Let them sleep who do not know

Iloinen minä menee Iron Skyn kutsuvierasnäytökseen. Ja tietenkin iltajuhlaan, jossa soittaa eräs sangen hyvä bändi, Laibach. Onnekas minä sai myös seuraavan aamun vapaaksi, koska kyseessä on arki-illan tapahtuma. Onpahan jotain mitä odottaa maaliskuussa! Yksinhän sinne en mene, vaan saan keikistellä Puolison avecina.

Viikon alku on soljunut huomaamatta jo keskiviikkoon. Mitään en ole tehnyt, lähinnä tuijotellut telkkaa, mm. True Blood 4 kauden loppuun. Kyseinen sarja jäi meiltä aikanaan sen ilmestyessä kesken, kun Puolison kone hajosi. Nyt tuli kateltua kaikki sitten kerralla. Toinen meitä telkan ääreen juurruttanut tv-sarja on Blue Bloods ja sen toinen kausi. Hieno poliisisarja, suosittelen. Mitä teen loppuviikon? Katson Blue Bloodsin loppuun ja siirryn luultavasti Bonesin tai Numeroiden seuraaviin katsomattomiin kausiin. Tv-läskeilykausi, täältä tullaan!

I wanna do bad things with you

Yllättäen vietinkin loppuviikkoni sitten kuumeen kourissa. Torstaina tuntui töissä lämpö nousevan, ja vedin työpäivän aspiriinin voimalla loppuun. Perjantaina olo oli aamusta parempi, mutta töihin päästyäni lämpö nousi jälleen. Suoritin kuitenkin työpäiväni,  ja suuntasin kotiini sairastamaan. Perjantai menikin rentoutuessa, katselin tietokoneelta sarjoja ja hörpin litratolkulla teetä. Yliopisto-opiskeluni on pitänyt osaltaan viikonloppuni puuhantäytteisenä, koska erään tehtävän deadline on sunnuntaina. Onneksi pysyin aikataulussa, ja sain haltuuni tarvittavan kirjankin.

Lauantaina en enää kuumeillut, mutta hylkäsin ajatuksen Radiokirppiksestä kuitenkin. Pysyttelin kotona, katsottiin True bloodia ja putousta. Putouksen hahmokisan voitti kyllä väärä hahmo :( Mutta se itse kisahan siinä parhautta on, ei voittajasta niin väliksi. 

<3

Tänään olo on yhä aika voimaton, mutta paljon parempi perjantaihin nähden. Heräilin suht aikaisin, sain siivottua tätä kotiamme ja vielä pitäisi tehdä viikon ruokaostokset ja valmistautua huomiseen työpäivään. Yliopiston kurssikirjaan olisi hyvä perehtyä, mutta sellainen kutina että True bloodin neljäs kausi vie voiton tälläkin kertaa. Eric Northman on parhautta.

Night of sin

Flunssaisesta olosta huolimatta fiilikseni alkaa palautua normaalille tasolle, eikä ajatus sosiaalisista tilanteista enää ahdista. Toki, nautin täysin rinnoin tulevasta vapaasta viikonlopusta, mutta samanlaista erakoitumishalua ei ole enää mitä aiemmin oli. Ehkä kauniilla ilmallakin on ollut piristävä vaikutuksensa. Ja sillä, että olen saanut nukuttua mukavasti jopa pari yötä.

Pitäisi kyllä suunnata nenu kohti synnyinkotiakin, mutta lupasin itselleni etten mene sinne enää yksin, ainakaan hetkeen. Häissä tapahtunut perhe"riita" sai minut niin masennuksiin, että vaikka perhettäni rakastankin, haluan Puolison tuekseni. Tiedän, että jos menen yksin, joudun jälleen kuulusteluihin siitä, miksi en elä elämääni kuten muut haluavat. Tai miksi en näytä siltä, miltä muut minun haluavat näyttävän. Jos Puoliso on matkassa, moista kinaa ei kehdata aloittaa.

Tänä viikonloppuna on ensimmäinen viikonloppu hetkeen, kun minulla ei oikeasti ole minkäänlaista menoa. Ajatuksena olikin rentoutua ja nauttia olosta, ehä suuntaan kohti Radiokirppistä. Jopa siivous kuulostaa kivalta ajanvietteeltä kun kyseessä on vapaa-aika ja kotiolot.

Leave the day.

Ehkä synkkä mielialani enteili tulevasta, sillä sain sitten sen Puolison flunssan. Lauantaina tuli pyyntöä Tuoppiin, piti kotosalla juoda vähän viiniä yms mukavaa, mutta Tuopin jätin välistä rahatilanteen takia ja viinikään ei maistunut kipeän kurkun takia. Tänään melkeenpä tunnen, miten räkä ja tukkoisuus kehittyy, voin vain kuvitella millainen viikko on tulossa. Vietän siis sunnuntain teekupin äärellä mahdollisimman lämpimissä ja mukavissa vaatteissa. Onneksi seuraava lauantaimeno on vasta ensikuun lopulla.

Asiasta pihviin. Bongasin tällaisen: http://www.iltalehti.fi/mallit/2012021715222264_mp.shtml
Jossa kysytään: Kumpi on kauniinpaa - kurvit vai kulmikkuus? näitä kuvia katsellessa ei kyllä minusta epäilystäkään! Nuo luurankomaiset mallit ovat jotain järkyttävää, miten kukaan oikeasti haluaa näyttää tuolta? Toivoa sopii, että kurvikkuus ja muodot olisivat tulossa jädääkseen muotimaailmaankin. Tuo luurankojen ihannointi on jotain niin käsittämätöntä. Ja käsittämätöntä, että olen joskus itse ollut samassa kunnossa. Joo ei enää ikinä.

In Solitude.

Unettomuuteni on piinannut minua jo useamman viikon, mikä on aiheuttanut mielialassani aikamoista nuutumista. Mitään ei jaksa, mitään ei viitsi ja mieltäni kuvaava väri on myrkynvihreä. Viimeviikonlopun lässähtäessä katastrofiksi vietin koko viikon jokseenkin erakoitunutta elämää - töiden jälkeen suoraa kotiin eikä puhuta kenellekään. Puolisokin on ollut kipeänä ja nukkunut suurimman osan vapaa-ajastaan, joten erakoitumiseni on ulottautunut kotiin asti. Positiivista huomata, että kun sosiaalinen angsti iskee vapaa-aikaa kohtaan, niin töissä olo on ollut suorastaan leppoisaa. Töihin menee jopa mielellään! Jos olisi vaihtoehto jäädä kotiin, en olisi noussut yhtenäkään päivänä edes ylös. Peitonalla on mukavan yksinäistä. Mieltä ei myöskään parantanut surulliset uutiset eräästä vanhasta ystävästä.

Erinäisiin ihmisiin sosiaalinen vitutukseni ei ulotu. Tänäänkin töiden jälkeen tuli käytyä sushilla ja kaupoilla erään ystäväni kanssa. Ja oli virkistävää! Kaupungilta tarttui mukaan uusi musta kynsilakka, hiusaineita ja punaviiniä. Onnellinen minä nauttii tänään lasillisen ja katsoo elokuvan. Huomenna olisi töitä, mutta who cares. On kuitenkin viikonloppu. Ja mitä väliä sillä että ei saa nukkua pitkään... enhän minä unta saa muutenkaan!

Rip.

Rip Tonmi Lillman :(

Siusta jää mahtavat muistot. Parhaat mökkireissut ja unohtumattomimmat hetket :( Miss you.

14.2

Hyvää ystävänpäivää, erityisesti teille kahdelle lukijalleni <3

Twist the knife.

Lauantai. Kävi niinkuin toisinaan käy kun odottaa juhlia tms liikaa. Illasta tulee jäätävä pettymys. Ilta oli ehkä pahimmista ikinä, ja tällä kertaa syypäänä ei ole minun liiallinen humalatilani, päinvastoin, olin vesiselvä. Mutta aloitetaanpa alusta.

Puolison pyytäessä minua mukaan baariin Oulun ystäviensä kanssa, varmistelin useaan otteeseen, että onhan se varmasti ok, ettei kyseessä ole mikään miesten ilta. Suunnattiin kohti Plevnaa ja ihmisiä. Tajusin aika nopeasti asian laidan, en ollut sitten ensinkään toivottu henkilö paikalla. 3 muuta suhtautui minuun oikein ystävällisesti, mutta puolison Serkku... Hän näki minut sinä ilkeänä ämmänä joka ei päästä miestään minnekään yksin. Niin, mehän olemme tavanneet ennenkin, ja 5 kerrasta mitä Puoliso ja Serkku ovat toisiaan nähneet viimevuosina, olen 1 kerran ollut  matkassa mukana. Se alkoi pienestä vittuilusta, sellaisesta huumorilla kuitattavasta naljailusta. Mutta kun en ollut asiasta moksiskaan, vittuilu paheni suoranaiseksi ilkeydeksi, eikä huumorilla ollut asian kanssa mitään tekemistä. "Mites me voitaisiin vielä tota loukata?" kaikui korvissani kyynelehtiessäni Puolison olkapäätä vasten.

Puoliso kotiutui aamukuudelta, ja välitti Serkun anteeksipyynnöt, kuulemma oli hälläkin paha mieli asiasta. Itseäni eniten harmittaa, että kyseinen Serkku on puolison parhaita ystäviä, ja olisin kovin halunnut, että tulisimme toimeen. Nyt en halua nähdä häntä mielellään enää ikinä. Harmittaa myös Puolison kykenemättömyys puolustaa minua. Aikomukseni oli suunnistaa erääseen miittiin tänään, mutta jätin välistä. Mieli on tarpeeksi matala siihen, että haluan vain käpertyä peiton alle teekupin kanssa, lukemaan jotain mukavan todellisuuspakoista ja unohtaa muut ihmiset. Hassua. Toisaalta kaipaan tukea ja ystävää, toisaalta haluasin paeta jonnekin kauas ettei tarvitsisi esittää että kaikki on hyvin ja olla muka sosiaalinen ja mukava.

Nachtbringer

Omaksi yllätyksekseni perjantaistani tuli vaiherikas. Töiden jälkeen istuin mr. Puolison kanssa Plevnassa olusella odotellen lääkäriaikaani. Siinä istuessamme saimme tietää Puolison ystävän/serkun Tampereenreissusta, herra on saapumassa Tampereelle akateemisen kyykän mm kisoihin. Akateeminen kyykkä ja puolison serkku tietää ryyppyreissua, joten huomenna tulen luultavasti olemaan mm. känissä.

Toinen yllättävä perjantaimeno oli Tuoppi. Emme suunnitelleet sinne menoa enää tänään, mutta toisin kävi. Eräs hyvä ystäväni, jota en ole nähnyt sitten kevään, pyysi oluelle, joten Tuoppiin siis. En ollut nähnyt kyseistä YstäväPorukkaa hetkeen, ja vastassa olikin pikkuruinen draama. Kuuntelin kiltisti ja koitin neuvoa, Neiti Lliy, ihmissuhteiden ammattlilainen. Not. Mutta toivon että minusta oli iloa ja hyötyä jollekin. Toivoisin vaan, että joskus seurani olisi iloksi silloinkin kun menee hyvin, ei vain eron tai vaikean ajan koittaessa.

Huomenna suuntaan aikomukseni ja suunnitelmani mukaan ensin luennolle, sitten illasta kohti Puolison ystäviä ja sukua. Katson ehkä vielä viimeiset Addams Family-jaksot välissä. Tänään kuuntelen vielä hieman Blutengeliä ja syön palan pitsaa ennen unillemenoa.

Ordinary Darkness

Viimeviikon alkupuoli toisti itseään ja jälleen kerran vietin unettoman sunnuntai-maanantaiyön. En tajua, miten minusta on yht äkkiä tullut herkkä unirytmini muutoksille. Nukuin sunnuntaina kymmeneen, ja se yksin riitti aiheuttamaan sen, että en saanut nukuttua yöllä. Ennen saatoin nukkua yhteen ja illasta mitään ongelmaa nukahtaa! Ikä ei tule yksin? Masentava ajatus, että joudun vast edes heräämään viikonloppuisinkin aikaisin. No, eipähän haittaa tulevat viikonloppukiireet, koska en olisi saanut nukkua kumminkaan! 

Viikonloppuni vierähti töissä, joten mitään ihmeempiä en tehnyt. Tänään sentään sain aikaiseksi käydä vakiokampaajallani ja perjantaille on pitkälle venytetty lääkäriaika. Vielä kun selvittäisin tieni sinne Hervantaan tatuoijalleni. En sitten viimeviikolla saanut aikaiseksi mennä. Hervantaan kun ei ole oikeasti mitään muuta asiaa, asunkin ihan toisessapäässä Tamperetta. 

Tänä viikonloppuna kutsuukin sitten ensimmäiset yliopistoluennot. Niin, opiskelen töiden ohella kasvatustieteitä avoimessa yliopistossa. Opiskelut liittyvät työhöni, olenhan kouluttaja. Pääasiassa homma on verkko-opiskelua, mutta muutama luento mahtuu joukkoon. Näiden opintojen parissa vierähtääkin sitten seuraava vuosi. Odotan sitä ihan mielenkiinnolla, saa nähdä miten minulta yliopisto sujuu.

Muutoin alan pikkuhiljaa virkoamaan kaamoksesta. Lempivuodenaikani on syksy, mutta kevät on hyvä kakkonen. Rakastan sitä hetkeä kun tajuan päivän pidentyneen, kun huomaan auringon jälleen lämmittävän ja kun kevät alkaa osoittaa merkkejään. Helmikuussa yleensä huomaan kunnolla, miten päivä onkaan jo pidentynyt. Kevät, tule jo!

Positiivisuutta.

Törmäsinpäs tällaiseen hiljakkoin, ja en voi kuin suositella:

Just little things

Tuota lukiessa tulee väkisinkin hyvälle tuulelle.