Mukavastihan se perjantai menikin ystävien parissa Tampereen yöelämässä. Käyn harvoin baareissa, joten ilta oli mukava. Ainoa miinus, että eräs Puolison ystävä, juurikin se, jota pidin ennen mukavimpana näyttikin itsestään toisen puolen. Hän kun sattuu olemaan tupakoitsija, eikä näemmä sitten pitänyt oikein siitä, että tämä pariskunta ei olekaan enää savullinen. Heti saavuttuamme alkoi hehkutus miten hyvältä tupakka maistuu ja miten ihanaa onkaan polttaa. Aina käydessään tupakalla muisti tarjota meille molemmille, vaikka hyvin tiesi ja muisti että kumpikaan ei enää polta. Kiltisti vastattiin vain että "Ei kiitos, en polta", mutta sitä jatkui läpi illan. En tajua miksi toinen, joka tietää miten haastavaa tupakanpolton lopetus on, haluaa tuolla tavoin saada toiset sortumaan? Tuleeko itselle vähemmän ketutus kun toisetkin polttaa, eikö oma epäonnistuminen lopetuksessa kaivele niin paljoa? En tajua! Mukava ihminen, mutta ottaa aivoon että pitää koko ajan jauhaa tupakasta ja miten ihanaa se on. Enkä nyt tarkoita, että koska emme enää polta, ei saisi muutkaan ympärillämme, tai että seurassamme ei saisi asiasta edes mainita, mutta tuo kun oli jo niin läpinäkyvää! Jos vastasin tupakkahehkutukseen omalla mielipiteelläni, että miksi MINÄ lopetin, niin sain tiuskaisut saarnaamisesta ja tuputtamisesta. En taida haluta hengailla kyseisen herran seurassa taas hetkeen. En jaksa sellaista, että minulle saa höpöttää tupakoinnin autuudesta millä mitalla, mutta minä en saa kertoa että miksi savuttomana on minusta kiva olla.
Tämä päivä oli juuri niin maanantai kuin vain olla ja saattoi, ei paljoa "tästä tulee hyvä päivä" -mantrat auttaneet. Maanantai mikä maanantai. Ensinnäkin, en halua kuulla firmasta Ryanair enää ikinä. Toiseksi, jouluruuhkat ovat syvältä. Kolmanneksi, ketuttaa kun unirytmi on ahterista ja nukuin viimeyönä ruhtinaalliset kaksi tuntia. Töissä jaskoi lähinnä itsenäisyyspäivävapaan voimalla. Loppuillaksi taidan paeta World of Warcraftin maailmaan ja mennä ajoissa unille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti