Hienoisena yllätyksenä myös itselleni, minusta ei sitten tullut punapäätä. Purnukatkin oli jo esillä kun muutin mieleni. Pistin punaiset purkit takaisin kaappiin ja kaivoin mustan tilalle, ja nyt on jälleen musta tukka. Ja hyvä näin, peilistä katsoo jälleen tuttu nainen! En olisi jaksanut punaista kuukauttakaan. Sitäpaitsi, voin käyttää pidennyksiä mustan kanssa, punaiseen tukkaan olisi pitänyt ostaa uudet. Nyt tukkani muistuttaa aikalailla sellaista 1920-luvun polkkaa, otsis vaan eri mallinen. Pitäisi vielä jaksaa väsätä laineet joskus.
Lyhykäinen viikonloppuni sujui mukavasti, sunnuntai oli kerrassaan mainio löhöpäivä. Maanantaina heräsin kurkkukipuun, joka ei ole tahtonut hälvetä, mutta ehkä se tästä. Näin maanantaina töiden jälkeen ystävääni kaupungilla. Piti käydä kovin zumbassa, mutta en kurkkukivultani uskaltanut. En halua sairastua tämän enempää. Viikonalku on ollut jokseenkin positiivinen, työvuori hälvenee sitä myötä mitä lähemmäs tammikuun loppua tullaan. Hälvenevä työvuori on tuonut enemmän vapaita iltoja ja parisuhteellekin on ollut aikaa jälleen, ollaan kokkailtu yhdessä, katseltu leffoja ja jauhettu tulevaisuudensuunnitelmista.
Loppuviikko meneekin asioita järjestellessä, kissallisessa taloudessa ei vain heitetä paria paitaa laukkuun kun mennään viikonlopuksi jonnekin. Minä vielä kun meikkaan morsiamen ja kaason, joudun ottamaan koko meikkivarastoni mukaan, ja pelkään unohtavani jotain todella oleellista kotiin. Helsingistähän ei tietenkään saa tilalle mitään jos jotain sitten jää :D
 |
Korsetit <3 |
Pitäisi myös nyörittää juhliin tarkoitettu korsettini ylle vielä pari kertaa. En sitten saanut aiemmissa postauksissa esiintynyttä keltaista korsettia, joten piti ostaa tilalle toisenlainen. Valitsin kunnon metalliluisen kiristyskorsetin, ja sitä tulisi nyöritellä ylle muutama kerta ennen todellista kiristystä. Juhliin kun kuitenkin olisi kiva saada kunnon kiristys. En vain tajua, miten jotkut saa korsetin ylle yksin! Jos Puoliso ei ole kiristämässä, en saa korsettia kunnolla ylle. Rakastan kuitenkin niitä kapineita, ja käyttäisin sellaista vaikka töissä jos kehtaisin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti