Just nyt ei ole kirjoitettavaa. Tai olisi, mutta en halua enkä jaksa.
Ajatus sosialisoinnista puistattaa. En jaksa vastata kysymyksiin tai uteluihin "Miten menee?". Hymyillä takaisin ja olla kuin kaikki olisi oikeasti hyvin.
Naamio murenee. Puoliso on ainoa jolle puhun, jonka luota en suostu poistumaan.
Käperryn kerälle syliin kuin kissa. Rakkaus, se ainoa asia mikä sujuu ja on varsin täydellistä.
End of an era is right around the corner.
Oulu. Wait for us, we are coming.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti