Pääsiäinen meni tuttuun tyyliinsä ihan liian nopeasti. Olin toki lauantain töissä, mutta oli niin rauhallinen päivä ettei sitä oikeastaan edes "huomannut". Mutta ai että olinkin vapaan tarpeessa. Oltiin ihan kotosalla. Tuli nukuttua paljon, tuijotettua netflixiä ja liikuttuakin paljon. Enkä syönyt edes yhtään suklaata. Yay!
Näin tiistaiaamunakin töihin paluu ketuttaa. Luvassa on kaksi superrankkaa viikkoa. 10 työpäivää ja vain se pakollinen sunnuntai vapaana. Tänään ois yli yhdeksän työtuntia luvassa, ensiviikolla ois yksi palaveri, mikä parhaimmillaan venyttää työpäivän siihen 12 tuntiin. Joo saa euroja, mutta vietävä noi on rankkoja. Tänäänkin on luvassa kuitenkin aika vilkas päivä, kuten aina pyhien jälkeen. Noh, jos sais sitten ees hyvät myynnit...
Toki tähän mielentilaan vaikuttaa huonosti nukuttu yö ja tuskaiset kuukautiskivut... Kuukauden paskin päivä ja tässä kuussa se osui sitten just tähän pääsiäisen loppuun. Kiva. Noh, luulisi ensiyönä unen tulevan! Oli mikä oli, pysyn silti salisuunnitelmassani. Olen viimein päässyt taas saleiluun kiinni, en luovuta vaikka ois millai työkiire. Ei se sohvalla makuu ole koskaan aiemminkaan virkistänyt. Silti vähän masentava ajatus, että seuraava pidempi vapaa on sitten Jussina, kun mulla alkaa loma. Sellaiset 12 viikkoa. Hmh. No, kai se menee nopeaa....
tiistai 29. maaliskuuta 2016
keskiviikko 23. maaliskuuta 2016
Memento Mori
Hei taas. Pääsiäinen lähentelee ovella, ja kevätpäiväntasauskin oli ja meni. Oma arkeni on sujunut ihan normi uomissaan, töitä, salia ja sitä normaalia arkea vain. Pääsiäissuunnitelmia ei ole, pidetään viikinkimaraton ja nautitaan olostamme. Minähän olen lauantain töissä, joten mitään kivaa pääsiäislomaahan tässä ei pääse kertymään.
Alunperin Puolison Veljen piti tulla seutuville, mutta peruivat reissunsa kun solmivat pyhän liiton pankin kanssa Asuntolainan merkeissä. No, en minäkään sitten paljoa reissaa kun se omalle kohdalle tulee. No, mulla on Juhannuksena kesälomaa, joten Oulu ja Vaala kutsuu ja mahdollisesti vähän pidempi ajanjakso mitä yleensä ollaan.
Omassa kotopuolessa en ole käynyt hetkeen, ja käyminen on vähän hankalaa. Äidillä on hoitoja aina 3 viikon välein, ja eka viikko on sille se rankin heti hoidon jälkeen. Yhtään ei saa olla flunssainen tai mitenkään tautinen, ja mullahan on aina jotain nuhaa tms. Onhan pelkästään kilpirauhaseni jatkuvassa tulehdustilassa.. Kiva koittaa sumplia visiittiä niin, että mikään ei vaivaisi ja että vapaapäivät sopisivat äidin hoitorytmiin.
Viime lauantaina oli Kummipojan 1 vuotissynttärit. Onko siitä jo vuosi? Äkkiä meni. Seuraavaksi menee varmaan kouluun kohta... Siihen malliin tuntuu tää aika hujahtavan. Mutta luoja miten allerginen oon tollai puolituntemattomien kokoontumisia kohtaan. Kun ei olla Kummipojalle itse mitään sukua, niin ei tietysti tunneta niitä Mummoja, Vaareja, Setiä ja Tätejä sen kummemmin. Ihan mukavaahan siellä oli, mutta mä niin ahdistun noista tilanteista. Onneksi noita ei ole kun sen kerta vuoteen. Onko siis ihme, etten halua Häistäni sen kummempaa tilaisuutta?
Äitini haluaisi, että kutsuisin myös omat Kummit "häihini". Ymmärrän, äitini on tietysti aina haaveillut että omassa puutarhassa pidettäisiin ihan perinteiset häät, vihkiminen olisi Raision kirkossa ja morsian (minä) pukeutuisi valkoiseen. Häät olisi äidin suunnittelemat ja paikalla olisi koko suku, ystävät ja tutut yms. Sulhanen olisi paikallinen, varakkaan perheen poika. Sellai perinteiset häät tavallisella kuviolla. Äidillähän on ollut vähän vaikeuksia huomata, että en kasvanut sellaiseksi millaiseksi kuvitteli mun kasvavan. Etten mahdu siihen "Neiti kesäheinä" -muottiin, johon hän jo lapsena mut lokeroi. Se tunnollinen, kiltti ja herkkä balleriina, luonnonlapsi. Tavallaan surettaa, etten voi/halua toteuttaa tuota äidin haavetta.
Sehän on aina vähän välejä hiertänytkin, kun mun odotetaan olevan tietynlainen, käyttäytyvän tietyllä tavalla ja tekevän tiettyjä valintoja, ja joka kerta kun teen oman pääni mukaan, se on pettymys perheelle: Erosin siitä paikallisesta varakkaasta pojasta. Erosin kirkosta. Muutin Lahteen. Otin tatuointeja. Gootti/metallityyli ei ollutkaan vain "se vaihe". En muuttanutkaan takaisin Raisoon tai Turkuun, vaan lähdin Tampereelle. Otin lisää tatuointeja. Poikaystävä onkin Pohjoinen poika. En halunnutkaan lapsia. Kihloisa kesti iäisyys, eikä unelma Häistä koskaan toteudukaan. Äitini sai jo ylioppilasjuhlani, minähän en saanut valita edes omaa asuani sinne. Päätin jo silloin, että häitäni äiti ei saa. Hän sai yhdet juhlat, minä taatusti saan päättää toiset.
Nyt erityisesti tämä syöpäjuttu on saanut mut vähän tietoiseksi että yhä "memento mori" pitää paikkaansa. Mikään ei ole ikuista, ja tavallaan harmittanee, että jokainen valintani on tietynlainen pettymys äidilleni. Ja nimiasiaa suorastaan pelkään. Sillä häissä varmaan tulee viimeistään ilmi, että olen vaihtanut etunimeni. Olen vältellyt asiaa, sillä äiti on aina ollut niin ylpeä etunimivalinnastaan. Eikä ole ollenkaan ilahtunut, kun valitsinkin toisen nimen itselleni. En sitten koskaan ole kertonut että vaihdoin sen ihan virallisestikin. Sanoin aikanaan, että vanhemmat saa kutsua mua ihan miksi haluaa. Fiksu kertoisi asian etukäteen, ettei tule mitään kohtausta sitten Puolison perheen edessä, mutta en millään haluaisi. Onneksi maistraattihommat hoidetaan etukäteen, niin ei ainakaan siinä tule sitten esiin. Luultavasti pyydän Puolisoa välttämään nimiasiaa viimeiseen asti. Tervettä eikö?
Alunperin Puolison Veljen piti tulla seutuville, mutta peruivat reissunsa kun solmivat pyhän liiton pankin kanssa Asuntolainan merkeissä. No, en minäkään sitten paljoa reissaa kun se omalle kohdalle tulee. No, mulla on Juhannuksena kesälomaa, joten Oulu ja Vaala kutsuu ja mahdollisesti vähän pidempi ajanjakso mitä yleensä ollaan.
Omassa kotopuolessa en ole käynyt hetkeen, ja käyminen on vähän hankalaa. Äidillä on hoitoja aina 3 viikon välein, ja eka viikko on sille se rankin heti hoidon jälkeen. Yhtään ei saa olla flunssainen tai mitenkään tautinen, ja mullahan on aina jotain nuhaa tms. Onhan pelkästään kilpirauhaseni jatkuvassa tulehdustilassa.. Kiva koittaa sumplia visiittiä niin, että mikään ei vaivaisi ja että vapaapäivät sopisivat äidin hoitorytmiin.
Viime lauantaina oli Kummipojan 1 vuotissynttärit. Onko siitä jo vuosi? Äkkiä meni. Seuraavaksi menee varmaan kouluun kohta... Siihen malliin tuntuu tää aika hujahtavan. Mutta luoja miten allerginen oon tollai puolituntemattomien kokoontumisia kohtaan. Kun ei olla Kummipojalle itse mitään sukua, niin ei tietysti tunneta niitä Mummoja, Vaareja, Setiä ja Tätejä sen kummemmin. Ihan mukavaahan siellä oli, mutta mä niin ahdistun noista tilanteista. Onneksi noita ei ole kun sen kerta vuoteen. Onko siis ihme, etten halua Häistäni sen kummempaa tilaisuutta?
Äitini haluaisi, että kutsuisin myös omat Kummit "häihini". Ymmärrän, äitini on tietysti aina haaveillut että omassa puutarhassa pidettäisiin ihan perinteiset häät, vihkiminen olisi Raision kirkossa ja morsian (minä) pukeutuisi valkoiseen. Häät olisi äidin suunnittelemat ja paikalla olisi koko suku, ystävät ja tutut yms. Sulhanen olisi paikallinen, varakkaan perheen poika. Sellai perinteiset häät tavallisella kuviolla. Äidillähän on ollut vähän vaikeuksia huomata, että en kasvanut sellaiseksi millaiseksi kuvitteli mun kasvavan. Etten mahdu siihen "Neiti kesäheinä" -muottiin, johon hän jo lapsena mut lokeroi. Se tunnollinen, kiltti ja herkkä balleriina, luonnonlapsi. Tavallaan surettaa, etten voi/halua toteuttaa tuota äidin haavetta.
Sehän on aina vähän välejä hiertänytkin, kun mun odotetaan olevan tietynlainen, käyttäytyvän tietyllä tavalla ja tekevän tiettyjä valintoja, ja joka kerta kun teen oman pääni mukaan, se on pettymys perheelle: Erosin siitä paikallisesta varakkaasta pojasta. Erosin kirkosta. Muutin Lahteen. Otin tatuointeja. Gootti/metallityyli ei ollutkaan vain "se vaihe". En muuttanutkaan takaisin Raisoon tai Turkuun, vaan lähdin Tampereelle. Otin lisää tatuointeja. Poikaystävä onkin Pohjoinen poika. En halunnutkaan lapsia. Kihloisa kesti iäisyys, eikä unelma Häistä koskaan toteudukaan. Äitini sai jo ylioppilasjuhlani, minähän en saanut valita edes omaa asuani sinne. Päätin jo silloin, että häitäni äiti ei saa. Hän sai yhdet juhlat, minä taatusti saan päättää toiset.
Nyt erityisesti tämä syöpäjuttu on saanut mut vähän tietoiseksi että yhä "memento mori" pitää paikkaansa. Mikään ei ole ikuista, ja tavallaan harmittanee, että jokainen valintani on tietynlainen pettymys äidilleni. Ja nimiasiaa suorastaan pelkään. Sillä häissä varmaan tulee viimeistään ilmi, että olen vaihtanut etunimeni. Olen vältellyt asiaa, sillä äiti on aina ollut niin ylpeä etunimivalinnastaan. Eikä ole ollenkaan ilahtunut, kun valitsinkin toisen nimen itselleni. En sitten koskaan ole kertonut että vaihdoin sen ihan virallisestikin. Sanoin aikanaan, että vanhemmat saa kutsua mua ihan miksi haluaa. Fiksu kertoisi asian etukäteen, ettei tule mitään kohtausta sitten Puolison perheen edessä, mutta en millään haluaisi. Onneksi maistraattihommat hoidetaan etukäteen, niin ei ainakaan siinä tule sitten esiin. Luultavasti pyydän Puolisoa välttämään nimiasiaa viimeiseen asti. Tervettä eikö?
maanantai 14. maaliskuuta 2016
The Ultimate Fling
Maanantai on kuvioissa ja hieno viikonloppu takana. Meillä oli perjantaina pöytä Astorissa, ja oli kyllä hyvä kokemus. Palvelu ystävällistä ja ruoka tosi hyvää. Annoksetkin sopivan kokoisia. Mennään ihan varmasti toisenkin kerran, en voi kuin suositella lämpimästi. Astorista siirryttiin Bub kaksiin kasvoihin "nauttimaan" maailman pahinta lonkeroa, Helsinkiläinen lonkero -nimellä kulkevaa myrkkyä. Bubi oli super täysi, ja lonkero järkkyä, joten siirryttiin ihan perinteiselle Bub K:hon. K:ssa tuli poikkeamaan ystävämme A. En ole häntä nähnytkään sitten jonkun Bella Morten tai Lumouksen.... Liian kauan aikaa sitten. Lopulta mentiin bussilla kotio.
Lauantaina oli vähän päänsärkyä, mutta muuten ok olo. Iltapäivästä käytiin hakemassa meidän sormukset. Muutoin viihdyin Midsomerin Murhien parissa ihan kotosalla, sunnuntai meni vähän samoissa merkeissä.
Häiden ajankohtakin alkaa valjeta. Tarkkaa päivää ei ole, mutta ensi talvena kuitenkin. Ihan siksi, että mun porukat tekee töitä kesällä. Paikka: Tampere. Varaillaan jokin kiva ravintola tarkoitusta varten, jossa ihan siis aterioidaan. Maistraattihommat ovat sitten erikseen. Jatkoja saatetaan ajatella sitten jossain keskustan hotellin tuntumassa nuorison kesken. Kutsuttuina lähinnä siis Puolison perhe ja oma perheeni, sisältäen sisarusten kumppanit. Häiden juhlintaa, mutta pienessä kaavassa ja ei ees niin perinteisesti.
Haluan kuitenkin vähän panostaa, joten jokunen kilo on aikeissa kadottaa (morsiusdieetti here I come?) ja tukkaani tosiaan kasvatellaan. Mutta tässäkin taas maltilla, ei mitään mekkotavotteita (enhän edes aio pukeutua valkoiseen) vaan siivoan ruokavaliotani lähemmäs clean eating -periaatteita. Ei se määrä vaan se laatu. Saan syödä just niin paljon kun haluan, kunhan se on oikeanlaista evästä. Joo aloittelin jokunen viikko sitten, mutta muutin systeemiä nyt vähän. Ei oikein sovi mulle enää noi "syö x määrä kaloria tai 100 g prodea 50 hiilaria " -ohjeet, kun nälkä tulee jo rajoittamisen ajattelustakin. Tuntuu että vaikka halua olisi, niin keho ja mieli heittää vastaan ihan heti kun ajattelenkin että jotain pitää rajoittaa. Ehkä on aika sitten vaihtaa systeemiä.
Tukka nyt onneksi kasvaa yrittämättäkin, on yllättävän pitkä jo.. Värjäilin sen sunnuntaina ruskeaksi, ja nyt saa puljailu loppua. Saa kasvaa rauhassa ja parempi kuntoiseksi.
Lauantaina oli vähän päänsärkyä, mutta muuten ok olo. Iltapäivästä käytiin hakemassa meidän sormukset. Muutoin viihdyin Midsomerin Murhien parissa ihan kotosalla, sunnuntai meni vähän samoissa merkeissä.
Häiden ajankohtakin alkaa valjeta. Tarkkaa päivää ei ole, mutta ensi talvena kuitenkin. Ihan siksi, että mun porukat tekee töitä kesällä. Paikka: Tampere. Varaillaan jokin kiva ravintola tarkoitusta varten, jossa ihan siis aterioidaan. Maistraattihommat ovat sitten erikseen. Jatkoja saatetaan ajatella sitten jossain keskustan hotellin tuntumassa nuorison kesken. Kutsuttuina lähinnä siis Puolison perhe ja oma perheeni, sisältäen sisarusten kumppanit. Häiden juhlintaa, mutta pienessä kaavassa ja ei ees niin perinteisesti.
Haluan kuitenkin vähän panostaa, joten jokunen kilo on aikeissa kadottaa (morsiusdieetti here I come?) ja tukkaani tosiaan kasvatellaan. Mutta tässäkin taas maltilla, ei mitään mekkotavotteita (enhän edes aio pukeutua valkoiseen) vaan siivoan ruokavaliotani lähemmäs clean eating -periaatteita. Ei se määrä vaan se laatu. Saan syödä just niin paljon kun haluan, kunhan se on oikeanlaista evästä. Joo aloittelin jokunen viikko sitten, mutta muutin systeemiä nyt vähän. Ei oikein sovi mulle enää noi "syö x määrä kaloria tai 100 g prodea 50 hiilaria " -ohjeet, kun nälkä tulee jo rajoittamisen ajattelustakin. Tuntuu että vaikka halua olisi, niin keho ja mieli heittää vastaan ihan heti kun ajattelenkin että jotain pitää rajoittaa. Ehkä on aika sitten vaihtaa systeemiä.
Tukka nyt onneksi kasvaa yrittämättäkin, on yllättävän pitkä jo.. Värjäilin sen sunnuntaina ruskeaksi, ja nyt saa puljailu loppua. Saa kasvaa rauhassa ja parempi kuntoiseksi.
maanantai 7. maaliskuuta 2016
White wedding
Johan oli viikko. Vastaavana olo oli aika kiireistä, kun kontoilla oli kuitenkin kaksi liikettä. Jatkuva whatsapp-seuraaminen, siisteydestä huolehtiminen, raha-asiat, työvuoro-asiat... ja en ehtinytkään ees vilkuilla mitään tulostavoitelappuja tms. Mutta opettavainen viikko, ja oli mukavaa vaihtelua olla Hervannassa taas. On niin sääli, että sieltä on niin perse työmatka iltavuoroista. Muuten oisin ennemmin siellä. Sillä musta vähän tuntuu, että Pirkkalan vastaava ei oikeen perusta musta. Se on mukava koska sen täytyy, ja Aluepäällikkö taas taitaa pitää, joten minkäs tekee. Syksyllä aukeaa uusi paikka, jonne hain vastaavaksi. En usko että nappaa, kiinnostuneita on muitakin, mutta ehkä se sekoittaa pakkaa vähän. Ja Pirkkalassa on ihan tarpeeksi mukavaa, että haluan olla ennemmin siellä.
Niin ja ne kihlat. Ensi viikonloppuna mennään Puolison kanssa syömään. Juhlistetaan vähän molempia, kihlausta sekä meidän 10 vuotista seurustelua. Lauantaina päästään viimein ostamaan sormukset. Niin, ne uupuvat yhä. Tiedetään jo millai ostetaan, mutta ei olla vaan ehitty. Kuten mainitsin, mun viimeviikko oli niin kiireinen, ettei mitään toivoa ehtiä ees ruokakauppaan, saati muualle. Puolisolla alkaa keskiviikkona talviloma, mutta ei jaksa mun töiden jälkeen juosta kiireellä, jos lauantaina on varsin hyvä vapaapäivä siihen. Häät? No jonkinlaiset joo. Luultavasti käydään maistraatissa keskenämme ennen asunnon ostoa, mutta järjestetään jotain pientä perheelle ja ihan ydin-lähipiirille. Sen ajankohta on noin vuoden päästä kesällä, jos kaikki rahansäästö ja asunnon osto menee niin kuin ollaan ajateltu. Mutta mullahan ei ole aikomustakaan pistää montaa tonnia yhteen iltaan, eikä mitään halua olla "päivän keskipiste ja prinsessa, the bridezilla", joten kun sanon että "jotain pientä" niin se tarkoittaa sitä. Juttu on äidilleni tärkeä, joten jotain haluan kuitenkin järjestää. Ja valtavasta välimatkasta johtuen, meidän perheemme ei ole koskaan tavanneet toisiaan. Voisi kai olla aika. Ajankohta on väkisinkin sitten asunnon oston jälkeen, ihan äitini terveydenkin vuoksi. Kemoterapia on vienyt sen sairaalaan saakka. Toipuminen vie hyvinkin sen vuoden.
Mutta silti pienenpieniä häitä silmälläpitäen, aukaisin rastat ja tuumin, että nyt jatkuu tukankasvatus. En halua olla rastamorsian. Puoliso tykkää pitkätukkaisista, joten pienenä lahjana sille. Tukkahan toki kasvaa rastallakin, mutta ilman takkua se on parempikuntoinen. Toisekseen, takut tuntui aiheuttavan mulle niskaan ja hiusrajaan jotain mystistä ihottumaa. Joten tukka auki, ja nyt saa pysyäkin. Takut on kivat, mutta toisten sellaiset. Itsestä tuntui ne päässä että aina jotenkin vähän epäsiisti, ja just sellai "yritän olla nuori käyttämällä nuorten juttuja" vielä aikuisena naisena. Ei musta saa tekemälläkään sitä 20+ söpöä hippityttöä, kun en oo yhtään sen tyyppinen, tai sen ikäinenkään.
Niin ja ne kihlat. Ensi viikonloppuna mennään Puolison kanssa syömään. Juhlistetaan vähän molempia, kihlausta sekä meidän 10 vuotista seurustelua. Lauantaina päästään viimein ostamaan sormukset. Niin, ne uupuvat yhä. Tiedetään jo millai ostetaan, mutta ei olla vaan ehitty. Kuten mainitsin, mun viimeviikko oli niin kiireinen, ettei mitään toivoa ehtiä ees ruokakauppaan, saati muualle. Puolisolla alkaa keskiviikkona talviloma, mutta ei jaksa mun töiden jälkeen juosta kiireellä, jos lauantaina on varsin hyvä vapaapäivä siihen. Häät? No jonkinlaiset joo. Luultavasti käydään maistraatissa keskenämme ennen asunnon ostoa, mutta järjestetään jotain pientä perheelle ja ihan ydin-lähipiirille. Sen ajankohta on noin vuoden päästä kesällä, jos kaikki rahansäästö ja asunnon osto menee niin kuin ollaan ajateltu. Mutta mullahan ei ole aikomustakaan pistää montaa tonnia yhteen iltaan, eikä mitään halua olla "päivän keskipiste ja prinsessa, the bridezilla", joten kun sanon että "jotain pientä" niin se tarkoittaa sitä. Juttu on äidilleni tärkeä, joten jotain haluan kuitenkin järjestää. Ja valtavasta välimatkasta johtuen, meidän perheemme ei ole koskaan tavanneet toisiaan. Voisi kai olla aika. Ajankohta on väkisinkin sitten asunnon oston jälkeen, ihan äitini terveydenkin vuoksi. Kemoterapia on vienyt sen sairaalaan saakka. Toipuminen vie hyvinkin sen vuoden.
Mutta silti pienenpieniä häitä silmälläpitäen, aukaisin rastat ja tuumin, että nyt jatkuu tukankasvatus. En halua olla rastamorsian. Puoliso tykkää pitkätukkaisista, joten pienenä lahjana sille. Tukkahan toki kasvaa rastallakin, mutta ilman takkua se on parempikuntoinen. Toisekseen, takut tuntui aiheuttavan mulle niskaan ja hiusrajaan jotain mystistä ihottumaa. Joten tukka auki, ja nyt saa pysyäkin. Takut on kivat, mutta toisten sellaiset. Itsestä tuntui ne päässä että aina jotenkin vähän epäsiisti, ja just sellai "yritän olla nuori käyttämällä nuorten juttuja" vielä aikuisena naisena. Ei musta saa tekemälläkään sitä 20+ söpöä hippityttöä, kun en oo yhtään sen tyyppinen, tai sen ikäinenkään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)