Heavy

Pitkä viikonloppuvapaa edessä, töitä olisi vasta tiistaina. Seuraavaksi kun mulla on vapaa viikonloppu, olen lomalla! Niin, mulla on 5 palkallista vapaapäivää säästettynä, joten käytän ne pikku talvilomaan. Yay!

Podin viikolla äkillistä yksinäisyyden tunnetta, joten ajattelin ryhdistäytyä ja nähdä taas ihmisiäkin. Muitakin kuin J:tä tai Puolisoa. Niin muuten, mainitsinkohan että armas Huoltomieheni vaihtaa duunia? Se haki joskus vuonna kirves työtä Lännen kiinteistöhuollolta, mutta paikkaa ei silloin täytetty. Nyt Länneltä kyselivät Puolison perään, että olisikohan tuo yhä kiinnostunut, ja tuloksena se, että Puoliso vaihtaa työpaikkaa maaliskuun alussa. Siltä palaa lomat, joten mitä suunnitelmia meillä kesäksi tai talvilomaksi olikaan, se on nyt mennyttä, mutta rahasta ei sitten tarvitsekaan hetkeen murehtia. Uskon kyllä vakaasti, että Mr J tulee olemaan vahvasti osa elämäämme siitä huolimatta, että herrat eivät työskentelekään enää samassa firmassa.

Lääkitykseni tekee tehtävänsä, kolme viikkoa tyroksiinia takana. Olo on huomattavasti virkeämpi. Jaksan paremmin ja saan asioita taas tehtyäkin. Ja kuten totesin, jaksan taas nähdä ihmisiäkin. Valoa tunnelin päässä ehkä? Tukkaa ei lähde enää ihan niin runsaasti mitä ennen. Lihakset maitohappolevat ihan liian herkästi yhä, mutta suunta on parempi. Ruokahalukin on paranemassa. Ei entisellään, mutta parempi. Tekee mieli kokata taas, tehdä terveellistä ruokaa. Tekee toisinaan jotain mielikin. En olisi uskonut että sitäkin voi kaivata. Että tekee todella jotain mieli. On aika masentavaa, kun ei koe mitään "himoa" mitään kohtaan. Venhän jättö on ollut loistojuttu. Muutamia vahinkoja on sattunut (kuka uskoisi että hitto chilipähkinössä on vehnää?!?), mutta muutoin homma on ollut aika simppeliä. Ja ihan parhautta, että vatsa toimii! Ei ole niin turvonnut olo koko ajan.


Nyt muuten tulee sitten senpäivästä avautumista mieleni syövereistä, että onnea lukemiseen <3 tekstillä on mittaa ja paljon.

Paljon on positiivista, mutta negatiivistakin on. Se mainitsemani lihavuus. Olen lueskellut muiden kommentteja painosta ja painonpudotuksesta. Joo ei kaikki kilpparit ole läskejä. Esimerkiksi Veljen tyttöystävä on kovin kaunis ja hoikka. Mutta me lihomiseen taipuvaiset, kommentit eivät ole kovin rohkaisevia. Esimerkki 1. 1500 kaloria päivittäin, muutos vuoden alusta: 1 kilo miinusta. Noilla kaloreilla olisi normityypin pitänyt laihtua enemmän. Laihtuminen on mahdollista, mutta kysyy pieniä kaloreita ja paljoa liikuntaa. Ja hitosti kärsivällisyyttä. Kaikki ei laihdu siltikään. Facessa oli ketju "voiko pelkällä ruokavaliolla laihtua?" Ja yleisin vastaus oli, että ei. Miten minä olen laihduttanut aiemmin 10 kiloa? Pelkällä ruokavaliolla. Aloitin salin ja ulkoilun vasta myöhemmin. Ja yleistä tietoa on, että ei se liikunnan määrä, vaan se mitä syöt.

En ole ikinä tehnyt mitään näin vaikeaa: yrittänyt lopettaa laihduttamista. Olen puolet aikuisiästäni ollut jonkunsortin dieetillä tai painontarkkailija. Olen kahdesti laihduttanut ison määrän kiloja, ja kahdesti lihonnut ne takaisin. Tosin toisella kertaa sairauden avustamana. Jos on jotain kymmenisen vuotta jojoillut ja kikkaillut syömisiensä kanssa, ei ehkä ihmekään että mun keho meni sekaisin. En ole ainoa tapaus, jonka kilpirauhanen ei enää toimikaan niin kuin pitäisi. Kymmenisen vuotta kaloritarkkailua, erilaisia dieettejä. Kymmenen vuotta ilman "normaalia syömistä". Joo, luin kyllä jo kauan sitten, että mitä teen ei ole pidemmän päälle hyvästä. Ettei ole järkevää kytätä jatkuvasti kaloreita, rääkätä kroppaansa. Jojoilla. Varoiteltiin että keho menee sekaisin moisesta jojoilusta. Koko ajan ajattelin, että no sitten joskus kun saavutan tavoitteeni. Niin, olin monesti ihannepainossa, mutta lopetinko? Yritinkö syödä terveellisesti ja normaalisti? No en! En yhäkään ollut sen onnellisempi tai tyytyväisempi. Nytkin, kun keho on sekaisin, aineenvaihduta tukossa ja hormonitoiminta pielessä, mitä minä mietin? "Miten minä nyt saan nää läskit laihdutettua?" Heti perään hoen "Mun pitää vaan hyväksyä olevani läski" ja kiskon suklaata kaksin käsin, kun nyt kerta saa. Onko kumpikaan se järkevä tai terveellinen ajatustapa? No ei! Sen sijaan että edes yrittäisin löytää sitä "normaalia tasapainoa", sitä tavallista syömistä ihan normaalilla ruualla, käytänkin nyt kilpparia oikeutuksena älyttömään mättöön. Kun en kerta enää voi laihduttaa. Olen kyllä vintistä niin pimeä ettei tosi.

 Ei voi uskoa, että miten vaikeaa on heittää se tarkkailu metsään. Ja tehdä se siis järkevästi. Koska tähän asti joo olen tosiaan heittänyt kaloritarkkailun metsään. Ja ihan kunnolla! Syöminen on jälleen mun rakas harrastus, tuki, ilo, palkinto ja lohduke. Ruoka on hyvää ja syöminen kivaa. Annoin mun ikiongelmalle tunnesyömiselle täydet vapaudet taas. Mun pienessä päässäni on kaksi vaihtoehtoa: salaattia, puuroa, parsakaalia, rahkaa ja kanafileetä tai sitten pitsaa, mässyä, hamppareita ja mättöä. Eli hitonmoinen dieetti tai sitten ihan läskiksi. Multa puuttuu se kolmas: normaali syöminen. Normaali ruoka ja syöminen, joka ei sisällä kalorien tarkkailua, tai sitten sitä pitsaakaan. Se että syödään kun on nälkä. Joku sanoisi että kokeile ihan ruoka-aikoja. Jepjep, arkenahan tuo toimiikin... jotenkin. Koska sitten esim. päivällisellä voi vetää tupla-annoksen, kun on kerta ruoka-aika. Ei ole enää nälkä, mutta kun on hyvää, eikä enää pidä tarkkailla syömisiään.

Minulla ei ole hajuakaan miten pitäisi edetä. Onko hyvä, että irrottaudun kunnolla kalorinlaskemisesta ja painontarkkailusta ihan totaalisesti? Vaikka sitten läskin kautta. Vai onko mulle kehittymässä hyvää vauhtia ahmimishäiriö? Vaihdan ortoreksian ahmimishäiriöön? Miksi hitossa mun pitää olla tällainen ääripäiden ihminen? Olen ihan pihalla jopa siitä, mitä on se maaginen "normaali syöminen". Mutta ei tällainen läskeily ole sen enempää hyväksi mitä se ikiaikainen laihduttelukaan. Joskus mun pitää hakea se tasapaino joka tapauksessa. Alettava edes sen verta tarkkailemaan syömisiäni, että löydän sen "normaalin". Ehkä pitää palata ihan ruohonjuuritasolle, ja vetää ruokaa kun on nälkä. Lakata tuijottamasta kelloon ja kuunnella mahaa. Ja koittaa kuunnella sitä myös siinä syömisen lopettamisessa, ei syödä enää kun nälkä on poissa. Koittaa hillitä se tunnesyömisen ääni.

Että sellasta kilometriavautumista tällä kertaa. Jos oikeasti jaksoit lukea tänne asti, oot joku sankari <3