Ja ihan uskomaton reissu takana.
Perjantaina lähdettiin iltapäivästä bussilla Helsinkiin, josta sitten Tallink Starilla Tallinnaan. Meillä oli laivalla buffa, ja menomatka meni hujauksessa. Vähän meinasi tuulla ja laiva keinui, mutta mitäs pienistä. Oli ihana nähdä tyyppejä pitkästä aikaa, nähty viimeksi joskus keväällä.
Ajatuksena perjantain osalle oli lähinnä olla hotellilla ja ehkä juoda parit hotellin baarissa. Noh, hotellin baaristahan me kyllä suunnattiinkin sitten johonkin suomivivahteiseen karaokebaariin, jossa jopa minä lauloin. Kaverin kanssa tosin, eli yksin en hoilotellut vieläkään. Baarista jatkettiin hotellihuonebileillä, ja lopulta petiin vasta viiden maissa aamusta. Heräilin kymmeneltä, ja olo oli hittovie sen mukainen että takana oli alkoholipitoinen yö, aloitin aamuni vessassa harjoitellen norjaa. Iltapäivästä kuitenkin norjatreenit päättyi, ja pääsin lillumaan span vesialtaisiin. Spa oli hieno asia, lämmintä vettä ja tiski, josta sai ostella huonelaskuun juotavaa. Itse tosin en kyennyt kokista vahvempaan.
Spasta siirryin huoneeseen päiväunille. Unet teki terää ja käväistiin kaverin kanssa syömässä hotellin kahviossa, josta sitten huoneisiin miettimään jatkoa. Iltapäivä otettiin rauhallisesti huoneissa rupatellen ja juomia nauttien, siirryttiin vanhaan kaupunkiin vasta illemmasta. Alunperin suunniteltu ravintola olikin täynä, joten käveltiin ympäri vanhaakaupunkia ja valittiin randomilla Brewery, joka osoittautui loistovalinnaksi. Ruoka oli hyvää, niillä oli oma panimo joten juomatkin oli mainioita. Tunnelma hyvä ja palvelu loistavaa. Puolisolla tosin on hammasongelma, joka ilmoittaa itsestään aina krapulapäivinä tai juominkien yhteydessä (Hammaslääkäri, mikä se on?), ja Puolisolle nousi kuume.
Siirryin Puolison kanssa huoneeseen suht aikaisin, jo puoliltaöin. Itse luin kirjaa jonkun aikaa ja sain kunnon yöunet. Oltiinkin ensimmäisiä aamiaisella ja niitä harvoja joita ei puhalluttanut.. Krapulaton aamu oli loistovalinta, sillä Eino pisti tuullen myös tallinnassa. Paluulaiva keinui huomattavasti menomatkaa enemmän, mutta pahempaakin olen kokenut. Laiva oli ainoastaan 10 min myöhässä sään takia. Satamasta kamoinemme Kamppiin ja bussia venaamaan ja Treellä oltiin sitten illasta. Sekä meno- että paluumatkalla tuli törmättyä julkkikseenkin, Radio Rockin Jussi Heikelä oli samalla laivalla. Yksi seurueestamme kävi tyypin juttusillakin.
Reissu oli ihan mahtava, ja taatusti haluan samaan hotelliin myös ensikerralla. En ostanut juuri mitään, lonkeroa ja pari huulipunaa vain. En ole ihan shoppailutyyppiä. Tänään maanantai iski avarilla päin näköä ja käynnissä on suht intensiivinen työpäivä. Reissu teki myös parisuhteellemme hyvää, ollaan saatu yhteys takaisin. En tunne enää olevani yksin suhteessa, ja arkistressi helpotti. Muut eivät meinanneet millään uskoa että ollaan seurusteltu melkein 8 vuotta, kun kuherreltiin sen verran ahkerasti. Todettiin molemmat, että tällaista reissua tarvittiin kipeästi.
Erityiskiitos Caratralle kissahoidosta, kotona oli vastassa kaksi iloista ja virkeää kisua. Reissun jälkeen oli mahtavaa palata kotiin, kissojeni luo ja omalle futonille. Selkäni on reissun ja perjantain treenin jäljiltä kipeä kuin mikä, ja tänään on ensimmäinen parempi päivä. Pehmeät hotellivuoteet ovat kuolemaksi. Kuvasaldo on omalta osaltani nolla, mutta onneksi muut räpsi. Julkaisen myöhemmin mitä voin :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti