keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Insomnia

Unettomuuteni on jälleen syönyt voimia ihan tehokkaasti, enkä ole jaksanut töiden ohella mitään ihmeellistä tehdä. Arkeni on ollut sitä tasaista ja tavallista, yöt yhtä pyörimistä. Viimeyönä sain nukahdettua edes jotenkin, ja olo olikin tänään hieman virkeämpi mitä viimeiseen viikkoon. En tajua, miten unettomuus on alkanut vasta nyt viimeisten kuukausien aikana vaivata, olen aina kyllä saanut ihan normaalisti nukuttua. Tosin, olen aina ollut järjettömän herkkäuninen. Minulla on tavallista parempi kuulo, ja herään mitä pienimpäänkin ääneen, joten kerrostaloasujana olen aina heräillyt milloin mihinkin. Kuitenkin, uni on aina tullut, tähän asti. Välistä tunnistan unettomuuteni selkeästi sressiperäiseksi, mutta pääsääntöisesti uni ei tule vaikka olo olisi miten levollinen tahansa.

Tässä alkaa kohta harkita lääkärireissua, jos saisi lääkkeellistä apua. Alkaa nimittäin vaikuttaa aika tehokkaasti mielialaan ja aktiivisuuteeni. Liikunta ei tule kuuloonkaan, koska olen jatkuvasti tappoväsynyt. Kaupungilla en jaksa käydä, siivoamiseen tai kodinhoitoon ei ole energiaa.. Yksinkertaisesti en jaksa tehdä yhtään mitään, koska väsyttää niin paljon! Päiväunia en halua nukkua, koska elättelen toivoa yöunista. Yöllä kuitenkin, uni ei vain tule. Se, että olen asiakaspalvelutyössä, ei auta yhtään. Pahimpina päivinä saa todella purra hammasta töissä, että jaksan olla oppilaille ja asiakkaille mukava. Pelkään sitä päivää koska romahdan, koska väsymys voittaa ja kiukkuan töissä. Huoh. Haluan nukkua jälleen!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti