torstai 5. huhtikuuta 2012

More

Hieman materialistisuutta tähän väliin. Kuten aika moni muukin gootti, minäkin tilailin Restyle.pl -nettikaupasta. Puolalainen putiikki sisältää edullisesti kaikkea kaunista materiaa, enkä minäkään voinut malttaa olla tilailematta. Miinuksena se, että postikulut ovat jotain jäätävää. Mutta postareineenkin tuotteet tulee suoraa tuolta tilattuna edullisemmaksi mitä suomalaisista jälleenmyyvistä kaupoista. Toinen miinus on paikasta kulkevat huhut, että laatu olisi hinnan mukaista..

Suutarille mars!
Tämä laukku oli ensimmäinen ostokseni. Kaunis ja tyylikäs, ja juuri sopivan kokoinen. Pakko kuitenkin myöntää: Laatu on mitä on. Laukku on ollut minulla käytössä vasta vajaan kuukauden, ja tekonahka alkaa antaa periksi remmien kohdalta. Pakko näyttää suutarille ja kysyä, olisiko jotain tehtävissä. En raaski luopua kuitenkaan. Suutarit kuitenkin osaavat olla aika velhoja kenkien ja laukkujen kanssa.

Siitäkin huolimatta, että ensimmäinen ostokseni tosiaan oli jokseenkin heppoista tekoa, piti laittaa kauppaan uudempikin tilaus. Löysin nimittäin kauan himoitsemani hameen. Olen kyseistä hamosta etsinyt vaikka kuinka, enkä ole toistaiseksi ihan löytänyt etsimääni. Sinnepäin, mutta en juuri sellasista Morticia Addams -hametta mitä olen kaivannut. Nyt kuitenkin onnisti, ja tilaukseen meni. Mitä nyt hiukan pelottaa että saanko hameen, kaupan mukaa nimittäin vein viimeisen yksilön omaa kokoani. Matkaan tarttui toinenkin laukku, salkkumallinen tälläkertaa. Iron Gate on ehkä kuviona kovin Lolita, mutta jostain syystä tämä laukku vetosi minuun. Toivon ettei tätä tarvi kiikuttaa suutarille heti.
<3

 Bonuksena keväinen kissani. Hiroki <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti