Johan oli viikko. Vastaavana olo oli aika kiireistä, kun kontoilla oli kuitenkin kaksi liikettä. Jatkuva whatsapp-seuraaminen, siisteydestä huolehtiminen, raha-asiat, työvuoro-asiat... ja en ehtinytkään ees vilkuilla mitään tulostavoitelappuja tms. Mutta opettavainen viikko, ja oli mukavaa vaihtelua olla Hervannassa taas. On niin sääli, että sieltä on niin perse työmatka iltavuoroista. Muuten oisin ennemmin siellä. Sillä musta vähän tuntuu, että Pirkkalan vastaava ei oikeen perusta musta. Se on mukava koska sen täytyy, ja Aluepäällikkö taas taitaa pitää, joten minkäs tekee. Syksyllä aukeaa uusi paikka, jonne hain vastaavaksi. En usko että nappaa, kiinnostuneita on muitakin, mutta ehkä se sekoittaa pakkaa vähän. Ja Pirkkalassa on ihan tarpeeksi mukavaa, että haluan olla ennemmin siellä.
Niin ja ne kihlat. Ensi viikonloppuna mennään Puolison kanssa syömään. Juhlistetaan vähän molempia, kihlausta sekä meidän 10 vuotista seurustelua. Lauantaina päästään viimein ostamaan sormukset. Niin, ne uupuvat yhä. Tiedetään jo millai ostetaan, mutta ei olla vaan ehitty. Kuten mainitsin, mun viimeviikko oli niin kiireinen, ettei mitään toivoa ehtiä ees ruokakauppaan, saati muualle. Puolisolla alkaa keskiviikkona talviloma, mutta ei jaksa mun töiden jälkeen juosta kiireellä, jos lauantaina on varsin hyvä vapaapäivä siihen. Häät? No jonkinlaiset joo. Luultavasti käydään maistraatissa keskenämme ennen asunnon ostoa, mutta järjestetään jotain pientä perheelle ja ihan ydin-lähipiirille. Sen ajankohta on noin vuoden päästä kesällä, jos kaikki rahansäästö ja asunnon osto menee niin kuin ollaan ajateltu. Mutta mullahan ei ole aikomustakaan pistää montaa tonnia yhteen iltaan, eikä mitään halua olla "päivän keskipiste ja prinsessa, the bridezilla", joten kun sanon että "jotain pientä" niin se tarkoittaa sitä. Juttu on äidilleni tärkeä, joten jotain haluan kuitenkin järjestää. Ja valtavasta välimatkasta johtuen, meidän perheemme ei ole koskaan tavanneet toisiaan. Voisi kai olla aika. Ajankohta on väkisinkin sitten asunnon oston jälkeen, ihan äitini terveydenkin vuoksi. Kemoterapia on vienyt sen sairaalaan saakka. Toipuminen vie hyvinkin sen vuoden.
Mutta silti pienenpieniä häitä silmälläpitäen, aukaisin rastat ja tuumin, että nyt jatkuu tukankasvatus. En halua olla rastamorsian. Puoliso tykkää pitkätukkaisista, joten pienenä lahjana sille. Tukkahan toki kasvaa rastallakin, mutta ilman takkua se on parempikuntoinen. Toisekseen, takut tuntui aiheuttavan mulle niskaan ja hiusrajaan jotain mystistä ihottumaa. Joten tukka auki, ja nyt saa pysyäkin. Takut on kivat, mutta toisten sellaiset. Itsestä tuntui ne päässä että aina jotenkin vähän epäsiisti, ja just sellai "yritän olla nuori käyttämällä nuorten juttuja" vielä aikuisena naisena. Ei musta saa tekemälläkään sitä 20+ söpöä hippityttöä, kun en oo yhtään sen tyyppinen, tai sen ikäinenkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti