Äiti. Kerroin aiemmin äidilläni olevan rintasyöpä. Leikkaushan meni just fine, hyvä että löytyi aikaisin, ja ei ollut levinnyt imusolmukkeisiin. Huono homma on se, että se tyyppi on numeroa 3, kun paras on 1 ja huonoin muistaakseni 4. Niillä on lääkärillä kokous, että mitä tekevät. Saattaa mennä koko rinta. Seuranta on tiukka, ja uusiutuminen on mahdollista, huonolaatuinen syöpä kun on. Ja hommahan on geneettistä, joten luultavasti löydän itseni mammografiasta lähiaikoina. Ihan varmuuden vuoksi. Äidinpuolen suku kun on geneettisesti muutenkin taipuvainen syöpään, ja syöpä nyt ei mitenkään kerro itsestään että "Hei, olen täällä, tee jotain". Äiti sanoi tuntevansa itsensä juuri yhtä terveeksi nyt kuin ennenkin leikkausta. Hyvä että äitini on niin positiivinen tyyppi.
Varailin bussiliput visiittiä varten. Äitini sanoi, että sen tämä juttu on opettanut, että se elämä on tosiaan tässä ja nyt. Ei sitten ensivuonna, viikonloppuna, lomalla tai eläkkeellä. Elämä ei ole yhtä työtä, vaan jokainen päivä on todellakin elämisen arvoinen. Ja samaa olen huomannut itsekin. Englanniksihan nykyhetki on Present. Lahja. Sitäpäsitä. Välini vanhempiini on ollut välistä hankala ja vierailuhalukkuuteni pakkasen puolella, mutta kyllä tämä omaakin ajattelutapaa muuttaa. Veri on vettä sakeampaa, ja haluan nauttia jokaisen perheenjäseneni läsnäolosta kun he täällä vielä ovat.
Huolestuttaako? Vähän. Toivoin että asia ois just niin simppeli, että syöpä veks ja life goes on. Harmi vain, että syövän tyypistä johtuen se ei mene ihan noin. Sillä se voi uusiutua kyllä myöhemminkin. Muualle. Ei vain rintaan. Huolestuttaako oma terveys? Vähän. Syöpähommelit kun tosiaan ovat perinnöllisiä.
Varjelkoon mikä geneettinen lottovoitto. Samasta suvusta löytyy syövän lisäksi geneettisenä skitsofrenia, autoimmuunisairaudet (psoriasis, reuma, kilpirauhasvaivat), astmaa ja värisokeutta. Syöpä. Kamala sana. Meneekö kaikki pois jos vain suljen silmät ja toivon oikein kovaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti