Fiilikseni on parantunut näin loppuviikkoa kohden. Aukaisin suuni ja ilmaisin tyytymättömyyteni Puolisolle. Aiemmissa parisuhteissani olen näytellyt että kaikki on jees ja pahimmillani pettänyt ja sitten vasta eronnut (tiedän, olen ollut aikamoinen kusipää). En halua toistaa virheitäni, joten haluan ilmaista ongelman jos jokin on vialla. Olen nimittäin edelleen pahasti taipuvainen siihen, että pidän erityisesti ikävät tunteet itselläni.
Otin asian puheeksi, ja kuten arvelinkin, Puoliso ei ollut mitenkään erityisen tietoinen että jotain olisi vialla. Hän osaa olla eräänsortin erakko, ja viihtyy pitkiäkin aikoja itsekseen. Hänen läheisyydenkaipuunsa on myös jotain aivan muuta mitä omani. Aiotaan viettää viikonloppuna laatuaikaa yhdessä, koitetaan myös ratkaista arjen ajankäyttöongelma. Puoliso lupasi pelata vähemmän ja minä istua koneella vähemmän. Lupauksensa on pitänyt, sillä viimeisenä parina päivänä on selkeästi ollut erilaista. Syöty jälleen yhdessä ja mies ei nakota pleikkarilla koko iltaa. Helpottavaa tietää että toinen otti sanani tosissaan, että jos mikään ei muutu niin saatan tosissani harkita lähteväni. Ollaan oltu yhdessä yli 7.5 vuotta, ja tässä kohtaa parisuhdetta sitä helposti muuttuu itsestäänselvyydeksi. Puoliso ei ole minulle itsestäänselvä asia, enkä tottavie halua olla sitä hänellekään.
Lupailin lauantaina myös nähdä erästä ystävääni. Juuri sitä viimeviikollakin näki, mutta kaipaan seuraa. Katsotaan mitä keksitään, käydäänkö kahvilla vai oluella. Tarvitsen jotain muuta ajateltavaa kuin hiljainen työviikko ja parisuhteeni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti