Joulu lähenee, ja vuodenvaihde. Samalla lähenee säästöprojektin loppusuora. Niin hilkulla jo.. Tänään tuli veronpalautukset, ja ne meni suoraan säästötilille. Loppuvuosi onkin sitten todella tiukka. Mun käyttöraha on tuskaisen pieni, eikä varmasti osteta yhtään lahjaa, sillä ei vain ole rahaa. Lisäksi pääsin kokemaan sellaisen ihanuuden kuin juurihoito. Menin yksityiselle, koska en enää luota kunnalliseen, mutta turkanen se maksaa!
Onneksi lähenee minimaalinen joululoma, olen niiden muutaman päivänkin tarpeessa kovin kipeästi. Tää joulunalus on aina yhtä tuskaisen tiukkaa kiirusta, ja nyt kun on vielä tämä säästöprojektikin, on kova painekin tehdä euroja. Joulukuun jälkeen ollaan asuntosäästö saatu kasaan, mutta sitten säästetään häihin. Iik, siihenkin on tasan 3 kk aikaa enää.
Olen yhä aika hämmennyksissä että ollaan tosiaan siinä pisteessä, että menemme naimisiin. Matkaan on mahtunut ylä- ja alamäkiä, mutta jotenkin kaikesta ollaan selvitty. Se "seitsemän vuoden kriisi" oli aika paha, oltiin melkeen eroamassa. Jumalattaren kiitos ei erottu, Puolison jättäminen olisi ollut elämäni pahin virhe! Ollaan kasvettu aikusiksi yhdessä, koettu niin hyvää kuin huonoa. Ja aina Puoliso on ollut tukenani... Olen onnekkain nainen ikinä kun saan hänet miehekseni.
Alkuvuodesta taitaa tulla kyllä ihan yhtä kiire ja tiukka säästösetti. Ne lähestyvät häät, sekä sitten se lähestyvä muutto kysyy rahaa ja aikaa. No, ehkä mietin muuttoa sitten kun sen aika on, eli jahka on se asunto löytynyt ja kaikki laina-asiat ovat kunnossa.
Huomaa kyllä että vähän stressiä pukkaa, kun odotan vain joulun tulevan. Joulusta kun selviää, töissä hellittää pahin kiire, bileputki on vihdoin takana ja voi taas luvalla kotoilla ja säästää. Yhdet pikkujoulut on takana, yhdet edessä. Niin ja yhdet syntymäpäivät. Kolmesta viikonlopusta ennen joulua kahtena on bileitä. Ja mulla ei nyt ole sitä kuuluisaa rahaa siihen... Mutta mentävä on molempiin. Pikkujoulut ovat mun omalle tiimille, joten en mä vastaavana voi olla sieltä pois! Ne synttärit taas, tyyppi täyttää pyöreitä ja ollaan nähty viimeksi jotain 9 kk sitten. Sille merkitsee ihan valtavasti tuollai asiat, että tullaan kun on pyydetty. Helposti ottaa kieltäytymisen sellai "Eipä nekään minusta välitä" -meiningillä. Ihan varmasti on kummassakin juhlassa mukavaa, mutta silti tekisi mieli jäädä vain kotio... Olisi taloudellisempaakin.
tiistai 29. marraskuuta 2016
lauantai 29. lokakuuta 2016
Long time no see
Hei taas, pitkästä aikaa.
Tauko on osittain ollut tietoinen ja toisaalta ei. Aika on humahtanut eteenpäin harppauksella, mutta olen kuitenkin tietoinen että on kirjoittaminen jäänyt.
No mitä kuuluu?
Töissä myllertää, armas Ap on siirtymässä eteenpäin, ja tilalle nostettiin eräs alueemme vastaavista. Hän on hommaan varmasti pätevä, ja opettelu on jo alkanut, mutta aika sekasortoa se on. Välistä tuntuu että olen vastaavana tosi omillani, että jos on jotain ongelmaa tms, ei minulla ole oikein ketään kenen puoleen kääntyä vaan pitää selvitä omillaan. Tampereelle ollaan avamaassa uutta liikettä, vaikka nykyisetkin pyörii vajaalla miehityksellä, niin aika sekasortoa on. Mulla on hyvä porukka, mutta se ei ole koskaan kassassa kun joudun antamaan omistani toisiin liikkeisiin. Jos mulla joku sairastuu niin olen kusessa, kun apua ei tule myöskään muualta. Toivon että tämä tasaantuu tästä, mutta saa nyt katsoa. Toisaalta, tässä mun kyvyt johtaa mitataan, kun pitää selvitä itse ilman tukea. Ehkä tämä kantaa joskus hedelmää kun mietitään seuraavia ylentyjiä. Toisaalta jos joku menee metsään, niin en suostu ottamaan mitään kuraa niskaan, koska ei ole toisaalta apua herunut yhtään mistään. Että jos joku kusee, niin syy on mun ohjauksessa, kun ei kerta opeteta kunnolla.
Häät etenee. Lempäälän Vaihmalan Hovi on varattuna ja kutsut lähetetty. Huoneet varattuna, töihin päivämäärät kerrottuna. Enää sitten jonkinlaista viihdykettä pitäisi saada, kuten joku esiintyjä. Bändi, taikuri tms. Sitten tietysti kakku tilata sieltä hääpaikasta ja mulle vaatteet etsiä. Varata se maistraatti ja tehdä ne vaadittavat paperityöt. Mutta niillä nyt ei ole kiire, hoidetaan sitten vuodenvaihteen jälkeen.
Havahduin siihen, että kova homma on kaikessa muussakin nimenmuutosasioissa kuin vain virallisissa asiakirjoissa. Sähköpostiosoitteet, lehdet, pankit yms. (ei, mun kohdalla tieto ei kulje suoraa virastosta, sillä mulla on tietojenluovutuskielto). Enkä varmaan enää saa sitä kivaa etunimi.sukunimi -sähköpostia, sillä mullahan on sitten eräs missi nimikaimana... Olen tottunut olemaan uniikki nimeni suhteen, ja nyt nimekseni tulee yksi suomen yleisimmistä sukunimistä.. Ja puhelimeenkin pitää opetella vastaamaan eri tavalla... Kaikkea sitä häistä seuraakin :D
Säästöprojekti on edennyt siihen pisteeseen, että meillä on ensiviikolla aika ensimmäiseen pankkiin lainaneuvottelujen tiimoilta. Katsotaan mitä tarjotaan ja sanotaan. Sellai aikataululla kuitenkin mennään, että hääkutsujen lahjatoive -kohtaan muotoiltiin raha-toive muotoon "Lahjoja emme odota, mutta jos haluat tukea tulevaisuuttamme..." sen "asuntolainasäästöä" sijasta. Toivotaan että löydettäisiin kiva asunto jo vuoden alkupuoliskolla.
Tuli laivallakin oltua pari viikkoa sitten. Oli työpaikan risteily, eli sellainen vuosittainen juhla kaikkien ketjun liikkeiden kesken, ei vain Tampereen porukka. Tyyppejä oli jotain 270. Varsin hauskaa oli, teemana Oscar -gaala, joten jouduin fiiniä mekkoakin etsimään. Ainoa miinus reissussa oli se turkasen keinutus. Tuuli kunnolla mennen ja tullen, joten vähän naama vihreenä mentiin. Ja mulla on aika hyvä maha. Osa jengistä laatotti hytissä aina kun botski oli liikkeellä. Olin jokseenkin selvin päinkin, ei maistunut alkoholi alkuillasta sen keinumisen takia, ja loppuillasta ei vain noussut hattuun. Mutta hyvä niin, krapula kotimatkalla ois aika perseestä. Tuliaisiakin toin, kasan suklaata ja yhen baileys -pullon.
Joulukin lähestyy. Mennään pohjoiseen, kun Puoliso ei päivystäkään. Keljuun päivään sattuu aatto, on hurjan lyhyt joululoma, mutta mies haluaa lähteä niin mehän mennään. Onhan väkeä kiva nähdä, mutta mua vähän harmittaa kun pusketaan raskasta reissua vaan pariin päivään. Perillä ollaan aaton vastaisena yönä joskus aamuyöstä, takaisin ajellaan aikaisin aamusta maanantaina. Olisi ollut rentouttavampaa jäädä kotiin. Mutta Puolison (ja minun tulevaa) perhettä on kiva nähdä.
Tauko on osittain ollut tietoinen ja toisaalta ei. Aika on humahtanut eteenpäin harppauksella, mutta olen kuitenkin tietoinen että on kirjoittaminen jäänyt.
No mitä kuuluu?
Töissä myllertää, armas Ap on siirtymässä eteenpäin, ja tilalle nostettiin eräs alueemme vastaavista. Hän on hommaan varmasti pätevä, ja opettelu on jo alkanut, mutta aika sekasortoa se on. Välistä tuntuu että olen vastaavana tosi omillani, että jos on jotain ongelmaa tms, ei minulla ole oikein ketään kenen puoleen kääntyä vaan pitää selvitä omillaan. Tampereelle ollaan avamaassa uutta liikettä, vaikka nykyisetkin pyörii vajaalla miehityksellä, niin aika sekasortoa on. Mulla on hyvä porukka, mutta se ei ole koskaan kassassa kun joudun antamaan omistani toisiin liikkeisiin. Jos mulla joku sairastuu niin olen kusessa, kun apua ei tule myöskään muualta. Toivon että tämä tasaantuu tästä, mutta saa nyt katsoa. Toisaalta, tässä mun kyvyt johtaa mitataan, kun pitää selvitä itse ilman tukea. Ehkä tämä kantaa joskus hedelmää kun mietitään seuraavia ylentyjiä. Toisaalta jos joku menee metsään, niin en suostu ottamaan mitään kuraa niskaan, koska ei ole toisaalta apua herunut yhtään mistään. Että jos joku kusee, niin syy on mun ohjauksessa, kun ei kerta opeteta kunnolla.
Häät etenee. Lempäälän Vaihmalan Hovi on varattuna ja kutsut lähetetty. Huoneet varattuna, töihin päivämäärät kerrottuna. Enää sitten jonkinlaista viihdykettä pitäisi saada, kuten joku esiintyjä. Bändi, taikuri tms. Sitten tietysti kakku tilata sieltä hääpaikasta ja mulle vaatteet etsiä. Varata se maistraatti ja tehdä ne vaadittavat paperityöt. Mutta niillä nyt ei ole kiire, hoidetaan sitten vuodenvaihteen jälkeen.
Havahduin siihen, että kova homma on kaikessa muussakin nimenmuutosasioissa kuin vain virallisissa asiakirjoissa. Sähköpostiosoitteet, lehdet, pankit yms. (ei, mun kohdalla tieto ei kulje suoraa virastosta, sillä mulla on tietojenluovutuskielto). Enkä varmaan enää saa sitä kivaa etunimi.sukunimi -sähköpostia, sillä mullahan on sitten eräs missi nimikaimana... Olen tottunut olemaan uniikki nimeni suhteen, ja nyt nimekseni tulee yksi suomen yleisimmistä sukunimistä.. Ja puhelimeenkin pitää opetella vastaamaan eri tavalla... Kaikkea sitä häistä seuraakin :D
Säästöprojekti on edennyt siihen pisteeseen, että meillä on ensiviikolla aika ensimmäiseen pankkiin lainaneuvottelujen tiimoilta. Katsotaan mitä tarjotaan ja sanotaan. Sellai aikataululla kuitenkin mennään, että hääkutsujen lahjatoive -kohtaan muotoiltiin raha-toive muotoon "Lahjoja emme odota, mutta jos haluat tukea tulevaisuuttamme..." sen "asuntolainasäästöä" sijasta. Toivotaan että löydettäisiin kiva asunto jo vuoden alkupuoliskolla.
Tuli laivallakin oltua pari viikkoa sitten. Oli työpaikan risteily, eli sellainen vuosittainen juhla kaikkien ketjun liikkeiden kesken, ei vain Tampereen porukka. Tyyppejä oli jotain 270. Varsin hauskaa oli, teemana Oscar -gaala, joten jouduin fiiniä mekkoakin etsimään. Ainoa miinus reissussa oli se turkasen keinutus. Tuuli kunnolla mennen ja tullen, joten vähän naama vihreenä mentiin. Ja mulla on aika hyvä maha. Osa jengistä laatotti hytissä aina kun botski oli liikkeellä. Olin jokseenkin selvin päinkin, ei maistunut alkoholi alkuillasta sen keinumisen takia, ja loppuillasta ei vain noussut hattuun. Mutta hyvä niin, krapula kotimatkalla ois aika perseestä. Tuliaisiakin toin, kasan suklaata ja yhen baileys -pullon.
Joulukin lähestyy. Mennään pohjoiseen, kun Puoliso ei päivystäkään. Keljuun päivään sattuu aatto, on hurjan lyhyt joululoma, mutta mies haluaa lähteä niin mehän mennään. Onhan väkeä kiva nähdä, mutta mua vähän harmittaa kun pusketaan raskasta reissua vaan pariin päivään. Perillä ollaan aaton vastaisena yönä joskus aamuyöstä, takaisin ajellaan aikaisin aamusta maanantaina. Olisi ollut rentouttavampaa jäädä kotiin. Mutta Puolison (ja minun tulevaa) perhettä on kiva nähdä.
sunnuntai 28. elokuuta 2016
Drama for life
Syksy humahtanut kuvioihin jälleen, ja minä herään taas "henkiin". On jotenkin kaksi aikaa vuodessa, jolloin piristyn, kevät ja syksy. Kevät valonsa takia, syksy kauneutensa.
Vastaavan pestini on nyt alkanut, ja homma on kutakuinkin mitä odotin. Vähän hämmentävää, kun toimipiste vaihtui, sen kulttuuri ja tavat ovat vähän hukassa. Paljon pieniä asioita joita en tiedä tai tunne. Kiireisenä uus jobi on mut pitänyt, väestä on ollut vähän pulaa niin on ollut aika kiirus. En ole päässyt hoitamaan oikein mitään työnkuvaani liittyvää hommaa, asiakkaat ovat kuitenkin se päätyö. AP pahoitteli sitä, että mut vaan pistettiin kylmästi uuteen hommaan ilman sen kummempaa koulutusta tai briiffiä, mutta kai mä olen pärjännyt ihan ok. Se vain, kun Hervannan liike on niin kiireinen. Siellä on aina ruuhkaa ja asiakkaita. Mikä sinänsä on hyvä, mutta ei mitään toivoa, että ehtisi siivoamaan tms.
Ensiviikosta on tulossa mielenkiintoinen, kuun vaihde setit pitäisi hoitaa kahdessa liikkeessä. Toivon että Ap olisi tällä viikolla vähemmän kiireinen ja ehtisi vähän jeesimään. About tiedän mitä pitäisi tehdä, mutta olen vain epävarma.Uskon kuitenkin, että asiat lähtee rullaamaan kun vaan totun hommaan.
Yksityiselämäni sen sijaan menee ihan samalla lailla mitä ennenkin. Ei mitään uutta siinä. Mitään erityistä ei olla tehty. Työni sijainnin muutos vaatii vähän totuttelua, sillä kulkemisessa kestää, joten en ole oikein kyennyt ajattelemaankaan muuta. Kyllä tämä tästä jahka rutinoituu tuo kulkeminen ja uusi työnkuva.
Vastaavan pestini on nyt alkanut, ja homma on kutakuinkin mitä odotin. Vähän hämmentävää, kun toimipiste vaihtui, sen kulttuuri ja tavat ovat vähän hukassa. Paljon pieniä asioita joita en tiedä tai tunne. Kiireisenä uus jobi on mut pitänyt, väestä on ollut vähän pulaa niin on ollut aika kiirus. En ole päässyt hoitamaan oikein mitään työnkuvaani liittyvää hommaa, asiakkaat ovat kuitenkin se päätyö. AP pahoitteli sitä, että mut vaan pistettiin kylmästi uuteen hommaan ilman sen kummempaa koulutusta tai briiffiä, mutta kai mä olen pärjännyt ihan ok. Se vain, kun Hervannan liike on niin kiireinen. Siellä on aina ruuhkaa ja asiakkaita. Mikä sinänsä on hyvä, mutta ei mitään toivoa, että ehtisi siivoamaan tms.
Ensiviikosta on tulossa mielenkiintoinen, kuun vaihde setit pitäisi hoitaa kahdessa liikkeessä. Toivon että Ap olisi tällä viikolla vähemmän kiireinen ja ehtisi vähän jeesimään. About tiedän mitä pitäisi tehdä, mutta olen vain epävarma.Uskon kuitenkin, että asiat lähtee rullaamaan kun vaan totun hommaan.
Yksityiselämäni sen sijaan menee ihan samalla lailla mitä ennenkin. Ei mitään uutta siinä. Mitään erityistä ei olla tehty. Työni sijainnin muutos vaatii vähän totuttelua, sillä kulkemisessa kestää, joten en ole oikein kyennyt ajattelemaankaan muuta. Kyllä tämä tästä jahka rutinoituu tuo kulkeminen ja uusi työnkuva.
sunnuntai 7. elokuuta 2016
A blueprint for life
Meillä on nyt hääpäivä päätettynä, tai siis juhlien ajankohta. Nyt pitänee vain soittaa sinne paikkaan ja tiedustella kaikki käytännön asiat, ja mahdollisesti varata se. Yay! Maistraattiajasta ei ollakaan sitten puhuttu vielä mitään...
Kuunneltiin eilen eri muusikkovaihtoehtoja häihin. Oli kolmisen eri vaihtoehtoa mitä mietittiin, sellai trubaduuri -tyyppistä mies ja kitara -meininkiä. Saapa nähdä mitä häissä sitten on fiilikset, kun jo tässä koekuuntelussa olin ihan vedet silmissä Fields of goldin aikana kun visioin meidän häitä. Tarviin varmaan joku kilon nessuja sinne, ja vedenkestävät meikit. Herkkis tai mitään? Mutta minkäs sille voi, olen viimein naimassa mun elämäni rakkauden, ajatuskin herkistää.
Onnistuin jotenkin yöllä venäyttämään vasemman käteni. Ja joo, ihan nukkuessa! Heräsin jossain välissä ihan tolkuttomaan vasemman ranteen jomotukseen. Illasta ei mitään oiretta, että joku oisi vialla. Yht äkkiä vain. Varmaan nukuin jotenkin huonosti käsi linkussa tai jotain, mutta nyt on sitten tukiside vasemmassa ranteessa, jotta pysyisi about aloillaan. Onneksi vasen, pystyn ehkä tekemään työtäni. Ei voi nyt sairastaa, sillä töissä puhaltaa ne kuuluisat muutoksen tuulet. Jengiä lähtee tolkuttomasti ihan parin viikon aikana, kukin minnekin. Osa opiskelemaan, osa muuttaa tms, mutta tiedossa on jäätävä miehistövaje. Joku kiva saikkuli ei nyt ihan sopisi.
Niin, ja musta tulee nyt sitten vastaava. Sellai pienellä varauksella puolin ja toisin, että jos mä olen ihan perseestä tai se homma on ihan perseestä, niin voidaan vielä miettiä. Mutta uskon että pärjään. Jahka homma "vakiintuu" niin me muutetaan. Tai ostetaan auto, mutta uskon että muutetaan. Jonnekin vähän paremmalle sijainnille, mistä mun ois helpompi käydä duunissa. Totuus kun on, että ei me Härmälästä asuntoa voida kuitenkaan ostaa. Nää on kalliita täällä. Ja täältä käsin mun työmatkan kesto bussilla on ihan jäätävä, en ehdi oikein töiden lisäksi muuta tekemäänkään. Joten me muutetaan.
Kuunneltiin eilen eri muusikkovaihtoehtoja häihin. Oli kolmisen eri vaihtoehtoa mitä mietittiin, sellai trubaduuri -tyyppistä mies ja kitara -meininkiä. Saapa nähdä mitä häissä sitten on fiilikset, kun jo tässä koekuuntelussa olin ihan vedet silmissä Fields of goldin aikana kun visioin meidän häitä. Tarviin varmaan joku kilon nessuja sinne, ja vedenkestävät meikit. Herkkis tai mitään? Mutta minkäs sille voi, olen viimein naimassa mun elämäni rakkauden, ajatuskin herkistää.
Onnistuin jotenkin yöllä venäyttämään vasemman käteni. Ja joo, ihan nukkuessa! Heräsin jossain välissä ihan tolkuttomaan vasemman ranteen jomotukseen. Illasta ei mitään oiretta, että joku oisi vialla. Yht äkkiä vain. Varmaan nukuin jotenkin huonosti käsi linkussa tai jotain, mutta nyt on sitten tukiside vasemmassa ranteessa, jotta pysyisi about aloillaan. Onneksi vasen, pystyn ehkä tekemään työtäni. Ei voi nyt sairastaa, sillä töissä puhaltaa ne kuuluisat muutoksen tuulet. Jengiä lähtee tolkuttomasti ihan parin viikon aikana, kukin minnekin. Osa opiskelemaan, osa muuttaa tms, mutta tiedossa on jäätävä miehistövaje. Joku kiva saikkuli ei nyt ihan sopisi.
Niin, ja musta tulee nyt sitten vastaava. Sellai pienellä varauksella puolin ja toisin, että jos mä olen ihan perseestä tai se homma on ihan perseestä, niin voidaan vielä miettiä. Mutta uskon että pärjään. Jahka homma "vakiintuu" niin me muutetaan. Tai ostetaan auto, mutta uskon että muutetaan. Jonnekin vähän paremmalle sijainnille, mistä mun ois helpompi käydä duunissa. Totuus kun on, että ei me Härmälästä asuntoa voida kuitenkaan ostaa. Nää on kalliita täällä. Ja täältä käsin mun työmatkan kesto bussilla on ihan jäätävä, en ehdi oikein töiden lisäksi muuta tekemäänkään. Joten me muutetaan.
torstai 21. heinäkuuta 2016
Karma
Nojepjep, ehän mää Lumoukseen sitten mennyt. Viimeiseen saakka veivasin asian kanssa, mutta kotiinjäämiseen vaikutti myös mun päivällä saamani migreenikohtaus. Helpotti nappien avulla illaksi, mutta kun fiilistä ei ole niin ei ole. Ja oli tasan oikea päätös! Olin täysin tyytyväinen ja onnellinen ihan vaan kotona.
Ja niin siinä kävi, että jopa minä sitten innostuin Pokemon Go:sta. Ensireaktio valtavaan hypeen oli itselle tyypillinen vastareaktio. Että kun joku on tosi hypetetty ja joka tuutista tulee aiheesta, mä kyllästyn ihan heti vaan siihen kohkaukseen. Mutta hetken haastateltuani pelaavia kavereita ja tutustuttua aiheeseen, eilen latailin pelin sitten minäkin. Ajattelin, että peli sais mut useammin lenkille. Ja kappas, mun vakiolenkki venähti heti pidemmäksi, kun metsästin pokemoneja. "No jos käyn ton Pokestopin kautta..." "Ai, tuolla ois pokemon..." ja tänään aidosti harmittaa, ettei ole aikaa mennä lenkille. Katsotaan että miten peli etenee, että jatkuuko innostus, mutta hyvä jos se saa mut ahkerammin ulos ja lenkille.
Mulla piti olla elokuussa 3 päivää lomaa, mutta päädyinkin sitten jemmaamaan ne vähän firman painostuksesta. Tiedän tarvitsevani vähän vapaata talvella häiden aikaan, ja aateltiin sinne jotain reissuakin. Ap kyseli töissä sitten, että jos kuitenkin jemmattaisiin ne päivät? Niillä on vähän oma lehmä ojassa asian kanssa, kun 2 muuta on samaan aikaan lomilla, ja siihen aikaan tosi moni myös lähtee opiskelemaan tai muutoin lopettaa työt tuolla, joten joka käsipari tarvitan töihin. Haaveilen ylennyksestä, kun paikkoja tuon muutoksen myötä vapautuisi, joten ehkä sillai hyvä, että joustin tuossa. Ja joo, taviin lomaa talvella enemmän! Tammi-helmikuinen minä kiittää tästä. Mulla kun ei muuten sitä talvilomaa vielä ole. Mutta ensvuonna ois sitten kesälomaa 4 viikkoa, ja sen jälkeen myös talviloma!
Ja niin siinä kävi, että jopa minä sitten innostuin Pokemon Go:sta. Ensireaktio valtavaan hypeen oli itselle tyypillinen vastareaktio. Että kun joku on tosi hypetetty ja joka tuutista tulee aiheesta, mä kyllästyn ihan heti vaan siihen kohkaukseen. Mutta hetken haastateltuani pelaavia kavereita ja tutustuttua aiheeseen, eilen latailin pelin sitten minäkin. Ajattelin, että peli sais mut useammin lenkille. Ja kappas, mun vakiolenkki venähti heti pidemmäksi, kun metsästin pokemoneja. "No jos käyn ton Pokestopin kautta..." "Ai, tuolla ois pokemon..." ja tänään aidosti harmittaa, ettei ole aikaa mennä lenkille. Katsotaan että miten peli etenee, että jatkuuko innostus, mutta hyvä jos se saa mut ahkerammin ulos ja lenkille.
Mulla piti olla elokuussa 3 päivää lomaa, mutta päädyinkin sitten jemmaamaan ne vähän firman painostuksesta. Tiedän tarvitsevani vähän vapaata talvella häiden aikaan, ja aateltiin sinne jotain reissuakin. Ap kyseli töissä sitten, että jos kuitenkin jemmattaisiin ne päivät? Niillä on vähän oma lehmä ojassa asian kanssa, kun 2 muuta on samaan aikaan lomilla, ja siihen aikaan tosi moni myös lähtee opiskelemaan tai muutoin lopettaa työt tuolla, joten joka käsipari tarvitan töihin. Haaveilen ylennyksestä, kun paikkoja tuon muutoksen myötä vapautuisi, joten ehkä sillai hyvä, että joustin tuossa. Ja joo, taviin lomaa talvella enemmän! Tammi-helmikuinen minä kiittää tästä. Mulla kun ei muuten sitä talvilomaa vielä ole. Mutta ensvuonna ois sitten kesälomaa 4 viikkoa, ja sen jälkeen myös talviloma!
keskiviikko 13. heinäkuuta 2016
Anxiety.
Ahistaa!!!
Häät, haluisin vaan karata jonnekin kauas Puolison kanssa, ei tarvis selitellä, perustella tai mitään. Muut hössöttää niin saatanasti. Meinattiin polttareita pitää yhessä, kun mulla ei oikeen oo kavereita sillai että saisin polttarit aikaan, mutta ei. Eräs yhteinen kaveri "no ettekä pidä, pitää nyt erikseen olla!!!!" ... "no ei mulla sitten oo pottareita kun ei oo ketään ketä kutsua?" ... "No onhan, mä järkkään, heitätte vaan numeroita...!" Niin vittu mitä kohtaa lauseesta "Minulla ei ole sellaisia kavereita" et ymmärtänyt??Mitä numeroita mä muka heitän kun ei oo ketään?? Kaikki jotka tulee mieleen, joita pidän ystävänä, en oo nähnyt moneen kuukauteen, osaa pariin vuoteen. Voin vaan kuvitella sen reaktion "Ai polttarit, miksköhän se mut pyytää kun ei me olla yhteyksissäkään oltu?" Hauskasta asiasta tuli nyt ihan turha stressi. Puoliso saa pitää hauskan illan kaverien kanssa, mikä sinänsä on mukavaa, mutta mun osuus, istutaan Mr J:n kanssa sit vissiin pubissa kaksistaan. Yay.
Ja ne itse häät sitten. Äiti on jo niin piukeena sanelemassa "Ne tädit ja sedät kutsut sitten ainakin, ja ne serkut, ohan nekin osa sun elämää" ja mun vakuuttelut, että Ei, paikalle tulee tasan perheet, ei mene perille. Äitini asenne on, että mun koko suku pitää tietysti kutsua, mutta Puolisolta riittää vain perhe. Mä tiesin että näin käy, että äiti on suunnittelemassa ja kutsumassa jengiä täyttä häkää, mutta silti ottaa aivoon. Mutta pidän pääni. En pitäisi häitä ollenkaan, mutta perhe on Puolisolle niin tärkeä, että se haluaa läheisten olevan läsnä. Katsotaan saanko puhuttua sen maistraatin erikseen, ettei sinne tarvi lössiä rahaata. Ja kyseinen polttareita järkkäävä ystävä on niinikään kärttämässä mukana, "kai mut kutsutaan, missä on tilat, koska haetaan virosta viinaa?" öö, ei nää oo sellai häät. Ei sua kutsuta, koska ei me pidetä mitään perinteisiä hääjuhlia.
Ja toinen ahistuksen kohde, Lumous.
Ikinä en oo veivannut aiheen kanssa näin totaalisesti. Mulla on lauantaille lippukin jonka ostin mielenhäiriössä. Aattelin että harmittaa jos mulla ei oo lippua ja haluunkin mennä. Mutta nyt vikat pari päivää on ihan sellai olo, että mitä vittua mä siellä tekisin? Jengiä irvailemassa mun viimelumouksen humalatilasta, tuttuja tupa täysi joiden kanssa vaihtaa ne "mitäs kuuluu?" " no ei mitään ihmeellistä, samaa vanhaa" -setit. Sitten ollaan vaivautuneesti hiljaa. Kaikilla muilla on ne kaverilössinsä, mä se irtonainen osa, se ylimääräinen jolle voi puhua, mutta jota ei kestä tarpeeksi kauan että etkoille pyytäis tai haluaisi iltaa seurassa olla. Joo viimeksi oli ihan superkivaa, mutta jotenkin nyt on ihan päinvastainen olo, tuntuu että ne heput joiden kanssa oli viimeksi niin kivaa nyt vastaili mun Lumousuteluihin sillai "No katotaan jos nähään, kai mä siellä pyörin ellen oo krapulassa hotellilla" -asenteella. Sellai, että älä nyt saatana ainakaan seuraan tunge. Joo voi taas olla mun korvien välissä nää, mutta vähän sellai olo että jos en mene niin eipä mua kukaan kaipaamaan jää tai perään kysele.
Joskus vituttaa olla näin introvertti. Sillä sen kerran kun haluaisin mennä ulos, pitää hauskaa, mulla ei ole ketään kenen kanssa mennä. Joo vihaan ihmisiä, mutta aina joskus haluaisi bilettääkin, ja niinä kertoina ottaa aivoon että en kykene siihen normaaliin sosiaaliseen kanssakäymiseen ja näkemään tarpeeksi usein, tai pitämään yhteyttä niin, että kaveruussuhteita muodostuisi.
Häät, haluisin vaan karata jonnekin kauas Puolison kanssa, ei tarvis selitellä, perustella tai mitään. Muut hössöttää niin saatanasti. Meinattiin polttareita pitää yhessä, kun mulla ei oikeen oo kavereita sillai että saisin polttarit aikaan, mutta ei. Eräs yhteinen kaveri "no ettekä pidä, pitää nyt erikseen olla!!!!" ... "no ei mulla sitten oo pottareita kun ei oo ketään ketä kutsua?" ... "No onhan, mä järkkään, heitätte vaan numeroita...!" Niin vittu mitä kohtaa lauseesta "Minulla ei ole sellaisia kavereita" et ymmärtänyt??Mitä numeroita mä muka heitän kun ei oo ketään?? Kaikki jotka tulee mieleen, joita pidän ystävänä, en oo nähnyt moneen kuukauteen, osaa pariin vuoteen. Voin vaan kuvitella sen reaktion "Ai polttarit, miksköhän se mut pyytää kun ei me olla yhteyksissäkään oltu?" Hauskasta asiasta tuli nyt ihan turha stressi. Puoliso saa pitää hauskan illan kaverien kanssa, mikä sinänsä on mukavaa, mutta mun osuus, istutaan Mr J:n kanssa sit vissiin pubissa kaksistaan. Yay.
Ja ne itse häät sitten. Äiti on jo niin piukeena sanelemassa "Ne tädit ja sedät kutsut sitten ainakin, ja ne serkut, ohan nekin osa sun elämää" ja mun vakuuttelut, että Ei, paikalle tulee tasan perheet, ei mene perille. Äitini asenne on, että mun koko suku pitää tietysti kutsua, mutta Puolisolta riittää vain perhe. Mä tiesin että näin käy, että äiti on suunnittelemassa ja kutsumassa jengiä täyttä häkää, mutta silti ottaa aivoon. Mutta pidän pääni. En pitäisi häitä ollenkaan, mutta perhe on Puolisolle niin tärkeä, että se haluaa läheisten olevan läsnä. Katsotaan saanko puhuttua sen maistraatin erikseen, ettei sinne tarvi lössiä rahaata. Ja kyseinen polttareita järkkäävä ystävä on niinikään kärttämässä mukana, "kai mut kutsutaan, missä on tilat, koska haetaan virosta viinaa?" öö, ei nää oo sellai häät. Ei sua kutsuta, koska ei me pidetä mitään perinteisiä hääjuhlia.
Ja toinen ahistuksen kohde, Lumous.
Ikinä en oo veivannut aiheen kanssa näin totaalisesti. Mulla on lauantaille lippukin jonka ostin mielenhäiriössä. Aattelin että harmittaa jos mulla ei oo lippua ja haluunkin mennä. Mutta nyt vikat pari päivää on ihan sellai olo, että mitä vittua mä siellä tekisin? Jengiä irvailemassa mun viimelumouksen humalatilasta, tuttuja tupa täysi joiden kanssa vaihtaa ne "mitäs kuuluu?" " no ei mitään ihmeellistä, samaa vanhaa" -setit. Sitten ollaan vaivautuneesti hiljaa. Kaikilla muilla on ne kaverilössinsä, mä se irtonainen osa, se ylimääräinen jolle voi puhua, mutta jota ei kestä tarpeeksi kauan että etkoille pyytäis tai haluaisi iltaa seurassa olla. Joo viimeksi oli ihan superkivaa, mutta jotenkin nyt on ihan päinvastainen olo, tuntuu että ne heput joiden kanssa oli viimeksi niin kivaa nyt vastaili mun Lumousuteluihin sillai "No katotaan jos nähään, kai mä siellä pyörin ellen oo krapulassa hotellilla" -asenteella. Sellai, että älä nyt saatana ainakaan seuraan tunge. Joo voi taas olla mun korvien välissä nää, mutta vähän sellai olo että jos en mene niin eipä mua kukaan kaipaamaan jää tai perään kysele.
Joskus vituttaa olla näin introvertti. Sillä sen kerran kun haluaisin mennä ulos, pitää hauskaa, mulla ei ole ketään kenen kanssa mennä. Joo vihaan ihmisiä, mutta aina joskus haluaisi bilettääkin, ja niinä kertoina ottaa aivoon että en kykene siihen normaaliin sosiaaliseen kanssakäymiseen ja näkemään tarpeeksi usein, tai pitämään yhteyttä niin, että kaveruussuhteita muodostuisi.
sunnuntai 3. heinäkuuta 2016
The sound of silence
Loma lähenee loppuaan, ja mun päivitystahti senkun hidastuu. Syykin on se tavallinen. Jos joku tuttu kysyisi että "Mitä kuuluu?" niin vastaisin totuuden mukaisesti "Eipä ihmeempiä, sitä tavallista vain". Niin, lomalla tai ei, kaikki on ihan ennallaan. Olen yhä parturi, ollaan yhä menossa naimisiin talvella, asutaan yhä Härmälässä, samassa kämpässä, kahden kissan kanssa.. Ei mitään uutta tai ihmeellistä.
Juhannus vietettiin Puolison perheen luona, 9 hienoa päivää maalla. Heräteltiin jälleen ajatuksia Ouluun muutosta, mutta katotaan nyt taas että miten on. Tulevaisuus on niin kovin auki kaikilta osin. Tavallaan se on hienoa, että kaikki on avoinna. Minne muuttaa ja mistä asunto jne. Toisaalta olen sitä tyyppiä, joka haluaa tietää ja varmistaa tulevaisuutensa hyvissä ajoin.
Huomenna on viimeinen lomapäivä ja olisi kai aika käännellä tätä unirytmiä. Pikkuhiljaa uniaika on lipunut yökahteen ja heräilyt yli kymmeneen... Tiistaina pitäisi olla kympiltä jo töissä. Kaksi viikkoa on tuntunut iäisyydeltä, aivan kun olisin ollut lomalla pidempäänkin. Jännä, kun töissä ollessa 2 viikkoa menee hujauksessa, niin nyt tuntuu että mulla ois paljon pidempi loma mitä muilla. Ja elokuussahan on vielä 3 päivää, eli sellai pidempi viikonloppu. Yay! Ehkä voisi sanoa, että loma on ollut onnistunut, kun tuntuu että on ollut kauankin lomalla.
Juhannus vietettiin Puolison perheen luona, 9 hienoa päivää maalla. Heräteltiin jälleen ajatuksia Ouluun muutosta, mutta katotaan nyt taas että miten on. Tulevaisuus on niin kovin auki kaikilta osin. Tavallaan se on hienoa, että kaikki on avoinna. Minne muuttaa ja mistä asunto jne. Toisaalta olen sitä tyyppiä, joka haluaa tietää ja varmistaa tulevaisuutensa hyvissä ajoin.
Huomenna on viimeinen lomapäivä ja olisi kai aika käännellä tätä unirytmiä. Pikkuhiljaa uniaika on lipunut yökahteen ja heräilyt yli kymmeneen... Tiistaina pitäisi olla kympiltä jo töissä. Kaksi viikkoa on tuntunut iäisyydeltä, aivan kun olisin ollut lomalla pidempäänkin. Jännä, kun töissä ollessa 2 viikkoa menee hujauksessa, niin nyt tuntuu että mulla ois paljon pidempi loma mitä muilla. Ja elokuussahan on vielä 3 päivää, eli sellai pidempi viikonloppu. Yay! Ehkä voisi sanoa, että loma on ollut onnistunut, kun tuntuu että on ollut kauankin lomalla.
torstai 2. kesäkuuta 2016
Monster
Oho, melkeen kuukausi päivittämättä mitään. Hups.
No, eipä siinä, ei mun elämässä tapahdu sen kummempia, joten ei ole oikein aiheita mistä kirjoitella. Treenaan 3-4 kertaa viikossa, töitä 5 päivää viikossa ja toistuu viikosta toiseen. Ja introverttina olen tilanteeseen ihan tyytyväinen.
Kävin viikonloppuna vanhemmillani Raisiossa. Vierailu meni ihan mukavasti, äitikin voi varsin hyvin, alkaa syöpähoitojen rankin osuus olla takana ja toipumisen "helpompi" osuus edessä. Kumpa äiti malttaisi vaan ottaa rauhallisesti eikä väkisin yrittäisi töitä tehdä.
Loma Tj on nyt parissa viikossa, Anoppi lupaili tulla mun kanssa salille, niin en ihan treenittä jää sielläkään. Koska en alkomahoolia nautiskele edes juhannuksena, niin voin ihan huoletta keskittyä vaikka treenaamaan. Onneksi ovat urheilullista väkeä. Jos houkuttelisi Puolison pyöräilemään tms.
Ensin tosin mennään Muhokselle, sillä Puolison veli osti Vaimokkeensa kanssa asunnon sieltä. Mennään istumaan iltaa viikonlopuksi sinne. Heillä ei ole vielä lomaa, joten seuraavaksi nähdään sitten Juhannuksena. Loman toinen viikko menee kotosalla, ja en suunnittele siihen mitään! Olen ja nautin olostani.
No, eipä siinä, ei mun elämässä tapahdu sen kummempia, joten ei ole oikein aiheita mistä kirjoitella. Treenaan 3-4 kertaa viikossa, töitä 5 päivää viikossa ja toistuu viikosta toiseen. Ja introverttina olen tilanteeseen ihan tyytyväinen.
Kävin viikonloppuna vanhemmillani Raisiossa. Vierailu meni ihan mukavasti, äitikin voi varsin hyvin, alkaa syöpähoitojen rankin osuus olla takana ja toipumisen "helpompi" osuus edessä. Kumpa äiti malttaisi vaan ottaa rauhallisesti eikä väkisin yrittäisi töitä tehdä.
Loma Tj on nyt parissa viikossa, Anoppi lupaili tulla mun kanssa salille, niin en ihan treenittä jää sielläkään. Koska en alkomahoolia nautiskele edes juhannuksena, niin voin ihan huoletta keskittyä vaikka treenaamaan. Onneksi ovat urheilullista väkeä. Jos houkuttelisi Puolison pyöräilemään tms.
Ensin tosin mennään Muhokselle, sillä Puolison veli osti Vaimokkeensa kanssa asunnon sieltä. Mennään istumaan iltaa viikonlopuksi sinne. Heillä ei ole vielä lomaa, joten seuraavaksi nähdään sitten Juhannuksena. Loman toinen viikko menee kotosalla, ja en suunnittele siihen mitään! Olen ja nautin olostani.
keskiviikko 11. toukokuuta 2016
Open your eyes
Aika soljahtanut taas mukavasti huomaamattani eteenpäin, on taas jokunen viikko vierähtänyt sitten viime päivityksen. Mutta eipä siinä, en minä kummempia ole tehnytkään. Arki kulkee normaaleissa uomissaan eteenpäin.
Mitä sitten kuuluu? Eipä juuri kummempaa. Aloitin tällaisen TJ 8 viikkoa -dieetin, kunnon ruokavalio + treeni -dieettirykäisyn joka päättyy mun loman alkuun. Dieettiä takana nyt 2.5 viikkoa ja ihan mukavasti on mennyt. Jep, dieettasin vapunkin. Ja ihan onnistuneesti! Saliharrastushan on nyt palannut kuvioihin, olen treenannut kiltisti joka viikko nyt yli 2 kk ajan ja fiilis paranee. Kiloja on talven ennätyslukemista kadonnut sellaiset 7. Hitaasti mutta varmasti jotain tapahtunee.
Kilpirauhanenhan oli suuri syypää mun lihomiseen, mutta itseppä päätin sitä paskaa napaani lapata sairastuttuani. Tosin, ilman sitä kilppariväsymyskoomaa en olisi roskaruokaan koskaan kajonnutkaan... Nyt kun lääkitys on kohdallaan, on virtaa ja energiaa palata sille mikä on mulle normaalia, eli salitreenit ja mahdollisimman puhdas ruokavalio. Dieetin aikana kalkuloin vähän kaloriakin, makeat, rasvaiset, suolaiset naksut, jätskit ja alkoholi jää nyt kokonaan väliin. Alkoholin kohdalla on taas sellaiset fiilikset, että taidan mennä juhannuksenkin (Dieetti loppuu viikkoa ennen) alkoholittomilla siidereillä ja viineillä, sillä alkoholi ei vaan sovi mulle, kuten olen ennenkin maininnut. Lisäksi, alkoholi vaikeuttaa mun iänikuista taisteluani tupakkaa vastaan. Itseasiassa ainoa miksi vähän epäröin, että pitäisikö vähän jotain maistella kuitenkin, on se selittely siitä. Jos 32-vuotias nainen joka on kohta menossa naimisiin ei yht äkkiä enää juokaan alkoholia, niin joka ikinenhän sitä epäilee että oon raskaana. Voin kuvitella ne tietäväiset virneet jo valmiiksi, joita ei saa pyyhittyä vaikka kuinka vakuuttelee että en ole paksuna. Jos teetättäis T-paidan jossa lukis jotain "lihava, ei raskaana"?
Niin, kesäloma. Siihen on nyt 5 ja puoli viikkoa aikaa, ja jo samana päivänä kun loma alkaa, me kadotaan pohjoiseen. Ollaan siellä reipas viikko. Mulla on yhteensä 14 päivää lomaa, joista 12 on putkeen ja loput 2 pidän elokuun lopulla kun Puolisolla on lomaa. Muita lomasuunnitelmia mulla ei sitten olekaan. Rentoutumista ja kuntoilua lähinnä. Onneksi mennään heti pohjoiseen, pääsee pois kotoa, joten jos tulis heti sellai "lomalla!" -fiilis. Lomaa odotellessa!!
Mitä sitten kuuluu? Eipä juuri kummempaa. Aloitin tällaisen TJ 8 viikkoa -dieetin, kunnon ruokavalio + treeni -dieettirykäisyn joka päättyy mun loman alkuun. Dieettiä takana nyt 2.5 viikkoa ja ihan mukavasti on mennyt. Jep, dieettasin vapunkin. Ja ihan onnistuneesti! Saliharrastushan on nyt palannut kuvioihin, olen treenannut kiltisti joka viikko nyt yli 2 kk ajan ja fiilis paranee. Kiloja on talven ennätyslukemista kadonnut sellaiset 7. Hitaasti mutta varmasti jotain tapahtunee.
Kilpirauhanenhan oli suuri syypää mun lihomiseen, mutta itseppä päätin sitä paskaa napaani lapata sairastuttuani. Tosin, ilman sitä kilppariväsymyskoomaa en olisi roskaruokaan koskaan kajonnutkaan... Nyt kun lääkitys on kohdallaan, on virtaa ja energiaa palata sille mikä on mulle normaalia, eli salitreenit ja mahdollisimman puhdas ruokavalio. Dieetin aikana kalkuloin vähän kaloriakin, makeat, rasvaiset, suolaiset naksut, jätskit ja alkoholi jää nyt kokonaan väliin. Alkoholin kohdalla on taas sellaiset fiilikset, että taidan mennä juhannuksenkin (Dieetti loppuu viikkoa ennen) alkoholittomilla siidereillä ja viineillä, sillä alkoholi ei vaan sovi mulle, kuten olen ennenkin maininnut. Lisäksi, alkoholi vaikeuttaa mun iänikuista taisteluani tupakkaa vastaan. Itseasiassa ainoa miksi vähän epäröin, että pitäisikö vähän jotain maistella kuitenkin, on se selittely siitä. Jos 32-vuotias nainen joka on kohta menossa naimisiin ei yht äkkiä enää juokaan alkoholia, niin joka ikinenhän sitä epäilee että oon raskaana. Voin kuvitella ne tietäväiset virneet jo valmiiksi, joita ei saa pyyhittyä vaikka kuinka vakuuttelee että en ole paksuna. Jos teetättäis T-paidan jossa lukis jotain "lihava, ei raskaana"?
Niin, kesäloma. Siihen on nyt 5 ja puoli viikkoa aikaa, ja jo samana päivänä kun loma alkaa, me kadotaan pohjoiseen. Ollaan siellä reipas viikko. Mulla on yhteensä 14 päivää lomaa, joista 12 on putkeen ja loput 2 pidän elokuun lopulla kun Puolisolla on lomaa. Muita lomasuunnitelmia mulla ei sitten olekaan. Rentoutumista ja kuntoilua lähinnä. Onneksi mennään heti pohjoiseen, pääsee pois kotoa, joten jos tulis heti sellai "lomalla!" -fiilis. Lomaa odotellessa!!
maanantai 25. huhtikuuta 2016
Who taught you to hate
Mun ihana pitkä viikonloppu on melkein vietetty, ja uusi työviikko kolkuttelee ovella. Nyt just vähän on motivaatio kadoksissa. Ei yhtään huvittaisi mennä "tsemppaamaan myyntejä ylös näin kuun viimeisenä viikkona". Jos jokin ahistaa nykyisessä työpaikassani, se on tuo jatkuva myyntistressi. Kokoajan painostetaan, keskustellaan, tarkkaillaan ja vilautellaan varoitusmahdollisuutta jos ei kassa kilise tarpeeksi. No jos minä olisin yrittäjä, luultavasti tekisin ihan samaa. Mutta pidemmän päälle se on tosi ahdistavaa. Ja lisäksi vähän harmittaa, että jos jollain toisella menee hyvin, niin vastaavalta yms. tulee kiitosta että jee, hienoo neiti X, hyvin menee! Jos mulla menee hyvin niin ei tule halaistua sanaa, ei tsemppausta tai kannustusta. Viimeksi sain osakseni ison kasan kateutta. Tykkään meidän Vastaavasta, mutta selkeesti se ottaa mut jotenkin "kilpailijana". Enkä oikein tiedä että miten sen ilmaisisi, että minäkin kaipaan kannustusta.
Ja mun motivaatio tsempata vähän katosi kun viimeksi keskusteltiin Pomon kanssa. Se nimittäin keskustelee säännöllisin väliajoin alaistensa kanssa myynneistä ja työstä yleensä. Sain kyllä muuten kehuja, mutta samalla sanoi sangen suoraan, ettei mua olla siirtämässä nykyisestä toimipisteestäni yhtään mihinkään. "Kyllä tuo aluepäällikkö sua yrittää tarjota, mutta ei me sua täältä siirretä, joten pidä vain huoli, että pääset tänne sitten uudesta osoitteestasikin". No sepä mukava kuulla, kun muutetaan vasta aikaisintaan ensi talvena (jonka Pomokin tietää), ja on ihan yleisesti tiedossa, että haluan vastaavaksi, edetä urallani. Tuota suorempaan ei asiaa voisi enää esittää, sillä nykyisessä pisteessä on jo vastaava. Tuolla en etene yhtään mihinkään. Otti aivoon ihan huolella, ja motivaatio pingottaa myynneissä katosi ihan täysin, kun ei se auta minua etenemään. Toisaalta tiedän ihan hyvin, että jos otan "ei kiinnosta enää" -asenteen, niin sitten en ylene ikänä. Että jos oikeasti haluan Pomon muuttavan mieltään mun suhteen, niin olis paras alkaa taas myyminen kiinnostaa. Mutta silti, ammatillisesti just nyt masentaa ja vituttaa ihan urakalla. Ei kiinnosta sitten paskan vertaa just nyt.
Tosin, tavallaan tämä "ei hätää, ei me sua ylennetä ikänä" -tieto toi jotain rentoutta. Se "pakko saada hyvät myynnit" -stressi katosi aika tehokkaasti. Jos tulee varoitusta ja kenkää, niin en ole varma että onko se nyt niin huono asia. Ja selvennykseksi, teen kyllä työni kunnolla. Olen ammattilainen, vaikka vituttaa niin en mä sitä töissä näytä. Noudatan konseptia, yritän myydä parhaani mukaan joka asiakkaalle. Toki mun myymiseni on vähän laantunut suosittelutasolle sen "Ovesta et astu ulos ostamatta jotain" -asenteen sijasta. Mun työasenteessa ei ole työpaikalla tapahtunut muuta muutosta, enemmänkin pään sisäisesti. Se "myykää myykää tai tulee varoitus" painostus solahtaa aika mutkattomasti yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Tämä kuu jää aika heikoille tavotteisiin nähden mun osalta (ja vissiin parin muunkin), mutta en ota siitä stressiä enää. Se on mitä on. Yksi asia on kyllä selkeä: Mä en ole mikään myyjä! Selkeästikään se ei ole mulle luontaista toimintaa, eikä mun missään nimessä tule harkita uraa, jossa koko työ pohjautuu myymiseen!
Niin ja vakavasti harkitsen, että pitäisikö hakea huvikseen jokin aika sitten avatulle kilpailijalle töihin, ihan uteliaisuudesta että mitä niillä on tarjota. Tai että ottaisko ne mua yleensäkin.
Ja mun motivaatio tsempata vähän katosi kun viimeksi keskusteltiin Pomon kanssa. Se nimittäin keskustelee säännöllisin väliajoin alaistensa kanssa myynneistä ja työstä yleensä. Sain kyllä muuten kehuja, mutta samalla sanoi sangen suoraan, ettei mua olla siirtämässä nykyisestä toimipisteestäni yhtään mihinkään. "Kyllä tuo aluepäällikkö sua yrittää tarjota, mutta ei me sua täältä siirretä, joten pidä vain huoli, että pääset tänne sitten uudesta osoitteestasikin". No sepä mukava kuulla, kun muutetaan vasta aikaisintaan ensi talvena (jonka Pomokin tietää), ja on ihan yleisesti tiedossa, että haluan vastaavaksi, edetä urallani. Tuota suorempaan ei asiaa voisi enää esittää, sillä nykyisessä pisteessä on jo vastaava. Tuolla en etene yhtään mihinkään. Otti aivoon ihan huolella, ja motivaatio pingottaa myynneissä katosi ihan täysin, kun ei se auta minua etenemään. Toisaalta tiedän ihan hyvin, että jos otan "ei kiinnosta enää" -asenteen, niin sitten en ylene ikänä. Että jos oikeasti haluan Pomon muuttavan mieltään mun suhteen, niin olis paras alkaa taas myyminen kiinnostaa. Mutta silti, ammatillisesti just nyt masentaa ja vituttaa ihan urakalla. Ei kiinnosta sitten paskan vertaa just nyt.
Tosin, tavallaan tämä "ei hätää, ei me sua ylennetä ikänä" -tieto toi jotain rentoutta. Se "pakko saada hyvät myynnit" -stressi katosi aika tehokkaasti. Jos tulee varoitusta ja kenkää, niin en ole varma että onko se nyt niin huono asia. Ja selvennykseksi, teen kyllä työni kunnolla. Olen ammattilainen, vaikka vituttaa niin en mä sitä töissä näytä. Noudatan konseptia, yritän myydä parhaani mukaan joka asiakkaalle. Toki mun myymiseni on vähän laantunut suosittelutasolle sen "Ovesta et astu ulos ostamatta jotain" -asenteen sijasta. Mun työasenteessa ei ole työpaikalla tapahtunut muuta muutosta, enemmänkin pään sisäisesti. Se "myykää myykää tai tulee varoitus" painostus solahtaa aika mutkattomasti yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Tämä kuu jää aika heikoille tavotteisiin nähden mun osalta (ja vissiin parin muunkin), mutta en ota siitä stressiä enää. Se on mitä on. Yksi asia on kyllä selkeä: Mä en ole mikään myyjä! Selkeästikään se ei ole mulle luontaista toimintaa, eikä mun missään nimessä tule harkita uraa, jossa koko työ pohjautuu myymiseen!
Niin ja vakavasti harkitsen, että pitäisikö hakea huvikseen jokin aika sitten avatulle kilpailijalle töihin, ihan uteliaisuudesta että mitä niillä on tarjota. Tai että ottaisko ne mua yleensäkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)