Last call for alcohol

Töiden parissahan tämä viikko hurahti. Koululla oli aika paljon tunteja, joten asiakkaat kasautui parille päivälle ja iltapäiviin koulutuntien jälkeen. Pidän hommasta näin, työt tehdään putkessa ja ei turhia istuilla. Kettumaista että on just pari asiakasta päivään ja loput luetaan kirjaa tai pelataan jotain.

Tämä viikonloppu on ihan normi, eilen katsottiin leffaa töllöstä ja tänään töitä, salia ja kotonaoloa. Saa nähdä käydäänkö Puolison kanssa leffassa illasta. Kiinnostaisi nähdä The great gatsby. Se vaan että mukavuudenhaluiset ei halua missata saunavuoroa. Halutaan ehtiä ysiksi saunaan. Tällä kertaa leffailu ei sisällä American Diner -settiä, vaan kokkailaan ihan normi kotisapuskaa. Juhannuksen jälkeen tällainen mukava kotonaolo ei haittaa. Sitäpaitsi pistän alkoholin pannaan jälleen. Neste aiheuttaa epäterveellistä syömistä ja liikakaloreita, joten hyvä pitää kuiva kausi jälleen.

Ensiviikko näyttää ihan samanlaiselta kuin tämäkin, töitä ja arkea. Ainoa viihteily joka on näkyvissä lähiaikoina on Pakkotoisto-foorumin tamperemiitti, jonne minäkin suunnistan, mutta eipä juuri muuta. Puolisolla alkaa heinäkuun puolessavälissä loma, ja tarkoitus olisi suunnata hetkeksi pohjoiseen päin. Pieni loma tekee minullekin hyvää. Jengi jauhaa kesälomistaan, mutta normaalisti ei yrittäjä sellaista näe. Jos nyt saisi edes viikon pidettyä niin yay!

Litha.

Juhannusviikonloppu lähenee loppuaan, huomenna koittaa jälleen arki. Oma juhannukseni on mennyt vallan mukavasti. Torstaina olin Galaxie centerillä pelaamassa pöytäcurlingia työkaverin kanssa. Olin hieman varautunut ensin, että mimmoinen peli mahtaa olla, mutta hauskaahan se oli! Sen verran kivaa, että houkuttelen Puolison sinne taatusti myös. Pelaamasta hyppäsin mittarikyytiin ja Puolison & hänen ystävän luo pyynikille. Seurauksena mukava viinanhuuruinen ilta.

Perjantaiaamu valkeni päänsärkyisenä ja krapulaisena, ja aiempi lupaus tulla Pispalan juhannukseen tuntui tuskaiselta. Toivuttiin kuitenkin ja selvittiin bussilla keskustaan ja siitä kävellen pispalaan. Keli oli mitä mahtavin, ja halusinkin kävellä sinne sillä kaipaan pyynikinharjun ja pispalan kauniita maisemia. Pispalassa oli tolkuttomasti porukkaa, ja tuli samalla tutustuttua läjään uusia ihmisiä sekä nähtyä vanhoja kavereita. Eräskin herra, jonka olen tuntenut lähes 8-10 vuotta, enkä nähnyt häntä varmaan johonkin 5 vuoteen, sattuikin olemaan tuolla. Mahtavaa nähdä vanhaa kaveria, jonka kanssa joskus oli suht läheinenkin ystävä. Paikalla oli myös eräs Lahtelainen kaveri, ja vaikka Herra vierailee Treellä aika usein, oli mahtia nähdä tyyppi taas. Pispalasta käveltiin pienellä porukalla ensin Vastavirralle, josta sitten kaupunkiin Teerikseen ja siitä kebabille. Kebaanilta liityttiin taksijonoon ja hervantaan. Nukkumassa siinä viiden korvilla. Torstaiset suojakännit auttoi, ja la aamusta oli ihan normaali, hyvä olo.

Lauantai meni kotosalla, katsottiin Leveragen neljättä kautta, syötiin hyvin ja lähinnä nautittiin olostamme. Illasta oli saunavuoro, ja väsy tuli aika aikaisin. Ei meistä olisi ollut enää kolmatta päivää alkoholia kiskomaan. Tänään pitäisi kerätä itsensä lomafiiliksistä arkeen jälleen, siivoilla vähän ja viettää mukava, rentouttava sunnuntai. Ja koittaa olla masentelematta faktaa, että hienoa juhannusviikonloppua seuraa väistämättä maanantai.

Ensiviikkoni onkin aika työntäytteinen, pitäisi olla koululla paljon, tehdä asiakkaita, käydä salilla se 4 kertaa aamuisin ja pyörittää tätä kotitalouden arkea... Yay. Tämä rento kotona oleilu kun on kovin mukavaa, niin en nyt riemusta hypi ajatellessani 5.20 aamuherätyksiä. Jos se siitä taas käynnistyy..

Dreamin' in a casket

Harvoin raportoin unistani, vaikka aika omalaatuinen uneksija olenkin, mutta nyt on melkeen pakko.

Olen tosiaan aika erikoinen uneksia. Lähes poikkeuksetta tiedän nukkuvani, enkä näe painajaisia - ikinä. Herätän itseni jos unen suunta menee ikävään suuntaan. Unet ovat yleensä minulle kuin tv-kanavia, voin jatkaa mihin jäin jos herään välistä, tai vaihtaa unia lennosta. Toisinaan myös pystyn vaikuttamaan unieni sisältöön, eli muokata itse uniani. Muuten ihan kiva, mutta en saa hyvistä unistakaan kummoisia fiiliksiä. Olen uneksinut matkanneeni Japaniin. Tiesin koko ajan nukkuvani, joten en saanut hyvästä unesta kummoista nautintoa, vaikka yritin kovin kokea edes unessa niin paljon Japania mitä nukkuessa nyt on mahdollista. Olen uneksinut rikastuvani, ja siitä nyt mitään intoa saanut kun tiesin olevani persaukinen todellisuudessa.

Mutta viimeyönä kuolin ensikertaa unessani. Minua on aikaisemmin vain ammuttu unessa, halusin tietää miltä se tuntuu. Viimeyönä kuitenkin uneksi sairastavani jotain sellaista, joka tappaa varmasti, ja sitä tunnetta en heti unohda, miltä tuntui kun pimeni, tiesi että nyt se tapahtuu, ja tunsin ja näin "sieluni" poistuvan ruumiistani. Jäljelle jäi tyhjää. Ainoa pelkoni oli, että koska "mennyt" elämäni oli hyvä, en halunnut uudelleensyntyä kurjiin oloihin tai huonoon elämään. Sen sijaan palasinkin menneeseen itseeni. "Havahduin" synnyinkodistani, ja tunsin olevani jossain yläaste -ajoissa, mutta tiedustellessani veljeltäni että mikä vuosi nyt on, olikin 2005. Ja silloinhan kylläkin asuin Lahdessa ja opiskelin ammattikorkeassa, en suinkaan porukoillani tai yläasteella.

Unisymboliikkana oman kuoleman uneksiminen tarkoittanee:

'Jos kuolet unessasi, se merkitsee sisäisiä muutoksia, transformaatiota, itsensä löytämistä ja positiivista kehitystä elämässäsi. Vaikka tällaiset unet saattavat nostaa pintaan pelkoa ja ahdistusta, ovat ne yleensä merkitykseltään hyvin positiivisia. Varsnkin jos itse kuolet unessa sinua odottavat suuret mahdollisuudet. Suuntaat kohti uutta jättäen menneisyytesi taaksesi. Tällaiset tapahtumat eivät välttämättä sisällä mitään negatiivisia seikkoja. Metaforisesti kuolema voidaan nähdä loppuna vanhoille tavoillesi ja ajatuksillesi. Kuolema ei siis aina merkitse kirjaimellisesti fyysistä kuolemaa, vaan loppua jollekin ajanjaksolle/tavalle/tunteelle/ajatuksille jne. (http://www.astro.fi/forum/index.php?topic=12277.0)

Ja sinänsä käy laatuun. Olen paljon taistellut vanhoista tavoista eroonpääsystä. Huonoista elintavoista, tahdon väkipakolla palata laiskuuteen ja mässäilyyn erityisesti näin kesällä. Erityisesti intohimoinen suhteeni makeaan on taistelun aihe että siitä pääsisi eroon. Elokuussa muutan myös urani suuntaa vuokraamalla oman tilan. Tämä kesä on todella muutoskohta elämässäni. Haluankin uskoa unen merkkinä, että pääsen voitolle epäterveellisistä ruokailutavoistani ja mässäilykierteestä, että muutos urallakin on hyvä asia. Ehkä tosiaan olen siirtymässä yhden elämänvaiheen ohi. Se juhlimista ja hyvää (ja epäterveellistä) rakastava minä joka tekee hommia firmoissa joissa ei viihdy jää taakse. Jos näin on, toivotan muutoksen tervetulleeksi.

Late goodbye

Viikonloppu meni hyvin, ja olen saanut vähän ahdistusta karkoitettua ja mieltäni pirteämmäksi. Sain perjantaina viettää sen itsenäisen iltani leffojen ja Bones-sarjan parissa. Tuli vedettyä rennosti karkkia, pitsa ja pari lonkeroa itseni ja kissojen seurassa. Nukuttua kunnon yöunet, ja lauantaina töiden kautta salille. Mahtavaa.

Oltiin lauantaina Puolison työkaverin J:n kanssa viihteellä. Ilta meni mukavasti, istuttiin Roosterissa terassilla alkuilta, tuli nautittua se perinteinen kalasalaattikin. Siirryttiin siitä Hällänviemäriin loppuillaksi, josta jatkettiin Vielä Henrys'iin. Henrysissä sain lipevän tyypin riesakseni, iski minua sitten Puolison edessä. Ja oikeasti millä tyylillä. Sanoi suoraan että sinä kun oot varattu, niin koitan eka tota toista muijaa. Ilmeisesti tyttö ei lämmennyt ja tyyppi jatkoi ehdottelua minulle. Ok, kiva tietää että minulla on markkina-arvoa, mutta jösses mikä niljake.

Mutta missä välissä on lupa olla ystävästä huolissaan? Ystävämme J katosi Henrysistä jossain välissä, mutta tyyppi tekee sitä loppuillasta yleensä, joten ei ihmetelty asiaa. Kunnes sunnuntaina J:n ex-mimmi (jonka kanssa yhä asuu toistaiseksi) kysyi facessa, että ollaanko kuultu J:stä mitään. Oli kuulemma soittanut neljän korvilla saaneensa turpiin, että oltaisi viety se Taysiin. Viimeinen havainto kun soittanut neidille taksitolpalta että kotiin tulossa, mutta ei näkynyt koskaan kotona. Puhelimeen ei myöskään vastannut. Tyttö oli ottanut yhteyttä muihin Jn kavereihin jotka olivat matkassa lauantaina, mutta kukaan heistäkään ei tiennyt mitään. Puoliso laittoi J:lle viestiä ihan siksikin, että koska J oli vasta eronnut tytön kanssa niin epäily, että ei välttämättä vain halunnut vastata sille. Ei tullut vastausta Puolisollekaan. Tänään, J ei tullut töihin, eikä ilmeisesti sielläkään kukaan tiedä mitään. Nyt alkaa ihan oikeasti huolettaa. J on aika suulas, joten en ihmettele jos on jotain probleemaa tullut, mutta ei ole sen tyyppistä jättää tulematta töihin. Vainoharhainen minä pelästyy nyt jo lehden uutisointia Tampereella löytyneestä ruumiistakin. Perhana sentään. Onneksi J ei asu kaukajärvellä mistä ruumis löytynyt, helpottaa hieman vainoharhaisuuttani.

Edit: Tyyppi on ok, oli eilen laittanut viestiä neidille, että on Espoossa veljellään. Väitti, että olisi ollut meillä la-su yön. Muuten ihan kiva, mutta kannattaisi ens kerralla varmistaa meiltä, että tiedetään mitä sanoa. Ja ehkei silloin myöskään kannattaisi sanoa tulevansa kotiin, ja jättää koko päivä vastaamatta puhelimeen. Noh, pääasia että kaverilla kaikki ok.

Standin' on the verge

Viikonlopun lähestyessä alan toipumaan viimeviikonlopun henkisestä taakasta perheeni suhteen. Toistaiseksi en kuitenkaan kestä ajatusta edes soittaa Raisioon. Saati uutta vierailua. Onneksi ei ole syytäkään sen enempää soitella kuin käydäkään hetkeen.

Juhannus olisi oven takana, aiotaan olla kotona. Ei viitse pohjoiseen lähteä viikonlopun takia, liian kallista ja liikaa aikaa menee matkaamiseen. Puolisolla ei ole vielä lomaa ja minullakin on heti maanantaina töitä koululla. Sitäpaitsi, Tampere on ihanan rauhallinen juhannuksena.

On vähän jännä fiilis. Tavallaan tekisi mieli juhlia hyvässä seurassa, viettää iloinen ilta kaverien kanssa humaltuen. Toisaalta haluaisin käpertyä kotiini ja harjoittaa eskapismia kirjan tai sarjan parissa. Tavallaan haluaisin sosialisoida, toisaalta en. Erikoinen fiilis kun tavallaan ahdistaa ja ei ahdista samaan aikaan. Kai tämä olotila enteilee sitä, että vaikka tilaisuus juhlia tulisikin viikonloppuna, tekisin kaikille (ennenkaikkea itselleni) palveluksen jos vaan jäisin kotiin. Tulisi luultavasti angsti-vitutus-surukänni. Miksi? Ota nyt minun mielialoistani selvää.. en itsekään ole fiiliksistäni kärryillä. Kunnon lenkki itseni parissa kuulokkeet korvilla voisi tehdä todella hyvää.

Mitä enemmän asiaa ajattelen, sitä enemmän on sellainen erakoitumisolo. Kaivautua omaan hobitinkolooni. Vaikka parisuhteessani on kaikki hyvin, huomaan toivovani Puolison viihteilyä tms vain siksi, että voisin saada vaikka oman leffaillan, illan kotona yksin. Kuitenkin ajatus siitä, että se lähtisi vaikka kotikonnuilleen pariksi viikkoa on liian pelottava. Yksi ilta riittää. Töissäkin huomannut tuon sosiaalisen ahdistuksen, en jaksaisi höpötellä asiakkaiden kanssa. Pidän työstäni, mutta jotenkin nyt on sellainen kausi, että en jaksaisi olla se sosiaalinen kampaaja, vaan vaikka se nuoruuden työ postinlajittelijana olisi kutsuvampi. Ja jos yksikin tuttu tai tuntematon lähiviikkoina kysyy yritykseni menestymisestä, häistä tai lapsista, Hervannan-viihtymisestä tms, vedän turpaan.

En kyllä nykyään tunne enää itsekään itseäni. Olen aina inhonnut kesän hikikelejä, ollut välivuodenaikatyyppi henkeen ja vereen. Nyt vituttaa kun ei ole lämmin. En tajua, miksei minua taannoiset hikikelit häirinneet ollenkaan! Yleensä vihaan jos tulee kuuma. Nyt kaipaan sitä ihanaa lämpöä, ja ajatus syksystä on vähän masentava. Ja joo, tiedän että on kesäkuu. Mutta säiden suhteen olen pessimisti, olen aika vakuuttunut, että se lämmin kesä meni jo, ja tämä ailahtelevan kylmänkalsea sadekeli on todellisuutta seuraavat 2 kk. Muutenkin, esim. vaatemakuni. Minussa taistelee kaksi puolta, gootti ja sporttaaja. Ennen olisin ennemmin kulkenut alasti kuin julkisesti verskoissa. Nykyään menen oikeastaan turhan useinkin töihin treenihousut jalassa. Itseä tulee tällättyä lähinnä tottumuksesta, viimeksi tänä aamuna harmittelin että en omista peruukkia. Miten olisikaan ollut kiva vetää valmis tukka päähän ja that's it. Kukaan ei tätä lukiessa taatusti usko minua kampaajaksi. :D Mutta minkäs teet, toisten hiukset on kiva asia, oma on perseestä.

Vaikeita asioita

Viikonloppu kotipuolessa takana. Enkä oikein tiedä miten sitä kuvailisin. Oli toisaalta hauskaa, toisaalta taas henkisesti raskain reissu ever. Jopa niin raskas, että saa katsoa koska tulen menneeksi uudelleen.

Olin perillä torstai-illasta, istuin hetken veljen kanssa hereillä kunnes kumpikin mentiin nukkumaan. Perjantaina veli lähti aikaisin töihin, minä suuntasin aamupäivästä kesäiseen Turkuun. Kiertelin kauppoja, söin sushia ja join lonkeron. Kaupoilta löytyi hiusklipsit ja uudet kesäkengät. Ilasta istahdettiin terassille erään ystävän kanssa, ja seuraan liittyikin veli parin ystävän kanssa. Vaihdettiin terassilta entiseen kantikseeni Whisky bariin, josta sitten jokilaivaan ja Apolloon. Ilta sinänsä oli mukava, sain uusia ystäviäkin.

Tämä neiti jonka kanssa liikkeellä olin, osoittautui taas hivenen "rasittavaksi" tyypiksi pidemmän päälle. Olen nähnyt hänet aiemmin vain sillä taannoisella risteilyllä. Tyyppi nimittäin toistaa asioita _todella_ paljon. Sama juttu pitää kertoa ainakin 20 kertaa 10 minuuttiin, mikä tekee keskustelusta hieman väsyttävää. Tiedän itsekin toistavani asioita toisinaan, mutta en jumalattaren kiitos noin pahasti, ja olen opetellut tavasta eroon vuosien saatossa. Loppuillasta veljeni väsyikin neitiin toden teolla, ja halusi päästä tytöstä lähinnä eroon. Apollossa tuli kuitenkin tanssattua paljon, jauhettua erään veljen Tampereella opiskelevan kaverin kanssa mukavia, ja saman herran kanssa päädyttiinkin jatkoille veljen kämpille. Tyyppi seurustelee niinikään, ja musiikkimakumme on lähes identtinen. Varsin onnistunut loppuilta.

Aamusta äitini haki minut veljen kämpiltä, ja aavistuksen väsyneenä käytiin kaupoilla. Kirppikseltä tarttui matkaan kaikkea mukavaa, mutta kotiin päästyä päädyin päiväunille. Isäni kuitenkin purki omaa työväsymystään minuun raivostumalla pikkuasiasta. Pyysi anteeksi, ja äitinikin pahoitteli isäni käytöstä, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Unohdan aina, että isälläni ei ole sarkasmin tai ironiantajua, eikä hän millään ymmärrä huumorintajuani. Koska hän ei ymmärrä, hän suuttuu ja luulee minun vittuilevan, eikä tajua asiaa huumoriksi. Asia sinänsä oli pieni, mutta aiheutti sen, että ei tee mieli mennä uudelleen ihan hetkeen. Asia kuitenkin on sellainen, että samasta aiheesta mistä nyt sain huudot niskaani, on pakosta ensikerralla puhuttava uudelleen. Ruoka-asiaa kun ei vaan voi välttää, syötävä on. Vetäydyinkin kuoreeni loppuillaksi kokonaan, enkä siitä kuoresta tullut ulos vielä sunnuntainakaan. Nukuin la-su yönä lähes 12 h, mutta lauantai ja sunnuntai kului lähinnä kirjan parissa. Ei huvittanut sosialisoida sitten pätkääkään. Lähdinkin yhden junalla Tampereelle, ja en muista milloin olisin ollut niin iloinen nähdessäni Puolison ja päästessäni kotiin. Jos vain voisi viettää viikonlopun veljellä, ja piipahtaa Raisiossa yhtenä päivänä, mutta ei. Vanhempani loukkaantuisivat.

Niin ja tuo asia. Tuo minun ikuinen vanhempieni miellyttämishalu. Olen hittovie melkeen 30 v, ja yhä käyttäydyn kuin pikkutyttö, aina halukas miellyttämään vanhempiani, etteivät vain loukkaannu minuun. Joskus tunnustin tupakoivani, äiti sai sensortin raivarin ettei tosikaan. Peitän tatuointini, koska äiti ei niitä siedä. Tunnistan kyllä, että olen siksi niin haluton käymään siellä, kun minun pitää peitellä niin isoja asioita itsestäni. Sitä, että käytän nimenäni toista nimeäni. Sitä, että minulla on tatuointeja. Sitä, että tupakoin (kyllä, jälleen.) sekä sitä, että en ikimaailmassa antaisi äitini suunnitella mahdollisia häitäni. Hän kun niin odottaa sitä. Joskus tekisi mieli mennä heidän eteensä ilkosillaan kaikkine tatuointeineni ja lävistyksineni savuke huulessa että tällainen olen, enkä muuksi muutu. Get over it. Mutta ei, sen sijaan annan yhä itsestäni sellaisen kuvan jota he odottavat. Sellaisen, jollaisena he tyttärensä haluavat nähdä. Ehkä siksi isäni suuttuminen minuun loukkasikin. Teen niin paljon sen eteen että en olisi pettymys, että kaikki menisi suht smoothisti, ja kun saan huudot jostain pienestä asiasta, tuntuu että en ikänä voi vastata sitä kuvaa jonka he minusta ovat maalanneet. En vaikka mitä tekisin. Syytän vanhempiani siitä, että he odottavat minun olevan tietynlainen, eivätkä hyväksy minua sellaisena kuin olen. Mutta annanko heille mahdollisuuden? En oikeastaan. Osittain siksi, että aiemmista kokemuksista tiedän reaktiot tiettyihin asioin. Kuten ne tatuoinnit. Jäätävä suuttuminen. Tupakointi. Jäätävä suuttuminen. Lävistykset. Jäätävä suuttuminen. Nimiasiaa en halua edes kokeilla, sillä äitini on etunimestäni todella ylpeä. Pattitilanne. En kestä vetää roolia, mutta rakastan kyllä perhettäni.

It's all about me

Viikonloppu meni juuri niin rauhallisesti kun ajattelinkin. Lauantaina tuli käytyä töissä ja salilla, katseltiin Puolison kanssa Housen kahdeksatta kautta ja lähinnä vain oleiltiin. Mahtavuutta. <3

Alkuviikko on mennyt töiden merkeissä, aamuisin salilla ja muuten sitten töitä ja normaalia arkea. Huomenna kuitenkin suunnaksi Turku. Perjantaina teen veljen kämpiltä käsin hieman kirjallisia töitä ja iltapäivästä sitten fiilistelemään Turkua. Pitäisi myös treffata eräs ystävä. Perjantai-illasta sitten Raisioon ja perheen luo. Lauantaina varmaan perinteeksi muodostunut kirpputorireissu, sunnuntaina kotiin Tampereelle. Aionko viihteillä? Tuskin. Mutta saa taas katsoa, parempi kun ei mitään suunnittele etukäteen.

Tänään olisi jälkitarkastus fyssarilla. Ikäväkseni sääriongelma ei ole kadonnut mihinkään, ei auta kuin kävellä korkkareilla. Ei muu auta. Polvea en ole kuitenkaan testannut sen kummemmin. Ei sitä ole sattunut, mutta en ole sitä rasittanutkaan. Katsotaan mitä fyssari sanoo, ja pitää kai varailla aika niitä kuvia varten myös.