Ai että tätä mun päivitystahtia, viikko vielä nii ois kuukausi väliä. Hups. No voinette arvata syynkin, että miksi hiljaista: Koska ei yksinkertaisesti ole mitään ihmeempää kirjoitettavaa! En ole käynyt missään, tehnyt mitään, ei ole tapahtunut mitään.... Käydään töissä ja eletään normi arkea vain.
And don't get me wrong, mä rakastan elämääni just näin. On kivaa käydä töissä, elää normi arkea. Pidän elämästäni juuri näin. En kaipaa yöelämää, viihteilyä tai tapahtumia. Näin on hyvä. Jos saan jatkosopparin, niin voidaan alkvuodesta tehdä ensimmäiset visiitit pankkeihin, että jos vaikka lainaa? Tuskin nyt heti sitä asuntolainaa täräytetään, mutta kartoitetaan vähän vaatimuksia.
Niin, se jatko. Alkaa kuumottamaan, kun on enää kuukausi sopparia jäljellä. Pitääkö tässä työnhakuprojektiin ryhtyä vaiko ei? Ihan kivasti on tuntunut menevän, mun mielestä. Heidän mielstä en sitten tiedä, en ole niin itseriittoinen optimisti että olisin varma mistään. Kovin tekisi mieli heittää aluepäällikköä viestillä että "pliis kerrottehan ajoissa että jatkuuko soppari vai ei" Mutta en taida sitä tehdä. Vähän liian aikaista siihen tiedusteluun, ja eiköhän ne tajua sen itsekin. Jos nyt ees ensiviikon oottais ennen kun mitään kyselisi. Odottavan aika on pitkä?
Jouluna mennään jälleen Puolison perheen luo, uusivuosi on arvoitus, saa nähdä tehdäänkö mitään ihmeellistä. Ja kumma kyllä, mieluiten kai oisin kotosalla. Uusivuosi on ihan pyllystä lähteä ryypylle, bussit ei kulje ja taksia on mahdoton saada. Yöksikään et kuitenkaan tahdo jäädä, koska koti on ihana paikka herätä. Olo on kuin teinillä joka koittaa kalastella kyytiä joltakin jonnekin baanalle. Not fun!
torstai 26. marraskuuta 2015
lauantai 7. marraskuuta 2015
Put your lights on
Lehdissä oli taannoin juttu siitä Aussitytöstä, joka päätti jättää sosiaalisen median, kun se hallitsi hänen elämäänsä liikaa. Ilmeisesti näitä instagram-julkkiksia, joilla on miljoonia seuraajia, oli jossain mallitoimiston listoilla, kuuluisa poikaystävä yms. Sanoi elävänsä unelmaelämää, mutta olevansa silti surullinen, kun se "unelman ylläpito" on niin hallitseva osa ja vähän valheellista. Miten vatsakuvan ottaminen kysyy päivän paastoa ja satoja kuvia, joten hän päätti poistaa itsensä instasta yms.
Yhtä asiaa en vain tajua: miten vitussa sellai elämä on kenenkään unelmana?!? Miten kukaan yleensäkään unelmoi julkisuudesta?!? En voi tajuta! Se ois ihan kauhu, jos mut tunnistettaisiin kaikkialla minne menen. Jos face ja insta ois täynä seuraajia, tykkääjiä ja kommentoijia. Ei voisi enää luottaa, että kuka on mun kanssa siksi että oon niin kiva ja hyvä tyyppi, ja kuka siksi että oon kuuluisa ja mulla on euroja. Hassua. Toinen kuvailee että "unelmaelämä" ja toiselle se on taas kauhuskenario. Jos mulla alkais kerääntyä satoja ja tuhansia seuraajia, varmaan tekisin saman tempun ja poistaisin itseni somesta, sillä en halua missään nimessä olla mitenkään tunnettu! Tän tytön kohdalla ihmetellään että häh, elää tollai unelmaa ja tekee noin? Mä ihmettelen ainoastaan, että miten hemmetissä hän edes lähti moiseen leikkiin :D
Sillä eihän se somen vika ole, jos itse ne kuvat sinne laittaa. Jos päättää olla syömättä koko päivän että saa täydellisen kuvan mahasta. Miksi pitäisi yleensäkään laittaa kuva mahasta minnekään? Ihan käsittämätöntä, että miten moni oikeasti haaveilee siitä, että ois tunnettu. Mä haaveilen siitä, että vois muuttaa jonnekin hevonkuuseen luonnon keskelle. Oisin maalla varmasti hyvin onnellinen. Olen toki varsin onnellinen näinkin, mutta jos unelmista puhutaan, niin mieluiten eläisin jossain sellai idyllisellä maatilalla lähes omavaraisena. Ja juuri sillai euroja, että se ei ole ongelma, sillä eihän sitä maatilaa tuoton takia pidettäisi. Joo, oon vähän erakkoluonne ;)
Yhtä asiaa en vain tajua: miten vitussa sellai elämä on kenenkään unelmana?!? Miten kukaan yleensäkään unelmoi julkisuudesta?!? En voi tajuta! Se ois ihan kauhu, jos mut tunnistettaisiin kaikkialla minne menen. Jos face ja insta ois täynä seuraajia, tykkääjiä ja kommentoijia. Ei voisi enää luottaa, että kuka on mun kanssa siksi että oon niin kiva ja hyvä tyyppi, ja kuka siksi että oon kuuluisa ja mulla on euroja. Hassua. Toinen kuvailee että "unelmaelämä" ja toiselle se on taas kauhuskenario. Jos mulla alkais kerääntyä satoja ja tuhansia seuraajia, varmaan tekisin saman tempun ja poistaisin itseni somesta, sillä en halua missään nimessä olla mitenkään tunnettu! Tän tytön kohdalla ihmetellään että häh, elää tollai unelmaa ja tekee noin? Mä ihmettelen ainoastaan, että miten hemmetissä hän edes lähti moiseen leikkiin :D
Sillä eihän se somen vika ole, jos itse ne kuvat sinne laittaa. Jos päättää olla syömättä koko päivän että saa täydellisen kuvan mahasta. Miksi pitäisi yleensäkään laittaa kuva mahasta minnekään? Ihan käsittämätöntä, että miten moni oikeasti haaveilee siitä, että ois tunnettu. Mä haaveilen siitä, että vois muuttaa jonnekin hevonkuuseen luonnon keskelle. Oisin maalla varmasti hyvin onnellinen. Olen toki varsin onnellinen näinkin, mutta jos unelmista puhutaan, niin mieluiten eläisin jossain sellai idyllisellä maatilalla lähes omavaraisena. Ja juuri sillai euroja, että se ei ole ongelma, sillä eihän sitä maatilaa tuoton takia pidettäisi. Joo, oon vähän erakkoluonne ;)
keskiviikko 4. marraskuuta 2015
Selvennykseksi.
Ahhh, kunnon yöunet <3 Tänään on selkeästi parempi päivä. En ole väsy, ja ruokakin pysyy taas sisällä. Onneksi maanantaille on hieroja...
Lueskelin eilistä tekstiäni ja pakko vähän selventää, mä ihan oikeasti juon alkoholia ihan hiton harvoin. Viimeksi olin juhlimassa elokuussa. Ongelma on lähinnä se, ettei millään halua skipata joka bileitä mihin on kutsuttu, ja selvinpäin on ärsyttävää kun muut ovat jurrissa. Olen kokeillut jokusen kerran, ja lähden yleensä ajoissa pois koska mun vitutuksen määrä kasvaa samassa suhteessa muun jengin kännin kanssa. Mun absolutistiset kaudet yleensä sijoittuu ankaran treenin kanssa samaan, joka on yhtä kuin erakoituminen. Oon kyllä aika erakko, mutta silti on joskus kiva käydä ulkonakin.
Luettuani tekstiäni läpi tuli sellai olo, että joku luulee että mulla on joku ongelma kuningas alkoholin kanssa, niin ei huolta, ei ole.
Lueskelin eilistä tekstiäni ja pakko vähän selventää, mä ihan oikeasti juon alkoholia ihan hiton harvoin. Viimeksi olin juhlimassa elokuussa. Ongelma on lähinnä se, ettei millään halua skipata joka bileitä mihin on kutsuttu, ja selvinpäin on ärsyttävää kun muut ovat jurrissa. Olen kokeillut jokusen kerran, ja lähden yleensä ajoissa pois koska mun vitutuksen määrä kasvaa samassa suhteessa muun jengin kännin kanssa. Mun absolutistiset kaudet yleensä sijoittuu ankaran treenin kanssa samaan, joka on yhtä kuin erakoituminen. Oon kyllä aika erakko, mutta silti on joskus kiva käydä ulkonakin.
Luettuani tekstiäni läpi tuli sellai olo, että joku luulee että mulla on joku ongelma kuningas alkoholin kanssa, niin ei huolta, ei ole.
tiistai 3. marraskuuta 2015
Down with the sickness
Mä en ymmärrä, että miksi aina teen sen. Ryyppään siis. Vuosi vuodelta seuraukset ovat yhä pahemmat. Maha sekaisin koko viikon, yöllä ei nukuta mutta aamulla väsymykseen voisi kuolla, joka paikkaa kolottaa ja olo on kuin olisi pahemminkin kipeä. Joo oli todella mahti viikonloppu, mun oli todella hauskaa, mutta vittu sentään! ja jos tää on tällasta kolmekymppisenä, en halua tietää miten pitkä "kankkunen" on kun mittarissa on 10 vuotta lisää!
Ja nytkin vältyin perinteiseltä krapulalta, selvisin aspiriinilla, mutta luoja tää niin ei ole sen arvosta. En ole nukkunut kunnolla pariin viimeiseen yöhön, sillä aamun väsymyksstä huolimatta olen illasta ja yöstä pirteä kuin peipponen. Maha on ihan sekaisin, sama mitä syö niin vessan on oltava lähellä, läpikulku on supernopeaa. Saisikohan ediä tai tehoa tukkupakkauksessa, jotta selviän tästä päivästä? ja pahin on tietysti tänään, kun mua tarvitaan töissä ihan taatusti, ettei saikkekaan tule missään nimessä kysymykseen.
Ja vaikka miten vannon, että mikään hauska ei oo tän arvoista, etten enää aiheuta tätä itelleni, niin ketä luulen huijaavani? Biletys on hauskaa, ja en ees biletä kuin tosi harvoin juon alkoholia vielä harvemmin, niin jotenkin sitä unohtaa tai vähättelee näitä seurauksia. Selvin päinkin voisi tietysti olla juhlimassa, ois varmasti huomattavasti parempi, mutta kännisiin ihmisiin menee niin hermo.
Mutta jumalatar sentään ootan vain sitä että oloni palautuu normaaliksi. Että saan nukuttua kunnon yöunet, levättyä, edes 6 yhtenäistä tuntia. Viimeyön 3 on joku vitun enkka. Sitä, että saan syödä taas ilman, että seuraus on varpusparvi ja hirveät kouristukset. Sitä että joka lihasta ei enää särje.
Saiskohan sitä jotenkin päähänsä ajatuksen, että on vähän niinkuin allerginen alkoholille? En syö kiivejäkään enää, kun oon vähä allerginen niille, olo ei oo hyvä kun syö niitä, niin voisko viinaan tulla samanlai? pavut, linssit ja cashew-pähkinätkin on helppo jättää väliin kun olo on huono kun niitä syö. NIin mites alkoholin kanssa? Jos ei jois, kun olo ei oo hyvä KOLMEEN PÄIVÄÄN kun vähän juo viinaa. Niin ja tää ei nyt taida olla ees ihan eka kerta kun tästä aiheesta vingun. Kyllä voi olla vähän tyhmä? kun ei kerrasta - tai ees kymmenestä kerrasta opi.
Ja nytkin vältyin perinteiseltä krapulalta, selvisin aspiriinilla, mutta luoja tää niin ei ole sen arvosta. En ole nukkunut kunnolla pariin viimeiseen yöhön, sillä aamun väsymyksstä huolimatta olen illasta ja yöstä pirteä kuin peipponen. Maha on ihan sekaisin, sama mitä syö niin vessan on oltava lähellä, läpikulku on supernopeaa. Saisikohan ediä tai tehoa tukkupakkauksessa, jotta selviän tästä päivästä? ja pahin on tietysti tänään, kun mua tarvitaan töissä ihan taatusti, ettei saikkekaan tule missään nimessä kysymykseen.
Ja vaikka miten vannon, että mikään hauska ei oo tän arvoista, etten enää aiheuta tätä itelleni, niin ketä luulen huijaavani? Biletys on hauskaa, ja en ees biletä kuin tosi harvoin juon alkoholia vielä harvemmin, niin jotenkin sitä unohtaa tai vähättelee näitä seurauksia. Selvin päinkin voisi tietysti olla juhlimassa, ois varmasti huomattavasti parempi, mutta kännisiin ihmisiin menee niin hermo.
Mutta jumalatar sentään ootan vain sitä että oloni palautuu normaaliksi. Että saan nukuttua kunnon yöunet, levättyä, edes 6 yhtenäistä tuntia. Viimeyön 3 on joku vitun enkka. Sitä, että saan syödä taas ilman, että seuraus on varpusparvi ja hirveät kouristukset. Sitä että joka lihasta ei enää särje.
Saiskohan sitä jotenkin päähänsä ajatuksen, että on vähän niinkuin allerginen alkoholille? En syö kiivejäkään enää, kun oon vähä allerginen niille, olo ei oo hyvä kun syö niitä, niin voisko viinaan tulla samanlai? pavut, linssit ja cashew-pähkinätkin on helppo jättää väliin kun olo on huono kun niitä syö. NIin mites alkoholin kanssa? Jos ei jois, kun olo ei oo hyvä KOLMEEN PÄIVÄÄN kun vähän juo viinaa. Niin ja tää ei nyt taida olla ees ihan eka kerta kun tästä aiheesta vingun. Kyllä voi olla vähän tyhmä? kun ei kerrasta - tai ees kymmenestä kerrasta opi.
perjantai 30. lokakuuta 2015
Roundtable Rival
Halloween!! Lempparijuhlani <3
Arki on soljunut taas puolisen kuuta eteenpäin sitten viimepäivityksen. Mutta eipä siinä että mulla kummempia juttuja olisi ollutkaan. En juhlistanut synttäreitänikään mitenkään ihmeemmin. Puoliso järjesti ihanan pienen yllätyksen synttäritiistaina, oli koristellut kotia halloween-teemaan, oli ruusuja ostanut ja lahjaksi Mad Success -kirjan - eli Rikun ja Tunnan viimeisimmän kirjallisen tuotoksen. Porukoillakin kävin ihan onnistuneesti. Niin ja käytiin me leffassa, katsottiin Ghiblin uusin tuotos, Marnie - tyttö ikkunassa. Taattua Ghibliä, jos pidätte animesta, katsokaa se!
Tänään on töissä pikkujoulut, huomenna olisi niinikään illanistujaiset kaverilla. Sunnuntaina krapula?Ensi viikko on töissä mulla kuusipäiväinen, joten fiilistellään tätä vapaata nyt. Tosin, töissä on varsin mukavaa, joten en nyt ihmeemmin harmittele työviikkoa.
Onneksi on mukavaa, sillä kilpparini oireilee taas jonkin verran... uni maittaa ja veto on poissa. Ehkä tää taas tästä. Onkin jo aikaa tän "aaltoliikkeen" kanssa, oli kumman pitkään sellainen normaalin hyvä olo. Oli jo hetki sitten viime oireilun. Ei ollut ikävä. Prkl.. Mutta siitä johtunee vähän tämä blogihiljaisuus ja lyhyet päivitykset. Kun kilpparioieiden vuoksi en taas oikein jaksa mitään. Käyn töissä, tulen kotiin, vähän kotihommia, pari jaksoa Murdochin murhamysteerejä ja nukkumaan. Toista. Siinäpä mun viimeaikaista eloani tiivistettynä. Ei ihan blogipostausmateriaalia eh?
Mutta nyt, kauppaan ja valmistelemaan hauskanpitoa!!
Arki on soljunut taas puolisen kuuta eteenpäin sitten viimepäivityksen. Mutta eipä siinä että mulla kummempia juttuja olisi ollutkaan. En juhlistanut synttäreitänikään mitenkään ihmeemmin. Puoliso järjesti ihanan pienen yllätyksen synttäritiistaina, oli koristellut kotia halloween-teemaan, oli ruusuja ostanut ja lahjaksi Mad Success -kirjan - eli Rikun ja Tunnan viimeisimmän kirjallisen tuotoksen. Porukoillakin kävin ihan onnistuneesti. Niin ja käytiin me leffassa, katsottiin Ghiblin uusin tuotos, Marnie - tyttö ikkunassa. Taattua Ghibliä, jos pidätte animesta, katsokaa se!
Tänään on töissä pikkujoulut, huomenna olisi niinikään illanistujaiset kaverilla. Sunnuntaina krapula?Ensi viikko on töissä mulla kuusipäiväinen, joten fiilistellään tätä vapaata nyt. Tosin, töissä on varsin mukavaa, joten en nyt ihmeemmin harmittele työviikkoa.
Onneksi on mukavaa, sillä kilpparini oireilee taas jonkin verran... uni maittaa ja veto on poissa. Ehkä tää taas tästä. Onkin jo aikaa tän "aaltoliikkeen" kanssa, oli kumman pitkään sellainen normaalin hyvä olo. Oli jo hetki sitten viime oireilun. Ei ollut ikävä. Prkl.. Mutta siitä johtunee vähän tämä blogihiljaisuus ja lyhyet päivitykset. Kun kilpparioieiden vuoksi en taas oikein jaksa mitään. Käyn töissä, tulen kotiin, vähän kotihommia, pari jaksoa Murdochin murhamysteerejä ja nukkumaan. Toista. Siinäpä mun viimeaikaista eloani tiivistettynä. Ei ihan blogipostausmateriaalia eh?
Mutta nyt, kauppaan ja valmistelemaan hauskanpitoa!!
torstai 15. lokakuuta 2015
Bullet the blue sky
Oho, jopas taas vähän aikaa vierähtänyt. Noo, eipä mulle mitään ihmeellistä kuulu. Töitä on ollut nyt lähinnä Hervannassa. Oli viimeviikolla pieni juttutuokio pomon kanssa ja vahvistui että en mene Nokialle. En oikein sopinut sinne, vaikka sinänsä tullaan liikevastaavan kanssa siellä toimeen ja ollaan peräti ihan fb-kavereita, niin jotenkin ei siellä vaan klikata. No, oon ennemmin Hervannassa tai Tampereen puolella noin yleensäkin. Hervannan jengi on mukavaa, siellä on aika rauhallinen tunnelma. Ja Hervannassa on helpompi myydä.
Ensiviikolla ois synttärit. Ensin meinasin että ois jotain bileitä pitänyt, mutta en sitten jaksanut. Menen lauantaina käymään Raisiossa mun vanhemmilla, tosin tulen jo sunnuntaina takas. Kaksi seuraavaa viikonloppua on kuitenkin vapaata. Niin, just kun valittelin lauantaivapaiden vähyyttä, niin sainkin kaksi. Menen kuitenkin ennemmin nyt, sillä vapaat kun osuu joko synttäriksi tai halloweeniksi, niin ois ohjelmaa ihan täälläkin. Sitäpaitsi, sain junaliput 8 euroa per suunta. Yay!
Eiköhän me Puolison kanssa kuitenkin jotain kivaa keksitä yhdessä. Teatteriin, leffaan, raflaan tai jotain. Yhdessä jotain kivaa kuitenkin. Halloweeninä ois perjantaina Hervantatiimin pikkujoulut ja lauantaina ois Bella Morte-goottiklubi. Vois mennä?
Ensiviikolla ois synttärit. Ensin meinasin että ois jotain bileitä pitänyt, mutta en sitten jaksanut. Menen lauantaina käymään Raisiossa mun vanhemmilla, tosin tulen jo sunnuntaina takas. Kaksi seuraavaa viikonloppua on kuitenkin vapaata. Niin, just kun valittelin lauantaivapaiden vähyyttä, niin sainkin kaksi. Menen kuitenkin ennemmin nyt, sillä vapaat kun osuu joko synttäriksi tai halloweeniksi, niin ois ohjelmaa ihan täälläkin. Sitäpaitsi, sain junaliput 8 euroa per suunta. Yay!
Eiköhän me Puolison kanssa kuitenkin jotain kivaa keksitä yhdessä. Teatteriin, leffaan, raflaan tai jotain. Yhdessä jotain kivaa kuitenkin. Halloweeninä ois perjantaina Hervantatiimin pikkujoulut ja lauantaina ois Bella Morte-goottiklubi. Vois mennä?
torstai 1. lokakuuta 2015
Lataa ja Varmista
Jos jotain ikävää pitää työstäni etsiä, se on lauantai-vapaiden vähyys. Ilmeisesti vapaita kuuluu 1 lauantai per kuukausi, ja tässä kuussa sattunee olemaan yksi lauantaipyhä - eli halloween - loppukuusta. Saan odottaa lauantaivapaatani iäisyyden. Nooh, onneksi säästetään rahaa, joten mitäpä muutakaan tekisin lauantaina kun töitä. Ja saan sitäpaitsi arkivapaita. su-ma kombo ei ole yhtään pöllömpi. Tavallaan viikonloppu sekin.
Mun sijaintia ei kai olla ihan vielä päätetty, Nokia se tuskin on. Tänään ja huomenna on vielä vuorot Nokialla, sen jälkeen kaksi viikkoa on sitten Hervanta ja pari satunnaista vuoroa Hatanpäässä tai keskustassa. Olin Hervannasa eilen ekaa kertaa, ja ihan jees paikka vaikutti olevan. Mukavia työkavereita, ihan mukavasti asiakkaita, ja siellä saa todennäköisemmin täydet viikkotunnit. Työvuorot nimittäin tulee vähän liikkeen aukioloaikojen mukaan, ja osa liikkeistä kun on lauantaina auki 6 tuntia, niin viikkotunnit jää helposti vajaaksi. olen tuntiliksalla, joten joo, haluan todellakin täydet tunnit kiitos. Ja sitäpaitsi, Hervantaan on helpompi mennä, sinne menee suora bussi aamuisin Härmälästä. Takaisin joutuu käyttämään vaihtoa, mutta jopa kuuden jälkeen busseja lähtee Hervannasta 10 min välein. Ei tarvi nakottaa missään puolta tuntia, kuten Nokialla pitää.
Vähän työaiheisia nämä mun päivitykset, mutta työ nyt sattuu olemaan iso osa mun elämää, ja kun ei nyt ole tullut oikein viihteiltyäkään, niin ei ole oikein muuta kerrottavaa. Mutta mun blogi, mun jutut <3
Mun sijaintia ei kai olla ihan vielä päätetty, Nokia se tuskin on. Tänään ja huomenna on vielä vuorot Nokialla, sen jälkeen kaksi viikkoa on sitten Hervanta ja pari satunnaista vuoroa Hatanpäässä tai keskustassa. Olin Hervannasa eilen ekaa kertaa, ja ihan jees paikka vaikutti olevan. Mukavia työkavereita, ihan mukavasti asiakkaita, ja siellä saa todennäköisemmin täydet viikkotunnit. Työvuorot nimittäin tulee vähän liikkeen aukioloaikojen mukaan, ja osa liikkeistä kun on lauantaina auki 6 tuntia, niin viikkotunnit jää helposti vajaaksi. olen tuntiliksalla, joten joo, haluan todellakin täydet tunnit kiitos. Ja sitäpaitsi, Hervantaan on helpompi mennä, sinne menee suora bussi aamuisin Härmälästä. Takaisin joutuu käyttämään vaihtoa, mutta jopa kuuden jälkeen busseja lähtee Hervannasta 10 min välein. Ei tarvi nakottaa missään puolta tuntia, kuten Nokialla pitää.
Vähän työaiheisia nämä mun päivitykset, mutta työ nyt sattuu olemaan iso osa mun elämää, ja kun ei nyt ole tullut oikein viihteiltyäkään, niin ei ole oikein muuta kerrottavaa. Mutta mun blogi, mun jutut <3
sunnuntai 20. syyskuuta 2015
This is My War.
Toinen työviikko takana, ja olen yhä sitä mieltä että on kivaa <3
Nokian liike on varsin mukava. Perjantai ratkesi juuri siten, että vaihdttiin Lietsu Nokiaan. Piti mennä fillarilla, mutta koska sade, niin lahjoin pienestä bensarahasta työkaverin kuskaamaan. Pääsin etenemään harjoittelusta aidoksi työntekijäksikin. Tai ainakin asiakaspalvelun osalta. Tittelini taitaa olla harjoittelija just niin kauan, kunnes suoritan kokeen. Jep, meillä on koe uusille työntekijöille koulutuksessa opituista asioista. Sen jos vielä suorittaisi. Niin, ja pitäisi huolen että noudatan jatkossakin konseptia. Petrata pitää ehdottomasti myynnissä ja jäsenyyssuosittelussa. Keskityn niin valtavasti leikkaamiseen ja asiakaspalveluun, että tuppaa se myyntipuoli unohtumaan. On kuulemma jokseenkin luonnollista näin alkuvaiheessa. Ehkä se siitä.
Asiasta kukkaruukkuun. Tajusin perjantaina, että vihaan yhä ihan tolkuttomasti sitä, että olen riippuvainen jostain toisesta. Luulin nimittäin toipuneeni siitä, mutta tuntuu, että olen melkeen pahempi mitä ikinä. Vihaan sitä, että en pärjää itse, että tarvitsen jonkun apua johonkin. Kun tajusin perjantain kelin olevan onneton, ettei pyörällä pääse/kannata mennä, oikeasti harkitsin sitä taksia. Maksavani n. 50 euroa työpäivästä. Ja ihan siksi, ettei tarvitsisi vaivata toisia, olla toisesta riippuvainen. Enemmän se on sitä, etten halua vaivata ketään. En halua olla avuton tai vaivaksi. Samalla lailla kun mun pitää oppia kaikki heti, onnistua kaikessa just heti kerrasta, niin mun pitää myös pärjätä kaikessa omillani. Mulla on tosi usein suunnitelmat a, b ja c, jos johonkin liittyy useampi ihminen. Sellai vaihtoehtoja, että jos suunnitelma a jonkun muun kanssa kusee, niin on aina b ja c ihan itsekseni. Ja kyllä, jopa parisuhteessa. Ollaan oltu Puolison kanssa yhdessä tasan 9.5 vuotta. Miltei vuosikymmen, ja yhä mulla on plan b. Jos Puoliso jättäisi, niin että mitä teen, minne menen, miten pärjään jne. Luulenko sitten että tarvitsen varasuunnitelmiani? En. Meidän suhde on varsin kunnossa, ei meille mitään tapahdu. Mutta plan B on aina oltava. Ja osaatteko muuten yhtään arvata, että miltä tuntuu, kun asiat eivät menekään "suunnitelmieni" mukaan? Sillä eiväthän ne yleensä mene. Aiemmin velloin "epäonnistumisessani", nyt luon aika nopeasti muuttuneiden tilanteiden pohjalta uusia suunnitelmia D, E ja F. Joo, se ammattiauttaja vois olla hyvä.
Ja nyt tämä perfektionismini multihuipentuma päähänpinttymäni joutuu tosi koetukselle, sillä meillä on menossa yhteinen rahansäästösuunnitelma, joka asettaa mut tavallaan vähän riippuvaiseen asemaan. Menossa on kuukausi nro 1, ja vietävä mikä päänsisäinen taistelu on käynnissä. Joo, kaikki etenee suunnitelman mukaan. Kaikki on ok, mutta varjelkoon miten mua ahdistaa, kun ei ole plan B, on vain tämä toteutettava A, ja siinä ollaan me molemmat. Me. Ei minä, vaan Me. Ei mulla oikeasti ole hätää, kaikki on juuri hyvin. Mutta vietävä on vaikea tärkeässä asiassa antautua yhden suunnitelman varaan. Kun ei voi tai auta miettiä entä jos. Ja tarkennuksena, että kyse on ihan säästämisestä, ei mistään riskialttiista jutusta. Miten sekaisin voin oikein olla, kun säästäminenkin ahdistaa mua, jos sitä tehdään Me yksikkönä, eikä Puoliso ja Minä kumpikin erikseen itsenäisesti. Luotan Puolisooni, mun Kallioni. Siitäkään ei ole kyse. En tajua että mikä mut tekee näin neuroottiseksi, mikä on, että mun on kaikessa oltava niin vitun itsenäinen. Perfektionisti olen ollut aina, tai siis niin kauan kuin muistan, ja tiedän about mistä se johtuu, mutta miten vitussa se vain pahenee, vaikka kovin yritän päästä siitä eroon!
Olen tajunnut hiljakkoin myös sen, että vaikka luulin aiemmin haaveilevani ja toivovani naimisiin menoa, niin todellisuudessa se on vähän ahdistava ajatus. Koska siinä jos missä ollaan todellakin Me, ja on vain se plan A. Yksikkö. Koen että ollaan sitä näinkin, mutta jotenkin ajatus siitä virallisesta paperista/sormuksista/sinetistä on vähän ahdistava. Enkä todella tiedä, että voinko ikänä "heittäytyä" mihinkään sillätavoin. Luopua mun kuvitteellisesta itsenäisyydestäni. Eihän sitä itsenäisyyttä mikään sinetti, paperi tai sormus vie, mutta jotenkin siltä se tuntuu ajatuksena. Ai että oon kyllä sekaisin. Onneksi sentään tajuan sen itsekin :D
Nokian liike on varsin mukava. Perjantai ratkesi juuri siten, että vaihdttiin Lietsu Nokiaan. Piti mennä fillarilla, mutta koska sade, niin lahjoin pienestä bensarahasta työkaverin kuskaamaan. Pääsin etenemään harjoittelusta aidoksi työntekijäksikin. Tai ainakin asiakaspalvelun osalta. Tittelini taitaa olla harjoittelija just niin kauan, kunnes suoritan kokeen. Jep, meillä on koe uusille työntekijöille koulutuksessa opituista asioista. Sen jos vielä suorittaisi. Niin, ja pitäisi huolen että noudatan jatkossakin konseptia. Petrata pitää ehdottomasti myynnissä ja jäsenyyssuosittelussa. Keskityn niin valtavasti leikkaamiseen ja asiakaspalveluun, että tuppaa se myyntipuoli unohtumaan. On kuulemma jokseenkin luonnollista näin alkuvaiheessa. Ehkä se siitä.
Asiasta kukkaruukkuun. Tajusin perjantaina, että vihaan yhä ihan tolkuttomasti sitä, että olen riippuvainen jostain toisesta. Luulin nimittäin toipuneeni siitä, mutta tuntuu, että olen melkeen pahempi mitä ikinä. Vihaan sitä, että en pärjää itse, että tarvitsen jonkun apua johonkin. Kun tajusin perjantain kelin olevan onneton, ettei pyörällä pääse/kannata mennä, oikeasti harkitsin sitä taksia. Maksavani n. 50 euroa työpäivästä. Ja ihan siksi, ettei tarvitsisi vaivata toisia, olla toisesta riippuvainen. Enemmän se on sitä, etten halua vaivata ketään. En halua olla avuton tai vaivaksi. Samalla lailla kun mun pitää oppia kaikki heti, onnistua kaikessa just heti kerrasta, niin mun pitää myös pärjätä kaikessa omillani. Mulla on tosi usein suunnitelmat a, b ja c, jos johonkin liittyy useampi ihminen. Sellai vaihtoehtoja, että jos suunnitelma a jonkun muun kanssa kusee, niin on aina b ja c ihan itsekseni. Ja kyllä, jopa parisuhteessa. Ollaan oltu Puolison kanssa yhdessä tasan 9.5 vuotta. Miltei vuosikymmen, ja yhä mulla on plan b. Jos Puoliso jättäisi, niin että mitä teen, minne menen, miten pärjään jne. Luulenko sitten että tarvitsen varasuunnitelmiani? En. Meidän suhde on varsin kunnossa, ei meille mitään tapahdu. Mutta plan B on aina oltava. Ja osaatteko muuten yhtään arvata, että miltä tuntuu, kun asiat eivät menekään "suunnitelmieni" mukaan? Sillä eiväthän ne yleensä mene. Aiemmin velloin "epäonnistumisessani", nyt luon aika nopeasti muuttuneiden tilanteiden pohjalta uusia suunnitelmia D, E ja F. Joo, se ammattiauttaja vois olla hyvä.
Ja nyt tämä perfektionismini multihuipentuma päähänpinttymäni joutuu tosi koetukselle, sillä meillä on menossa yhteinen rahansäästösuunnitelma, joka asettaa mut tavallaan vähän riippuvaiseen asemaan. Menossa on kuukausi nro 1, ja vietävä mikä päänsisäinen taistelu on käynnissä. Joo, kaikki etenee suunnitelman mukaan. Kaikki on ok, mutta varjelkoon miten mua ahdistaa, kun ei ole plan B, on vain tämä toteutettava A, ja siinä ollaan me molemmat. Me. Ei minä, vaan Me. Ei mulla oikeasti ole hätää, kaikki on juuri hyvin. Mutta vietävä on vaikea tärkeässä asiassa antautua yhden suunnitelman varaan. Kun ei voi tai auta miettiä entä jos. Ja tarkennuksena, että kyse on ihan säästämisestä, ei mistään riskialttiista jutusta. Miten sekaisin voin oikein olla, kun säästäminenkin ahdistaa mua, jos sitä tehdään Me yksikkönä, eikä Puoliso ja Minä kumpikin erikseen itsenäisesti. Luotan Puolisooni, mun Kallioni. Siitäkään ei ole kyse. En tajua että mikä mut tekee näin neuroottiseksi, mikä on, että mun on kaikessa oltava niin vitun itsenäinen. Perfektionisti olen ollut aina, tai siis niin kauan kuin muistan, ja tiedän about mistä se johtuu, mutta miten vitussa se vain pahenee, vaikka kovin yritän päästä siitä eroon!
Olen tajunnut hiljakkoin myös sen, että vaikka luulin aiemmin haaveilevani ja toivovani naimisiin menoa, niin todellisuudessa se on vähän ahdistava ajatus. Koska siinä jos missä ollaan todellakin Me, ja on vain se plan A. Yksikkö. Koen että ollaan sitä näinkin, mutta jotenkin ajatus siitä virallisesta paperista/sormuksista/sinetistä on vähän ahdistava. Enkä todella tiedä, että voinko ikänä "heittäytyä" mihinkään sillätavoin. Luopua mun kuvitteellisesta itsenäisyydestäni. Eihän sitä itsenäisyyttä mikään sinetti, paperi tai sormus vie, mutta jotenkin siltä se tuntuu ajatuksena. Ai että oon kyllä sekaisin. Onneksi sentään tajuan sen itsekin :D
maanantai 14. syyskuuta 2015
Wash it all away
Töissä on kivaa!
Nokian liike on pieni ja kiva, olen viihtynyt siellä vallan mainiosti. Kulkeminenkaan nyt niin hankalaa ole, ihan nätisti olen päässyt sinne ja takaisin. Muutenkin mennyt ihan mukavasti. Olen edennyt kohti täysivaltaista työntekijää ihan mukavasti (nythän olen vielä harjoitteluvaiheessa...), joka päivä on päästy askel eteenpäin. Tänään sain avaimenkin töihin <3
Perjantai keljuttaa! Pitäisi olla töissä Lielahdessa, mutta se vitun mielenilmaus. Siis se, mikä jäädyttää kaiken bussiliikenteen. Perkeleenperkele!!!! Haluan töihin, mutta en pääse! Lielahti on ihan toisella puolen Tamperetta! Sinne ei pääse edes pyörällä. Mun on helpompi mennä Nokiallekin kuin Lietsuun. Liikevastaavani oli sitä mieltä, että toimipisteen vaihdon pitäisi onnistua, ja toivotaan, sillä todellakin aion olla töissä. Mutta taksilla en sinne mene.
Mä niin haluan jatkaa tuolla ensivuonnakin. Mulle lupailtiin, että töitä on, sikälimikäli hoidan hommani odotetulla tavalla, mutta tottakai olen vähän peloissani. Entäjos. Entäjos en olekaan tarpeeksi hyvä/ei olekaan tarvetta/joku ei pidä minusta/olisi pitänyt myydä x määrä tuotteita enemmän/en sovikaan tuonne töihin/entäjossittenkinjotain! Kärsivällisyys ei ole yksi hyveistäni. Tahdontietäähetijustnyt! Tai sitten otan päivän kerrallaan, panostan työhöni joka päivä, jotta opin talon tavoille. Jos ottaisi ensisijaiseksi tavoitteeksi nyt päästä edes koeaikakuukausien loppuun. Miettiä sitä jatkoa sitten joulukuussa.
Nokian liike on pieni ja kiva, olen viihtynyt siellä vallan mainiosti. Kulkeminenkaan nyt niin hankalaa ole, ihan nätisti olen päässyt sinne ja takaisin. Muutenkin mennyt ihan mukavasti. Olen edennyt kohti täysivaltaista työntekijää ihan mukavasti (nythän olen vielä harjoitteluvaiheessa...), joka päivä on päästy askel eteenpäin. Tänään sain avaimenkin töihin <3
Perjantai keljuttaa! Pitäisi olla töissä Lielahdessa, mutta se vitun mielenilmaus. Siis se, mikä jäädyttää kaiken bussiliikenteen. Perkeleenperkele!!!! Haluan töihin, mutta en pääse! Lielahti on ihan toisella puolen Tamperetta! Sinne ei pääse edes pyörällä. Mun on helpompi mennä Nokiallekin kuin Lietsuun. Liikevastaavani oli sitä mieltä, että toimipisteen vaihdon pitäisi onnistua, ja toivotaan, sillä todellakin aion olla töissä. Mutta taksilla en sinne mene.
Mä niin haluan jatkaa tuolla ensivuonnakin. Mulle lupailtiin, että töitä on, sikälimikäli hoidan hommani odotetulla tavalla, mutta tottakai olen vähän peloissani. Entäjos. Entäjos en olekaan tarpeeksi hyvä/ei olekaan tarvetta/joku ei pidä minusta/olisi pitänyt myydä x määrä tuotteita enemmän/en sovikaan tuonne töihin/entäjossittenkinjotain! Kärsivällisyys ei ole yksi hyveistäni. Tahdontietäähetijustnyt! Tai sitten otan päivän kerrallaan, panostan työhöni joka päivä, jotta opin talon tavoille. Jos ottaisi ensisijaiseksi tavoitteeksi nyt päästä edes koeaikakuukausien loppuun. Miettiä sitä jatkoa sitten joulukuussa.
perjantai 11. syyskuuta 2015
Hell to Pay
Ensimmäinen viikko uudessa työssä melkein takana.
M Room on erilaisin työpaikka missä olen ikänä ollut, sillä tässä on ihan ehdottomasti paras perehdytys ja koulutus mitä missään. Panostavat työntekijöihinsä. Sain näin alkuun määräaikaisen duunisopparin vuoden loppuun. Selittivät sitä sillä, että on käytäntönä kaikille, kun on ollut ongelmia että koulutuksen jälkeen ilmoitetaankin että enpäs tuukkaan, ja firma jää pulaan. Mutta että jatkoa on, mikäli kaikki menee hyvin ja sitä sopii ja sopeutuu firmaan.
Tuolla on nimittäin ihan oma kulttuurinsa. Oma tapa leikata, palvella asiakkaita yms, ja se on omaksuttava. Koko asiakaskohtaaminen on tietyllä tapaa "käsikirjoitettu", millä kaavalla juttu menee. Ihan siksi, että palvelu on mahdollisimman hyvää ja saman tasoista kaikkialla. Tämä viikko onkin ollut koulutusta. Päätin etukäteen, että "unohdan" kaiken, mitä olen aiemmin oppinut, että tänne lähden puhtaalta pöydältä. Ihan hyvin on mennyt, hahmotan leikkuun ihan ok, pientä viilausta lähinnä siinä. Mutta se kokonaisuus on vähän vielä hakusessa, se että saan sen "käsikirjoituksen" menemään niinkuin kuuluu. Tuntuu että aina unohdan joko kutsua asiakasta nimellä, kätellä tai unohdan arvioida odotuksen minuuteina. Ehkä se siitä kun vaan tarpeeksi yrittää. Niin ja tuotesuosittelut ja jäsenkorttiesittelyt pitää saada matkaan myös. Koitan myöskin olla armollinen itselle, sillä takana on vasta kaksi asiakaspalvelupäivää, eikä kumpikaan niistä ole ollut aivan täysi päivä. Tänään on ensimmäinen asiakaspalvelupäivä, mikä on alusta loppuun ihan vain leikkaamista. Josko tänään saisi sen järjestyksen kulkemaan?
Mut sijoitettiin Nokialle. Oli kuulemma ihan toivottu juttu, että menisin sinne. Se vähän ihmetytti, sillä en tietääkseni tuntenut liikkeen vastaavaa. Kysyin syytä että mistä moinen toive, niin ilmeisesti siellä on ollut työntekijöiden kanssa vähän huono tuuri, ja ovat olleet vähän "teinejä". Eli puuttunut se vastuu ja kypsyys mitä töissäolo usein edellyttää. Mua toivottiin ihan ikäni vuoksi, olivat iloinneet kun töihin oli hakenut joku "aikuinen ja jolla on jotain järkeäkin päässä" :D.
Mulla voi olla työmatkaa, mutta olen iloinen, että mut on sijoitettu tiettyyn pisteeseen. Huomasin tän viikon aikana, että toi ravaaminen on vähän ärsyttävää. En voi jättää esim. työkenkiä töihin, koska huomenna ollaan eri paikassa. Kaikissa liikkeissä on eroja, miten pesukone toimii, miten pyyhkeet viikataan... ja aina eri työkaverit. Tietty liike on helpompi.
Nyt on viikonloppu vapaa, viimeinen ainakin pariin viikkoon. Katsotaan kasa leffoja, rentoudutaan ja nautitaan toistemme seurasta. Pitäisi vähän opiskella työjuttujakin. Villiä menoa, eikö?
M Room on erilaisin työpaikka missä olen ikänä ollut, sillä tässä on ihan ehdottomasti paras perehdytys ja koulutus mitä missään. Panostavat työntekijöihinsä. Sain näin alkuun määräaikaisen duunisopparin vuoden loppuun. Selittivät sitä sillä, että on käytäntönä kaikille, kun on ollut ongelmia että koulutuksen jälkeen ilmoitetaankin että enpäs tuukkaan, ja firma jää pulaan. Mutta että jatkoa on, mikäli kaikki menee hyvin ja sitä sopii ja sopeutuu firmaan.
Tuolla on nimittäin ihan oma kulttuurinsa. Oma tapa leikata, palvella asiakkaita yms, ja se on omaksuttava. Koko asiakaskohtaaminen on tietyllä tapaa "käsikirjoitettu", millä kaavalla juttu menee. Ihan siksi, että palvelu on mahdollisimman hyvää ja saman tasoista kaikkialla. Tämä viikko onkin ollut koulutusta. Päätin etukäteen, että "unohdan" kaiken, mitä olen aiemmin oppinut, että tänne lähden puhtaalta pöydältä. Ihan hyvin on mennyt, hahmotan leikkuun ihan ok, pientä viilausta lähinnä siinä. Mutta se kokonaisuus on vähän vielä hakusessa, se että saan sen "käsikirjoituksen" menemään niinkuin kuuluu. Tuntuu että aina unohdan joko kutsua asiakasta nimellä, kätellä tai unohdan arvioida odotuksen minuuteina. Ehkä se siitä kun vaan tarpeeksi yrittää. Niin ja tuotesuosittelut ja jäsenkorttiesittelyt pitää saada matkaan myös. Koitan myöskin olla armollinen itselle, sillä takana on vasta kaksi asiakaspalvelupäivää, eikä kumpikaan niistä ole ollut aivan täysi päivä. Tänään on ensimmäinen asiakaspalvelupäivä, mikä on alusta loppuun ihan vain leikkaamista. Josko tänään saisi sen järjestyksen kulkemaan?
Mut sijoitettiin Nokialle. Oli kuulemma ihan toivottu juttu, että menisin sinne. Se vähän ihmetytti, sillä en tietääkseni tuntenut liikkeen vastaavaa. Kysyin syytä että mistä moinen toive, niin ilmeisesti siellä on ollut työntekijöiden kanssa vähän huono tuuri, ja ovat olleet vähän "teinejä". Eli puuttunut se vastuu ja kypsyys mitä töissäolo usein edellyttää. Mua toivottiin ihan ikäni vuoksi, olivat iloinneet kun töihin oli hakenut joku "aikuinen ja jolla on jotain järkeäkin päässä" :D.
Mulla voi olla työmatkaa, mutta olen iloinen, että mut on sijoitettu tiettyyn pisteeseen. Huomasin tän viikon aikana, että toi ravaaminen on vähän ärsyttävää. En voi jättää esim. työkenkiä töihin, koska huomenna ollaan eri paikassa. Kaikissa liikkeissä on eroja, miten pesukone toimii, miten pyyhkeet viikataan... ja aina eri työkaverit. Tietty liike on helpompi.
Nyt on viikonloppu vapaa, viimeinen ainakin pariin viikkoon. Katsotaan kasa leffoja, rentoudutaan ja nautitaan toistemme seurasta. Pitäisi vähän opiskella työjuttujakin. Villiä menoa, eikö?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)