Viikonloppu hujahti taas jotenkin niin äkkiä ettei tosikaan.
Eilinen oli tosin erittäin hauska päivä. Töiden jälkeen käväistiin katsastamassa Ystävän uusi kämppä ja kahviteltiin tovinen. Siitä suunnattiin eräiden kaverien tupareihin, tyypit muutti Lahdesta Tampereelle ja eilen oli sitten kämpänkatsastuspippalot. Puoliso päivystää, joten aika nopeasti jäin pippaloihin itsekseni. Paikalla oli kasoittain kavereita vuosienkin takaa, ja olikin hauskimmat pippalot hetkeen. Tällä kertaa en tehnyt itsestäni ihan totaalista ääliötä juomalla liikaa. Ai mitenniin hävettää vieläkin?
Porukkaa oli aika paljon, ja muutama uusi ystäväkin taisi tulla hankittua. Kämpältä siirryttiin keskustaan O'connelsiin ja siitä Amadeukseen. Lopulta päädyin erään ystävän kämpälle aamuyön hetkiksi jatkoilemaan, kunnes väsy voitti ja taksilla kotio. Sitäkään herraa nähnyt sitten juhannuksen, vaikka ollaan tunnettu yli 10 vuotta. Tyyppi asuu työpaikkaani vastapäätä, josko sitä näkisi häntäkin hieman useammin nyt.
Aamusta olo oli vähän väsyneen tahmea, mutta armas Puolisoni oli ollut kultainen ja tilannut pitsan myös minulle illasta. Mikään ei voita krapula-aamun pitsaa! Paitsi ehkä kylmä kokis. Iltapäivästä käytiin kaupoilla, ratkaistiin mm. istumapaikka-ongelma ja päätin leipoa kakun joten piti vähän tarvikkeita hommata. Niin, onhan tänään syntymäpäiväni. Olen sitten virallisesti 30 v.
Huomenna jatkuu arki, aamuni alkaa salilla ja päivän vietän töissä. Tulossa on aika tavallinen viikko, seuraavat hauskanpidot tapahtuneekin sitten omissa partyissani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti