maanantai 14. maaliskuuta 2016

The Ultimate Fling

Maanantai on kuvioissa ja hieno viikonloppu takana. Meillä oli perjantaina pöytä Astorissa, ja oli kyllä hyvä kokemus. Palvelu ystävällistä ja ruoka tosi hyvää. Annoksetkin sopivan kokoisia. Mennään ihan varmasti toisenkin kerran, en voi kuin suositella lämpimästi. Astorista siirryttiin Bub kaksiin kasvoihin "nauttimaan" maailman pahinta lonkeroa, Helsinkiläinen lonkero -nimellä kulkevaa myrkkyä. Bubi oli super täysi, ja lonkero järkkyä, joten siirryttiin ihan perinteiselle Bub K:hon. K:ssa tuli poikkeamaan ystävämme A. En ole häntä nähnytkään sitten jonkun Bella Morten tai Lumouksen....  Liian kauan aikaa sitten. Lopulta mentiin bussilla kotio.

Lauantaina oli vähän päänsärkyä, mutta muuten ok olo. Iltapäivästä käytiin hakemassa meidän sormukset. Muutoin viihdyin Midsomerin Murhien parissa ihan kotosalla, sunnuntai meni vähän samoissa merkeissä.

Häiden ajankohtakin alkaa valjeta. Tarkkaa päivää ei ole, mutta ensi talvena kuitenkin. Ihan siksi, että mun porukat tekee töitä kesällä. Paikka: Tampere. Varaillaan jokin kiva ravintola tarkoitusta varten, jossa ihan siis aterioidaan. Maistraattihommat ovat sitten erikseen. Jatkoja saatetaan ajatella sitten jossain keskustan hotellin tuntumassa nuorison kesken. Kutsuttuina lähinnä siis Puolison perhe ja oma perheeni, sisältäen sisarusten kumppanit. Häiden juhlintaa, mutta pienessä kaavassa ja ei ees niin perinteisesti.

Haluan kuitenkin vähän panostaa, joten jokunen kilo on aikeissa kadottaa (morsiusdieetti here I come?) ja tukkaani tosiaan kasvatellaan. Mutta tässäkin taas maltilla, ei mitään mekkotavotteita (enhän edes aio pukeutua valkoiseen) vaan siivoan ruokavaliotani lähemmäs clean eating -periaatteita. Ei se määrä vaan se laatu. Saan syödä just niin paljon kun haluan, kunhan se on oikeanlaista evästä. Joo aloittelin jokunen viikko sitten, mutta muutin systeemiä nyt vähän. Ei oikein sovi mulle enää noi "syö x määrä kaloria tai 100 g prodea 50 hiilaria " -ohjeet, kun nälkä tulee jo rajoittamisen ajattelustakin. Tuntuu että vaikka halua olisi, niin keho ja mieli heittää vastaan ihan heti kun ajattelenkin että jotain pitää rajoittaa. Ehkä on aika sitten vaihtaa systeemiä.

Tukka nyt onneksi kasvaa yrittämättäkin, on yllättävän pitkä jo.. Värjäilin sen sunnuntaina ruskeaksi, ja nyt saa puljailu loppua. Saa kasvaa rauhassa ja parempi kuntoiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti