The Boys are Back

Ohohoo, MÄ OON NIIN LOMALLA <3

Onnellinen minä jäi tänään talvilomalle. Viikko ja viikonloput ois nyt vapaata, edessä yhet synttäribileet, yhet verikokeet, yksi hieronta, yksi reissu vanhempien luo, saleilua ja rentoutusta. Yay!

Harmi vain, että lääkärireissut syö eurovarojani sen verran, että en voi matkata yhden tärkeimmän ystäväni synttäreille. Tyyppi on about paras ystävä, mutta pitää synttärinsä Espoon lähitienoilla, enkä siksi pääse paikalle. Pelkästään verikokeet maksaa about 150 euroa, ja siirtyminen Tampereelta muualle maksaa. Kyydit ehkä järjestyisi, mutta kissat. Ei voida olettaa, että päästäisiin takaisin Tampereelle tarpeeksi ajoissa, ettei tarvitsisi hommata kissanhoitajaa. Harkittiin autonvuokraa, mutta ei nyt vain ole varaa. Harmittaa kuitenkin, olisi ollut mahtavaa päästä mukaan. Ystävä, tarjoan sulle oluet joku toinen kerta, olet tärkeä :)

Suunnataankin huomenna Espoonseudun sijasta sitten ihan kotitampereen keskustaan ja Maken synttäreille. Make on yksi parhaista ystävistämme, joten mukava että päästään edes sinne. Puoliso teki sille lahjaksi nahasta savukekotelon ja jokusen kappaleen lasinalusia. Puoliso on käsistään kätevä, uskokaa tai älkää mutta sen nahkavalmisteita ihan oikeasti kehtaa esitellä.

Pidän kyllä työstäni, ei siinä mitään, mutta loma on aina loma. Meillä on non stop -parturi kampaamo, eli asiakkaita jatkuvana jonona. Siinä saattaa olla vähän tekemisen paine. Lisäksi, kasa naaraita samassa työyhteisössä, koko ajan jotain vitun draamaa. Sinne niin tarvittaisiin yhdet kivekset (sellaiset, jotka ei pane jotain työntekijöistä). Minä kai olen lähinnä se työpaikan äijä , mutta olen silti naaras, joten mun äijämäisyyskään ei nyt ihan riitä. Mun suoruus ja tulisuus lisää vain oman mausteensa naaraiden kinaan. Onneksi olen viikon sieltä poissa. Saavat tapella pikkujutuista keskenään.

Puspus tyypit, mie sukellan nyt viinipulloon ja nautin olostani <3

Helvegen

Uhuhuu, viisi työpäivää ja sitten ois talviloma <3

Tai siis ansaittuja vapaapäiviä, eihän mulle tule virallista talvilomaa vielä ensitalvenakaan. Jouluna oli paljon arkipyhiä, joista kertyy vapaapäiviä aikapankkiin. Lisäksi oli kaksi ylityöpäivää, joten 5 kokonaista päivää vapaata. MUN EKA PALKALLINEN LOMA PARIIN VUOTEEN!

Ainoat suunnitelmat ovat Porukoilla käynti ja labrassa kilpparikokeet. Muuten lähinnä nautin olostani! Käydä salilla, lenkkeillä ja levätä. Kesälomaa ois jotain vajaa kolme viikkoa, toivoin sen elokuulle. Pidän loppukesän lomasta, joo saahan sitä odotella, mutta kelit on usein parhaat. Sitäpaitsi välttyy lomakateudelta, "Lomalle lompsis" - tyypit kun hinkkaa lomailoaan vasten sun lärviä, kun oma loma on pidetty jo huhtikuussa ja itse olisit jo uuden loman tarpeessa ennen kuin kesä on edes ohi.

Flunssani on pysynyt aika mietona, vähän räkää ja äänenkäheyttä. Tänään painelen lenkille, huomenna koitan saleilua. tai jos aamusta olo on kovin räkäinen, niin tiistaina sitten.

Parempi ryhdistäytyä näitten elintapojeni kanssa, aika keskittyä terveyteen ihan kokonaisvaltaisesti. Lakata käyttämästä sairautta tekosyynä mässäämiseen "Mulla on kilppari, en laihdu helpolla joten miksi ees yrittää". Mun perfektionistisessa päässänihän on vain kaksi moodia. Joko laihdutat ja saat tuloksia, tai sitten et, ja syöt mitä lystäät. Jotenkin en näe sitä vaihtoehtoa, että voi sitä sapuskoissa olla kevyt ja terveellinen vaikka ei laihtuisikaan. Tiedän että on se välimuotokin. Ei tarvi vetää fitnessdieettiä tai syödä kuin porsas. Tiedän että se välimuoto on, mutta en vain osaa sitä. Ei määrän tarvi olla mitään laihdutuskaloreita, se laatu merkkaa. Mutta mun mielessänihän on turha "kiduttaa" itseään ja kieltää herkut jos ei edes laihdu. Ööh, terveys?!? Ei se pitsa, suklaa, hampparit ja kermapasta hyvää tee laihdutti tai ei. Musta on vaan tullut paljon luovempi tyyppi herkkujen suhteen nyt kun on vehnättömällä. Hampparit on maukkainta tehdä itse. Pitsa on parasta itsetehtynä, ja nyt en enää voi edes tilata sitä, joten tehdään tosiaankin aina itse.

No olen tehnyt jo jotain muutoksia. Vaihdoin kahvin makeutustabletit kookossokeriin, kaurapuuron aspartaamimehukeiton marjoihin ja kookosöljyyn ja vähensin rutkasti limunjuontia. Yllättäen, mun makeanhammasta ei ole kolottanut yhtä pahasti mitä ennen. Limppari tulisi jättää pois arjesta kokonaan. Mun suhde kokis zeroon tai pepsi maxiin alkaa käymään taas liian läheiseksi. En aio linnottautua neljän seinän sisään ja vältellä juhlia ja ihmsiä, aion kyllä pitää hauskaa. Mutta joka viikonloppuista se juhiminen ei saisi olla. Nyt ei ole ollut edes juhlia, vaikka eväät ovat sen mukaiset olleetkin. Joo yritys hyvä kymmenen vol. 101.

Here I go again

Tulipa muuten mieleen.

Oon joku ainoa tyyppi, joka ei voi sietää videoblogeja, tai videoklippejä blogeissa. Ärrrsyttää aina, kun on kivassa blogissa postaus videoituna. Enkä seuraa ensimmäistäkään blogia, joka on kokonaan videopohjainen. Ainoat videot joita esim. juutuubasta katson, on jotain kampaustutorial - juttuja jos tarvitsen tietoa vaikka töihin. Eli once in a blue moon.

Nyt oon huomannut ärsyyntyväni, kun esim. Iltiksen sivuilla on joka toisen uutisen kohdalla video aiheesta. Hmh. Mur. Haluan lukea tekstin, en kaivaa kuulokkeita päähäni, klikkailla adblokkeja ja maakiertoja veke ja sitten hienoisten äänisäätöjen jälkeen päästä vasta asiaan. (uutisvideot eivät tykkää maakierroista tai mainosblokkereista) Miksi sitten kuulokkeet? Koska meitä asuu täällä kaksi. Normi kajarit häiritsisi toisen telkkaria/pelaamista/muuta toimintaa. Surffaan paljon myös töistä tai bussista. Onko muuten noloa avata joku sivu, ja ruuhkabussissa kajahtaakin videon äänet "Mooooooi, teen ny tällasen videopostauksenn..." Voin sanoa, on.

Joo, oon vissiin yhtä muutosvastainen mitä mun "Meillehän ei mitään dikipoksia tule!" - isäni.

Dream a little Dream

Hyvää myöhästynyttä ystistä tyypit.

Puolisoni intoutui leipomaan laskiaispullia viikonloppuna. En voinut vastustaa, vaan sorruin vehnätuotteeseen, vain tajutakseni alkuviikosta että millainen iso virhe se oikein oli. Luoja mikä olo on ollut koko alkuviikon! Aluksi hieman epäileväinen Puolisokin uskoo viimein, että mun on parempi pysyä erossa kaikesta vehnään liittyvästä.

Viikonlopun suunnitelmiini kuuluu lähinnä lauantain työpäivä ja flunssan parantelua. En ollut edes edellisestä ihan toipunut, kun sain työkaverilta uuden flunssan. Kurkku kipeänä jälleen, ääni hyvää vauhtia katoamassa. Työkaveri on kuiskaillut koko viikon, kun ääntä ei vaan lähde. Kiitos, nyt se on minulla. Ja minähän paukautan saikkea jos yhtään olo huononee!

Meillä pitäisi olla Puolison kanssa talviloma samaan aikaan. Piiitkästä aikaa! Puoliso ei nimittäin vaihdakaan työpaikkaa, sai nykyiseltä pomoltaan sen verran kovan tarjouksen. Ylennys, enemmän euroja yms. Sellainen tarjous, että toista samanlaista ei tule ikänä mistään saamaan. Plussana, lomat säilyy. Ainoa, että eräs Puolison työkavereista sai juuri kuulla sairastavansa kivessyöpää. Edessä siis sairaslomaa, eikä siksi ole ihan varmaa, että miten tuo meidän yhteinen lomaviikko onnistuu. Tärkeintä että tyyppi tulee kuntoon. Tyyppi on vain vähän päälle parikymppinen, ja ihan ystäväksikin laskettu. Pistää surulliseksi moiset asiat. Ja sai minut välittömästi huolestumaan Puolison kivesten kunnosta, vaikka toinen ei ole mitään valitellutkaan.

Minua alkaa vähän jännäämään tulevat labrat ja lääkäri. Entä jos se ei vahvistakaan diagnoosia vaan nappaa lääkityksen pois? Monia vastaavia tapauksia on. "Arvot viitteissä, sulla ei ole vajista". Tosin, miksi se antaisi koelääkityksen, jos ei olisi valmis tekemään sen perusteella johtopäätöksiä? Huvikseen? Potilasta miellytääkseen? Tuskin. Kun voin kuvitella, että labroissa tuskin mitään ihmeellistä näkyy. Jos jossain, niin varjoarvoissa, mitä ei ekalla kerralla otettu. Tosin, pitänee tiedustella lisää autoimmuunisairauksista. Ovat periytyviä, ja jos on yksi, on helpolla suvussa muitakin. Kilpparia ei tietääkseni ole, mutta reumaa, psoria ja suolistosairautta kyllä. Mikä minua vaivaa, on että koska suvussa on muita autoimmuunisairauksia, voiko kilpparin vajis olla minulla perityvänä siitä syystä? Että suvussa ei välttämättä ole välittömästi muita kilpparin vajiksia, riittääkö että on yleensä autoimmuunisairauksia suvussa? Olisi vaan kiva tietää. Jos on perinnöllinen, olisi hyvä olla kokonaan gluteeniton. Jos taas tulehdusperäinen vajis, vehnä riittää.

Silmät Sumeat

Sain jotain aikaan eilen. Siivosin vaatekaappini. Olen jemmannut liian pieniä vaatteita ihan siksi, kun "tämä pyöreys on vain väliaikaista, mahdun näihin ihan just". Ei, en mahdu ainakaan "ihan just". Nyt pitää pikkuhiljaa löytää uutta kivaa vaatetusta nykymuodoilleni. En halua verhoutua verskoihin vain siksi, että ne mahtuvat. Aika paljon kaappiin jäikin kivaa yllepantavaa, joten en voi käyttää "ei ole mitään sopivaa" tekosyynä. On aika luopua siitä illuusiosta, että ihan just olen taas se fitnesskissa. Hyväksyä itseni tällaisena, arvostaa kehoani näin. Lakata vihaamasta. Ei mun arvo määriydy vaa'an lukeman mukaan, tai vaatekoon mukaan. Naureskelin eräälle huumorikuvalle netissä, jossa lihava nainen sanoo että "En ole lihava, seksikkyyteni vain vuotaa yli". Pitäisi varmaan ottaa lausahdus enemmänkin tosissaan.

Puoliso on ollut ihana koko ajan. Kertaakaan ei ole sanonut mun olevan vääränlainen tai että mun pitäis tehdä itselleni jotain. Ei koskaan kritisoi vartaloani, tyyliäni tai vaatetustani, oli sitten millainen tahansa. Pahimmassa vaiheessa kun en jaksanut töiden lisäksi tehdä yhtikäs mitään, Puoliso hoiti kotia kiltisti. Ainoa jolle mun kropan koko jotain merkitsee, olen siis minä. Aika monta solmua voisi aueta, jos vain hyväksyisin itseni tällaisena. Sitäpaitsi. Ollessani se 58 kg timmi fitnesskissa, olinko tyytyväinen? jotenkin maagisesti onnellisempi? Olinko jotenkin parempi ja arvokkaampi mitä ennen kun mahduin xs vaatteisiin? En. En mitään noista. Silloinkin oli aina jotain, johon en ollut tyytyväinen.

Aion yhä jatkaa saliharrastustani, painelen salille huomenna. Jonkinlainen suunnitelma pitää laatia sapuskointiin, muutakin kuin vehnättömyys. Kaloreita en laske, mutta kyllä se roskaruoka pitää karsia helvettiin. Jättää niihin muutamiin biletyspäiviin. Pitänee kohdella kehoaan hyvin myös sen puolesta, että mitä sille tarjoaa ravinnoksi. Eilen tutkailin alkoholien sisältöä tulevat biletyspäivät mielessäni. Tiesittekö että karpalolonkerossa on porkkanamehutiivistettä ainesosana? Kaikkea sitä oppii. Vehnää onneksi ei ollut, joten lempialkoholini pysyy listalla.

Ehkä mä vielä toivun. Ehkä joskus vielä saan itsestäni ihan kelpo kaverin itselleni. Ehkä joskus olen vähän vähemmän tärähtänyt sekopää.

Heavy

Pitkä viikonloppuvapaa edessä, töitä olisi vasta tiistaina. Seuraavaksi kun mulla on vapaa viikonloppu, olen lomalla! Niin, mulla on 5 palkallista vapaapäivää säästettynä, joten käytän ne pikku talvilomaan. Yay!

Podin viikolla äkillistä yksinäisyyden tunnetta, joten ajattelin ryhdistäytyä ja nähdä taas ihmisiäkin. Muitakin kuin J:tä tai Puolisoa. Niin muuten, mainitsinkohan että armas Huoltomieheni vaihtaa duunia? Se haki joskus vuonna kirves työtä Lännen kiinteistöhuollolta, mutta paikkaa ei silloin täytetty. Nyt Länneltä kyselivät Puolison perään, että olisikohan tuo yhä kiinnostunut, ja tuloksena se, että Puoliso vaihtaa työpaikkaa maaliskuun alussa. Siltä palaa lomat, joten mitä suunnitelmia meillä kesäksi tai talvilomaksi olikaan, se on nyt mennyttä, mutta rahasta ei sitten tarvitsekaan hetkeen murehtia. Uskon kyllä vakaasti, että Mr J tulee olemaan vahvasti osa elämäämme siitä huolimatta, että herrat eivät työskentelekään enää samassa firmassa.

Lääkitykseni tekee tehtävänsä, kolme viikkoa tyroksiinia takana. Olo on huomattavasti virkeämpi. Jaksan paremmin ja saan asioita taas tehtyäkin. Ja kuten totesin, jaksan taas nähdä ihmisiäkin. Valoa tunnelin päässä ehkä? Tukkaa ei lähde enää ihan niin runsaasti mitä ennen. Lihakset maitohappolevat ihan liian herkästi yhä, mutta suunta on parempi. Ruokahalukin on paranemassa. Ei entisellään, mutta parempi. Tekee mieli kokata taas, tehdä terveellistä ruokaa. Tekee toisinaan jotain mielikin. En olisi uskonut että sitäkin voi kaivata. Että tekee todella jotain mieli. On aika masentavaa, kun ei koe mitään "himoa" mitään kohtaan. Venhän jättö on ollut loistojuttu. Muutamia vahinkoja on sattunut (kuka uskoisi että hitto chilipähkinössä on vehnää?!?), mutta muutoin homma on ollut aika simppeliä. Ja ihan parhautta, että vatsa toimii! Ei ole niin turvonnut olo koko ajan.


Nyt muuten tulee sitten senpäivästä avautumista mieleni syövereistä, että onnea lukemiseen <3 tekstillä on mittaa ja paljon.

Paljon on positiivista, mutta negatiivistakin on. Se mainitsemani lihavuus. Olen lueskellut muiden kommentteja painosta ja painonpudotuksesta. Joo ei kaikki kilpparit ole läskejä. Esimerkiksi Veljen tyttöystävä on kovin kaunis ja hoikka. Mutta me lihomiseen taipuvaiset, kommentit eivät ole kovin rohkaisevia. Esimerkki 1. 1500 kaloria päivittäin, muutos vuoden alusta: 1 kilo miinusta. Noilla kaloreilla olisi normityypin pitänyt laihtua enemmän. Laihtuminen on mahdollista, mutta kysyy pieniä kaloreita ja paljoa liikuntaa. Ja hitosti kärsivällisyyttä. Kaikki ei laihdu siltikään. Facessa oli ketju "voiko pelkällä ruokavaliolla laihtua?" Ja yleisin vastaus oli, että ei. Miten minä olen laihduttanut aiemmin 10 kiloa? Pelkällä ruokavaliolla. Aloitin salin ja ulkoilun vasta myöhemmin. Ja yleistä tietoa on, että ei se liikunnan määrä, vaan se mitä syöt.

En ole ikinä tehnyt mitään näin vaikeaa: yrittänyt lopettaa laihduttamista. Olen puolet aikuisiästäni ollut jonkunsortin dieetillä tai painontarkkailija. Olen kahdesti laihduttanut ison määrän kiloja, ja kahdesti lihonnut ne takaisin. Tosin toisella kertaa sairauden avustamana. Jos on jotain kymmenisen vuotta jojoillut ja kikkaillut syömisiensä kanssa, ei ehkä ihmekään että mun keho meni sekaisin. En ole ainoa tapaus, jonka kilpirauhanen ei enää toimikaan niin kuin pitäisi. Kymmenisen vuotta kaloritarkkailua, erilaisia dieettejä. Kymmenen vuotta ilman "normaalia syömistä". Joo, luin kyllä jo kauan sitten, että mitä teen ei ole pidemmän päälle hyvästä. Ettei ole järkevää kytätä jatkuvasti kaloreita, rääkätä kroppaansa. Jojoilla. Varoiteltiin että keho menee sekaisin moisesta jojoilusta. Koko ajan ajattelin, että no sitten joskus kun saavutan tavoitteeni. Niin, olin monesti ihannepainossa, mutta lopetinko? Yritinkö syödä terveellisesti ja normaalisti? No en! En yhäkään ollut sen onnellisempi tai tyytyväisempi. Nytkin, kun keho on sekaisin, aineenvaihduta tukossa ja hormonitoiminta pielessä, mitä minä mietin? "Miten minä nyt saan nää läskit laihdutettua?" Heti perään hoen "Mun pitää vaan hyväksyä olevani läski" ja kiskon suklaata kaksin käsin, kun nyt kerta saa. Onko kumpikaan se järkevä tai terveellinen ajatustapa? No ei! Sen sijaan että edes yrittäisin löytää sitä "normaalia tasapainoa", sitä tavallista syömistä ihan normaalilla ruualla, käytänkin nyt kilpparia oikeutuksena älyttömään mättöön. Kun en kerta enää voi laihduttaa. Olen kyllä vintistä niin pimeä ettei tosi.

 Ei voi uskoa, että miten vaikeaa on heittää se tarkkailu metsään. Ja tehdä se siis järkevästi. Koska tähän asti joo olen tosiaan heittänyt kaloritarkkailun metsään. Ja ihan kunnolla! Syöminen on jälleen mun rakas harrastus, tuki, ilo, palkinto ja lohduke. Ruoka on hyvää ja syöminen kivaa. Annoin mun ikiongelmalle tunnesyömiselle täydet vapaudet taas. Mun pienessä päässäni on kaksi vaihtoehtoa: salaattia, puuroa, parsakaalia, rahkaa ja kanafileetä tai sitten pitsaa, mässyä, hamppareita ja mättöä. Eli hitonmoinen dieetti tai sitten ihan läskiksi. Multa puuttuu se kolmas: normaali syöminen. Normaali ruoka ja syöminen, joka ei sisällä kalorien tarkkailua, tai sitten sitä pitsaakaan. Se että syödään kun on nälkä. Joku sanoisi että kokeile ihan ruoka-aikoja. Jepjep, arkenahan tuo toimiikin... jotenkin. Koska sitten esim. päivällisellä voi vetää tupla-annoksen, kun on kerta ruoka-aika. Ei ole enää nälkä, mutta kun on hyvää, eikä enää pidä tarkkailla syömisiään.

Minulla ei ole hajuakaan miten pitäisi edetä. Onko hyvä, että irrottaudun kunnolla kalorinlaskemisesta ja painontarkkailusta ihan totaalisesti? Vaikka sitten läskin kautta. Vai onko mulle kehittymässä hyvää vauhtia ahmimishäiriö? Vaihdan ortoreksian ahmimishäiriöön? Miksi hitossa mun pitää olla tällainen ääripäiden ihminen? Olen ihan pihalla jopa siitä, mitä on se maaginen "normaali syöminen". Mutta ei tällainen läskeily ole sen enempää hyväksi mitä se ikiaikainen laihduttelukaan. Joskus mun pitää hakea se tasapaino joka tapauksessa. Alettava edes sen verta tarkkailemaan syömisiäni, että löydän sen "normaalin". Ehkä pitää palata ihan ruohonjuuritasolle, ja vetää ruokaa kun on nälkä. Lakata tuijottamasta kelloon ja kuunnella mahaa. Ja koittaa kuunnella sitä myös siinä syömisen lopettamisessa, ei syödä enää kun nälkä on poissa. Koittaa hillitä se tunnesyömisen ääni.

Että sellasta kilometriavautumista tällä kertaa. Jos oikeasti jaksoit lukea tänne asti, oot joku sankari <3

Siren Charms

Viikonloppu vaihtui maanantaiksi, mutta olen viikonlopun jäljiltä tosi hyvällä tuulella. Puoliso päätti yllättää minut perjantaina. Iltavuorosta lähdettyäni Puoliso soitti ja tiedusteli, että missä olen, sillä meillä on pöytävaraus Saludiin parin tunnin päästä. Olin hypätä ilosta ilmaan, siitä on nimittäin just niin kauan kun ollaan yhdessä oltu ravintolassa. Mukaan tuli Puolison työkaveri J naisensa kanssa, samat tyypit joiden tulevan lapsen kummeja ollaan ja joiden kanssa oltiin uusivuosikin.

Saludin taso on parantunut huimasti sitten viime visiitin, josta alkaa olla yli kaksi vuotta. Ruokalista oli mielenkiintoinen ja sapuska uskomattoman hyvää. Palvelu ihan loistavaa. Ihan pakko mennä uusiksi! Lauantaina käytiin leffassa, katsastettiin Interstellar. Olen viimevuosina alkanut lämmetä scifileffoille, ja tykkäsin tästä. Enkä siis vain siksi, että pääosassa oli McConaughey. Suosittelen <3