Viikko jälleen loppupuolella, juhannuskin ihan ovella.
Viime viikonloppuna tulikin pidettyä vähän hauskaa. Etkoiltiin Puolison kanssa perjantaina ihan kotosalla, josta suunnattiin Kivenheittoon kavereita tapaamaan. Kivenheitosta matka jatkui Montun kautta Glorian alakertaan, ja siitä kotiin. Ilta oli kiva, tuli nähtyä kasa kavereita ja tutustuttua muutamaan uuteenkin. Lauantaina koomattiin kotona, mutta krapulatta.
Seuraava hauska onkin sitten juhannuksena, sillä tämän viikon ollaan kumpikin töissä. Ikävä pohjoiseen, saa katsoa millainen Oulukaipuu taas iskee. Maanantaina on sitten järkky vitutus, aamuvuoro töissä ja kiva juhannus takana, ei sitä oikein voi ajatella että jee!
Tänään pitäisi päähäni ilmestyä teippipidennykset. Katsotaan mitä tulee, en ole todellakaan mikään pidennysekspertti, joten en ole ihan vakuuttunut, että onko mulla kaikki materiaalit ok, hiusta tarpeeksi jne. Noh, se selviää. Se on kuitenkin vain hiusta, voi varmasti fiksailla ja säätää jälkikäteenkin. Joo, olen kampaaja. Ja ei, kaikki kampaajat eivät ole eksperttejä kaikissa hiusasioissa. Mulla on kaksi heikkoutta: kampaukset ja pidennykset, joista jälkimmäisiä en tee sitten lainkaan.
Yksityisen kampaamokoulun heikkous on juuri nuo vähän harvinaisemmat jutut, kuten kampaukset ja pidennykset. Kampauksiin pitää melkeen olla luontainen kyky ja "visio" kun niitä tekee. Voi joo harjoitella ja olla hiton hyvä, mutta tarvitaan siinä sitä näkemystäkin, luomiskykyä. Koululla ei edes harjoiteltu juurikaan, kampausasiakkaat meni niille tytöille, jotka olivat luontaisesti siinä hyviä. Pidennykset oli kokonaan sivuseikka kouluaikana, vähän koitettiin johonkin tekopäähän, mutta en ole eläessäni tehnyt yhtäkään pidennystä kenenkään hiuksiin.
On muuten harvinaisen ärsyttävää. Kun ajatellaan, että kampaajana olen tietysti hyvä ihan kaikessa hiuksiin liittyvässä, ja että jos joku vähän valittaa hiustenlähtöä tai hilsettä, osaan nimetä juuri The Syyn kyseiseen vaivaan. Tai tämä klassikko: "Leikkaa sellainen malli joka mulle sopii" ... Ja sitten ei vaivauduta yhtään erittelemään, että lyhyttä, puolipitkää vai millaista, yhteen päähän kun sopii kymmenittäin eri malleja. "No sellanen ku sopii, sähän se ammattilainen olet!" Niinpäniin.
Pidennysoperaation lisäksi tänään ei ole ohjelmassa about mitään. Puolisokin päivystää, ja oli juuri koko yön töissä, joten me pysytellään kotona ja löhöillään. Meidän elämä, ah niin värikästä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti