Alkuviikko hurahti töitä tehdessä ja kuntoillessa. Olen näemmä todella huono pitämään välipäiviä, en ole kunnolla lepopäivää pitänyt pitkään aikaan. Tänään piti, mutta enhän minä sitten malttanut. Salille en sentään mennyt, tai olisin, mutta tuli asiakas jo heti aamusta. Olen kuitenkin vielä siinä pisteessä uraani, että asiakkaille ei sanota ei. Lauantaitöiltä olen kuitenkin vielä välttynyt. Ja aion välttyäkin.
Perjantaina Puoliso tulee auttamaan liikkeeni sisustushommissa, käydään yhdessä ravintola Katmandussa syömässä ja alkon kautta kotiin. Niin, aion rikkoa sen alkoholilakkoni. Pienellä määrällä, mutta kuitenkin. Tosin, miun alkoholittomuudella ei sitä paljoa tarvitakaan että hattuun nousee. Enkä edes halua. Illemmasta sitten kaupungille, tai mitä mieleen juolahtaakaan. Huomenna pitänee jo vähän leipoa. Onneksi ei tarvitse tuloksia yksin syödä, vaan saankin seuraa <3
Muuten aion pitää rennon viikonlopun, nukkua pitkään ja kotoilla. Ainakin lauantain, sunnuntaina on jälleen hyvä liikuntapäivä. Keskustelin äitini kanssa tänään liikunnasta. Hän vähän huolestui tästä laihtumisestani ja paljosta liikkumisesta, koska olen kerran aikaisemmin laihduttanut itseni vaarallisen laihaksi. Liikkumisella on kuitenkin suurempi merkitys kuin vain kalorit. Stressinhallinta! Olen entinen tunnesyöppö, rakastin lohduttaa ja palkita itseäni ruualla. Mitä pahempi stressi - sen epäterveellisemmin söin. Vaihdoin sen liikuntaan. Ei tämä yrittäjyys stressitöntä ole, joten tulee liikuttua aika paljon. Onneksi äitini on yrittäjä, tietää mistä puhun. Ehkä hän tajuaa minua nyt. Kuitenkin, stressiä tai ei, tämä syksy on yksi elämäni onnellisimmista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti