maanantai 18. maaliskuuta 2013

Stranger of mine

En ole ikinä oikein pitänyt maanantaista. No, ilmeisesti maanantaikaan ei erityisesti välitä minusta. Heräsin aamuyöstä syystä X, enkä saanut enää uudelleen unta. No, silmät ristissä salille. Treeni kulki, mutta töissä oli kuolemanhiljaista ja minä unohdin tietysti viihdykekirjani kotiin. Päivystettyäni tarpeeksi kohtasin ennen kauppareissua Perkeleen Kiukkuisen Puolison. Ilmeisesti maanantai potkinut sitäkin päähän. Tietenkin tänään, kun on parisuhteemme virallinen 7 v päivä. Lopputulos: puoliso purkaa kiukkuaan minuun ja minä parun väsyneenä keskellä Lidliä. Yay.

Viikonloppu sen sijaan oli vallan mainio. Perjantaina mentiin Puolison Ystävän J:n luo. J:n nainen meni aikaisin nukkumaan, mutta me muut jatkettiin keskustaan ja Viemäriin aka. Hällänkellari. Hällässä aika meni mukavasti pilkkuun saakka, josta sitten Bricksin ja hesen kautta mittarikyydillä kotiin. Selvisin kuitenkin Lauantaina töihin ihan kunnialla ja suht hyväkuntoisena. Lauantaina oli pöytävaraus illasta Coussicassa, ja otettiin ilo irti ruuasta ja toisistamme. Ehdittiin kuitenkin kotio saunavuoroksi, ja lopulta nukahdin Puolison syliin telkkarin ääreen. Sunnuntaina vuokrattiin leffa ja koomattiin kotona vannoen, että tuleva viikko pysytään kotona.

Huomenna pitäisi metsästää huonekaluja. Tämä päivä huomioiden, odotan sitä kauhunsekaisin tuntein. Toivottavasti tiistai ei potki päähän samalla lailla mitä maanantai. Tänään kuitenkin olohuone on viimein maalattu, joten huonekalut ovat erittäin tervetullut juttu. Erityisesti odotan kirjahyllyä, säkkituoleja ja tietokonepöytää.

Viikonloppu aiotaan tosiaan olla kotona. Menen töihin jos töitä on, muutoin kuntoilen ja homehdun kotona.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti