Harvoin raportoin unistani, vaikka aika omalaatuinen uneksija olenkin, mutta nyt on melkeen pakko.
Olen tosiaan aika erikoinen uneksia. Lähes poikkeuksetta tiedän nukkuvani, enkä näe painajaisia - ikinä. Herätän itseni jos unen suunta menee ikävään suuntaan. Unet ovat yleensä minulle kuin tv-kanavia, voin jatkaa mihin jäin jos herään välistä, tai vaihtaa unia lennosta. Toisinaan myös pystyn vaikuttamaan unieni sisältöön, eli muokata itse uniani. Muuten ihan kiva, mutta en saa hyvistä unistakaan kummoisia fiiliksiä. Olen uneksinut matkanneeni Japaniin. Tiesin koko ajan nukkuvani, joten en saanut hyvästä unesta kummoista nautintoa, vaikka yritin kovin kokea edes unessa niin paljon Japania mitä nukkuessa nyt on mahdollista. Olen uneksinut rikastuvani, ja siitä nyt mitään intoa saanut kun tiesin olevani persaukinen todellisuudessa.
Mutta viimeyönä kuolin ensikertaa unessani. Minua on aikaisemmin vain ammuttu unessa, halusin tietää miltä se tuntuu. Viimeyönä kuitenkin uneksi sairastavani jotain sellaista, joka tappaa varmasti, ja sitä tunnetta en heti unohda, miltä tuntui kun pimeni, tiesi että nyt se tapahtuu, ja tunsin ja näin "sieluni" poistuvan ruumiistani. Jäljelle jäi tyhjää. Ainoa pelkoni oli, että koska "mennyt" elämäni oli hyvä, en halunnut uudelleensyntyä kurjiin oloihin tai huonoon elämään. Sen sijaan palasinkin menneeseen itseeni. "Havahduin" synnyinkodistani, ja tunsin olevani jossain yläaste -ajoissa, mutta tiedustellessani veljeltäni että mikä vuosi nyt on, olikin 2005. Ja silloinhan kylläkin asuin Lahdessa ja opiskelin ammattikorkeassa, en suinkaan porukoillani tai yläasteella.
Unisymboliikkana oman kuoleman uneksiminen tarkoittanee:
'Jos kuolet unessasi, se merkitsee sisäisiä muutoksia, transformaatiota, itsensä löytämistä ja positiivista kehitystä elämässäsi. Vaikka tällaiset unet saattavat nostaa pintaan pelkoa ja ahdistusta, ovat ne yleensä merkitykseltään hyvin positiivisia. Varsnkin jos itse kuolet unessa sinua odottavat suuret mahdollisuudet. Suuntaat kohti uutta jättäen menneisyytesi taaksesi. Tällaiset tapahtumat eivät välttämättä sisällä mitään negatiivisia seikkoja. Metaforisesti kuolema voidaan nähdä loppuna vanhoille tavoillesi ja ajatuksillesi. Kuolema ei siis aina merkitse kirjaimellisesti fyysistä kuolemaa, vaan loppua jollekin ajanjaksolle/tavalle/tunteelle/ajatuksille jne. (http://www.astro.fi/forum/index.php?topic=12277.0)
Ja sinänsä käy laatuun. Olen paljon taistellut vanhoista tavoista eroonpääsystä. Huonoista elintavoista, tahdon väkipakolla palata laiskuuteen ja mässäilyyn erityisesti näin kesällä. Erityisesti intohimoinen suhteeni makeaan on taistelun aihe että siitä pääsisi eroon. Elokuussa muutan myös urani suuntaa vuokraamalla oman tilan. Tämä kesä on todella muutoskohta elämässäni. Haluankin uskoa unen merkkinä, että pääsen voitolle epäterveellisistä ruokailutavoistani ja mässäilykierteestä, että muutos urallakin on hyvä asia. Ehkä tosiaan olen siirtymässä yhden elämänvaiheen ohi. Se juhlimista ja hyvää (ja epäterveellistä) rakastava minä joka tekee hommia firmoissa joissa ei viihdy jää taakse. Jos näin on, toivotan muutoksen tervetulleeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti