Niin, hyvää uuttavuotta!
Uusivuosi vierähti kotikonnuilla, Puolison työkaverin luona. Istuttiin iltaa, käytiin katselemassa raketteja, naposteltiin kaikkea hyvää. Pojat suuntasi saunaan, me naiset nukkumaan. Itse hyödynsin poikien taksia ja sain jopa kyydin, ei tarvinnut kävellä.
Miten vuosi on muutoin alkanut? Noh, sitä tavallista. Töitä ja arkea. Kunnon flunssan sain. Jopa siinä määrin, että perjantaina varasin töistä käsin ajan Hatanpään terveysasemalle ja jäin parin päivän sairaslomalle. Olen yhä hieman räkäinen, mutta en sentään enää saikkea tarvitse.
Ensi viikonloppuna olisi firman pikkujoulut. Jep, tammikuussa. Pomon luona olisi palju, ruokaa ja juomaa. Lupailin mennä, joten kaipa sitä täytyy se lupaus pitää. Ja sehän voi olla ihan hauskaa. Vaikka meininki töissä on ollut taas vähän sellainen että muut supattaa ja vaikenevat kun minä tulen paikalle. Oma asenteeni kun on enemmänkin "who cares", oikein odotan että milloin saan taas sen "nokkava ämmä" -maineen. Mutta todellakin. Ihan sama. Vaihdan alaa kuitenkin heti, kun kuviot selvenee.
Olen niin lopen kyllästynyt hiuksiin ja hiusalaan. Tajusin viimein, että mun tapauksessa ei työvitutus lähde työpaikkaa vaihtamalla. Ja tuolla vielä kun on tuo "jonottamalla hiustenleikkuuseen" -systeemi, niin on se tekemisen paine koko ajan. Jengi tuijottaa mun joka liikettä, mulkoilee pahana jos menen tauolle. En jaksaisi yhtään "No en minä tiedä miten leikataan, sinähän se ammattilainen olet" tai "No leikataan sillai sopivasti" -kommenttia. Mistä minä voin tietää mistä sinä tykkäät? Miten paljon on hemmetti vie sopivasti? Vaikka ihan hyvin tiedän, että sehän se mun homma on, konsultoida ja selvittää ennen itse leikkuuta. Mulla ei vaan ole inspistä eikä kiinnostusta. Ja asiaa ei auta se, että olen herkistynyt ammattiaineille. Mulle on hyvää vauhtia kehittymässä jonkinmoinen ammattiallergia. Ihan hiustenleikkuukin tahtoo kutista sormissa. Allergia yhdistettynä totaaliseen alakyllästymiseen on yhdistelmänä sellainen, että mitä pikemmin keksin jotain muuta, sen parempi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti