sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Fuck

Kuukautiskivut from hell. Somebody shoot me!

torstai 28. maaliskuuta 2013

Bag on your head

Jepjep, tietyn sanan mainitseminen nostaa kävijämääriä x)

Ihana, ihana pääsiäinen! Tai siis minun neljän päivän loma. Aion lähinnä fiilistellä vapaatani kotosalla. Ehkä purkaa makkaria tapeteista, ainakin käydä kävelyllä ja hääräillä kotona. Lauantaina on tosin salipäivä.

Tänään olisi tarkoitus istua iltaa meillä Puolison ja ystävien kanssa. Pienellä poppoolla, mutta kuitenkin. Olenkin ollut jotenkin sosiaalinen tällä viikolla. Alkuviikosta pyörähdin kaupungilla Caratran kanssa, tiistaina tosiaan katsomassa Annalassa tiibetinspanielinpentuja ja tänään sitten tyyppejä tulee meille. Huomenissa heikko happi, mutta mitäs pienistä.

Onnellinen minä on saanut ensiviikolle töitäkin ihan mukavasti. Kerrankin kuukausi, kun minun ei tarvitse miettiä vuokranmaksuja. Sitä aiemmin ilmestynyttä yllärikulua en halua edelleenkään miettiä. Ehkä se häviää jos olen miettimättä sitä. Ehkä. Ehkä voitan lotossa tai jotain.

Parin viikon kuluttua olisi matka Tallinnaan. Perjantai-sunnuntai -välinen aika ollaan reissussa. Ruokaa, seuraa ja kiva kaupunki. Ennen kaikkea, matka Puolison kanssa. Ollaan oltu kerran yhdessä Ruotsissa, ehkä aikakin päästä jonnekin yhdessä jälleen. Jos Viron jälkeen edettäisiin sitten jonnekin muuallekin. Viron jälkeen olisi sukupippalot, mutta luultavasti jäävät väliin. En nimittäin millään haluaisi jauhaa pikkusievää small talkia yrityksestäni. En haluaisi millään jauhaa asiasta avioiliitto ja lapset, ja kuunnella miten "kyllä se biologinen kello sinullakin vielä herää" -lauseita. Suku on toisinaan se pahin. Alkuperäinen ajatus serkkutapaamisesta oli kiva, mutta nyt kun siellä onkin myös vanhempi suku, en ole niin innoissani. Ehkä otan töitä siihen tai jotain.

Hyvää pääsiäistä kuitenkin kaikille!


tiistai 26. maaliskuuta 2013

Beneath the blue

Jännä, blogin kävijämäärä aina pompsahtaa kun mainitsen sanan seksielämä ;)

Kävin tänään Puolison kanssa Annalassa ystävien luona. Ei olla nähty pariskuntaa hetkeen, joten oli kiva kahvitella pitkästä aikaa. Toisekseen, heidän koira on saanut pentuja, ja 4 viikkoiset tiibetinspanielit olivat jotain uskomattoman söpöä <3 Jopa minun kaltaiselleni kissaihmiselle tuli lievää koirakuumetta. Rakastuin niihin pieniin otuksiin. Jos ottaisin koiran, se olisi ehdottomasti tipsu.

Tämä viikko on onneksi ollut suht työntäytteinen, on saanut tehdäkin jotain. Rahaa tarvitaankin, sillä ensikuussa olisi viikonloppureissu Tallinnaan. Reissu itsessään on edullinen, laivamatkat ja hotellit ovat jo maksettu, mutta kallein osuus on yllättäen tre-hki-tre -kulkeminen. Odotan silti pientä "ulkomaanreissua" innolla, en ole aikoihin käynyt Tallinnassakaan. Ollaan vaan Puolison kanssa niitä outoja, jotka eivät halua raahata tuolta viinaa. Emme ikinä tuo alkoholia mistään tuollai reissuilta, ei jaksa nähdä roudaamisen vaivaa. Hurja vaiva sellaisen aineen takia, mitä saa ihan Suomestakin. Joo, on halpaa, mutta ei sen vaivan arvoista.

Toivon pääseväni torstaina viihteelle. Menojalkaa vipattaisi. Toisaalta kaipaan hauskaa ympärilleni, sillä rahahuolet pysyvät poissa mielestä kahdella tavalla: urheilemalla ja hauskanpidolla. Urheilua on ehdottomasti enemmän, sillä rakastan saleilua, mutta hauskanpitoa kaipaan vastapainoksi. Kolalinjalla tai ei, mutta silti. Voisi kyllä vaihteeksi kolailla, alkoholi turvottaa.

Jännä miten treenaaminen ja laihduttaminen muuttaa kehonkuvaa yllättävästikin. Joo, pienenen. Mutta koko vartalonmuoto on ihan erilainen. Olin aiemmin päärynä, eli yläkroppa oli alakroppaa pienempi. Hoikimmillani ollessani olin tiimalasi. Nyt kun tiirailin kokovartalopeilistä, olenkin enemmän Y. Mahtavaa! Aiemmin vihasin pillihousuja. Näytin valaalta ne päällä. Nyt en muita käytäkään. Aiemmin, jopa hoikkana, vihasin shortseja. Nyt omistan kahdet. Toisaalta, muutama entinen suosikkihame on jäänyt käyttämättä ihan siksi, että ei enää oikein istu itselle. Tässähän ihan jännittää, että mihin suuntaan tästä mennään kun salitreeni jatkuu.

Niin, teille jotka eivät Losing ittiä seuraa tai on muuten mennyt ohi, en enää laihduta. Saan kuulla tästä nimittäin aika paljon. Minun väitetään laihtuneen, ja salikäyntiä ihmetellään kun ei ole enää syytä laihduttaa. Treenaan harrastuksena, mutta mielessä siintää sellainen mukavan lihaksikkaan urheilullinen vartalo. Ruokavalioni on yhä suht tiukka, mutta ei niin ehdoton, mitä yhdessä välissä oli, koska homma on harrastusta, eikä mitkään kisat ole mielessä. Se, miksi joidenkin silmään vaikutan yhä laihemmalta, johtuu luultavasti tuosta saleilusta, lihas mahtuu pienempään tilaan mitä läski.






maanantai 25. maaliskuuta 2013

Turkkia ja muuta

Ei, en sittenkään pitänyt. Oli hitusen turhan harmaa minun makuuni (eikä ihan noin violetti mitä Kellyllä), joten nyt olen sitten kuitenkin blondi jälleen. Virheistään oppii :D Tukka-asioista muutenkin, inspiroiduin tekemään kunnon wetlook-kampauksen taannoin, ja hitto miten suosittu kampaus olikaan! Sain eniten kehuja ever hiuksistani, kun pidin niitä sliipattuna. Pitänee tehdä tuo kampaus useammin, oli niin maan helppokin!

Ostin itselleni sykemittarin, ja olen rakastunut siihen vempaimeen. Erityisesti salilla ollessa kapistus oli kullanarvoinen, oli niin helppo tarkkailla treenitehoa sykkeen muodossa. Toinen hyödyllinen liikuntaostos oli kännykkäpussukka käsivarteen. Luuri on musiikkisoitin, eikä treenikamoissa ole taskuja, joten on mahtavaa kun luuri kulkee nyt nätisti mukana.

The kampaus
Tänään olisi tarkoitus mennä tekemään lisää hankintoja, kuten salihanskat. Treeni on saanut kämmeniini kovettumia. Jos löydän sopivan, ostan uuteen Samsungin tablettiin suojuksen. Tai onhan niitä saatavilla, euroista se kiinni on. Ajatuksena on myöskin vinkua Soneralta mahdollisuutta saada mokkulan simkortti muutettua tablettiin sopivaksi mikorkortiksi, mokkulaa kun en enää sellaisenaan tarvi tietokonetta varten.

Olen onnellinen pääsiäisestä, oma "pääsiäiseni" eli kevätpäiväntasaus meni jo, mutta tämä kristillinen versio tuo vapaapäiviä. Tarvitsen lomaa. Aiotaan kuitenkin olla miehen kanssa kotosalla. Mitä nyt alustavasti suunnitellut jotain sosialisointia torstaiksi. Jos kuitenkin etenisi tuo makkarin tapetinpoisto, laiskoteltiin koko viikonloppu, ei edetty sitten yhtään.

Ja mitä tulee aiempaan ranttiini seksielämän vähyydestä, se auttoi. En tiedä lukeeko Puoliso tätä blogia, vihjasiko sille joku vai oliko ihan sattumaa,  mutta jahka valittamasta pääsin niin yht äkkiä minulla onkin jälleen seksielämää. Toivottavasti tämä suunta jatkuu, happy me! <3


sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

My transition

Testasin sitten omaan päähäni uutta Schwarzkopfin kestovärisarjaa. Uudistivat värejään, ja koska oma keltainen kauhtana kaipasi päivitystä niin tuubit matkaan ja ei kun värjäämään. Lupailivat intensiivistä väriä, eivätkä näemmä huijanneet pätkääkään. Hopeanvaalean sijasta nimittäin tukkani on kuin Kelly Osbournella:

Ja tämä on oikeasti aika päheä! Ei mitä piti, mutta taidan pitää tämän ainakin toistaiseksi. Onneksi oli testipäänä oma letti eikä asiakkaan.


perjantai 22. maaliskuuta 2013

The nexus

Tilanne töissä onneksi hieman rauhoittunut, ja en nyt ihan heti ole ulos paukkaamassa. Totuus kuitenkin on, että itse kun tykkään hoitaa asiat rehellisesti ja reilusti, vituttaa sellainen kieroilu. Aion yhä etsiä oman tilan, mutta ajan kanssa. Ei minulla ole tällähetkellä juttuun tarvittavaa rahoitustakaan. Ensimmäisenä kuitenkin tehdään miulle nettikauppa, jossa myyn kampaamotuotteita.

Lyhyesti tiivistettynä, kyse oli eräästä sopimuksesta, koskien liikkeen tuotteita, jotka siellä jo olivat. Sovittiin jo aluksi, että ostan ne vuokranantajalta pois, mutta maksaen erissä ja pitkällä tähtäimellä, sillä summa on aika iso. Aina kun otin asian puheeksi, vastaus oli, että juujuu, katotaan sitä sitten myöhemmin. Nyt minulle kuitenkin lätkäistiin lasku käteen, lyhyellä maksuajalla, koska vuokranantaja on äidilleen sen summan velkaa. Hän väitti sanoneen minulle jo aikaa sitten, että summa pitää olla tuolloin maksettuna. Se vaan, että olen 110 % varma, että ajasta ei ole ollut  mitään puhetta. Jos olisi ollut, olisin voinut heti sanoa, että ei, en tuotteita osta tuollaisella aikataululla. Hän syytti minua että en ole tullut maksuasiasta puhumaan, vaikka hän on odotellut. Ööh, mitenniin en ole? Johan olen siitä säännöllisin väliajoin sille jauhanut. Saatiin asia nyt kuitenkin jotenkin sovittua, enkä ole ihan heti tekemässä konkurssia. Ärsyttää myös minä itse, sillä minun olisi pitänyt tietää paremmin kirjoittaa joka hiton sana alas, kun tuosta on alusta asti puhuttu. Ei vain luottaa että reilulla meiningillä tässä mennään, että kun osamaksusta ollaan puhuttu niin siinä pysytään. Johan sitä oppilaille yritystunneilla jauhan, että kaikki aina kirjallisesti. Koskas sitä omia oppejaan noudattaisi?

Kotimme alkaa viimein näyttää kodilta. Huonekalut ovat melkein kasassa, ja laatikoista enää vain muutama jäljellä. Operaatio makuuhuone alkanee pian, pitää repiä tapetit ja iskeä sinnekin maalit seinään. Mutta se, että minulla on olohuone kivoilla huonekaluilla on hyvin iloinen asia! Kämppä alkaa jälleen näyttää meiltä.

Viikonloppuna olisi minulla hieman töitä, mutta muuten ajatuksissa on pysyä selvinpäin kotosalla. Mahdollisesti jälleen luukuttaa hyvää musiikkia ja purkaa agressiota makkarin tapettiin. Lisäksi järjestää tätä kotia, sisustaa. Verhot yms kivaa. Jos aurinko jaksaisi näyttäytyä ahkerasti, ehkä tutustua Herwoodin kävelyreitteihinkin.

On muuten aikas hyvä biisi, mahti treenimusaa!




tiistai 19. maaliskuuta 2013

Are you gonna cry now?

Nyt vituttaa kuin pientä oravaa jolla on käpy jäässä. Työkuviot menevät uusiksi..jälleen. Kiitokset siitä tuolivuokranantajalle, joka ei pidä sopimuksista kiinni vaan kehittelee omiaan. Joku fiksu olisi tajunnut heti kantaa tyyliin sanelukonetta joka sananvaihdosta kun asioista ollaan jauhettu, jotta olisi todisteita. Olisi pitänyt uskoa tatuoijaani Tonia (oli vuokralla tilassa ennen minua) joka varoitteli Vuokranantajan ikävästä puolesta olla rahan kanssa paskiainen ja järjestää kieroja ylläreitä. No, nyt on valittavissa 2 vaihtoehtoa. A) etsin uuden vuokrapaikan, jossa olisi mielellän valmis asiakaskunta tai vaihtoehto B) vuokraan tilan ja perustan kokonaan oman. Katsotaan mitä teen. Nyt olen karvan lähellä tupakoimista koska vituttaa.

Iloinen asia, Sotka palveli hyvin ja saatiin huonekalut! Jutut saapuvat huomenna. Ei alkuperäisen aikomuksen kaltaisia, mutta tummaa pähkinää kuitenkin. Kirjahyllyt, säkkituolit 2 kpl, pöytä makkariin, tietokonepöytä ja parit atk-tuolit. Somistukseksi muutama matto, sillä heitettiin suurin osa vanhoista helvettiin. Huomenna minulla pidempi päivä töissä, mutta sitten pääsen sisustamaan.

Nyt purkamaan vitutusta.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Stranger of mine

En ole ikinä oikein pitänyt maanantaista. No, ilmeisesti maanantaikaan ei erityisesti välitä minusta. Heräsin aamuyöstä syystä X, enkä saanut enää uudelleen unta. No, silmät ristissä salille. Treeni kulki, mutta töissä oli kuolemanhiljaista ja minä unohdin tietysti viihdykekirjani kotiin. Päivystettyäni tarpeeksi kohtasin ennen kauppareissua Perkeleen Kiukkuisen Puolison. Ilmeisesti maanantai potkinut sitäkin päähän. Tietenkin tänään, kun on parisuhteemme virallinen 7 v päivä. Lopputulos: puoliso purkaa kiukkuaan minuun ja minä parun väsyneenä keskellä Lidliä. Yay.

Viikonloppu sen sijaan oli vallan mainio. Perjantaina mentiin Puolison Ystävän J:n luo. J:n nainen meni aikaisin nukkumaan, mutta me muut jatkettiin keskustaan ja Viemäriin aka. Hällänkellari. Hällässä aika meni mukavasti pilkkuun saakka, josta sitten Bricksin ja hesen kautta mittarikyydillä kotiin. Selvisin kuitenkin Lauantaina töihin ihan kunnialla ja suht hyväkuntoisena. Lauantaina oli pöytävaraus illasta Coussicassa, ja otettiin ilo irti ruuasta ja toisistamme. Ehdittiin kuitenkin kotio saunavuoroksi, ja lopulta nukahdin Puolison syliin telkkarin ääreen. Sunnuntaina vuokrattiin leffa ja koomattiin kotona vannoen, että tuleva viikko pysytään kotona.

Huomenna pitäisi metsästää huonekaluja. Tämä päivä huomioiden, odotan sitä kauhunsekaisin tuntein. Toivottavasti tiistai ei potki päähän samalla lailla mitä maanantai. Tänään kuitenkin olohuone on viimein maalattu, joten huonekalut ovat erittäin tervetullut juttu. Erityisesti odotan kirjahyllyä, säkkituoleja ja tietokonepöytää.

Viikonloppu aiotaan tosiaan olla kotona. Menen töihin jos töitä on, muutoin kuntoilen ja homehdun kotona.

perjantai 15. maaliskuuta 2013

The Riff

Jee, päästään sittenkin pitämään hauskaa tänään, J pitääkin synttärinsä. Jos sitä tällä kertaa nautiskelisi maltillisesti, töitä olisi kuitenkin lauantaina ja se ravintolareissukin. Mutta kivaa päästä ulos ja tälläytyä,  ostin kivan pvc-mekonkin. Tänään sen ehkä kehtaisin laittaa, jos yhdistän johonkin maltillisempaan puseroon ja sukkiksiin. Huomenna en viitse sitä sellaiseen klassisempaan ravintolaan laittaa, näytän vain maksulliselta.

Aihe vaatteet nimittäin ovat olleet enemmän tai vähemmän ongelmana tässä jonkin aikaa. Kiitos kirppisreissujen, alkaa vaatekaapissani olemaan jälleen sopivaa päälepantavaa. Housut ovat se issue, joka vaivaa. Jos vyötäröstä on sopiva, reisistä ei mene. Jos reisistä istuu, vyötärö on valtava. Sen siitä saa kun omaa lihaksikkaat (lue: läskit) reidet. Jouduin viskaamaan nurkkaan armaat tavoitefarkkuni. Ne farkut, jotka eivät vuosi sitten menneet reisiä ylemmäs. Nyt tarvisen vyön, ja silloinkin pussittaa rumasti. Pvc-housut numero 2 joutaa myös narikkaan. Ei tarvi avata nappia että saa ne pois jalasta. Ei, en ole laihtunut enempää, mutta kai se on se treeni mikä vaikuttaa. Pari suosikkipaitaa on nimittäin pitänyt niinikään laittaa narikkaan. Kirraa hauksesta. Noh, en valita siitä että treeni näkyy jossain ;) Alan vain ymmärtämään, että miksi treenaajat käyttävät paljon urheiluvaatteita. Ne istuvat ja ovat mukavat!

Koti alkaa muotoutumaan pikkuhiljaa. Keittiö valmis, olkkari valmistuu viikonlopun aikana, ja ensiviikolla sitten haetaan lisämaalit eteistä ja makkaria varten. Ensiviikolla pääsen kuitenkin laittamaan jo olkkaria. Pitää vain hommata ne huonekalut. Joku voisi luulla että moisesta shoppailusta olisi innoissaan. No, minä en ole, sillä maku on tarkka, eikä miljoonassa huonekaluliikkeessä innosta juosta. Ehkä ne siitä vielä löytyy.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

The bad touch

Viikkoni on tähän asti kulunut aika perinteisissä merkeissä, salia ja töitä. Maisemat ovat eri mitä olen tottunut, mutta uusi arki alkaa muotoutumaan. Edelleen tulee käytyä salilla aamuisin, vaikka iltakin tulisi kysymykseen. Jotenkin en vain saa itseäni enää kotoa liikkelle salia kohden kun on ilta, aamuisin saan. Onko minusta tulossa aamuihminen?!?

Viikonloppuna pitäisi jälleen mennä vähän ulos. Perjantaina oli alunperin puhe J:n synttäreistä, mutta ilmeisesti juhlat ovat vähän vaakalaudalla että siirtyvätkö tulevaan vai eivät. Lauantaina onkin sitten pöytävaraus ravintolasta illaksi, sillä maanantaina meillä on parisuhteemme 7. vuosipäivä.

Jatkuu aiheella seksielämä, jatka lukemista omalla vastuulla.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Dreaming wide awake

Raisioreissu takana ja vähän on taas sekavat fiilikset. Viikonlopusta muodostui aika mukava. Perjantaina istuttiin lähinnä iltaa Voice of finlandin parissa ja turistiin mukavia, luin kirjaa ja menin ajoissa nukkumaan. Lauantaina tehtiin perinteinen kirppiskierros ja sain täytettä vaatekaappiini. Ajatuksena oli pysyä sisätiloissa ja ehkä kuntoilla, mutta Pikkuveli kyseli minua kanssaan Turkuun ja viihteelle.

Hetken emmittyäni hyppäsin Veljen matkassa Turkuun ja sen kämpille. En tunne Veljellä on laaja kaveripiiri, ja minä olen se apina joka ei tunne ketään, mutta jonka tuntee kaikki. Istuttiin iltaa Veljen luona ennen yöelämään siirtymistä, ja tällä kertaa pääsin muutaman tyypin kanssa ihan mukavasti juttuunkin.

Yökerhoksi valikoitui Veljen suosikki, Apollo. Järkyttävä jono vielä yhdeltäkin, mutta pokelle maksamalla päästiin jonon ohi. Paikka oli järkyn täysi, mutta tiskit toimi ja minullakin riitti seuraa, vaikka Veli sukkuloi ympäri baaria. Erityisesti tuli hengailtua Mr M:n seurassa. Herra oli minun yllätyksekseni minua vanhempi, ja oli todella virkistävää saada seuraa oman ikäisistä. Muut kun ovat sen 5-7 vuotta nuorempia. Mr M osoittautui mielenkiitoiseksi, meillä oli paljon yhteistä, esim. chilit ja musiikkimaku. Petiin pääsin aamuyön tunteina.

Tänään olo oli hutera ja väsy, mutta ihmeempää krapulaa ei tullut, mitä nyt koko junamatka meni nukkuessa. Jälleen kerran Raisioreissu sai minut mietteliääksi. Pyöriessäni Veljen piireissä minulle väläytellään tavallaan sitä elämää, jollaista omani olisi sattanut olla jos olisin valinnut toisin. Erityisesti Mr M sai minut näkemään asioita eri vinkkelistä, tyyppi muuttanut itse kauempaa Turkuun muutoksen tarpeessa. Kaipaanko Turkuun tai tuota kuvitteellista "entä jos" elämää? En. Olen tyytyväinen elämääni näin. Kuitenkin, vanhojen kotikulmien katselu, syvällinenkin keskustelu tyypin kanssa joka on kovin samanlainen kuin minä ja perheen kanssa oleilu sai oloni haikean mietteliääksi. Harmittaa että M asuu Turussa, tyyppi on mukava ja ystävät ovat rikkaus. Onneksi on Sosiaalinen Media. Pitäisi kai käydä useammin Turussa, ei perhevisiitin tarvitse tarkoittaa vanhempien kanssa kykkimistä. Valitan aina, etten tunne Turusta ihmisiä. Tunnenpa. Ennen tunsin veljeni lisäksi yhden, nyt sitten kaksi.

perjantai 8. maaliskuuta 2013

They only come out at night

Uusi asuntomme on yhä laatikoissa ja remontin keskellä, mutta ehkä tästä tulee joskus valmistakin. Keittiö on osittain maalattu, olohuone on vuorossa viikonloppuna. Olkkari kun saadaan kuntoon niin ostetaan niitä uusia huonekaluja, jotta saadaan vähän sisustustakin aikaiseksi. Sen jälkeen sitten makkaria, kun on jotain valmistakin.

Väsy blogaaja.
Itse olen ollut aika maassa tämän takia. Olen visuaalinen tyyppi, ja ahdistaa kun ympärillä ei ole mitään kaunista. Laatikoita, revittyjä seiniä ja osina olevia huonekaluja. Ei sisustusta, verhoja tai kauniita esineitä. Joo, ja me tosiaan vain maalataan. En tiedä miten kestäisin koko remonttia. Hatunnosto äidilleni joka on rempannut kohta 10 vuotta. En ajatellutkaan, että miten tärkeä viihtyisä asuinympäristö oikeasti on. Kolmatta viikkoa lattiatasossa ja pahvilaatikoissa asumista tosiaan vie veronsa ja laskee mielialaani. Noh, puoliso lupaili valmista olkkaria ensiviikon aikana. Hyvä, sillä sen jälkeen olisi meidän parisuhteen 7. vuosipäivä, ja haluaisin tunnelmoida sitä Puolison kanssa kaksin uudessa kodissa. Mutta jos ei ole edes ruokapöytää kasassa, pitää mennä ravintolaan.

Tänä viikonloppuna kutsuu Raisio ja perhe. Aluksi visiitti ahdisti, mutta nyt sitä oikeastaan menee ihan hyvillä mielin. Tuntuu, että tarvitsen sitä, lepoa, kunnon kirppiskierrosta äidin kanssa, kaunista luontoa. Äitini on myös sisutanut maulla, joten saan viikonlopun verran nauttia siitä kaipaamastani kauniista asuinympäristöstä. Tänään tuleekin pidettyä aika vajanainen työpäivä, menen luultavasti vähän myöhässä ja lähden aikaisin. Sekin tulee tarpeeseen. Pitäisi vissiin rentoutua hieman useammin, elämä ei saisi olla liikaa töitä, treeniä ja kotisressiä.

Olo on ollut tosi vetämätön viimeviikkoina, ja en aluksi ymmärtänyt että miksi. Nyt kun tätä olen jo toisessa blogissakin pohtinut, alkaa syykin hahmottumaan. Kolmatta viikkoa laatikkoelämää, koko ajan jotain muuttoa tai maalausta käynnissä. Töissä on ollut mukavasti asiakkaita, on ollut ihan kiirustakin. Samaan aikaan olen pitänyt treeniohjelmasta kynsin ja hampain kiinni, sekä yrittänyt sosialisoida normaaliin tapaan. Yöunet ovat jääneet normaalia vajavaisemmiksi, kiirusta töissä, siivousta/järjestelyä/jotain kotosalla, viikonloppu ulkona, treeniohjelman rankennus.. kai siinä nyt väsyy kun ei ehdi kunnolla edes alas istua. Tänään tuli ensimmäistä kertaa pitkään aikaan nukuttua juuri niin pitkään kuin väsytti, ja olo on heti parempi. Josko se tästä viikonlopun aikana kohenisi.


lauantai 2. maaliskuuta 2013

Delight and angers

Yay, minulla on netti.

Niin, muutettiin torstaina, siksi blogihiljaisuus. Sain koneeni kasattua vasta tänään, ja huonekaluttomuudesta johtuen, kone on lattiatasossa. Ei houkuttele nörttäilemään.

Muutto meni ihan mukavasti. Kuskiksi lupautui Mortus, pakattiin iltapäivästä auto, haettiin avaimet ja ajeltiin hervantaan. Caratra ja puolison ystävä J tulivat kantoavuksi, ja parilla kuormalla selvittiin. Kuitenkin hommaan hurahti 6 tuntia, nukkumaan mentiin n. keskiyöllä. Perjantai aamun pidin töistä vapaata, menin vasta yhteen. Sain purettua laatikoita ja asunto on nyt ihan asuttava. Hemmetin kesken kuitenkin, laatikoita kaikkialla, huonekalujahan ei ole... ehkä tämä tästä.

Seuraavana vuorossa on tapettien irroitus ja maalaus. Sitten huonekalut ja sisustus. Joku neropatti on vain mennyt maalaamaan tapettien päälle, joten on muuten tiukassa. Pitää hommata jotain työkaluja tuohon irroitukseen.

Perjantaina töiden jälkeen Puolison työkaveri avokkeineen tuli käymään, ja rikoin sitten uudenvuoden alkoholittomuuspäätökseni kiskaisemalla kännit. Ei se himmennä treenausintoani tai tavotteitani, mutta kunhan muistutan itseäni siitä, että treenaan harrastukseksi, en kisoihin tms. Tänään käytiin Kalkussa Mortuksen synttäreillä. Keljuttaa, sillä lähdettiin aikaisin. Olisin viihtynyt pidempään, mutta Puoliso oli vähän kipeänä. Hammassärky, eilisen väsymys ja flunssa vei veronsa. Lisäksi, Kalkku on aivan toisella puolella Tamperetta Hervannasta, joten se fakta, että yksi sattui olemaan autolla ja kanssahervantalainen, vaikutti päätökseen lähteä. Saatiin kyyti. Jos olisin jäänyt yksinkin, olisin joutunut takseilemaan. Yritinkin tilailla jo aiemmin, mutta tuloksetta. Ilmeisesti lumimyrsky verotti taksejakin. Noh, pitää ulkoilla ystävän kanssa alkoholimielessä toiste. Silti, harmittaa nörttäillä yksin yhdeltätoista lauantaina himassa, kun voisi pitää hauskaa ystävien kanssa.