalvelupäivä, mikä on alusta loppuun ihan vain leikkaamista. Josko tänään saisi sen järjestyksen kulkemaan?

Mut sijoitettiin Nokialle. Oli kuulemma ihan toivottu juttu, että menisin sinne. Se vähän ihmetytti, sillä en tietääkseni tuntenut liikkeen vastaavaa. Kysyin syytä että mistä moinen toive, niin ilmeisesti siellä on ollut työntekijöiden kanssa vähän huono tuuri, ja ovat olleet vähän "teinejä". Eli puuttunut se vastuu ja kypsyys mitä töissäolo usein edellyttää. Mua toivottiin ihan ikäni vuoksi, olivat iloinneet kun töihin oli hakenut joku "aikuinen ja jolla on jotain järkeäkin päässä" :D.

Mulla voi olla työmatkaa, mutta olen iloinen, että mut on sijoitettu tiettyyn pisteeseen. Huomasin tän viikon aikana, että toi ravaaminen on vähän ärsyttävää. En voi jättää esim. työkenkiä töihin, koska huomenna ollaan eri paikassa. Kaikissa liikkeissä on eroja, miten pesukone toimii,  miten pyyhkeet viikataan... ja aina eri työkaverit. Tietty liike on helpompi.

Nyt on viikonloppu vapaa, viimeinen ainakin pariin viikkoon. Katsotaan kasa leffoja, rentoudutaan ja nautitaan toistemme seurasta. Pitäisi vähän opiskella työjuttujakin. Villiä menoa, eikö?

Sapuskoinnista ja terveydestä

Ajattelin tehdä nyt sapuskoinnista ja terveydestä ihan oman postauksensa ihan selvyydenkin vuoksi. Voi selventää juttuja joillekin ystävilleni, että miksi teen sellai ruokavalintoja mitä teen.

Miksi syön niin pirkaleen rajoitetusti? Saan aina aika-ajoin kuulla ruokavalinnoistani. "Syö kuule kunnon kotiruokaa, ei sillä ole kukaan ennenkään sairastunut" tai "älä ole noin nirso" tai "onks toi joku uus laihdutusjuttu?" tai "kokeile noita jutan dieettejä, ne sopii kaikille" tai "Eihän sun kanssa voi minnekään mennä kun oot tommonen" tai "Ei ennenvanhaan tommosta ollut, kyllä on taas näitä nykyajan hömpötyksiä" tai "Söithän sä ennenkin kaikkea..." tai "etkai sä usko noihin hömpämpömppä-hippiruokavaliohin?" ja jos kuulen jonkun noista vielä kerrankin, tirvaisen.

Ensinnäkin, millään syömisilläni ei ole mitään tekemistä laihduttamisen kanssa. Mulla on erinäisiä sairauksia, jotka vaatii tarkemman ruokavalion. Kilpirauhasen vajaatoiminta, ärtyneen suolen oireyhtymä sekä uusimpana diagnosoituna suoliston hiivasyndrooma. Kaksi viimeisintä vaatii varsin tarkan ruokavalion, jotta oireet pysyvät kurissa.

Kilpparista nyt olen puhunut ennenkin, tuttu juttu. Ärtyneen suolen oireyhtymä tarkoittanee, että tietyt ruuat- yleensä runsaskuituiset ja hieman hankalasti sulavat- saavat vatsani ja suolistoni ärtymään, mikä aiheuttanee kipua, ripulia ja ummetusta. Hiivasyndrooma merkitsee, että suolistossani on runsaasti hiivaa. Sellaista elimistön omaa, jota sokerinen, rasvainen, valkoista venhää ja alkoholia sisältävä ruokavalio buustaa. Hiivaa aiheuttanee myös antibiootit, e-pillerit, hormonaaliset muutokset yms. Oireina mm. voimattomuus, väsymys, päänsärkyä, ärtyneisyyttä, keskittymisvaikeuksia, makean ja leivän himo, alapään ongelmat kuten kirvelyä ja kutinaa, nuhaa, suun sammas, ihottumaa, tulehduksia poskionteloissa ja nielussa, ummetusta ja ripulia, turvotusta, kouristelua, yskää, suun kuivumista, ientulehdusta.... Vain näin muutama mainitakseni, jotka kaikki ovat jokapäiväisiä seuralaisiani. Toipuminen hiivasta on alussa, ja voi olla vuodenkin prosessi.

Ensinnäkin, vehnää en syö enää lainkaan. Kilppari vaatisi vain vehnän gluteenin välttelyä, hiivasyndrooma vaatii venhän poiston kokonaan. Sokeri. Kaikki kolme sairauttani vaatii sokerin eliminointia ruokavaliostani. Sokeri nostaa tulehdusarvoja ja on hiivan ruokaa. Hiiva, hiivasyndroomalainen ei voi syödä hiivatuotteita. Alkoholi, mallastuotteet, käymisteitse tuotetut tuotteet, kaikki pahasta hiivasyndroomassa. Makeiset, leivonnaiset, sienet, homejuustot, huonot rasvat... kaikki ovat kiellettyjen listalla. Ja tarviiko edes erikseen mainita, että einekset ja pikaruoka tietysti! Lisäksi ärtyneen suolen oireyhtymä vaatii rasvaisen ja raskaan ruuan, omenien, kaalin, tiettyjen pähkinöiden, erinäisten makeutus- ja lisäaineiden, sekä papujen välttelyä. Helppoa eikö? Joku sanoisi, että kaikki hyvä on kielletty. Mennäänkö ulos syömään? Käyhän se, salaatit ovat aina hyvä vaihtoehto!

Mitä sitten syön? Riisi ja riisituotteet ovat ystävä. Riisi sellaisenaan, riisinuudelit... siitä saa jauhojakin! Jos kaalit ja pavut pitää vähäisenä ja satunnaisena, muut kasvikset ja vihreät ovat sallittuja. Hedelmistä suurin osa on ok, viljoista vehnää lukuunottamatta kaikki muut. Lihat, kala, kana, munat.... Onhan siinä listaa. Se, etten syö pastaa, tavallista leipää, makeatuotteita tai alkoholia, ei nyt ole niin paha rasti. Aika normi ruokaa sitä voi yhä popsia, mahdollisimman luonnollista ja puhdasta ruokaa. Hiivalista on aika tuore juttu, ja siinä on yhä tottumista ja opettelemista. Mutta hiivan voi häätää about ainoastaan ruokavaliolla, joten ei ole pelleilemistä. Ei edes sitä kuuluisaa "ota nyt vain tän kerran" -kertaa. Onneksi olen ollut alkoholiton ennenkin, tästä tipattomasta tulee vain pisin kausi ever. Ja toi kohta sokeri. Kilpparikin sitä jo vaati vähennettäväksi, mutta olin vähän laiskanläntä sen suhteen, sokeri kun on niin maan hyvää. Mutta nyt ei auta, poistolistalle meni sekin. Ja parempi niin. Sillä se oirelista joka mulla on, en halua elää niiden kanssa yhtään sen kauempaa mitä on pakko. Iso läjä ärsyttäviä, mutta sangen pieniä vaivoja. Vaati vähän kynnystä lähteä selvittämään, että olenko luulosairas vai voisko olla jotain selitystä.

Ja jos yhä olet sitä mieltä, että pelleilen ruokavaliolla turhaan, olen luulosairas tai muuten vaan huomionhakuinen typerys kummallisine ruokavaliovaivoineni, pidä asia omana tietonasi. Olet hiton onnekas, jos sun ei tarvitse välttää terveyden vuoksi mitään ruoka-ainetta.

Where waters fall frozen

Niinhän se oli, ettei Ex-pomo ollut ilmeisesti ihan uskonut minua, kun sanoin että vaikka se mut vuorosta vapauttaa niin rahat tarvii maksaa silti kun kyseessä ei ole mun oma pyyntö. Oli uskonut vasta, kun kirjanpitäjänsä oli sanonut samaa, että mulle tulee maksaa mun rahat. Siksi sitten tajusi pyytää mut töihinkin maanantaiksi, ettei nyt ihan tappiolle jää.

On muuten ärsyttävää kun sua pidetään tyhmempänä mitä olet. Sanot jotain että asia on pihvi, sulle nyökytellään että joo, pihvi on, muttei uskota kuitenkaan. Mielessä aatellaan että ei toi tiedä mistä puhuu. Ja sitten vähän yllätytään että kappas, asia olikin pihvi. Ja mulle tuppaa usein käymään noin, että mua pidetään tyhmempänä mitä olen. Jos sanon jotain, niin uskotaan vasta kun joku toinen vahvistaa asian tai googlataan juttu. Perkeles, voin olla vähän erikoinen, mutta oon oikeasti aika fiksu ja tiedän monestakin asiasta aika paljon.

Eilettäin oli lekuri, ja arvot olivat ihan promillen verran huonontuneet edellisestä (eli melkeest samat...) ja olo kun on ollut ihan jees, niin lääkitys jatkuu samana. Kontrolli sitten 6 kk päästä. Yay! Käynnit harvenee. Jos helmikuussa ois kaikki yhä jees, niin ehkä saisin kontrollit vuoteen? Sillä selvennykseksi, että vaikka aluksi kärkyin lekuriaikoja, juoksin labroissa ja lekurilla selvittämässä vaivojani ihan neuroottisena, niin nyt kun on diagnoosi, en minä siitä lekurilla juoksusta nauti! Juoksin vain siksi, kun joku oli vialla. Olisi ihanaa jos saisi kokonaisen vuoden ilman verikokeita ja kontrolleja.

Sain viimein verolaputkin. Eli viimevuoden verotuspäätöksen. Muut sai sen jo keväällä, mutta mun yrityksen takia minä sain keväästä vasta jotkut infolaput ja tänään itse laskelmat ja tiedon palautuksista. Tiesin kyllä saavani rahaa takaisin, sillä veroprossani oli järkyttävän iso, ja maksoin yrityksestäni hullut ennakot, vaikka tein tappiota. Oletin saavani jotain kuutisensataa, mutta hitto, kaks tonnia!!! En oo ikänä saanut tollasia palautuksia. Ja joka hiton sentti menee jemmaan meidän asuntosäästöä varten.

Mutta oli kyllä mahtava loma. Aloitettiin mökkeilyllä, ja mikään ei ole tehnyt meidän parisuhteelle niin hyvää, kuin se mökkireissu. Me kaksi yhdessä, ilman mitään tekniikkaa, kaksi päivää. Tämä koko loma vahvisti meidän parisuhdetta, tulevaisuus on valoisa. Suunnitelmissa on säästää kasa rahaa, että voi hakea asuntolainaa. Ostetaan asunto, ja saapa nähdä käydäänkö ennen sitä ah niin romanttisesti maistraatissa, että lainahommat sujuu mutkattomammin. Mutta tosta nyt ei olla mitään ees puhuttu sen kummemmin, muuta kuin puolivitsillä ajatustasolla. Kerrankin voin sanoa olevani todella onnellinen just näin. Sen ihmisen kanssa, jonka vierestä haluan herätä loppuelämäni.

Syksy saa mut niin energiseksi. Tänään loman päättäjäisiksi olen siivoillut, järjestänyt vaatekaappia, kaivanut tarvittavat paperit maanantaiksi... Jahka Puoliso tulee kotio, käydään vähän kaupoilla, sitten rentoutusta. Ehkä värjään tyvikasvuni. Saunotaan. Otetaan viikonlopusta ilo irti!