Töissä on kivaa!
Nokian liike on pieni ja kiva, olen viihtynyt siellä vallan mainiosti. Kulkeminenkaan nyt niin hankalaa ole, ihan nätisti olen päässyt sinne ja takaisin. Muutenkin mennyt ihan mukavasti. Olen edennyt kohti täysivaltaista työntekijää ihan mukavasti (nythän olen vielä harjoitteluvaiheessa...), joka päivä on päästy askel eteenpäin. Tänään sain avaimenkin töihin <3
Perjantai keljuttaa! Pitäisi olla töissä Lielahdessa, mutta se vitun mielenilmaus. Siis se, mikä jäädyttää kaiken bussiliikenteen. Perkeleenperkele!!!! Haluan töihin, mutta en pääse! Lielahti on ihan toisella puolen Tamperetta! Sinne ei pääse edes pyörällä. Mun on helpompi mennä Nokiallekin kuin Lietsuun. Liikevastaavani oli sitä mieltä, että toimipisteen vaihdon pitäisi onnistua, ja toivotaan, sillä todellakin aion olla töissä. Mutta taksilla en sinne mene.
Mä niin haluan jatkaa tuolla ensivuonnakin. Mulle lupailtiin, että töitä on, sikälimikäli hoidan hommani odotetulla tavalla, mutta tottakai olen vähän peloissani. Entäjos. Entäjos en olekaan tarpeeksi hyvä/ei olekaan tarvetta/joku ei pidä minusta/olisi pitänyt myydä x määrä tuotteita enemmän/en sovikaan tuonne töihin/entäjossittenkinjotain! Kärsivällisyys ei ole yksi hyveistäni. Tahdontietäähetijustnyt! Tai sitten otan päivän kerrallaan, panostan työhöni joka päivä, jotta opin talon tavoille. Jos ottaisi ensisijaiseksi tavoitteeksi nyt päästä edes koeaikakuukausien loppuun. Miettiä sitä jatkoa sitten joulukuussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti